Virkistävä loma Lehmirannassa

Samankaltaiset tiedostot
Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

N:o Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

majoitustilat, viihtyisä kylpylä sekä monipuoliset tilat kaikenkokoisten tapahtumien järjestämiseen.

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Nordean MS Lync ratkaisu

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% JYTY Naantalin seutu ry 1,35% Jyty Nurmes ry 1,2% Jyty Sakky ry

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta /2011 Oikeusministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Enemmän elämältä. Ekstra

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus

Ohjelmasisällössä huomioidaan kohderyhmä esim. yrittäjät, työttömät, eri ammattiryhmät.

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Merkkien selitykset: X = ensisijaisesti haettu taajuuskokonaisuus (X) = vaihtoehtoisesti haettu taajuuskokonaisuus. ; = myönnetty taajuuskokonaisuus

17 HA + AV. Kevyet ajoneuvot. Liikenteen kehitys vv Ajoneuvoja/vrk vuosi KVL 2,3% 1,7% -2,7% -0,6% 1,4%

Kuntatalouden tunnusluvut

Harrastekurssit. senioreille ja 2013 eläkeläisille. Lehmirannan lomakeskus

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Visbyn metsäristeily,

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

Ohjelma- ja aikataulumuutokset mahdollisia. Tarkemman lomaohjelman saat kutsun yhteydessä.

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Eläkkeelle numeroina 2013

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o Oikeusministeriön asetus. N:o 819

Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 4. SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein)

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Eläkkeelle numeroina 2012

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola Etelä-Suomen AVI Espoon

KRUUNUPYY SVT

TYÖT TAKANA LOMA 5 VRK

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Maankäyttö 1. KAAVOITUSTILANNE Rantaasemaka avaaluetta (ha) 1.2 Asemakaavaal uetta (ha) 1.1 Vahvistetun yleiskaavan aluetta (ha)

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Iloa eläkeikään loma Malliohjelma 2017

287 Kristiinan- Kristinestad

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Kuntien yritysilmasto Turun seutukunta

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

Enemmän elämältä. EL I Graafinen ohjeistus s. 2

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Kuntien yritysilmasto Tampereen seutukunta

287 Kristiinan- Kristinestad

Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla

Kuntien yritysilmasto Seinäjoen seutukunta

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2009 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS

LEHMIRANTA LEHMIRANTA LOMAT

Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista. Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014

Lomakyytien aikataulut 2015

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

LEHMIRANNAN LOMAKESKUS lomaesite 2015

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta Hallinto- ja kuntaministeri

Transkriptio:

Virkistävä loma Lehmirannassa www.lehmiranta.fi

Lomalla lehmirannassa Lomat Lehmirannassa ovat puolihoitolomia, joihin majoituksen, aamiaisen, ruokailun ja kylpylän käytön lisäksi kuuluu päivittäin järjestettävä lomaohjelma. Päivittäinen lomaohjelma on monipuolista eläkeikäisille suunnattua ohjelmaa, kuten tanssia, seniorijumppaa, vesivoimistelua, yhteislaulua, tarinointia, visailua ja yhdessäolon hetkiä. Ohjelman kulusta huolehtivat loma-, soiton ja vapaa-ajanohjaajat. Päiväohjelma muodostuu alla oleva ohjelmarungon ympärille, ja sitä muokataan kunkin lomaviikon teemaan sopivaksi sekä täydennetään vuodenaikojen antamien mahdollisuuksien ja lomalaisten toiveiden mukaan. 7-8 aamu-uinti 8-10 aamiainen 9.30-14 päivän avaus, liikuntaa ikäihmisten tahtiin, vesijumppaa yhdessäoloa ja mahdollisesti joku asiantuntijaluento. 14-16 ruokailu 16-23 yhdessäoloa, ohjelmallinen illanvietto tai joku ulkopuolinen esiintyjä sekä tanssia Teemaviikon päätöspäivänä (usein maanantai) ei järjestetä lomaohjelmaa. Aloituspäivänä (yleensä tiistai) palvelut toimivat erikoisaikatauluin. Yöpyminen on mahdollista myös päätös- ja aloituspäivinä. Tarkista aikataulu yöpymisvarausta tehdessäsi. Salon rautatie- ja linja-autoasemilta järjestetään ilmainen kuljetus Lehmirantaan täyspitkälle (6 vrk) lomaviikolle saapuvia varten. Palveluita Hyvinvointia ja hemmottelua: Kylpylä (sis. höyry- ja infrapunasaunat) Suolahuone Hierojan, kosmetologin ja parturi-kampaajan palveluita Kehonkoostumusmittaukset Kahvila- ja ravintolapalvelut: Lehmirannan ravintola Kahvila Amada ja lahjatavaramyymälä Allaskahvila Tilauksesta kokous- ja juhlatarjoilut. A-oikeudet. Liikunta ja ulkoilu: Valaistu 2,5 km kuntopolku Senioreiden liikunta- ja tasapainopuisto Kuntosali 2 uimarantaa omassa pihapiirissä Lainattavissa kävelysauvoja, polkupyöriä ja soutuveneitä Lehmiranta sijaitsee Salo-Teijo-Strömma -pyöräilyreitin varrella, jota voi hyödyntää molempiin suuntiin. Teijon retkeilyalue sijaitsee n. 20 km etäisyydellä Lähialueella myös kolme golfkenttää

