1. Kesä 1807 Kuva: sama kuva kuin luettelon etusivulla 1800-luvun alku oli muutosten aikaa. Ranskassa olivat vapauden ja veljeyden aatteet upotettu vereen ja Isossa-Britanniassa paksut savuvanat nousivat uusista teollisuuskeskuksista. Vanha Eurooppa säätyetuoikeuksineen ja yksinvaltiaineen oli matkalla hautaan, mutta ei ilman vastarintaa. Vallankumoussodista oli tullut Napoleonin sotia ja Euroopassa marssivat uuden ajan massa-armeijat Ranska pystyi saamaan aseisiin miljoonakin miestä. Kesällä 1807 pidettiin kokous, josta aiheutui Ruotsille useita kohtalokkaita seurauksia. Tsaari Aleksanteri I ja keisari Napoleon solmivat rauhan lautalla Niemen-joella sekä jakoivat Euroopan keskenään. Yhtäkkiä heidän suuret kansakuntansa olivat samalla puolen rintamaa; eikä kestänyt kauan ennen kuin Tanska liittyi samaan rintamaan. Ruotsi oli vihollistensa ympäröimänä. Helmikuussa 1808 venäläiset joukot ylittävät Suomen rajan. Ruotsi joutui osalliseksi suursotaan, joka tulisi muuttamaan Euroopan ikuisiksi ajoiksi. A ESINE: 3-naulainen rykmenttitykki lavetilla, kevyt tykki, jota voitiin helposti kuljettaa joukkojen mukana tulituen saamiseksi. Piippu on valettu vuonna 1789 Ehrendalin tykkivalimolla Södermanlandissa, ja siinä on Kustaa III:n nimikirjaimet. Tykki oli luovutettu Savon Prikaatin käyttöön, ja sitä käyttivät Sandelsin jääkärijoukot. Tykkiä kutsutaan Suomessa "Sandelsin tykiksi". AM.049792-93 2. Yhteinen historia Suomalaiset ovat hämmästyttävän villejä ja inhottavan köyhiä, kirjoitti roomalainen historioitsija Tacitus 98 jkr. Samalla hän kuitenkin ilmaisi ihailevansa tätä kansaa, joka eli ilman materiaalisia vaatimuksia ja joka vähät välitti sekä ihmisistä että jumalista. Tacitus oli kuitenkin väärässä. Arkeologiset löydöt osoittavat, etteivät suomalaiset eläneet eristyksissä eivätkä kaupankäynnistä piittaamatta. Ajan kuluessa myös kristittyjen jumala ilmestyi heidän elämäänsä rauhallisen kanssakäymisen yhteydessä kristittyjen kansojen kanssa ja jonkin verran vähemmän rauhanomaisten ruotsalaisten ristiretkien muodossa. Kauppayhteydet johtivat Itämeren molemmin puolin olevien maa-alueiden yhdistymiseen. 1200-luvun loppuun mennessä oli suuri osa nykyisestä Ruotsista ja Suomesta yhdistynyt yhteiseksi kuningaskunnaksi. Kun valtakunnan länsiosassa tuli ahdasta, hakivat jotkut asukkaat onneaan Suomen rannikon harvaan asutuilta seuduilta, ja tällä tavoin muodostuivat vieläkin olemassa olevat ruotsinkieliset alueet. Monet suomalaiset hakeutuivat vastaavalla tavalla Ruotsiin. Heidän ja heidän jälkeläistensä vaikutuksesta ruotsin kielessä on tälläkin hetkellä sanat "pojke" (poika), "kängor" (kengät), "kola av" (kuolla) ja "rappakalja" (rapakalja, hölynpöly).
Kielen laatiminen Kustaa Vaasa tehosti veronkantoa koko valtakunnassa ja ruotsista tuli vallan kieli Suomessa. Reformaation avulla kuningas pystyi takavarikoimaan suuren osan katolisen kirkon varoista ja tehostamaan myös kirkon valvontaa. Lutherin ajatukset, että henkilökohtainen usko oli ainoa tapa saavuttaa Jumalan armo, merkitsi, että raamatun kääntäminen kansan kielelle tuli tärkeäksi. Suomessa oltiin suuremman haasteen edessä kuin missään muualla kirjakieltä ei vielä ollut. Suomalaisen uskonpuhdistaja Mikael Agricolan oli pakko ensin julkaista aapinen (1543), ennen kuin hän pystyi julkaisemaan Uuden testamentin käännöksen (1548). Kesti kuitenkin pitkään ennen kuin uskonpuhdistuksen ajatukset löivät läpi. Tärkeä muutos oli, että papistosta tuli valtion palvelijoita millä tuli olemaan tärkeä merkitys 1600-luvun monissa sodissa. Yhteinen meri Kansoja ja maita yhdistivät tuolloin vesitiet. Itämeren suuren merkityksen johdosta voidaan sanoa, että Ruotsi "vietti itään" Ahvenanmaa ja Lounais-Suomi kuuluivat valtakunnan ydinalueisiin. Usein oli Etelä-Suomessa asuvalle valtiopäivämies-talonpojalle helpompaa matkustaa valtiopäiville Tukholmaan kuin Pohjois-Ruotsissa asuvalle talonpojalle. Metsät kasvoivat tiheinä Itämeren molemmin puolin, ja yhteiskunta koostui suurelta osin maanviljelijöistä. Kaupunkeja oli vielä vähän, ja ne olivat pieniä. Vaikka maan eri kolkissa ei puhuttukaan samaa kieltä, olivat yhtäläisyydet suurempia kuin eroavuudet. Suomen ja Ruotsin asukkaat elivät samassa valtiossa, heillä oli sama kuningas ja he noudattivat samaa lakia sekä taistelivat ja kuolivat samoissa sodissa. 3. Suomi sodassa (ja rauhassa) Pähkinäsaaren rauhassa 1323 vedettiin raja Venäjän (Novgorod) ja Ruotsin välille. Sitä pidettiin tärkeänä rajana kahden eri uskonnon, kulttuuripiirin ja valtion välillä, jotka suuresti himoitsivat toistensa alueita eikä se ollut mitenkään pysyvä. Jatkuvista sodista tuli rajaseudun asukkaille raskas koettelemus. Nuijasota 1500-luvun lopulla johti erityisesti pakollinen sotilaiden majoittaminen suomalaisten talonpoikien köyhtymiseen autiotilojen määrä kasvoi huomattavassa määrin. Söderköpingissä 1595 järjestetyssä säätyjen kokouksessa valittiin Kaarle-herttua valtionhoitajaksi, mutta Suomen käskynhaltija, äärimmäisen kovaotteinen Klaus Fleming, jäi uskolliseksi kuningas Sigismundille. Hän oli jo aikaisemmin kukistanut koko joukon pienempiä kapinoita, ja kun Kaarle-herttua rohkaisi epätoivoisia suomalaisia talonpoikia, suuri joukko heitä nousi kapinaan. Kun kapina oli lopullisesti kukistettu 24. helmikuuta 1597, nousi kaatuneiden ja teloitettujen lukumäärä 3 000:een yhteen prosenttiin väestöstä.
