Kaukolämmön paikalliset liiketoimintamallit 21.12.2012 Laura Hakala, Aki Pesola, Juha Vanhanen Gaia Consulting Oy
Sisällysluettelo Executive summary... 3 1 Johdanto... 4 2 Kaukolämmön paikalliset liiketoimintamallit... 5 2.1 Perinteinen lämpöyrittäjyys... 5 2.2 Franchising... 8 2.3 Kokonaispalvelu... 9 2.4 Yhteistoimintamallit... 11 2.5 Esimerkkejä ulkomaisista liiketoimintamalleista... 13 3 Liiketoimintamallien arviointi... 17 3.1 Tekninen soveltuvuus... 17 3.2 Taloudellisuus ja ansaintalogiikka... 19 3.3 Palvelutaso... 31 3.4 Sosiaaliset vaikutukset... 33 3.5 Ympäristölliset vaikutukset... 34 4 Yhteenveto soveltuvuudesta Suomen olosuhteisiin... 34 4.1 Perinteinen lämpöyrittäjyys... 34 4.2 Franchising... 37 4.3 Kokonaispalvelumalli... 38 4.4 Yhteistoiminta ylijäämälämpöä myyvän suurkuluttajan kanssa... 39 4.5 Yhteistoiminta ylijäämälämpöä ostavan suurtuottajan kanssa... 40 5 Johtopäätökset ja suositukset... 41 Lähteet... 42 2
Executive summary Local district heating business, outside large urban centers, is a profitable business in Finland, which can be practiced with several different business models. In addition to the traditional, local district heating business, local district heat production can be also based on franchising business model, on integrated service model or on different types of cooperation models, either between a local district heat producer and industrial site providing surplus heat or between a local district heat producer and a larger district heating company. Locally available wood energy is currently utilized effectively in the traditional district heating business model, in which a local entrepreneur produces heat to consumers in the local area. The franchising model is a more advanced version of the traditional district heating entrepreneurship. In this model, franchisor funds part of the investments, as well as offers centralized maintenance and fuel supply, for example. In the integrated service model, the local district heat producer offers also energy efficiency services and other value-added services, which are based on either the local district heat suppliers or his partner s expertise. In the cooperation model with industrial site, the local district heating business is based on the utilization of the surplus heat from the industrial site. In some cases, profitable operating model approach may be a district heating company outsourcing operations of one or more heating plants to a local entrepreneur. It can be concluded that all business models for district heat production (traditional district heat business model, franchising, integrated service model, cooperative model) discussed in this report can be profitable in Finnish conditions, as well for the local heat producer as for the municipality - and, above all, they produce cost-competitive heat for the end-user. All the models were seen as viable and interesting and having possibilities for expansion Finland. However, profitability is dependent on many factors, and every business model contains a number of variations including different models for ownership and investments, different types of agreements between the players and possibilities for various technical choices. When considering which business model to choose for implementation, it is essential to take account its suitability to the local conditions. It should also be noted that the energy efficiency of buildings will result in decreasing heat demand for a single consumer, so it is a good idea to keep on open mind and also consider possibilities created by new technologies and unconventional approaches to earning logic. 3
1 Johdanto Suomen kaukolämmöstä tuotetaan suurin osa suurien kaupunkien kaukolämpöyhtiöissä. Näiden lisäksi Suomessa toimii lukuisia pieniä kaukolämpöyhtiöitä, alueellista lähilämpöä tarjoavia yrityksiä ja lämpöyrittäjiä. Esimerkiksi kuntaliitosten yhteydessä joudutaan usein pohtimaan, miten pienten alueellisten toimijoiden liiketoimintaedellytykset saadaan varmistettua. Samalla joudutaan pohtimaan millaisella liiketoimintamallilla paikallista toimintaa kannattaa jatkaa muuttuneissa olosuhteissa. Luonnollisesti yhtenä mahdollisuutena on fuusioituminen isomman yhtiön kanssa, jolloin haasteena ovat mm. tieto- ja laskentajärjestelmien sekä toimintatapojen yhteensovittaminen. Jääminen omaksi yksiköksi, jonka ohjaus tapahtuu omistajaohjauksen kautta, on myös yksi vaihtoehto. Edellä mainittujen vaihtoehtojen lisäksi voidaan myös pohtia uusia vaihtoehtoisia liiketoimintamalleja. Näitä voivat olla mm.: Perinteinen lämpöyrittäjyysmalli, jossa paikallisesta lämpötoiminnasta vastaa ulkopuolinen yrittäjä. Tämä toimintamalli on jo vakiintunut toimintatapa Suomessa. Toimintamallia voidaan hyödyntää esimerkiksi silloin kun kaukolämpöyhtiö haluaa ulkoistaa paikallisia toimintojaan. Franchising-liiketoimintamalli, jossa paikallinen yrittäjä toteuttaa keskitetysti suunniteltuja toimintatapoja, jotka voivat liittyä esimerkiksi teknisiin ratkaisuihin, polttoaineen hankintaa, tietojärjestelmiin ja markkinointiin. Kokonaisvaltainen palvelumalli, jossa paikallinen kaukolämmöntuottaja vastaa siitä, että asiakkaalla on joka hetki haluttu lämpötilataso. Tällaiseen kokonaisvaltaiseen palveluun voidaan myös liittää erilaisia energiatehokkuuteen tai kiinteistön energianhuoltoon liittyviä lisäpalveluja. Yhteistoimintamalli paikallisen suuren kuluttajan tai tuottajan kanssa, jolloin voidaan sopia ylijäämälämmön kaupasta toimijoiden kesken. Osasta näistä toimintamalleista on jo käytännön kokemuksia pitkältä ajalta. Kaikkia edellä kuvattuja vaihtoehtoja ei ole kuitenkaan kattavasti analysoitu eikä tarkasteltu niiden soveltuvuutta Suomen toimintaympäristöön. Tämän selvityksen tavoitteena on ollut: 1. Selvittää nykyisin käytössä olevat paikalliseen ja alueellisen lämmöntoimitukseen liittyvät liiketoimintamallit ja niistä saadut kokemukset. 2. Tarkastella voitaisiinko joltain muulta toimialalta tai muista maista kopioida liiketoimintamalleja, jotka voisivat soveltua paikallisen kaukolämpötoimintaan. 3. Tarkastella tunnistettujen liiketoimintamallien vahvuuksia ja heikkouksia sekä arvioida eri liiketoimimallien taloudellisuutta ja palvelutasoa sekä sosiaalisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia. 4. Selvittää liittykö joihinkin malleihin mahdollisuus laajentaa liiketoimintaa ja luoda sitä kautta mahdollisuus liikevaihdon ja kannattavuuden parantamiseen. 5. Antaa suosituksia millaisia liiketoimintamalleja kannattaisi kehittää paikallisen lämpöliiketoimintaan, jotta paikallisella kaukolämmöllä olisi hyvä kilpailukyky myös tulevaisuudessa. 4
