H.O.T. ry - Toimintasuunnitelma 2010 2.11.2009 1 (6) H.O.T. ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 on urheiluseura HOT ry:n toiminnan kolmastoista vuosi. Seuran lajivalikoima ja jäsenmäärä ovat kasvaneet koko ajan. Seuran jäsenmäärä on yli 300 ja edelleen kasvusuunnassa. Seurassa toimii 20 ryhmää 18 urheilulajissa eri puolilla Helsinkiä, ja sählyryhmä Tampereella. Jäsenistö koostuu täysi-ikäisistä homo-lesbo-bi-trans-inter henkisistä liikkujista. Seura tarjoaa toiminnallaan aikuisväestölle liikunnallisia elämyksiä kilpa- ja kuntourheilussa. Seuran toiminnassa korostuvat sosiaalinen yhdessäolo ja kansainvälinen vuorovaikutus. YLEISTOIMINTA NYKYTILA TAVOITTEET TOIMENPITEET Seuran yleistoiminta ja * Lisätä lajien välistä talous yhteistyötä Seura järjestää vuosittain yhteisiä tapahtumia jäsenille. Näitä ovat gay-cooper, kesäpäivä (heinä-elokuussa), yleisurheilun moniottelu (elokuussa), kevätkokous (maalis-huhtikuussa), syyskokous (marraskuussa) ja urheiluleirit (toukokuussa). * Lisätä jäsenten osallistumismäärää seuran yhteisissä tapahtumissa * Pyrkiä jatkamaan suosittujen urheiluleirien järjestämistä * Järjestetään lajivetäjätapaamisia ja kannustetaan lajeja tekemään yhteistyötä erilaisten urheilutapahtumien, kuten omien kansallisten ja kansainvälisten turnausten järjestämisessä. * Tehdään seuran toiminnan kartoitus (mm. lajivalikoima) ja selvitetään jäsenistöltä nettikyselyllä, mitä seuralta odotetaan. * Varmistetaan urheiluleirien monipuolinen lajitarjonta. Leiri pyritään järjestämään kerran vuodessa. Seuran talous perustuu jäsenmaksuihin sekä eri lajien keräämiin kausimaksuihin. Ainoa suora taloudellinen tuki on Helsingin kaupungin toiminta-avustus. * kasvattaa seuran jäsenmäärää ja perustaa seuran sisaryhdistyksiä muille paikkakunnille * Ylläpitää seuran vakaata taloutta. * Kehitetään yhteistyötä Setan ja Hesetan kanssa seuran toiminnan markkinoimiseksi. * Markkinoidaan seuran toimintaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja kannustetaan hlbti-urheiluseuratoiminnan aloittamista muilla paikkakunnilla. * Huolehditaan siitä, että eri lajien harjoittelumahdollisuudet taataan jäsenmäärän kasvaessa. * Etsitään uusia kanavia taloudelliselle tuelle julkiselta ja yksityiseltä sektorilta sekä muilta mahdollisilta liikunnan rahoittajaorganisaatioilta. * Kartoitetaan yhteistyömahdollisuuksia ja mahdollista jäsenyyttä Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ssä.
H.O.T. ry - Toimintasuunnitelma 2010 2.11.2009 2 (6) Kansainvälinen toiminta NYKYTILA TAVOITTEET TOIMENPITEET Seura osallistuu * Lisätä jäsenten tietoisuutta ja kansainvälisiin EuroGames-, mahdollisuutta osallistua World Outgames- ja kansainvälisiin hlbtikilpailuihin GayGames hlbti-tapahtumiin omalla kisa-joukkueella. Seura on jäsenenä EGLSF:ssa (European Gay and Lesbian Sport Federation). Yhdistyksen jäsen Juha Meronen kuuluu EGLSF:n hallitukseen. * Saavuttaa urheilullisia elämyksiä ja menestystä Kölnin Gay Games kisoissa 31.7. 8.8.2010. * Osallistua aktiivisesti EGLSF:n toimintaan, mm. vuosikokoukseen. * Jaetaan vastuuta seuran sisällä Gay Games -kisamatkan järjestämisestä ja siitä tiedottamisesta. * Pyritään hankkimaan taloudellista tukea Gay Games -kisamatkan toteuttamiseksi. * Järjestetään syyskuussa kansainvälinen sulkapallo- ja sählyturnaus. Järjestelyihin tarvitaan mukaan jäseniä myös muista lajeista. Tiedotus ja viestintä Seuran tiedotuskanavina toimivat seuran omat nettisivut ja sähköpostilista. * Lisätä tiedotuksen järjestelmällisyyttä * Lisätä tietoisuutta seuran toiminnasta jäsenistön ulkopuolella * Noudatetaan seuran tiedotusperiaatteita. * Käytetään tiedottamisessa apuna hlbti-yhteisön tarjoamia mahdollisuuksia. * Pyritään näkymään alueellisessa ja valtakunnallisessa mediassa. LAJITOIMINTA NYKYTILA TAVOITTEET TOIMENPITEET Aerobic Aerobic järjestetään kerran viikossa sunnuntaisin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa sekä kahdesti vuodessa urheiluleireillä. Lajissa on harrastajia 25 35. * Jatkaa toimintaa nykyisen kokoisella ryhmällä * Jatketaan toimintaa tarjoten 30 kertaa vuodessa ammattimaista ohjausta. * Lajin osallistujat maksavat kausimaksua, joilla katetaan tilavuokra ja ohjaajan palkka. Futsal Futsal ryhmä harjoittelee kerran viikossa maanantaisin Heltech Vallilassa. Lajilla on kolme lajivetäjää. * Jatkaa ryhmän säännöllistä toimintaa ja pyrkiä kasvattamaan pelaajamäärää. * Saada lajin talous tasapainoon. * Jatketaan talvikaudella futsalin pelaamista kerran viikossa. * Pyritään osallistumaan Tukholman pääsiäisturnaukseen (futsal) ja Kölnin Gay Games turnaukseen (jalkapallo). * Kesäkaudella pelataan jalkapalloa. * Vuoden aikana lajimaksuilla kurotaan nykyinen alijäämä nollaan.
