C. SUOMEN SOTILASURHEILULIITON HUOMIONOSOITUKSET JA NIIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET SEKÄ OHJEITA ERÄIDEN MUIDEN HUOMIONOSOITUKSIEN ESITTÄMISESTÄ



Samankaltaiset tiedostot
ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki.

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Kiinteistöliiton ansiomitaleja ovat Pronssinen Kiinteistömitali ja Hopeinen Kiinteistömitali.

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö

HUOMIONOSOITUSJÄRJESTELMÄ

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa.

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry Liite x/

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Akavan ansiomerkki voidaan myöntää tunnustuksena Akava ry:n hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja/tai Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta.

Killan lippu- ja merkkiohjesääntö

Huomionosoitusten säännöstö RKL:n tunnukset

SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

METSÄSTÄJÄORGANISAATION TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia:

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Pro Cane Sano -mitali myönnetään sekä suomalaisesta että kansainvälisestä arvostetusta kynologisesta tutkimustyöstä.

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE

SEURATIEDOTE SYYSKUU/2003

VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ LUKIEN

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Opiskelijakunnalla on oma opiskelijakuntamerkki. Se on kooltaan 25 mm korkea opiskelijakunnan tunnus.

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN ANSIOMERKKIOHJE

TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ

Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Ijäs Antti sihteeri

Suomen Sotilasurheiluliitto ry PL 25, Helsinki. Suomen Sotilasurheiluliiton sääntökokoelma

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

Metsästäjäliiton riistanhoidon ansiomerkkisäännöt ja riistanhoidon ansiomerkkiesityslomake

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto Viestintätiimi/os (9)

Seurojen tulee ilmoittaa kirjallisesti palkittavien urheilijoiden ja joukkueiden nimet liikuntapalvelukeskukseen mennessä.

Mika Vuori CURRICULUM VITAE. Ei urheiluun liittyvät ja luottamustoimet Johtokunnan jäsen Porvoon Työväenyhdistys Johtokunnan pj

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

MUISTAMISSÄÄNTÖ. Mynämäen kunta

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN MERKKIOHJESÄÄNTÖ I LUKU OPISKELIJAKUNNAN VÄREISTÄ JA TUNNUKSISTA

Kultainen Nuija Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous Kaarlo Kalliala Päivitetty Timo Tavast

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Suomen Rottweileryhdistys - Finlands Rottweilerförening r.y.

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Sotilaspoikien Perinneliitto ry - Soldatgossarnas Traditionförbundet rf

KADETTIKUNTA RY:N SÄÄNNÖT (PRH HYVÄKSYNYT )

2. Lipun käytöstä päättäminen Yhdistyksen lipun käyttämisestä julkisissa tilaisuuksissa määrää hallitus.

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Lapin Partiolaiset ry

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö

SÄÄNNÖT SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY, BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus Sivu 2 / 6

A. SUOMEN SOTILASURHEILULIITTO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Mika Vuori CURRICULUM VITAE. Työura

Hämäläis-Osakunnan nauha- ja merkkiohjesääntö

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.

Organisaatiomuutokseen tarvittavat muutokset sekä vaalivalmistelutoimikunnan ohjesääntö.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Piirikirje 2/ Tässä ajankohtaisia tietoja piirien toimijoille. Huomatkaa Piiriseminaariin ilmoittautuminen!

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ

SUOMALAISTEN KUNNIAMERKKIEN KANTOJÄRJESTYS

Seuraavia sääntöjä sovelletaan sekä vakinaisessa että määräaikaisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöstöön, kun ehdot täyttyvät.

Ehdokkaita vuoden nuorisoseuraksi voivat asettaa kaikki Suomen Nuorisoseurat ry:n jäsenyhdistykset.

SEURAPOSTI 1 / Seurapostissa tällä kertaa

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

7 LIITOSTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN SEKÄ MUUT KURINPITOTOIMET

Esityslista. Esityslista. 1. Kokouksen avaus. 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Galina Punkkinen ja Jarkko Hirvikallio.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta:

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON. Antidopingohjelma. Sisällys 1. YLEISTÄ

2. Näissä säännöissä yhdistystä nimitetään piiriksi. Piiri on Suomen Palloliitto Finlands Bollförbund ry:n jäsen ja toimii sen määräämällä alueella.

