JÄÄKÄRISÄÄTIÖ JÄÄKÄRIPATALJOONA 27:n PERINNEYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 4/2010 (304) HELSINGISSÄ JOULUKUUSSA 2010 80. vsk 1 4/2010
P Ä Ä K I R J O I T U S J O U L U K U U S S A 2 0 1 0 Kuvat kaatuvat jääkäriliikkeessä Kansikuva: JP 27:n Länsi-Pohjan alaosaston johto kävi laskemassa seppeleen Tornion jääkäripatsaalle, kun tuli tieto Tornion ykkössijasta jääkäreiden lähettäjänä. Kuvassa henkilöt vasemmalta: Länsi-Pohjan osaston varapuheenjohtaja Raimo Rousu, taloudenhoitaja Maija-Liisa Kerovirta, hallituksen jäsen Seppo Grönholm, puheenjohtaja Pentti Hiukka ja hallituksen jäsen Sirkka-Liisa Kajanne. Kuva: Mikko Hiukka Entisenä toimittajana on jääny t takaraivoon kaikelle journalistille toiminnalle keskeinen käsite uutinen. Se on kaiken journalistisen toiminnan tärkein tavoite ja elämän suola. Uutinenhan on tieto, joka on mm. yllättävä ja haastaa aiemmin tunnustetun faktan. Parolea toimittaessa ei sellaiseen usein törmää, mutta näin kävi lehden tämän numeron pääjutun, tohtori Juhani Lassilan artikkelin kohdalla. Hän oli huomioinut vuosien ajan, että Lappi ja Pohjois-Suomi ovat aliedustettuina jääkäriksi lähteneiden määrissä. Perusteellisten tutkimustensa perusteella hän tuli ryhtyneeksi kuvien kaatajaksi: Jääkäreitä lähettäneiden pitäjien ikonina pidetty Etelä-Pohjanmaan Kortesjärvi ei olekaan ykkönen, jos otetaan huomioon pitäjän asukasluku ja jääkäreiden määrä sekä lähteneiden syntymäpaikka, ja tarkennetaan mm maan hallinnollisia rajoja. Lassilan perusteilla Kortesjärven jääkäreiden lähtöpitäjänä ohittavat Tornio, Kemi, Raippaluoto ja Iisalmi. Jälkikäteen on yleensä helppo keksiä erilaisille ilmiöille selityksiä. Niin myös Lassilan tutkimuksenkin tuloksille. Niin Tornio kuin Kemi ja Raippaluoto olivat paikkoja, joiden kautta jääkäriksi lähteneet kulkivat matkallaan Ruotsiin. Samoin Iisalmi oli tärkeä etappipaikka. On aivan luonnollista, että salaperäinen etelästä tulleiden nuorten miesten liike houkutteli mukaansa myös paikallisia nuorukaisia. Toisaalta kenraali Sami Sihvo osoittaa omalla kirjoituksellaan, kuinka pienestä saattoi olla kiinni, kuinka jääkärivärväys eri pitäjissä onnistui ja kuinka sattumanvaraisesti jääkäreiden lähtöpitäjät määrittyivät. Tämän jälkeen täytyy todeta, että kaikesta huolimatta Pohjanmaalla ja erityisesti Kortesjärvellä oli jotain eritystä hengen paloa Suomen irrottamisesta Venäjästä. Löytyi käsittämättömän suuri joukko nuoria miehiä, osa melkein poikasia, jotka olivat valmiita lähtemään jokseenkin epävarmoin tiedoin tulevaisuudesta hankkimaan oppia Saksasta vaativaan tehtävään. Heille tuskin tuli informaatiota senkään vertaa Saksassa saatavasta sotilaskoulutuksesta, kuin länsirajalla asuneille nuorille miehille. Tohtori Lassilan tutkimus, niin perusteellinen kuin se onkin, ei toivottavasti jää viimeiseksi sanaksi kilpailussa jääkäriliikkeen ykköspitäjän asemasta. Onhan kysymys kilpailusta ja todella jalosta kilpailusta onkin. * * * Jääkärihenki elää edelleen. Se sain kokea, kun ryhdyin hankkimaan kuvitusta Lassilan tutkimuksen sisältämään jääkärien perinneliikkeen kannalta tärkeään uutiseen. Virkanaiset ja -miehet niin Torniosta kuin Kemistä olivat valmiit auttamaan ja jopa lähtivät arkistokuvien puutteessa kuvaamaan kaupunkinsa jääkäripatsaista. Näin kävi, kun heille kerrottiin, että julkaisemme tutkimuksen, jossa heidän kaupunkinsa rooli jääkäriliikkeessä vahvistuu. Oli tietysti hupaisaa, kun espoolainen neuvoo Kemissä asuvaa, mistä hänen kotikaupunkinsa jääkärimuistomerkki löytyy. Tulihan siinäkin edistettyä jääkäriperinnettä, kun nuori kemiläinen nuori (?) naispuolinen virkamies toteaa patsaan saamiensa ohjeiden mukaan löydettyään ja sen kuvattuaan, että pitäisi kai hiukan tutkia historiaa. Kansikuvaksi kuitenkin valitsin JP 27:n Länsi- Pohjan toimittaman kuvan. He kävivät juhlan kunniaksi viemässä seppeletervehdyksen Tornion jääkäripatsaalle. * * * Kuten tarkkaavainen lukija havaitsee, Parolen tässä numerossa on Juhani Lassilan tutkimuksen ohella poikkeuksellisen paljon jäseniltä tullutta aineistoa, Näin tehdään oikeaa järjestölehteä. Suurkiitos kaikille talkoisiin osallistuneille. Jukka Knuuti 2 4/2010
Kokousyleisöä Maanpuolustuskorkeakoulun Yrjö Maunun luentosalissa. Eturivissä Ulla, Kari Sillanpää ja Asko Kilpinen, seuraavalla rivillä Ari Iisakkala, Mikko Selin Reino Virtanen, Sami Sihvo ja Pekka Lario. kolmannella rivillä Paul Voss, Anja Voss, Jukka Knuuti ja Markus Anaja. Neljännellä rivillä Markku Palokangas ja hänen takanaan Terttu Aho ja Liisa Viranko. Palokankaalle jääkärilippu Jääkäriperinneliike elää voimakkaana Sotamuseon johtajan tehtävistä eläkkeelle jääneelle Markku Palokankaalle annettiin tunnustuksena hänen jääkäriperinteen hyväksi tekemästään työstä perinneyhdistyksen korkein kunnianosoitus, Jääkärilippu. Palokankaalla on vahva jääkäritausta. Hänen isänsä eno oli kalterijääkäri Yrjö Ruutu ja setä jääkärimajuri Kosti Palmqvist. Jääkärien perinneliike elää voimakkaana. Mikä tahansa yhdistys voi olla tyytyväinen toimintaansa, jos vuosikokouksessa on kymmeniä jäseniä ja kesäjuhlille kerääntyy 69 henkeä, kuten tapahtui viime elokuussa Hämeenlinnassa ja sen ympäristössä. Näin totesi JP 27:n perinneyhdistyksen puheenjohtaja kenraalimajuri Jukka Pennanen yhdistyksen toimintasuunnitelma ja vaalikokouksessa 20 marraskuuta. Kokousta edeltävä puheenjohtajien neuvottelukokous pidettiin perinteisessä Jääkärikansliassa. Varsinaiselle kokoukselle tarvittiin suuremmat tilat ja tänä vuonna ne löytyivät Santahaminasta Maanpuolustuskorkeakoulun uuden osan Ritaritalosta. Kokoushuoneen nimi oli komeasti Yrjö Maunu Strengportenin mukaan. Nimihenkikö oli kokouksessa läsnä muotokuvana. Puheenjohtaja kertoi pääteemana vuoden 2011 toiminnassa olevan Jääkärit Jatkosodassa, jolla pyritään kuvaamaan jääkäreiden osuutta sotien aikaisina johtajina ja Suomen puolustusvoimien rakentajina. Teema kattaa koko sodan eikä rajoitu kuitenkaan pelkästään korkeimpiin komentajatehtäviin, vaan esimerkiksi jääkäriliikkeen hengessä perustettujen jääkärijoukkojen toimintaan ja saavutuksiin Jatkosodan eri vaiheissa. Vuoden 2011 aikana vahvistetaan yhdistyksen 100-vuotisjuhlien strategia sekä teemat vuosille 2013 2019. Jokaiselle vuodelle on oma teemansa. 2013 juhlitaan jääkäreiden paluun 95-vuosijuhlaa.Vuoden 2014 teemana on jääkäriliikkeen aatteellinen ja toiminnallinen synty syksyllä 1914. Jää- 4/2010 3
Sihteeri Tiina Kiiski, varapuheenjohtaja Kari J. Talvitie ja puheenjohtaja Jukka Pennanen hetkeä ennen kokousta. kärikoulutuksen alkaminen talvella 1915 on vuoden 2015 teema. 2016 teemana voisi olla jääkäreiden koulutus ja vuoden 2017 teema voisi olla rintamapalvelus. 2018 teema on itsestään selvästi jääkäreiden paluun. Antamalla eri vuosille omat teemansa saadaan 100-vuotisjuhlallisuuksille riittävä kattavuus ja selkeät kokonaisuudet, sanoi Pennanen. Jäsenmäärä on pysynyt viime vuosina 2.000 henkilön alapuolella hyvin lähellä entisten jääkäreitten määrää. Puheenjohtaja Pennanen totesi, että nyt on oikea hetki ryhtyä kaikkien osastojen kohdalla toimenpiteisiin jäsenmäärän kasvattamiseksi, jotta ollaan timmissä kunnossa 100-vuotisjuhlia ajatellen. Alaosastot asettavat syksyyn 2011 mennessä omat tavoitteensa jäsenmäärän kehittämiseksi vuoden 2014 alkuun, jolloin tarkistetaan toteuma ja asetetaan uudet tavoitteet Etelä-Pohjanmaa on jo aloittanut oman jäsenhankintansa näyttävällä tavalla, kertoi Pekka Rantala. Tänä vuonna on hankittu 18 uutta jäsentä ja viime vuonna 12. Kampanja on toiminut siten, että sopivaksi katsottuja henkilöitä on kutsuttu jäseniksi. 4-kiloisen Jääkäripatsaan omistajaksi 300 eurolla Pitkäaikainen hanke Jääkäri-pienoispatsaan uusien kappaleiden aikaansaamiseksi on vuosien ponnistelujen jälkeen tulossa satamaan kiitos hanketta paimentaneen Martti Ehrnroothin. Uudet pienoispatsaat ovat rautaa. Materiaali on mahdollistanut sen, että patsas on yksityiskohtaisempi kun tähän asti käytetyt keraamiset patsaat. Niiden valmistus loppui ja uusia ei voida tehdä, koska valmistuksesta vastannut Iittala oli hävittänyt muotin. Laserin avulla valmistetun muotin ansiosta patsas on aivan tarkka malli jääkärikapteeni, professori Lauri Leppäsen Vaasassa Vaasanpuistikon päässä Hovioikeudenpuiston reunassa olevan patsaan kanssa. Patsas on 27 senttiä korkea patsas painaa neljä kiloa Patsasta tehdään kahtena eri versiona. Peruspatsas on mustaa rautavalua. Lisäksi tehdään pieni määrä vihreiksi maalattuja patsaita, jotka numeroidaan. Niitä tarjotaan sponsoreille 1000 euron hintaan. Puheenjohtaja Pennanen kertoi myyneensä jo yhden patsaan, vaikka myytävää tuotetta ei vielä ole olemassa. Ensimmäinen valmistuserä käsittää sata patsasta. Peruspatsaan hinta on 300 euroa, Puheenjohtaja korosti patsaan myyntoiminnan tärkeyttä yhdistyksen talouden ja toiminnan kannalta. Uusi jääkärilippu naulataan Liepajassa Jääkärilippu ei enää kestä edessä olevien 100-vuotisjuhlallisuuksien runsasta käyttöä. Kanta-Hämeen osaston aloitteesta on menossa hanke lipun uusimiseksi. Uusittuun lippuun palautetaan lipun keskellä olevalle leijonalle sillä alunperin ollut kaksoishäntä. Häntä katosi jossain vaiheessa lippua uudistettaessa (alkuperäisen lipun kuva oli Parole Martti Ehrnroothia saadaan kiittää siitä, että jääkärin pienoispatsas on taas saatavilla. 4 4/2010
