EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013 Torstai 19.9 Reissumme kohti Tg-Jiuta alkoi torstaina aamuvarhaisella ja edessä oli pitkä taival, ennen kuin saapuisimme perille. Meitä oli kompakti kolmen naisen kopla koossa, Emma, Heli ja minä ja olemme reissanneet yhdessä ennenkin. Minulla oli myös kokemusta ko. lentoreitistä sekä kulkemisesta Bukarestista Tg-Jiuhun ja takaisin julkisilla, joten sekin puoli matkan teosta onneksi sujui jo melkein rutiinilla. Bussimatkalla Bukarestista Tg-Jiuhun yritimme tietenkin tarkkailla kovasti ympäristöä ja näkyykö reitin varrella kodittomia koiria. Ja kyllähän niitä näkyi. Ennätimme jo huokaista helpotuksesta, sillä suurin pelkomme tietenkin oli että joudumme jo matkan alkuvaiheessa kohtaamaan ikäviä tapahtumia. Bussimatkalla pysähtyessämme ensimmäiselle taukopaikalle, tuli vastaamme laiskanpulskea narttukoira. Ystävällemme ei kelvannut tarjoamamme lentokonesämpylät, joten keskityimme rapsutteluun. Sen sijaan ympärillämme kyllä pyöri muutama sitkeä hamppari, joille olisi kelvannut tupakka, ruoka ja varmasti myös muut almut. Saatuamme häiriköt häädettyä, keskityimme rapsuttelemaan pikkuystäväämme niin keskittyneesti, että yhtäkkiä Heli huomasi, ettei bussimme enää seisonutkaan siinä mihin se oli parkkeerannut. Sännättyämme pystyasentoon äkkäsimme bussimme nousevan jo kohti päätietä. Ei auttanut muu kuin lähteä pinkomaan huitoen bussin perään siinä toivossa, että saisimme sen kiinni. Onneksi joku matkustaja oli havainnut ikkunasta bussin perässä ryntäävän akkalauman ja pääsimme kuin pääsimmekin jatkamaan matkaa matkalaukkujemme kanssa. Toisella taukopaikalla emme uskaltaneet mennä edes vessaan siinä pelossa, että jäämme kyydistä. Tuttuun hotelliin saavuimme iltayhdeksän aikoihin ja oltuamme sen verran väsyneitä matkustettuamme yli kellon ympäri, sovimme Carmenan kanssa, että jäämme nukkumaan hotellille ja tapaamme tarhalla seuraavana aamuna. Carmenan veli Sorin toi meille vielä iltapalaa ja sitä hotellihuoneessa natustellessamme huomiomme kiinnittyi avoinna olleen television uutisiin. Siinä kerrottiin syyskuun alussa kuolleen pikkupojan vaiheista ennen traagisia tapahtumia. Vaikka emme kieltä ymmärtäneetkään, saimme sentään uutisista jotain tolkkuakin. Perjantai 20.9. Perjantaiaamuna olimme jo varhain pystyssä ja pika-aamiaisen jälkeen Sorin tuli hakemaan meitä tarhalle. Carmenakin soitti ja kertoi, että hänen on mentävä heti aamusta selvittämään kaupungin talolle jotakin asiaa ja sen jälkeen hän antaa muutaman haastattelun paikalliselle medialle. Kun saavuimme PARin tarhalle, hipoivat mielialamme taas katonrajassa, sillä edessä oli toivon mukaan ihana päivä satojen ystäviemme seurassa. Meistä Heli oli ainoa, joka ei ollut vielä nähnyt uutta tarhaa, joten annoimme ensitöiksemme hänelle pienen opastetun kierroksen. Kaikkien ennen reissuamme näkemiemme kauheiden uutisten ja kuvien vastapainoksi oli todella ihanaa viettää aikaa PARin tarhan suojattien kanssa. Se on sellaista terapiaa, etten paremmasta tiedä. Toivoisi vain, että omistaisi moninkertaisen määrän käsipareja sillä rapsuteltavia kavereita riittää. Ja tarhavaatteet olivat tuota pikaa vaihtaneet väriä, kun koirat hyppivät innoissaan vasten antamaan suukkoja. Yritimme tietenkin olla mahdollisimman tasapuolisia ja viettää aikaa jokaisessa tarhan osassa. Niitähän on aika paljon ja jokainen on melkoisen iso.