Selvitys kohdistui paikalliseen kaukolämpötoimintaan, jolla tässä yhteydessä tarkoitetaan suurten kaupunkien keskustojen ulkopuolella olevia erillisiä kaukolämpöverkkoja sekä pienten kuntien kuntakeskusten tai vastaavien alueiden kaukolämpöratkaisuja. Tyypillisesti näissä kohteissa tuotantolaitosten tehot ovat muutaman megawatin luokkaa ja lämpö tuotetaan pääosin paikallisia polttoaineita käyttämällä. Hankkeessa tehtiin asiantuntija- ja toimijahaastatteluita, joilla kartoitettiin Suomessa käytettäviä liiketoimintamalleja sekä niiden käytännön kokemuksia. Hankkeessa käytiin läpi myös valikoituja esimerkkejä muista maista. Lisäksi hankkeen puitteissa järjestettiin työpaja, jossa validoitiin hankkeen tarkasteluun valittuja liiketoimintamalleja ja kehitettiin malleja edelleen. Tiedot haastateltavista sekä työpajan osallistujista ovat raportin lähdeluettelossa. Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää erityisesti kauko- ja aluelämmön kilpailukyvyn parantamiseksi pienissä kunnissa ja kuntakeskuksissa. Hankkeen tulokset voivat edistää myös kannattavuuden parantamista ja palvelutason parantamista uusilla liiketoimintaratkaisuilla. Lisäksi paikalliset ratkaisut voivat luoda uusia paikallisia työpaikkoja uutta liiketoimintaa. Jotkut uusista liiketoimintamalleista voivat synnyttää pitkällä tähtäimellä laajaakin valtakunnallista toimintaa ja yhtenäistää teknisiä ratkaisuja. Tuloksia voivat hyödyntää niin kaukolämpöyhtiöt, jotka tarkastelevat toimintansa laajentamista paikallisten kumppanuuksien kautta kuin lämpöyrittäjyyttä harkitsevat paikalliset toimijat. Raportin luvussa kaksi esitellään edellä mainitut neljä paikallisen kaukolämmön liiketoimintamallia pääpiirteittäin. Lisäksi käydään läpi kokemuksia malleista Suomessa sekä esitellään muutamia ulkomaisia kaukolämmön paikallisen hyödyntämisen tapauksia. Luvussa kolme käydään liiketoimintamallit läpi tarkemmin teknisen soveltuvuuden, taloudellisen kannattavuuden, palvelutason sekä ympäristöllisten ja sosiaalisten vaikutusten näkökulmista. Kolmannessa luvussa esitellään myös kunkin mallin ansaintalogiikka. Luvussa neljä esitellään kunkin liiketoimintamallin soveltuvuus Suomen olosuhteisiin ja viidennessä luvussa johtopäätökset ja suositukset. 2 Kaukolämmön paikalliset liiketoimintamallit Tässä luvussa esitellään tarkasteltavaksi valittujen kaukolämmön paikallisten liiketoimintamallien perusperiaatteet. Liiketoimintamallien konkretisoimiseksi esitellään myös valikoituja tapausesimerkkejä Suomesta ja ulkomailta. Tässä luvussa keskitytään erityisesti toimintamallien kuvaukseen ja esimerkkeihin. Liiketoimintamallien tarkempaan arviointiin paneudutaan luvussa 3. 2.1 Perinteinen lämpöyrittäjyys 2.1.1 Toimintamalli Lämpöyrittäjyystoiminta on paikallista lämpöenergian tuottamista, jossa yrittäjä tai yritys myy käyttäjälle lämpöä sovittuun hintaan. Pääpolttoaineena on yrittäjän omista metsistä tai lähiseudulta hankittu puu. Myös puunjalostuksen sivutuotteet, peltobiomassat ja turve sopivat polttoaineeksi. Polttoaineen hankinnan lisäksi yrittäjä tai yrittäjäyhteenliittymä huolehtii lämpökeskuksen 5
toiminnasta ja saa tuloa lämmitettävään kiinteistöön tai lämpöverkkoon tuotetusta energiasta. Lämpölaitos voi olla kiinteistön omistajan tai yrittäjän omaisuutta ja niiden teho vaihtelee usein muutamasta kymmenestä kilowatista useampaan megawattiin. 1 Lämpöyrittäjyyden ansaintalogiikka perustuu lämpöyrittäjän tuottamaan lämpöön, josta lämmön kuluttaja maksaa. Pienimmissä kohteissa lämpöyrittäjä myy lämpökeskuksen lämpöä suoraan asiakkaalle, ja alueverkko voi olla vain muutamia metrejä, esimerkiksi pihapiirin rakennusten välillä. Suuremmissa kohteissa usein kunta on investoinut alueverkkoon ja hoitaa myös lämmön myynnin ja jakelun sekä sopimuksen lämmönkuluttajien kanssa. Lämpöyrittäjän vastuulla on lämmön kulutukseen vastaaminen. Polttoaineen hankinta voi olla joko osa lämpöyrittäjän omaa toimintaa tai ulkoistettu polttoaineen toimittajalle. Lämpöyrittäjän riskit muodostuvat laitosinvestoinnista, polttoaineen hankintahinnasta sekä lämmön hinnasta ja kysynnästä. Myös laitoksen mahdolliset toimintahäiriöt ja työvoiman saatavuus aiheuttavat lämpöyrittäjälle riskin. Lämpöyrittäjyyden toimintamalli ja ansaintalogiikka on esitelty pääpiirteissään kuvassa 1. Käytännössä toimintamallista on useita variaatioita lämpöyrittäjä voi esimerkiksi itse tuottaa oman polttoaineensa ja myydä lämmön suoraan loppukäyttäjälle ilman välikäsiä. Kaukolämpöyhtiöiden ja lämpöyrittäjän yhteistyö tuo lisämahdollisuuksia lämpöyrittäjyysmalliin. Kaukolämpöyhtiö voi jopa ulkoistaa paikalliset toiminnot lämpöyrittäjälle. Kaukolämpöyhtiöiden tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia lämpöyrittäjine kanssa ovat mm. asiantuntija-apu urakoinnin valvontaan, energiayhtiön tarjoama päivystyspalvelu ja hälytysapu, kaukokäyttömahdollisuus jaksottaisesti valvottaviin kattiloihin sekä painelaitevalvonta. Muita mahdollisia yhteistyömahdollisuuksia ovat polttoainelaadun valvonta ja laatumittaukset, sopimusneuvonta, energiankäytön tehokkuusprojektien katselmukset ja toteutus, kouluttaminen ja opastus oppisopimuksella, lämpömäärämittarien tarkistuspalvelun tarjoaminen, lämpökeskusten vastaanottokokeiden hoitaminen sekä laitesuunnittelun konsultointi. Paikallisten lämpöyrittäjien vahvuuksia ovat hyvä paikallistuntemus, polttoaineen hankintaketju, joka voi palvella lämpöyhtiötä, paikallisten kaukolämmöntuottajien kevyt ja joustava organisaatio ja liiketoiminnan mahdollisuus pienelläkin kassavirralla. 2 1 Motiva, Lämpöyrittäjyys, http://www.motiva.fi/toimialueet/uusiutuva_energia/lampoyrittajyys 2 Nuutila (2008), Kaukolämpöyhtiöiden ja lämpöyrittäjien yhteistyömahdollisuudet 6