Tämän verilöylyn jälkeen eivät talonpojat uskaltaneet enää nousta kapinaan, mutta tarjolla oli myös muita keinoja sodan rasituksista selviytymiseen. Jotkin sotapalvelukseen määrätyistä pakenivat yksinkertaisesti metsiin, toiset toimivat tervanpolttajina saadakseen kasaan tarpeeksi rahaa jonkun toisen palkkaamiseksi tehtävään itsensä sijaan. Useimmat eivät kuitenkaan välttäneet sotapalvelua. Vastenmielisyys sotapalvelua kohtaan oli helppo ymmärtää. Sotaan määrätyistä palasi noin 15 % kotiin hengissä. Sairaudet kantoivat suurimman sadon. Esimerkkinä voidaan mainita, että kun Pohjanmaan rykmentti kokoontui palvelukseen Tukholmassa toukokuussa 1638 Pommerin Anklamin matkaa varten, se koostui 1 022 miehestä vajaa vuosi myöhemmin 617 heistä oli kuollut. Isoviha Suomalaiset sotamiehet osallistuivat mannermaalla käytyihin sotiin, mutta saivat kokea sotia myös kotimaassaan. Monta kertaa kävi selväksi, että Suomen puolustus oli riittämätöntä. Selvimmin se kävi ilmi sen venäläisten suorittaman valloituksen aikana, jota kutsuttiin nimellä "isoviha" (1713 1721). Voitettuaan Pultavan taistelun Pietari Suuri pystyi keskittämään voimansa Ruotsin rintamalle, ensin Baltiaan ja sen jälkeen Suomeen. Venäjän hyökkäyksen torjumiseen ei ollut riittävästi miehistöä eikä aseita, ja pian venäläisillä oli hallussaan koko Suomi. Ne, joilla oli sekä rahaa että tilaisuus, pakenivat, muut jäivät. On sanottu, etteivät isonvihan aikana tapahtuneet tapahtumat olleet pahempia kuin muissa samanaikaisissa sodissa, mikä oli laiha lohtu niille ihmisille, jotka joutuivat elättämään 20 000 25 000-miehistä miehitysarmeijaa ja sietämään kaikenlaisia julmuuksia. Isonvihan tapahtumat elävät edelleenkin yhteisessä muistissa. 4. Suomen puolustus Suomen puolustuksella oli äärimmäisen suuri merkitys koko valtakunnalle. 1300-luvulla aloitti Ruotsin kuningaskunta linnojen rakentamisen Suomeen: Turun linna, Viipuri ja Hämeenlinna, ja 1400-luvulla rakennettiin Savoon Olavinlinna. Monien 1500-luvulla käytyjen sotien aikana ne kuitenkin osoittautuivat riittämättömiksi. Stolbovan rauhassa 1617 Venäjä suljettiin Itämereltä, ja Ruotsi alkoi lähestyä tavoitettaan Itämeren tekemisestä omaksi sisämerekseen. Kun venäläiset eivät enää pystyneet nousemaan maihin, väheni myös riski miehityksestä, vaikka se ei täysin hävinnytkään. Suuri Pohjoismaiden sota merkitsi kuitenkin Ruotsin Itämeren herruuden loppua, ja Pietari Suuri käynnisti Pietari kaupungin perustamisen entiselle Ruotsin maaperälle ennen kuin rauhansopimusta oli edes allekirjoitettu. Hattujen sodassa Venäjää vastaan Venäjä valloitti Suomen uudelleen (ns. "pikkuviha" 1741 1743). Oli ilmeisen selvää, että Suomen puolustus piti järjestää uudelleen. Puolustuksen organisointi Ruotsin armeija koostui etupäässä ruotuväestä. Järjestelmä oli otettu käyttöön 1682, ja se merkitsi, että tietty määrä maatiloja otti tehtäväkseen vastata yhdestä sotilaasta torppineen ja asevarusteineen. Rauhan aikana sotamies omistautui pienimuotoiselle maanviljelylle sodan aikana hänen vaimonsa odotettiin hoitavan tämän tehtävän. Kun sotamiehiä ei ollut tarpeeksi, ruotutalonpojille annettiin tehtäväksi hankkia
täydennysmiehiä, ja sodan aikana yritettiin järjestää asevelvollisuusjärjestelmä: nostoväki. Tämän lisäksi käytettävänä oli värvättyä miehistöä, jota käytettiin etupäässä varuskuntajoukkoina linnoituksissa, esimerkiksi Viaporissa. Jos lasketaan yhteen ruotuväki ja täydennysmiehet sekä armeijan, tykistön sekä ratsuväen värvätty miehistö, oli Suomessa olevien sotilaiden kokonaismäärä 19 771 miestä ainakin teoriassa. Viapori niin kutsuttu valloittamaton linnoitus Vuonna 1748 käynnistettiin Viaporin linnoituksen rakennustyöt Helsingin tuloväylän kupeeseen. Linnoituksen oli määrä toimia sekä rajapuolustuksena että saaristolaivaston tukikohtana. Linnoitus rakennettiin uusimpien sotateknisten ideoiden mukaisesti, ja sitä pidettiin valloittamattomana. Saaristolaivasto oli ollut käytössä jo pitemmän aikaa, mutta sen merkitys kasvoi suuresti 1700-luvulla. Oli tarve saada käyttöön pienempiä laivoja, joita voitiin ohjata ja käyttää saaristotaisteluissa. Saaristolaivaston taisteltua menestyksellä Ruotsinsalmen taistelussa 1790 vahvistui luottamus sen kykyyn entistä enemmän. Suomen puolustus perustui Viaporiin ja saaristolaivastoon. Valtakunnan sotilasmäärä ei riittänyt torjumaan Venäjän armeijaa, joka oli sotilasmäärältään ylivoimainen. Perusideana oli, että Viapori pystyisi pitämään puoliaan Venäjän armeijaa vastaan, mikäli venäläiset hyökkäisivät talvella, mutta itse armeija perääntyisi tällöin. Saaristolaivaston avulla saataisiin apua Ruotsista, ja venäläiset lyötäisiin pakosalle. Tämä oli suunnitelma. Tulos oli kuitenkin aivan toinen. B VITRIINI: Yksi Martti Lutherin perusajatuksista oli, että ihminen saavutti pelastuksen henkilökohtaisella uskollaan ja että oli tärkeää osata lukea raamattua omalla kielellään. Vuonna 1541 ilmestyi ensimmäinen painos ruotsiksi - Kustaa Vaasan raamattu. Suomessa oli uskonpuhdistaja Mikael Agricola suuren haasteen edessä: suomenkielistä kirjakieltä ei ollut. Agricola syntyi Pernajassa vuoden 1510 aikoihin. Hänen vanhempansa olivat suhteellisen hyvin toimeentulevia maanviljelijöitä, joilla oli varaa lähettää poikansa opiskelemaan Viipuriin hänen ahkeruutensa ja lahjakkuutensa veivät hänet edelleen Turkuun ja Wittenbergiin, jossa Luther oli professorina. Palattuaan Suomeen hän otti tehtäväkseen suuren käännöstyön. Aluksi hän julkaisi suomenkielisen aapiskirjan vuonna 1543, jossa oli muun muassa aakkoset, lukusanat ja otteita raamatusta. Nimilehdellä oli runo, jossa kehotettiin ("Opi nyt vanha ja nuori / joilla ompi sydän tuore") opettelemaan Jumalan käskyt ja suomen kieli. Abc-kiria, Mikael Agricolan kääntämä ja julkaisema, 2. painos, painettu Amund Larssonilla Tukholmassa, noin 1549. Kuninkaallinen kirjasto Se Wsi Testamenti, Mikael Agricolan kääntämä ja julkaisema, painettu Amund Larssonilla Tukholmassa 1548. Kuninkaallinen kirjasto
5. Eurooppa ilman tasapainoa Turhamainen tavoite voimatasapainosta oli leimannut Euroopan politiikkaa 1600-luvulta lähtien, mutta sotia ja konflikteja oli siitä huolimatta ollut tukuittain. Voimatasapainoa horjutti entisestään se, että suurvallat hankkivat siirtomaita ja että Iso-Britannia hitaasti mutta varmasti kokosi muihin nähden täysin ylivoimaisen laivaston. Seitsenvuotinen sota (1756 63), joka käytiin sekä Euroopassa että siirtomaissa, johti Ranskan suuriin aluehäviöihin ja myötävaikutti sen jo rapakunnossa olleen talouden heikkenemiseen entisestään. Aikaisemmin kaikilla aloilla kiistämättömänä suurvaltana ollut Ranska koki sotilaallisen ja taloudellisen vaikutuksensa supistuvan huomattavasti. Kulttuurissa ranskalaiset kuitenkin säilyttivät mahtiasemansa. Hienoissa salongeissa puhuttiin edelleen ranskaa, ruoan ja viinin tuli olla ranskalaista ja keskustelu koski useimmiten ranskalaisia filosofeja. 1700-luku oli valistuksen vuosisataa. Sensuuri ei kyennyt kahlehtimaan julkaistua kiellettyjen kirjojen suurta tulvaa. "Filosofiset kirjat" eivät sisältäneet ainoastaan Rousseaun, Voltairen tai Montesquieun mietteitä, vaan käytännöllisesti katsoen kaikkea, mikä pystyi haastamaan yhteiskuntajärjestyksen pornoa, yhteiskuntakritiikkiä ja makeita juttuja hovista. Juoruiltavaa kyllä riitti, eikä vähintään Ludvig XV:n rakastajattarista. Ranskalaisten talonpoikien maksaessa yksin kasvavan veromäärän valtion kirstuun (järjestelmä oli vanhanaikainen aateli, papisto ja varakkaat kauppiaat eivät käytännöllisesti katsoen maksaneet mitään) elivät kuninkaalliset parasta mahdollista luksuselämää. Samaan aikaan kun naapurimaa Iso-Britannia otti ensimmäiset askeleensa teollista vallankumousta kohti, eli Ranskan kuningashuone edelleen aikaa, jossa sairaat pystyttiin parantamaan kättenpäällepanemisella. Se tulisi maksamaan siitä kalliin hinnan. Amerikan vapaussota Iso-Britannia oli kylläkin ollut menestyksekäs seitsenvuotisessa sodassa, mutta sen suuret kustannukset olivat johtaneet valtionvelan kaksinkertaistumiseen. Tästä tilanteesta selviytymiseksi otettiin käyttöön koko joukko uusia veroja, joista osa koski myös Amerikan siirtomaita. Niistä ei kuitenkaan erityisemmin pidetty Amerikassa, jossa valistusaatteet olivat saaneet jalansijaa ja jossa ihmiset mieluummin halusivat hallita itse itseään ilman brittiläistä byrokratiaa. Vuoden 1776 kesäkuun 4. päivänä hyväksyttiin itsenäisyydenjulistus, jonka mukaan kaikki ihmiset olivat syntyneet vapaina, ja heillä oli oikeus elämäänsä, vapauteen ja onneen pyrkimiseen, ja "jos jokin hallitusjärjestelmä osoittautuisi vahingolliseksi, olisi kansalla oikeus muuttaa sitä tai lakkauttaa se". Tätä kuvausta oli Ison-Britannian siirtomaavallan vaikea hyväksyä ja sota oli väistämätön. Ranska näki tilaisuuden tulleen vihollisensa vallan horjuttamiseen ja liittyi sotaan kapinallisten puolelle. Muutaman vuoden kuluttua Ison-Britannian oli pakko tunnustaa hävinneensä taistelun: vuonna 1783 olivat Amerikan siirtomaat vapautuneet entisestä isänmaastaan.