Kun Carmena saapui puolen päivän tienoilla tarhalle kertoi hän ensimmäisenä, että oli ollut kaupungin talolla selvittelemässä koirien myrkytystapauksiin liittyviä asioita. Sen jälkeen hän oli antanut kaksi puhelinhaastat-telua ja ne tulisivat ulos iltauutisissa. Carmena kertoi myös, että hän oli perunut sunnuntaille Tg-Jiuhun aiotun mielenilmaisun. Tämä siksi, että ennakkoon mielenilmaisuun ilmoittautuneita oli todella vähän eikä Carmena halunnut ottaa sitä riskiä, että media ja kaupunginjohtaja pääsisivät tekemään sellaisia johtopäätöksiä, että Tg-Jiussa on todella vähän niitä ihmisiä, jotka vastustavat tappolakia. Koska Bukarestissa järjestettäisiin mielenilmaus seuraavana päivänä, oli Carmena kertonut Tg-Jiun eläinten ystävien osallistuvan kyseiseen tapahtumaan. Ymmärsimme täysin Carmenan päätöksen. Myös kesän aikana tarhalle hylätyt pennut vaativat huomiotamme ja tokihan me sitä annoimme sydämiemme kyllyydestä. Suurin osa pennuista majaili edelleen improvisoidussa aitauksessa PARin tarhan ja kaupungin tarharakennukseen kuuluvan siiven välissä. Silloin kun sää on lämmin ja aurinkoinen, on tuo ulkoalue ihan oivallinen pennuille, ja varsinkin kun kaupungin tarhan siivessä olevassa keskeneräisessä huone oli täynnä heiniä ja ovi sinne auki. Pennut ja vähän isommatkin koirat pääsivät halutessaan lämmittelemään heinien sekaan. Ja yöksi kaikki riensivät heinäpahnoille, kenellekään ei kelvannut koppi.
Huomaamattamme päivä oli vierähtänyt jo pitkälle ja Carmenan kierros kaupungin tarhalla oli edessä. Carmena kysyi meiltä haluaisimmeko lähteä hänen mukaansa kaupungin tarhalle, mutta meidän oli vielä kerättävä voimia kohtaamaan sitä tuskaa mikä väistämättä ko. tarhalla tulisi. Sen sijaan lupauduin lähtemään Carmenan kanssa tarhan lähialueen ruokintakierrokselle. Toistaiseksi kaupungin ja PARin tarhan ympäristössä majailevat kodittomat koirat olivat saaneet olla rauhassa myrkyttäjiltä ja koirien pyydystäjiltä. Tämä ehkä siksi, koska alue on kuitenkin jossain määrin syrjässä ja siellä on jonkinlaista liiketoimintaa ja kyseiset tahot kenties suovatkin, että niiden pihoilla ja lähialueilla olisi koiria pelottelemassa asiattomia pysymään loitolla. Parin kilometrin alueella ruokittavia olikin useita kymmeniä.
Tarhan lähistöllä asuu myös mustalaisperhe taustalla näkyvässä "talossa". Carmena antaa viikottain perheelle sekä heidän koirilleen ruokaa. Koska meillä oli vielä tarkoitus käydä apteekissa ostamassa loishäätöjä ja antibiootteja, pyysimme Sorinia heittämään meidät hotellille seitsemän aikoihin. Pikaisen suihkun jälkeen suuntasimme sitten kulkumme kohti läheistä eläinapteekkia. Matkalla kohtasimme pienen kissan, joka kyyhötti jalkakäytävän reunassa. Kissa vaikutti apaattiselta ja sairaalta ja päätimme paluumatkalla tarkistaa tilanteen. Lääkkeitä ostaessamme tuli sitten yllättäen kielimuuri vastaan ja apteekin myyjä johdatti meidät viereiseen eläintarvikekauppaan, jossa oli englantia puhuva myyjä. Saimmekin sieltä apua ja ostimme samalla parit kynsileikkurit ja varmuuden vuoksi ruokaa kissalle. Hotellille palatessamme huomasimme kissan kyyhöttävän edelleen samalla paikalla. Tarjosimme kisulle varovasti ruokaa, tarkoituksenamme olla säikyttelemättä sitä. Kun kissa ei tehnyt elettäkään syödäkseen, tulimme siihen tulokseen, että kisu on kovin sairas emmekä voi jättää sitä kadulle. Soitimme Carmenalle, joka kertoi, että hän hälyttää Sorin hakemaan kissaa, mutta se kestäisi jonkin aikaa. Päätimme, että yrittäisimme viedä kissan siksi aikaa hotellihuoneeseen. Tietenkin meidän oli ensin tarkistettava respasta voisimmeko viedä kisun sisälle ja kun saimme luvan, ryhdyimme tuumasta toimeen. Pelkäsimme tietysti, että kissa säikähtää kun yritämme koskea siihen, mutta reppana oli