Kuulumisia vaihdetaan kokouksen alkua odoteltaessa 2/2010 kannessa), kun lipun keskelle pantiin tavanomainen vaakunaleijona. Lipun uudistamista junaileva Ari Parkkola sanoi tavoitteena olevan, että uudistettu lippu voitaisiin naulata ja vihkiä 13.2.2013 Latviassa, Liepajassa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Silloin tulee kuluneeksi 95 vuotta siitä, kun samalla paikalla vihittiin ensimmäinen jääkärilippu.. Liepajaan kohdistuu toinenkin tärkeä hanke. Suomalaisille jääkäreille hankitaan muistomerkki Liepajaan Pyhän Kolminaisuuden kirkon läheisyyteen. Jääkärithän vannoivat kirkossa valansa ennen Suomeen lähtöä.13 2. 1918. Muistomerkkihankkeen toteutusta on jouduttu taloudellisista syistä siirtämään ainakin vuoteen 2017. Musta lippu Keski-Suomelle Useilla osastoilla on meneillä hanke oman lipun saamisesta. Pisimmällä on Lappi, jonka lippu naulataan vuosikokouksen yhteydessä. Keski-Suomi on hankkimassa erilaisen lipun. Puheenjohtaja totesi, että keskisuomalaisten sinnikkyys on palkittu. Yhdistyksen hallitus suostui kolmannella kerralla, että lippu saa pioneerien värin mukaan musta. Ihan yksimielinen ei hallitus kuitenkaan ollut, sanoi Pennanen. JP 27:n perinneyhdistyksen kotisivuja kehitetään niin, että kaikki osastot voivat käyttää sivua tiedottaessaan toiminnastaan. Helsinki-Uusimaa on käyttänyt sivuja jo jonkin aikaa toiminnastaan tiedottaessa. Sivun kehittäminen on ollut Helsinki-Uusimaan osaston puheenjohtaja Arno Hakkaraisen harteilla. Juhlavuodeksi on suunnitteilla jääkärihistoriaa käsittelevä kaksiosainen kirja. Jääkärisäätiön puheenjohtaja Asko Kilpinen valotti kirjasuunnitelmia: Ensimmäinen osa käsittelisi vuosia 1918 1938 keskittyen puolustusvoimien, suojelukuntien sekä rajavartiolaitoksen rakentamiseen Toinen osa kattaisi vuodet 1938 1995 päättyen viimeiseen jääkäriin Väinö Valveen. Mahdollisia kirjoittajiakin Kilpinen oli miettinyt linjalta Vesa Määttä, Jussi Niinistö ja Matti Lackman. Kaksi uutta jäsentä hallitukseen Perinneyhdistyksen hallitukseen tuli kaksi uutta jäsentä, Lapin alaosaston puheenjohtaja Kaisa Liljeberg-Thornicke sekä everstiluutnantti Jukka Valkeajärvi. Puheenjohtaja korosti Valkeajärven mukanaan tuomaa tärkeää yhdyssidettä puolustusvoimiin. Puheenjohtaja kiitti poisjääviä jäseniä Mikko Seliniä Tampereelta sekä Maisa Crockfordia. Maisan asiantuntemusta tarvitaan edelleen kovasti yhdistyksen arkiston hoitamissa sekä näyttelyjen järjestämisessä. 4/2010 5
Emme ole menossa ammattiarmeijaan tai neljän kuukauden varusmiespalveluun Pohjoisen edustus: Pirjo Nuottimäki Oulusta, Kaisa Liljeberg- Thornicke Rovaniemeltä ja Pentti Hiukka Kemistä Hallituksen jäseninä jatkavat puheenjohtajan Pennasen, varapuheenjohtaja Kari J. Talvitien lisäksi Martti Ehrnrooth Vaasasta, Paavo Mikkonen Kymenlaaksosta, Ari Parkkola Hämeestä sekä Osmo Suominen Varsinais-Suomesta. Saksaan liittyvät perinteet jatkuvat Hohenlockstedtin Finnentag järjestetään per i nteiseen tapaan 25. 26.2. 2011 yhteistyössä (Kellinghusenin) kaupungin johdon, museon (ja Saksan Jalkaväkiliiton) edustajien kanssa. Teemaksi Wasserturmin kotiseutumuseolla on valittu partiolaisliike/ Pfadfinderit. Kesällä 2010 Saksan jalkaväkipäivien yhteydessä käytyjen keskustelujen pohjalta täydennetään vuonna 2011 Hammelburgin varuskunnan perinnetalossa olevaa suomalaisia jääkäreitä koskevaa esineistöä. Y hteist yössä Jää kärisäätiön kanssa varmistetaan Mannheimin hautuumaalla sijaitsevan JP 27:n komentajan, majuri Maximilian Bayerin haudan säilyminen pysyvänä muistomerkkinä jälkipolville. Kaisa Liljeberg-Tronicke kutsui yhdistyksen vuosikokoukseen Rovaniemelle 19. 20.helmikuuta. Kokouksen yhteydessä tutustutaan Lapin Ilmatorjuntarykmenttiin ja Lapin Lennostoon. Juhlavinta kokouksessa tulee olemaan Lapin osaston lipun naulaaminen. Markku Louekari puolestaan kutsui yhdistyksen kesäpäiville Keski-Suomeen 6.-7.elokuuta 2011. Kesäpäivien keskuksena toimii Ilmasotakoulu. Ohjelmassa on erilaista jääkärihistoriaa niin Suolahdelta kuin Jyväskylästäkin. Asevelvollisuus on kustannustehokkain tapa tuottaa Suomen puolustuskyky. Suomen puolustamiseen riittämättömän 60 000 sotilaan vahvuisen ammattiarmeijan kustannukset olisivat noin viisi miljardia euroa vuodessa eli lähes kaksinkertaiset nykyiseen verrattuna, sanoi everstiluutnantti Vesa Virtanen kokousesitelmässään. Virtanen oli sihteerin ns. Siilasmaan selvitysryhmässä. Ryhmän tehtävänä oli selvittää asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Hyvinvointikustannuksilla mitattuna nykyjärjestelmä maksaa 4,8 miljardia euroa ja 60 000 vahvuinen ammattiarmeija 8,6 miljardia euroa vuodessa. Asejärjestelmien tekninen kehitys tai sotilaallinen liittoutuminen eivät edellytä asevelvollisuudesta luopumista. Asevelvollisuus on säilytettävä ja kaikilla palveluskelpoisilla miehillä ja vapaaehtoisilla naisilla tulee olla oikeus suorittaa varusmiespalvelus. Talvella tavataan Lapissa kesällä Keski-Suomessa Hallituksen uudet jäsenet Kaisa Liljeberg-Thronicke (vas.) edustaa pohjoista ja everstiluutnantti Jukka Valkeajärvi on Kaarin Jääkärirykmentin komentaja. 6 4/2010
Puheenjohtaja Jukka Penanen kiittää esitelmöitsijää, everstiluutnantti Vesa Virtasta. Valikoivaan asevelvollisuuteen ei tule siirtyä. Valikoiva asevelvollisuus johtaisi velvollisuuden mielikuvan vaihtumiseen tunteeksi vapaaehtoisuudesta. Motivaatio varusmiespalveluksen suorittamiseen laskisi ja asevelvollisuus lakkaisi vähitellen. Vapaaehtoisuuteen perustuva asevelvollisuus ei ole toimiva ratkaisu, koska halukkaita ei olisi riittävästi. Julkisen talouden liik kumavaran kaventuminen aiheuttaa 2010-luvun puolivälissä tarpeen supistaa puolustusvoimien normaaliolojen vahv uutta ja muuttaa toimintatapoja. Vanhentuneena poistuvaa sotavarustusta ei ole varaa korvata uudella ilman merkittävää puolustusmäärärahojen korotusta. Tämän takia poikkeusoloihin tarkoitettujen suorituskykyisten joukkojen määrän on vähennyttävä merkittävästi. Toi m i nt a menot ovat a i noa joustava elementti, josta voidaan rahoitusongelmissa tinkiä. Hallintorakenteeseen on voitu puuttua aluepoliittisista syistä liian vähän, vaikka sitä supistamalla voitaisiin saada aikaan merkittävää taloudellista liikkumavaraa. Hy vän työnantajan periaatteesta tulisi voida joustaa ja tarvittaessa irtisanoa henkilöstöä, mikäli taloudellinen tilanne siihen pakottaa. Vaarana on, että jatkuva supistaminen ja leikkaukset laskevat ennen pitkää henkilöstön motivaatiota ja vaikuttavat puolustuksen uskottavuuteen sekä maanpuolustustahtoon. Taloudellista liikkumavaraa on tarvittaessa luotava varusmiespalvelusta lyhentämällä. Kutsuntaan mukaan myös muita toimijoita Kutsuntajärjestelmää on kehitettävä siten, että asevelvolliset saavat riittävän ajoissa tietoa varusmiespalveluksesta. Kutsunnan ja palvelukseen astumisen aikaväliä on lyhennettävä siirtymällä ikäluokkaa koskevista kutsunnoista palvelukseenastumisvuosittain tapahtuvaan kutsuntaan. Välivuosien välttämiseksi on mahdollistettava palvelukseenastuminen 18-vuotiaana. On kehitettävä asevelvollisen tietojärjestelmä, jossa asevelvollinen tuntee tulevansa käsitellyksi yksilönä eikä osana suurta massaa. Kutsuntojen luomaa yhteiskunnallista vaikutusmahdollisuutta koko miespuoliseen ikäluokkaan ja vapaaehtoisiin naisiin tulee käyttää laajasti hyödyksi lisäämällä muiden toimijoiden osallistumista. Näitä toimijoita voisivat olla lääkintäviranomaiset ja kolmannen sektorin toimijat (aiheena esimerkiksi päihdevalistus ja ravitsemustieto), liikuntaviranomaiset ja kolmannen sektorin toimijat (fyysisen kunnon kohottaminen), opetusviranomaiset (uraohjaus ja