Kuva 1. Perinteisen lämpöyrittäjyyden toimintamalli ja ansaintalogiikka pääpiirteissään. 2.1.2 Kokemuksia Suomesta Suomessa perinteisen lämpöyrittäjyysmallin mukaisia kohteita on tällä hetkellä noin 500, ja kohteiden keskikoko on noin 500 kw. Yleisintä lämpöyrittäjyys on Länsi-Suomessa, jossa on 39 prosenttia laitoksista. Noin 30 prosenttia laitoksista sijaitsee Etelä-Suomessa, viidesosa Itä-Suomessa ja noin kymmenesosa laitoksista Pohjois-Suomessa. 3 Haastattelujen mukaan potentiaaliksi on arvioitu jopa 3 000 kohdetta. Hankkeessa tehtyjen haastattelujen mukaan lämpöyrittäjien toiminta on kannattavaa ja erityisenä motivaationa perinteisen lämpöyrittäjyysmallin mukaiset toimijat näkevät paikallisen polttoaineen hyödyntämisen ja paikallisen työllistävyyden. Lämpöyrittäjyyteen ryhtyminen on suhteellisen helppoa eikä vaadi erityistä koulutustaustaa. Paikallisten kaukolämmöntuottajien investointikyky on hyvä, mutta laajentaminen on suhteellisen hidasta vaadittavasta pääomasta johtuen. Perinteisen lämpöyrittäjyysmallin mukaisen toiminnan suurimmaksi investoinniksi on arvioitu 2-3 miljoonaa euroa ja kapasiteetiltaan korkeintaan 5 MW:n laitos. Suomalaiset lämpöyrittäjät huolehtivat usein myös polttoaineen hankinnasta. Suomessa on myös perinteisen lämpöyrittäjyysmallin mukaisia kohteita, joissa laitoksen omistaja on energiayhtiö, mutta laitosoperoija on paikallinen toimija. Näin on esimerkiksi Padasjoella, jossa Vapo omistaa laitoksen ja paikalliset toimijat operoivat sitä. Tässä toimintamallissa Vapo hoitaa myös polttoaineenhankinnan. Lämpöverkko on kunnan omistuksessa. 3 Motiva, Lämpöyrittäjyys, http://www.motiva.fi/toimialueet/uusiutuva_energia/lampoyrittajyys 7
2.2 Franchising 2.2.1 Toimintamalli Franchising-liiketoimintamalli perustuu franchise-antajan ja franchise-ottajan sopimukseen. Franchising on kahden oikeudellisesti ja taloudellisesti itsenäisen yrityksen, franchise-antajan ja franchise-ottajan pitkäaikaista sopimusperustaista yhteistyötä, jossa franchise-antaja siirtää taloudellista vastiketta vastaan franchise-ottajalle oikeuden käyttää ennalta määriteltyjen ohjeiden mukaisesti sovitun ajan tietyllä alueella tai tietyssä paikassa hallitsemaansa liiketoimintakonseptia. 4 Franchise-antajan ansainta perustuu franchisemaksuihin eli rojalteihin, joita se saa franchiseottajalta eli paikalliselta kaukolämmöntuottajalta. Franchise-ottaja puolestaan saa tuloja lämmön myynnistä. Liiketoimintamallissa etuja saattaa muun muassa keskitetystä polttoaineen hankinnasta ja huollosta. Lisäksi laitokset voidaan kilpailuttaa ja mahdollisesti myös hankkia keskitetysti. Franchising-antaja voi myös osallistua investointien rahoitukseen. Myös lämmön myynti ja laskutus voidaan hoitaa keskitetysti. Franchising-liiketoiminnan perusperiaate on esitetty kuvassa 2. Kuva 2. Franchising-liiketoimintamallin perusperiaatteet ja ansaintalogiikka. 2.2.2 Kokemuksia Suomesta Suomessa franchising-liiketoimintaa harjoittaa Biowin Oy. Yritys on ottanut liiketoimintamallin käyttöön noin 5 vuotta sitten ja toiminta on hyvin lähellä perinteistä franchising-mallia. Biowin Oy ei 4 Suomen Franchising Yhdistys Ry, http://www.franchising.fi/franchising 8
kuitenkaan ole kokenut kannattavaksi mallia, jossa laitoksen toteutus ja investointi on kokonaan franchise-antajan harteilla, vaan toteuttaa liiketoimintaansa yhteisinvestoinnilla. Tyypillisesti franchise-ottajan osuus on noin 30 % laitoksen investoinnista eli Biowin Oy toimii emoyhtiönä enemmistöosakkaana ja paikallinen kaukolämmöntuottaja vähemmistöosakkaana. Emoyhtiön tuotot muodostuvat osingoista sekä hallinnollisten palveluiden kuten toimitusjohtajapalvelun ja kirjanpitopalvelun maksuista. Biowinin mallissa polttoaineen hankinta on usein paikallisen yrittäjän vastuulla. Etuna paikallisyrittäjälle on Biowinin hyvä valmius ja rutiini laitosten kilpailuttamisesta. Biowin myös kartoittaa potentiaaliset paikallisen kaukolämmöntuotannon kohteet ja etsii niihin paikallisen kumppanin. Verkot voivat perinteisen lämpöyrittäjyyden tapaan olla joko kohteeseen kuuluvia, paikallisen kaukolämmöntuottajan omia tai sitten kunnan verkkoja. Kunnan verkon tapauksessa Biowinin kohteissa saatetaan hoitaa kesäaikaan koko alueverkon lämmönkysyntään vastaaminen. 2.3 Kokonaispalvelu 2.3.1 Toimintamalli Kokonaisvaltaisessa palvelumallissa paikallinen lämmöntuottaja vastaa siitä, että asiakkaalla on joka hetki haluttu asumismukavuus mahdollisimman alhaisilla kustannuksilla. Kokonaispalvelumalliin voi kuulua myös lämmityskonseptin suunnittelu, toteutus ja lämmön tuotannosta huolehtiminen asiakkaan puolesta, jolloin asiakkaan ei tarvitse käytännössä huolehtia mistään lämmöntuotantoon liittyen. Tällaiseen kokonaisvaltaiseen palveluun voidaan myös liittää erilaisia kiinteistön energianhuoltoon liittyviä lisäpalveluja. Kokonaispalvelumallissa paikallisen kaukolämmöntuottajan ansaintalogiikka voi perinteisestä lämpöyrittäjyydestä poiketen perustua myös lämmönsäästämisestä saatavaan tuloon sekä energiatehokkuustoimenpiteiden palvelumaksuihin. Tämä malli siis ei ole perinteisen lämpöyrittäjyyden tavoin sidottu pelkkään lämmönkulutukseen ja tuo täten ansaintaa myös, vaikka lämmönkysyntä tulevaisuudessa laskisi. Tämä tietenkin edellyttää, että lämmöntuottaja ja lämmön kuluttaja tekevät sopimuksen energiansäästön hyötyjen jakamisesta. Paikallinen kaukolämmöntuottaja voi tarjota esimerkiksi palveluita, joilla pyritään parantamaan ennen kaikkea loppukäyttäjän energiatehokkuutta. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kohteissa suoritettavia energiakatselmuksia ja/tai energiahuoltopalveluita 5, kuten LVI-järjestelmien säätämistä. Paikallinen kaukolämmöntuottaja voi olla itse vastuussa palveluiden tuottamisesta tai ulkoistaa tämän kolmannelle osapuolelle. Palveluntarjoaja voi osallistua myös mahdollisiin energiatehokkuusinvestointeihin, jolloin kustannusten ja hyötyjen jakautuminen sekä laitteistojen ylläpitovastuut tulee määritellä erillisillä sopimuksilla (vrt. ESCO-palvelu 6 ). 5 Energiahuoltopalvelut voivat olla esimerkiksi maalämmön asentamiseen ja ylläpito, vesikalusteiden uusiminen energiatehokkaiksi sekä ilmastoinnin ja vesikiertoisen lattialämmityksen asennus. 6 Ks. lisätietoja esim. Motivan Internet-sivuilta: http://www.motiva.fi/esco 9