6. Kosmopoliitti Stedingk Curt von Stedingk syntyi vuonna 1746 Ruotsille kuuluneessa Pommerissa ja osallistui jo 13-vuotiaana vänrikkinä Stralsundin taisteluun. Kolmen vuoden päästä tästä hän saapui Ruotsiin yrittämään saada korvausta hänen perheensä sodan aikana kärsimistä vahingoista. Kysymyksen käsittely venyi pitkään, mutta Stedingk oli menestyksekäs hovissa, ja hänen onnistui päästä samanikäisen kruununprinssin Kustaan ystäväksi. Koska Kustaa arvioi Sedingkin mahdollisuudet sotilasuran tekemiseen paremmiksi ulkomailla, Sedingk lähtikin 19-vuotiaana Ranskaan, jossa hän sai aliluutnantin viran Royal Suédois - rykmentissä. Rykmentti oli perustettu 1690 kolmen ruotsalaisen Hollannin palveluksessa olleen rykmentin jäänteistä, mutta aluksi siinä ei ollut montakaan ruotsalaista. Vuonna 1740 oli Ruotsin Pariisin-lähettiläs onnistunut hankkimaan rykmentille nimen Royal Suédois ja päätöksen siitä, että sen päällystön piti olla ruotsalainen. Se oli siitä lähtien ollut suosittu tapa nuorille aatelisille nähdä maailmaa ja oppia sotataitoja. Muutaman aika raskaan ja työteliään vuoden jälkeen sai Stedingk suuren mahdollisuutensa: Royal Suédois lähti taistelemaan Amerikkaan Iso-Britanniaa vastaan. Sota oli kuitenkin raaempaa kuin hän oli kuvitellut. Hän sattui sattumalta olemaan eräällä tykkilaivalla, kun taistelu puhkesi: "Kolme kertaa lensin kumoon jonkin lentävän esineen kaatamana, nämä murskasivat tai haavoittivat 10:tä 12:ta miestä kerralla, ja laivamme kajuutta oli liioittelematta veren, aivokudosten ja silvottujen raajojen peitossa." Ristiriitainen huomionosoitus Kaikesta huolimatta sodasta tuli menestystarina Sedingkille, jota juhlittiin sankarina Ranskaan paluun yhteydessä. Yhdessä Axel von Fersenin (joka osti Royal Suédois - rykmentin ja tuli rykmentin päälliköksi) kanssa hän osallistui hovin suuriin juhliin ja pienempiin yksityistilaisuuksiin Ranskan kuningasparin Ludvig XVI:n ja Maria Antoinetten seurassa. Fersen ja Sedingk saivat sota-ansioistaan Cincinnati-kunniamerkin Amerikan vapaussodan johtajille ja korkeimmille upseereille myönnetyn huomionosoituksen. Tämä sai raivoihinsa Kustaa III:n, jonka mielestä heidän ei tullut vastaanottaa huomionosoitusta kapinoitsijoina, jotka olivat nousseet kuningastansa vastaan. Fersenin onnistui lopulta saada aikaan kompromissi hän ei koskaan kantanut kunniamerkkiään kuninkaan läsnä ollessa. 7. Vallankumous! Monet Amerikan sodasta kotiin palanneet ranskalaiset sotilaat olivat omaksuneet Amerikan vallankumouksen perustana olleet arvostukset. Ranskan yhteiskuntajärjestelmä tuntui vanhanaikaiselta ja kestämättömältä. Valtio oli taloudellisessa kriisissä, mutta ei kyennyt verottamaan aatelia, papistoa eikä kauppaporvaristoa. Talonpojat olivat rutiköyhiä ja luotonantajat alkoivat saada tarpeekseen. Kuningasperheen huvitellessa Versaillesissa tanssien ja peli-iltojen muodossa ja leivän hinnan noustessa Pariisissa levisivät uudet tasavertaisuuden aatteet yhä nopeammin. Vaikka tavoitteena ei ollutkaan naisten ja miesten välinen tasa-arvo tai taloudellinen tasa-arvo, olivat ajatukset vallanjaosta ja siitä, että kaikille olisi annettava yhtä hyvät mahdollisuudet, riittävän radikaaleja.