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Etelä-Suomen Alue ALUEPARLAMENTTI

SEURAPOSTI 1 / Seurapostissa tällä kertaa

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Transkriptio:

C. SUOMEN SOTILASURHEILULIITON HUOMIONOSOITUKSET JA NIIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET SEKÄ OHJEITA ERÄIDEN MUIDEN HUOMIONOSOITUKSIEN ESITTÄMISESTÄ 1. YLEISTÄ Suomen Sotilasurheiluliitto ry myöntää esityksestä liiton toiminnassa ansioituneille henkilöille tai jäsenseuroille sekä liiton toimintaa tukeneille henkilöille tai yhteisöille seuraavia huomionosoituksia jäljempänä mainituin myöntämisperustein: Liiton huomionosoitukset: - kultainen ansiolevyke kullatulla rintamerkillä - hopeinen ansiolevyke - kullattu standaari Jäsenseurojen huomionosoitukset: - pronssinen ansiolevyke - standaari 2. MYÖNTÄMISPERUSTEET 2.1 LIITON HUOMIONOSOITUKSET: Kultainen ansiolevyke kullatulla rintamerkillä Kultaisen ansiolevykkeen myöntää SotUL:n liittohallitus jäsenseuran johtokunnan, liiton työvaliokunnan tai liittohallituksen jäsenen esityksestä kuitenkin niin, että jäsenseuraa koskevan esityksen voivat tehdä vain kaksi viimemainittua. Voidaan myöntää henkilölle, joka - on toiminut vähintään 10 vuotta erittäin ansiokkaasti SotUL:n liittotasoisissa luottamustai toimihenkilötehtävissä ja hänelle on aikaisemmin myönnetty hopeinen ansiolevyke - on toiminut vähintään 10 vuotta erittäin ansiokkaasti sotilasurheiluseuran johtotehtävissä sekä ollut näkyvästi mukana SotUL:n liittotasoisessa toiminnassa ja hänelle on aikaisemmin myönnetty hopeinen ansiolevyke - on pitkäaikaisella toiminnallaan ratkaisevasti tukenut SotUL:a tai toiminnallaan vaikuttanut erityisen merkittävästi liiton kehitykseen (ansiot tulee olla verrattavissa edellisiin kohtiin) Kultainen ansiolevyke - 25 toimintavuoden jälkeen sotilasurheiluseuralle pitkäaikaisesta näkyvästä toiminnasta SotUL:ssa edellyttäen, että seuralle on aikaisemmin myönnetty hopeinen ansiolevyke - yhteisölle pitkäaikaisesta SotUL:n toimintaan ratkaisevasti vaikuttaneesta tuesta.

Kultainen ansiolevyke voidaan myöntää aikaisintaan viiden (5) vuoden kuluttua hopeisen ansiolevykkeen myöntämisestä (koskee kohtia, joissa hopeisen ansiolevykkeen myöntäminen mainitaan). Hopeinen ansiolevyke Hopeisen ansiolevykkeen myöntää SotUL:n työvaliokunta jäsenseuran johtokunnan tai työvaliokunnan jäsenen esityksestä kuitenkin niin, että jäsenseuraa koskevan esityksen voi tehdä vain työvaliokunnan jäsen. Voidaan myöntää henkilölle, joka - on toiminut vähintään viisi (5) vuotta ansiokkaasti SotUL:n luottamus- tai toimihenkilötehtävissä tai muulla tavoin näkyvästi SotUL:n liittotasoisessa toiminnassa - on toiminut vähintään seitsemän (7) vuotta ansiokkaasti sotilasurheiluseuran johtotehtävissä - on toiminnallaan ratkaisevasti tukenut SotUL:a tai vaikuttanut ratkaisevasti liiton tai jäsenseuran toimintaan ja kehitykseen. Voidaan myöntää - sotilasurheiluseuralle aikaisintaan 10 toimintavuoden jälkeen ansiokkaasta toiminnasta SotUL:n jäsenseurana - yhteisölle pitkäaikaisesta SotUL:n tai sen jäsenseuran toimintaan vaikuttaneesta tuesta. - Kullattu standaari Kullatun standaarin myöntää SotUL:n liitohallitus jäsenseuran johtokunnan, liiton työvaliokunnan tai liittohallituksen jäsenen esityksestä kuitenkin niin, että sotilasurheiluseuraa koskevan esityksen voivat tehdä vain kaksi viimeksi mainittua. Voidaan myöntää henkilölle, sotilasurheiluseuralle tai yhteisölle silloin kun siihen on erityistä syytä - kultaisen tai hopeisen ansiolevykkeen myöntämisperustein, kun ansiolevykkeen myöntäminen ei ole tarkoituksenmukaista tai soveltuva ansiolevyke on jo myönnetty - henkilön täyttäessä 50, 60, 70, 75 jne. vuotta - sotilasurheiluseuralle sen täyttäessä 20, 30, 40, 50 jne. vuotta - yhteisölle sen täyttäessä 50, 60, 70, 75 jne. vuotta - mahdollisissa muissa edellä mainittuihin verrattavissa erityistapauksissa.

