paintings maalauksia 1
2
2003 2013 oil öljy
from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 160 x 140 cm
The Body and the Universe ENCOUNTER IN TIINA HEISKA S ART In her paintings, Tiina Heiska depicts the human condition, our contact with ourselves and existence. The viewer s identification with the experiences and spatiality in these paintings is achieved by the depiction of figures and an indistinct space that has been taken onto a virtual, nearly abstract, level. Systematically and with a firm hand, Heiska constructs a dramatic tension that forces us to consider the origin of the depicted scenes and spaces and our own connection to them. Traces of Presence Through the use of a physical technique that reveals the very process of painting in a documentary way, Heiska brings a palpable sense of the artist s presence into the works. Wide brushstrokes of eye-catching colour attest to the moment of the painting s making. Time seems to have been arrested in the strokes, they reveal both the motion and the speed of the artist s hand. Examining the paintings, one cannot but notice how the artist s physicality and energy are present everywhere. The intensity of colour is minimal and monochromatic, yet powerful. The colour is also subordinate to the atmospheric light and motion that are rendered through the shape of the figures and the strokes. Colour has an almost graphic function in Heiska s works, often mutating from a signal hue into an extinguished tone or an almost aggressive blast of colour. In its monochromaticity, however, the colour is very harmonious, with a distinct, physical form. Its physicality is not based on volume or thick layers, but on intentionally subtle brushwork that establishes both a surface and a depth. More than a Shell The figures in Heiska s paintings emerge from an anonymous space, a dim exterior or interior space that is not homey or personal, but sterile and transitory, like a hotel room or a bare stage. Neither the place nor the time is identifiable. The space of the painting often has a mysterious quality, it is voluminous and cyclic it seems to enclose the figure that is diffuse, disappearing into the dimness, as if enveloped in veils. The dramatic tension in Heiska s paintings is created by the corporeality of the figures, their postures and the motion depicted thereby. One gets a sense of an event something is happening or just about to happen. The figures are deprived of all personality and they move on a general plane they might be characters in a play who have prepared for this particular situation. The figurative quality is underlined in many paintings by the character s clothes and accessories. Heiska alienates the figures by making them turn their back to the viewer and look away or to the side. Dissociated from their individuality, the characters are immersed in their own world, body and space. It is to this world that Heiska gives access also to the viewer.
Down the Generations Heiska s paintings employ a feminine perspective, nearly all the characters in her paintings are women or girls. By evoking gendered stereotypes and attributes, Heiska elevates the artist s personality and subjective viewpoint into generalised experience. The private merges with the general. Although it may initially seem that feminine consciousness, the depiction of a woman and a girl, resonates with the artist s own gender, own corporeality and experiences, at the same time Heiska defends the difference and specificity associated with womanhood on a more general level. In a way, it is completely natural that the people depicted by Heiska are women. By evoking the theme of duplication and different generational imageries, Heiska also explores the theme of continuity and growth that is associated with