Hinnasto Kuljetusreitit (Eläkeliiton jäsenhinnat suluissa) Hyvän mielen loma 6 vrk 471 (382 ) Tervahovi 366 (277 ) Puolihoitovuorokausi 78,50 (70 ) Tervahovi 61 (54,50 ) Sisältää yöpymisen, aamiaisen, ruokailun ja kylpylän käytön Yöpyminen 56 (51 ) Tervahovi 39 (35 ) Sisältää yöpymisen, aamu-uinnin kylpylässä ja aamiaisen Kylpylän käyttö 2 h 11 (7,50 ) Ruokailu 17,50 (ti klo 16-18, ke-la klo 14-16) Sunnuntairuokailu 18 (klo 14-16) Ruokailuvaraukset mielellään ennakkoon. Muutokset mahdollisia. Lehmiranta järjestää kuljetusreittejä linja-autolla lomakeskukseemme. Reitit palvelevat 6 vuorokauden teemaviikoille tai kurssille tulevia. Tuloreitti ajetaan tiistaina ja paluupäivä on maanantai. Edestakainen kuljetusmaksu on lähtöpaikasta riippuen 92 72 52 euroa/hlö. Sitovat ilmoittautumiset tulee tehdä kahta kuukautta ennen lomaa puh. (02) 7275 200 klo 8 16. Kuljetuksella saapuvat osallistuvat normaalisti lomakeskuksen lomaohjelmaan tai kurssille muiden asiakkaiden tavoin. Kuljetusmaksun lisäksi itse loman hinta 471 (EL:n jäsenille 382 ). Kuljetusreittien lomaviikoille voi hakea myös lomatukea. Lue lomatuesta takasivun kääntöpuolelta. Reitti 1 19.2. 25.2. Polvijärvi - Lehmiranta Reitti 2 26.11. 2.12. Nurmes - Lehmiranta Reitti 3 22. 28.10. Kajaani - Lehmiranta Reitti 4 12.3. 18.3. Oulainen - Lehmiranta Reitti 5 10. 16.9. Ylivieska - Lehmiranta Reitti 6 11. 17.6. Kortesjärvi - Lehmiranta Reitti 7 27.8. 2.9. Oulu - Lehmiranta Tarkka reittikartta takasivulla. Hyvän mielen loma 6 vrk Kukin Lehmirannan teemallinen lomaviikko on 6 vrk:n mittainen. Lomaviikko alkaa pääsääntöisesti tiistaina ja päättyy maanantaiaamuna. Joidenkin lomaviikkojen väliin jää lyhyempiä 2 4 vrk virkistyslomia, joiden päiväohjelma on samanlainen kuin lomaviikkojenkin. Virkistyslomilla on omat pakettihinnat. Lomaviikkojen ja virkistyslomien teemat ovat moninaiset ja löydät ne kattavasti tästä esitteestä. Loman voi varata ryhmälle, sille voi tulla yksin, kaksin tai henkilöautoporukalla. Eläkeliiton jäsenille on alennetut hinnat kaikissa lomatyypeissä. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa eläkeikäinen. Katso esim. www.elakeliitto.fi. Huoneet Lehmirannassa yövytään kahden hengen hotellitasoisissa huoneissa. Yhden hengen huoneen lisämaksu 22 /vrk. Jokaisen huoneen varustukseen kuuluu taulu TV, puhelin, wc/suihku, viileäkaappi, hiustenkuivain, liinavaatteet ja kylpypyyhkeet. Kylpylästä on mahdollista vuokrata kylpytakkeja ja uima-asuja. Tervahovi-rakennuksessa suihku ja wc ovat yhteiskäytössä käytävällä, mistä syystä myös hinnat ovat edullisempia.

