KAARISILLAN YHTENÄISKOULU VALINNAISAINEOPAS LV. 2014-2015
Valinnaisaineiden valinta kahdeksannelle luokalle (7. luokkalaiset valitsevat) Mitä uutta kahdeksannella luokalla? Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa opinto-ohjelmaasi valitsemalla valinnaisaineiksi itseäsi eniten kiinnostavia aineita. Yhteisiä aineita kahdeksannella luokalla on 23 ja valinnaisaineita 7 tuntia. B2-kieli jatkuu 9. vuosiluokalla. Valinta on tehtävä siten että mukana on vain yksi yhden viikkotunnin valinnaisaine. Vihjeitä valitsijalle Vieraiden kielten numerot vaikuttavat lukioon pyrittäessä. Voit valita vain yhden B2-kielen. Valinnan perusteena tulee olla oppilaan oma kiinnostus. Valinnaisainetta ei voi vaihtaa valinnan jälkeen. Valinnaisaineiden valinta yhdeksännelle luokalle (8. luokkalaiset valitsevat) Yhteisten oppituntien määrä 9. luokalla on 25 tuntia. Valittavana on 6 tuntia valinnaisaineita, siten että mukana on joko yksi 4 viikkotunnin valinta tai kaksi 2 viikkotunnin valintaa. Muut kaksi tuntia voi valita joko 2 tai 1 tunnin valintoina. Oppilas voi 9. luokalla jatkaa 8. luokalla valitsemaansa valinnaisainetta tai valita uusia valinnaisaineita. Miten valitaan? Opinto-ohjaaja neuvoo valinnaisaineiden valinnassa oppilaita ja vanhemmille järjestetään oma tilaisuus valinnaisaineista tiistaina 28.1.2014 alkaen klo 18.00. Kortit on palautettava täytettyinä opinto-ohjaajalle viimeistään tiistaina 4.2. Lisätietoja valinnaisaineista voi kysellä rehtori Johanna Siitarilta (puh. 0447015308) tai opinto-ohjaaja Matti Laaksolta (puh.0447019319). 1
Kaarisillan koulun tuntijako Yhteiset oppiaineet 7. lk 8. lk 9. lk Yht. Äidinkieli 3 4 3 10 A1-kieli (EN) 2 3 3 8 B1-kieli (RU) 2 2 2 6 Uskonto 1 1 1 3 Historia ja yhteiskuntaoppi 2 3 2 7 Matematiikka 3 3 4 10 Fysiikka ja kemia 2 2 3 7 Biologia ja maantieto 2 2 3 7 Musiikki 1 0 0 1 Kuvataide 2 0 0 2 Kotitalous 3 0 0 3 Tekninen työ ja tekstiilityö 3 0 0 3 Liikunta 2 2 2 6 Terveystieto 1 1 1 3 Oppilaanohjaus 1 0 1 2 Yhteensä 30 23 25 78 Valinnaisaineet 7 6 13 Yhteensä 30 30 31 91 Valinnaisaineiden arvostelu Kahden ja neljän viikkotunnin valinnaisaineet arvostellaan numeroin ja muista valinnaisaineista tulee suoritettu (S) tai hylätty (H) merkintä. 2
KAARISILLAN KOULU VALINTAKORTTI Oppilaan nimi Luokka VALINNAISAINEET 8.LK Valitse yhteensä 7 vt 9.LK Valitse yhteensä 6 vt Ympyröi valitsemasi oppiaineet (tuntimäärä) sekä merkitse kolme varavalintaa numeroin 1-3 8. ja 9. luokan valinnaisaineet viikkotuntia varalla kielten valinta(1.2.3.) 1. Kotitalous 2vt 2 2. Tekstiilityö 2 vt 2 3. Tekninen työ 2 vt 2 4. Liikunta valinnaisliikunta 2 5. Kuvataide valinnainen 2 6. Tietotekniikka 2 7. Valinnainen musiikki 2 vt 2 8. Ranskan kieli, B2-oppimäärä RA Saksan kieli, B2-oppimäärä 2 SA Venäjän kieli, B2-oppimäärä VE 9. Tekninen työ 4 vt 4 10. Tekstiilityö 4 vt 4 11. Kuvankäsittely 1 12. Kuvispaja 1 13. Elektroniikkakurssi 1 14. Ilmaisutaito 1 15. Kotitalous lisäkurssi 1 16. Urheilun historia 1 9. luokan lisäkurssit 17. Ruotsin lisäkurssi (lukio) 1 18. Matematiikkaa lukioon aikoville 1 Merkitse alla olevaan ruudukkoon valitsemiesi valinnaisaineiden numerot (ei varalla olevia): / 2014 Oppilaan allekirjoitus 3 Huoltajan allekirjoitus