womanhood. The figure in Heiska s paintings is often a child or a young girl, shown in front of a mirror, accompanied by another or several almost identical or sisterly figures, which creates a powerful sense of a bond between the figures. The duplicated figures complement one another, almost as if they were chained to each other. The girl s figure and character are implied, her body like a cypher, the details of face, hands and feet dispersed into the space. Gender is only recognisable by her hair and the accessories, traditional attributes, braided hair or clothes. The girls short skirts are nostalgic while being also functional and carefree. These emblems are timeless, but they also evoke innocence and a lost time. What does Heiska allude to with her pictures of children? What is the significance of presenting a child s viewpoint? A child s reality and worldview are different from those of an adult. A child s experience is intensely bound up with the senses, particularly with movement and physical perception. The way a child faces reality and experiences leaves its traces in us. When a person changes upon maturing, childhood sensations and experiences seem to disappear altogether, but they return sometimes as powerful physical flashbacks or strange and distant, like ghosts, and unconsciously, through the body. The manner in which an adult relates to motion and appropriates space with his or her body is no longer spontaneous and natural as is a child s interaction. We do not run willy-nilly from the living room into the kitchen, jump for joy on a forest path, or curl up to sulk in a corner at work. The woman depicted by Heiska is often pensive, motionless, or even more static than that. With her probing and serious gaze turned on herself and her body. Through her works, Heiska establishes a link to these bodily changes and sensations, to our powerful corporeal existence and experientiality. Perfect Complete A device Heiska often uses in depicting people is the mirror image or reflection. Figures are duplicated, one cannot be certain whether one is seeing two figures or one with a reflection. The characters are simultaneously present and distant, inside and outside of themselves exploring and searching. This reinforces the sense one has of a kind of disconnectedness and a consequent desire for closeness, to find the other in oneself, to experience something more powerful and intense. Reflection exteriorises the self and provides an opportunity to see oneself as the other through the eyes of an outsider. This experience is one of the earliest stages in the development of one s sense of self. In his theory
from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 90 x 110 cm
of the mirror stage in the development of self-identity, the French psychoanalyst Jacques Lacan (1901 1981) underlined the importance of the experience of recognising oneself in the mirror and other forms of behaviour based on observation, mirroring and reflection. Our self is constructed from the very beginning through a process of alienating reflection: I am the Other. The ideal self in the mind is created on the basis of the other s imagined gaze. Through the mirror image, we construct a narcissistic perfection or aspire to a comprehensive picture of ourself. In his texts on perception, the French philosopher Maurice Merleau-Ponty (1908 1961) discussed the relationship of the individual to his or her own body, and the problem of the objective observation of one s body. One cannot observe oneself from the outside, yet there is a unique aspect to the bodily experience we are simultaneously the object and the subject. We can observe and be observed at the same time. The drive for a unity of mind and body is the ideal in Merleau-Ponty s philosophy of the body and