Tekijät Luku 1: Verna ja Joni Luku 2: Lotta ja Jan-Kristian Luku 3: Tiina ja Tuomas Luku 4: Niilo ja Sannamari Luku 5: Rosa ja Lari Luku 6: Aleksi O. ja Linda Luku 7: Saarlotta ja Erkka Luku 8: Rafael ja Vilma Luku 9: Aleksi S. Luku 10: Topias ja Alina Kerttulin koulun 6A, kevät 2006 Tulostettu osoitteesta http://www.tkukoulu.fi/~kerttuli/oppilaat/novelli/
2 Luku 1 Lentokoneen ikkuna oli mudasta tuhruinen. Pienikokoinen mies pyysi brittiaksentilla lentoemolta uuden punaviinin. Glampoliziin oli vielä matkaa, joten mies veti hupun syvemmälle. Hän ei vielä tiennyt minkälainen tapahtumasarja oli alkamassa. Kyseinen Timo Keinonen oli lentämässä tapaamaan veljeään Simoa. Hän siemaisi viiniään ja katsoi ikkunasta. Alhaalla näkyi suuri kaupunki nähtävyyksineen. Mielessään Timo mietti, kuinka järjettömän teon hänen veljensä oli tehnyt vaihtaessaan Lontoon Glampoliziin. Vaikka kaupunki sijaitsikin Ranskassa, piti hän silti enemmän Lontoosta. Hän vajosi omiin ajatuksiinsa ja mietti erityisesti sitä mitä oli tunnin päästä ehdottamassa veljelleen. Hän havahtui vasta kun kapteeni kuulutti laskeutumisen alkavan. Timo oli turta ja väsynyt lennon jälkeen, eikä edes tajunnut miten selvisi ulos kentältä taksiin. Hän ajoi keskustaan, missä hän etsi erään veljensä suositteleman kahvilan. Hän joutui odottamaan vielä parikymmentä minuuttia. Simo oli aina tuntenut jäävänsä isoveljensä varjoon. Isoveli oli aina saanut paremmat numerot, lahjat ja ties mitkä. Sitä hän mietti juuri kulkiessaan veljeään tapaamaan. Hänellä oli kuulemma ehdotus, joka tulisi mullistamaan kaikkien elämän. Siis nimenomaan kaikkien. Niinpä niin, veli sai aina parhaat ideatkin. Simo oli jo kadulla missä kahvila oli. Kahvila oli pieni ja kodikas, sisustettu eripari tuoleilla ja lämpimillä väreillä. Hän käveli innottomana kahvilaan. Hän lakaisi katseellaan kahvilaa kunnes huomasi nurkassa pienikokoisen miehen, jolla oli samanlainen nenä kuin hänellä. Hitaasti hän käveli tiskille, tilasi suklaaleivoksen ja kahvin ja käveli sen jälkeen veljensä luo. Timo kohotti katseensa ja nousi ylös kättelemään Simoa. He istuutuivat. Molemmat olivat hetken hiljaa. Simon tilaus tuli pöytään, joten Timo tilasi maitokahvin samalla. Simo katsoi Timoa odottavasti, joten viimein Timo avasi suunsa.
3 Kuules Simoseni, Timo sanoi. Muistatko kun pieninä ja tyhminä haaveilimme maailman valtaamisesta? Kyllähän minä. No nyt olen tehnyt sen mahdolliseksi! Timo kertoi. Simo, olen keksinyt generaattorin, joka auttaa meitä suunnitelmassa. Mitä tämä generaattori tekee? Se luo mutanttiolioita. Simo oli hetken hiljaa. Mutantteja? Simo kysyi. Mutantteja. Sillä hetkellä Timon maitokahvi tuli, jonka jälkeen hän jatkoi. Lisäksi olen lähettänyt avaruuteen satelliitin, jonka avulla kaappaamme "kohteita" ympäri maapalloa. Miten ihmeessä? Simo kysyi. Se on helppoa. Timo sanoi hörpäten kahvistaan. Pitää vain syöttää sille tiedot halutunlaisista kohteista, ja naps! Hän napsautti sormiaan veljensä silmien edessä. Meillä on halutut kohteet. Mihin se on sijoitettu? Simo kysyi. Ei ole vielä paikkaa. Timo sanoi huokaisten. Se onkin ensimmäisenä asialistalla. Mitä jos juttelisimme tästä lisää kotonani? Simo sanoi. Täällä on liikaa kuulevia korvia. Niin he lähtivät kahvilasta, ja Simo lähti viemään Timoa kohti kotiaan. Yhtäkkiä he kuulivat naisen huutavan apua. He juoksivat äänen suuntaan kunnes huomasivat huudon lähteen. Hieman pyylevä näyttelijätär roikkui pilvenpiirtäjää esittävän lavasteen katolta liaanin varassa. Apua!! Apua!! Yhtäkkiä naisen kädet luiskahtavat liaanista, ja hän putosi leveälle takamukselleen maahan. POIKKI!!! Tämä oli viimeinen pisara Pariisi! Ensin olet hemmetinmoinen diiva, ja sitten möhlit koko ajan! Nyt riitti, saat POTKUT!!!!! Pariisi itki hiljakseen pilvenpiirtäjälavastuksen vierellä kun Simo sai yhtäkkiä idean. Hän meni lohduttamaan Pariisia. Timo ei vielä tajunnut mitä Simo ajoi takaa.