LOMAKALENTERI 2013 Tammi 8.-14.1. 15.-21.1. 22.-28.1. 29.1.-4.2. Helmi 5.-11.2. 12.-18.2. 19.-25.2. 26.2.-4.3. Maalis 5.-11.3. 12.-18.3. 19.-25.3. Huhti 2.-8.4. 9.-15.4. 16.-22.4. 26.4.-2.5. Touko 3.-6.5. 7.-13.5. 14.-20.5. 21.-27.5. 28.-31.5. Kesä 4.-10.6. 11.-17.6. 18.-24.6. 25.6.-1.7. Heinä 2.-8.7. 9.-15.7. 16.-22.7. 23.-29.7. Elo 30.7.-5.8. 6.-12.8. 13.-19.8. 20.-26.8. 27.8.-2.9. Syys 3.-9.9. 10.-16.9. 17.-23.9. 24.-30.9. Loka 1.-7.10. 8.-14.10. 15.-21.10. 22.-28.10. 29.10.-4.11. Marras 5.-11.11. 12.-18.11. 21.-25.11. 26.11.-2.12. Joulu 3.-9.12. 9.-16.12. 23.-27.12. Iloa ja Aktiivisuutta Makuja ja musiikkia maailmalta Lehmiranta tanssii ja soi Pelimanniviikko I Hyvää oloa ja terveyttä Karaoke- ja tanssiviikko Talvilomaviikko (reitti 1) Keisarin aikaan Pelimanniviikko II Nuoruusajan ikivihreät (reitti 4) Makuja ja musiikkia maailmalta Pelimanniviikko III Keisarin aikaan Nuoruusajan ikivihreät Vapun pelimanniviikko IV Virkistysloma 3 vrk Lehmiranta tanssii ja soi Makuja ja musiikkia maailmalta Pelimanniviikko V Virkistysloma 3 vrk Saaristolaisviikko Iloa ja aktiivisuutta (reitti 6) Juhannusviikko Lehmiranta tanssii ja soi Hyvää oloa ja terveyttä Sykettä kesään Hyvää oloa ja terveyttä (tasapaino ja luuliikunta) Lehmiranta tanssii ja soi Hyvää oloa ja terveyttä Hyvää oloa ja terveyttä (pelit ja kisailut) Pelimanni- ja kansanmusiikkiviikko VI Karaoke- ja tanssiviikko Hyvää oloa ja terveyttä (reitti 7) Sadonkorjuun aikaan Iloa ja aktiivisuutta (reitti 5) Pelimanniviikko VII Nuoruusajan ikivihreät Keisarin aikaan Makuja ja musiikkia maailmalta Pelimanniviikko VIII Keisarin aikaan (reitti 3) Hengellinen loma Pelimanniviikko IX Hyvää oloa ja terveyttä Ei lomaohjelmaa Nuoruusajan ikivihreät (reitti 2) Pelimanniviikko X Ei lomaohjelmaa Joululomapaketti 4 vrk Senioritanssiloma Laula kanssain -harjoitteluviikko Isovanhemmat & lapsenlapset Laula kanssain -harjoitteluviikko Golfloma Laula kanssain -harjoitteluviikko Isovanhemmat & lapsenlapset Senioritanssiloma (piha ja puutarha) Laula kanssain harjoitteluviikko (patikointi ja retkeily) Isovanhemmat & lapsenlapset (patikointi ja retkeily) (tyyli, värit ja ravinto) Joulupitoja ja kuusijuhlia Joulupitoja ja kuusijuhlia