koulutusvalinnat), työvoimaviranomaiset (työllistyminen), poliisi (rekrytointi ja liikennevalistus) ja pelastuslaitos (rekrytointi ja omatoiminen suojelu). Asevelvollisen siviiliosaamista on hyödynnettävä nykyistä paremmin. Varusmiespalveluksen hyväksiluettavuutta on kehitettävä yhdessä oppilaitosten kanssa. Varusmiespalveluksen on tulevaisuudessa nivellyttävä entistä paremmin työelämään ja opintoihin. Asevelvollisuus on nähtävä osana elinikäistä koulutusjärjestelmää. Lainsäädäntö ja käytänteet tulee tarkistaa siten, ettei nuorelle tule varusmiespalveluksen takia ylimääräisiä taukoja opiskelussa. Varusmieskoulutuksen mielekkyys on maksimoitava kehittämällä erilaisia palkitsemis- ja motivaatiokeinoja. Ammattiarmeijaan ei tarvitse siirtyä, koska asevelvollisuus tuottaa riittävän osaamisen tason. Joukon koulutustason mittaamiseksi on kehitettävä absoluuttisia mittareita. Asevelvollisuus tukee syrjäytymisen ehkäisyä, maahanmuuttajien kotouttamista sekä kansanterveystyötä. Näitä myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia voidaan vahvistaa huolehtimalla siitä, että mahdollisimman moni käy ennakkoterveystarkastuksissa ja tarkastuksen laatu on riittävä. Aikalisän toimintatapamalli on otettava käyttöön kaikissa kunnissa. Asevelvollisuudella on vaikutusta koko yhteiskuntaan. Tämän vaikutuksen maksimoimiseksi eri hallinnonalojen tulee ennakkoluulottomasti kehittää yhteistyötään. Teksti :Jukka Knuuti Kuvat: Paavo Mikkonen 4/2010 7
JUHLAVUOSIA KOHTI Joillakin tuttavillani on niin optimistinen ote elämään, että he toistavat pimeinä myöhäissyksyn päivinä hokemaa Juhannusta kohti ollaan menossa!. Ehkäpä nämä lumiset ja jäiset kelit onkin helppo kestää, kun tietää, että jotakin parempaa odottaa edessäpäin. Joka tapauksessa Perinneyhdistyksen näkökulmasta edessä näkyy valoa. Juhlavuodet siis nimenomaan monikkomuodossa odottavat meitä muutaman vuoden kuluttua. Jääkärihistoria on tapahtumasarja, jolla ei ole täsmällistä yhteen päivämäärään pohjautuvaa alkua eikä sen päättymistäkään voi määritellä tarkasti. Monien mielestä jääkäreiden tarina ei ole ohi vieläkään. Joka tapauksessa ajatus taistelusta itsenäisen Suomen puolesta alkoi maailmansodan ensi kuukausina vuonna 1914 ja runsaan kolmen vuoden kuluttua tavoite oli lopullisesti saavutettu. Suurelle osalle jääkäreitä edessä oli kuitenkin vielä suuri työ, itsenäisen Suomen puolustusvoimien rakentaminen. Perinneyhdistyksellä onkin edessä enemmän kuin vain yksi juhlavuosi. Ensimmäinen teemavuotemme on 2014, jolloin päähuomio kiinnitetään sadan vuoden takaisiin aktivistien ja ennen kaikkea nuorison rohkeisiin tekoihin, jotka pohjustivat seuraavan vuoden tapahtumia. Kun sotilaskoulutus oli aloitettu, ei monilla miehillä ollut enää paluuta entiseen elämään. Me tiedämme tänään tarinan lopun, mutta Saksaan menneillä suomalaisilla nuorilla itsenäinen ja riippumaton Suomi oli vielä haave ja toiveuni. Lähivuosina etenemme siis teemoittain ja elämme siten jääkäriliikkeen vuodet yksi kerrallaan, kunnes tulemme nuoren Suomen puolustusvoimien syntyyn ja kehitystyön alkuun. Pian satavuotias jääkäriliike on kokonaisuus ja se kestää myös kriittisen tarkastelun. Uusia näkökohtia ja lisätietoja löytyy jatkuvasti. Perinneyhdistys on siksi mukana myös tukemassa avointa ja asiallista tutkimustyötä. Juhlien lähestyessä voimme saattaa myös itsemme asianmukaiseen kuntoon. Haasteeksi voimme ottaa vaikkapa jäsenmäärän kasvun. Viime vuosina suuntaus on ollut päinvastainen, sillä uudet jäsenet eivät ole täysin korvanneet luonnollista vähenemistä. Tavoite ei ole vaikea, sillä kahdentuhannen määrä ylittyy, kun kukin kohdallaan tekee hieman myyntityötä. Pienemmät osastot voisivat asettaa tähtäimen vaikkapa kymmenen uuden jäsenen hankkimiselle ja suuret osastot ponnistelisivat vieläkin enemmän. Olisi komeata käydä juhlavuosien viettoon vähintään yhtä suurella joukolla kuin jääkäreitä aikoinaan oli! Perinneyhdistyksen tila on lohdullinen monessakin mielessä. Toimistoon on hankittu uutta tekniikkaa ja monet tavoitteet on saavutettu. Näinä päivinä alamme saada tuoreen vuosisopimuksen puitteissa kauan kaivattuja metallisia pienoispatsaita, joilla on tutut Lauri Leppäsen ikuistamat piirteet. Hanke on vaatinut poikkeuksellisen paljon varojamme, mutta Jääkärisäätiöltä saatu tuki ja kaikkien osastojen tekemä myyntityö lähitulevaisuudessa tekevät tästä varmasti menestysprojektin. Muut myyntituotteet ovat nekin edelleen listoillamme. Myös Parolen kohdalla tapahtuu kehitystyötä voimavarojen puitteissa. Jäsenkunta voi tarjota omaa aineistoaan lehdelle ja osastot voivat ilmoittaa omista tapahtumistaan Parolen sivuilla. Sillä tavalla hyvät ideat leviävät koko jäsenkunnan piiriin ja osallistujien määrä saattaa myös nousta. Päättyvä vuosi on sisältänyt lukuisia tapahtumia, jotka voidaan merkitä aikakirjoihin. Edellisten vuosien tapaan myönteistä palautetta ovat saaneet niin Satakunnan osaston vastuuhenkilöt vuosikokouksen osalta kuin kesäpäivien järjestäjät Kanta- Hämeessä. Heinäkuussa toteutui jääkärikenraali Väinö Valveen puiston ja muistokiven vihkiminen Helsingin Herttoniemessä. Perinneyhdistyksen hallituksen puolesta esitän lämpimät kiitokset kaikille järjestelyistä vastanneille henkilöille. Paras kiitos järjestäjille on kuitenkin runsas osanotto. Siinä mielessä Perinneyhdistyksen hallitus toivottaakin jäsenet tervetulleiksi niin vuosikokoukseen Rovaniemelle kuin kesäpäiville Keski-Suomeen. Myös Hohenlockstedtin perinteinen tapahtuma on kalenterissa omalla paikallaan helmikuun lopussa. Vuoden lähestyessä loppuaan haluan toivottaa jäsenkunnalle rauhallisia Joulun pyhiä ja kaikkea hyvää alkavaa vuotta 2011 ajatellen. Kari J Talvitie Hallituksen varapuheenjohtaja 8 4/2010
Tohtori Juhani Lassila mullistaa tilastot Varsinainen jääkärimaakunta onkin Lappi Pohjanmaa tulee sentään hyvänä kakkosena Kymmenen kärjessä Jääkäreiksi lähteneiden määrä suhteessa asukaslukuun (Asukasluku/jääkäreiden määrä) 1) Tornio 89 2) Kemi 90 3) Iisalmi 99 4) Raippaluoto 105 5) Kortesjärvi 109 6) Alahärmä 133 7) Sortavala 141 8) Pietarsaari 144 9) Kaukola 151 10) Kokkola 167 Kirjoittaja Juhani Lassila on kasvatus-, yhteiskunta- sekä maatalous- ja metsätieteiden tohtori sekä kouluneuvos. Hän on JP 27:n Oulun osaston jäsen. Lassila on veteraani jääkäri asioiden tutkijana, joka piti ensimmäisen jääkäriesitelmänsä Simon kahakasta vuonna 1960. Oheinen tutkimus perustuu usean vuoden työhön. Tohtori Juhani Lassila asettaa perusteellisessa tutkimuksessaan jääkäripitäjät uuteen järjestykseen. Kun verrataan jääkäreiksi lähteneiden määrää asukaslukuihin onkin varsinainen jääkärimaakunta Lappi. Pohjanmaa on toki hyvänä kakkosena paljon ennen muita. Jääkäriksi lähteneiden ykköspitäjänä pidetty Kortesjärvi putoaa Lassilan käyttämillä laskuperusteilla tilalle viisi. Ykköseksi nousee Tornio ja seuraavat paremmuusjärjestyksessä Kemi, Iisalmi ja Raippaluoto. Muut kymmenen kärjessä pitäjät ovat Alahärmä, Sortavala, Pietarsaari, Kaukola ja Kokkola. Jääkärihistoriaa koskevia tutkimuksia on tehty pian sata vuotta. Eräs kiinnostavimpia asioita on ollut, miten jääkärit jakaantuvat eri maakuntien ja kuntien kesken. Miten yhteismitallinen vertailu suoritetaan? Professori Matti Lauerma toteaa (1966): Jääkärien jakaantuminen Suomen eri maakuntien ja kuntien kesken on joutunut useaan kertaan tarkastelun kohteeksi. Ainoa jotenkin luotettava tapa on tätä jakoa suoritettaessa ollut jääkärin syntymäpaikka. Professori Matti Lackman kirjoittaa (2004) asiasta näin: Matti Lauerma on ottanut kotipaikkaa määritellessään lähtökohdaksi syntymäpaikan, mitä voidaan pitää ainoana oikeana menettelynä. Näiden asiantuntijoiden käsitykseen on helppo yhtyä. Esim. professori Mauno Jokipii jakoi tutkimuksessaan (1968) ensin suomalaiseen SS-pataljoonaan lähteneet vapaaehtoiset syntymäpaikan mukaan eri lääneihin ja suoritti siltä pohjalta läänien välisen vertailun. Kuntakohtaisissa jääkärihistorioissa on aina kerrottu kunnassa syntyneistä jääkäreistä, mutta usein myös muualla syntyneistä, jotka ennen Saksaan lähtöään tai myöhemmin asuivat kyseisessä kunnassa. Esim. Simon historiassa on maininta 7 Simosta lähteneestä jääkäristä, joista vain 1 oli syntynyt Simossa. (Wegelius löysi Simosta 4 lähtijää.) Pojat olivat tulleet töihin Simoon Kallionsaaren sahalle, josta oli helppo livahtaa Ruotsiin. Kun suoritetaan vertailuja kuntien tai seutukuntien välillä, niin luotettavaksi vertailupohjaksi kelpaa vain syntyneiden määrä, sillä ainoastaan niistä on kattava valtakunnallinen tiedosto jääkärien elämäkerrastoissa (1938, 1957, 1975). (Mainittakoon, että noin sata suomalaista merimiestä, jotka sodan alussa oli internoitu vihollismaan kansalaisina, saapui Lockstedtiin saksalaisen vankileirin kautta. Otapa sitten selvää, mistä Suomen kunnasta he olivat jääkäreiksi lähteneet.) Ainakin viimeiset 50 vuotta jääkäritutkimuksesta toiseen (mm. Lauerma 1966, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, liite 3, Lackman 2000) on julkaistu seuraavaa maakuntakohtaista tilastoa, jossa Suomessa syntyneiden jääkärien määrä on suhteutettu promilleina (tuhannesosina) maakunnan miespuolisen väestön määrään. Maakunta Määrä Promille Pohjanmaa 784 2,23 Uusimaa 282 1,44 Karjala 234 0,86 Satakunta 168 0,88 Häme 138 0,65 Savo 135 0,70 Varsinais-Suomi 98 0,87 Ahvenanmaa 13 1,00 Lappi 2 0,20 Ulkomailla syntyneitä 9 Yhteensä 1863 Tilastosta puuttuu 34 jääkäriä. Vaikka tilastoa ei voi pitää ehdottoman tarkkana, sen antama kokonaiskuva on ilmeisen oikea. (Sanatarkka lainaus v. 1975 elämäkerraston tilastosta.) 4/2010 9