4 Kuules Pariisi, en voinut olla kuulematta että sait äsken potkut. Mutta meillä olisi sinulle työtarjous. Minulla ja veljelläni on tässä eräs projekti menossa, ja ajattelimme että sinusta olisi apua tässä projektissa, Simo kertoi. Mutta minkälainen projekti se on? Siitä saat kuulla myöhemmin, jos tulet mukaamme. Olemme menossa minun kotiini, joka sijaitsee tässä lähistöllä. Minä tulen mutta vaihdan ensin vaatteet. Näin sanoen Pariisi katosi lavasteen takana olevaan asuntovaunuun. Simo, sinä olet nero! Mutta mitä me kerromme hänelle suunnitelmasta? Timo kysyi. Totuuden, mitä muutakaan? Kohta Pariisi ilmestyi ovesta yllään pieni vaaleanpunainen kotelomekko ja jalassaan korkeat korkokengät. Niin mehän emme ole vielä esittäytyneet. Minun nimeni on Simo Keinonen, ja tämä tässä on veljeni Timo. Hauska tutustua! Missä sinä asut? Tuolla kulman takana. Niin he kävelivät rinnakkain, kunnes pääsivät Simon asunnolle. Siellä Pariisi sai kuulla kaiken suunnitelmasta ja vielä ehdottikin paikaksi omistamaansa Vulcanus-saarta generaattorin sijoituspaikaksi. Kuitenkin lähtiessään hän mietti oliko tehnyt oikein, ja mitä nyt tulisi tapahtumaan. Hämmentyneenä hän palasi asuntovaunulleen ja ajoi kotiinsa. Veljekset puolestaan olivat Simon asunnossa kuohuviinilasit kädessä. Molemmat hehkuivat innostuksesta. Tulevalle maailmalle! Timo sanoi. Meidän maailmallemme! Meidän maailmallemme! Molemmat sanoivat.
5 Luku 2 Vasemmalle vasemmalle hyvä! Aseta se siihen. Timo katseli hullunkiilto silmissään generaattoriaan, jonka nosturin puikoissa heiluva Simo oli juuri laskenut keskelle valtavaa salia. Heillä oli pari päivää sitten käynyt säkä, kun Pariisi oli saanut eropassit leffa- ja muotibisneksestä ja liittoutunut heidän tuekseen valloittaa maapallo ja lainannut omistamaansa Vulcanus-saarta Ranskan länsirannikolla veljesten laboratorioksi. Vihdoinkin kaikki oli valmista suunnitelmien käynnistämiseksi. Pariisilla oli Tiukukello-chihuahuansa lisäksi toinenkin lemmikki, Vallu-varpunen, joka nyt sirkutti Keinosten vieressä malttamattomana. Timoa moinen häiriköinti ärsytti ja hän yritti huitaista linnun luotaan, mutta samassa Simo tarrasi hänen käsivarteensa. Älä hätäile, veli. Voimme käyttää sitä ensimmäiseen kokeeseemme. Hän nosti Vallun ja saaren viidakosta pyydystämänsä kameleontin generaattoriin ja väänsi vivusta. PSUH! Sekä lisko että lintu makasivat elottomina ketarat pystyssä. Keinoset katselivat tulosta järkyttyneinä. Paras, ettemme kerro Pariisille tästä, Timo sanoi lopulta ja piilotti Vallun ja kameleontin komeroon. Myöhemmin, tuhansien epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen Simo laittoi satelliitille taas uuden käskyn etsiä maailmalta eläimiä. Pariisi astui saliin tarjotin täynnä varpusnuggeteja. Moi pojat, tässä vähän virvoketta, hän anoi pirteästi. En kai ollut häiriöksi? Ei, et ollenkaan, Simo valehteli. Nämä ovat HERKULLISIA! Mistä sait? Komerosta. Se oli täynnä pieniä kuolleita eläimiä. Oletteko muuten nähneet Vallua? Pariisi kysyi vilkuillen ympärilleen, ikään kuin olisi toivonut löytävänsä Vallun piileskelemästä jostain kaapista. Keinoset mutisivat, että heillä oli kiire ja tönivät apulaisensa ulos salista. Timo ehdotti, että he kokeilisivat seuraavaksi isompia eläimiä, sillä suuri sähkövirta oli varmaan ollut liian kohtalokas Vallulle ja muille. Simo siirtyi tietokoneelle kirjoittamaan uuden käskyn satelliitille. Kohta salin lattialla istui erittäin pienen ja tyhmän näköinen eläin, se oli karvainen myyrä. Ei ehkä ihan meidän käsityksemme hurjasta pedosta, Simo hekotti ja nosti myyrän kämmenelleen. Mutta myyrä puraisikin häntä suurilla hampaillaan. Keinoset taistelivat myyrän kanssa kotvan, kunnes sen onnistui tainnuttaa veljekset sädepistoolilla. Simo ihastui myyrään alta aikayksikön ja antoi sen nimeksi U.O.N.U eli Uuno On Numero Uno. Ei ei ei ei, EI. Myyrän nimi on oleva Kiko, ja sillä siisti! Timo keskeytti.