corporeality, in which the body constitutes the crucial bond between ourselves and being. The philosophy of Merleau-Ponty is also a natural framework for examining the world as presented to us in the paintings of Tiina Heiska, where the physical form holds a special significance it is a key and a link, a tool for finding meaning and identifying with states of mind, sensations and experiences. The viewer too gets a bodily sense of the figure in the painting, a feeling that does not necessarily have to be defined in any other way. Idyll or Nightmare The title of the exhibition, The Pond, is an apt one to describe the world of observation and spatiality in Heiska s paintings. It alludes to reflections, to a limited space that can and is perceived as a whole on the surface, but which always conceals something unknown below the surface. The surface of water has a two-way function, it opens up views into the depths, while also reflecting its surroundings. It is almost as if a pond were designed to be a stage for light, and light makes visible its various levels. By its nature as well as conceptually, a pond is the very image of ambivalence, holding contradictory associations within itself it can be part of a controlled and innocent idyll, or a virtually bottomless and frightening mystery. In spite of the innocent first impression, the mood in Heiska s paintings is intense, dark and filled with tension. In her paintings, Heiska explores human solitude and privacy, yet not as a social phenomenon, but rather as a fundamental existential condition. In the paintings, corporeality focuses the gaze to turn it onto the self, deep inside the issues of being, lived moments, and also in part into the unconscious self. Its image is always ephemeral, akin to the surface of water, and therefore endlessly captivating. Henna Paunu Art Historian, Curator
from the series The Pond (Winter) / sarjasta Lampi (Talvi) 2013 90 x 120 cm
from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 60 x 80 cm
Ruumis ja kaikkeus KOHTAAMINEN TIINA HEISKAN MAALAUKSISSA Tiina Heiska kuvaa maalauksissaan inhimillistä kokemusta, yhteyttä omaan itseen ja olevaan. Katsojan samaistuminen näiden maalausten kokemuksiin ja tilallisuuteen tapahtuu figuurien ja tarkemmin määrittämättömälle virtuaaliselle, lähes abstraktille tasolle viedyn tilan kuvaamisen kautta. Heiska rakentaa selkein ottein ja johdonmukaisesti draamallista jännitettä, joka pysäyttää katsojan pohtimaan maalausten tilanteiden ja tilojen alkuperää sekä katsojan omakohtaista yhteyttä niihin. Läsnäolon jäljet Heiskan fyysinen ja maalausprosessin dokumentaarisesti paljastava maalaustekniikka tuo teokseen taiteilijan läsnäolon hyvin konkreettisesti. Leveät värillisesti erottuvat siveltimenvedot kertovat teoksen syntyhetkestä. Siveltimen jäljissä aika näyttää pysähtyneen, ne paljastavat taiteilijan liikkeen ja sen vauhdin. Maalauksia tarkastellessa huomaa miten taiteilijan fyysisyys ja energia ovat läsnä kaikkialla. Värillinen intensiteetti on pelkistetty ja monokromaattinen mutta voimakas. Väri on myös alisteinen tunnelmaa rakentavalle valolle ja liikkeelle, joka tulee esiin sekä figuurien että maalausjäljen muodossa. Värin rooli Heiskan teoksissa on lähes graafinen, se muuntuu usein yhden värin olomuodoista syvästä sammuneeseen tai lähes aggressiiviseksi silmille hyppääväksi tehosteväriksi. Monokromaattisuudessaan väri on kuitenkin hyvin harmoninen ja saa selkeän oman fyysisen olomuodon. Fyysisyys ei perustu värin massaan tai paksuihin kerroksiin vaan harkittuun hienovaraiseen työskentelyyn, joka muodostaa pinnan ja syvyyden. Enemmän kuin kuori Heiskan maalausten hahmot nousevat esiin anonyymistä tilasta, hämärästä ulkotilasta tai sisätilasta, joka ei viittaa kodinomaisuuteen tai henkilökohtaiseen vaan johonkin steriilimpään