Kun Ludvig XVI ymmärsi olevansa pakotettu kutsumaan säädyt koolle ensimmäisen kerran vuoden 1614 jälkeen, saivat tapahtumat dramaattisen käänteen. Kokouksen osanottajat olivat yhtä mieltä siitä, että peruslaillinen monarkia olisi otettava käyttöön ja että säädyt hoitaisivat lakien säätämisen, mutta heidän oli vaikea päästä yksimielisyyteen kansalliskokouksen äänestystavoista. Vuoden 1789 heinäkuun 14. päivänä väkijoukot ottivat asian omiin käsiinsä ja valtasivat yleisesti inhotun Bastiljin vankilan. Kuukausi tämän jälkeen kansalliskokous hyväksyi ihmisoikeuksien julistuksen: "Ihminen syntyy ja pysyy tasavertaisena oikeuksiltaan." Tämä oli tärkeä askel Euroopan historiassa, mutta Pariisissa oli edelleen puutetta leivästä. Lokakuussa 7 000 naista muodosti kulkueen Versaillesiin vaatimaan leivän hintojen laskemista. Tästä poliittisten uudistusten ja kansanomaisten painostuskeinojen vuorovaikutuksesta tuli aikanaan vallankumouksen tunnusmerkki. Vallankumouksen ensimmäisinä vuosina otettiin käyttöön tasavertaisuus verotuksessa sekä perustuslaillinen monarkia. Aatelin etuoikeudet poistettiin ja naisten oikeutta avioeroon ja perintöön parannettiin. Määrättiin myös, että leipomoiden oli sallittua leipoa ainoastaan "tasavertaisuusleipää", joka piti valmistaa eri viljatyypeistä, ja leivokset sekä valkoinen leipä kiellettiin. Vallankumous raivasi kuitenkin tietä myös terrorivallalle, jossa vainottiin kaikkia, joita jollakin tavalla voitiin katsoa poliittisiksi vastustajiksi. On laskettu, että tuolloin noin 40 000 ihmistä teloitettiin tai kuoli vankilassa. Aikaisemmin mainittu Axel von Fersen teki suunnitelman kuningasperheen pelastamiseksi, mutta epäonnistui. Vuonna 1793 kuningaspari vietiin giljotiinille. 8. Ympäröivä maailma reagoi Muiden maiden itsevaltaiset monarkit seurasivat Ranskan kehitystä kasvavalla pelolla. Sen jälkeen kun Ludvig XVI ja Marie Antoinette oli pidätetty kesäkuussa 1791, ilmoittivat Itävallan ja Preussin hallitsijat halustaan puuttua asioiden kulkuun. Vallankumoukselliset vastasivat huutamalla "kansan sota kuninkaita vastaan". Muutaman vuoden kuluttua oli vallankumouksellinen Ranska sodassa Itävallan, Preussin, Ison-Britannian ja Espanjan kanssa sodassa, joka ei mennyt erityisen hyvin. Ensimmäinen sotilaallinen yhteenotto päättyi ranskalaisten joukkojen pakoon. Muutaman ensimmäisen vastoinkäymisiä taistelukentällä sisältäneen vuoden ja jatkuvien kotimaassa jatkuvasti tapahtuneiden kapinoiden jälkeen tilanne muuttui, eikä vähiten yleisen asevelvollisuuden takia, mikä merkitsi, että Ranska pystyi saamaan aseisiin miljoona miestä. Vallankumoussodat avasivat myös uramahdollisuuksia monille sotapäälliköistä. Tunnetuin heistä oli luonnollisesti Napoleon Bonaparte (1769 1821), joka aloitti sotilasuransa 1785 luutnanttina Ranskan tykistössä. Hän yleni nopeasti sotilasarvossa ja voitti suuria voittoja Italiassa vuosina 1796-97. Messidorin 8. päivänä vuonna 2 uuden vallankumouksen ajanlaskun mukaisesti (26. kesäkuuta 1794) tapahtui Fleuruksen taistelu, jossa 80 000 ranskalaista voitti samansuuruisen Itävallan armeijan. Tässä taistelussa ranskalaiset käyttivät teknistä uutuutta, joka herätti hämmästystä vastustajien joukossa: ilmapalloa! Se oli ankkuroitu
maahan ja sitä käytettiin vastustajien joukkojen vakoilemiseen. Vallankumous siirtomaissa Vallankumouksen aatteet levisivät myös äärimmäisen tuottoisaan Ranskan siirtomaahan Saint Domingueen, jossa orjat työskentelivät kahvi- ja sokeriplantaaseilla. Mistään vapaudesta ja tasa-arvosta orjien keskuudessa eivät ranskalaiset vallankumoukselliset kuitenkaan halunneet kuulla puhuttavan. Ihmisoikeuksien julistuksen levittäminen kiellettiin siirtomaissa. Ehkä vallankumoukselliset aliarvioivat oman vallankumouksensa alkuvoimaa: kapina levisi nopeasti St Dominguehen. Vuonna 1792 kirjoitti kolme orjakapinan johtajaa kirjeen Saint Dominguen yleiskokoukselle: "Hyvät herrat, me olemme syntynyt yhtä vapaina kuin te, ja vain teidän ahneutenne ja meidän tietämättömyytemme ovat syynä siihen, että meitä on pidetty orjuudessa tähän päivään asti." Ranskassa päättivät uudet vallanpitäjät, että orjat piti vapauttaa, mutta poliittiset tuulet tulisivat pian kääntymään. 9. Napoleon ottaa vallan Italian menestystensä innoittamana Napoleon jatkoi sotaretkeä Egyptiin vuonna 1798. Sotilaallisesti tämä retki epäonnistui, mutta se sai suuren kulttuuriin liittyvän merkityksen. Muinaisegyptiläisestä tyylistä tuli muotia huonekaluissa ja taidekäsitöissä, ja Rosettan kiven löytäminen teki vihdoinkin mahdolliseksi ratkaista hieroglyfien arvoitus. Vuonna 1799 onnistui Napoleon ottamaan vallan Ranskan ensimmäisenä konsulina. Yksi hänen ensimmäisistä toimenpiteistään oli solmia rauha Ison-Britannian ja Itävallan kanssa (Amiens 1802). Napoleon päätti murskata lopullisesti St Dominquen orjakapinan. Kymmeniätuhansia sotilaita lähetettiin laivalla tähän Antillien helmeksi kutsuttuun siirtomaahan, mutta tämä sotatoimi epäonnistui lähes täydellisesti. Ranskalaiset sotilaat kuolivat sairauksiin ja väijytyksiin. St Dominguelle lähetetystä yhteensä 34 000 sotilaasta palasi kotiin vain 2 000. Vuonna 1804 julistautui Haitin tasavalta itsenäiseksi. Aleksanteri I Yksi niistä, jotka seurasivat Ranskan kehitystä mielenkiinnolla, oli Aleksanteri I, josta oli tullut Venäjän tsaari vuonna 1801, sen jälkeen kun hänen isänsä oli murhattu. Suuri vaikutus Aleksanteri I:een oli hänen isoäidillään Katarina Suurella, ja hän omaksui vaikutteita myös valistuksesta. Hän modernisoi hallintoa, rajoitti Venäjän maaorjuutta ja otti käyttöön kouluvelvollisuuden. Venäjä oli suuri kansakunta 37 miljoonalla asukkaallaan, mitä voidaan verrata Euroopan tuolloin väkirikkaimpaan maahan Ranskaan, jossa oli 27 miljoonaa asukasta. Kustaa IV Aadolf Ruotsi oli kaukana suurvalta-asemastaan, joka oli kerran merkinnyt, että se pystyi käymään sotaa Venäjän kanssa yhtäläisin ehdoin. Pienessä ja tuskin vaikutusvaltaisessa maassa oli nyt noin 2,3 miljoonaa asukasta, ja siellä 13-vuotias Kustaa IV Aadolf peri yhtäkkiä vallan Kustaa III:n tultua murhatuksi. Hän tuli täysi-ikäiseksi vuonna 1796, jolloin