Lomateemojen kuvaukset Iloa ja aktiivisuutta 8. 14.1. 11. 17.6. 10. 16.9. Senioreiden omaa aktiivisuutta ja itsensä kehittämistä tukeva lomaviikko. Päivittäisten salijumppa- ja vesivoimistelutuokioiden lisäksi kesällä ohjattua ulkoilua, liikuntakokeiluja tai muita toimintakykyä ylläpitäviä harjoitteita. Lisäksi kuullaan luentoja kulttuurista tai oman hyvinvointinsa huolehtimisesta. Mielen aktiivisuutta tuetaan kirjallisuuden, tietokilpailujen sekä muiden kielellistä näppäryyttä ja muistia kehittävien ohjelmien avulla. Makuja ja musiikkia maailmalta 15. 21.1. 19. 25.3. 14. 20.5. 8. 14.10. Viikko vie matkalle eri puolille maailmaa musiikin ja eksoottisten makujen avulla. Viikkoon kuuluu paljon musiikkipitoista ohjelmaa, eri maiden rytmejä ja melodioita, esiintyjiä ja yhteislaulua. Eri maiden teemat vaihtelevat viikoittain ja ne tulevat esiin eri tavoin lomakeskuksen ohjelmissa, osin ruokalistassa ja muussa tarjonnassa. Lehmiranta tanssii ja soi 22. 28.1. 7. 13.5. 25.6. 1.7. 23. 29.7. Viikolla luvassa tanssia eri muodoissaan, yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Kokeile uusia tanssilajeja! Laita aivonystyrät töihin mm. senioritanssin askelkuvioita hioessasi. Tutustumme niin uusiin kuin perinteisiinkin tanssimuotoihin. Tanssit vaihtelevat viikoittain vierailevien ohjaajien mukaan. Elävä musiikki, soittajat ja hauskat tanssi-illat kuuluvat olennaisena osana Lehmiranta tanssii ja soi -viikolle. Pelimanniviikko 29.1. 4.2. 5. 11.3. 2. 8.4. 26.4. 2.5. 21. 27.5. 13. 19.8. 17. 23.9. 15. 21.10. 5. 11.11. 3. 9.12. Pelimannimusiikkia soittavien ja musiikista pitävien oma lomaviikko. Lomalle saapuvat pelimannit harjoittelevat ja esiintyvät yhdessä. Pelimanneista koottavat pienryhmät soittavat eri tilaisuuksissa, kuten pelimannisoitoissa, joihin ovat tervetulleita myös päivävierasryhmät. Lomalaisista koottava lauluryhmä esiintyy myös eri tilaisuuksissa. Lomaviikolla on paljon yhteislaulua ja tanssia soittajien säestyksellä. Pelimanni- ja kansanmusiikkiviikolla elokuussa keskitytään erityisesti kansanmusiikkiin ja nähdään myös kansallispukukavalkadi sekä tanhu- tai tanssiryhmän esitys.

Hyvää oloa ja terveyttä 5. 11.2. 2. 8.7. 16. 22.7. 30.7. 5.8. 6. 12.8. 27.8. 2.9. 12. 18.11. Viikon aikana hyödynnetään tavallista enemmän luonto- ja ulkoiluteemoja vuodenajan ja sään mukaan. Kesällä viihdyttävät puutarha ja pihapelit, syksymmällä patikointi- ja retkeilyohjelmat. Talviaikaan sykettä nostetaan sisätiloissa erilaisissa liikunta- ja laulutuokioissa. Viikkoihin kuuluvat myös hyvinvointi-, terveys- ja luontoaiheiset luennot sekä rentoutuminen ja kehonkoostumusmittaukset (eri maksu). Karaoke- ja tanssiviikko 12. 18.2. 20. 26.8. Iloinen ja viihteellinen loma lavatanssimisesta, yhteislaulusta ja karaokesta kiinnostuneille. Tutustutaan erilaisiin lavatanssien muotoihin, myös vauhdikkaampiin kädenalitansseihin, ammattiopettajien opastuksella. Karaokelaulajille myös henkilökohtaista opastusta laulamiseen ja kappaleiden valintaan. Keisarin aikaan -lomat 26.2. 4.3. 9. 15.4. 1. 7.10. 22. 28.10. Viikko sisältää Keisarin Kalaasit -ohjelmallisen ruokatapahtuman, jossa maistelemme ruokia 1800-luvun alkupuolen tyyliin mamsellin ja piikojen valmistamana. Kalaaseissa mukana useita roolihenkilöitä, mm Aleksanteri I, maaherra ja maaherran tytär Ulrika Ottiliana Möllersvärd, johon Keisari ihastuu. Viikon aikana tutustumme 1800-luvun alun tapahtumiin, henkilöihin ja elämäntapaan. Lehmirantaa ympäröivän alueen loistokas historia herää eloon. Harjoittelemme myös vanhoja salonkitansseja eläytyen ajan henkeen. Lomalaisten joukosta valitaan henkilöt Kalaasien roolihenkilöiksi. Nuoruusajan ikivihreät 12. 18.3. 16. 22.4. 24. 30.9. 26.11. 2.12. Iloa ja energiaa 40-, 50- ja 60-lukujen musiikista. Paljon yhteislaulua ja iki-ihania konsertteja tutun musiikin kera. Kellohame heilahtaa lämminhenkisissä iltatansseissa. Lomalaisista kootaan lauluryhmä, jotka esiintyvät tilaisuuksissa viikon aikana. Senioritanssiloma 22. 28.1. 25.6. 1.7. Lehmirannan senioritanssilomalla opitaan uusia askeleita ja tansseja muun lomailun ohessa. Loman ohjelma on tarkoitettu senioritanssin harrastajille ja -kerhoille sekä henkilöille, jotka haluaisivat tutustua senioritansseihin. Lomalla ei suoriteta kurssitasoja, vaan opetellaan tuttuja ja vähän uudempia senioritansseja innostavassa seurassa. Senioritanssiin osallistuaksesi et tarvitse omaa paria. Ohjaajina toimivat senioritanssin aluekouluttajat Maritta ja Sakari Haverila.

