KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon
KANAT OVAT YKSILÖITÄ, JOTKA ELÄVÄT PARVESSA Kanoja tulee hankkia kerralla useampi. Kukko ei ole väl1ämätön. Kukon kaitsema parvi *on puuhakkaampi *sekä var6oidumpi (kukko voi puolustaa kanoja hyökkämällä) ja se voi tuo1aa poikasia Kanaparvea voi katsella ja kuunnella. Kanoja voi silitellä. Sylissä kana voi käy1ää teräviä kynsiään ja nokkaansa. Omien kanojen munia voi käy1ää omassa ko6taloudessa ja myydä alkutuotantopaikalta suoraan lopulliselle kulu1ajalle. Oman kanan saa myös teurastaa ko6tarpeiksi, vähäisessä määrin myös myytäväksi ( VNa 1258/2011, 4 ) Kanatarhaa suunnitellessa kanna1aa muistaa, e1ä * kanoihin lii1yy melko voimakas ominaishaju * kanan vuodenkiertoon kuuluu syksyinen sulkasato, jolloin se näy1ää rujolta eikä muni
EVIRA OHJAA, TIEDOTTAA JA VALVOO Ennen kanojen hankkimista: tutustu pitopaikka- ja eläintenpitäjälomakkeisiin Eviran sivuilla. Täytä ne ja toimita kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Kaava- alueella ota yhtey1ä kuntasi terveydensuojeluviranomaiseen sekä rakennusvalvontaan. Erityises6 ulkonapitoon lii1yviä määräyksiä tulee seurata Eviran 6edo1eista.
KANOJEN HANKINTA tehdään siten, e1ä tau6riski on mahdollisimman pieni: Osta eläimesi 6lalta, jonka eläintenpito- olosuhteet tunnet ja joka seuraa tau66lanne1aan ak6ivises6 (vähintään salmonellaa) Kanna1aa harkita kaikkien eläinten hankkimista samalta 6lalta. Tutustu myös tuotantoeläinten tau6suojaohjeisiin www.e1.fi
KANAN HYVÄ HOITO turvaa perustarpeet tarjoaa suojan säältä ja pedoilta nouda1aa puhtau1a kanalassa, tarhassa ja laitumella sisältää oikeanlaatuisen, rii1ävän ruokinnan tervey1ä seurataan ja sairaudet hoidetaan mahdollistaa lajinmukaisen käy1äytymisen, kuten parvikäy1äytyminen munintarauha kuopsu1elu orrelle nousu puhdistautuminen (hiekkakylvyt)
KESÄKANAN ULKOTILAT Jaloi1elutarha on verkolla tai umpika1eella kate1u, sorapohjainen aitaus kanasuojan(tai kanalan) ulkopuolella Laidun on kasvipei1einen ja sitä tulee olla vähintään Kaksi (2) neliömetriä kanaa kohden. Laitumen aitaaminen ja jopa ka1aminen voi olla viisasta petoeläinten takia. Siirre1ävää kanasuojaa voi kulje1aa pitkin laidunalue1a ja taata täten kanoille rauhallisen munintapesän, turvallisen orren sekä huole1omammat kesäpäivät. Kanat voi päästää ulos he6 aamusta (sinne tänne munivat nuorikot on viisasta päästää vapauteen vasta munimisen jälkeen, viimeistään puolen päivän aikaan).
KANALA ON KANASI KOTI Se suojaa eläimiä sään vaihteluilta sekä pedoilta Mu1a huomioi myös lämpö6la, kosteus, ilmanvaihto sekä ruokailun, juomisen, puhdistautumisen, muninnan ja levon tarpeet. Tyhjennä, puhdista ja kalkitse kanala sekä uusi kuluvat/ pin1yvät osat vuosi1ain. Hyvät olosuhteet Lämpö6la 5-15 C on rii1ävä Ilmankosteus 60-70 % Ilmassa myös ammoniakkia, rikkivetyä ja hiilidioksidia - > säätele näitä tuule1amalla, vältä vetoa Tarkkaile myös ilman pölyisyy1ä Toimiva kestopehkualusta säästää työtä ja edistää hyvinvoin6a Vältä jatkuvaa tai äkillistä kovaa > 65 db melua 1 munintapesä / 3-4 kanaa >15 cm orsi6laa/kana Asialliset, rehua ja ve1ä likaantumiselta suojaavat ruokinta- ja juoma- as6at kuten pesuva6 (yksi neljää kanaa koh6) tai helpos6 puhdiste1ava kaukalo 10cm/kana. Juoma- automaag.
KANOJEN REHUT JA JUOMAVESI Kana syö sekaravintoa: jyviä (ei jauhoa), siemeniä, viherrehuja (ruoho, heinä, säilörehu), toukkia, matoja, hyönteisiä sekä pieniä nisäkkäitä. Lisäksi kana nokkii jonkin verran hiekkaa ja pieniä kiviä, jotka kulkeutuvat sen kivipiiraan. Tällä toiminnalla se edesau1aa ravintonsa hienontumista ja hyväksikäy1öä. Kanna1aa ostaa maatalouskaupasta lisäksi puoli6iviste1ä ja tarjota sitä kanaparvelle n. puolet päivi1äisestä ravinnosta. Kana juo useita kertoja päivässä. Tarjolla on jatkuvas6 oltava puhdasta ja raikasta ve1ä. Maan kuopsu1aminen ja nokkiminen on tärkeätä toimintaa kanalle. Ak6ivisimmillaan kana on aamu- ja iltahämärisssä.
SAIRAUDET Huolehdi sekä omasta, e1ä kanojesi elinympäristön puhtaudesta. Pese kätesi aina kanalasta tullessasi ja tunne parvesi tau66lanne: salmonellan sekä muiden tau6en vastustamisen ohjeet löytyvät Eviran sivuilta. Mikäli harrastekasva1aja myy kananmunia tai - lihaa elintarvikkeeksi, vaaditaan salmonellatestaus kahdes6 vuodessa, sekä eläinlääkärin joka toinen vuosi tekemä salmonellatestaus. Lääkinnällisestä hoidosta pidetään kirjaa. Katraan elämästä on muutenkin hyödyllistä tehdä muis6inpanoja tai pitää päiväkirjaa.
KANAN ELÄMÄ PÄÄTTYY Kana elää rodusta riippuen kolmesta kymmeneen vuo1a mikäli tervey1ä rii1ää. Terve kana voidaan teurastaa ko6talouden ruuaksi. Parantuma1omas6 sairas tai loukkaantunut kana lopetetaan katkaisemalla sen kaula nopeas6 terävällä aseella tai murtamalla alle kolme kiloa painavan kanan niska nopeas6 ja tehokkaas6. Kana on tuotantoeläin, joten lopetetun kanan hävi1ämisessä on noudate1ava tuotantoeläinten hävityksestä anne1ua lainsäädäntöä. Lopetetun kanan hautaaminen on salli1ua koko Suomessa, jos pitopaikassa on alle 20 kanaa. Sivutuotelainsäädäntö on muu1umassa kesällä 2015 ja silloin tähän määrään voi tulla muutoksia. Hautaaminen ei saa aiheu1aa vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle. Tarkempia ohjeita hautaamisesta tai raadon hävi1ämisestä muulla tavoin saa kunnaneläinlääkäriltä ja ympäristönsuojeluviranomaisilta. Kuolleista ja haudatuista eläimistä tulee pitää kirjaa.