H.O.T. ry - Toimintasuunnitelma 2010 2.11.2009 3 (6) Hiihto Jooga Keilailu Kiipeily Ryhmä ei kokoontunut kevätkaudella 2009. Yksittäisiä hiihtosuorituksia tehtiin. Syksyllä 2009 järjestetään maanantaisin 10 kerran kurssi. Osanottajia on 8. Ryhmä kokoontuu torstaisin Ruusulan keilahallissa. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa Tapanilan Kiipeilykeskuksessa. Harrastajia on ollut mukana puolisen tusinaa. * Aktivoida hiihtäjät harjoittelemaan ryhmässä. * Saada kesälajien urheilijoita mukaan hiihtoryhmään kuntoa ylläpitämään. * Lisätä osallistujien yhteenkuuluvuutta ja tiimihenkisyyttä. * Järjestää kaikille jäsenille avoin hiihdon tekniikkaopetuspäivä. * Järjestää seuran sisäinen hiihtokilpailu tai ottaa osaa pk-seudulla järjestettävään hiihtokilpailuun. * Järjestää jatkokurssi keväällä. * Järjestää säännölliset harjoitukset. * Ottaa ohjaaja mukaan pari kertaa. * Saada mukaan lisää keilaajia. * Lisätä harrastajien osaamista eri kiipeilylajeissa. * Aktiivisten harrastajien määrää kasvatetaan. * Jatketaan tapaamisia kerran viikossa Paloheinässä tai vastaavassa paikassa. * Laji järjestää osallistujille palkitsemisjärjestelmän aktiivisuudesta. * Tehdään lajivetäjän johdolla 5-15 km:n lenkki osallistujien kunnon mukaan. * Hankitaan hiihdon tekniikkaopettaja päiväksi tai sovitaan osallistumisesta yleiseen tekniikkaopetustapahtumaan. * Järjestetään lajin osallistujien kesken yhteisiä tapaamisia harrastuksen ohella ja/tai ulkopuolella. * Tutkitaan mahdollisuutta yhteisiin harrastusmatkoihin ja tapahtumiin lasketteluryhmän kanssa. * Hankitaan tila jatkokurssia varten. Tiedotetaan kurssista jäsenkirjeessä. * Varataan vuoroja osanottajamäärän mukaan. Toiminnan vakiintuessa varataan vakiovuoroja. * Osallistua Gay Games turnaukseen. * Kesäkaudella ei toimintaa. * Harjoittelua Tapanilassa jatketaan. * Teemme käyntejä Pasilan Caveen boulderoimaan sekä tutustumme mahdollisuuksien mukaan jääkiipeilyyn. * Keväällä järjestetään kalliokiipeilyn peruskurssi joko ostamalla sellainen ryhmälle tai osallistumalla muiden järjestämälle kurssille. * Kesäaikana kiipeilemme myös kalliolla. * Ryhmän näkyvyyttä ja tiedottamista kehitetään mm. sosiaalisten medioiden avulla. Laskettelu Ryhmä ei kokoontunut talvella 2009. Yksittäisiä laskettelusuorituksia tehtiin. * Aktivoida laskettelijat harrastamaan yhdessä. * Saada lajista säännöllisesti toimiva harrastus. * Lisätä osallistujien yhteenkuuluvuutta ja tiimihenkisyyttä. * Järjestetään mahdollisimman monta laskettelumatkaa Messilään ja Himokselle. * Järjestetään lajin osallistujien kesken yhteisiä tapaamisia harrastuksen ohella ja/tai ulkopuolella. * Tutkitaan mahdollisuutta yhteisiin harrastusmatkoihin ja tapahtumiin hiihtoryhmän kanssa.