läpikulkutilaan, hotellihuoneeseen tai askeettiseen näyttämn. Emme voi tunnistaa aikaa tai paikkaa. Usein maalausten tila on arvoituksellinen, avaruudellinen ja syklinen tila tuntuu kuin kiertyvän figuurin ympärille, on vaikeasti hahmotettava, hämärään katoava tai kuin harsoihin kääritty. Draamallinen jännite Heiskan teoksissa toteutuu ruumiillisuuden, asentojen ja niiden kuvaaman liikkeen kautta. Syntyy vaikutelma tapahtumasta, jotain on käynnissä tapahtunut tai juuri tapahtumassa. Figuureista on häivytetty persoonallisuus ja niissä liikutaan yleisellä tasolla kyseessä voisivat olla myös roolihenkilöt, jotka ovat valmistautuneet tähän tilanteeseen. Monissa maalauksissa esityksellisyyttä korostavat hahmojen vaatteet ja pukeutuminen. Heiska etäännyttää maalauksissa esiintyvät ihmiset katsojasta kääntämällä hahmot ja heidän katseensa poispäin tai sivuun. Yksilöllisyydestä irtautuneet
from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 140 x 150 cm
maalausten hahmot ovat uppoutuneita katsomaan omaan maailmaansa, kehoonsa ja tilaansa. Tähän maailmaan Heiska avaa yhteyden myös katsojalle. Sukupolvesta toiseen Heiska tuo esiin naisnäkökulman, hänen maalauksissaan ihminen on lähes poikkeuksetta nainen tai tyttö. Taiteilijan persoona ja henkilökohtainen näkökulma siirtyvät yleisen kokemuksen tasolle sukupuoleen liittyvien mielikuvien ja attribuuttien viittaamana. Kuvissa yhdistyvät yksityinen ja yleinen. Ensisijaisesti voisi ajatella, että naistietoisuus, naisen ja tytön kuvaaminen liittyvät taiteilijan omaan sukupuoleen, oman ruumiillisuuden ja todellisuuden kokemukseen, mutta samalla hän puolustaa naisellisuuteen liittyvää eroa ja erityisyyttä yleisemmin. Tavallaan on täysin luonnollista, että Heiskan kuvaamat ihmiset ovat naisia. Heiska käsittelee myös naiseuteen liittyvää jatkuvuuden ja kasvun tematiikkaa kahdentumisen teeman sekä eri sukupolven kuvien kautta. Heiska kuvaa maalauksissaan usein lasta, tai nuorta tyttöä, peilikuvan edessä, toisen tai useamman lähes identtisen tai sisarellisen hahmon kanssa yhdessä, jolloin figuurien välinen side on voimakkaasti aistittavissa. Kahdentuneet hahmot täydentävät toisiaan, he ovat kuin kahlitut toisiinsa. Tytön hahmo ja olemus on merkinomainen, vartalo on kuvattu viitteellisesti, kasvojen, käsien ja jalkojen yksityiskohdat liudentuvat tilaan. Sukupuoli tulee tunnistettavaksi hiuksista ja vaatteista, perinteisistä attribuuteista, palmikoiduista hiuksista tai vaatteista. Tyttöjen lyhyet hameet ovat samalla nostalgisia, mutta myös funktionaalisia ja huolettomia. Nämä tunnukset ovat ajattomia, mutta niihin liittyy myös viattomuus ja kadonnut aika. Mihin Heiska viittaa lapsikuvillaan? Millainen merkitys on lapsen näkökulman esittämisellä? Lapsen todellisuus ja totuuskäsitys ovat erilaiset kuin aikuisella. Lapsi kokee vahvasti aistien, juuri liikkeen ja fyysisten tuntemusten kautta. Lapsen tapa kohdata todellisuus ja lapsuuden kokemukset jättävät meihin jälkensä. Kun ihminen muuttuu aikuistuessaan nämä lapsuuden tuntemukset ja kokemukset tuntuvat kokonaan katoavan, mutta ne palautuvat toisinaan voimakkaina fyysisinä takautumina tai outoina ja etäisinä, kuin haamuina ja tiedostamatta kehomme kautta. Aikuisen suhde liikkeeseen ja tilan haltuunottoon omalla kehollaan ei ole enää samalla tavoin spontaani ja luonnollinen kuin lapsella. Emme juokse kuin huomaamatta olohuoneesta keittin, hypähtele ilosta metsäpolulla tai käperry työpaikalla nurkkaan murjottamaan. Heiskan kuvaama aikuinen nainen on usein kuvattu pohtivana, pysähtyneenä tai staattisemmin. Katse omaan itseen sekä suhde ruumiiseen on tutkiva ja vakava. Teoksillaan Heiska luo yhteyttä näihin kehollisiin muutoksiin ja tuntemuksiin, voimakkaaseen ruumiimme kautta tapahtuvaan olemassaoloon ja kokemuksellisuuteen. Täydellinen kokonainen Kuvatessaan ihmistä Heiskan usein käyttämä elementti on peilikuva tai kuvajainen. Figuurit kahdentuvat, aina ei voi olla varma onko kyseessä kaksi figuuria vai onko toinen heijastus. Henkilöt ovat samaan aikaan läsnä ja etäällä, sisällä ja ulkona itsestään tutkivat ja etsivät. Tämä vahvistaa eräänlaista irtautumisen vaikutelmaa ja siitä seuraavaa halua lähentyä, löytää from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 90 x 110 cm