Isovanhemmat ja lapsenlapset 19. 25.2. 4. 10.6. 6. 12.8. Näille viikoille isovanhempien mukaan toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi myös heidän lapsenlapsensa iältään noin 6 12 vuotta. Lomakeskuksessa on runsaasti järjestettyä ohjelmaa yhdessä ja erikseen, eikä ruoan laittamisesta tarvitse huolehtia. Viikkojen ajankohdat on suunniteltu koulujen lomien yhteyteen ja sellaisiin ajankohtiin, jolloin vanhemmilla voi olla haasteita järjestää lastenhoitoa. Vuodenajan mukaan ohjelmassa on ulkoilua, pelejä, taikurin esityksiä, näytelmiä, musiikkituokioita, tietokilpailuja, lettukestejä ja paljon muuta mukavaa. Lomakeskuksessa lapset ovat tietenkin isovanhempiensa vastuulla. Lomaviikon hinta lapsilta (4 15 vuotta) 200,-/lapsi. Virkistyslomat 3. 6.5. 28. 31.5. Virkistyslomat ovat teemaviikkoja lyhyempiä 3 vuorokauden lomajaksoja. Lomapäivien sisältö on samanlainen kuin tavallisilla teemaviikoillakin vesijumppineen, yhteislauluineen ja illanviettoineen. Lisäksi virkistyslomilla vaalitaan terveyttä sekä nautitaan heräävästä luonnosta ja ulkoilusta. Virkistyslomiin kuuluu aina myös päivätapahtuma, jossa mukana ulkopuolinen esiintyjä. 3. 6.5. virkistyspaketin yhteydessä on tarjolla myös golfloma. Yhteistyökumppanimme Meri-Teijo Golf avaa kautensa vuosittain ensimmäisten joukossa. Kauttamme saat green feen edullisemmin. Matkakumppanille on tarvittaessa ohjelmaa Lehmirannassa koko päiväksi. Illalla voitte nauttia yhdessä Lehmirannan ohjelmasta ja palveluista. Virkistysloman hinta 240,-/hlö, Eläkeliiton jäsenille 206,-/hlö. Laula kanssain -harjoitteluviikko 5. 11.2. 16. 22.4. 14. 20.5. 16. 22.7. Sinä kuorolaulun konkari tai aloitteleva lauluniekka, tule Lehmirantaan valmentautumaan Eläkeliiton elokuisille Joensuun laulujuhlille kokeneen kuoronjohtajan, kanttori (dir. cant.) Riitta Heleniuksen johdolla. Helenius harjoituttaa laulujuhlille valittuja kappaleita lomakeskuksessa koko viikon. Viikolla opetellaan juhlien koko ohjelmisto tarkasti nuottien mukaan ja opitaan äänenkäytön kauneutta. Laulujuhlien laulut ovat yksiäänisiä. Harjoitteluun voi osallistua, vaikka ei kuuluisi mihinkään kuoroon. Harjoitteluviikko on tarkoitettu kaikille laulun ystäville kokemuksesta riippumatta, riittää että olet kiinnostunut. Harjoittelun lomassa ehdit hyvin osallistua lomakeskuksen muuhun ohjelmaan.