H.O.T. ry - Toimintasuunnitelma 2010 2.11.2009 4 (6) Lentopallo, miehet Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja perjantaisin Ressun alaasteella. Pelaajia on 10 16 per kerta. Kesällä pelataan rantalentopalloa Uimastadionilla sään salliessa. * Osallistuminen kesän Kölnin Gay Games-kisoihin. * Osallistua toiseenkin ulkomaiseen turnaukseen sekä Laajasalon pehmolentisturnaukseen ja mahdollisesti Viking Line Cupiin. * Kannustetaan uusia pelaajia mukaan ulkomaiseen turnaukseen ja Gay Games-kisoihin. Lentopallo, naiset Harjoitellaan kerran viikossa torstaisin Ressun ala-asteen tiloissa. Osallistutaan vuosittain muutamaan kotimaiseen turnaukseen. Kesällä pidettiin ylimääräisiä harjoituksia World Outgames turnausta varten. Aktiiviharrastajia on kymmenkunta. * Saada uusia harrastajia lajin pariin. * Pitää laji seuran toiminnassa. * Kehittää pelitaitoja. * Tarjota mahdollisuus osallistua myös kilpailutoimintaan. * Harjoituksissa pääpaino on tekniikkaa kehittävissä harjoitteissa ja pelaamisessa. * Osallistutaan Viking Line Cup turnaukseen ja perinteiseen Orimattilan naisten turnaukseen. Vuonna 2010 ei osallistuta kansainvälisiin kisoihin. Pyöräily Toiminta painottuu kesäaikaan. Aktiivisia harrastajia on kymmenkunta. * Kasvattaa lajin harrastajamäärää. * Pyöräilijät ovat myös mukana Gay Games kilpailuissa. * Kesäkaudella pyritään järjestämään ajoja noin joka toinen viikko. Shindo Sulkapallo Ryhmä on kokoontunut keväällä ja syksyllä maanantaisin. Käytössä on 12 viikkotuntia Liikuntamyllyssä, joista osa (ma) on kilpapelaajille ja osa (to) kaikille. Lisäksi on vuokrattu vakiovuorona kaikille 4-6 viikkotuntia yksityisestä Campo Sportcenterista. Yhteensä syksyllä 2009 vuoroilla on ollut 33 eri osanottajaa, torstaisin 24, lauantaisin 16 ja maanantaisin 19. *Jatkaa samaan tapaan. * Lisätä osanottajamäärää. * Turvata kilpapelaajille menestymismahdollisuudet turnauksissa. * Turvata harrastajien kehittyminen. * Ylläpitää lajin ja seuran vetovoimaa. * Saada Kölnin Gay Gamesiin ennätysmäärä sulkapalloilijoita ja voittaa vähintään yksi mitali. * Tiedotetaan lajin toiminnasta aktiivisesti jatkossakin. * Syyskuussa 2010 järjestetään kansainvälinen turnaus yhdessä sählyryhmien kanssa. Hankitaan vapaaehtoisia turnausjärjestelyihin. * Huhtikuussa järjestetään viides kansallinen sulkapalloturnaus. * Haetaan touko-heinäkuulle riittävästi vuoroja valmistautumiseen Gay Games -turnaukseen. * Osallistutaan muihinkin ulkomaisiin turnauksiin. * Ollaan mukana urheiluleirien lajitarjonnassa. * Uudistetaan seuraavalle kaudelle nykyiset kenttävuorot. * Järjestetään vierailu lajin SM-kisoihin tai Finnish International Championships kilpailuihin. * Tiedotetaan toiminnasta seuran lajisivuilla sekä lajin ja seuran sähköpostilistan kautta. * Järjestetään pikkujoulut ja turnausillanvietto.