itsestä se toinen, kokea jotain voimakkaampaa ja intensiivistä. Peilaaminen ulkoistaa minuutta, ja antaa mahdollisuuden katsoa itseä toisena ulkopuolisen silmin. Tämä kokemus on yksi ihmisen minäkäsityksen kehityksen varhaisimmista vaiheista. Minäkuvan kokonaisvaltaista rakentumista käsittelevässä peiliteoriassaan ranskalainen psykoanalyytikko Jacques Lacan (1901 1981) toi esiin lapsen minuuden hahmottumista omakuvakokemuksen sekä muita tarkkailevan, peilaavan ja peilautumiseen perustuvan käyttäytymisen. Ihmisen minuus rakentuu aivan alusta asti vieraannuttavan peilautumisen kautta: minä on toinen. Ihmismielessä ideaali-minä on luotu jonkun toisen kuvitellun katseen pohjalta. Peilikuvan kautta ihminen rakentaa narsistista täydellisyyttä, tai hapuilee kuvaa kokonaisuudesta. Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty (1908 1961) on pohtinut havaintoa koskevissa teksteissään erityisesti yksilön suhdetta omaan ruumiiseen ja ongelmaan hahmottaa sitä objektiivisesti. Itseään ei voi havaita ulkopuolisena, mutta oman ruumiin kokemiseen liittyy ainutlaatuinen ominaisuus voimme olla samaa aikaa sekä objekti että subjekti. Voimme havainnoida ja olla havainnon kohde. Pyrkimys mielen ja ruumiin ykseyteen muodostaa ideaalin Merleau-Pontyn ruumiillisuuden ja lihallisuuden filosofiassa, jossa ruumis on keskeinen yhteytemme olemassaoloon. Merleau-Pontyn viitoittama ajattelu on luonnollinen viitekehys myös Heiskan maalausten maailmaa katsoessa. Heiskan teoksissa ihmisen fyysisellä hahmolla on erityinen merkitys se on avain ja linkki, väline löytää merkityksiä ja samaistua mielentiloihin, tuntemuksiin ja kokemuksiin. Myös katsojan taholta maalausten hahmoon syntyy kehollinen tuntemus, jota ei välttämättä tarvitse määritellä muulla tavoin. Idylli vai painajainen Näyttelyn nimi Lampi on osuva nimi Heiskan maalausten käsittelemälle havaintomaailmalle ja tilallisuudelle. Lampi viittaa heijastumiin, rajalliseen tilaan, joka pystytään ja halutaan hahmottaa kokonaisuutena pinnan tasolla, mutta pinnan alle kätkeytyvä on aina tuntematon. Veden pinta on kaksisuuntainen, se avaa näkymiä pinnan alle ja heijastaa pinnassaan kaikkea ympäröivää. Lampi on kuin rakennettu valon näyttämöksi, ja valo tekee sen tasot havaittavaksi. Luonteeltaan ja käsitteellisesti lampi on ambivalenssin perikuva, joka pitää sisällään vastakkaisia mielleyhtymiä lampi voi olla osa kontrolloitua ja viatonta idylliä tai se on lähes pohjaton ja pelottava mysteeri. Heiskan teosten tunnelma on viattomasta ensivaikutelmasta huolimatta tiivis, jännitteinen ja tummanpuhuva. Heiska hahmottaa teoksillaan inhimillistä yksinäisyyttä ja yksityisyyttä, mutta ei niinkään sosiaalisena ilmiönä vaan perustavana eksistentiaalisena tilana. Heiskan teoksissa katseet kerääntyvät ruumiillisuuden kautta itseen, syvälle sisään olemassaolon kysymyksiin, koettuihin hetkiin ja osittain myös tiedostamattomaan minuuteen. Sen kuva on aina häilyvä, kuin veden pinta, ja juuri siksi niin loputtoman vangitseva. Henna Paunu taidehistorioitsija, kuraattori from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 130 x 190 cm
from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 60 x 50 cm
from the series The Pond / sarjasta Lampii 2013 160 x 140 cm
from the series the Pond / sarjasta Lampi 2013 130 x 170 cm from the series The Pond (Man in the Top Hat) / sarjasta Lampi (Silinterihattuinen mies) 2013 90 x 120 cm
