Aloitamme miettimällä sitä, mitä seuraava Paavalin väite voisi tarkoittaa:

Mailis Janatuinen Perusta-lehti 5/2006 Mies oli jo paratiisissa vaimonsa pää Aloitamme miettimällä sitä, mitä seuraava Paavalin väite voisi tarkoittaa: Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala (1.Kor.11:3). Tässä kuvataan järjestystä, jonka Jumala on säätänyt paitsi perheen ja seurakunnan, myös kolmiyhteyden sisälle. Sitä kutsutaan joskus kefale-struktuuriksi 1 ja se on kuulunut luomisesta saakka Raamatun ihmiskuvaan (kuten se on kuulunut iankaikkisesti Jumala-kuvaan). Ihmisen - miehen ja naisen - oli määrä olla Jumalan kuvana samanlaisia ja samalla erilaisia, aivan kuten kolmiyhteisen Jumalan persoonat sitä ovat. Heidän tehtävänsä ovat erilaisia, mutta he eivät ole eriarvoisia - onhan mahdotonta ajatella, että Jeesuksen ja hänen Isänsä välillä olisi jokin arvoero. Luomiskertomuksen mukaan mies luotiin ennen naista, ja hän sai jo siinä vaiheessa Jumalalta luomakunnan hallitsijan aseman (1.Moos.1:26, hallita, hepreaksi raadaa 2 ). Nainen luotiin miehelle "avuksi, joka on hänelle sopiva", ei päinvastoin (2:18). Mies antoi naiselleen nimen, ensin Miehettären, sitten Eevan, mikä merkitsee "kaiken elävän äiti". Tämä kaikki osoittaa, että mies oli naisen pää paratiisissa - ja yhtä ongelmattomasti kuin Isä-Jumala on aina ollut Poikansa pää. Jos paratiisissa olisi pysytty, ei asiasta olisi koskaan tullut mitään ongelmaa Eevalle enempää kuin hänen tyttärilleenkään. Mies ja nainen olisivat kilpailleet keskenään vain siitä, kumpi rakastaa toista enemmän. Heistä olisi tullut yksi liha ilman mitään säröjä. Tähän harmoniseen yksikköön, perheeseen, olisivat Jumalan siunauksena saadut lapset saaneet syntyä (1.Moos.2:24). Vallitsemiskäskyä ei paratiisissa annettu kuitenkaan vain miehelle, vaan toisen kerran myös miehelle ja naiselle yhdessä; heidän piti "ottaa muu luomakunta valtaansa" ja "vallita" sitä (1:28, kaksi heprean verbiä: raadaa ja kaabash 3 ). Mitä päänä oleminen sitten tarkoittaa? Siinä on kyse johtajuudesta, mutta erilaisesta 1 / 11

johtajuudesta kuin mitä me sillä sanalla yleensä ymmärrämme. Pään on määrä kantaa suurempi osa yhteisestä kuormasta, niin vallasta kuin vastuustakin. Hän asettuu vapaehtoisesti toisten palvelijaksi ja kaikkien orjaksi. Niinhän Jeesuskin teki: "Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta" (Mark.10:43-45). Vallituksi tuleminen - syntiinlankeemuksen seuraus Paratiisissa tapahtui kuitenkin katastrofi: nainen kuunteli käärmeen ääntä enemmän kuin Jumalan sanaa, rikkoi pyhän käskyn ja houkutteli miehensä lankeemukseen. Kaikki meni rikki yhdellä iskulla: Jumala-suhde, miehen ja naisen suhde, lasten ja vanhempien välit ja ihmisen suhde muuhun luomakuntaan. Ja niin Jumala sitten saneli Eevalle rangaistuksen, joka näkyy kahdessa asiassa: hänen suhteessaan lapsiinsa ja hänen suhteessaan mieheensä. Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva" (1.Moos.3:16 RK38). Syntiinlankeemuksen seurauksena äidin osa ei ole enää ongelmaton, vaan tuottaa naiselle tuskaa. Samaten hänen suhteensa mieheen muuttuu ambivalentiksi. Yhtäältä nainen tuntee voimakasta vetoa miehen puoleen eikä voi elää ilman häntä. Toisaalta hän joutuu miehen(sä) vallitsemaksi. (Tässä esiintyy taas uusi heprean verbi: maashal 4 ). Kefale-struktuuri kuului siis Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta nyt Herra ilmaisee saman asian käyttäen sanaa "vallitseminen". Että tämä asia on sanottava ääneen tarkoittaa sitä, että miehen johtoasemasta tulee naiselle aika ajoin taakka, jota vastaan hän kapinoi. Silloin kun puhuttiin luomakunnan vallitsemista, käytettiin hepreassa raadaa ja kaabash -verbejä, joilla on sivumerkitys "polkea jalkoihinsa, valloittaa, tehdä alamaiseksi". Naisen vallitsemisesta puhuessaan Raamattu käyttää kuitenkin maashal-verbiä, johon ei liity negatiivista sivumerkitystä. Miehen ei missään kohden Raamatussa käsketä alistaa vaimoaan polkemalla tämän oikeuksia - hänen käsketään päinvastoin rakastaa tätä yhtä epäitsekkäästi kuin Kristus rakasti seurakuntaa. Voisiko rakkauden ihannetta enää sen korkeammalle 2 / 11