hän alkoi hallita maata. Hän inhosi alun alkaen ranskalaisia vallankumouksellisia ja kehitti aikaa myöten kohtalokkaan vihan Napoleonia kohtaan. C VITRIINI Ranskalainen mamelukkityyppinen sapeli, jota Napoleon I:n vartiokaarti käytti. Tämäntyyppisestä sapelista tuli suurta muotia eurooppalaisten upseerien keskuudessa Napoleonin voitettua mamelukkijoukot pyramidien luona käydyssä taistelussa 1798. Yhteenkuuluva tuppi. AM.039977, AM.039387 Royal Suédois -rykmentin upseeritakki. Siihen on puettu vapaaherra Knut Kurck (1761 1831), joka toimi luutnanttina rykmentissä 1784 1789. AM.018704 Ranskalainen jalkaväen piilukkomusketti mallia 1771, valmistettu S:t Etiennessä. Ranskalaisissa musketeissa oli hieman pienempi kaliiperi noin 18 mm kuin ruotsalaisissa ja englantilaisissa, joissa se oli 20 mm. Yhteenkuuluva pistin. AM.032078-79 Ranskalaisen sotamiehen univormutakki 1800-luvun alusta. AM.017532 Ranskalainen ratsuväen piilukkopistooli mallia 1763, valmistettu S:t Etiennessä. AM.040708 D VITRIINI Cincinnati-seuran perustivat korkeat amerikkalaiset ja ranskalaiset upseerit vuonna 1783. Sen jäsenet kutsuivat itseään cincinnateiksi (cincinnati) vanhan roomalaisen Lucius Quintiuksen lempinimen, Cincinnatus kiharapää, mukaisesti. Cincinnatus, joka eli 400-luvulla ekr., oli sotilaallisesti ansioitunut patriisi, joka oli uhrannut omaisuutensa poikansa velkojen maksuun ja päätynyt köyhäksi maanviljelijäksi. Kun roomalainen sotajoukko oli vihollisen piirittämänä, otettiin Cincinnatiin yhteys hänen ollessaan auransa varressa, ja hänestä tehtiin Rooman diktaattori puoleksi vuodeksi. Hän kokosi armeijan 16 päivässä ja voitti vihollisen. Sen jälkeen hän sanoutui välittömästi irti diktaattorin tehtävistä ja palasi auran varteen. Kun hän 80 vuotta täytettyään oli toistanut urotekonsa, kieltäytyi hän vastaanottamasta suurta kansallispalkintoa Omnia relinquit servare republicum hän kieltäytyi kaikesta palvellakseen tasavaltaa.. Cincinnati-seuroja perustettiin koko USA:han ja Ranskaan, jossa seuran kunniamerkki oli ainoa ulkomainen kunniamerkki, jota ranskalaiset upseerit saivat kantaa. Seura sai myös alkutaipaleellaan vastaanottaa paljon kritiikkiä. Suljetut elitistiset ritarikunnat, joiden jäsenyys oli perinnöllinen ja jotka olivat ottaneet haltuunsa kuninkaallisen vaakunan (kotka), eivät sopineet yhteen amerikkalaisten tasavaltalaisten tasavertaisuusaatteiden kanssa. Seura muutti luonnettaan, sen toimintaa laajennettiin, ja sen jäsenistöön kuuluu nykyään
suurimmalta osin valtion korkeaa virkamiehistöä. Käyttöön otettiin myös ei-perinnöllinen kunniajäsenyys. Kunniacincinnateihin ovat kuuluneet viime aikoina mm. George Bush (vanhempi), Ronald Reagan ja Herbert Hoover. Seura on myös antanut nimen Cincinnatin kaupungille. Cincinnati-seuran kunniamerkki on myönnetty Kurt Bogislaus Ludvig Kristofer von Stedingkille hänen ansioistaan Amerikan vapaussodassa. Yksityisessä omistuksessa Siselöidyllä, osittain kullatulla kiinnityksellä varustettu kalpamiekka. Valmistettu Ranskassa 1760-luvulla. Kuului Curt von Stedingkille hänen ollessaan Royal Suédois -rykmentin varapäällikkönä. Yksityisessä omistuksessa E VITRIINI Puolueettomaksi jääminen Ranskan ja Ison-Britannian välisessä taistelussa oli vaikeaa tämän sai Tanska kokea Reddenin taistelussa 1801. Ruotsi päätti allekirjoittaa vuonna 1802 sopimuksen Ison-Britannian ja Venäjän kanssa, mutta ei kestänyt pitkään, ennen kuin tilanne muuttui päinvastaiseksi. Napoleonin sodat johtivat ulkopoliittisen tarkkaavaisuuden lisääntymiseen Ruotsissa ja sen puolustuslaitosten valmiustilan parantamiseen. Vuonna 1805 Ruotsi julisti Ranskalle sodan. Sodan johdosta laadittiin myös vanhan mallin mukaan kirkoissa luettavia erityisiä sotarukouksia. Vuonna 1897 ranskalaiset aloittivat Stralsundin piirityksen, jonka ruotsalaiset onnistuivat torjumaan menestyksekkäillä hyökkäyksillä. Tämä tapahtuma loi pohjan useille ruotsalaisille propagandateksteille, ja sen lisäksi juhlittiin kiitospäivää kaikissa Ruotsin kirkoissa. Hans Maj:ts konungens af Swerige Accessions-act Til den emellan Hans Maj:t konungen af det Förenade Riket Stora Britannien och Irland och Hans Maj:t kejsaren af Ryssland uti S:t Petersburg år 1801 den 17/5 Junii slutna Convention rörande Den neutrala Handeln och sjöfarten i krigstider, Tukholma 1803. Armeijamuseon kirjasto Kungl. Maj:ts Nådiga Reglemente Angående Styrelsen wid de i Carlscrona och å Sveaborg anbefaldte Allmänna Arbetsinrättningar, Tukholma 1804. Armeijamuseon kirjasto Bön under påstående krigsoroligheter, Lund 1806. Yksityisessä omistuksessa Underdånig Rapport öfver de förenade Franske och Holländske Truppernes fördrifvande från Stralsund, Lund 1807. Armeijamuseon kirjasto
Tacksägelse i anledning af Fiendens fördrifwande från Stralsund och utur Konungens tyska stater samt de därunder af de Swenska trupperne den 1, 2 och 3 April wundne fördelar, Lund 1807. Yksityisessä omistuksessa Nuorta Napoleonia esittävä pienoismuotokuva. Maalannut pienoismuotokuvamaalari Jean Baptiste Isabey. Yksityisessä omistuksessa 10. Suurvaltojen välissä [kuva taistelusta redillä, GIVA maalaa Kymijoen sillan] Amiensissa vuonna 1802 solmittu rauha ei jäänyt pitkäaikaiseksi. Jo seuraavana vuonna julisti Iso-Britannia sodan Ranskalle. Tanska ja Ruotsi vedettiin myös mukaan suurvaltojen väliseen taisteluun, ja ne solmivat aseellisen puolueettomuusliiton Venäjän ja Preussin kanssa. Englantilaiset korostivat oikeuttaan tarkastaa kaikki puolueettomat laivat etsiessään tavaroita, joista ranskalaisille voisi olla hyötyä. Tanskalaisten yrittäessä vastustaa tätä lähetti Iso-Britannia Kööpenhaminaan laivaston amiraali Nelsonin johdolla. Huhtikuussa 1801 käytiin meritaistelu Kööpenhaminan edustalla. Sen voittaja jäi epäselväksi, mutta yhteenoton seurauksena Tanska sai jättää liiton ja hyväksyä englantilaisten vaatimukset. Samaan aikaan Nelsonin laivasto uhkasi myös Karlskronaa kaupunki pommitettaisiin maan tasalle, ellei Ruotsi nopeasti hylännyt puolueettomuusliittoa. Juuri valtaan tulleen tsaari Aleksanteri I:n suorittaman välityksen ansiosta Karlskrona pelastui tältä kohtalolta. Kiistelty silta Puolueettomuuden säilyttäminen ei ollut helpointa näiden käänteentekevien vuosien aikana, eikä Kustaa IV Aadolfkaan ollut paras rauhanhieroja. Käydessään Suomessa vuonna 1802 hän oli lukevinaan venäläisten aluevaatimuksia eräästä Kymijoen sillan väristä. Hän maalautti sillan uudella värillä ja oli vähällä joutua sotaan Venäjän kanssa, mistä armeijan palkollinen ja piirtäjä Per Otto Adelborg sai myöhemmin aiheen hauskaan ja kuuluisaan pilapiirrokseen. Kustaa IV Aadolfin suurin "intohimo" on kuitenkin vihattu Napoleon. Ruotsi muodosti yhdessä Venäjän, Ison-Britannian, Itävallan ja Preussin kanssa kolmannen liittokunnan ja julisti Ranskalle sodan 1805. Venäläiset sotilaat astuivat maihin Ruotsin Pommerissa kohdatakseen Ranskan joukot. Napoleonin suuret voitot muun muassa Austerlitzissa johtivat kuitenkin siihen, että Ruotsin liittolaiset alkoivat vetäytyä sodasta. Vuonna 1807 ranskalaiset aloittivat Stralsundin piirityksen, jonka ruotsalaiset onnistuivat murtamaan onnistuneilla hyökkäyksillä. Tämä jäi suurin piirtein Ruotsin ainoaksi menestykseksi tässä sodassa. Pommeri piti jättää oman onnensa nojaan ja Kustaa IV Aadolfin vastenmielisyys Napoleonia kohtaan vain kasvoi. Pitkälle kehitetyllä maagisella laskutoimituksella hän päätyi johtopäätökseen, että Buonaparte-sanan kirjaimet vastasivat lukua 666 villieläinten lukua raamatussa. Tämä vahvisti hänen aikaisemmat pahat aavistuksensa: Napoleon oli pahan ruumiillistuma maan päällä.