Jääkärit harjoittelevat konekiväärin käyttöä. Ase on on 7.92 mm, Maschinengewehr 08. Herää kysymys, miksi tämä tilasto on vielä v. 1975 jääkärien elämäkerraston liitteenä, vaikka elämäkerrastot (1938, 1975) sisältävät uuden tilaston laatimista varten tarpeelliset tiedot kaikista 1897 jääkäristä. Laskuperusteet sortaneet Lappia Edellä oleva tilasto herättää monia kysymyksiä. Maakuntien rajat jäävät arvailujen varaan, sillä tilastosta niiden alkuperä ei selviä, ja rajat ovat usein kokeneet suuria muutoksia. Lappi on tästä hyvä esimerkki. Tilastontekijän Lappi näyttäisi olleen 1850 perustetun Lapin rovastikunnan alue, joka käsitti nykyisen (2010) Lapin maakunnan 8 pohjoisinta kuntaa. Lapin toinen jääkäri syntyi Enontekiöllä, toinen Kittilässä. Jo kauan lienee kuitenkin useimpien suomalaisten mielikuvissa Suomen Lappi ollut vuonna 1938 perustetun entisen Lapin läänin alue, nykyinen Lapin maakunta. Lapin rajojen määrittelyn vaikeuden ymmärtää, sillä pohjoisimmassa Suomessa on ainakin viimeiset sata vuotta kiistelty siitä, missä on Perä-Pohjolan ja Lapin oikea raja. On laskettu, että rajasta on 13 erilaista ansiokkaasti perusteltua versiota. Tilaston muiden maakuntien rajojen paikantaminen osoitti, että jääkärit on jaettu tekijänsä rajaamiin maakuntiin huolellisesti synnyinkuntiensa mukaan. Tarpeelliset tiedot on todennäköisesti saatu v. 1938 elämäkerrastosta ja sen v. 1957 ilmestyneestä täydennysosasta. Pohjoisen näkökulmasta tilaston toinen epäkohta on, että Pohjanmaan maakunta kattaa kolmasosan Suomea, jolloin alueen eri seutujen jääkäriosuudet jäävät pimentoon. Kolmanneksi tilastosta puuttuu tieto, minkä vuoden väestömäärään jääkärien lukumäärä on suhteutettu ja miksi vain miespuolisen väestön määrään. (Kyseinen vuosi on ehkä 1915.) Pohjanmaan maakunnan suuruudelle löytyi selitys. Kun Etelä- Suomen kuntien sijaintimaakunnat oli 1950-luvun hakuteoksissa sangen tarkasti selvitetty, niin vastapainoksi Pohjanmaan osamaakuntien ja Lapin rajojen määrittely oli täydellisesti epäonnistunut. Tilaston laatija oli ilmeisesti huomannut saman asian ja ratkaisi sen luomalla suuren Pohjanmaan, johon kuuluivat muun muassa sekä Kainuu että Lapin läänin väkirikas eteläosa. Pohjoisessa kaivattu yksiselitteisiä lukuja Erityisesti Lapin ja Oulun läänin alueilla on kaivattu koko Suomea koskevaa yksiselitteistä jääkäritilastoa. Monet näiden läänien jääkäriperinteen vaalijat ovat nimittäin saaneet kuulla etelän kollegoilta vähättelyä milloin leikkimielistä, milloin totisempaa pohjoisen pienistä jääkärimääristä. Ei sitä sovi ihmetellä, sillä jopa osa tutkijoistakin on arvioinut, että jääkäriliike ei ollut kovin pohjoinen liike ja että takapajuisessa Kainuussa ei kannattanut edes värvätä. Vielä aivan viime vuosina (mm. 2007) jääkäriliikettä koskevissa julkaisuissa on em. epäselvä ja puutteellinen tilasto. Jokipiin kehittämä menetelmä on tarjonnut mallin seuraavan läänikohtaisen tilaston tekemistä varten. Läänit kuntineen löytyvät tarkasti 1890-luvun väestötilastoista. Läänien vertailuluvut on saatu siten, että vuoden 1893 väestömäärä on jaettu läänissä syntyneiden jääkärien lukumäärällä. Jääkäreitä syntyi eniten v. 1893, osa sitä ennen ja osa jälkeen. Näin saadaan hyvin lähellä oikeaa oleva keskiarvotieto siitä, kuinka suurta väestömäärää kohti syntyi 10 4/2010
läänissä yksi jääkäri. (Kuntien vertailuluvut voidaan määritellä yhtä helposti.) Saatu vertailuluku on näin ilmaistuna tarkka ja helposti ymmärrettävä. Pieni miettimisen paikka aiheutui sen vuoksi, että Lappi ja Ahvenanmaa ovat maakuntakohtaisessa tilastossa mukana, mutta Ahvenanmaan lääni perustettiin 1919 ja Lapin lääni 1938. Nämä tulevat läänit oli kuitenkin helppo erottaa vuoden 1893 väestötilastosta asukasmäärineen ja sijoittaa ne vanhojen läänien joukkoon. Lääni Määrä Asukkaita/ 1 jääkäri Uusimaa 261 974 Turku ja Pori 191 2019 Häme 139 1932 Viipuri 188 1947 Mikkeli 58 3162 Ahvenanmaa 16 1433 Kuopio 177 1669 Vaasa 524 810 Oulu 212 958 Lappi 105 480 Suomi 1871 1312 Ulkomailla syntyneet 26 Yhteensä 1897 (Jääkärien prosenttiosuudet läänin väestöstä olivat: Uusimaa 0,10, Turku ja Pori, Häme ja Viipuri 0,05, Mikkeli 0,03, Ahvenanmaa 0,07, Kuopio 0,06, Vaasa 0,12, Oulu 0,10 ja Lappi 0,21 %.) Suomessa syntyneitä jääkäreitä oli kaikkiaan 1871. Heistä syntyi pohjoisissa Vaasan, Kuopion, Oulun ja Lapin lääneissä 1018 eli 1 jääkäri aina 956 asukasta kohti. Koko muussa Suomessa syntyi 853 jääkäriä (joista 261 Uudenmaan läänissä) eli 1 jääkäri 1736 asukasta kohti. Valtakunnallisesti katsottunakin jääkäriliike oli siis nimenomaan pohjoinen liike. Mikä selittää Suomen pohjoisten ja harvaan asuttujen läänien vahvan osallistumisaktiivisuuden jääkäriliikkeeseen? Numerot kertovat, että näissä lääneissä väestön tahto vapauttaa maa keisarin sortovallasta oli vahvempi kuin eteläisessä Suomessa. Herätysliikkeet vaikuttivat PAROLE Arkkitehti O. Ermalan suunnittelema Kemin jääkärimuistomerkki paljastettiin 6.12. 1957. Sopii myös miettiä, miten jääkäriliikkeen saamaan suureen kannatukseen vaikuttivat juuri 1800-luvun toisella puoliskolla pohjoisessa Suomessa kansaa puoleensa vetäneet suuret hengelliset herätysliikkeet, herännäisyys (körttiläisyys) ja lestadiolaisuus, sekä Pohjanmaalla 1880-luvulla virinnyt nuorisoseuraliike. Vastuullisuuteen ja terveisiin elämäntapoihin kasvatettu nuoriso oli hyvää sotilasainesta. Pohjois-Suomessa (Oulun ja Lapin läänin alueilla) syntyi yhteensä 317 jääkäriä eli 1 jääkäri 799 asukasta kohti. Väkirikkaan Vaasan läänin vastaavat luvut ovat 524 ja 810. V. 1893 Oulun ja Lapin läänin yhteinen väkiluku oli 10,3 % maan väkiluvusta ja osuus Suomessa syntyneistä jääkäreistä 17,0 %, upseereista 12,7 % ja aliupseereista 22,7 %. Kenraaliksi kohosi 49 jääkäriä, joista Autti, Hanell, Heikinheimo, Martola ja Raappana, syntyivät Oulun ja Lapin lääneissä. Pohjois-Suomen väki oli onnistunut omassa värväystoiminnassa hyvin ja sen lisäksi ohjasi ja huolsi etelästä tulleet n. 1300 jääkäritarjokasta etapilta toiselle sekä saatteli heidät turvallisesti rajan yli Ruotsiin. Pohjoisen pojat menestyivät myös olosuhteet huomioon ottaen (koulutus, kielitaito) sotilasurallaan yllättävän hyvin. Mainittakoon vielä, että oululaista maisteri Väinö Kokkoa pidetään jääkäriliikkeen syntysanojen lausujana. Olemme ylpeitä näistä saavutuksista. Oulun läänissä Pohjois-Pohjanmaalla syntyneiden jääkärien määrä oli 172 ja vertailuluku 933. Aineellisesti ja henkisesti takapajuiseksi leimatussa Kainuussa syntyi 40 jääkäriä eli 1 jääkäri 1062 asukasta kohti. Kainuun pääkaupungissa Kajaanissa syntyi 1 jääkäri 249 asukasta kohti. (Vrt. Etelä-Suomen läänien vastaaviin lukuihin). Harvaan asutun Kainuun jokaisessa 10 kunnassa syntyi vähintään 1 jääkäri. Kainuu ei ollut takapajuista seutua 1900-luvun alussa, jolloin jääkärit varttuivat. Oli kansakouluja, kirjastoja, Kajaanissa 8-luokkainen oppikoulu ja seminaari sekä kansanopisto Paltamossa. Lappi ollut paras jääkärikasvattaja Kun Lappi oli maakuntakohtaisessa tilastossa viimeinen, niin läänikohtaisen tilaston mukaan Lappi on Suomen paras jääkärien kasvattaja. Sitä ei tarvitse ihmetellä, sillä suomalaiset (Suomen neljäs heimo) ovat asuttaneet lohirikkaita Tornion- ja Kemijoen alajuoksun rantamia jo noin 1000 vuotta. Tornion ja Kemin seurakunnat on perustettu 1300-luvun alussa. Tornion pedagogio saatiin 1630. Perä-Pohjolan kansanopisto Alatorniolla käynnistyi 1901. Vuonna 1905 oli Perämeren 5 rannikkokunnassa yhteensä 21 kansakoulua, ja Kemissä avattiin 8-luokkainen yhteiskoulu 1897. Ammatillisia oppilaitoksia oli 1900-luvun alussa Lapissa 19. Jääkärien kasvuedellytykset olivat suotuisat. Sortovuosina perustuslaillisten määrä Lapissa oli suuri. Ei ole ihme, että Eetu Isto on syntynyt ikivanhassa Alatornion kulttuuripitäjässä. Lapin osuus maan väestöstä v. 1893 oli 2,1 %. Jääkärien osuus Suomessa syntyneistä 1871 jääkäristä oli 105 eli 5,6 %, upseerin arvon saavuttaneista 843 jääkäristä oli Lapin poikia 36 eli 4,3 % ja 537 aliupseeris- 4/2010 11