asettaakaan? Ja niin kauan kuin nainen saa kokea miehensä taholta uhrautuvaa rakkautta, hän kunnioittaa tätä ja iloitsee saadessaan olla tälle alamainen. Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset (hypotassoo 5 ) niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä (Ef.5:22-25 RK38). 6 Naisen alamaisuus Uudessa testamentissa perustuu näihin kahteen asiaan: Jumalan hyvään luomistekoon (kefale-struktuuriin) ja syntiinlankeemuksen seurauksiin (vallituksi tulemiseen). Historian kuluessa miehet ovat valitettavasti tulkinneet alamaisuus-periaatetta väärin ja alistaneet naisia, mutta viimeisen sadan vuoden aikana naiset ovat puolestaan alkaneet tehdä vääriä tulkintoja. Sana "alamainen" luetaan (osittain historiallisista syistä) useimmiten väärin, ikään kuin se tarkoittaisi "sorrettua ja alistettua". Moderni nainen kokee alamaisuuden sorretuksi tulemisena ja tahtoo siitä irtautua. Mitä tapahtuu, jos nainen kieltäytyy siitä osasta, jonka Jumala on hänelle sekä luomisessa että syntiinlankeemuksessa säätänyt? Jos nainen kieltäytyy olemasta alamainen, niin mies puolestaan kieltäytyy kantamasta vastuuta. Jos nainen ei halua olla nainen, ei mieskään halua olla mies - eikä lapsi saa olla lapsi. Onko mikään meitä edeltävä aikakausi nähnytkään niin paljon vastuuttomia miehiä kuin länsimaat viime vuosikymmeninä? "Pään" oli määrä pitää huolta perheestään, puolustaa sitä vihollista vastaan, tehdä vaikeimmat ratkaisut ja kantaa niistä vastuu. Mutta miten moni mies pakeneekaan vastuutaan esimerkiksi "uuden rakkauden" helmoihin, päihteisiin, pornoon jne.. Ja niin jää liian moni nainen kantamaan liian raskasta taakkaa liian yksin - ja liian moni lapsi jää vaille turvallista vanhemmuutta. Seurakunnassa nainen vaikenee - eikä kuitenkaan vaikene Nyt siirrymme siihen, mitä naisen alamaisuus tarkoittaa kristillisessä seurakunnassa. On tärkeää huomata, että alkukirkko kulki itsenäisesti omaa tietään, kun oli kysymys naisen panoksesta seurakunnan toiminnassa. Synagogassahan nainen ei saanut avata suutaan, ei lukea tekstejä, eipä edes rukoilla ääneen. Itse asiassa juutalaisten naisten ei ollut pakko osallistua sapattijumalanpalveluksiin ollenkaan. Tuon ajan pakanauskonnoissa oli taas tavallista, että naiset toimivat papittarina ja jumaliensa sanomien välittäjinä. Korinttilaiskirjeestä löytyy omituinen ristiriita: ensin Paavali mainitsee itsestään selvänä asiana, että naiset profetoivat ja rukoilevat seurakunnan kokouksissa (1.Kor.11:5), mutta parin luvun päässä hän antaakin heille puhekiellon (1 Kor.14:34). Molemmat asiat samassa kirjeessä! 3 / 11