6 Uonu! Kiko! UONU! KIKO! Eipäs, kun nyt keksin! T.U.N.O.H.L. eli "Timon Uusi Nimi On Herra Lökäpöksy"! Lopulta Keinoset pääsivät yhteisymmärrykseen ja antoivat myyrälle nimeksi Pieni Mutta Mahdottoman Pippurinen, eli P.M.M.P. Oli synkkä ja myrskyinen yö. Timo ja Simo olivat laboratoriossaan P.M.M.P:n ja kaikkien muidenkin luomiensa mutanttien kanssa. Vihdoinkin kaikki oli valmista maailman valloitukseen. Timo hohotti: Pian päästämme mutanttimme valloilleen, ja maailma on oleva meidän! MUHAHAA HIHII! Hieno juttu! Meidän täytyy kuitenkin tehdä vielä johtaja tälle armeijalle. Pariisi, laitas satelliitti käyntiin! Samaan aikaan Kaliforniassa eli nuori poliisi nimeltä Raphael Simpson. Bordeauxin auringon alla vietti kissanpäiviä kuluisa elokuvatähti Bianca Rodriquez. Molemmat nuoret olivat alansa huipulla, ja lisää oli tulossa. Biancan uusi elokuva oli tulossa ensiiltaan ja Raphael oli valittu Kalifornian Sexyimmäksi Kytäksi. Mutta juuri, kun elämä tuntui täydelliseltä Hetken päästä kumpikin tajusi olevansa lukittuna salaperäisessä kammiossa kanssa Keinosten generaattorihuoneessa. Pariisi, käynnistä generaattori! Simo mylväisi. Raju sähkövirta kulki Raphaelin ja Biancan lävitse. Heihin alkoi kasvaa harmaata karvaa ja tuuhea häntä tunkeutui farkkujen lävitse. He olivat muuttumassa susiksi! Mutta sitten generaattori alkoi köhiä, sillä sen virtapiirien joukkoon oli eksynyt Pariisin kuivunut maskara. Timo keskeytti operaation hätääntyneenä, poisti maskaran ja laittoi virrat päälle uudestaan otsa märkänä pelkohiestä. Haittaisiko keskeytys muutosprosessia? Ei. Kaikki meni mainiosti, ja pian oli enää persoonallisuuden viimeistely. Mutta äkkiä kuului vain valtava jyrähdys salama oli iskenyt suoraan katosta läpi generaattoriin, ja generaattori räjähti. Pöllämystyneet susimutantit kömpivät pystyyn rähjäisinä.
7 Se elää! SE ELÄÄ! Timo hihkui voitonriemuisesti. Öh, tämä ei ole Frankenstein, Simo kuiskasi tympääntyneenä. Timo ei kuunnellut. Heidän nimensä ovat tästä lähtöisin R.a.p.h.a.e.l (Raivoisan Amerikan Pimeiden Havumetsien Asukas Etnisissä Lenkkareissa) ja B.i.a.n.c.a (Bordeauxilainen Ihailijoiden Ahdistelema Nuori & Charmikas Actrice), ja he tulevat turvaamaan maailmanvalloituksemme! Äkkiä Bianca havahtui ja näytti miettivän kaikin voimin. Hän tuijotti ankarana Keinosia. Raphaelkin tuijotti Pariisia. Tämä oli ilmeisesti varsin kaunis ilmestys. Ei ikinä! Bianca huusi. Emme koskaan alistu tahtoonne! Hän katsoi Raphaelia merkitsevästi saadakseen tältä hieman tukea, mutta turhaan. Raphael näytti sulkeutuneen täysin omaan maailmaansa. Hän ei liikkunut laisinkaan, ainoastaan keinahti hieman hermostuneesti Pariisin vilkaistessa. Bianca läpsäisi Raphaelia kasvoihin. Ei reaktiota. Vain sama, vanha, höperö hymy Pariisin suuntaan. Keinoset räkättivät karmeaa nauruaan. Ja tuolla lauseella sinä aloitat kapinan? Timo nauroi vedet silmissä. He saattavat silti olla vaarallisia. Me sentään loimme heidät parhaiksi mutanteiksemme, Simo huomautti. HEITTÄKÄÄ HEIDÄT MEREEN! Raphael tunsi, kuinka joku tarrasi häntä käsivarsista. Kun hän katsoi sivulleen, hän näki, että samalla tavalla oli käynyt myös Biancalle. Valtava keho, joka oli jotain
8 ihmisen ja merikotkan väliltä, kuljetti heidät laboratorion ovelle ja heitti ulos kaukaisuuteen myrskyävän meren armoille. Mitä tästä seuraisi? Raphael ajatteli epätoivoisena. Selviäisikö hän hengissä, ja näkisikö hän Pariisia enää ikinä?
9 Luku 3 Raphael heräsi aamulla kauheaan nälkäänsä. Samalla hän huomasi huuhtoutuneensa saaren rantaan. Raphael olisi voinut syödä kokonaisen hevosen. Hän nousi ja katseli ympärilleen. Hän huomasi pienen etsiskelyn jälkeen kauempana rannalla olevan möhkäleen. Hän meni lähemmäs sitä ja havaitsi, että se oli vanha tynnyri. Hän yritti avata sen toivoen, että siellä olisi ruokaa. Hän ei kuitenkaan saanut sitä auki, joten hän päätti mennä etsimään apuvälineitä viidakkoon. Kun hän oli kävellyt jonkin aikaa hän huomasi eksyneensä viidakkoon. Äkkiä hän huomasi pensaan liikkuvan. Hän meni lähemmäs. Paljastui, että se ei ollutkaan pensas vaan pensaaksi naamioitunut intiaani. Intiaanilla oli keihäs. Intiaani hyökkäsi Raphaelin kimppuun, mutta ottaen huomioon Raphaelin ihmissuden voimat, Raphael tyrmäsi intiaanin yhdellä lyönnillä. Raphael otti keihään ja lähti etsimään tietä takaisin rantaan. Matkalla hän huomasi kookospuun jossa oli