JP 2/:n saksalaista päällystöå ta 45 eli 8,4 %. Kun koko Suomessa syntyi 1 jääkäri 1312 asukasta kohti, niin Länsi-Lapin vastaavat luvut ovat 1 jääkäri 320 asukasta kohti. Itä-Lapissa syntyneistä 15 jääkäristä 12 oli rovaniemeläisiä, mutta koko Itä-Lapinkin vertailuluku, 1441 asukasta 1 jääkäriä kohti, on erinomainen. Joensuun lyseon rehtori Karl Albert Wegelius on suorittanut 1920- ja JP 27:n saksalaista päällystöå Tornion jääkäripatsas sijaitsee Hallituskadun Jääkäripuistossa. Kuvanveistä Niilo Savion muotoilema momentti paljastettiin 11. 7. 1965 1930-luvulla laajoja tutkimuksia siitä, miten jääkärit jakautuivat Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Kainuun ja Lapin eri seutujen ja kuntien välillä. Hän on tietonsa hankkinut maakuntia kiertämällä ja haastattelemalla jääkäriliikkeessä aktiivisesti mukana olleita henkilöitä. Wegelius on 5-osaisessa teoksessaan Routaa ja rautaa (1926 33) laatinut kattavat nimiluettelot em. maakunnista lähteneistä ja kotoisinolevista jääkäreistä. Huomataan, että Wegelius ei puhu syntyneistä vaan jostakin lähteneistä tai kotoisinolevista jääkäreistä. Synnyinpaikoista ei tuolloin ollut tietoja saatavissa. Teoksen osissa I IV Wegelius ei ole ilmoittanut jääkäripaikkakuntien asukaslukuja, mutta V osassa, jossa on tilastot Etelä- ja Keskipohjanmaan kunnista, on jääkäripaikkakuntien (v. 1920) väkiluvut mainittu. Oulun ja Lapin läänin sekä Pohjois-Savon jääkärikuntien väkiluvut Wegeliuksen luetteloista puuttuvat, mutta väestötilastoista ne helposti löytyvät. Wegeliuksen keräämiä tietoja on käytetty hyväksi, kun on haettu maakuntien ja maan ns. parhaita jääkärikuntia. Kun tutkimus on koskenut vain em. maakuntia, niin valtakunnallista vertailua ei Wegeliuksen tutkimusten pohjalta voida suorittaa. Valtaosa jääkäreistä Wegeliuksen tilastojen mukaan lähti synnyinkunnistaan. Mainittakoon, että kun Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla syntyi 463 jääkäriä, niin Wegeliuksen mukaan lähtijöitä oli 466. Pohjois- Pohjanmaalla syntyi 172 jääkäriä ja lähtijöitä oli 171. Nämä luvut kertovat sen, että näissä maakunnissa kuntien välistä muuttoliikettä oli tapahtunut vähän ja silloinkin yleensä vain maaseudulta lähikaupunkeihin. Koti ja kotiseutu ovat joka tapauksessa antaneet jääkäripojille henkiset eväät lähteä vaaralliselle retkelle. Tiedämme, että siirtolaisuutta juuri tuohon aikaan ja näistä maakunnista ja Yhdysvaltoihin ja Kanadaan tapahtui runsaasti. Luotettu ainoastaan syntymäpaikkaan Aikaisemmat tutkijat ovat todenneet, että jääkärien jakautumisvertailuis- 12 4/2010
sa eri maakuntien ja kuntien kesken on ainoa jokseenkin luotettava lähtökohta jääkärien syntymäpaikka. Omissa tutkimuksissaan he ovat kuitenkin suorittaneet kuntien paremmuusvertailua Wegeliuksen tilastojen pohjalta eli suhteuttamalla lähteneiden jääkärien määriä vuoden 1920 väestömääriin. Parhaimmaksi jääkärialueeksi he ovat arvioineet Etelä-Pohjanmaan ja ykköskunnaksi Kortesjärven, josta oli lähtenyt 39 miestä eli 1,04 % asukasluvusta. Raippaluodon vastaavat luvut ovat 26 ja 0,89 % ja Alahärmän 43 ja 0,79 %. Samoissa tutkimuksissa on eteläpohjalaisten kuntien veroisina pidetty vain Kaukolan ja Kirvun kuntia Viipurin läänistä. Voidaan kysyä miksi, sillä Kaukolan jääkärimääräksi mainittu 23 on 0,49 % ja Kirvun 12 jääkäriä 0,12 % laskettuna vuoden 1920 asukasmääristä. (Jääkärien elämäkerraston mukaan Kaukolassa on syntynyt 21 tulevaa jääkäriä ja väkirikkaassa Kirvussa 13.) Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kaupungeista jääkäreiksi lähti Kokkolasta Wegeliuksen mukaan 24 (0,70 %), Pietarsaaresta 35 (0,52 %) ja Vaasasta 65 (0,30 %) miestä. Oulusta lähti 62 jääkäriä (0,27 %). Huomaamme, että Lapin kaupungit Kemi ja Tornio on vertailuissa unohdettu. Wegeliuksen mukaan Kemistä lähti 15 ja Torniosta 26 nimeltä mainittua jääkäriä. Kemin luku 15 on 0,70 % ja Tornion luku 26 taas 1,46 % vuoden 1920 asukasmääristä. Kemi oli Kokkolan veroinen, mutta Tornio oli ylivoimainen verrattuna muihin Wegeliuksen tutkimusalueella oleviin kaupunkeihin. Vastaavia tietoja maan muista kaupungeista ei ole. Wegeliuksen tutkimien maakuntien parhaana jääkäripaikkakuntana on pidetty yleensä Kortesjärveä (1,04 % asukasluvusta eli 1 jääkäri 96 asukasta kohti), mutta Tornion vastaavat vertailuluvut (1,46 % eli 1 jääkäri 69 asukasta kohti) ovat vielä paremmat. Mikä oli Wegeliuksen tutkimusalueen paras jääkärimaakunta, kun mittapuina käytetään Wegeliuksen lähtijämääriä ja vuoden 1920 asukaslukuja. Lappi on hyvä ykkönen. Lähtijöitä oli 145 ja osuus väestöstä 0,18 %. Muiden maakuntien vastaavat vertailuluvut ovat: Etelä-Pohjanmaa 377 ja 0,14 %, Keski-Pohjanmaa 89 ja 0,13 %, Pohjois-Pohjanmaa 171ja 0,09 %, Kainuu 27 ja 0,05 % sekä Pohjois- Savo 78 ja 0,04 %. Lapin menestyksen selittäjä on, että 1893 1920 Lapin väestö kasvoi n. 60 %. Kun Lapin läänin alueella oli syntynyt 105 jääkäriä, niin jääkäriksi lähtijöitä Wegelius löysi Lapista 145, mikä on lähes 40 % enemmän kuin syntynei- Jääkärien karu illallispöytä Aa-joella 4/2010 13
Jääkäritilasto jokaisen läänin viidestä kunnasta, joissa syntyi väestömäärään (1893) suhteutettuna eniten tulevia jääkäreitä. Seloste: I, II jne = lääni, 1 5 = läänin 5 kuntaa, A) jääkärien määrä ja B) kunnan asukasmäärä jaettuna jääkärien määrällä Kortesjärven vaakunassa oli ja sittemmin Kauhavan vaakunassa on mantovanristi johdettuna rautarististä den määrä. Maakunnassa oli tekemisen henki ja meininki. Vaasan läänin kasvu oli tuona aikana ollut vajaa 10 %. Koko Suomen väkiluku oli kyseisinä vuosina kasvanut n. 26,5 %. Mitkä ovatkaan parhaat jääkäripitäjät. On paikallaan esittää vielä tilasto, joka kertoo, miten koko Suomen eri lääneissä ns. parhaat pitäjät ja kaupungit sijoittuvat, kun mittapuuna on syntyneiden määrä. Tilasto on laadittu Jokipiin menetelmää käyttäen. ja siitä käy ilmi, montako jääkäriä kussakin kunnassa syntyi ja kuinka monta asukasta kohti syntyi 1 jääkäri. Tietolähteinä käytetyissä elämäkerrastoissa näyttäisi olevan sen verran epätarkkuuksia, että myös tilastot voivat sisältää virheitä. Esim. Kemin kaupungin ja maalaiskunnan lukuja on jouduttu kirkonkirjoista saatujen tietojen perusteella oikaisemaan merkittävästi. Kokemusten perusteella on vielä sanottava, että kirkonkirjojen tarkastelukaan ei tuo vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Lienee siis viisasta ja oikein, että maan parhaan jääkäripaikkakunnan titteliä ei epätarkan maalikameran vuoksi jaeta kenellekään. Paljonhan numerot joka tapauksessa kertovat. Siitä voimme kaikin olla iloisia, että Suomesta lähti lähes 2000 nuorta miestä Saksaan sotilaan taitoja oppimaan, ja myös siitä, että pohjoinen Suomi oli aktiivisesti ja suurin panoksin mukana jääkäriliikkeessä. A B A B I Uusimaa 261 974 II Viipuri 188 1947 1. Porvoo 22 199 1. Sortavala 10 141 2. Loviisa 6 315 2. Kaukola 21 151 3. Tammisaari 5 403 3. Lappeenranta 5 417 4. Helsinki 141 493 4. Kirvu 13 520 5. Hanko 6 497 5. Käkisalmi 2 586 III Turku ja Pori 191 2019 IV Mikkeli 58 3162 1. Pyhämaa 5 234 1. Savonlinna 7 229 2. Rauma 10 400 2. Heinola 4 345 3. Kalanti 7 678 3. Mikkeli 6 450 4. Rauman mlk 4 838 4. Leivonmäki 2 1164 5. Karuna 2 845 5. Savonranta 2 1201 V Ahvenanmaa 16 1433 VI Kuopio 177 1669 1. Maarianhamina 2 355 1. Iisalmi 11 99 2. Geta 2 523 2. Joensuu 12 237 3. Vårdö 2 573 3. Kuopio 25 373. 4. Eckerö 2 613 4. Varkaus 2 458 5. Sund 3 639 5. Rautavaara 4 472 VII Häme 139 1932 VIII Vaasa 524 810 1. Hämeenlinnan mlk 2 712 1. Raippaluoto 27 105 2. Hämeenlinna 7 740 2. Kortesjärvi 33 109 3. Tampere 31 750 3. Alahärmä 43 133 4. Orivesi 5 771 4. Pietarsaari 15 144 5. Längelmäki 5 883 5. Kokkola 14 167 IX Oulu 212 958 X Lappi 105 480 1. Kajaani 5 249 1. Tornio 15 89 2. Revonlahti 5 272 2. Kemi 8 90 3. Kempele 4 285 3. Kemin maalaiskunta 20 210 4. Oulu 41 324 4. Tervola 13 229 5. Kalajoki 15 329 5. Alatornio 25 233 Jää käriliike oli koko kansan liike, sillä kun 1900-luvun alussa oli Suomessa n. 500 kaupunki- ja maalaiskuntaa, niin jääkärikuntia oli n. 385. Jääkäriliike oli kansanliike myös siinä mielessä, että jääkärien joukossa oli tasaisesti nuoria miehiä kaikista väestöryhmistä. On varmaa, että ainakin jääkäripitäjissä keskusteltiin vuosina 1915 18 siitä, että oman paikkakunnan nuoria miehiä oli Saksassa sotataitoja opettelemassa. Miten nämä erikoiset tiedot vaikuttivat väestön mielialoihin? Uskon, että positiivisesti, innostavasti ja herättäen toivoa vapaasta ja itsenäisestä Suomesta. 14 4/2010