Paikallinen kaukolämmöntuottaja voi siis toimia kohteen energiakokonaispalvelun myyjänä, palveluintegraattorina, ja asentaa kiinteistöön myös alajakokeskusten lisäksi tarkempaa kiinteistökohtaista automaatiota. Paikallinen kaukolämmöntuottaja voi myös toimia verkon rakentajana sekä koneyrittäjänä urakointipalvelun omaisesti suurempien lämmöntuottoon liittyvien rakennustöiden osalta. Tulot lämmönsäästämisestä perustuvat paikallisen kaukolämmöntuottajan tekemään energiakatselmukseen ja katselmuksen perusteella paikallisen lämmöntuottajan toteuttamiin energiatehokkuusparannuksiin. Kun paikallinen kaukolämmöntuottaja tuottaa saman mukavuustason pienemmällä energiankulutuksella, lämmöntuottaja voi laskuttaa esimerkiksi osan säästetyn lämmön hinnasta. Asiakas siis säästää lämmityskustannuksissa ja paikallinen kaukolämmöntuottaja saa tuloa energiatehokkustoimenpiteiden onnistumisen mukaan. Samalla paikallinen kaukolämmöntuottaja voi jättää hankkimatta polttoainetta säästetyn lämpömäärän mukaisesti. Kokonaispalvelumallin periaatteet on esitelty kuvassa 3. Kuva 3. Kokonaispalvelumallin ansaintalogiikka. Edellä esitetyn perusperiaatteen lisäksi kokonaispalvelumallissa paikallinen kaukolämmöntuottaja voi laajentaa toimintaa monella eri tavalla. Paikallinen kaukolämmöntuottaja voi esimerkiksi toimia polttoaineen jalostajana. Paikallinen kaukolämmöntuottaja voi myös toimia hälytys- ja päivystystehtävissä vikatilanteiden varalta sekä varavoiman tuottajana asiakkailleen. Lisäksi toimintaa voidaan laajentaa toimintoihin, joissa voidaan muutoinkin hyödyntää paikallisen kaukolämmöntuottajan kalustoa. Tällaisia tehtäviä voivat olla erilaiset urakointiin liittyvät toiminnot sekä lumen auraus yms. 10
2.3.2 Kokemuksia Suomesta Suomessa paikallisten lämpöyrittäjien toiminta on jo osittain kokonaispalvelumallin mukaista. Monet lämpöyrittäjät huolehtivat jo sekä polttoaineen hankinnasta että käsittelystä, ovat investoineet omaan laitokseensa sekä hoitavat kaikki laitokseen liittyvät työt, ylläpidon sekä lämmöntuotannon ja toimituksen asiakkaalle niin, että asiakkaan käyttömukavuus on huomioitu. Suomessa lämpöyrittäjillä on jo nyt valmiudet tuottaa erittäin tasalaatuista lämpöä. Heidän toimenkuvaan ja osaamisalueeseen kuuluu lämpökeskuksen asentamisen lisäksi sen ylläpito ja alajakokeskusten säätäminen tarkasti lämmöntarpeen mukaan. Palvelu perustuu siihen, että taataan asiakkaan haluama lämpö ja huolehditaan esimerkiksi isännöitsijän puolesta lämmön riittävyydestä. Tällä hetkellä Suomessa ei ole kohteita, joihin paikalliset kaukolämmöntuottajat toimittaisivat kiinteistökohtaista lisäautomatiikkaa tai tekisivät esimerkiksi energiakatselmuksia. Kokonaispalvelumallin mukainen toiminta pitää kuitenkin sisällään eräissä kohteissa täysivaltaisen lämmöntuottopalvelun lisäksi isännöitsijäpalveluita, mukaan lukien avainpalvelut, lumen aurauksen, hiekoituksen sekä jätehuollon. Paikalliset kaukolämmöntuottajat, jotka eivät vielä lisäpalveluita ole sisällyttäneet toimintaansa, ovat kiinnostuneita lisäpalveluiden tuottamisesta erityisesti kaluston käyttöasteen nostamiseksi. Toisaalta kaluston käyttöastetta nostavat nykyisin palvelut, jotka keskittyvät erityisesti talveen, ja täten lisäävät työvoiman tarvetta aikaan, jolloin myös lämmöntuottaminen vaatii eniten työvoimaa. Lisätyövoimalle ei ole välttämättä osoitettavissa työtehtäviä muulle ajalle vuodesta. 2.4 Yhteistoimintamallit 2.4.1 Yhteistoiminta ylijäämälämpöä tuottavan suurkuluttajan kanssa Tämä yhteistoimintamalli perustuu paikallisen kaukolämmöntuottajan toimintaan jonkin ylijäämälämpöä tuottavan paikallisen suurkuluttajan kanssa. Paikallinen suurkuluttaja ja paikallinen kaukolämmöntuottaja solmivat osto- ja myyntisopimuksen, johon voi liittyä myös osto- ja/tai toimitusvelvoite tiettyyn rajaan asti, esimerkiksi tietyllä teholla tai tietty energiamäärä vuodessa. Lämmönmyynti tämän sovitun rajan jälkeen voidaan hinnoitella erikseen. Mikäli lämmönmyyntisopimukseen kuuluu myös osto- ja toimitusvelvoite, paikalliselle kaukolämmöntuottajalle on toisaalta taattu lämmönsaanti, mutta toisaalta myös sitoumus ostaa lämpöä, vaikkei sille olisi kulutusta. Samaten suurkuluttajalle muodostuu varma tulovirta ylijäämälämmöstä, mutta toisaalta toimitusvelvoite velvoittaa sen takaamaan, että tietty määrä lämpöä on aina myytävänä, vaikka ylijäämälämpöä ei olisi ja se joutuisi tuottamaan tämän lämmön itse. Lisäksi sopimus voi kattaa tietyn, pitkänkin aikajänteen, esimerkiksi kymmenen vuotta. Kuva 4 esittää yhteistoimintamallin perusperiaatteen suurkuluttajan ja paikallisen kaukolämmöntuottajan välillä. Yhteistoiminnassa suurkuluttajan kanssa paikallinen kaukolämmöntuottaja voi toimia myös suurkuluttajan ylijäämälämmön priimaajana eli ostaa sekundäärilämpöä suurkuluttajalta, priimata sen ja myydä priimalämpönä jakeluyhtiölle tai kunnan verkkoon. 11
Kuva 4. Yhteistoiminta suurkuluttajan kanssa. 2.4.2 Yhteistoiminta lämpöä ostavan suurtuottajan kanssa Yhteistoiminta on myös mahdollista lisälämpöä ostavan suurtuottajan, kuten esimerkiksi läheisen kaukolämpöyhtiön, kanssa. Tällainen yhteistoiminta perustuu siihen, että paikallinen kaukolämmöntuottaja voi ajaa lämpökeskuksiaan oman asiakaspiirinsä kysyntää suuremmalla teholla, ja myydä oman lämpölaitoksensa ylijäämätuotannon energiayhtiölle, joka jakaa lämmön kaukolämpöverkossaan. Tämä malli voi tulla kysymykseen silloin, kun paikallisen kaukolämmöntuottajan tuotannon muuttuvat kustannukset ovat alhaisemmat kuin energiayhtiön tarvitseman lisätuotannon hinta. Tämän mallin perusperiaate on esitetty kuvassa 5. Kuva 5. Yhteistoiminta suurtuottajan kanssa. 12
