Aika 9.2.2013 Kello 12:05-14:00 Paikka Siikaranta Sali 1 1. Kokouksen avaus Jan Nordström avasi kokouksen 2. Pidettiin hiljainen hetki edesmenneiden mittaajien kunniaksi 3. Tilannekatsaus Matti Harjuniemi piti tilannekatsauksen tämän hetken tilanteesta joka Matin mielestä muistuttaa tällä hetkellä vuoristorataa. Työllisyys on paranemassa ehkä toisella vuosipuoliskolla alkavien työmaiden myötä. Tällä hetkellä oltu vuoden 2010 tasolla. Asuntoja tarvitaan, mutta taloustilanne heiluttelee työllisyyttä. Korjausrakentamisen tarvetta on reilusti niin asunto puolella kuin julkisissa rakennuksissakin esimerkiksi homeiset koulut. Näiden rakennuskohteiden alulle saamiseen ja rahoitukseen tarvittaisiin nyt poliittisia päätöksiä pikaisesti. Vuonna 2009 oli suuri työttömyysrysäys jolloin liiton työttömyyskassa joutui kovalle koetukselle mutta tällä hetkellä työttömyyskassa toimii mallikelpoisesti. Tällä hetkellä ilmassa on myös työnantaja puolen halu leikata työntekijöiden sosiaali- ja palkka etuja. Harmaasta taloudesta Matti kertoi sen mitä nyt on tehty asian eteen ja mitä vielä tämän vuoden aikana tapahtuu. Maaliskuun alussa veronumero ja sen valvonta täysin käytössä. Tässä työssä ovat myös poliisi ja aluehallintoviranomaiset mukana, epäiltiin että vain Rakkennusliitto on maksajana ja valvojana. Epäiltiin keskustelussa myös että pienet yritykset kiertävät määräykset. Tällä hetkellä verottaja tarkistaa vuosien 2006-2007 tehtyjä töitä. Matti totesi Viron korkeimman oikeuden päätöksen jossa virolaisen suomessa työtä tekevän työntekijän on saatava suomen työehtosopimuksien mukaista palkkaa täällä työskennellessään. Keskustelussa ehdotettiin että liitto panostaisi ammattikoulujen työehto-kuin työsuojelun tiedottamisen kuin opettamisen tason parantamiseen. Matille esitettiin myös kysymys Siikarannassa tapahtuvan koulutuksen tulevaisuuden näkymistä. Johonka Matti vastasi että koulutukset jatkuvat Kiljavan opiston fuusion myötä syntyneen organisaation toimesta. Koulutusta viedään myös alueille joissa sitä tarvitaan ja on helppo toteuttaa (esim. työturvallisuuskoulutus) 4. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Puheenjohtajaksi valittiin Jan Nordström ja sihteeriksi Jouko Kurki 5. Pöytäkirjan tarkastajien (2) ja ääntenlaskijoiden (2) valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Pauli Kautonen ja Marko Metsäpelto Samalla päätettiin että he myös toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. 1
6. Työjärjestyksen hyväksyminen Työjärjestys hyväksyttiin 7. Mittamiesten työryhmän esittäytyminen Työryhmän jäsenet esittäytyivät ja kertoivat mistäpäin suomea ovat. Hannu Pihlajaniemi Seinäjoki, Jani Yli-Torkko Lappeenranta, Jarmo Koukkari Lahti, Marko Metsäpelto Valkeakoski, Jouko Kurki Jyväskylä ja puheenjohtaja Jan Nordström Vantaa 8. Selvitys työryhmäkokouksen esityksistä Tallinassa 19.- 20.1.2013 Jouko Kurki Jouko Kurki selvitti työryhmä kokouksen päätöksiä ja muutos esityksiä. Tunnelilisästä esitettiin erillinen kysymys koskien lisän maksamisen perusteita johonka Jan Nordström antoi selventävän vastauksen että tunnelilisää maksetaan koko tunneli työskentely ajan (elikkä ennen ja jälkeen ruiskutuksen) Työryhmän kokouspöytäkirja liitteenä 1 Matti Harjuniemi totesi että tavoitteissa on realismia. Forss Petri toivoi mittamiesten osallistuvan tulevaan maakokoukseen suuremmalla joukolla jotta saisimme äänemme kuulumaan paremmin. Pyytäkää edustamianne ammattiosastoja nimeämään teitä kokousedustajiksi. Ehdotusta kannatettiin. Maakokous pidetään Jyväskylässä Lokakuun 26-27. 