Vuodenaikoihin ja juhlapyhiin liittyvät lomateemat Talvilomaviikko 19. 25.2. Talvilomaviikolla nautitaan kevättalven auringon säteistä niin ulkona kuin sisällä. Jos vain on lunta, kuntoreitin ladut pidetään hyvässä kunnossa, ja nuotiolla paistettu makkara tai tikkupulla kruunaavat ulkoilupäivän. Sisälläkin ohjelmaa riittää koko loppukevään tarpeisiin: kuntoilua, venyttelyä, uintia ja rentoutumista. Viikolle ovat tervetulleita myös isovanhemmat lapsenlapsineen, joiden peleihin ja ohjelmaan kaikki voivat osallistua. (Katso Isovanhemmat ja lapsenlapset -teema edellä.) Saaristolaisviikko 4. 10.6. Lehmiranta sijaitsee lounaisrannikon tuntumassa ja tällä viikolla saariston maut ja perinteet valloittavat talon. Ravintolassa järjestetään viikon aikana saaristolaisaiheinen ruokatapahtuma. Yhteislaulu ja meriaiheinen musiikki kuuluvat tietenkin olennaisena osana teemaviikon sisältöön. Viikolle ovat tervetulleita myös isovanhemmat lapsenlapsineen, joiden peleihin ja ohjelmiin kaikki voivat osallistua. (Katso Isovanhemmat ja lapsenlapset -teema edellä.) Juhannusviikko 18. 24.6. Lehmirannan juhannuslomasta on tullut jo monelle perinne. Lehmijärven ranta tarjoaakin upean ympäristön ja vaihtoehdon juhannuksen viettoon. Saavu valmiiseen pöytään ja nauti järjestetystä ohjelmasta juhannuskoivujen tuoksussa. Pelaamme pihapelejä, laulamme yhdessä ja tarinoimme. Juhannusaaton juhlaa vietetään perinteiden mukaisesti orkesteritanssien kera. Sykettä kesään 9. 15.7. Viikko koostuu iloisesta ja liikunnallisesta ohjelmasta, jossa lisätään sykettä sekä kehoon että mieleen, hyvää oloa ja rentoutumista unohtamatta. Kohdistamme huomiomme omaan hyvinvointiimme ja saamme runsaasti virikkeitä kehon, kunnon ja hyvän olon ylläpitoon. Ohjattuja harjoitteita ja ohjelmaa, muistin aktivointia visaillen ja kisaillen sekä tietotaitoa mielenkiintoisilta luennoilta.

Sadonkorjuun aikaan 3. 9.9. Viikko sisältää sadonkorjuu -aiheisen ohjelmallisen ruokatapahtuman. Lisäksi viikon ohjemassa on sadonkorjuuseen liittyviä illanviettoja, tietoja ja taitoja, ulkoilua, musiikkia ja elämyksiä. Sieni- ja marjametsät ovat vain kivenheiton päässä Lehmirannan pihasta! Hengellinen loma 29.10. 4.11. Lomaviikolla on täysipainoista hengellistä ohjelmaa, joka järjestetään yhteistyössä salolaisen Muurlan Opiston kanssa. Viikon aikana Lehmirannassa vierailee puhujia lähialueen seurakunnista ja laulamme hengellisiä yhteislauluja ja virsiä. Yhtenä päivänä kuulemme hengellisten laulujen ja musiikin konsertin sekä järjestämme keskustelutuokioita hengellisistä aiheista. Ohjelmassa myös kirkkoretki kirkkokahveineen yhteen seudun lukuisista kirkoista. Joululoma 23. 27.12. Joululoma (4 vrk) Lehmirannassa on mukava irtiotto kodin joulutohinasta. Astu valmiiseen joulupöytään ja nauti joulun tunnelmasta, ohjelmasta ja perinteistä ilman kiirettä ja työtä. Lehmirannan jouluohjelmaan kuuluvat mm. joulusauna, tonttuvoimistelu ja -vesijumppa, aattoillan juhla ja illanvietto, jouluiset yhteislaulut, jouluaamun hartaus ja paljon muuta. Hinta 465,-/hlö, Eläkeliiton jäsenet 423,-/hlö.

Lehmirannan hoitolapalvelut Hoitopalveluiden varaukset Hieronta-, kosmetologi- ja parturi-kampaamovaraukset tulee mieluiten tehdä etukäteen, lomaa/kurssia edeltävään perjantaihin mennessä numerosta (02) 727 5200. Tämä on tärkeää etenkin, jos tulet viikonloppu- tai muulle lyhyelle lomalle. Hierojat ja kosmetologi ottavat varauksia myös paikan päällä keskiviikkoaamuna klo 7.30 alkaen. Lääkärin lähetteet eivät käy Lehmirannan hoito-osastolla. Hinnaston saat lomasi varausvahvistuksen yhteydessä. Maksutapoina käteinen tai pankkisiirto. Hierojat Pirjo Utukka ja Matti Jalonen Kokohieronta päästä varpaisiin Puolihieronta vyötäröltä ylös- tai alaspäin Osahieronta Niskan ja pään hieronta Jalkapohjan vyöhyketerapia - jalkakylpy, jalkapohjan vyöhykkeiden läpikäynti sekä rentouttava hieronta. Aromaterapiahieronta - koko kehon hieronta verenkiertoa ja aineenvaihduntaa parantavien aromaattisten öljyjen avulla. Kuppaus Kosmetologi ja lähihoitaja Tiina Förström Lymfa-hieronta - kudosnestehieronta, jolla hierotaan nesteet liikkeelle kevyesti pumpaten Jalkojenhoito - postetaan kovettumat ja känsät sekä hiotaan ja leikataan kippurakynnet. Lopuksi jalkojen hieronta. Parafinijalkahoito - jalkojen liotus, rasvaus ja parafiininaamio Aqva Detox -elektrolyysijalkakylpy - poistaa kehosta kuona-aineita ja palauttaa elimistön tasapainon Depilaatio - säärten kuumavahaus Kasvohoito - höyrytetään ja puhdistetaan kasvot, tehdään kasvohieronta, naamio sekä halutessa kevyt meikki Parafiinikasvohoito - puhdistetaan kasvojen pinta, tehdään kasvohieronta, naamio sekä halutessa kevyt meikki Ultraäänikasvohoito Kulmien ja/tai ripsien kestovärjäys Käsihoito - kynsien leikkaus, kynsinauhojen hoito, hieronta ja lakkaus Parafiinikäsihoito - kynsien viilaus, hieronta, parafiininaamio, lakkaus Verenpaineen, hemoglobiinin ja veren sokerin mittaus Lehmirannan suolahuone Suolahuonehoito keuhko- ja iho-oireiden lievitykseen Parturi-kampaamopalvelut (Tangle) Parturi: leikkaus (sis. pesu), niska ja sivut, koneella ajo, pikaväri (leikkauksen yhteydessä) Kampaamo: Leikkaus (sis. pesun ja leikkauksen), latvojen tasoitus, otsatukka Värjäykset: Väri/raidat (sis. kuivauksen) Kiharat: Otsakihara, kiharat lyhyisiin hiuksiin (sisältävät kuivauksen) Kampaukset: Föönaus/rullakampaus (sis. pesun), nutturakampaus Hoitokäsittely muun palvelun yhteydessä