11. Kolmannen liittokunnan häviö [kuva: Tilsitin lautta, Kööpenhaminan pommitus] Lokakuussa 1805 Ranska hävisi Trafalgarin meritaistelun. Siten Iso-Britannia oli vahvistanut asemansa merten herrana, mutta muualla olivat Ranskan armeijakunnat voittoisia. Austerlitzin voittoa seurasivat voitot Jenassa, Auerstädtissa, Eylaussa ja Friedlandissa. Kolmas liittokunta romahti, ja Aleksanteri I pakotettiin neuvottelupöytään. Kesäkuussa 1807 hän kohtasi Napoleon lautalla Niemenjoella, Tilsitissä, nykyisessä Kaliningradissa. Muutama viikko myöhemmin solmittu rauhansopimus merkitsi, että Venäjä osallistui Napoleonin Ison-Britannian vastaiseen kauppasaartoon, ja sopimuksessa oli sen lisäksi useita salaisia lisäyksiä. Napoleon sai tehdä mitä halusi Länsi- ja Keski- Euroopan kanssa Euroopan koillisosista tuli Venäjän etupiiriä. Kokouksessa päätettiin myös, että ellei Iso-Britannia tekisi rauhaa Ranskan kanssa ennen 1. joulukuuta 1897, kehotettaisiin Ruotsia, Tanskaa ja Portugalia sulkemaan satamansa englantilaisilta aluksilta ja julistamaan sodan Isolle-Britannialle. Ellei jokin näistä maista täyttäisi näitä ehtoja, sitä pidettäisiin vihollisena. Myöhemmässä vaiheessa tämä sopimus antoi tsaarille verukkeen hyökätä Ruotsiin. Huolestuttavat raportit Ruotsin Venäjän-suurlähettiläs oli tuohon aikaan kukapa muu kuin Curt von Stedingk, ja hän tajusi jo aikaisessa vaiheessa tilanteen vakavuuden. Kirjeissään Kustaa IV Aadolfille hän muistutti varovasti siitä, että Monsieur Buonaparte (Ranskan keisarista ei saanut kuninkaan läsnä ollessa käyttää muuta nimeä) tuntui olevan kohtalon suojeluksessa ja että Venäjä näytti varustautuvan sotaan Ruotsia vastaan. Estääkseen Tanskan laivastoa joutumasta Napoleonin käsiin hyökkäsi Englanti syksyllä 1807 puolueettomaan Tanskaan: Kööpenhaminaa pommitettiin ja Sjellanti miehitettiin. Tanskalla ei ollut paljon valinnanvaraa, ja se liittyi Ranskan riveihin. Ruotsin kohdalla tilanne oli vakava: vihamielisiä hyökkäyksiä saattoi nyt tulla Venäjältä idästä tai Tanskasta (joka kuului yhteen Norjan kanssa) etelästä tai lännestä. Stedingkin varoitukset tulivat syksyn aikana yhä vakavammiksi, mutta niitä ei otettu kovinkaan vakavasti Tukholmassa. Hän lähetti helmikuun 12. päivänä 1808 viimeisen epätoivoisen viestin: "Apua ei voida saada mistään, ja epäilemättä tulevat venäläiset hyökkäämään Suomeen " 12. Kuninkaasta keisariksi Napoleon kruunasi itsensä keisariksi joulukuussa 1804. Prameilevat juhlallisuudet olivat tärkeä todiste siitä, että monet vallankumouksen ihanteista oli haudattu. Napoleon oli ainutlaatuinen organisoija, joka onnistui solmimaan rauhan vallankumouksen monien kotimaisten vihollisten kanssa ja uudistamaan Ranskan hallintoa. Omistusoikeus ja ihmisten tasa-arvoisuus lain edessä vahvistettiin, mutta naisten oikeuksia rajoitettiin jälleen kerran. Vapaasta lehdistöstä tai mielipiteenvapaudesta ei ollut puhetta: vähän ajan kuluttua ilmestyi ainoastaan keisarin omia propagandalehtisiä. Monet pitävät Napoleonia yhtenä historian suurimmista sotapäälliköistä. Hänen työkykynsä oli valtava, unentarpeensa vähäinen ja hän oli erittäin minäkeskeinen. Hän teki
itsepäisesti kaikki päätökset, saneli kaikki käskyt ja suunnitteli kaikki joukkojensiirrot. "Sodassa", hän kirjoitti, "eivät ihmiset ole mitään, vain yksi ihminen merkitsee kaikkea". "Hyvän idean syntyessä keskellä yötä, lähtee käsky 15 minuutin sisällä ja puolen tunnin päästä etuvartiot ovat alkaneet toteuttaa sitä." Napoleon rasitti itseään suunnattomasti, mutta ei jakanut laisinkaan sotilaidensa rasituksia kentällä. Keisarillinen kenttätalous koostui 800 henkilöstä. Ranskan armeijakunnat etenivät heinäsirkkaparvien tavoin läpi Euroopan ja valtasivat uusia alueita suurella nopeudella. Vuonna 1810 Ranskaan kuuluivat Belgia, Hollanti, osa Pohjois-Italiasta ja suuri osa Saksaa. Sen lisäksi odotettiin valtakunnan liittolaisten mm. Venäjän, Preussi, ja Itävallan noudattavan Napoleonin Iso-Britanniaan kohdistamaa kauppasaartoa. Napoleonin sotilaat toivat mukanaan käytettäväksi Ranskan lait ja poistivat vanhoja feodaaliajan etuoikeuksia, mutta heitä kuitenkaan tuskin toivotettiin tervetulleiksi vapauttajina. Sodan mukanaan tuomat kaaos ja sotaverot eivät myöskään lisänneet Napoleonin suosiota. Sopeutuva poliisiministeri Napoleonin ohella myös muut käyttivät vallankumousta oman uransa ponnahduslautana. Joseph Fouché oli ollut yksi vallankumouksen innokkaimmista puolestapuhujista, mutta myös eräs sen julmimmista johtajista, joka tunnettiin myös lisänimellä "Lyonin pyöveli" kukistettuaan kansan kapinoita kovalla kädellä. Hänet nimitettiin vuonna 1799 poliisiministeriksi, ja hän organisoi tuhansiin ihmisiin kohdistuneen vakoilutoiminnan. Kumouksellisista mielipiteistä epäiltyjä ihmisiä asetettiin kotiarestiin, vankilaan tai teljettiin mielisairaaloihin. Vanha vallankumouksellinen ei myöskään epäröinyt siirtyä Napoleonin hävittyä kuninkaan palvelukseen Ludvig XVIII:n poliisiministeriksi. 13. Sota käynnistyy [kuvat: Plumpudding in danger + Cronstedtin muotokuva] Helmikuussa 1808 ylitti kolme venäläistä divisioonaa rajan Kymijoen kohdalta ilman sodanjulistusta. Suomen rajan puolustuksesta vastasi korkeintaan 6 700 suomalaista sotilasta venäläisiä oli 24 000. Ruotsiin saatiin tieto tästä optisen lennättimen avulla. Suomen armeija aloitti perääntymisensä puolustussuunnitelman mukaisesti. Venäläisten tavoitteena tässä sodassa ei aluksi ollut Suomen valtaaminen, mutta aika nopeasti Aleksanteri I siirtyi harkitsemaan tätä vaihtoehtoa. Suomen sotajoukot saavuttivat aluksi tiettyjä voittoja, esimerkiksi Siikajoella ja Revonlahdella huhtikuussa, mutta kokonaisuutena tehtiin aika vähän venäläisten etenemisen vaikeuttamiseksi. Ehkä liian suuri paino asetettiin venäläisten miesylivoimalle. Maaliskuussa tuli myös sodanjulistus Tanskasta. Ruotsi oli nyt sodassa Ranskaa, Venäjää ja Tanskaa vastaan. Viaporin menetys Sitten tapahtui katastrofi: Viapori antautui 6. toukokuuta 1808. Linnoituksessa oli 6 750 sotilaan ja upseerin varuskunta sekä runsaat 700 tykkiä. Sen lisäksi siellä oli tarvikkeita ja ammuksia, joiden olisi pitänyt riittää siihen asti, kun Ruotsin laivasto olisi ehtinyt apuun pelastamaan linnoituksen jäidenlähdön jälkeen. Viaporin komentaja, vara-amiraali Carl Olof Cronstedt, toimi tästä huolimatta olettamuksella, että tehtävää oli mahdoton suorittaa.