Yhteistoiminnassa suurtuottajan kanssa on myös mahdollista, että paikallinen kaukolämmöntuottaja on suurtuottajan kumppani, jolle se on ulkoistanut osan lämmöntuotannostaan. Paikallinen kaukolämmöntuottaja siis toimii ikään kuin alihankkijana eikä ole itse sopimussuhteessa lämmön jakeluun liittyen lämpöverkon haltijaan, vaikka fyysisesti lämpöä verkkoon toimittaakin. Paikallinen kaukolämmöntuottaja voi myös olla sopimussuhteessa jakeluyhtiöön energiayhtiön rinnalla, jolloin paikallinen kaukolämmöntuottaja on sopimussuhteessa vain jakeluyhtiöön ja toimii suurtuotannon täydentäjänä. 2.4.3 Kokemuksia Suomesta Suomessa yhteistoimintaa on useassa kaukolämpökohteessa. Kouvolan seudulla KSS Lämpö Oy on suomalainen esimerkki yhteistoiminnasta suurkuluttajan kanssa. Yhteistoimintamalli toimii käytännössä erittäin hyvin, ja sen ansiosta lämmön hinta on saatu erittäin kilpailukykyiseksi. Yhteistoimintaa KSS Lämmöllä on Stora Enson Inkeroisten tehtaan ja Myllykosken Paper -tehtaan kanssa sekä Gasumin kompressiasemien yhteydessä. KSS Lämpö ostaa kaikissa kohteissa ylijäämälämpöä ja käyttää sitä aluelämmityksessä. Erilaisista teollisista prosesseista johtuen yhteistoiminnan tekniset ratkaisut ja sopimukset ovat erilaisia kohteesta riippuen. Samasta syystä myös investoinnit ovat vaihdellen joko ylijäämälämmön tuottajan tai paikallisen kaukolämmöntuottajan tekemiä. Esimerkiksi paperitehtaan yhteydessä lämpöä on saatavissa tasaisesti, kun taas niiden tuotantoprosessien, joiden luonne on vaihtelevampi, yhteyteen on rakennettu usein lisäksi omaa tuotantoa, jolla kompensoidaan ylijäämälämmön saannon vaihtelut. 2.5 Esimerkkejä ulkomaisista liiketoimintamalleista Euroopassa kaukolämpö on suosittu tapa vastata lämmitysenergian kysyntään. Paikallinen kaukolämmöntuotanto perustuu usein paikallisen polttoaineen hyödyntämiseen ja nykyään myös enenevissä määrin aurinkolämmön käyttöön. Tyypillisesti Euroopassa aluelämpöä hyödynnetään alueilla, joissa paikallista polttoainetta on saatavilla. Aluelämmön laajennusten rajoitteena on usein se, että taloudellinen kannattavuus heikkenee, kun etäisyys lämpökeskuksesta ja samalla verkon lämpöhäviöt kasvavat. Itävallassa maaseudun kaukolämmön lähtökohtana on paikallisen puubiomassan käyttö, ja Itävallan alueelliset liittovaltiot rahoittavat uusiutuvan energian projekteja. Itävallan maaseudun tyypillinen lämpökeskus koostuu kahdesta kattilasta, joiden polttoaineena käytetään yksinomaan haketta. Toinen kattila on varakattila ja käytössä vain erityisen kylminä aikoina tai hätätapauksissa. Lämpökeskukset on kytketty kaukolämpöverkkoon. Esimerkiksi Danfoss on toimittanut yli 300 biomassaa polttoaineena käyttävää lämpökeskusta ja niihin liittyvää alajakokeskusta Itävaltaan. Alajakokeskusten koko on tyypillisesti 85 kw kunnallisissa rakennuksissa ja 250 kw kouluissa. Hyötyinä laitoksen toimittajan ja paikallisen 13
kaukolämmöntuottajan yhteistyössä on se, että kokenut laitetoimittaja voi avustaa kokemattomampaa paikallista kaukolämmöntuottajaa alussa. 7 Lämpökeskuksesta kauempana sijaitsevien kiinteistöjen liittyminen kaukolämpöverkkoon ei välttämättä ole kannattavaa, sillä se vaatisi uuden verkon rakentamista etäämmälle lämpökeskuksesta, jolloin myös häviöt kasvavat suuremmiksi. Itävallan Schneebergissä on laskettu, että häviöt eivät saa ylittää 25 %:ia, jotta järjestelmät olisivat kustannustehokkaita. Samaten 25 %:n lämpöhäviö on Itävallassa raja, jonka ylittäville kohteille valtion tukea ei makseta. 8 Tapausesimerkki: Alueellisen biomassan hyötykäyttö itävaltalaisessa kylässä Wiesmathin alueella toimiva Biowärme Schneebergland on yhtiö, jonka kaikki 220 osakasta ovat alueen maanviljelijöitä, jotka toimittavat puuhakkeen yli kahteenkymmeneen lämpökeskukseen. Heille maksetaan kiinteä hinta, joka on hieman alueellista markkinakeskihintaa korkeampi. Yhtiön päämääränä on paikallisten yrittäjien tulojen turvaaminen, eikä tavoitteena ole tuottaa voittoa lämpökeskusten lämmön myynnillä. Wiesmathissa on kaksi biomassaa polttoaineenaan käyttävää kattilaa, jotka ovat kapasiteetiltaan 850 kw ja 300 kw. Lisäksi kylässä on 95 alajakokeskusta. Alueen kaukolämpöverkko on yhteensä 4 km, ja suunniteltu laajennettavan 5 km:iin. Alueen kaikki julkiset rakennukset ja suuremmat energiankuluttujat on kytketty kaukolämpöverkkoon. Alueen 300 talosta noin 30 prosenttia on verkon piirissä. Lämpöverkkoon on kytkettävissä noin 50 % alueen asunnoista siten, että verkon lämpöhäviöt pysyvät kohtuullisina ja aluelämpö kustannustehokkaana. Hakelämmön lisäksi energiaa tuotetaan lämpökeskusten katoille asennetuilla aurinkopaneeleilla, jotka tuottavat Wiesmathin kylän tapauksessa noin 7 000 kwh sähköä vuodessa. Sähkö syötetään julkiseen sähköverkkoon. Aurinkopaneelien tuottama määrä vastaa suurta osaa sähköstä, jonka lämpökeskukset tarvitsevat. Lähde: With, J., The Land of the 1000 Hills. Case Story Wiesmath, Austria 7 With, J. ( The Land of the 1000 Hills. Case Story Wiesmath, Austria. http://www.heating.danfoss.com/pcmpdf/vzehi102_wiesmath_austria_casestory_lores.pdf 8 With, J. The Land of the 1000 Hills. Case Story Wiesmath, Austria. http://www.heating.danfoss.com/pcmpdf/vzehi102_wiesmath_austria_casestory_lores.pdf 14
Tapausesimerkki: Biomassalla toimivalla aluelämmöllä päästövähennyksiä Italiassa Italiassa biomassalla toimiva lämpökeskus toimittaa lämpöä kahden Laas- ja Eyers -kylien yhteiseen kaukolämpöverkkoon, joka on kapasiteetiltaan 13 MW. Kaukolämpöverkko on rakennettu kahdelle biomassalla toimivalle tuotantolaitokselle, ja kokonaisuutta ohjataan yhdellä ohjausjärjestelmällä. Kummassakin kylässä on kuparikaapeliverkko ja kylien välillä valokaapeli yhdistää verkot. Verkon pääpiirteet on esitetty kuvassa 6. Biomassan lisäksi polttoaineena käytetään biodieseliä huippukuorman aikana. Kaukolämpöverkkoa on yhteensä 23 km ja lämpöä toimitetaan 540 kohteeseen. Investointi (mukaan lukien kaukolämpöverkko, kattilarakennus kattiloineen, biomassasiiloineen ja valvontatiloineen) oli noin 13 miljoonaa euroa. Idean takana oli kunta, ja mukana toteutuksessa ovat osuuskuntamaisesti kunta, kaikki loppukäyttäjät ja paikallisia maanviljelijöitä. Suunnittelu aloitettiin vuonna 2002 ja verkko oli käyttökunnossa 2005. Polttoaineena paikallinen biomassa korvaa öljyä ja nestekaasua, ja CO 2 -vähennysten oletaan tästä syystä olevan 24 000 tonnia vuodessa. Kuva 6. Italian Laas-Eyrs -alueen kaukolämpöverkon kaaviokuva. Lähde: Danfoss, District Energy Case Stories, Laas/Eyrs South Tyrol Italy 15