kookospähkinöitä. Raphael päätti tiputtaa ne alas ravistamalla. Hän sai kookospähkinöistä auki kolme, söi ne ja lähti jatkamaan matkaansa rantaa kohti. Hän käveli aika kauan, kunnes näki vilauksen merestä. Raphael oli taas rannalla. Hän iski keihäällä tynnyriin ja se hajosi heti. Sieltä tuli ulos Bianca, joka kiitti Raphaelia henkensä pelastamisesta. Bianca juoksi viidakkoon. Raphael seurasi häntä, koska arveli siellä olevan lisää vaarallisia intiaaneja. Raphael katseli pusikon takaa kun Bianca rakensi majaa. Raphael kantoi Biancalle puunpalasia, joista Bianca teki majan katon. Raphael asettui asumaan majaan Biancan kanssa ja kävi hakemassa heille kookospähkinöitä löytämästään puusta. Kun maja oli valmis, alkoi olla hämärää. Raphael ja Bianca paneutuivat nukkumaan. Keskellä yötä Bianca heräsi kovaan sihinään. Hän nousi ylös ja hiippaili majan ovelle. Hän avasi oven ja säikähti kauhean suurta ja rumaa kuristajakäärmettä. Ennen kuin Bianca ehti toipua järkytyksestä, käärme oli jo kuristamassa häntä. Bianca huusi
10 kauhuissaan ja huuto herätti Raphaelin. Raphael nousi nopeasti ylös ja alkoi repiä käärmettä irti Biancan kaulasta. Raphael oli voimakkaampi kuin käärme, mutta käärme oli takertunut lujasti kiinni. Raphael ja Bianca joutuivat taistelemaan pitkään ennen kuin Raphael sai käärmeen irti, mutta käärme alkoikin luikerrella pakoon, ennen kuin hän ehti tappaa sen. Raphael juoksi perään. Käärme pakeni kauas viidakkoon, mutta Raphael jatkoi perässä, koska halusi tappaa käärmeen. Raphael ei kuitenkaan saanut käärmettä kiinni, koska käärme tunsi reitit paremmin kuin Raphael ja kohta hän oli eksyksissä. Raphael oli etsinyt Biancaa koko yön. Hän istuutui maahan, koska ei enää jaksanut juosta. Yhtäkkiä hän huomasi pusikon liikkuvan. Voi ei, taas! ajatteli Raphael. Pensaasta kömpi esiin intiaani, samanlainen kuin edellisellä kerralla hän oli tavannut. Intiaani hyökkäsi Raphaelia päin, mutta Raphael iski sen tainnoksiin. Raphael otti intiaanin keihään ja aikoi lähteä majalle päin katsomaan oliko Bianca jäänyt sinne. Hän ei kuitenkaan löytänyt tietä majalle, vaan näki käärmeen uudelleen. Käärmeen toisella puolella seisoi Bianca kauhistuneen näköisenä. Raphael ryntäsi auttamaan Biancaa keihäs kädessä. Raphael löi käärmettä päähän keihäällä ja käärme kuoli. Raphael ja Bianca rupesivat etsimään tietä takaisin majalle. Mennessään Bianca oli katsonut tarkkaan mistä oli mennyt ja osasi tien majalle. Kaikki oli taas hyvin ja sen lisäksi Raphael oli saanut Biancasta ystävän. Kun ihmissudet pääsivät takaisin majalle, he menivät nukkumaan.
11 Luku 4 Raphaelin ja Biancan nukkuessa syvällä joenpohjassa aavemainen merihirviön hahmo uiskenteli ympäriinsä. Päällikön käsky oli vieläkin elävästi sen päässä. Hirviö keskitti ajatuksensa vain yhteen asiaan. Se vääntelehti kippurassa ja keskittyi yhä lujemmin. Samassa alkoi joenpohjan tanner täristä huimasti. Hirveällä jylinällä alkoi joen pinta aaltoilla kuin kovassa myrskyssä. Kova virta oli viedä itsensä merihirviön mukanaan, mutta viime hetkellä se tarttui kiinni vahvoista meriköynnöksistä ja taisteli itsensä pesäänsä, luolaan joka ammotti avoimena joenpohjassa. Vulcanus -saaren ikivanha ja jylhä tulivuori tärisi, ja sen huipusta alkoi kohota hitaasti suuria savuhattaroita. Kaikki saaren olennot ja eläimet, suuret ja hirmuiset, pienet ja heiveröiset, pakenivat pesiinsä ja kiipesivät kotipuihinsa valtavan jyrinän karkottamana. Ne aistivat vahvasti tulivuorenpurkauksen tulevan. Myös kaiken hälinän keskellä kaksi hämmästynyttä ihmissutta heräsivät koloistaan ja katsoivat mitä oli tekeillä. Vulcanus-saaren tulivuori syöksi raivoissaan kipinöitä ja tulta kraatteristaan. Sitten tulivuoren keskiosassa oleva kohouma räjähti, ja saari peittyi tuhkaan samalla kun hehkuvan kuumaa magmaa valui pitkin tulivuoren rinteitä. Sudet lähtivät hirveään laukkaan, mutta eivät tienneet yhtään mihin mennä. Saarelta ei ollut tietä ulos. Raphael juoksi kuitenkin niin lujaa, ettei Bianca pysynyt hänen perässään. Lopulta hän kaiken lisäksi kompastui puun juureen, ja lensi komeassa kaaressa pitkin mäkeä. Raphael! Raphael! hän koetti huutaa, mutta Raphael ei ollut huomannut hänen kaatumistaan. Tuhka joka peitti saaren, teki sokeaksi ja kuuroksi. Toiseksi kukaan ei sellaisessa hädässä olisi tajunnut auttaa ketään, vaikka olivathan Raphael ja Bianca toki hyviä ystäviä keskenään.
