Hepreankielessä valasta käytetään kahta nimeä: shebuu aa ja aalaa. Tuo jälkimmäinen taas on yhdistetty sanaa eel, joka tarkoittaa itseään Jumalaa.

Transkriptio

1 Raamattutunti VALA Vala on meille arkipäivässä vähän outo asia. Tuskin me kovin usein vannomme mitään valoja. Avioliiton solmimisesta käytetään joskus sitä nimeä, että he vannoivat toisilleen pyhät valansa. Ja onhan meille miehille tietenkin tuttua sotilasvalan vannominen. Joissakin ammateissa vannotaan myös valoja: Itse olen lausunut pappisvalan, jossa olen luvannut sitoutua Jumalan sanaan ja sitä selittäviin luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Lääkärit ja tuomarit vannovat myös omat valansa. Mutta mistä valan vannomisessa oikein on kysymys? Ja miten se liittyy meidän hengelliseen elämäämme? Hepreankielessä valasta käytetään kahta nimeä: shebuu aa ja aalaa. Tuo ensimmäinen tulee ilmeisesti sanasta shäba, joka tarkoittaa seitsemää. Seitsemänhän on Jumalan luku, täydellisyyden luku. Tuo jälkimmäinen taas on yhdistetty sanaa eel, joka tarkoittaa itseään Jumalaa. Vala oli siis juutalaisille jotakin hyvin jumalallista. Vala vannottiin Jumalan nimeen, Jumalan edessä ja Jumala itse oli ikään kuin valan vastaanottaja. Saul vannoi valan sotilaittensa edessä sanomalla: Niin totta kuin Herra, Israelin pelastaja, elää (1. Sam. 14:39). Jaakob ja Laaban sanoivat toisilleen, kun vannoivat valansa: Jumala on todistajana meidän välillämme, minun ja sinun (1. Moos. 31:50). Jos joku rikkoi vannomansa valan, pyydettiin Jumalaa rankaisemaan tällaista ihmistä. Valan vannoja saattoi itsekin sanoa: Jumala rangaiskoon minua nyt ja vasta, jos (1. Sam. 14:44). Valaa vannottaessa käytettiin meillekin tuttua sanaa aamen. Tuomari luki ensin valan ja vannoja varmensi sen sanomalla aamen, siis totisesti tai varmasti.

2 Jeesuskin käytti ainakin kerran tätä sanoo, kun Hän vannoi, että jokin on totta. Mutta missä yhteydessä? Suuren neuvoston edessä, kun hän oli tutkittavana ja tuomittavana. Siellä ylipappi sanoi Jeesukselle: Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika. Jeesusta siis pyydettiin valalla vannomaan, kuka Hän on. Mitä Jeesus siihen vastaa. Kreikaksi se on käännetty sy eiipas, joka on suomennettu sinäpä sen sanoit tai itsepä sen sanoit. Mutta tässä on juuri se valan varmennus: aamen, näin se varmasti on. Minä olen Messias, Jumalan Poika. Ihmisten vannomien valojen laita on vähän niin ja näin. Moni lääkäri on ollut abortoimassa lapsia ja tällä tavoin rikkonut lääkärinvalansa, jossa hän on luvannut suojella elämää kaikissa tilanteissa. Jotkut lääkärit ovat jopa avustaneet eutanasiassa eli kuoleman jouduttamisessa vanhuksia tai sairaita. Hekin ovat rikkoneet valansa. Moni tuomari on rikkonut tuomarivalansa tuomitsemalla puolueellisesti tai ajamalla valheellisesti asiakkaansa etuja. Ja miten moni pappi on rikkonut pappisvalansa julistamalla tai suosimalla Jumalan sanaa vastaan sotivia oppeja. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan yli puolet papeista on syyllistynyt tähän pelkästään uskontunnustuksen kohdalla. Ja kuinka moni sotilas on juossut karkuun silloin, kun olisi pitänyt seistä hievahtamalla paikallaan vihollisen edessä? Emme me ole yhtään sen parempia kuin apostolien nokkamies Pietari. Muistatte miten hän vannoi pyhästi: Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu, Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä (Matt. 26:33, 35) Kului muutamia tunteja, ja Pietari oli jo kolmeen kertaan ehtinyt kieltää, ettei hän edes tunne Jeesusta. Puhumattakaan siitä, että kuuluisi Jeesuksen läheisten miesten joukkoon. Jos Pietari olisi tuomittu tuon valansa perusteella, Jumalan olisi pitänyt rangaista häntä ikuisella rangaistuksella. Hän oli tehnyt pahinta, mitä ihminen voi tehdä. Hän oli pettänyt Jumalan Pojan. Kieltänyt uskonsa. Sulautunut maailmaan. Mutta Jeesus ei ollut oikeudenmukainen tuomari vaan Hän oli kärsivällinen sielunhoitaja ja armahtaja. Hän kysyi kolmeen kertaan: Rakastatko sinä minua?