Valinnaisaineet lv. 2014-2015 1. Kotitalous 2 vt Kodin arkea ja juhlaa - ruoanvalmistuksesta, leipomisesta ja kodinhoidosta kiinnostuneille - yhteistyö ja toisten huomioonottaminen on tärkeää 8. luokalla - valmistetaan arkiruokia ja leivonnaisia perinneruokia ja maakuntaruokia - käsitellään erityisruokavalioita ja vuotuisia juhlia - säilötään 9. luokalla - tutustutaan eri maiden ruokiin ja ruokailutapoihin ajankohtaisiin ravitsemusasioihin - opitaan lisää ravitsemustietoa ja ateriasuunnittelua - harjoitellaan kodinhoidon töitä 2. Tekstiilityö 2 vt 8. lk Tavoite: syvennetään aikaisemmin opittuja perustaitoja neulonnan ja ompelun alueella. Esimerkkitöitä: Neuletyö oman mieltymyksen mukaan, lapaset, säärystimet, kaulahuivi, vauvanvaate tai villapaita. Vaate itselle vapaavalintaisesti, esim. housut, paita, huppari, hame tai mekko. Pehmoleluja Erikoistekniikat/lisätyöt Kirjontaa, kankaanpainantaa, huovutusta, helmitöitä 9.lk Kodintekstiilejä esim. tilkkupeitto itselle tai vauvalle, tilkkutyyny, leluja. Vauvan- ja lastenvaatteita Vaate itselle: juhla- tai arkiasukokonaisuus 3. Tekninen työ 2 vt Sisältö: 8.lk Käsityövälineiden, metalli- ja puutyöstökoneiden avulla tehdään pienimuotoisia käyttö- ja koriste-esineitä sekä perehdytään elektroniikkaan edellisen vuosikurssin pohjalta jatkaen. 4
9.lk Tarkoituksena on syventää taitotietoja perustietojen ja tekniikoiden osalta. Itsenäisen suunnittelun ja työskentelyn osuus lisääntyy. Luodaan perusvalmiuksia ammatilliseen koulutukseen. 4. Liikunta - valinnaisliikunta 2 vt Monipuolista liikuntaa perustaitoja syventäen pallopelit perusliikunta: yleisurheilu, tanssi- ja musiikkiliikunta, kävely, pyöräily, rullaluistelu, luistelu, uinti suunnistus ja retkeily erikoiset lajit; esim. keilailu, seinäkiipeily, melonta 5. Kuvataide, valinnainen 2 vt 8.lk Valinnaisessa kuvaamataidossa voidaan opiskella erikoistuen johonkin sisältöalueeseen paikallisten mahdollisuuksien mukaan. Oppilaiden yksilölliset taipumukset sekä harrastuneisuus korostuvat valinnaisaineessa. Piirtämis- ja maalaamistaitojen ylläpitäminen tietokoneajallakin on tärkeää. Voi olla tarpeellinen taito (ja numero) seuraavalla koulutustasolla tai myöhemminkin. 9.lk Sisältää syventäviä opintoja suuntautuen oppilaan oman harrastuneisuuden mukaan yhä omatoimisempaan työskentelyyn. 6. Tietotekniikka 2 vt opitaan perusasioita: tietokoneen ja oheislaitteiden käyttö verkot, tulostus, skannaus virhetilanteiden korjaus käyttöjärjestelmät MS Office: PowerPoint Word Excel Internet tiedon haku ja käsittely mediakasvatus tietoturva netiketti sähköposti 5
7. Valinnainen musiikki 2 vt Musiikin tunnilla toimitaan ryhmässä omien vahvuuksien mukaan, ylläpitäen ja syventäen omaa osaamista. Kehitetään musiikillisia taitoja ja tietoja aktiivisen toiminnan kautta; musisoimalla, kuuntelemalla ja musiikillisen keksinnän keinoin. Opitaan tuntemaan oman muiden kulttuurien musiikkia. Laulu Etsitään äänenkäytön mahdollisuuksia: mikrofonilaulu, äänissä laulaminen, bändissä laulaminen, rohkeutta esiintymiseen ryhmän mukana Soitto Bändisoiton perusteet: kitara, basso, rummut, kosketinsoittimet sekä soittimia muilta mailta Kuunnellaan monipuolisesti eri musiikkityylejä. Keskittynyt kuuntelu, pyritään arvioimaan ja perustelemaan omia