12 Sinne Bianca jäi makaamaan toivottomana ja yltä päältä tuhkassa. Kun Raphael lopulta sitten pääsi pois tuhkan peittämästä vyöhykkeestä, hänkin hengästyi, mutta jatkoi silti juoksuaan. Kohta savun vaikutukset alkoivat kadota, ja hätäkin alkoi hitaasti mutta varmasti laantua. Ehkä me sittenkin selviämme tästä, hän sanoi hiljaa itsekseen. Ehkei kaikki olekaan vielä menetetty. Mutta samalla kun hänen kauhunsa alkoi laantua, hän huomasi, että jokin oli vialla. Sitten hän muisti: Bianca oli kadonnut. Niin hän, vaikka olisi mieluummin kaikkea muuta tehnyt, juoksi taaksepäin, ja katosi savuverhon uumeniin. Kun hän oli vähän aikaa hädissään etsinyt Biancaa, hän näki tämän makaavan kalpeana maassa. Ei ollut aikaa herätellä Biancaa, vaan Raphael nosti Biancan ja kantoi tämän kauas pois savuverhosta. Maa tärisi yhä lujemmin. Bianca oli lopultakin herännyt horroksestaan, ja nyt hän ja Raphael juoksivat yhdessä kohti saaren toista laitaa. Kohta heidän matkansa tyssäsi, sillä he olivat juosseet korkealle kielekkeelle, jonka alapuolella avautui meri. Mutta kun he luulivat päässeensä kylliksi kauaksi tulivuoresta, sen suusta lennähti laavaryöppyjä, jotka valuivat nopeasti suoraan kohti susia. Bianca, sanoi Raphael, oletko valmis hyppäämään alas? Vaihtoehtoinamme on joko kärventyä elävältä tai hypätä alas mereen. Bianca epäröi hetken, mutta nyökkäsi. Ja niin he juuri ennen kuin laava törmäsi heihin, he syöksyivät jo suoraan meren syvään sineen. Kun he olivat kauan olleet meren armoilla, alkoivat he pikku hiljaa heiketä, kunnes jokin tuntui tökkivän heitä pintaan päin. Tosiaan: Raphael ja Bianca tunsivat kumpikin, että joku tai jokin piti heidät pinnalla. Samassa se jokin lähti uimaan huimaa vauhtia eteenpäin. Kun se oli pysähtynyt, he tajusivat, että heitä kuljettanut tuntematon voima oli delfiiniparvi. Parvi nousi heidän eteensä. Raphael sanoi:
13 Tuhannet kiitokset! Miten voin ikinä korvata tämän? Eräs suurimmista delfiineistä vastasi: - Delfiinit eivät tarvitse koskaan kiitoksia. Aina ovat delfiinit pelastaneet ihmisiä, eikä Mutta sitten eräs pienimmistä delfiineistä kirkaisi: Tarvitsemme me vastapalveluksen! Niin kauan kun se hullu merihirviö asustelee maillamme, mikään ei ole turvassa! Niin? Kertokaa ihmeessä lähemmin! sanoi Bianca vuorostaan. Delfiinien keskuudessa syntyi pitkä hiljaisuus. Ehkä te sittenkin voisitte tehdä pienen palveluksen... sanoi delfiinien päällikkö. Kuulkaas, meillä on pieni ongelma. Merihirviö nimeltä Voldo on yrittänyt tappaa meidät jo monesti. Raphael sanoi: Tietenkin me teemme mitä vain palvelukseksi hengenpelastuksesta, sanoi Raphael. Kerron teille nyt mitä teidän pitää tehdä, delfiinien päällikkö sanoi. Voldo on hirviö, joka pystyy aiheuttamaan tulivuorenpurkauksia. Luultavasti äskeinenkin purkaus oli Voldon tekosia. Teidän tehtävänne olisi kukistaa tämä olento. Kuka delfiineistä olisi vapaaehtoinen opastamaan nämä kaksi sutta Voldon pesäpaikalle? Yksikään delfiini ei suostunut tähän tehtävään, mutta lopulta eräs vähän rohkeampi delfiini sanoi: Minä olen vapaaehtoinen, päällikkö. Ja niin delfiini ui kohti Vulcanus -saarta (tulivuorenpurkaus oli jo suurilta osin lakannut) ja kiersi sen taakse päästäkseen jokeen, jossa odotti Voldon pesä. Kun he olivat päässeet jokeen, he näkivät sen pohjassa ammottavan tumman aukon.
14 Sinne teidän on mentävä, sanoi delfiini. Minun osani tässä tehtävässä on jo suoritettu. Onnea matkaan! Sudet lähtivät sukeltamaan Voldon pesään. Pesä oli yksinkertainen onkalo, jonka pohjalla oli merikasveja pehmusteena. Mutta vaikka sudet katsastivat pesän päästä päähän, Voldoa ei näkynyt. Samassa luolan suuaukon takaa kuului surkeita avunhuutoja. Raphael ja Bianca uivat äkkiä luolan suulle, ja kurkistivat ulos. Näky, jonka he näkivät, oli kauhistuttava: Suurehko vihreä olio, jolla oli kalan evät ja joka muistutti lohikäärmettä tuli kohti pesän suuaukkoa. Ja kädessään sillä oli häkki, johon oli lukittuna juuri se delfiini, joka heidät oli luolalle opastanut. Raphael ja Bianca lähtivät äkkiä pakoon, ja piiloutuivat kiven taakse. Delfiini täytyy vapauttaa, sanoi Bianca. Minulla on vahva suunnitelma, sanoi taas Raphael. Sinä jäät kiven taakse, ja vapautat delfiinin, kun olen harhauttanut tuon olion pois täältä. Bianca ymmärsi suunnitelman. Raphael hyökkäsi kiven takaa Voldon eteen, ja sanoi tälle: Etpä taidakaan saada minua kiinni! Olet hidas ja ruma! Hän sanoi sille kaikenlaisia solvauksia, kunnes Voldo suuttui ja lähti ajamaan Raphaelia takaa. Sillä aikaa Bianca tuli esiin kiven takaa, ja avasi delfiinin häkin avaimella, jonka Voldo oli tiputtanut lähtiessään. Raphaelin ja Voldon takaa-ajo kiihtyi. Lopuksi Raphael teki hienon käännöksen ylöspäin, merihirviö hämääntyi ja ui suoraan päin meriköynnöksiä, joihin se sotkeutui. Niin Raphael ja Bianca ja delfiini kokoontuivat Voldon pesälle, ja delfiini lausui kiitokset. Raphael ja Bianca lähtivät takaisin ylös saaren rannalle. Mutta he eivät tienneet, että heitä seurattiin. He saivat tietää sen vasta, kun heidän takaansa kuului askelten ääniä. Sudet kääntyivät katsomaan ja näkivät jotain odottamatonta