Jääkärin lähtöpaikan selvittäminen mutkikasta Tohtori Juhani Lassilan tutkimus jääkäripitäjistä on mielenkiintoinen. Syntymäpaikka on ilmeisesti ainoa mahdollinen tapa selvittää asiaa ja antanee melko oikean kuvan asiasta. Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Otan esimerkin isäni Jussi Sihvon perheestä, josta lähti neljä veljestä jääkäriksi. Heidän isänsä oli vuonna 1886 kansakoulunopettajaksi valmistunut Antti Sihvo. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Pitkäpaaden saari Virolahdella vuosina 1887 1892, missä syntyivät pojat Aarne 1889 ja Jussi 1891.Vuosina 1892 1893 perhe asui jo Nurmeksessa, missä syntyi Samuli (Sam) 1892.Neljäs pojista Ilmari syntyi 1895 Pyhäjärvellä Karjalankannaksella. Kyseiset neljä veljestä viettivät vain elämänsä ensimmäisistä vuosista 2 3 vuotta kyseisillä paikkakunnilla. Antti Sihvo toimi Muolaan Lehtokylässä opettajana 1897 1924 ja oli mm. aloitteentekijänä perustettaessa Muolaan Suojeluskuntaa syksyllä 1917. Joten vaikutteet jääkäriksi värväytymiseen ovat veljeksille tulleet ilmeisesti tältä pitkähköltä ajalta Muolaasta, koulukaupungista Käkisalmesta ja Antti Sihvon kotipitäjästä Kaukolasta, missä veljekset viettivät paljon lomiaan. Kolme heistä oli jo Helsingissä opiskelemassa ennen jääkäriksi lähtöään. Näin syntymäpitäjillä ei liene ollut vaikutusta näiden veljesten päätöksiin. Kolme heistä oli jääkäriaikana komennettuna värväystehtäviin, ja osin tästä johtuen Kaukolasta lähti nuoria miehiä paljon Saksaan saamaan sotilaskoulutusta, mm. kaksi heidän serkkuaan. Näin ihmisten tuntemus, vastustajan toimenpiteet ja monet muut seikat vaikuttivat kyseisiin lukuihin. Syntymäpaikka lienee kuitenkin tänäpäivänä ainoa mahdollinen kriteeri tehtäessä tällaista vertailua eri pitäjien ja kaupunkien välillä. Kortesjärvi säilyy tässäkin tilastossa kunniakkaasti pistesijoilla ja isoisäni syntymäpitäjä Kaukolakin kymmenen joukossa, vaikka yksikään hänen pojistaan ei vaikuta kyseiseen sijoitukseen laskennallisesti. Sami Sihvo PAROLE Riianlahden 1997 pystytetty muistomerkki. Taustalla Riianlahti ja oikealla parivartiopotero. Kyösti Vuontela isänsä taistelupaikalla. Kuva : Alpo Mäkinen Viipurin sk:n pystyttämä muistokivin löytyi Lottaperinneliitto jääkärien jäljillä Baltiassa Kesäkuun alussa nelisenkymmentä Suomen jääkäreistä kiinnostunutta matkalaista lähti Suomen Lottaperinneliiton järjestämälle viisipäiväiselle matkalle. Tavallisista sotahistoriallisista matkoista poikkeavaa oli se, että suurin osa osallistujista oli naisia. Tämä tosin sopiikin tavattoman hyvin lottaperinteitä kunnioittavalle ryhmälle. J okaista viittä päivää varten oli laadittu mielenkiintoinen ja monipuolinen ohjelma. Suomenlahden ylityksen jälkeen matkamme asiantuntija eversti Sampo Ahto tarttui linja-auton mikrofoniin, ja saimme aina auton liikkuessa mukaansatempaavaa syväopetusta Baltian historiasta 1000-luvulta tähän päivään asti. Rakennustaide ja kulttuuri laajemminkin sekä historia avautuivat eri paikoissa aivan uudella tavalla. Suomen jääkäriliikkeen merkitys ja sen koko historia kirkastui varmasti matkan aikana meille 4/2010 15
kaikille. On vaikea kuvitella, miltä autossa istuminen näin monen päivän aikana olisi tuntunut ilman hänen korkeasyntyisyytensä (Saksan armeijassa everstistä käytetty puhuttelumuoto) Sampon loistavia kertomuksia ja tarinoita. Ensimmäisen päivän ajomatka päättyi Riikaan. Iltakävelyllä tutustuimme kaupungin historialliseen keskustaan, ja saimme matkan ainoan sateen niskaamme; muuten sää oli meille suosiollinen ja aurinkoinen. Riian jälkeen kävimme idyllisessä Jurmalan kylpyläkaupungissa, jonka jälkeen matka jatkui kohti Riianlahden jääkärikohteita. Jääkärien tulikaste tapahtui Riian eteläpuolella Missejoen rintamalla. Venäläisten tulituksessa 13.kesäkuuta 1916 jääkäri Alfred Hyytinen haavoittui ja kuoli matkalle sidontapaikalle. Hänet on haudattu Gallingin sotilashautausmaalle yhdessä Mats Kronqvistin ja Ilmari Pahkajärven kanssa. Missejoen rintamalla kaatunut jääkäri Matti Nykänen haudattiin läheiselle saksalaiselle sotilashautausmaalle. Gallingin hautausmaa säästyi syrjäisen sijaintinsa takia neuvostomiehityksen hävitykseltä. Bititen kylästä sinne johtaa pieni polku. Saksalaisten pystyttämä muistokivi näkyy ensiksi ja siitä on pienen matkan päässä Viipurin suojeluskunnan pystyttämä muistokivi. Tämä paljastettiin 4.lokakuuta 1925 ja sen on suunnitellut Viipurin suojeluskunnan silloinen piiripäällikkö, taiteilija Aarno Karimo. Jurmalasta ajoimme kohti Klapkalnciemsin kylää. Maantien varrelta löytyi selvästi erottuva tienviitta, joka ohjaa Suomen jääkärien taistelupaikoille Riianlahden rannalla elokuusta joulukuuhun 1916. Viitta ohjaa polulle, jonka vierellä erottuvat vielä selvästi jääkärien taisteluhaudat. Polun päästä avautuu hieno näköala valkoisen hiekan reunustamalle Riianlahdelle. Tässä kohtaa on Salpalinjalta tuotu muistokivi, jonka Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistys pystytti syyskuussa 1997. Muistokivi kertoo, että tämä paikka on itärintaman pohjoisin paikka ja samalla tämä Seppeleenlasku alunperin Lauri Leppäsen suunnittelemalle jääkärimuistomerkille.laskijat ovat Lottaperinneliiton edustajia vasemmalta oikealle. Pj. Sirkka-Liisa Hollmen, 2.vpj. Pirkko Nousiainen ja 1. vpj. Seija Aantaa. Kuva: Kyösti Vuontela paikka on lähinnä jääkärien kotimaata, Suomea. Polun v ieressä olevat juoksuhaudat sekä muistomerkin takana oleva parivartiopotero k uu lu i- vat kolmannen komppanian vastuulle. Ku l k iessa ni juoksuhautojen reunustaa pitkin ylöspä in ra ntatöyräälle, jossa sijaitsi tämä Saksan itärintamalla Suomea lähin oleva parivartiopotero, siirryin ajatuksissani niihin nuoriin jääkäreihin, jotka olivat kouluttautumassa tää llä vapauttaakseen josk u s epäva r- massa tulevaisuudessa isänmaansa Venäjä n i keestä. Mitä he mahtoivat ajatella ja tuntea tähyillessään meren yli kohti kaukaista Suomea? Tunteeni muuttuivat erityisen herkiksi astuessani tähän poteroon, jossa isäni Aku Vuontela oli kolmannen komppanian jääkärinä suorittanut jääkäritoveriensa kanssa vartiotehtäviään 94 vuotta sitten Olisiko meidän jääkäriperinteen vaalijoiden nyt syytä aikaansaada uusi suuri henkinen värväys uusien jäsenien saamiseksi perinneyhdistyksiimme ja jääkäritietoisuuden levittämiseksi koko suomalaisen yhteiskunnan tietoisuuteen jääkäriliikkeen historiallisten merkkivuosien lähestyessä? Pienen matkan päässä Riianlahden taistelupaikasta sijaitsee sotilashautausmaa, jossa on sekä saksalaisten että suomalaisten pysty ttämät muistomerkit. Valkoisten pylväiden ja ankkurikettinkien reunustamassa muistomerkissä on tänne haudatun viiden jääkärin nimet. Nimien alla on teksti: Parempi hauta vieraassa kuin orjuus omassa maassa. Muistomerkin on suunnitellut jääkärikapteeni Lauri Leppänen. Muistomerkki paljastettiin syyskuussa 1929. Se oli korkea graniittipaasi, jonka päällä oli suurikokoinen jääkärimerkki.latvian neuvostomiehityksen aikana muistomerkki tuhottiin ja sen jalusta siirrettiin läheisen Tukumsin Leninin patsaan jalustaksi. Hautamuistomerkki pystytettiin uudelleen toukokuussa 2004. Vain kummulle vievät portaat ovat nykyisin jäljellä alkupe- 16 4/2010