3 Jumala palautti Pietarille uskon ja hän saattoi vakuuttaa Jeesukselle: Rakastan. Herra sinä tiedät kaiken. Ei minun tarvitse enää salata sinulta rakkaudettomuuttani. Sinä tiedät senkin. Mutta heikolla uskollani tahdon olla Sinun opetuslapsesi ja Sinun valtakuntasi palvelija. Näin mekin valan rikkojat saamme sanoa ja pyytää. Mutta vala-asiaan sisältyy vielä yksi puoli, sellainen, joka on meille se kaikkein tärkein. Minun vannomisteni laita on usein epävarma. Vaikka kuinka vannoisin Jumalan nimeenkin. Kaikki me voimme langeta ja lankeammekin usein. Ei meidän sanojemme ja lupaustemme varaan voi paljonkaan rakentaa. On kuitenkin yksi, jonka vala pitää. Jumala itse vahvistaa sanansa valalla. Heprealaiskirje kertoo siitä näin: Jumalan varma lupaus 13 Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä, koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut. 14 Hän lupasi: Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä, 15 ja kärsivällisesti odotettuaan Abraham sai, mitä hänelle oli luvattu. 16 Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen. Vala merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki vastaväitteet. 17 Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu. 18 Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. 19 Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. 20 Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta. Jumala ei voi siis vannoa valaa minkään suurempansa kautta, koska mitään suurempaa ei ole kuin Hän. Siksi Hän vannoo valan itsensä kautta, omissa nimissään. Siihen ei kukaan ihminen pysty. Jumalan vannomisen pitäisi lopettaa kaikki vastaväitteet. Ihmisen on turha väittää, ettei se ole totta, mitä Jumala sanoo. Jos Jumala vannoo, se on niin ja aamen. Mutta MITÄ Jumala sitten meille vannoo? Mitä Heprealaiskirje meille kertoo?

4 Hän vannoo, ettei meidän kristillinen toivomme ole suinkaan turha. Edessä on levon maa, jonne kaikki Kristuksen pyhät kerran pääsevät. Jumalan kansalla on yhä sapattijuhla edessään (Hepr. 4:9) Teitä odottaa pelastus, Hän lupaa (Hepr. 6:9). Kristus on kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat (Hepr. 9:28) Me saamme valtakunnan, joka ei järky (Hepr 12:28) Tällaisia valtavia, huikaisevia asioita Jumala valalla vannoen lupaa meille Heprealaiskirjeessä. Kristus saapuu ja teillä on edessänne juhla, lepo, pelastus, valtakunta. Näitä sanoja Heprealaiskirjeessä käytetään. Jumala sitoo valalla itsensä omaan sanaansa eli Raamattuun. Hän vannoo, että se, mitä me saamme Raamatusta lukea, on totisinta totta. Kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa Jumala ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, Hänen turviinsa paenneita. Mitä nuo kaksi sanaa ovat: Ne ovat lupaus ja vala. Ei pelkkä lupaus pelastuksesta, jonka me voisimme ehkä kyseenalaistaa. Vaan vala, kaikkein syvin vakuutus siitä, että Hänen sanansa ovat läpeensä totta. Jumalan sana ei voi valehdella eikä erehtyä. Koska Jumala ei voi valehdella eikä erehtyä. Jumala tietää, kuinka heikkoja me olemme. Me kuuntelemme kyllä saarnaa, mutta alamme taas hetken päästä epäillä. Mahtaako se nyt kuitenkaan olla niin kuin tuo saarnamies sanoi? Entäs jos nämä asiat eivät pidäkään paikkaansa? Entäs jos ei mitään taivasta olekaan? Jne. Sielunvihollinen ja meidän syntinen mielemme ujuttavat meihin tällaisia epäilyksiä. Siksi Jumala tahtoo rohkaista meitä pitämään kiinni siitä toivosta, joka on edessämme. Juhla, lepo, pelastus ja valtakunta tulevat varmasti. Koska Jumala niin lupaa ja vannoo. Eikä hän lupaa ja vanno kautta kiven ja kannon, niin kuin me teemme, sormet selän takana ristissä.

5 Jumalan valasta vakuutena on se, mitä Kristus teki. Hän meni kaikkeinpyhimpään. Temppelin väliverho repesi ylhäältä alas asti sillä hetkellä, kun Jeesus kuoli. Kristuksen kuolema avasi tien taivaan todellisuuteen, iankaikkisuuteen, Jumala luo. Sinne Jeesus meni, kun Hän nousi pääsiäisenä kuolleista ja astui ylös taivaaseen. Tämä on meidän toivomme ankkuri. Ankkuri on Kristus. Hänet on heitetty täältä maasta taivaaseen. Hän on puhkaissut kuoleman muuriin ankkurinmuotoisen aukon. Ankkuri auttaa meitä kuitenkin vain, jos me pidämme kiinni ankkuritouvista eli köydestä. Taivaasta ulottuu köysi tänne kuoleman varjon laaksoon. Tuo köysi on se tunnustus, jossa me riipumme kiinni. Pitäkää kiinni toivon tunnustuksesta, opettaa Heprealaiskirje (10:23). Me emme saa hylätä tai vääristää kristillistä tunnustusta, siis sitä uskoa ja oppia, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. Pappien on pysyttävä kirkon tunnustuksessa jo valansa vuoksi, mutta samoin on seurakuntalaisten pidettävä tunnustuksesta kiinni, jos mieli pelastua.

6 Vielä lyhyt kertaus, jos ette pysyneet perässä: Jumala lupaa ja valalla vannoo, että me pääsemme taivaaseen. Hän kuitenkin tietää, kuinka heikkoja me olemme pysymään tässä toivossa. Siksi Hän tahtoo kiinnittää meidän katseemme Kristukseen, joka on JO mennyt sinne taivaan kotiin. Jos me pysymme Kristuksessa, mekin pääsemme kerran taivaaseen. Mutta miten me pysymme Kristuksessa: pitämällä kiinni tunnustuksesta, uskontunnustuksesta: Minä uskon Isään, minä uskon Poikaan, minä uskon Pyhään Henkeen. Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemista ja tulevan maailman elämää. Kun me näin uskomme ja tunnustamme, silloin me emme menetä toivoamme. Emme menetä rakasta Vapahtajaamme. Emmekä menetä taivasta. Pyydetään siksi itsellemme voimaa pitää kiinni tästä ankkuriköydestä, Kristuksen tunnustamisesta.