15 Luku 5 Sudet huomasivat, että heidän edessään seisoi alkuasukas! Tuo olento, jolla oli yllään karvainen lannevaate, nuuski hämmästyneitä susia ja nappasi näitä hännästä. Alkuasukas raahasi intoa puhkuen löytönsä, sudet, pieneen, bambuhökkeleiden täyttämään viidakkokylään. Pienistä bambuhökkeleistä pilkisti esiin vaaleanruskeita, oudoksuvan näköisiä alkuasukkaita. Garramörra dellos spansballa gaaalikaah! alkuasukas örisi eläimennahkasta valmistetulla valtaistuimella istuvalle heimopäällikölle, jolla oli päässään kirjavista sulista tehty päähine. Päällikkö tuli kummeksuen susien luokse ja alkoi nuuskia heitä. Nja nja, päällikkö tokaisi ja nyökytti päätään. Sudet katsoivat peloissaan toisiaan, kun huomasivat muutaman heimolaisen naisen tallustavan kohti kuparista, suurta pataa. Yksi naisista repi yrttejä, toinen hämmensi pataa ja kolmas heitteli oudon muotoisia ja värisiä hedelmiä pataan. Toivottavasti tuo pata ei ole meitä varten, Bianca kuiskasi värisevällä äänellä. Toivottavasti ei, Raphael jatkoi vähintään yhtä peloissaan. Pian Raphael ja Bianca näkivät, kun kaksi rotevaa heimolaismiestä lähestyivät heitä öristen. Miehet ottivat sudet kouriinsa ja raahasivat heidät hökkeleistä suurimpaan. Apua! Bianca ja Raphael huusivat yhteen ääneen, kun miehet viskasivat heidät tuohon suureen bambuhökkeliin ja telkesivät heidät ristikko-ovien taakse. Bianca ja Raphael tajusivat, että olivat alistuneet noille kummille alkuasukkaille ja joutuneet vankilaan! Nyt ollaan lirissä, Raphael voihki ja raapi turkkiaan. Bianca myötäili Raphaelin tuskaa, mutta totesi kuitenkin, että olihan heillä toisensa. Väsyneet sudet käpertyivät majan nurkkaan ja nukahtivat. Aamulla Raphael heräsi kirkkaisiin auringonsäteisiin ja luultavasti päällikön aiheuttamaan huutoon. Sudet alkoivat etsiä ruokaa, mutta sitä ei näyttänyt olevan missään. Olemme kerta kaikkiaan pulassa, Raphael tuskaili.
16 Samaan aikaan Bianca survoi majan perältä löytämää heinäkasaa eteenpäin. Ja tuotakos Raphael ihmetteli: Mitä sinä oikein teet? Tarkoitan, mitä hyötyä tuosta luulet olevan? Heinät painuvat hyvin eteenpäin, vaikka seinä on vastassa, tässä täytyy olla jokin kolo tai jotain, Bianca ähki ja jatkoi hommaansa. Raphael oli yhä kummissaan, mutta tuli susitoverinsa avuksi ja pitkän uurastuksen jälkeen he saivat heinäkasan survottua ulos. Ja kuten Bianca oli arvellut, heinäkasan takana oli pyöreä kolo, josta olisi kyllä vaikeaa päästä mihinkään suuntaan. Raphael tunkeutui kolon sisään. Kolo oli aika ahdas eikä hän päässyt eteenpäin vaan jäi jumiin kolon suuaukkoon. Raphael meni takaisin Biancan luo. Sinä olet laihempi kuin minä. Yritä sinä mennä kolon kautta ulos, Raphael sanoi Biancalle. Bianca totteli ja meni koloon ja pääsi eteenpäin kunnes joutui umpikujaan. Bianca koputti kolon seinää ja totesi että se oli ontto. Yhtäkkiä Bianca tunsi, kun joku nykäisi hänen jalkaansa. Säikähtäneenä Bianca ahtautui ulos kolosta ja huomasi, että Raphael oli vetänyt hänen jalkaansa. Mitä sinä luulet tekeväsi? Bianca kysyi äkäisesti Raphaelilta. Sitä paitsi olin juuri hakkaamassa löytämääni seinää rikki, kun sinä aloit repiä minua jalasta! Bianca jatkoi vaahtoamistaan. Odota, kun selitän! Yksi vanginvartija käveli tuosta ohi, ja olisi kai kamalaa, jos hän näkisi meidän puuhamme! Asiasta seitsemänteen, seinä, niin seinä, loistavaa, tai itse asiassa ei, työ ahtautua ulos käy nyt entistä tuskallisemmaksi! Raphael selitteli ja viuhtoi vimmatusti käsiään. Bianca oli ensiksi epäileväinen, mutta ilme muuttui, kun hän huomasi vanginvartijan, joka käveli hökkelin edessä edes takaisin. Meitä taidetaan vartioida. Mikä nyt neuvoksi? Bianca sopersi. Sitten Raphael keksi: Kolohan on vankilan takaosassa ja vartija kävelee oven edessä. Ymmärrän, Bianca sanoi ja tunkeutui taas kerran koloon. Hän alkoi hakata seinää ja jo parin lyönnin jälkeen seinä petti ja Bianca pääsi ulos. Bianca turvasi selustansa katkenneella palmun oksalla ja yritti huudella Raphaelille. Aluksi Raphaelia ei näkynyt, mutta pian hänkin tajusi, että oli aika yrittää ulospääsyä. Raphael tunki päänsä ulos kolosta ja sai itsensä ahdettua keskivartaloon saakka, mutta mahan kohdalla Raphael juuttui koloon totaalisesti. Bianca, Bianca! Raphael huusi niin kovaa, kuin olosuhteissa oli mahdollista. Huudot kantautuivat Biancan korvaan ja tungettuaan päänsä seinän läpi hän näki Raphaelin huutojen syyn. Bianca alkoi repiä Raphaelia. Bianca ähki hiki hatussa, mutta Raphael ei kerta kaikkiaan näyttänyt pääsevän kolon läpi.