from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 60 x 80 cm from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 160 x 140cm
from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 180 x 240 cm from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 160 x 180 cm
Draft 1 / Harjoitelma 1 2013 130 x 180 cm from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 130 x 180 cm
from the series The Pond (Winter) / sarjasta Lampi (Talvi) 2013 60 x 70 cm from the series The Pond (Weightless) sarjasta Lampi (painoton) 2012 110 x 140cm tiinaheiska_paino.indd 28 27.8.2013 13.18
tiinaheiska_paino.indd 29 27.8.2013 13.18
from the series The Pond / sarjasta Lampi 2013 60 x 70 cm
from the series Mermaid s Legs / sarjasta Merenneidon jalat 2010 80 x 100 cm
from the series Spell / sarjasta Lumous 2010 50 x 90 cm
from the series / sarjasta Pink Coat & Slippers 2007 46 x 60 cm from the series / sarjasta Pink Pink Coat & Slippers 2007 46 x 60 cm
The Bow 2 Rusetti 2 2012 160 x 140 cm
from the series Mermaid s Legs / sarjasta Merenneidon jalat 2010 90 x 170 cm
from the series Hotel / sarjasta Hotelli 2005 50 x 65 cm from the series / sarjasta Twin Room 2009 100 x 170 cm
from the series / sarjasta Patent Shoes 2007 130 x 170 cm
from the series / sarjasta Patent Shoes 2007 170 x 220 cm
from the series / sarjasta Patent Shoes 2007 130 x 170 cm
from the series / sarjasta Growing Small 2008 90 x 140 cm from the series Eclipse / sarjasta Auringonpimennys 2006 80 x 108 cm
from the series / sarjasta Hotel 2005 90 x 110 cm from the series Little Red Riding Hood / sarjasta Punahilkka 2005 160 x 190 cm
from Butterfly Collections / Perhoskokoelmista 2013 55 x 50 cm
Fluid Boundaries Looking at Tiina Heiska s oeuvre there are certain themes, centred around the female figure, which recur: a female figure getting dressed/undressed. a female figure alone on a bed/in a room/walking at night. close up parts of the female form in fetishistic shoes and clothing. a sense of the female figure being watched. As a list, it reads like an inventory of sexual fantasies. Or fears. Heiska s paintings inhabit and explore an ambiguous position and this borderline is just one of many which Heiska s works play with. Tiina Heiska s paintings are derived from staged photographs the artist takes of herself using a self-timer, which she then retranslates into paint. While Heiska s paintings display an inherent painterliness with obvious, bold brushstrokes, Heiska draws the viewers attention back to the photographic medium through the depiction of flash-like lighting and by evoking the motion blur of a photograph through the out-of-focus quality of her finished paintings. This referencing of photography in her paintings sets up an interesting dichotomy in the work between photography s assumed testimony to truth or reality, and paintings constructed, composed nature. Given that Heiska s paintings originate from photographic images of the artist, one could see Heiska s paintings as selfportraits, however Heiska believes that in the process of translating the image to paint, a transformation takes place where a new character comes into being. Heiska has said of her painted protagonist, She is like the main character in a play, the script of which she has misplaced. This idea of her female protagonist being a character is further emphasised through the filmic quality of Heiska s paintings. Presenting her works in series, Heiska s paintings appear as if a story board and evoke the filmic language of Alfred Hitchcock, David Lynch and film noir. Indeed Heiska s series Eclipse (2006) was based specifically on Michelangelo Antonioni s film L Eclisse and Heiska s series Twin Room (2009) was inspired by Buñuel s iconic film, Belle de Jour.