Tuettu sosiaalinen lomatoiminta 2013 Eläkeliitto on neuvotellut Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa yhteistyösopimuksen Rahaautomaattiyhdistyksen tuella toteutettavien, sosiaalisin ja taloudellisin perustein myönnettävien, lomien järjestämisestä vuodelle 2013. Lomille osallistuminen ei edellytä Eläkeliiton jäsenyyttä. Kuka voi hakea Ne eläkeikäiset henkilöt, jotka arvioivat sosiaalisin, terveydellisin tai taloudellisin perustein olevansa oikeutettuja tuettuun sosiaaliseen lomaan, ja joille loman toteuttaminen olisi omin voimavaroin vaikeaa tai mahdotonta, voivat hakeutua Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamalle Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon järjestämälle tuetulle lomalle Lehmirannan lomakeskukseen. Jokainen tuen hakija, myös yhdistysten ryhmälomien ja Lehmirannan kuljetusreittien mukana matkustavat, hakevat henkilökohtaisen lomatuen erillisellä hakulomakkeella. Loman sisältö ja tarkoitus Lomat ovat viiden tai kuuden vuorokauden pituisia sisältäen puolihoidon ja loman monipuolisen ohjelman. Loman tavoitteena on antaa mahdollisuus virkistäytymiseen, tavallisesta elämän arkipäivästä irrottautumiseen ja sitä kautta henkisen ja fyysisen kunnon paranemiseen, mikä vaikuttaa elämän laatuun myönteisesti vielä loman jälkeenkin. MTLH:n lomavaihtoehdot ja omavastuuosuudet Työt takana, elämä edessä +65 v. 140 euroa (5 vrk) / 168 euroa (6 vrk) Iloa eläkeikään +75 v. 140 euroa (5 vrk) / 168 euroa (6 vrk) Lepoa hoivaamisesta -loma omaishoitajille 140 euroa (5 vrk) / 168 euroa (6 vrk) Miten haetaan Hakulomakkeita on saatavissa MTLH:sta, Eläkeliitosta, piireistä, yhdistyksistä ja Lehmirannasta. Hakemukset palautetaan MTLH:oon viimeistään kolme kuukautta ennen haetun loman alkua. Hakemus tulee täyttää huolellisesti kaikkien kohtien osalta, perustella loman tarve sekä kuvata elämäntilanne mahdollisimman hyvin. Lomatukea voidaan myöntää samalle henkilölle korkeintaan joka toinen vuosi. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Valituille lähetetään kutsu lomalle noin kuukautta ennen loman alkua. Jos lomaa ei voida myöntää, siitäkin lähetetään tieto hakijalle. Lomajärjestön yhteystiedot Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry Mannerheimintie 31 B 20, 00250 HELSINKI lomasihteeri Anne Aulonen, puh. 010 219 3464 (9 15), anne.aulonen@mtlh.fi toiminnanjohtaja Airi Tella, puh. 010 219 3462 (9 15), airi.tella@mtlh.fi lomat@mtlh.fi www.mtlh.fi Lomakeskuksen yhteystiedot Lehmirannan lomakeskus Lehmirannantie 12, 25170 KOTALATO toimisto, vastaanotto, puh. (02) 727 5200, lehmiranta@elakeliitto.fi toimistosihteeri Mervi Gröhn, puh. (02) 727 5200, mervi.grohn@elakeliitto.fi toimistonhoitaja Tanja Bergroth, puh. (02) 727 5320, tanja.bergroth@elakeliitto.fi Ajankohdat 2013 (Kuljetusreitin lomat 6 vrk, muut 5 vrk) 8. 13.1. Iloa ja aktiivisuutta 15. 20.1. Makuja ja musiikkia maailmalta 22. 27.1. Lehmiranta tanssii ja soi 5. 10.2. Hyvää oloa ja terveyttä 19. 25.2. Talviloma (kuljetusreitti Polvijärvi Salo) 26.2. 3.3. Keisarin aikaan +1 Lisävuorokausi 5 vrk:n lomaan 62 /hlö 12. 18.3. Nuoruusajan ikivihreät (kuljetusreitti Oulainen Salo) 19. 24.3. Makuja ja musiikkia maailmalta 9. 14.4. Keisarin aikaan 16. 21.4. Nuoruusajan ikivihreät 7. 12.5. Lehmiranta tanssii ja soi 14. 19.5. Makuja ja musiikkia maailmalta 4. 9.6. Saaristolaisviikko 11. 17.6. Iloa ja aktiivisuutta (kuljetusreitti Kortesjärvi Salo) 2. 7.7. Hyvää oloa ja terveyttä 9. 14.7. Sykettä kesään 16. 21.7. Hyvää oloa ja terveyttä 23. 28.7. Lehmiranta tanssii ja soi 30.7. 4.8. Hyvää oloa ja terveyttä 6. 11.8. Hyvää oloa ja terveyttä 27.8. 2.9. Hyvää oloa ja terveyttä (kuljetusreitti Oulu Salo) 3. 8.9. Sadonkorjuun aikaan 10. 16.9. Iloa ja aktiivisuutta (kuljetusreitti Ylivieska Salo) 24. 29.9. Nuoruusajan ikivihreät 1. 6.10. Keisarin aikaan 8. 13.10. Makuja ja musiikkia maailmalta 22. 28.10 Keisarin aikaan (kuljetusreitti Kajaani Salo) 29.10. 3.11. Hengellinen loma 12. 17.11. Hyvää oloa ja terveyttä 26.11. 2.12. Nuoruusajan ikivihreät (kuljetusreitti Nurmes Salo)