17 Pidetään tauko, Raphael ehdotti, vaikka eihän hänellä ollut mitään työtä tehtävänä, kuin toivoa, että Bianca saisi hänet revittyä ulos kolosta. Tarkoitat, minä pidän tauon, Bianca ähki ja pyyhki hikeä otsaltaan. Käyn hakemassa kookoshedelmiä, Bianca sanoi ja lähti ennen kuin Raphael ehti vastustaa. Raphael ei pystynyt vastustamaan kookoshedelmähimoaan ja yritti kerta toisensa jälkeen ahtautua kolon läpi. Kun Bianca tuli kololle kookoshedelmiä kantaen, Raphael muisti kuinka oli ollut syömättä ja ponnahti kolosta irti. Kaikki oli tapahtunut ihmeen kaupalla. Monen kerran yrityksen jälkeen Biancan seurana majan takana (salaa) oli Raphael! Raphael alkoi kahmia kookoshedelmiä ja yritti hakata niitä rikki, mutta turhaan. Samassa Raphael kohtasi ilkeämielisen vanginvartijan pelottavan silmäparin. Mitäs te täällä teette, tehän olette vangittuja! vanginvartija örisi. Me tuota öö nälkä iski ja niin mutta miten sinä osaat kieltämme? Raphael ähki. Vanginvartija ei vastannut vaan otti susia korvasta kiinni ja raahasi ne päällikön luo. Vanginvartija örisi alkuasukkaiden kielellä päällikölle jotain ja tulkitsi Raphaelille ja Biancalle mitä päällikkö oli heidän "nälänhätäänsä" tuuminut: Jos pystytte syömään kymmenen käristettyä kovakuoriaista saarelaistemme tapaan, olette vapaita! vanginvartija julisti. Me pystymme siihen! Bianca sanoi rohkeasti ja päättäväisesti kädet puuskassa. Pataa keittäneet naiset ottivat palmunlehdistä punotusta kopasta kymmenen kuoriaista. Nainen antoi yhden kovakuoriaisen sekä Raphaelille että Biancalle. Raphael laittoi kovakuoriaisen suuhunsa. Kovakuoriainen maistuikin nälkäisestä Raphaelista yllättävän hyvältä. Bianca taas ei oikein tykännyt kuoriaisista, mutta sai itsensä kumminkin pakotettua syömään yhden. Raphael halusi lisää ja hän sai syötyä omansa parissa sekunnissa, mutta Biancalla kesti huomattavasti kauemmin. Lopulta kuitenkin, sudet olivat saaneet yhteensä kymmenen kovakuoriaista kurkusta alas. Olemme vapaita! sudet huusivat riemastuen ja hyppäsivät niin korkealle kuin suden ja ihmisen välimuoto oudolla banaaninmuotoisella saarella vain voi. Vanginvartija kertoi, että sudet olivat siepattu vetonaulaksi, tulivuorijuhlia varten. Nyt oli kuitenkin täysin selvää, että susista saarelaisten hauskuuttajiksi ei ollut ja tämänpä vuoksi sudet joutuivat jäämään saarelle auttamaan muissa tulivuorijuhlan valmistelutöissä. Oli todella ikävää olla outojen alkuasukkaiden vangitsemana köyhällä saarella, mutta saivat sudet sentään ruokaa ja juomaa ja oppivatpa jopa uuden kielen!
18 Luku 6 Raphael ja Bianca ovat saaneet tehtäväksi juhlien valmisteluja varten kerätä marjoja kylän ulkopuolella olevista pensaista vartijan vahtiessa. Apua, täällä on varas! kuului huuto kylän sisältä ja vartija lähti katsomaan tilannetta. Nyt on meidän tilaisuutemme, paetaan! Tuolla on luola, näetkö? Juostaan sinne! Raphael huudahti heti sen jälkeen kun vartija on mennyt sisälle porteista. Raphael ja Bianca juoksivat kohti luolaa joka on rehevöitynyt. He menivät sisälle luolaan joka oli melko valoisa sisältä. He kävelivät todella pitkästi alaspäin menevää tunnelia kunnes he näkivät valoa. Valoa heijastui jalokivistä. Katso kuinka paljon rikkauksia! Otetaan mukaan kaikki mitä saamme kannettua, sillä näillä rahoilla pääsemme pois tältä saarelta ja voimme rakentaa koneen mikä palauttaa meidät ennalleen! huudahti Raphael. He ottivat mukaansa niin paljon erilaisia jalokiviä kuin saivat kannettua käsissään. He ahtautuivat ulos pienestä aukosta ja kohtasivat yllätyksen. Heimopäällikkö seisoi vihaisen näköisenä luolan suulla. Hah, luuletko että jättäisin teille loistavan tilaisuuden lähteä, kun vartijan huomio on muualla? En, vaan piilotin toisen vartijani erään puskan taakse vakoilemaan teitä, ja hän tuli raportoimaan minulle, että astuitte kiellettyyn luolaan. Riensin paikalle ja näemmä olette ottaneet heimon kalleimmat aarteet mukaanne. Se on rangaistava teko! huudahti päällikkö, ja viittasi heitä seuraamaan takaisin kylään. He eivät uskaltaneet paeta, sillä päälliköllä oli jousi olalla. Kylään tullessa heidät paiskattiin puiseen häkkiin, joka oli hyvin likainen ja siellä oli rottia. Meidän täytyy päästä ulos täältä tai kuolemme ennen pitkää nälkään, huomautti Bianca. Älä huoli, pakko meidän on täältä saada ruokaa, vastasi Raphael. Molemmat susista valvoivat koko yön pohtien keinoja päästä pois. Aamulla heille heitettiin leipä, jonka he saivat puolittaa. He eivät nähneet heittäjää ja epäilivät hänen toimineen päällikön käskyn alaisena. Muutaman tunnin päästä he kuulivat päällikön ilmoittavan kovalla äänellä että vangeille ei saa antaa ruokaa. Koko päivä kului ja ilta lähestyi ja molempia susia väsytti. Molemmat menivät makuulle kaiken lian ja eläinten keskelle ja he alkoivat nukkua. Herätkää! kuului kuiskaus häkin ulkoa.