2013 paikkana Pavilijonki. Jani Yli- Torkko selvitti työhyvin vointiamme edellisen mittatapaamisen kyselyn pohjalta. Esitys pöytäkirjan liitteenä 2 ja www.asemapiste.fi/arkisto/kysely_vastaukset2012.pdf Kouluttautumisesta kertoi Hannu Pihlajaniemi ja toivoi että järjestäisimme esimerkiksi seuraavan mittatapaamisen yhteydessä omatoimisen opiskelu tapahtuman jossa jokainen voisi omalla esimerkillään toimia opettajana. Laser altistuksesta kertoi Jarmo Koukkari rakentajassa numero 3 9.3.2012 julkaistun kirjoituksen perusteella (kirjoitus löytyy Rakentaja lehden sähköisestä arkistosta). Päätettiin viedä asiaa eteenpäin pienen työryhmän esityksen pohjalta Rakennusliitton hallintoon, jonka kautta olisi varmaan helpompi laatia esitys työsuojelurahastolle asian tarkempaa tutkimuksen rahoitusta varten. 9. Yleiskeskustelu Yleiskeskustelussa toivottiin Rakentajaan juttua tapahtumastamme sekä myös näkyvämpää ilmoittelua hyvissä ajoin ennen seuraavaa mittatapaamista. Keskusteltiin myös mahdollisuuksista järjestää mittatapaaminen jossain muualla kuin Siikarannassa. Päätettiin että mittamiesten työryhmä selvittää asiaa. Yleiskeskustelun aikana tuli palohälytys ja 2
poistuimme salista ulos siksi aikaa että tilanne saatiin Siikarannan henkilökunnan puolesta selvitettyä. Jonka jälkeen palasimme kokous saliin. 10. Muut esille tulevat asiat Muita esille tulevia asioita ei ollut 11.Kokouksen päättäminen Jan Nordström kiitti asialliseen kokoukseen osallistujia ja päätti kokouksen kello 14:00 Jan Nordström Puheenjohtaja Jouko Kurki Sihteeri Olemme tarkastaneet pöytäkirjan sekä todenneet sen oikeaksi ja vastaavan kokouksen kulkua. Marko Metsäpelto Pöytäkirjan tarkastaja Pauli Kautonen Pöytäkirjan tarkastaja 3
Liite 1 Rakennusliiton rakennusalan mittamiesten työryhmän kokous 19.01.2013 Tallink City Hotelli Tallinna Mittamiesten kokous Klo 13.00, kokoushuone Tallinn PÖYTÄKIRJA 1 Jan Nordström avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi Tallinnaan 2 Paikalla: Kurki Jouko, Metsäpelto Marko, Nordström Jan, Pihlajaniemi Hannu sekä Yli-Torkko Jani 3 Sihteeriksi valittiin Jari Lindqvist 4 Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys 5 Tilannekatsauksen piti Jari Lindqvist 6 TES muutos ehdotuksia: Sähköiseen mittaamiseen saatava työehtosopimukseen erillinen euromääräinen lisä (TKL) 2,50e. Käytännön palkan pitäisi olla siis sähköistä mittaamista tekevällä mittamiehellä yli 20e. Voitaisiin sitoa esim. EAT suorittamiseen. Mittamiehelle varattava erillinen tila työskentelyyn. Tunneli työskentelyyn 10% lisä. 4
Mittamiesten lisäkoulutuksen kustannukset isännän maksettavaksi, esim. ohjelmistojen tai koneiden päivitys (ei päivityksiä omalla ajalla) Palkankorotustavoitteeksi ehdotettiin 5% yhdenvuoden sopimukseksi. Jos sopimuskausi kaksivuotinen ensimmäiselle vuodelle 4% ja toiselle 6% korotus. 7 Muina asioina keskusteltiin 9-10.02.2013 mittamiestapaamisesta, asiasta lisää mittamiesten sivuilla www.asemapiste.fi Paikalle lupautunut Matti Harjuniemi, sekä laite-esittelijöitä. Keskusteltiin mittamiesten juttu sarjan saamiseksi asemapisteen sivustolla esille. 8 Jan Nordström päätti kokouksen klo.15.35 Pöytäkirjan vakuudeksi Jari Lindqvist 5
6