Venäläisiä vastaan ei hyökätty millään tavalla, vaikka he olivat piirityksen alkuvaiheissa huomattavasti heikompia kuin tämä varuskunta. Venäläisen suorittaman lyhytaikaisen ammuskelun jälkeen Cronstedt aloitti neuvottelut ja antautui. Mihin tahansa tämä päätös perustuikin, se merkitsi katastrofia sodan jatkolle. Suomen rannikon luonnollinen sillanpääasema oli hävinnyt. Viaporin antautuminen herätti kiistaa jo tapahtuessaan, ja keskustelu siitä jatkui pitkään 1800-luvulle. Jotkut puolustivat Cronstedtin toimintaa, mutta useammat tuomitsivat sen. Eräs tapahtuman suurimmista kriitikoista oli runoilija Ludvig Johan Runeberg, joka kuvasi Suomen sotaa runoteoksessaan Vänrikki Stoolin tarinat. Kuuluisassa runossaan kommentoi vänrikki Stool itse Cronstedtin kohtaloa: Ken kavaltanut maansa on, on suvuton ja lapseton. Runeberg päätti olla julkaisematta tätä runoa elinaikanaan, mutta runoa levitettiin siitä huolimatta, ja siitä tuli suosittu. Vänrikki Stoolin tarinoiden vanhoissa painoksissa saattaa olla lisälehtiä, joissa on mukana runo "Viapori". F VITRIINI: Ranskan vallankumous muutti vaatemuotia. Ranskassa syntynyt uusi muoti oli lähtöisin Englannista, jossa porvaristo oli jo pitkän aikaa ottanut käyttöön käytännöllisiä vaatteita. Yksinkertaisuus ja tietty leväperäisyys ulkoasussa oli merkki edistyksellisestä vallankumousmielisestä miehestä. Kultakirjontaisia ja pitsillä koristettuja vaatteita käyttävälle aatelille käännettiin selkä. Uusi muoti merkitsi pitkiä housuja, matalakorkoisia kenkiä, myssyä ja luonnollista tukan väriä. Poissa olivat kankipalmikko ja puuteri. Napoleonin valtakaudella palattiin kuitenkin takaisin Versaillesin vanhoihin hoviperinteisiin. Uusvanhan muodin piti symboloida uuden valtakunnan suuruutta ja rikkautta. Napoleonin poisti vallankumouksen tunnusmerkit asusteista ja sopeutti ne uuteen sotilasunivormuun sopiviksi. Napoleonin ministerit ja marsalkat saivat trikolorin värejä mukailevat univormut. Tällä tavalla Ranska omaksui kansallisvärinsä ja muu maailma seurasi luonnollisesti perässä. Napoleonin sodat merkitsivät, että frakki otettiin käyttöön vaatteena sekä sotilas- että siviilikäytössä koko Euroopassa. Sotilasasuissa otettiin käyttöön epoletti, olkakoriste, jossa oli sotilasarvo. Rokokoon viistohartiat hylättiin ja tilalle otettiin hartialevennykset, ja uusi maskuliininen identiteetti tuli näkyviin samalla kun turhamaisuus säilytettiin kaulan seuduilla suuren solmion muodossa. Poliisiministerin suuri univormu Napoleonin poliisiministerin Joseph Fouchén käyttämä univormu, Ranskan Kunnialegioonan merkki rinnassa. Se on "grand habit", poliisiministerin juhlapuku. Takin punainen väri säteilee valtaa ja asemaa sekä yhdistetään Napoleoniin ja hänen lähimpiin miehiinsä.
Takki on silkkisamettia, ja sitä hallitsevat pitkin etulievettä, taskunläppää ja kaulusta etenevät hopeiset brodeeraukset (tikkaukset). Brodeeraukset on tehty tammenlehvä- ja laakerinlehtiaiheista, jotka symboloivat muun muassa rohkeutta ja oppineisuutta. Kaulus on niin korkea, että korvannipukat olivat sitä vasten, siis korkean aseman merkki. Takin etuliepeet on leikattu taaksepäin vinossa olevaan linjaan. Hihat olivat tiukkoja. Oikealla olkapäällä on hopeanauha, joka on kiinnitetty napilla solmion linninkiin. Nauha voi olla tarkoitettu adjutanttipunoksen tai olkanauhan virkamerkin kiinni pitämiseen. Etuliepeen, takaosan ja taskunläpän napit ovat ainoastaan koristeena. Myös napinlävet ovat vain koristekäytössä. Lyhyt liivi korostaa ulkoisesti rintaosaa. Brodeeraukset on tehty kultalangalla. Myös liivissä on korkea statuskaulus. Polvihousut ovat lyhyet ja tiukat ja varustettu hopeisella vyötärökaitaleella. Takin etuosassa on hopeabrokadi, jossa on tyypillisiä ranskalaisia yksityiskohtia tyylikkäästi taitetussa ja alaspäin taipuvassa kauluksessa. Yksityisessä omistuksessa Yksityisessä omistuksessa. Joseph Fouchélle kuulunut kalpa tuppineen. Valmistanut Boutet, Directeur artiste tehtaalla La Manufacture Impériale Versaillesissa, Ranskassa. Yksityisessä omistuksessa Muotokuva mallinaan Joseph Fouché punaisessa univormussa, rinnassaan Kunnialegioonan merkki ajalta, jolloin hän oli Napoleonin poliisiministeri. Kopio Dubufen Versaillesissa olevasta alkuperäiskappaleesta. Yksityisessä omistuksessa Kahdella mastolla varustettu malli optisesta lennättimestä, joka oli Ruotsissa vuodesta 1808 tavallisimmin käytetty malli. Tekninen museo G VITRIINI: Käyttölaite luotain, ohjain ja luukut - optisessa, Edelcrantzin järjestelmän mukaisessa lennättimessä. "Ohjainta" käytettiin ohjaamaan maston päässä olevaa 10:tä luukkua. Ohjaimen keskellä on tangentin kehys eli klaveeri, johon lennätinvirkailija sitoi kiinni luukkuihin vaikuttavat narut. Lennätinvirkailijan ei tarvinnut tietää viestin sisältöä, hän vain välitti eteenpäin ne binääriset luvut, joista se koostui. Tekninen museo Optisella lennättimellä lähetetty sähke, jossa lukee Saapunut 5. toukokuuta 1809 Lennätin Raportti
Furusundista 4. toukokuuta klo 6.30 iltapäivällä Eilen tänne tuli komennukselleen kapteeni Degen. Sundström aliupseeri Asema 023 kello 6.15. Wimnell. Adjutantti Sota-arkisto Jean Baptiste Bernadotte, myöhemmin Kaarle XIV Juhana, valmisteli maaliskuussa 1808 hyökkäystä Skåneen, ranskalaisten, espanjalaisten ja tanskalaisten joukkojen kärjessä. Tämä on hänen henkilökohtainen karttansa. Sota-arkisto 14. Sota kaikilla rintamilla Tanskan julistettua sodan pelkäsi Kustaa IV Aadolf Tanskan hyökkäävän Ruotsiin Suomen puolustus sai jäädä toisarvoiseksi. Ruotsin joukot jaettiin etelän ja lännen välille: 7 000 miestä Skåneen ja 14 000 Norjan rajalle ja 2 000 miestä Norlantiin. Huhtikuun 13. päivänä Ruotsin armeija marssi Norjaan. Norjan rajavartiot väistyivät tekemättä varsinaista vastarintaa, mutta hyökkäys jumiutui pian paikoilleen Englannista tulevia vahvistuksia odotellessa. Sen laivasto saapuikin pian 11 000 miehen vahvuudella, mutta Ruotsin kuninkaan ja englantilaisen päällystön välinen kiista johti siihen, etteivät sotilaat koskaan jalkautuneet maihin. Ruotsin kesäkuussa 1808 suorittaman hyökkäyksen jälkeen ei tapahtunut juuri mitään, ja aselepo solmittiin joulukuussa. Norjan armeijan ylipäälliköstä, Tanskan prinssistä Christian Augustista tuli myöhemmin Ruotsin kruununprinssi, kun Kustaa IV Aadolf oli pantu viralta. Kuningasta ei hänestä kuitenkaan koskaan tullut, koska hän kuoli äkillisesti jo 1810. Hyökkäys, josta ei koskaan tullut mitään Sen sijaan Ruotsin kruunun valtaisi vähitellen eräs toinen Ruotsin vastustajista. Maaliskuussa 1808 oli ranskalainen marsalkka Jean Baptiste Bernadotte valmiina hyökkäämään Skåneen tanskalaisten, ranskalaisten ja espanjalaisten joukkojen kärjessä. Hyökkäyssuunnitelmat murskasi kuitenkin englantilainen laivue, joka asettui tanskalaisranskalaisen hyökkäyksen tielle. Ruotsille sopivaan aikaan syntynyt kapina Espanjassa pakotti myös Napoleonin kääntämään katseensa etelään. Suomessa käydyt taistelut Suomeen marssineet venäläiset joukot koostuivat suurelta osin kokeneista ammattisotilaista. Sotamiesten palvelusaika päättyi heidän täyttäessään 25 vuotta, mutta koska ainoastaan harva säilyi hengissä siihen asti, oli heidän kohdallaan pikemminkin kysymys elinikäisestä palvelusta. Tietoisuus kuolemanvaarasta näkyi tavassa laulaa hautalauluja, niin kutsuttuja placheja niille, jotka määrättiin armeijaan. Sodan alussa Ruotsin 10 000 12 000 miehestä koostunutta kenttäarmeijaa vastaan asettui runsaat 20 000 venäläistä sotilasta. Armeijoiden välinen ero ei kuitenkaan rajoittunut ainoastaan miesmäärään. Ruotsin joukot koostuivat suurelta osin ruotuväestä, joilla oli enemmän kokemusta maatilkkujensa viljelystä kuin taisteluista. Keväällä 1808 venäläiset kohtasivat tiettyä vastarintaa. Savossa noin 1 500 miestä eteni kenraalimajuri Johan August