19 He näkivät saman vartijan joka oli lähtenyt heitä vartioidessaan kylään jahtaamaan varasta. Vartija avasi lukot ja sanoi: - Nopeasti, juoskaa pois kylästä ja paetkaa! Olen asiassa eri mieltä kuin päällikkö ja teidät vangittiin turhaan mielestäni, en hyväksy sellaista. Paetkaa nopeasti kun vielä ehditte, älkää ikinä palatko! Sudet kiipesivät aidan yli ja lähtivät juoksemaan pakoon minkä kerkesivät. He juoksivat niin kauas kohti tulivuorta että kylä ei enää näkynyt. Sudet aikoivat levätä tässä välissä, sillä he eivät olleet nukkuneet kunnolla yli vuorokauteen. He saivat levätä noin tunnin kunnes he kuulivat ääniä. Eläimet juoksivat laumana karkuun ja pitivät kovaa ääntä. Katso, tulivuori! Bianca huudahti. Sudet katsoivat kohti tulivuorta joka savusi. He päättivät mennä tarkastamaan tilanteen ja alkoivat kävellä kohti tulivuorta kun eläimet olivat menneet ohi. Kun sudet pääsivät tulivuorelle ja he näkevät että laava on nousemassa. Kuolemme jos emme pakene laavaa! Raphael huudahti ja sudet lähtivät juoksemaan polkua pitkin poispäin tulivuoresta. He katsoivat taakseen ja näkivät laavan alkaneen virrata tulivuoresta alaspäin. He jatkoivat matkaa niin pitkälle, että tulivuorta ja laavaa ei enää näkynyt. Nyt voisi olla hyvää aikaa nukkua, jatketaan matkaa seuraavana päivänä, sillä minä en ainakaan jaksa kävellä enää. Sudet päättivät nukkua yön. Aamulla he heräsivät sateeseen. He odottivat puun alla kunnes sade lakkasi. He kävelivät jonkin matkaa kunnes... Hei, kuulitko? Astuin jonkin metallisen päälle. Se kuulostaa ontolta, Bianca sanoi. He tutkivat maata ja huomasivat sammaleen alla luukun jossa oli kahva. He vetivät kahvasta ja putosivat suoraan selliin jossa odotti yllätys. Pariisi, mitä sinä täällä teet! Tämähän on jonkinlainen tyrmä vai mitä? Bianca ihmetteli - Miten me tänne jouduimme ja miten pääsemme pois? Kerro meille kaikki mitä tiedät, Raphael sanoi hämmentyneesti.
20 Luku 7 Pariisi istui tyrmässä ja puhui Raphaelille ja Biancalle: - Kun sudet putosivat mereen, kurkistin kalliolta alas, vartijat tulivat perässä ja veivät minut tyrmään. Raphael ja Bianca harmittelivat Pariisin ikävää tapaturmaa, ja Raphael päätti lähteä hakemaan apua. Raphaelilla oli suuret terävät kynnet, joita hän osasi usein hyödyntää pahoissa tilanteissa ja tässä sellainen nyt oli. Raphael avasi tassunsa ja otti esille suuret kyntensä. Hän valitsi onton kohdan seinästä ja mursi sen! Siinä se oli pienen pieni reikä, josta Raphael pääsi juuri ja juuri livahtamaan hakemaan apua. Tyttöjen oli pakko luovuttaa, ja jäädä odottamaan apua, sillä Pariisi ei halunnut lähteä pilaamaan vaatteitansa kuraiseen ilmaan, ja Bianca halusi jäädä hänen seurakseen. Raphael juoksi minkä kintuistaan pääsi, kohteena ranta. Hän juoksi ja juoksi ja juoksi, kunnes vihdoin edessä näkyi rantaa. Vaatteet kuraisina ja märkinä Raphael kaivoi taskustaan taskulampun. Raphael painoi innoissaan taskulampun paininta, mutta mitään ei tapahtunut. Raphael kirosi mielessään tapahtunutta, sillä hän tiesi varsin hyvin mitä oli tapahtunut. Eihän taskulamppu voinut olla rikkoutumatta jos se oli käynyt seikkailemassa esimerkiksi vedessä. Raphael lähti lampsimaan kohti metsää. Hänellä oli mielessään loistoidea. Jos kerran taskulamppu oli rikki, niin aina pystyi luottamaan luonnon antimiin. Raphael keräsi maasta Galagata-puun puita, kiviä ja lehtiä. Vihdoin saamiensa antimien kera Raphael lähti kävelemään kohti rantaa. Raphael asetti puut nuotioksi ja kaivoi taskustaan tulitikut. Raphael sytytti tulitikun ja heitti sen nuotioon. Mitään ei tapahtunut. Silloin Raphael tajusi jotain, mikä ei aivan heti tullutkaan mieleen. Puut olivat märkiä. Nuotion sytyttäminenkään ei siis tule onnistumaan. Mitä muita keinoja on? - Uuuu! Raphael ulvaisi.