Tiedämme, ettei apostoli ollut tyhmä mies, eikä hänen logiikassaan ollut mitään vikaa. Tiedämme senkin, etteivät hänen kirjeensä ole vain hänen omaa sanaansa, vaan samalla myös Jumalan erehtymätöntä Sanaa. Jos emme tahdo heittää Paavalin kirjeitä (ja sitä myöten vähitellen koko Raamattua) "aikaansa sidottuna" roskakoppaan, on meidän yksinkertaisesti mietittävä, miten tämä näennäinen ristiriita on selitettävissä. Naiset siis profetoivat alkuseurakunnassa. Profetian esikuvat löytyvät Vanhasta testamentista. Esimerkiksi Jeremian saarna Jerusalemin temppelin portilla oli profetia (Jer.7-11), mutta meidän päivinämme tuollaista puhetta nimitettäisiin raamattutunniksi. Vanhan liiton aikana profetoimisen lahja oli vain harvojen miesten ja parin kolmen naisen erityisoikeus. Naiset näyttävät esiintyneen profeettoina pelastushistorian käännekohdissa. Mirjam kirjoitti Raamatun ensimmäisen psalmin exodusta juhlistaakseen. Tuomarien ajan ahdingon keskellä runoili Debora voittolaulun, jossa ennustetaan Herran eskatologinen voitto vihollisistaan. Hanna sepitti kiitosvirren ja ennusti kuninkuuden tulon. Hän oli muuten ensimmäinen henkilö koko Raamatussa, joka osasi muotoilla ristin teologian sanoiksi. Hulda ennusti pakkosiirtolaisuutta - ja opetti miestä, jopa itse kuningasta. Kun siirrytään Uuden testamentin puolelle, ilmestyy Jeesuksen syntymää juhlistamaan kokonaista kolme naisprofeettaa: Maria (jo toinen naispuolinen ristin teologi!), Elisabet ja Hanna. Helluntain tekstissä kerrotaan, miten nuoret tytöt ennustavat, ja Henki vuodatetaan myös palvelijatarten päälle (Apt.2:17-18). Myöhemmin Luukas mainitsee diakoni Filippoksen neljä tytärtä, jotka toimivat profeettoina Kesarean seurakunnassa (Apt.21:8-9). Paavalikin antaa kuin ohimennen ymmärtää, että naisten profetoiminen oli yleistä koko kristillisessä kirkossa (1.Kor.11:5-16). Itse asiassa Paavali pitää profetoimista yhtenä parhaimmista armolahjoista ja neuvoo kaikkia kristittyjä sitä tavoittelemaan (1.Kor.14:1-). Hänen mukaansa profetia ei ole vain jotain hurmospuhetta tai tulevaisuuden ennustelua, vaan ennen kaikkea kuulijoiden rakentamista, kehottamista ja lohduttamista (3). Profetoiva rakentaa armolahjansa kautta seurakuntaa (4). Profeetallinen julistus on merkkinä uskoville, mutta myös ei-uskovien sydämen salaisuudet paljastuvat (22-25). Profetian päämäärä on, että uskovat saisivat opetusta ja rohkaisua (31). Kaikki - siis myös naiset - saavat profetoida vuorollaan, mutta vain yksi tai kaksi yhdessä jumalanpalveluksessa (29-31). 4 / 11