näkemyksiä. Musisoinnin aikainen itsensä ja muiden kuuntelu. Musiikkitieto Musiikin eri lajeja, tyylejä ja aikakausia mm. taidemusiikin (klassisen musiikin) tyylejä, kevyen musiikin tyylit ja tärkeimmät vuosikymmenet, suomalaisen kevyen musiikin kehitys, jazz, näyttämö- ja elokuvamusiikki, etnomusiikki Musiikin teoria Yleisimpien musiikin käsitteiden tunteminen ja käyttäminen musisoidessa Konserttikäynti sekä osallistuminen yhteiseen projektiin, esim. esityksen valmistaminen koulun juhlaan musiikkipitoisen toimintapäivän järjestäminen tai pienimuotoisen musikaalin toteuttaminen. äänentoistolaitteiden käyttöön tutustuminen oppitunnilla sekä juhlien järjestämisen yhteydessä. Käsiteltävän aiheen lisäksi tunneilla käytetään kehorytmiikkaa ja musiikkiliikuntaa, sekä soitetaan ja lauletaan nykypop-rockia. 8. B2- kielet Ranskan kieli, B2-kieli oppimäärä 2 vt Opi kaunista ja hyödyllistä eurokieltä ja hanki samalla hyvä pohja esim. jatko-opinnoille. Harjoittelemme tehokkaaksi kuullun ymmärtämistä ja omaa tuotosta muun kielitaidon ohella. Tutustumme myös Ranskaan maana sekä sen kulttuuriin ja muihin eksoottisempiinkin ranskankielisiin maihin. Kurssi jatkuu 9. vuosiluokalla. 6
Saksan kieli, B2-kieli oppimäärä 2 vt Saksan kielen opetuksessa tutustumme aihepiireiltään nuoria kiinnostaviin tämän päivän tapahtumiin. Ruotsin kielen opiskelu antaa hyvän perustan saksan kielen opetukselle koska ruotsi ja saksa ovat sukulaiskieliä, ja saksaa on siksi helpompaa opiskella. Ääntäminen on selkeää ja noudattaa pitkälti kirjoitusasua ja kieliopissa on selkeät säännöt. Saksan B2-kielen opiskelu antaa myös hyvän pohjan tuleville lukion opinnoille. Saksa on englannin, ruotsin ja venäjän jälkeen arvostetuin kieli. Kurssi jatkuu 9. vuosiluokalla. Venäjän kieli, B2-kieli oppimäärä 2 vt valitaan 8.-9. vuosiluokalle naapurimaamme kieli matkailun kieli kaupankäynnin kieli vanha kulttuurikieli uusi, mielenkiintoinen tuttavuus maailman kahdeksanneksi puhutuin kieli 9. Tekninen työ 4 vt Syvennetään taitotietoja aikaisemmin opituilta tekniikan aloilta perehtymällä laajemmin puu- ja metallityöstökoneiden ja -tekniikoiden käyttömahdollisuuksiin. Mahdollisuus tehdä isompia ja/tai vaativampia töitä kuin 2 viikkotunnin puitteissa koska aikaa on kaksinkertainen määrä. Itsenäisen työskentelyn ja suunnittelun osuutta lisätään. Resurssien salliessa käydään läpi jokin teknisen (käsi) työn erityisala. 10. Tekstiilityö 4 vt Sisältää syventäviä opintoja samoista aiheista kuin 2 vt:n valinta 11. Kuvankäsittely (1 vt) Kurssilla hankitaan valmiuksia tuottaa teknisesti korkeatasoisia ja näyttäviä kuvia tietokoneen avulla. Opetellaan yleisimpien kuvankäsittelyohjelmien käyttöä vaikkapa valokuvien muokkaamiseen. Käydään läpi myös yleisimpiä kuvien katseluohjelmia, kuvien pakkausta ja eri tallennusmuotoja. Harjoitellaan eri tapoja tuottaa digitaalista kuvaa. Opetellaan skannaamaan kuvia. 7