Kuljetusreitit 2013 LEHMIRANNAN LOMAKESKUS Lehmirannantie 12, Salo puh. 02-727 5200 lehmiranta@elakeliitto.fi www.lehmiranta.fi 19.-25.2.2013 Polvijärvi Joensuu Kitee Kerimäki Savonlinna Parikkala Imatra Joutseno Lappeenranta Taavetti Miehikkälä Virojoki Hamina Kotka Porvoo Kehä III Lehmiranta (Salo) 26.11.-2.12.2013 Nurmes Nilsiä Kaavi Kuopio Leppävirta Varkaus Joroinen Rantasalmi Mikkeli Valkeala Kouvola Lapinjärvi Askola Kerava Lehmiranta (Salo) 22.-28.10.2013 Kajaani Iisalmi Kiuruvesi Pielavesi Vesanto Suonenjoki Kangasniemi Joutsa Heinola Lahti Orimattila Mäntsälä Hyvinkää Nurmijärvi Vihti Lehmiranta (Salo) 12.-18.3.2013 Oulainen Haapavesi Nivala Haapajärvi Pyhäsalmi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Saarijärvi Jyväskylä Jämsä Padasjoki Hämeenlinna Forssa Somero Lehmiranta (Salo) 10.-16.9.2013 Ylivieska Kannus Kaustinen Veteli Evijärvi Lappajärvi Vimpeli Alajärvi Kuortane Alavus Töysä Ähtäri Virrat Ylöjärvi Tampere Lempäälä Loimaa Koski TL Lehmiranta (Salo) 11.-17.6. Kortesjärvi Alahärmä Ylihärmä Lapua Ylistaro Seinäjoki Ilmajoki Kurikka Jalasjärvi Kauhajoki Karvia Ikaalinen Hämeenkyrö Sastamala Huittinen Säkylä Lieto Lehmiranta (Salo) 27.8.-2.9.2013 Oulu Raahe Kalajoki Kokkola Pietarsaari Vähäkyrö Laihia Jurva Teuva Karijoki Isojoki Kankaanpää Pori Rauma Laitila Nousiainen Lehmiranta (Salo) www.lehmiranta.fi