Tapausesimerkki: Uusiutuvan energian kylä Itävallassa Itävallassa olevan Kötschach-kylän sähkö tuotetaan vesivoimalla, biokaasuvoimalla, tuulivoimalla ja aurinkovoimalla. Alueella on myös mikrokaukolämpöverkko. Sen pituus on noin 3,3 km ja siihen on kytkettynä suurimmat energiankuluttajat, mukaan lukien julkiset rakennukset. Kaukolämpöverkossa on 36 alajakokeskusta. Lisälaajennuspotentiaalia 3 600 asukkaan kylässä on, mutta uudet kohteet olisivat lähinnä vain yksittäisiä taloja. Tätä ei nähdä korkeiden verkonlaajennuskustannusten takia taloudellisesti kannattavana. Puuhakkeella toimiva lämpökattila on teholtaan 1,5 MW ja tuottaa vuodessa lämpöä 4,6 GWh. Lämpökattilan lisäksi käytössä on biokaasuvoimala, joka tuottaa 500 MW sähköä ja ylijäämälämpö syötetään kaukolämpöverkkoon. Biokaasu tulee putkea pitkin kahden kilometrin päässä sijaitsevalta biokaasulaitokselta. Kesällä pelkkä biokaasuvoimala riittää tuottamaan tarvittavan lämmön. Lämpökeskus on täysin tietokoneistettu, joten lämmön kulutusta tarkkaillaan jatkuvasti. Liiketoimintaidealtaan malli on lämpöyrittäjyys, jossa myös paikallisille taataan tuloja ja työpaikkoja paitsi lämpöyrittäjyydellä myös sitä kautta, että polttoaineena käytettävä puuhake tuodaan läheiseltä sahalta. Lähde: With, J., A Self-sufficient Municipality in the Austrian Alps, Case Story - Kötschach-Mauthen, Austria Danfoss harjoittaa lukuisissa Euroopan maissa, kuten Tanskassa, Itävallassa, Italiassa ja Saksassa, liiketoimintaa, jota voidaan pitää franchising-liiketoiminnan kaltaisena. Liiketoimintaidea perustuu siihen, että Danfoss toimittaa kaukolämpölaitteiston, automatisoinnin ja tukee sekä toimijoita rakennusprosessissa että paikallista kaukolämmöntuottajaa käyttöaikana. Danfossin toimintaan kuuluu myös konsulttipalvelut kuten esiselvitykset ja optimaalisen tuotannon suunnittelu sekä putkimiesten, sähköasentajien ja paikallisten kaukolämmöntuottajien koulutus. Laitteiston ja mainittujen palveluiden lisäksi Danfossin ansainta tulee myös käytön ajan tuesta. Tässä mallissa käyttäjä ei maksa varsinaisia franchisemaksuja, vaan Danfossin ansainta tulee laitteiston myynnin lisäksi palvelutuesta ja jatkokehityksestä, jossa käyttäjää tuetaan kokonaisvaltaisesti. 9 Kokonaisvaltaista palvelumallia ei ole havaittavissa vielä vakiintuneena liiketoimintamallina. Erilaisia mahdollisia lisäratkaisuja kokonaispalvelun tuottamiseen kuitenkin on jo olemassa. Tästä esimerkkinä on Ruotsissa Helsingborgshem-kiinteistössä käyttöönotettu nk. komfortmätning eli mittaus- ja seurantatapa, jolla asukkaat itse voivat sekä seurata kulutustaan että vaikuttaa siihen. Toimintatapaan kuuluu sekä lämmityksen että vedenkäytön seuranta. Mittaus tehdään asunto-, jopa huonekohtaisesti. Huonelämpötila on sopimuksen mukaan 21 astetta, mutta halutessaan asukas voi säätää lämpötilaa, jolloin lämpökustannukset vastaavasti muuttuvat. 10 Helsingborgshem-kohteessa palvelu sisältyy vuokrasopimukseen, mutta tällainen palvelu voisi olla yksi elementti myös paikallisen 9 Danfoss, District Energy Case Stories, Laas/Eyrs South Tyrol Italy, luettavissa: http://heating.danfoss.com/pcmfiles/1/master/other_files/library/case_stories_references/casestory_biomass_italy.pdf 10 AB Helsingborgshem, Komfortmätning, luettavissa: http://www.helsingborgshem.se/index.php?page=komfortmatning 16
kaukolämmöntuottajan tarjoamaa kokonaispalvelua, jossa ansainta perustuisi muun muassa palvelumaksuihin laitteiston asennuksesta ja ylläpidosta. 3 Liiketoimintamallien arviointi Liiketoimintamalleista arvioidaan niiden vahvuuksia ja heikkouksia Suomen olosuhteissa. Tarkastelun painopiste on taloudellisessa kannattavuudessa ja palvelutasossa. Taloudellinen tarkastelu sisältää kannattavuuden lisäksi arvion ansaintalogiikasta sekä siitä miten kustannukset ja tuotto voitaisiin jakaa eri liiketoimintamalleissa. Tätä havainnollistetaan muutamilla esimerkkilaskelmilla. Lisäksi arvioidaan, mikä merkitys paikallisilla ratkaisuilla on ympäristöön ja paikallisen yhteisöön. 3.1 Tekninen soveltuvuus Teknisen soveltuvuuden arvioinnin kriteereinä ovat lämmön tuotannon kokoluokka, etäisyys kaukolämpöverkosta sekä liitettävyys kaukolämpöverkkoon. Lisäksi arvioidaan soveltuvuutta uusien teknologioiden käyttöönottoon, mukaanlukien aurinkolämmön, maalämmön ja pien-chp:n käyttöönottoon sekä matalalämpötilaverkon kiinnostavuutta. 3.1.1 Tekninen soveltuvuus olemassa olevaan infrastruktuuriin Perinteinen lämpöyrittäjyys soveltuu parhaiten pieniin kaukolämpökohteisiin (esim. kuntakeskus) tai yksittäisiin kohteisiin. Kohteet voivat olla kaukana verkosta tai esimerkiksi kunnallisen aluelämpöverkon piirissä. Paikallisen kaukolämmöntuottajan lämpölaitos ja oma alueverkko voidaan myös kytkeä osaksi kaukolämpöverkkoa, mikäli kyseessä on lämpölaitos, joka tuottaa korkean lämpötilan aluelämpöä. Tarvittaessa paikallinen kaukolämmöntuottaja voi esimerkiksi matalan kysynnän aikana kesällä vastata omaa, vakituista asiakaskuntaa suuremmankin kunnallisen verkon koko lämmönkysynnän hoitamisesta. Lämpöverkon koossa tekninen soveltuvuus ei ole paikallisen kaukolämmöntuottajan näkökulmasta rajoittava tekijä, vaan investoinnin kokoluokka. Franchising-liiketoimintamalliin pätevät samat tekniset soveltuvuudet kuin perinteiseen lämpöyrittäjyyteen. Rajoitteita saattaa muodostua perinteistä lämpöyrittäjyyttä enemmän, jos franchise-antaja on valinnut tietyn laitosteknologian, johon konsepti perustuu. Tällöin sopivan kohteen valinta ei ole yhtä joustavaa kuin perinteisen lämpöyrittäjyyden tapauksessa, jossa lämmöntuotantomuoto voidaan räätälöidä täysin paikallisiin olosuhteisiin parhaiten soveltuvaksi. Kun kokonaispalvelumalli ymmärretään kokonaisvaltaisten, räätälöityjen ratkaisujen toteuttamisena, soveltuu se parhaiten yksittäisiin kohteisiin, joihin on tarpeen tehdä kokonaisvaltaisia energiatehokkuustoimia. Kokonaispalvelumallin kohteet eivät sovi helposti liitettäväksi kaukolämpöverkkoon tai välttämättä edes aluelämpöverkkoon, sillä niillä on omat tuotantolaitteistonsa ja ohjausjärjestelmänsä. Kohteeseen omalla tuotantolaitteistolla, esimerkiksi maalämmöllä, tuotettava lämpö on matalalämpötilaista eikä täten sovellu suurempaan verkkoon liitettäväksi. Mahdollinen matalan lämpötilan alueverkko muutaman kohteen välillä on mahdollinen. Kohteiden lukumäärään ei ole teknisiä rajoituksia, vaan kyse on taloudellisen kannattavuuden rajan löytämisestä. 17