from Butterfly Collections / Perhoskokoelmista 2013 55 x 50 cm
The presentation of Heiska s work in series sets up an expectation in the viewer that a linear narrative will be revealed across the series of paintings, however there is no set order to the images in Heiska s series and no narrative progression emerges, rather Heiska s paintings appear as fragmented snap-shots, windows into a scene that throw up questions with no clear answers, stolen moments seemingly viewed without permission. There is a strong sense of voyeurism in Heiska s images, a presence outside of the frame always sensed and implied, which the viewer is forced to inhabit, stalking her lone females from behind as they walk alone or spying on them in hotel rooms. This sense of surveillance is compounded by the grainy quality of Heiska s painted images, which brings to mind CCTV imagery and a sense that rather than performing for the camera, that the female figure is unaware of being watched. One of the recurring questions Heiska s imagery plays with is whether the depicted female character is an adult or a child as Heiska s female protagonists typically appears to teeter ambiguously between the two. Often the postures and clothing of her female characters suggest their youth, yet this is confused by the objectification of their body parts. In Growing Small (2008) the abandon of the seated and reclining poses of the female figure have a distinct childlike quality yet the close cropping of the body and frequent focus on the figures legs imbues the image with an unnerving sexual quality. In the series Butterfly Caught (2006 08) it is the figures clothing that seems particularly childlike the same pink dress reappearing on the blonde figure in the series Patent Shoes (2007). In none of these series do we ever see the figures face, it is either hidden behind hair, turned away, or simply cropped out of the frame of the image. By never revealing the face, Heiska withholds the part of the body synonymous with identity, and instead leaves us to decode her protagonist s identity through props. These props fall into two categories: the childish: ribbons, hair bows, ballet slippers, knee-high socks, and the sexual: high heels, knee-high boots, short skirts/dresses. Whether sexual or childish, all Heiska s props are united in being overtly stereotypical feminine objects associated with dressing up, and so by revealing and simultaneously concealing the identity of her protagonist behind such props, Heiska s female figures not only suggest something of the inherent masquerade of femininity, but also of the inherent nature of disguise in Heiska s work. Art historian Maria Bregnbak has gone further, suggesting the fetishistic love of female accessories displayed in Heiska s paintings associates the work with transvestism. Indeed, since the face of the subject wearing these accessories is rarely revealed to us, the presumed gender of the subject also relies on the viewer s assumption. A recurring reference in Heiska s work is that of fairytales. In the series Flashbacks (2005), we are introduced to a female figure in a red coat depicted in a green interpreted as forest backdrop, which immediately brings to mind the story of Little Red Riding Hood. An almost identical motif appears again in the more explicitly named Goldilocks and Red Riding
from Butterfly Collections / Perhoskokoelmista 2013 55 x 50 cm
Hood Series (2005). Whilst Little Red Riding Hood may appear in her traditional environment, Golidlocks, however, is removed from the cottage and three bears and in Heiska s painting inhabits a decidedly urban interior a hotel room or modern apartment living room with brown curtains and grey block sofa s. Heiska s Goldilocks is a blonde in lurid pink tights, posing splayed legs, hand on hips, tank-top strap falling off one shoulder and head turned away. While it could so easily be the unconscious, innocent pose of a child, there is a sexual suggestion in the way the composition directs the viewers eyes between Goldilock s legs that is unnerving, making Heiska s Golidlocks seem more child prostitute or adult dressed up to enact a fantasy, than innocent children s character. This is compounded by the fetishistic attention to Goldilock s legs that recurs across the entire series. Heiska s re-presented fairytales are subversive in their emphasis of a latent and sinister