niin väsynyt ja sairas, ettei jaksanut pyristellä vastaan. Hotellihuoneessa käärimme kisun lämpimän nyytin sisälle ja silittelimme sitä rauhoitellaksemme. Vaikka kisun hengitys olikin aika ajoin rajun kuuloista, kuulimme selvästi myös kehräystä. Kun luovutimme kissan Sorinille, saatoimme vain toivoa että sen tila ei pahentuisi yön aikana ja seuraavan päivän lääkärireissu toisi apua. Meillä oli vielä edessä myöhäinen ilta Carmenan kotona ja luvassa hänen tekemäänsä taivaallisen ihanaa kasviskeittoa. Ruokailumme lomassa katselimme uutisia ja sieltähän tulikin useammalta kanavalta Carmenan
haastattelu. Seurasimme uutisointia myös pikkupojan kuolemaan liittyen ja kyseltyämme Carmenalta tarkemmin uutisten sisältöä saatoimme vain todeta kuinka yksipuolisesti ja ylimalkaisesti tapauksesta uutisoidaan. Edes sitä kuka on löytänyt pojan yksityisalueelta koirien raatelemana ei uutisoinneissa oltu kerrottu. Tapaus vaikutti erittäin epäselvältä ja saatoimme vain toivoa, että joku taho haluaa kaivaa esiin totuuden ja kykenee tuomaan sen julki. Lauantai 21.9 Lauantaiaamuna Emma ja Heli lähtivät viemään sairasta kissaa eläinlääkärille. Kaikeksi onneksi kissan tila vaikutti hieman paremmalta edelliseen iltaan verrattuna. Minä jäin hotellille valmistautumaan haastatteluun, joka oli tarkoitus antaa yhteisesti Carmenan kanssa puolen päivän aikaan. Kun parituntinen haastattelu oli ohi, oli kello jo puoli kolme iltapäivällä ja minulla tulipalokiire tarhalle. Vaikka haastattelut ja muu virallinen puoli tarhamatkoillamme onkin tuiki tärkeää, suren aina sitä etten voi viettää kaikkea aikaa PARin tarhan koirien kanssa. Emma ja Helikin olivat ehtineet takaisin tarhalle eläinlääkäriltä ja kertasivat mitä siellä tapahtui. Eläinlääkäri oli tutkinut kissan ja todennut sillä olevan viruksen. Se oli tietenkin huono uutinen siinä mielessä, että Carmenan tulisi eristää kissa muista eläimistä joksikin aikaa. Eläinlääkärissä oli ollut samaan aikaan myös myrkytetty koira, jota yritettiin pelastaa. Koira oli ns. yhteisökoira, jonka emosta ja sisaruksista paikalliset ihmiset ja varsinkin niihin kiintynyt nainen piti huolta. Kyseinen nainen olikin koiran mukana eläinlääkärillä. Koiran muu perhe oli jo menehtynyt myrkytyksen uhreina ja ennuste oli huono vielä elossa olevan koiran pelastamiseksi. Emma ja Heli kertoivat, että koiran mukana ollut nainen oli murtumaisillaan surusta. Tämänkaltaisia tapauksia on Romania ollut valitettavasti täynnä viime aikoina. Iltapäivällä Carmena pyysi minua mukaansa kaupungin tarhalle, sillä siellä oli vain yksi juopunut työntekijä ja Carmena kertoi kyseisen henkilön ahdistelleen ja uhanneen häntä eikä Carmena uskaltanut mennä yksin kaupungin tarhalle. Päätimme Emman ja Helin kanssa, että lähdemme kaikki mukaan turvaamaan Carmenaa. Kaupungin tarhan ulkopuolella juopunut työntekijä teki kuitenkin selväksi, että meillä ulkopuolisilla ei ole mitään asiaa tarhan sisälle. Carmena meni yksin sisälle meidän jäädessä työntekijän kanssa ulkopuolelle. Kun Emma yritti mennä vähän Carmenan jälkeen sisälle, kehotti kaupungin tarhan työntekijä napakasti meitä pysymään ulkona. Vaikka emme sanasta sanaan ymmärtäneetkään, oli kehonkieli sitäkin ymmärrettävämpi. Seuraavaksi tarkoituksemme oli mennä kaupungin tarhan ulkotarhalle, mutta portille marssiessamme tuli kaupungin työntekijä meitä vastaan ja portille päästyämme huomasimme sen olevan lukossa. Saatoimme vain katsella kun juopunut työntekijä hyppäsi pyöränsä selkään ja polki pois paikalta. Carmena ei tietenkään luovuttanut sillä hän haluaa tarkistaa kaupungin tarhan tilanteen päivittäin olipa se kuinka raskasta hyvänsä. Carmena soitti toiselle tarhan työntekijälle pyytääkseen tätä tulemaan paikalle ja avaamaan ulkotarhan portin.