räisestä muistomerkistä. Lottaperinneliiton edustajat laskivat seppeleen tälle muistomerkille ja kaikki yhtyivät virteen Siunaa ja varjele meitä. Liepajassa tutustuttiin jääkärien majoituskasarmeihin ja erityisesti valakirkkoon St.Trinitatis kirkkoon. Eversti Sampo Ahto kertoili vuonna 1758 valmistuneen kirkon historiasta ja sisustuksesta sekä ainutlaatuisista kirkkouruista. Jääkärien valatilaisuus 13.2.1918 eri vaiheineen selvisi matkalaisille erinomaisesti. Tässä juhlallisessa kirkkotilaisuudessa sain kunnian muistella isäni kertomuksia jääkärivaiheistaan nykyisen Latvian alueella samalla liittäen ne yhteen lotta-äitini vaiheisiin Suomen historian vaikeina aikoina. Tunnelmallinen kirkkotilaisuus päättyi yhdessä laulettuun Sun kätes Herra voimakkaan - virteen. Mieliinpainuvan ja erinomaisesti onnistuneen matkan johtajina toimivat Lottaperinneliiton puheenjohtaja Sirkka-Liisa Hollmen ja pääsihteeri Irma Törnström. Sampo Ahton lukuisista kertomuksista sopinee loppuun kuvaus viimeisestä palveluksessa olleestä jääkäriupseerista kenraali Kaarle Heiskasesta. (Varsinkin kun matkapäivämme olivat todella lämpimät ja aurinkoiset.) Kenraali Heiskasta pidettiin kylmäpäisenä komentajana. Voihan sekin pitää paikkaansa, mutta kysymys oli puhtaasti hänen fysiologisista ominaisuuksistaan. Hänellä oli nimittäin aina kylmä. Kesälläkin Kylmä-Kallella oli aina hansikkaat käsissään. Erään kerran Heiskanen oli tarkastuskierroksella. Oli lämmin kesäpäivä, mutta kenraalilla oli kuitenkin mantteli päällään. Tämän takia seurueen muidenkin upseerien piti pukeutua mantteliin. Muut hikoilivat, mutta Kylmä-Kallella oli mukava olo! Kyösti Vuontela Jääkärintie 27 tienviitta kertoo jääkärihistoriasta Tienviitta Malkamäen taloon. Matkattaessa Lapualta Karhunmäen tietä kohti Ylistaroa, noin puolisen kilometriä Lapuan ja Seinäjoen rajakyltin jälkeen vasemmalle kääntyvän tien tienviitassa lukee Jääkärintie 27. Tie on siis Seinäjoen puolella, Ylistaro liitettiin Seinäjokeen kuntaliitoksessa. Tien nimi osoittaa Malkamäen taloon. Malkamäen talon Vilhelm eli Ville-poika oli yksi sotaoppiin lähteneistä nuorukaisista. Malkamäen talon toisessa päässä asuvat nykyisin Elsa ja Paavo Suutala, toisessa päässä asuu nuorempaa polvea. Jääkärioppiin lähtenyt Ville Malkamäki oli Elsan setä. Lapualaissyntyinen Paavo Suutala on tullut taloon vävyksi. Elsan toinen setä, Jussi Malkamäki toimi värvärinä. Jussi Malkamäki opiskeli lääkäriksi. Opiskelijat pitivät kokouksiaan ja siellä tuli Saksassa annettava koulutus esille. Jussia esitettiin värväriksi Pohjanmaalle. Lapua ja Härmät olivat hänen aluettaan. Isokyröön tuli Kontas-niminen mies värväriksi, kertoo Paavo Suutala. Jussi teki värväystyötä, mutta kun santarmit häntä kotipuolessa vainosivat, hän lähti reissuun Itä-Suomeen ja Karjalaan. Reissulla häneltä loppui rahat. Viipurissa käveli kuitenkin vastaan J. K. Kuoppala, vanha perhetuttu Lapualta. Häneltä Jussi sai rahat, että sai ostaa lipun kotiin, jutustelee Paavo Suutala. Ville Malkamäki (17.3.1896) oli Lapuan yhteiskoulussa lähtiessään Saksaan. Hän liittyi JP 27:n 23.2.1916. Ville Malkamäki palasi Saksasta pääjoukon mukana ja osallistui vapaussotaan. Hän kaatui Kämärällä 24.4.1918 ja on haudattu Ylistaron sankarihautaan. Villestä minulla on vähemmän tietoa, Jussista paremminkin, hän opiskeli lääkäriksi ja työskenteli Joroisissa ja Turussa, kertoo Elsa Suutala. Jussi osallistui Aunuksen reissulle. Sillä reissulla hän löysi vaimon, helsinkiläisen sairaanhoitajan. Jussi Malkamäki oli myös Suomen Joutsenen viidennellä maailmanympärysmatkalla lääkärinä, lisää Paavo. Jääkäriasioihin viittaavaa tienviittaa ehdoteltiin Suutaloille pitkään. Kun aikansa soittelivat, niin sitten suostuimme. Onhan se kunnianosoitus jääkäreille ja tällä tavalla asia pysyy muistoissa, lisää Elsa. Elsa ja Paavo Suurala tietävät monta tarinaa Elsan kotitalon, Malkamäen talon asukkaista ja historiasta. Vilhelm Malkamäki saapui jääkäreiden koulutusleirille 23.2.1916. Marita Mattila 4/2010 17
Suomeen hakaristi tuli 6. maaliskuuta 1918. Ruotsalainen kreivi Erik von Rosen mukana. Hän lahjoitti Suomen ilmavoimien ensimmäiseksi lentokoneeksi Merenkurkun yli Vaasaan lentämänsä Morane Saulnier Parasol-koneen. Rosen oli maalannut koneen siipiin riskialttiille lennolle lähtiessään perinteiset intialaiset hyvää onnea symboloivat hakaristit. Hakaristin vaihtamisen kokardiksi Suomen ilmavoimien kansallisuustunnuksena uskotaan aikanaan johtuneen Pariisin rauhasopimuksen vaatimuksesta samalla tavoin kuin Suojelukuntien ja Lotta Svärdin lakkauttaminen. Pariisin rauhansopimus ei liity mihinkään näistä tapahtumista, sillä Suojeluskuntien ja lottien kohtalo sinetöitiin Moskovan välirauhansopimuksessa syksyllä 1941. Hakarististä luopuminen sitä vastoin oli suomalaisten ihan oma päätös. Sitä ehdotti syksyllä 1944 ilmavoimien silloinen komentaja, kenraaliluutnantti Jarl Lundqvist. Hän perusteli hakaristin hylkäämistä sillä, että valvontakomission edustaja, kenraalimajuri A.P. Andrejev oli kummastellut, että Suomen ilmavoimat käyttää edelleen hakaristitunnusta. Lundqvist kertoi puolustusvoimien komentajalle kenraali Erik Heinrichsille esittäessään hakaristin hylkäämistä selostaneensa neuvostokollegalleen suomalaisen hakaristin taustan. Andrejev oli siitä huolimatta sitä mieltä, että hakaristi on joka tapauksessa tehnyt itsensä mahdottomaksi maailmalla. Näin Heinrichs esitti tasavallan presidentille ilmavoimille uutta tunnusta. Tuohon aikanaan presidenttinä oli Mannerheim, joka päiväkäskyllään 18. maalikuuta 1918 oli määrännyt hakaristin ilmavoimien tunnukseksi. Hakaristin Hukkaan heitetty hyvä hakaristi hylkäämispäätöksen teki kuitenkin pääministeri J.K. Paasikivi presidentin sijaisena, koska Mannerheim oli valtioneuvoston pöytäkirjan mukaan sairauden vuoksi estynyt. Näin hän ei joutunut peruuttamaan aikaisempaa käskyään. Sittemmin puolustusvoimien komentajaksi nimitetty Lundqvist ei ehkä ollut aivan tiukimpia Suomen puolen pitäjiä suhteessa valvontakomissioon. Hän oli omaksunut uuden ulkopoliittisen, Neuvostoliitto-myönteisen linjan ja ajoi puolustusvoimien demokratisoimista. Hän yritti komentajana painostaa kolmisenkymmentä ansioitunutta upseeria eroamaan pitäen näitä ilmeisesti neuvostovastaisina. Presidentti Mannerheim ei hyväksynyt Lundqvistin toimia, koska upseerien nimittäminen ja erottaminen kuuluu ylipäällikölle. Mutta Lundqvist ei luovuttanut. Mannerheimin erottua presidentin virasta keväällä 1946 Lundqvist yritti saada upseerien erottamisvaatimuksilleen tukea uudelta presidentiltä J. K. Paasikiveltä. Kun ymmärtämystä ei nytkään tullut, joutui Lundqvist eroamanaan komentajan tehtävistä. Kun Paasikivi matkusti Moskovaa syksyllä 1955 valtiovierailulle, jonka tuomisina oli Porkkala, luovutti hän isännälleen, presidentti Kliment Vorosiloville Suomen Valkoisen ristin suurristin. Hakaristiketjut eivät aiheuttaneet minkäänlaista hämminkiä. Kun Vorosilov seuraavan vuonna teki vastavierailuun Suomeen, kantoi suurristiään hakaristiketjuissa. Aarne Ellilä näkee Kanavaan (1/2009) kirjoittamassa artikkelissa Vorosilovin käyttäytymisen muuttaneen suhtautumista hakaristiin. Kun ilmavoimissa taistelleet saivat sotien muistoristinsä 1957, oli siinä Yrjön ristin päällä hakaristi. Kun ilmavoimat ja sen joukko-osastot saivat 1958 uudet lippunsa, oli niiden päätunnuksena Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema lentäjien lentomerkki, jossa oli musta hakaristi. Itse lentomerkki oli poistettu käytöstä sodan jälkeen. Hakaristin korvasi lintukuvio. Mutta senkin jälkeen hakaristi hylättiin uudelleen parikymmentä vuotta myöhemmin. Ranskassa 1973 vieraillut presidentti Urho Kekkonen luovutti isännälleen Charles de Gaullelle Suomen Valkoisen Ristin ritarikunnan suurristin. Suomalaisen huomasivat, että De Gaulle yritti tunkea suurristin ketjun takin kauluksen alle. Pääteltiin, että De Gaulle vierastaa ketjun hakaristikuvioita. Niinpä hakaristi muutettiin kuusenhavuristiksi ja de Gaullelle lähetettiin suurristiin uudet ketjut. Näin meneteltiin, vaikka pahimmasta hakaristiallergiasta olikin päästy jo yli. Jos hakaristin hylkääminen valvontakomission painostukses- 18 4/2010