Tekniset rajoitteet yhteistoiminnassa ylijäämälämpöä myyvän suurkuluttajan kanssa tulevat suurkuluttajan toiminnasta. Suurkuluttajan sijainti sekä ylijäämälämmön määrä ja laatu sanelevat sen, minkälainen ratkaisu alueelle voidaan ja kannattaa rakentaa. Tyypillisesti ylijäämälämpö on paikallisen kaukolämmöntuottajan kyseisen kohteen pääasiallinen lämmönlähde, mutta lisäksi on otettava huomioon mahdollisen vara- tai huippulämmön tarve. Yhteistoiminnassa ylijäämälämpöä ostavan suurtuottajan kanssa tekniset rajoitteet liittyvät sekä paikallisen kaukolämmöntuottajan toimintaan että lämpöä ostavan suurtuottajan tarpeisiin. Paikallisen kaukolämmöntuottajan lämpölaitoksen on oltava lähellä kaukolämpöverkkoa sekä paikallisen kaukolämmöntuottajan on tuotettava korkean lämpötilan lämpöä, jotta kaukolämpöverkkoon syöttäminen onnistuu. 3.1.2 Uudet tekniset sovellukset Tässä selvityksessä tarkastelun painopiste ei ole uusissa kaukolämmöntuotannon teknologioissa. On silti kiinnostavaa ja hyödyllistä pitää mielessä, että erilaisia teknisiä ratkaisuja on olemassa ja ne kehittyvät koko ajan. Näillä uusilla ratkaisuilla voidaan luoda uutta ansaintaa paikallisille kaukolämmöntuottajille sekä nostaa paikallisen kaukolämmöntuottajan toiminnan kannattavuutta. Uusista teknisistä sovelluksista aurinkolämpö soveltuu parhaiten kokonaispalvelumalliin. Perinteisessä lämpöyrittäjyysmallissa aurinkolämpö soveltuu lämpölaitosta tukevaksi lämmön tuotannoksi, erityisesti lämpimän käyttöveden tuottamiseen. Yhteistoiminnassa ylijäämälämpöä tuottavan suurkuluttajan kanssa aurinkolämpö ei ole välttämättä kiinnostava ratkaisu, jos edullinen ylijäämälämpö kattaa lämmöntarpeen. Yhteistoiminnassa ylijäämälämpöä ostavan energiayhtiön kanssa aurinkolämpö on mahdollinen, mutta tällöin on otettava huomioon kaukolämpöverkkoon syötettävän lämmön laatuvaatimukset erityisesti riittävä lämpötilataso. Maalämpö soveltuu erinomaisesti kokonaispalvelunmallin mukaiseen toimintaan, jossa lämmön tuotto räätälöidään kohteittain ja matalan lämpötilan verkko on perusteltu, kun lämpö tuotetaan ja käytetään hyvin paikallisesti. Maalämpö ja matalalämpötilan verkko soveltuvat perinteiseen lämpöyrittäjyyteen ja franchising-liiketoimintaan lämmöntuotto ja -jakeluratkaisuiksi. Matalalämpötilaverkon suosio ei toistaiseksi ole Suomessa ollut suuri. Matalalämpötilaverkon investointikustannukset ovat perinteistä lämpöverkkoa matalammat, mutta ne asettavat tarkempia rajoitteita tuotettavalle lämmölle. 11 Suomessa aurinkolämpö ei toistaiseksi ole yleistynyt paikallisissa aluelämpöratkaisuissa. Tanskassa on lukuisia kohteita, joissa kaukolämpö tuotetaan aurinkolämpöjärjestelmillä. Aurinkojärjestelmät tuottavat vaihtelevasti kaiken lämpimän käyttöveden ja kohteesta riippuen jopa puolet tarvittavasta lämmitysenergiasta. Kohteissa on yhdistetty esimerkiksi aurinkolämpöjärjestelmä lämpövarastoineen, biomassakattila ja lämpöpumput sekä huipputehoa varten öljykattila. 11 Ks. esimerkiksi Gaian selvitys: Kevennetty kaukolämpötekniikka Kustannustehokkaan jakelu- ja asiakasteknologian kehittäminen matalan kulutustason olosuhteisiin, http://energia.fi/sites/default/files/kevennetty_kaukolampotekniikka_loppuraportti_2009.pdf 18
Kaukolämpöjärjestelmään on tyypillisesti kytketty muutama tuhat kuluttajaa. 12 Myös Hollannissa on kohteita, joissa kaukolämpöverkkoon on liitetty aurinkoenergian tuotantoa. 13 Pien-chp soveltuu perinteiseen lämpöyrittäjyyteen, franchising-liiketoimintaan ja yhteistoimintaan, jossa paikallinen kaukolämmöntuottaja myy ylijäämälämpöä. Pien-chp:n soveltuvuus kokonaispalvelumalliin riippuu palvelumallin laadusta: jos paikallinen kaukolämmöntuottaja tuottaa lisäarvopalveluiden ja asiakaskohteiden omien energiaratkaisujen lisäksi myös lämpöä alueverkkoon, pien-chp-laitoksen perustamiseen ei ole teknistä estettä. Yhteistoimintaan ylijäämälämpöä tuottavan suurkuluttajan kanssa pien-chp soveltuu mahdollisesti tulevaisuudessa, jos ylijäämälämpö ei ole pääasiallinen ja näin ollen varavoimaa lukuunottamatta ainoa lämmöntuotantotapa. Taulukossa 1 on esitetty yhteenveto uusien teknologiaratkaisujen soveltuvuudesta eri liiketoimintamalleihin. Taulukko 1. Liiketoimintamallien ja uusien teknologiaratkaisujen keskinäinen soveltuvuus. Aurinkolämpö Maalämpö Matalalämpötil averkko Pien-chp Perinteinen lämpöyrittäjyys Franchising Soveltuu, tukevana Soveltuu, tukevana Soveltuu Soveltuu Soveltuu Soveltuu Soveltuu Soveltuu Kokonaispalvelumalli Soveltuu erinomaisesti Soveltuu erinomaisesti Soveltuu erinomaisesti Soveltuu Yhteistoiminta suurkuluttajan kanssa Yhteistoiminta suurtuottajan kanssa Mahdollisesti, tukevana Soveltuu, tukevana Mahdollisesti Mahdollisesti Mahdollisesti, tulevaisuudessa Mahdollisesti Mahdollisesti Soveltuu 3.2 Taloudellisuus ja ansaintalogiikka Eri liiketoimintamallien taloudellisuutta ja ansaintalogiikkaa tarkastellaan esimerkkilaskelmien avulla. Laskelmat perustuvat kuvitteellisiin esimerkkitapauksiin ja ovat suuntaa antavia, mutta niiden avulla pyritään tuomaan selkeästi esille kaikki olennaiset kannattavuuteen vaikuttavat tekijät. Esimerkeissä ei ole otettu kantaa lämpöyrityksen omistusrakenteeseen, jolloin paikallisella 12 Sunmark, District and Central Heating Cases, http://www.sunmark.com/cases/district-central-heating, viitattu 19.10.2012 13 Esimerkkinä Hollannissa oleva 2700 kuluttajaa palveleva kaukolämpöverkko, johon tuotetaan kaukolämmön vuotuisesta tarpeesta noin 10 % aurinkoenergialla. Ks. Sunmark, District and Central Heating cases,sun Island Almere, http://www.sunmark.com/cases/district-central-heating/sun-island-almere-netherlands 19