Opetellaan kuvankäsittelyohjelmien käyttöä ja kuvien piirtämistä yksinkertaisimmista vaikeampiin ohjelmiin. Opetellaan liittämään kuvia koulussa tehtäviin töihin. 12. Kuvispaja (1 vt) Voit valita mieleisesi aiheen alla olevista yhden viikkotunnin kuviskursseista. Muotoilu, muovailu ja rakentelu Tutkitaan muotoiltuja tuotteita, suunnitellaan esineitä, jotka toteutetaan muovailemalla ja rakentamalla pienoismalleja tai prototyyppejä. Tutustutaan muotoilijoihin. Sarjakuva Sarjakuva on esitys, jossa joukko perättäisiä kuvia muodostaa tarinan. Tavoitteena on tutustua, sarjakuvan eri muotoihin, strippiisarjakuviin, sarjakuvanovelliin tai sarjakuvaromaaniin sekä kolmiulotteisiin sarjakuviin. Kuvisluonto Tavoitteena on syventää kuvailmaisun ja kuvallisen ajattelun ympäristöestetiikkaa tutkia luontoa, ympäristöä, puita, lehtiä, kukkia ja eläimiä Fantasiahahmo Työpajassa oppilailla on mahdollisuus suunnitella ja valmistaa itse esimerkiksi posliininukkeja, isoja paperimassanukkeja, keppinukkeja, käsinukkeja tai marionettinukkeja. Perinteisen nuken sijasta voi valmistaa myös esimerkiksi mielikuvituksellisen eläinhahmon tai fantasiaolennon. 13. Elektroniikkakurssi (1 vt) Kurssi käsittää 1 vuosiviikkotunnin verran opiskelua elektroniikan ja sähkötekniikan parissa. Kurssi suoritetaan läpäisyperiaatteella, joten arvostelu tapahtuu asteikolla hyväksyttyhylätty. Sisältö: Kurssi kestää koko lukuvuoden ja sen aikana perehdytään perusopetusta laajemmin sähkötekniikkaan ja elektroniikan periaatteisiin kojerakentelun ja kokeilusarjojen avulla tai jonkin aihepiirityön kautta. 14. Ilmaisutaito (1 vt) Tavoitteet: kehittää oppilaan yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja kehittää kykyä toimia luontevasti erilaisissa tilanteissa rohkaista oppilasta itseilmaisuun tukea oppilaan persoonallisuuden kehitystä kehittää kykyä ymmärtää teatterin taiteellista luomisprosessia ja vastaanottaa teatteritaidetta 8
Sisältö: erilaisia ääni-, hengitys- ja rentoutusharjoituksia teatterileikkejä, aistiharjoituksia, tunnetilaharjoituksia ja improvisaatioita projektitöitä, kuten näytelmän suunnittelu, harjoittelu ja esitys / esityksen videotaltiointi / kuunnelman laatiminen 15. Kotitalous, lisäkurssi (1 vt) kerrataan lyhyesti perusopetuksessa 7. luokalla opitut asiat mm. päivittäiset keittiötyöt terveellinen ruokavalio toisten huomioonottaminen työskenneltäessä yhteistyö Valmistetaan tavallisia nuorten suosimia ruokia ja leivonnaisia esim. arkieväitä fast- foodia koti- ja juhlaruokia leivonnaisia Kurssien sisältöä suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa ottaen huomioon oppilaiden harrastuneisuus, toiveet, mielipiteet, tiedot ja taidot. 16. Urheilun historia (1 vt) Kurssilla tutustutaan urheilun historiaan alkaen aina antiikin olympialaisista päätyen Porin Ässien voitonjuhliin keväällä 2013. Aiheina ovat mm. olympiakisat antiikista nykyaikaan, kuuluisien urheilijoiden menestystarinat sekä eri urheilulajien kehitysvaiheet. Urheilutapahtumia käsitellään niin maailman, Suomen kuin myös paikallisesta näkökulmasta. Sama kurssisisältö 8. ja 9. luokalla. Arvionti: Suoritettu/Hylätty 17. Ruotsin lisäkurssi (lukio) (1 vt) Kurssi on tarkoitettu lukioon menijöille vahvistetaan rakenteita harjoitellaan ainekirjoitusta ja luetun ymmärtämistä 18. Matematiikkaa lukioon aikoville (1 vt) Kurssi sopii muillekin kuin lukioon menijöille esim. kaksoistutkinto Tarkoituksena lisätä laskurutiinia Palautetaan mieleen aikaisemmin opittua Lisätietoa esim. polynomilaskuja Lisäharjoituksia fysiikkaan (tekninen ala) Prosenttilaskuja (kaupan alat, lääkelaskut) 9