Näistä lainauksista käy ilmi, että profetoiminen tarkoittaa Uudessa testamentissa ennen kaikkea elävää julistusta, joka rakentaa, kehottaa ja lohduttaa kuulijoitaan, mutta myös opettaa ja rohkaisee heitä. Profeetalliseen julistukseen sisältyy usein sen "ennustaminen", mitä seurauksia tietystä synnistä tulee kansakunnan, kirkon ja yksityisen ihmisen elämään. Muunlainen tulevaisuuden ennustaminen on vain yksi pieni profetian alalaji. Profeetan tehtävän ohella myös diakonin virka oli naisille avoin alkukirkossa; sen todistaa Foiben esimerkki (Room.16:1 7 ). Diakonit saivat hoitaa myös julistustehtäviä. Miksi pää piti peittää? Naisten profetoimiselle Paavali asettaa vain yhden ehdon: heidän on tehtävä se pää peitettynä (1.Kor.11:1-16). Miehet puhuivat pää paljaana, mutta naiset peittivät päänsä. Tämän tavan oli määrä osoittaa sitä, että mies on Kristuksen alainen seurakunnan johtaja ja nainen hyväksyy alamaisuus-periaatteen. Tapa oli saatu juutalaisilta ja siihen liittyi myös kulttuurin määräämiä piirteitä. Naimisissa olevan naisen hiusten näkeminen oli näet juutalaisille samanlainen pahennus kuin se on hurskaalle muslimille vielä tänäkin päivänä. Toiseen maailmansotaan asti pitivät esimerkiksi Puolassa jumaliset juutalaisrouvat päässään peruukkia. Naimattomia naisia ei huivisääntö koskenut, toisin kuin myöhemmin muslimimaailmassa. Jakeessa 1.Kor.11:10 sanotaan, että naisella on oltava päässään eksousia, "auktoriteetti". Sana on käännetty "vallanalaisuuden merkiksi" tai "naisen arvon merkiksi" - miksei sitä voitaisi kutsua myös "naisen siviilisäädyn merkiksi". Huntu oli merkkinä siitä, että tietty nainen oli naimisissa ja siis jonkun miehen oma ("kunnia", vrt. jae 7). Jollakin tavalla joka kulttuurissa on ilmaistava, kuuluuko joku nainen jollekulle miehelle vai onko hän vielä vapaa. Meidän kulttuurissamme ei huivi enää osoita naisen siviilisäätyä, sen osoittaa vihkisormus. Japanissa siviilisääty voitiin ennen vanhaan päätellä naisen kimonon hihojen pituudesta. Nyt sielläkin vastaavana merkkinä toimii vihkisormus. Tärkeää on huomata, miten Paavali perustelee pään peittämisen. Päähineestä ja pitkästä tukasta puhuessaan hän näet päätyy sanomaan: "Päättäkää itse - mutta meillä ei ole sellaista t apaa..." (1.Kor.11:13,16). Tässä on siis kysymys "tavasta". Kefale-struktuuri vahvistetaan, mutta sen merkistä ei tehdä kaikkia aikoja ja kaikkia paikkoja koskevaa lakia. Kirjeen lukijoille jää tietty liikkumisvapaus ja oikeus tehdä itse oma ratkaisunsa. Monessa maassa naiset peittävät yhä 5 / 11

päänsä jumalanpalveluksen aikana. Asia, jota pään peittäminen symbolisoi, onkin tärkeä. Kristilliselle kirkolle jää kuitenkin oikeus noudattaa tässä kohden muitakin tapoja. Alamaisuus-periaate seurakunnassa Annettuaan kaikille seurakunnan jäsenille luvan profetoida Paavali yhtäkkiä ilmoittaa, ettei naisen ole "lupa puhua" seurakunnassa 8. Mitä hän tarkoittaa - eikö "profetoiminen" olekaan "puhumista"? Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehotusta. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset; sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua (laleoo 9 ), vaan olkoot alamaisia (hypotassoo 10 ), niin kuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa (1.Kor.14:31-35 RK33). Tässä on kysymys alamaisuusperiaatteen soveltamisesta kristilliseen seurakuntaan. Missä kohden laki sitten käskee naista alamaisuuteen? Aivan ilmeisesti niissä sanoissa, jotka Herra Eevalle luki syntiinlankeemuksen jälkeen, ja joihin olemme edellä jo viitanneet: "Mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva " (1.Moos.3:16). Ja tällä kertaa Paavali ei vetoakaan hyvään tapaan eikä anna lukijoilleen lupaa "päättää itse", miten he menettelevät. Ei, nyt on kysymys Herran käskystä, jonka tottelemisella tai tottelematta jättämisellä on kohtalokkaat seuraukset: "Tämä mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä" (1.Kor.14:38). Kirjeessään Timoteukselle apostoli jatkaa opetustaan naisen paikasta seurakunnassa. 6 / 11

Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena (hypotagee 11 ); mutta minä en salli, että vaimo opettaa (didaskoo 12 ), enkä että hän vallitsee (authenteoo 13 ) miestänsä (miehiä), vaan eläköön hiljaisuudessa. Sillä Adam luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Adamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen, mutta hän on pelastuva lasten synnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa, pyhityksessä ynnä siveydessä" (1.Tim.2:8-15 RK33). Paavali muistuttaa Timoteusta luomisjärjestyksestä ja syntiinlankeemusjärjestyksestä. Mies luotiin ensiksi, mutta nainen lankesi ensiksi. Eeva oli helpommin petettävissä kuin miehensä. Sen tiesi käärme ja juuri siksi se lähestyikin Adamia hänen rakkaimpansa kautta, ei suoraan. Vielä tänä päivänäkin nainen on oppitaisteluissa helpompi saalis käärmeelle kuin mies. Tässä yksi syy siihen, miksi Paavali ei salli naisen opettavan ja hallitsevan miestään tai yleensä miehiä seurakunnassa. Syynä ovat siis sekä kefalee-periaate että alamaisuus-periaate, sekä luominen että lankeemus. Huomatkaa, että molemmissa UT:n kohdissa, joissa naiselta kielletään puhuminen ja opettaminen, kielto niputetaan yhteen alamaisuusperiaatteen kanssa. Seurakunta on Jumalan perhe, ja siellä pätevät samat lait kuin ydinperheessäkin. Nainen ei saa kummassakaan olla pään asemassa eikä vallita miehiä, ts. hän ei saa toimia perheen päänä eikä seurakunnan paimenena. Tämä on Jumalan säätämys ja tahto. Jos sitä ryhdytään kumoamaan, ovat seuraukset vakavat sekä miehelle että naiselle, samoin perheelle ja seurakunnalle. (Huomatkaa, ettei tässä puhuta naisen asemasta yhteiskunnassa. Sitä Raamattu ei rajoita edellyttäen, että äidin kutsumus asetetaan etusijalle.) Ei siis niin, että jokin puhumisen laji tai kokouksen laji olisi naiselta kielletty. Nainen voi profetoida yhtä hyvin pitämällä hartauspuheen kuin raamattutunninkin 14. Puhekiellossa on kysymys asemasta ja virasta, jonka suomalla auktoriteetilla puhutaan. Pään ja paimenen asemassa nainen ei saa opettaa, koska se tarkoittaisi alamaisuus-periaatteen kumoamista. Naisella pitää olla yläpuolellaan paimen, joka hänen julistustaan ohjaa ja arvostelee. Mitä sitten tarkoittaa tuo outo lause: "Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa..." (1.Tim.2:15) Paavali ei puhu tässä biologisista lapsista, vaan jatkaa syntiinlankeemuskertomuksen selittämistä viitaten Jumalan sanoihin käärmeelle: 7 / 11

"Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän" (1.Moos.3:15, RK38). Äiteys on suurin tehtävä pelastushistoriassa. Nainen saa olla paitsi "kaiken elävän äiti" myös Jumalan synnyttäjä. Neitsyt Maria synnytti lapsen, joka polki rikki käärmeen pään. Siitä lapsesta Paavali tässä puhuu - hänen syntymänsä kautta nainen pelastuu. Paavali jatkaa argumentointiaan seuraavassa luvussa. "Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön."(1.tim..3:1). Alun perin lukujakoa ei ollut, joten opetus naisen paikasta eteni ilman keskeytystä siihen kysymykseen, millainen henkilö seurakunnan paimenen pitäisi olla. Tästäkin jo huomaamme, että toisen luvun opetuskiellossa oli kysymys seurakunnan paimenuudesta eikä siitä, saako nainen avata suunsa seurakunnan kokouksissa. Paimenen tehtävät ja yleinen pappeus Johanneksen 10. luvusta käy ilmi, että seurakunnan paimen tekee samaa kuin lammaspaimenkin: ruokkii lampaita eli vastaa oikeasta opista. Taistelee sutta vastaan, jopa oman henkensä uhraten. Tämähän tarkoittaa sitä, että paimenen on pidettävä harhaopettajat poissa laumastaan. Hänen on uskallettava sanoa harhaopille "ei" yhtä kovalla äänellä kuin hän sanoo oikealle opille "kyllä" - vaikka se sitten maksaisi hänelle hänen virkansa tai jopa henkensäkin. Paimenelle kuuluu myös portinvartijan tehtävä, toisin sanoen siitä päättäminen, kuka pääsee kasteelle ja ehtoolliselle. Samoin lepää hänen harteillaan vastuu seurakunnan työntekijöiden opista ja elämästä. Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden - ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut (Hes.3:18). Jos paimenen vastuu tarkoittaa tätä, niin kysynpä vain, kuka meistä naisista haluaa sen kannettavakseen? Edellä emme ole puhuneet pappeudesta siinä merkityksessä, missä tätä käsitettä käytetään Vanhassa testamentissa. Uhripapin virka kuuluukin uudessa liitossa kaikille kristityille yleisen pappeuden perusteella, niin hyvin miehille kuin naisillekin. Pietari puhuu kirjeessään molemmista sukupuolista kutsuessaan kristittyjä kuninkaalliseksi papistoksi. "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa" (1.Piet.2:9). 8 / 11