kaukolämmöntuottajalla voidaan tarkoittaa tässä yhtälailla kaukolämpöyhtiötä, yksityistä yrittäjää, kuntaa tai joidenkin näiden yhteisesti omistamaa lämpöyritystä. 3.2.1 Perinteinen lämpöyrittäjyys Perinteinen lämpöyrittäjyysmalli voidaan jakaa kahteen vaihtoehtoiseen toteutustapaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa paikallinen kaukolämmöntuottaja investoi lämmön tuotantolaitteistoon ja lämmönsiirtoverkkoon. Toisena vaihtoehtona tarkastellaan tilannetta, jossa kunta on vastuussa verkkoinvestoinnista. Mikäli paikallinen kaukolämmöntuottaja tekee kokonaisinvestoinnin, toimittaa tämä lämmön loppukäyttäjälle. Mikäli taas kunta omistaa verkon, toimittaa paikallinen kaukolämmöntuottaja lämpöä kunnalle, joka myy lämmön edelleen loppukäyttäjälle. Taulukko 2. Perinteiden lämpöyrittäjyysmallin kannattavuuslaskennassa käytetyt tekniset ja taloudelliset oletukset. Tekniset Taloudelliset Kattilan lämpöteho 3 MW Laitosinvestointi 2 M Tuotannon häviöt 15 % Verkon investointi 0,6 M Huipunkäyttöaika 2 800 h Korkokanta 5 % Kattilan käyttöikä 20 v Hakkeen hinta 17 /MWh Verkkoon liitettävät kohteet 56 kpl Öljyn (POK) hinta 90 /MWh Loppukäyttäjän lämmöntarve 8 400 MWh Verkon liittymismaksu 8 500 /kohde Lämpöverkon pituus 3 km Tuotantolaitteiston huolto- ja kunnossapitokustannus Lämpöverkon häviöt 10 % Verkon huolto- ja kunnossapitokustannus 2,8 /MWh 0,8 /MWh Lämpöverkon käyttöikä 30 v Henkilöstökulut 70 000 /v Varakattiloilla (POK) tuotettu lämpö vuotuisesta kokonaistuotannosta 10 % Vakuutusmaksut 10 000 /v Muut kulut Lämmön myyntihinta loppukäyttäjälle 5 % muista vuotuisista kuluista 70 /MWh Lämmön myyntihinta kunnalle 60 /MWh 20
Laskennan tekniset ja taloudelliset lähtöoletukset on koottu taulukkoon 2. Esitetyt investointi- ja ylläpitokustannukset perustuvat julkisesti saatavilla oleviin tietoihin toteutuneista tai suunnitteilla olevista lämpökeskushankkeista sekä Gaian aikaisempiin selvityksiin. Polttoaineiden hinnat perustuvat Tilastokeskuksen keräämiin tietoihin. Taulukossa esitetyt muut kulut sisältävät toiminnassa syntyviä erottelemattomia kustannuksia, joita aiheutuu mm. laitoksen omakäyttösähkön hankinnasta. Laskelmissa käytetyt lukuarvot ovat pyöristettyjä ja tulokset suuntaa-antavia. Laskelmissa on oletettu, että osa lämpöverkkoinvestoinnista katetaan liittymismaksuilla. Laskennassa liittymismaksut on jaettu verkon käyttöiälle, jolloin liittymismaksut käsitellään vuotuisina tuottoina käyttäen samaa korkokantaa kuin verkkoinvestoinnille. Mikäli paikallinen kaukolämmöntuottaja kantaa kaiken riskin ja investoi sekä tuotantolaitteistoon että verkkoon, syntyy tehdyillä lähtöoletuksilla voittoa vuodessa noin 10 000 euroa. Perinteisen lämpöyrittäjyysmallin mukaiset vuotuiset kulut ja tulot on jaoteltu kuvassa 7. Tulot Lämmön myynti Liittymismaksut Kulut Laitosinvestointi Verkon investointi Polttoainehankinta Huolto ja kunnossapito Henkilöstökulut Vakuutusmaksut Muut kulut Euroa/vuosi Kuva 7. Paikallisen kaukolämmöntuottajan vuotuiset kulut ja tulot perinteisessä lämpöyrittäjyysmallissa, kun paikallinen kaukolämmöntuottaja investoi tuotantolaitoksen lisäksi lämpöverkkoon. Perinteisessä lämpöyrittäjyysmallissa paikallisen kaukolämmöntuottajan tekemä tulos on herkkä etenkin investoinnin suuruudelle sekä polttoaineen hinnassa tapahtuville muutoksille. Mikäli esimerkiksi hakkeen kustannus nousee 10 % eikä hinnannousua saada täysimääräisenä siirrettyä lämmön myyntihintaan, muodostuu toiminta tappiolliseksi. Toisaalta, jos haketta voidaan tuottaa esimerkiksi itse halvemmalla, paranee toiminnan kannattavuus. Pitkäaikaiset huoltoseisokit heikentävät toiminnan kannattavuutta, kun lämpö joudutaan tuottamaan hetkellisesti varapolttoaineella, joka on useassa tapauksessa hankintakustannuksiltaan haketta huomattavasti kalliimpi polttoöljy. Kuvassa 8 on esitetty herkkyystarkastelut kriittisimmille toiminnan tulokseen vaikuttaville parametreille eli laitosinvestoinnin suuruudelle, hakkeen hankintahinnalle sekä tuotannossa käytettyjen polttoaineiden keskinäisille osuuksille. 21
Euroa/vuosi 80 000 60 000 40 000 20 000 0-20 000-40 000-60 000 Kuva 8. Lämpöyrittäjyysmallin mukaisen kaukolämpötoiminnan vuotuisen tuloksen riippuvuus investoinnin suuruudesta sekä polttoaineen hinnasta ja käyttöjakaumasta. Mikäli kunta jakaa paikallisen kaukolämmöntuottajan riskiä investoimalla verkon rakentamiseen, pienenee paikallisen kaukolämmöntuottajan vuotuinen tulos taulukon 2 mukaisilla lähtöoletuksilla lähelle nollaa, jolloin lisätuottoja pitäisi pyrkiä hakemaan lämmön hinnoittelun ja/tai kaukolämpöverkon laajentamisen kautta. Tässä tapauksessa paikallisen kaukolämmöntuottajan riskiä pienentää kuitenkin se, että verkon huollosta ja kunnossapidosta aiheutuvat kustannukset ovat kunnan vastuulla. Tässä jälkimmäisessä tapauksessa kunta saa tuottoa verkkoinvestoinnilleen liittymismaksuilla sekä lämmön myynnistä loppukäyttäjälle. Kunta joutuu ostamaan paikalliselta kaukolämmöntuottajalta lämpöä enemmän kuin myy loppukäyttäjälle johtuen verkossa tapahtuvista siirtohäviöistä. Näin ollen, jotta kunta saa verkkoinvestoinnilleen tuottoa, tulee kunnan asettaman lämpötariffin ja paikalliselle kaukolämmöntuottajalle maksetun hinnan erotuksen olla riittävän suuri. Taulukossa 2 esitetyillä reunaehdoilla laskettuna kunnan tekemä tulos olisi tässä esimerkissä noin 12 000 euroa. Tuloksesta on kuitenkin vielä vähennettävä mahdolliset hallinnolliset kustannukset kuten myynnin laskutus. Lämpöyrittäjyystoiminnan kannattavuus paranee selvästi, mikäli laskennassa otetaan huomioon työja elinkeinoministeriön (TEM) myöntämä energiatuki. Mikäli TEM tukee laitosinvestointia 15 prosentilla 14, nousee paikallisen kaukolämmöntuottajan vuodessa tekemä voitto perustilanteessa 14 Ohjeellinen tukiprosentti lämpökeskusinvestoinneille vuonna 2012 oli 10 15 %. Ks. Työ- ja elinkeinoministeriö, Energiatuki: http://www.tem.fi/index.phtml?s=3091. Vierailtu 3.12.2012. 22