Tässä vaiheessa minä päätin lähteä takaisin PARin tarhalle, koska halusin vielä viettää muutaman tunnin ystäviäni rapsutellen. Mutta eipä kulunut aikaakaan kun Emma juoksee luokseni kertoen, että kaupungin tarhan edustalla tapellaan. Säntäsin tietenkin niiltä sijoiltani paikalle pelätessäni, että Carmena on joutunut käsikähmään. Kyseessä oli kuitenkin kaupungin tarhan työntekijöiden välinen tappelu. Yksi tappelijoista oli juopunut työntekijä ja toinen se joka oli tullut aukaisemaan Carmenalle kaupungin tarhan ulkoportin. Koska tarkkaa kuvaa siitä mikä oikein johti nyrkkien heiluttelemiseen ei ole, en kuvaile tapahtumaa tässä sen enempää. Poliisi vei kuitenkin juopuneen työntekijän pois ja antoi sakot toiselle. Nujakan jälkeen pääsimme vihdoin kaupungin tarhan ulkoalueelle ja meidän ei tarvinnut kauaa siellä olla kun huomasimme elottoman näköisen koiran makaavan yhdessä nurkassa betonilattialla. Päästyämme koiran lähelle, tajusimme koiran vielä elävän, mutta olevan henkitoreissaan. Koira oli täynnä reikiä ja haavoja eli se oli mitä todennäköisimmin joutunut toisten koirien hyökkäyksen kohteeksi. Koira oli kuitenkin siirretty tapahtumapaikalta nurkkaukseen ns. piiloon ja jätetty siihen kuolemaan. Tämä oli mitä ilmeisimmin syynä siihen, että portti oli suljettu eikä meitä haluttu päästää sisäpuolelle. Seuraavana päivänä koira olisi ollut jo kuollut ja se olisi ehditty viedä kaatopaikalle pois silmistä. Carmena hälytti kaupungin tarhan oman eläinlääkärin antamaan ensiapua koiralle. Eläinlääkäri tulikin yllättävän nopeasti paikalle. Me saimme seurata eläinlääkärin toimia, mutta emme saaneet kuvata. Eläinlääkäri kertoi, että koiralla on hypotermia ja se on shokissa sekä todennäköisesti sisäistä verenvuotoa. Carmenan tivatessa eläinlääkäriltä kuinka on mahdollista, että työntekijät jättävät tarhan koiria kylmästi heitteille yrittämättäkään kutsua omaa eläinlääkäriä apuun, tulistui eläinlääkäri siinä määrin, että keskustelu muuttui huutamiseksi ja ell potki esineitä pitkin huonetta. Hetken jo pelkäsimme, että hän käy käsiksi Carmenaan. Onneksi tilanne rauhoittui. Kun koira oli saanut ensiapua, kannoimme sen PARin tarhan puolelle ja peittelimme sen lämpimästi. Valitettavasti koira kuoli muutamaa tuntia myöhemmin.
