TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! Kenfin Bridge toteuttaa vuosina 2012-2014 orpojen ja haavoittuvaisten lasten tukihankkeen Busiassa, Länsi -Keniassa. HANKKEESSA LAPSET SAAVAT: KOULUMAKSUN KOULUPUVUN KOULUMATERIAALIN KOULUATERIAN KOTIASUN KUUKAUTISTUOJAT (TYTÖILLE)
MIKSI HANKE ON TÄRKEÄ?
Busiassa on paljon lapsia, joilla ei ole varaa kouluun.
Moni heistä on orpo, ilman molempia vanhempia.
Jotkut joutuvat elämään lapsesta asti kadulla kerjäämällä.
ALUEELLA VALLITSEE SUURI HIV-EPIDEMIA JA MONIEN VANHEMMAT OVAT KUOLLEET AIDSIIN. Suurin osa ei tiedä kantavansa tautia ja levittää sitä eteenpäin. Hoidon piiriin kuuluvat saavat ilmaisen lääkityksen ja voivat jatkaa normaalia elämää.
Jos orpolapset ovat onnekkaita, joku sukulaisista pitää heistä huolen.
Vaikka huoltajat tekevät kovasti töitä, kuukausitulot eivät riitä kaikkien lasten koulunkäyntiin. Päivän palkka on usein vain 1 euron (100 KES).
Erilaisten ruokatarvikkeiden myynti on tyypillinen elinkeino Busiassa. Kuvassa cassavaa ja hiivaa.
Miehet kantavat pyörillä suuria lasteja yrittäen tienata lapsille päivän ruoan.
Jotkut lapset joutuvat olemaan päivisin töissä, koska huoltajilla ei ole varaa heidän koulumaksuihin, eikä raha riitä ruokaan.
Kouluun ei pääse ilman koulupukua, tarvikkeita ja koulumaksua.
HANKE MAHDOLLISTAA 200 LAPSEN KOULUNKÄYNNIN 3 VUODEN AJAN
Projektiin valitut lapset odottavat mittaamista tulevia koulupukuja varten!
Koulujen vaatimuksena ovat tietyt koulutarvikkeet.
Kouluissa ei tarjota lounasta. Joillakin lapsilla voi olla mukana eväät tai he sinnittelevät koko päivän ilman ruokaa. Projektiin kuuluvat lapset pääsevät lounaalle Kenfin Bridgen tiloihin.
Lapset ovat valittu eri kouluista. Joidenkin lasten matka lounaalle voi olla 5 kilometriä.
Ennen lounasta pitää ilmoittautua.
Sitten pestään kädet. Se on tärkeää, koska ruoka syödään käsin. Käsienpesu estää bakteerien ja viruksien leviämistä. Projektin ensimmäinen hankinta olikin vesitankki.
Ruoan tarjoilee keittäjä. Ugali ja pavut ovat suosittuja.
Jälkiruoaksi saa ananaksen tai mangon.
Ruokailun aikana lapset vaihtavat kuulumisia. Moni on luonut uusia ystäviä hankkeen aikana.
Lounaan jälkeistä hengailua ennen kouluun paluuta.
Koulu päättyy usein vasta iltapäivällä 5 aikaan. Koulumatka kotiin voi olla pitkä ja se taittuu jalan.
Kotiin päästään vähän ennen auringonlaskua.
Välipalaksi haukataan sokeriruokoa, jonka saa 5 centillä (5 KES).
Sitten tehdään kotityöt ja läksyt.
Illallinen on usein ugalia. Ugali on Kenian kansallisruoka ja sitä syödään usein suguman kanssa. Ugali on tehty maissijauhosta. Suguma on silputtua lehtivihreää, johon on lisätty tomaattia.
Keniassa on tärkeää nukkua hyttysverkon alla, sillä alueella on malariariski. Malaria on hyttysten kautta leviävä vaaraalinen tauti, joka voi hoitamattomana olla hengenvaarallinen. Malariahyttyset liikkuvat vähän ennen auringon laskua ja auringon nousun aikaan.
Hanke mahdollisti jokaiselle perheelle 2 hyttysverkkoa malarian estämiseksi.
Viime heinäkuussa oli lasten vaatepäivä. Lapset saivat kengät ja kotivaatteet.
Vaatteet ostettiin paikalliselta marketilta.
Kenkien sovittamista.
Kengät ovat erityisen tärkeät, koska maa on likainen. Kaikilla lapsilla ei ole varaa kenkiin.
Kaikille löytyi oikean kokoiset kengät.
Moni valitsi ensimmäistä kertaa omat vaatteet.
Vaatepäivänä oli hyvät fiilikset.
Uuden paidan omistaja.
Sitten tuli sade. Kun rankkasade yllättää voi jäädä jumiin moneksi tunniksi.
Päivä oli pitkä, mutta kaikki saivat pussillisen vaatteita ja kengät.
Huoltajilla ei aina ole varaa lasten terveydenhuoltoon. Hanke mahdollistaa äkillisten sairauksien hoitoa.
Vapaa-aikana lapset rakentavat autoja käyttämällä ympärillä olevia materiaaleja kuten puukeppejä ja muovinpaloja.
Tai sitten he pelaavat jalkapalloa. Jos ei ole oikeaa jalkapalloa sen voi rakentaa ympärillä olevasta materiaaleista kuten muovipusseista ja narunpätkistä.
Tässä on osa tiimiläisistä ketkä pyörittävät projektia. He pitävät huolen projektiin kuuluvista perheistä ja heidän lapsista.
Kun me täältä Suomesta menemme töihin, asumme niin kuin useat paikalliset asuvat.
Ja käytämme paikallista suihkua ja wc:tä.
Kaikki perheet ja lapset ovat kiitollisia hankkeesta! Se on tärkeä tuki monelle lapselle ja perheelle!
KENFIN BRIDGE KIITTÄÄ KAIKKIA YHTEISTYÖKUMPPANEITA!