Suomen valkoisen ruusun suurristi alkuperäisine ketjuineen. Rintatähden yläpuolella havukuvio, jolla perinteinen hakaristi korvattiin. ta olikin ymmärrettävää, De Gaullen oikkuiluun oli turha reagoida. Viimeisin todiste hakaristiallergiasta oli ollut pitkään nähtävissä Helsingin Sanomissa. Lentäjäveteraanin kuolinilmoituksissa on ristin alla lentomerkin kuva. Sen alle HS latonut pienen laatikon, jossa kerrottiin lentomerkin hakaristin historia. Lentäjäveteraanien järjestö Pilven Veikot tiedusteli ilmavoimien esikunnalta alkuvuodesta 2003, pitääkö lentomerkin historiaa tällä lailla selvittää. Esikunta totesi, ettei tarvitse. Asia on kokonaan vainajan omaisten ja sanomalehden välinen. Mutta HS:n käytäntö jatkui tämänkin jälkeen.. Viimeksi tämä suomettumisen viimeisen ilmentymä oli HS:n kuolinilmoituksessa helmikuussa 2009. Tosin viime vuosina tämä selityslaatikko on jonkun kerran puuttunut Pilven Veikon kuolinilmoituksesta. P.S: Eräs kolmaskin maa hylkäsi ilmavoimien tunnuksena käyttämänsä hakaristin. Latvian ilmavoimien koneiden kyljissä ja siivissä oli punaiset hakaristit. Ne menivät saman tien, kun itsenäinen Latvia muuttui neuvostotasavallaksi 1940. Uudelleen itsenäistyneessä Latviassa ei hakaristiä ole otettu takaisin ilmavoimien tunnukseksi. Jukka Knuuti Julkaistu Suomen Sotilaan numerossa 2/2009 Taustaa Knuutin Hakaristiallergiaan (2/2009) Suomen Valkoisen Ruusun Suurristin svastikaketju ja kenraali Charles de Gaulle Tasavallan presidentti Urho Kekkonensuoritti valtiovierailun Ranskaan lokakuussa 1962. Normaalin käytännön mukaan vierailuun kuului ns. kunniamerkkivaihto. Ranskan presidentille luovutettiin normaaliin tapaan SVR SR kk. Ketjut olivat alkuperäiset Gallen-Kallelan suunnittelemat svastikaketjut, joita kenraali de Gaulle kantoi Elysée-palatsissa presidentti Kekkosen kunniaksi tarjoamillaan juhlapäivällisillä. Presidentti Kekkonen puolestaan vastaanotti Ranskan Kunnialegioonan suurristin. Julkisuudessa herätti huomiota presidenttien, lähinnä kenraali de Gaullen, tapa kantaa saamiaan suurristejä, josta on vedetty pääasiassa vääriä johtopäätöksiä. Edellä mainitussa päivällistilaisuudessa presidentti Kekkonen kantoi frakissaan Kunnialegioonan suurristiä nauhassa sekä sen rintatähteä kuten protokolla edellyttää. Kekkonen kuten eivät muutkaan valtionpäämiehet ole saaneet Kunnialegioonan suurristin ketjuja, koska niitä on vain yhdet eli ritarikunnan suurmestarin (= Ranskan tasavallan presidentti) ketjut. Myös kenraali de Gaullella oli protokollan mukaiset kunniamerkit, mutta SVR:n ketju oli sijoitettu de Gaullen käyttämän kenraalin juhlaunivormun (ei siis frakin) takin alle niin, että vain pieni osa (svastika) ketjusta yhdessä siitä riippuvan ristin kanssa näkyi. Sen lisäksi hän kantoi Kunnialegioonan (tai Vapautuksen ritarikunnan?) rintatähteä ja sen alla SVR SR:n rintatähteä sekä Vapautuksen ritarikunnan suurristiä nauhassa. De Gaullen osalta todettakoon, että hän ritarikunnan suurmestarina sovelsi protokollaa joustavasti ja kantoi kunniamerkkejä hyväksi katsomallaan tavalla; hänellä ei ollut Kunnialegioonan suurristin ketjua. Sen vuoksi voidaan olettaa, että illan isäntä ei halunnut kohteliaisuussyistä asettaa itseään vieraansa yläpuolelle ja pani SVR:n ketjun puoliksi piiloon juhlaunivormun takin alle (ja samalla vähensi vaaraa tulla leimatuksi haka ristin vuoksi. De Gaulle ei ollut vaivautunut, mahdollisesti hieman varautunut, mutta kohtelias (mikä ehkä jäi suomalaisilta huomaamatta...). Lieneekö svastikan poistaminen SVR:n ketjusta lopulta ollutkin vain väärinymmärryksestä johtunut virhe? Mene ja tiedä. Mutta de Gaullen syyksi sitä ei pidä panna. Ketjun muutos on kyllä täysin kotikutoinen juttu. Todettakoon lopuksi, että de Gaullen kuoltua 1971 hänen SVR:n suurristinsä palautettiin kuten ritarikunnan säännöt edellyttävät. Jo tuolloin suurlähettiläs Seppälä esitti, että jos vastaisuudessa de Gaullen muistoesineille, mukaan lukien hänen saamansa kunniamerkit, perustettaisiin museo, olisi Suomellekin arvokasta saada SVR SR niiden joukkoon. Se jouduttiin kuitenkin palauttamaan Suomeen. Asia unohtui. Kenraali Ermei Kanninen kävi 1985 Vapautuksen Museossa Pariisissa ja huomasi, että de Gaullen SVR SR puuttui museossa olevien de Gaullen muiden kunniamerkkien joukosta. Olin silloin suurlähettiläänä Pariisissa ja tein esityksen ritarikuntien hallitukselle suurristin palauttamisesta. Esitys ei kuitenkaan johtanut tulokseen ennen kun tein UM:öön palattuani uuden esityksen 1989 silloiselle kanslerille, ministeri Esko Rekolalle. Se johti tulokseen. Seuraavana vuonna de Gaullen SVR SR alkuperäisine svastikaketjuineen palasi Pariisiin, missä suurlähettiläs Matti Häkkänen luovutti suurristin Vapautuksen Ritarikunnan kanslerille juhlallisessa tilaisuudessa, jossa olivat läsnä mm. de Gaullen poika, amiraali ja senaattori Philippe de Gaulle, sekä kenraalin vävy, armeijakenraali Alain de Boissieu.. Tiettävästi em. palautus on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta kun nämä svastikaketjut palautettiin asianomaisen kuoleman jälkeen. Ossi Sunell Suurlähettiläs emeritus Teksti julkaistiin Suomen Sotilaan numerossa 3/2009 4/2010 19
Jääkäriseminaarissa paneuduttiin lähtöön, koulutukseen ja paluuseen Tohtori Yrjö Rinta-Jouppi kertoi Suomen itsenäistymisen vaiheista äitinsä sedän, kenraalimajuri Wilhelm Thesleffin, muistiinpanojen pohjalta. Kortesjärveläisiä nuorukaisia jääkäreiksi asukaslukuun suhteutettuna enemmän kuin mistään muualta, sanoi järjestyksessään jo 13. Jääkäriseminaari avannutkauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouko Mäkinen. Hän muistutti kuulijoita siitä, että joka viidestoista jääkärikoulutuksen saanut oli nykyisen Kauhavan alueelta. Noin 120 nuorta miestä lähti Saksaan koulutukseen täältä Kauhavalta, kertoi Mäkinen. Lukumääräisesti heitä lähti eniten Alahärmän alueelta, mutta asukaslukuun suhteutettuna eniten oli Kortesjärveläisiä nuorukaisia. Jääkärit uskoivat unelmaansa, itsenäiseen isänmaahan. Lähtö sotilaskoulutukseen vaati myös rohkeutta, olihan kyse maanpetturuudesta suurruhtinaskuntaa kohtaan. Kortesjärven vaakunan mantovanristi on jääkärien tunnus ja kunnianosoitus heille, muistutti Mäkinen. Aihe oli myös itsestäänselvyys, kun uutta vaakunaa suunniteltiin Kauhavan kaupungille. Metsähallituksen erikoissuunnittelija Päivi Tervonen kertoi Hyrynsalmella sijaitsevan Hallan Jää käri pirtin kunnostustöistä. Pirtti sijaitsee metsähallituksen mailla Saarijärven aarnialueella. Pirttiin voi tutustua opastetuilla retkillä, joita voi tilata Hyrynsalmen kunnasta. Jääkäripirtin rakennutti vuonna 1914 hyrynsalmelainen Hallan Ukko eli Juho A. Heikkinen kalastusmajakseen. Pirtin oikea käyttötarkoitus oli kuitenkin toimia yhtenä etappina Ruotsin kautta Saksaan matkaavien jääkärien piilopirttinä. Enemmän tästä itäisestä etappitiestä kertoi seminaarin toinen vieras, kotiseutuneuvos Kalle Juntunen Hyrynsalmelta. Hallan Ukoksi kutsuttu J. A. Heikkinen oli merkittävä hahmo itäisen etappitien historiassa. Kun vuonna 1914 Suomesta päätettiin lähettää 200 nuorta miestä sotilaskoulutukseen Saksaan, sovittiin samalla etappireittien luomisesta. Kaikki toiminta oli tehtävä venäläisiltä salassa ja etappipaikoiksi valittiin vain luotettavia taloja. Myös kievarit ottivat jääkäreiksi mieliviä vastaan. Jääkäreiksi lähtevät käyttivät joitakin tiettyjä tuntomerkkejä, mistä etappipaikalla heidät tunnistettiin. Yksi tuntomerkki oli vasemman hihan kääntäminen. Itäistä etappitietä käytettiin myös jääkärien värväykseen. Jo ennen kuin Saksasta tuli päätös kahden tuhannen miehen kouluttamisesta, alkoi itäisellä etappitiellä käydä kuhina. Itäisen etapin suunnittelussa otettiin förskottia, kertoi Juntunen. Tiedettiin, että lupa lisäkoulutukselle tullaan Saksasta saamaan, ja asiat laitettiin hyvissä ajoin liikkeelle. Hallan Ukko arvasi heti mistä oli kyse, ja hän majoitti piilopirttiin sä jääkärikoulutukseen lähtijöitä. Kajaanin ylioppilaat hoitivat itäisen Suomen värväystä, mutta asialla olivat kaikki muutkin torppareista talonpoikiin. Tilaisuudessa kuultiin Pohjanmaan sotilassoittokuntaa. Solisteina luutnantti Heikki Viinamäki ja sotilastoimihenkilö Sauli Saarinen, orkesteria johtaa yliluutnantti Sami Salmivuori. Sotavakipakolaisia kulki itäisen etapin kautta Saksasta tuli ryhmä jääkäreitä organisoimaan itäisen etappitien toimintaa. He harjoittivat myös mielialatutkimusta kansan parissa. Oli tärkeä tietää, saadaanko kansa lähtemään mukaan vapauttamaan Suomea. Itäisen etappitien kautta kulki myös paljon sotavankipakolaisia matkalla kotimaahansa. Siitä, kuinka Suomen itsenäistyminen oikein lopulta tapahtui, tuli seminaariin puhumaan tohtori Yrjö Rinta-Jouppi. Hän on kenraalimajuri Wilhelm Thesleffin veljentyttärenpoika. Rinta-Joupin esitys perustui kenraalimajuri Thesleffin kirjoittamiin muistelmiin. Thesleff toimi jääkäreiden yhdyshenkilönä Saksassa. Tämä oli siihen aikaan maanpetoksellista toimintaa. Thesleff toi jääkärit Saksasta Suomeen, Vaasaan. Hän oli myös mukana kun 10 000 saksalaisjääkäriä nousi maihin Helsingin edustalla ja ajoi Venäjän laivaston pois Suomesta. Thesleff toimi kansalaissodan aikana sotaministerinä ja puolustusvoimien ylipäällikkönä. Sodan päätyttyä hän palasi Viipuriin liikemieheksi. Seminaarissa kuultiin myös Pohjanmaan sotilassoittokuntaa, jota johti yliluutnantti Sami Salmivuori. Teksti ja kuvat Tanja Wetterstrand 20 4/2010