Sandelsin johdolla. Pulkkilan taistelussa toukokuun lopulla tehtiin vaarattomaksi 250- miehinen venäläinen osasto. Yhdessä suomalaisten sissitalonpoikien kanssa omistauduttiin sen jälkeen menestyksellä tuhoamaan venäläisten varastoja ja huoltolinjoja. Maihinnousu Lemussa Jäät olivat nyt lähteneet Tukholman ja Suomen väliltä, mutta siitä huolimatta Suomeen saapui vain hyvin vaatimattomia ruotsalaisia vahvistuksia. Saaristolaivaston Tukholmanlaivue ei pystynyt lähtemään liikkeelle vasta kuin kesäkuussa. Tavoitteena oli laskea maihin Turun läheisyydessä sotilaita, jotka käynnistäisivät talonpoikaiskapinoita ja jotka toimisivat yhteistyössä pääarmeijan kanssa. Sotilasjoukot nousivat maihin 19. kesäkuuta Lemussa, mutta venäläiset kokosivat voimansa nopeasti vastahyökkäykseen. Ruotsalaiset sotilaat olivat pakotettuja pelastautumaan aluksiinsa jo seuraavana päivänä menetettyään runsaat 200 miestä kaatuneina, haavoittuneina tai vangiksi joutuneina. Vaikka maihinnousu olikin verrattain epäonnistunut, se pakotti venäläiset irrottamaan joukkoja uusien yritysten estämiseen ja siten viivytti jonkin verran venäläisten etenemistä. Kesäkuussa piti Ruotsin vastahyökkäyksen käynnistyä venäläisiä vastaan. Ylipäällikkö Klingsporille lähetettiin viesti, että venäläiset olivat lähteneet Kokkolasta ja että he olivat perääntymässä. Tämä olisi loistava tilaisuus piirittää vihollisarmeija ja vapauttaa koko Pohjanmaa. Ruotsin armeija jäi kuitenkin paikoilleen muutamaksi tärkeäksi päiväksi, koska suurehko leivänleivontatapahtuma syrjäytti kaikki muut tehtävät. Tilaisuus jäi käyttämättä ja venäläiset pääsivät koukusta. Tämä oli myös osa sodan todellisuutta: hyvin täytetty muonavarasto saattoi olla yhtä tärkeä kuin onnistumiset taistelukentällä. 15. Optinen lennätin [kuva optisesta lennätinasemasta, jos olen kaikesta huolimatta lyhentänyt tekstiä liikaa, voin lisätä sitä uudelleen] Viesti sodan alkamisesta saapui Tukholmaan Grisslehamnin optisen lennättimen kautta 1. maaliskuuta 1808. Optisia signaaleita oli käytetty antiikin ajoista lähtien, mutta ensimmäisen erittäin käytännöllisen lennättimen rakensi 1792 ranskalainen Claude Chappe. Siinä oli kolme semaforivartta sijoitettuna korkeaan mastoon. Kiikaroimalla lennätinvirkailija pystyi näkemään varsien asennon seuraavalla lennätinasemalla, joka oli noin 20 kilometrin päässä. Luettavien "merkkien" määrä oli 196. Kokeiluja tehtiin vallankumousvuosien aikana ja epäileväiset ihmisjoukot tuhosivat lennättimet kaksi kertaa ne olisivat voineet olla rojalistien keksintöjä! Vuoden 1793 kansalliskokous myönsi kuitenkin varoja lennättimien rakentamiseen, ja niistä koostuva linja rakennettiin Pariisin ja Lillen välille. Tieto vallankumousarmeijan suorittamasta Quesnoyn takaisinvaltauksesta oli ensimmäinen tärkeä linjan avulla lähetetty viesti. Ruotsissa innostui Abraham Niklas Edelcrantz Chappen keksinnöstä. Hän kehitti 1794 oman optisen semaforityyppisen lennättimensä. Edelcrantzin parannettu malli koostui 10 suljettavasta peltiaukosta korkeassa mastossa. Lennätinvirkailijat pystyivät kiikaria käyttämällä näkemään, olivatko luukut auki tai kiinni ja tuottivat silloin yhdeksän luukun avulla 512 eri numeroarvoa. 10. luukun avulla (merkityksenä "A" tai "ei mitään"), saatiin luotua 1 024 eri merkkiä. Edelcrantz käytti Fibonaccin lukusarjaa, joka on tuttu tietokonemaailmasta. Taulukon avulla luku muunnettiin kirjaimeksi tai lyhyeksi
tiedonannoksi. A222 merkitsi esim. "Suuri linjalaiva näkyvissä", A 747 "Vihollinen nousee maihin" ja "636" Yleistä huomiokykyä vaaditaan". Oli tärkeää pystyä säilyttämään yhteys Suomeen silloinkin kun tuuli ja jää esti liikenteen. Lennättimiä rakennettiin Ekeröhön, Signildsskärille ja Grisslehamniin vuonna 1796. Nämä korjattiin syksyllä 1807, jolloin riskiä sodan syntymisestä Venäjän kanssa pidettiin suurena. Sodan puhjetessa oli myös Tukholman ja Vaxholmin välinen linja tullut valmiiksi. Siellä missä lennätinlinjoja ei ollut, käytettiin ratsulähettejä ja postiveneitä. Signildsskärin ja Ekerön lennättimet purettiin 23. 24. maaliskuuta 1808, jotta ne eivät joutuisi vihollisen käsiin. Viimeinen välitetty viesti oli kuninkaan käsky: "mitään ei saanut toimittaa Venäjän armeijalle Ahvenanmaalta niin kauan kuin vihollinen ei pystyisi pakottamaan Ahvenanmaan asukkaita tekemään niin". 16. Tärkeitä päälliköitä Suomen sodassa Carl Nathanael Klercker (1734 1817) Suomen sotavoimien johdossa oli tilapäisesti 73-vuotias Klercker, kun venäläiset ylittivät Suomen rajan vuonna 1808. Hänen johdollaan venäläisille pystyttiin antamaan järjestettyä vastarintaa, mutta hän sai astua syrjään, kun varsinainen sotavoimien ylipäällikkö Klingspor palasi tehtäväänsä. Klercker palasi johtotehtäviin uudelleen lyhyeksi ajaksi venäläisten kanssa vuonna 1809 solmitun aselevon jälkeen. Wilhelm Mauritz Klingspor (1744 1814) Vakuuttuneena venäläisten täydellisestä ylivoimasta johti Klingspor vetäytymistä pohjoiseen. Hän vältti taisteluita eikä tehnyt paljoakaan vastustajan valloitusretken hidastamiseksi, mikä herätti kritiikkiä sekä sodan aikana että jälkeenpäin. Hän myötävaikutti myöhemmässä vaiheessa Kustaa IV Aadolfin erottamiseen. Kreivi Friedrich Wilhelm von Buxhoevden (1750 1811) Kun Buxhoevden toimi venäläisten valloitusjoukkojen ylipäällikkönä 1808, hänellä oli jo takanaan valtava kokemus. Hän oli muun muassa johtanut Venäjän armeijan vasenta siipeä Austerlitzin taistelussa vuonna 1805. Suomen valloitusta ei pidetty minään järin suurena sotilaallisena haasteena hänen tärkein tehtävänsä oli olla herättämättä tyytymättömyyttä suomalaisten keskuudessa. Ilmeisesti Aleksanteri ei pitänyt hänen toimiaan riittävinä, vaan Buxhoevden pakotettiin pyytämään eroa joulukuussa 1808 sairaalloisuuden takia. Georg Carl von Döbeln (1758 1820) Döbeln eli tapahtumarikkaan elämän. Hän matkusti nuorena Intiaan Ranskan palveluksessa, ja eräässä Kustaa III:n Venäjän sodista hän sai kuulan otsaansa. Kivuliaasta hoidosta riippumatta tuli hänen mukaansa haavasta ulos luunsiruja useamman vuoden ajan. Sodan sytyttyä 1808 hän sai johtoonsa 3. prikaatin jälkijoukot, ja hän osallistui useisiin yhteenottoihin. Runeberg on kuvannut hänen voittoaan Juuttaalla kuitenkin suuresti liioitellen. Döbeln järjesti Ahvenanmaan puolustuksen ja perääntymisen