Carmena toivoi, että kirjoittaisimme tapahtuneesta valituksen kaupungin hallitukselle ja kaupungin tarhan toimista vastaavalle päällikölle. Sovimme, että laadimme illalla kirjelmän, jonka Carmena voisi toimittaa eteenpäin. Iltamme kuluikin hotellilla valituskirjelmää laatien niin, että kello oli jo pitkällä sunnuntain puolella ennen kuin pääsimme nukkumaan. Sunnuntai 22.9 Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja oli tulossa jälleen lämmin päivä. Sorinin kuskatessa meitä hotellilta tarhalle pyysimme häntä pysähtymään Kauflandissa. Halusimme ostaa kaikille PARin tarhan työntekijöille kassilliset elintarvikkeita ja samalla ostimme ruokaa myös tarhan pennuille. Carmena odotti meitä jo tarhalla ja kertoi yrittäneensä saada kaupungin tarhan päällikön keskustelemaan kanssamme ja pyytämään anteeksi edellispäiväistä hässäkkää. Päällikkö ei koskaan ilmestynyt paikalle ja oli kertonut Carmenalle, ettei häntä voisi enää vähempää kiinnostaa. Paikallista mediaa onneksi kiinnosti ja tapahtumasta tehtiin melkoisen mehukas juttu, meidän suomalaisten ollessa päähenkilöitä ellei vallan sankareita. Koska oli reissumme viimeinen tarhapäivä, tulisi se viettää niin, että aikaa jäisi mahdollisimman paljon yhdessäoloon ystäviemme seurassa. Päätin, että käyn vielä läpi koko tarha-alueen ja rapsuttelen niin monta ystävääni kuin vain suinkin kykenen ja ehdin. Ymmärsin kyllä, että valokuvaaminen haittaisi jonkin verran päätökseni toteuttamisessa, mutta nämä kaksi asiaa on vain yritettävä yhdistää parhain päin, vaikka haasteita siinä onkin yllin kyllin. Jossakin välissä Carmena halusi kertoa minulle toiveitaan siitä mitä hän haluaisi tarhalla vielä tämän syksyn aikana toteuttaa. Ensimmäinen toive oli tarhan hallitilan viemäröinti ja Carmena havainnollistikin minulle mihin ja minne suuntaan viemärit tulisivat. Seuraavaksi Carmena johdatti minut tarhan oikean puoleiselle sivustalle ja siihen hän halusi saada alueen, jossa hallitilassa majailevat koirat voisivat ulkoilla. Tarhalle tarvitaan myös paljon uusia koppeja ja sekin oli Carmenan toivomuslistalla. Lupasin tehdä parhaani toteuttaaksemme Carmenan toiveet, sillä ne olivat hyvinkin tarpeellisia. Totesimme, että suuremman klinikan rakennuttaminen tarhan yhteyteen jää ensi vuoden tavoitteeksi. Halusimme tietenkin käydä tervehtimässä myös Carmenan lemmikkejä hänen kotonaan. Kissat ja parikymmentä koiraa asustelee Carmenan vanhan kodin tiloissa ja uuden kodin tontilla ja tiloissa on sitten majapaikka Dariahevosella ja noin neljälläkymmenellä koiralla.
Iltapäivällä riensimme takaisin PARin tarhalle jatkamaan jäähyväiskierrostamme. Mieli alkoi olla jo varsin haikea ja kyyneleet silmäkulmissa valmiina valumaan valtoimenaan. Viimeisenä päivänä tulee aina väkisinkin vastaan se hetki, kun toivoisi ajan pysähtyvän. Voisi vain olla rauhassa, välittämättä ympärillä vellovista vaikeuksista ja velvoitteista, ei tarvitsisi murehtia pian käsillä olevasta eron tuskasta ja sydämeen hiipivästä ikävästä. Ehkä jonain päivänä se onnistuu. Illalla kokoonnuimme vielä nauttimaan Carmenan kokkaamasta maukkaasta illallisesta. Keskustelimme päivien tapahtumista sekä siitä miten vaikeita aikoja on vielä mahdollisesti edessä. Carmena kertoi, että mikäli kulkukoirien lopettamisen (= tappamisen) salliva laki menee läpi, tulee hän tekemään kaikkensa jotta Tg-Jiun kaupungin pormestari pyörtäisi päätöksensä lopettaa kaikki kaupungin tarhalla olevat ja sinne tulevat koirat. Perjantai-iltana pelastamamme kisu oli voi jo paljon paremmin ja oli kehräten mukana menossa tarhareissumme viimeisenä iltana. Tuli aika hyvästellä myös Carmena, joka tietenkin halusi lupauksen siitä, että tulemme pian uudestaan. Kotimatka oli tietenkin haikea ja jälleen kerran mielessä kävi se, että aika menee turhan nopeaan. Juuri kun on ehtinyt päästä "tarharytmiin" ja alkaa tottua yllättäviin asioihin, onkin kotiinlähdön aika. Ehkä elämäntilanne joskus on sellainen, että voin viettää tarhalla pidemmänkin ajan. Olen aika varma, että viihtyisin. -Kiia- Reissukuvat: http://pafiry.kuvat.fi/kuvat/visiting+tg-jiu+in+september+2013/