sexual quality and this subversive sexual over-tone is not exclusive to Heiska s fairytale series, but rather is indicative of the uneasy terrain that all Heiska s female characters posit: a hotel room viewed from a grainy voyeuristic viewpoint becomes decidedly seedy, perhaps even a murder scene; a walk in the park when viewed from behind becomes a dangerous stalk; a childlike pose becomes a potential tease: with the viewer forced into the unsettling position of voyeuristic predator. Heiska s restaged scenes, her attention to props which supposedly define female characters and composition which sexualizes her characters, draws attention to the objectifying and reductive presentation of female characters that is typical of film and to a certain extent literature, where female characters are commonly defined by and reduced to their body parts. Another borderline that Heiska s works traverse is between figuration and abstraction. In Heiska s most recent work where the artist has utilised mirrors and other reflective surfaces such as windows and water to create fragmenting light effects and has focused on recording the image of the reflected figure rather than the physical figure, the quality of abstraction has become more overt. While Heiska still uses photographs to aid her painting, the artist has said that she now relies more on letting the paint lead the painting. In recent works Heiska has returned to certain poses and compositions from past series and when viewed side by side, the move towards abstraction is most evident. There is the standing woman who looks out of a window and is viewed from behind from the series Eclipse (2006) that is re-presented in the series The Pond (2013) as a spectral monochromatic figure. There is the girl in a white dress, collapsed on the floor on all fours in Mermaids Legs (2010) which is reduced to just a series of white lines in The Pond (2013). Heiska has said that a recurring theme in her paintings is a woman who is constantly changing her form and as Heiska s work moves further into abstraction, this form seems to have become something less physical, something more spectral, more haunting. Viewed chronologically, the evolution of Heiska s female protagonist therefore might be best described as a reverse becoming she has evolved from adult to child, to ghost. Philippa Found Art Historian, Curator
from Butterfly Collections / Perhoskokoelmista 2013 55 x 50 cm
Häilyvät rajat Tiina Heiskan tuotannossa on nähtävissä tiettyjä toistuvia teemoja, joiden kaikkien keskiössä on naisen hahmo: pukeutuva/riisuutuva nainen nainen yksin vuoteessa/huoneessa/öisellä kävelyllä lähikuvia naisesta fetisistisiin kenkiin ja asuihin sonnustautuneena tunne siitä, että naista tarkkaillaan Näin luetteloituina teemat ovat kuin seksuaalifantasioita. Tai pelkoja. Heiskan maalaukset sijoittuvat monitulkintaiseen positioon ja tutkivat sitä, ja tämä raja on vain yksi monista, joilla Heiska taiteessaan leikittelee. Tiina Heiskan maalaukset perustuvat lavastettuihin valokuviin, jotka taiteilija ottaa itsestään ajastimen avulla ja muuntaa sitten maalauksiksi. Vaikka kuvat selkeine, rohkeine siveltimenvetoineen ovatkin selvästi maalauksellisia, Heiska kiinnittää katsojan huomion valokuvan käyttöön esittämällä valon salamankaltaisena ja viittaamalla valokuvan liikevaikutelmaan maalausten epätarkkuuden kautta. Valokuvaukseen viittaaminen tuo maalauksiin mielenkiintoisen ristiriidan valokuvan oletetun totuuden tai totuudellisuuden ja maalauksen rakennetun, sommitellun olemuksen välille. Heiskan maalaukset perustuvat taiteilijasta itsestään otettuihin valokuviin, joten siinä mielessä niitä voitaisiin pitää omakuvina. Taiteilija itse kuitenkin uskoo, että kun kuvasta tekee maalauksen, teos muuttuu olemukseltaan uudenlaiseksi. Heiska on sanonut maalaustensa päähenkilöstä, että hän on kuin päähenkilö näytelmässä, jonka käsikirjoituksen hän on kadottanut. Ajatusta naishahmosta näytelmän henkilönä korostaa myös maalausten elokuvallisuus. Heiska esittää teoksensa sarjoina, jolloin niistä syntyy vaikutelma kuin ne olisivat kuvakäsikirjoituksia, jotka viittaavat Alfred Hitchcockin, David Lynchin ja film noirin kuvakieleen. Sarja Eclipse (2006) itse asiassa perustuukin Michelangelo Antonionin elokuvaan L Eclisse (Auringonpimennys) ja sarja Twin Room (2009) on saanut innoituksensa Buñuelin klassikkoelokuvasta Päiväperho.