H.O.T. ry - Toimintasuunnitelma 2010 2.11.2009 5 (6) Sähly, naiset * Kokoontuu kerran viikossa perjantaisin Käpylän yhtenäiskoulun tiloissa. * Osallistujia on 5-10, sähköpostilistalla jäseniä 28. * Ylläpitää liikuntaharrastusta * Tarjota mahdollisuus osallistua myös kilpailutoimintaan. * Osallistutaan perinteiseen Kevätkuppiin. * Osallistutaan HOTin järjestämään kv. sulkapallo- ja sählyturnaukseen. Sähly, miehet Harjoitellaan kerran viikossa maanantaisin Heltech Vallilan tiloissa. Harjoituksiin osallistuu 10 12 pelaajaa. * Saada lisää harrastajia lajin pariin. * Osallistua keväällä Oslon turnaukseen. * Järjestää syksyllä HOTin turnauksen yhteydessä kansainvälinen sählyturnaus. * Markkinoidaan joukkuetta erilaisissa gay-tapahtumissa ja harjoitellaan säännöllisesti. Tennis Sähly Tampere Tennis aloitti toimintansa kesällä 2009. Kesällä pelattiin viikoittain vähintään kaksi tuntia yhdellä kentällä. Kesän aikana kävi 18 henkilöä kokeilemassa lajia. Keskimäärin neljä osallistujaa per kerta. Talvikaudella on tunnin vakiovuoro Myllypuron tenniskeskuksessa. Tenniksen postituslistalla noin 30 nimeä. Vakiovuorot pidetään torstaisin Saukonpuiston koululla. Osallistujia 6-12, sekaryhmä. *Tarjota mahdollisuus pelata ja tutustua tennikseen *Järjestää alkeis- tai tekniikkakurssi kiinnostuksen mukaan. * Lisätä kävijämäärää. * Kehittää pelitaitoja. * Saada mukaan osanottajia sählyn Gay Gamesjoukkueeseen tai muuhun turnaukseen. * Ystävyysottelut Helsingin ryhmien kanssa. * Osallistuminen / osanottajien saaminen kansainväliseen turnaukseen syksyllä. * Kannustaa pelaamaan tennistä myös muuna kuin kesäaikaan * Jatketaan toimintaa. * Mainostetaan ryhmää netin keskustelufoorumeilla.
H.O.T. ry - Toimintasuunnitelma 2010 2.11.2009 6 (6) Taiji Tanssi Uinti Yleisurheilu Ensimmäinen toimintavuosi on takana, kurssit järjestettiin kerran viikossa n. 10 kertaa keväällä ja syksyllä. Osallistujia oli keskimäärin 5 henkeä. Uusi lajivetäjä aloitti vuoden 2009 alussa. Keväällä 2009 järjestettiin kolmen lauantain (6 tuntia) salsatanssikurssi. Syksyllä 2009 tanssikurssi kokoontui viikoittain yht. 15 kertaa. Tiistaisin ja torstaisin ryhmän käytössä on kaksi rataa 1,5 tunnin ajan Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Kävijöitä on ollut 2-6 per kerta. Ryhmä on juuri järjestäytymässä. Kiinnostusta ilmeisesti on. Yleisurheilussa olemme saavuttaneet hyvää menestystä arvokisoissa. Tarvitsemme ryhmän, jolla on mahdollisuus valmentautumiseen yhdessä ja saada valmennusohjeita. Seura on järjestänyt gaycooperin ja yleisurheilun moniottelun. * Jatkaa säännöllistä kurssitoimintaa ja kasvattaa harrastajien määrää. * Oppia uusia tansseja. * Ylläpitää kuntoa. * Luoda sosiaalisia suhteita ja verkostoitua. * Tanssijaoksen toiminta toteutuu pääasiassa jäsenistön esittämien toiveiden mukaisesti. * Vuonna 2010 on tavoitteena järjestää 1-2 tanssikurssia. * Lisätä harjoittelevien uimareiden määrää. * Perustaa ryhmä, kartoittaa lajit, joista ollaan kiinnostuneita. * Selvittää valmennustarpeet - tarvitaanko valmennusta, minkä tasoista ja mihin lajeihin. * Osallistua isolla ryhmällä kisoihin, viestijoukkueen kasaaminen. * Mahdollinen valmennuskoulutus. * Lisätä harrastajien määrää. * Pidetään vakituinen salivuoro ja mainostetaan netissä ja sähköpostitse. * Tanssijaoksen vetäjänä jatkaa nykyinen vetäjä. * Etsitään uusia tanssinopettajia. * Tehdään edelleen yhteistyötä Mummolaakso ry:n kanssa. * Kursseista tiedotetaan jäsenistölle, Mummolaaksolle, sekä nettiyhteisöissä (Ranneliike ja Sapho-lista). * Valmentaja laatii harjoitusohjelmat uimareille ja on paikalla vetämässä harjoituksia muutaman kerran kuukaudessa. * Harkitaan osallistumista viestijoukkueella Gay Games -kisoihin Kölnissä. * Keväällä ja syksyllä järjestetään tehotreeniviikonloppu. * Pidetään kauden päättäjäiset. * Järjestetään lajista kiinnostuneille nettikysely ja tapaaminen. * Kartoitetaan harjoituspaikat, päivät ja harjoitusteemat. * Mahdollinen yhteistyö muiden yleisurheiluseurojen kanssa. * Järjestetään gay-cooper ja yleisurheilun moniottelu.