Meidän naisten pitää siis yleisen pappeuden perusteella julistaa ympäristöllemme Jumalan suuria tekoja siinä missä miestenkin. Me saamme välittää sovituksen sanomaa ja uhrata rukousuhreja miesten rinnalla. Meidän on myös arvosteltava seurakunnan oppia ja korotettava äänemme silloin, kun se ei ole Raamatun mukaista. Paimeniamme saamme rohkaista käymään kirkkotaistelua pyhille kerta kaikkiaan annetun uskon puolesta. Jeesus ei tehnyt naisista apostoleja. Paavali ei tehnyt heistä seurakuntiensa paimenia/ vanhimpia/ kaitsijoita. Johtamisvirkaa heille ei annettu yhdessäkään Uuden testamentin seurakunnassa. Suomen kirkossa asia on nykyään toisin. Naispappeuden toteuduttua papin rooli on muuttunut. Lampaitaan etsivä, niitä elämän leivällä ruokkiva ja sutta vastaan taisteleva paimen on meidän kirkossamme sukupuuttoon kuoleva laji. Sijaan on tullut herttainen toimitusten pyörittäjä, joka kulkee seurakuntalaistensa rinnalla pyhässä ja arjessa ja varoo sanomasta heille poikkipuolista sanaa. Kirkko naisistuu. Yli 70% teologian opiskelijoista on naisia ja määrä kasvaa koko ajan. Miehet etsivät muita töitä. Mutta oikean pappeuden hävitessä häviää myös oikea lauma. Kun "isiemme kirkkoa" vielä jollakin tavalla kunnioittavat suuren ikäluokat nukkuvat kerran nurmen alla, tulevat Suomen luterilaiset kirkot kumisemaan lopullisesti omaa tyhjyyttään. Ja yhä useampi Raamatun käsky kumotaan kirkolliskokouksen päätöksellä ja naisten äänillä. Alamaisuus-periaatteen hylkääminen on tuonut kirkkoomme perustavaa laatua olevan muutoksen, jollaista kirkkohistoriamme ei vielä koskaan ole tuntenut. 1 Sana "kefale" on kreikkaa ja tarkoittaa päätä. 2 Juuresta joka merkitsee "polkea". Merkitys: alistaa, hallita, ottaa haltuunsa. 3 Juuresta, joka merkitsee "polkea". Merkitys: tehdä alamaiseksi tai orjaksi, pitää vallassaan. 9 / 11

4 Juuresta joka merkitsee "hallita". Merkitys: hallita, vallita, pitää vallassaan. 5 passiivi: olla alamainen 6 Vuoden 1992 käännös: Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta. 7 Sana palvelija on kreikaksi diakonos, ja maskuliinimuodossa vielä. 8 en ekleesia tarkoitti jakeessa 33 eri seurakuntia, siis "kristillisessä kirkossa". Miksi se tarkoittaisi "sunnuntain jumalanpalvelusta" jakeessa 35? 9 puhua, sanoa, julistaa 10 passiivi: olla alamainen. Aktiivissa verbillä on merkitys "alistaa", mutta epäilen, vastaako se enää nykyistä suomen alistaa-sanan merkitystä. 11 alistuvaisuus, kuuliaisuus (sama sana kuin edellinen verbi) 12 opettaa 13 hallita, vallita 14 Saarnaamisesta ollaan kahta mieltä. Matalakirkollisemmat antavat yleensä naisten saarnata, korkeakirkollisemmat eivät. Poikkeuksiakin löytyy. 10 / 11

11 / 11