2.2 JÄSENSEURAN HUOMIONOSOITUKSET: Pronssinen ansiolevyke Pronssisen ansiolevykkeen myöntää sotilasurheiluseuran johtokunta seuraavin perustein - seuran toiminnassa ansioituneelle henkilölle tai henkilölle, joka on ratkaisevasti tukenut tai muulla tavoin vaikuttanut edistävästi seuran toimintaa - yhteisölle, joka on merkittävästi tukenut sotilasurheiluseuraa - sotilasurheiluseuraan kuuluvalle urheilijalle menestymisestä kansainvälisissä kilpailuissa (ml sotilaskilpailut) sekä SM-kilpailuissa tai muista erityisistä ansioista urheilijana. Standaari Standaarin myöntää sotilasurheiluseuran johtokunta - henkilölle tai yhteisölle pronssisen ansiolevykkeen perustein, kun ko. ansiolevykkeen myöntäminen ei ole tarkoituksenmukaista tai se on aiemmin myönnetty - huomionosoituksena henkilölle tai yhteisölle merkkipäivänä. 3. HUOMIONOSOITUSTEN LUOVUTTAMINEN Liiton huomionosoitukset luovuttaa saajalle liiton puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai erikseen nimetty liittohallituksen jäsen. Seuran myöntämät huomionosoitukset luovuttaa vastaavasti johtokunnan valtuuttama henkilö. Kukin huomionosoituksista voidaan myöntää vain yhden kerran. 4. HUOMIONOSOITUSTEN HANKINTA JA KUSTANNUKSET Sotilasurheiluliitto hankkii kaikki huomionosoitukset kootusti. Sotilasurheiluseurat voivat tilata pronssisia ansiolevykkeitä ja standaareja liitolta erikseen ilmoitettavaan hintaan. Huomionosoitusten kustannuksista vastaa aina myöntäjä. 5. HUOMIONOSOITUSTEN KIRJAAMINEN Huomionosoitukset tulee yhteensattumien ja päällekkäisyyksien vuoksi kirjata ja ilmoittaa seuraavasti LIITON HUOMIONOSOITUKSET - kirjataan liittohallituksen ja työvaliokunnan pöytäkirjojen mukaisesti tarkoitukseen varattuun kansioon, - varustetaan juoksevalla numerolla (kaiverretaan), - ilmoitetaan tiedotteissa ja kunkin vuoden toimintakertomuksessa.

JÄSENSEUROJEN HUOMIONOSOITUKSET - tulee kirjata seuran toimesta johtokunnan pöytäkirjojen mukaisesti, - ilmoitetaan SotUL:lle heti myöntämispäätöksen jälkeen. 6. OHJEITA MUISTA HUOMIONOSOITUKSISTA Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristin tai ansiomitalin antamista koskeva ehdotus tulee tehdä Suomen Sotilasurheiluliiton hallitukselle 30.9. mennessä edelleen opetusministeriölle toimitettavaksi (31.10. mennessä). Ohjeet ehdotuksesta löytyvät www.minedu.fi. Urheilun keskusjärjestöjen huomionosoituksia koskevat säännöt ja ohjeet ovat saatavissa keskusjärjestöjen toimistoista. Suomen Sotilasurheiluliiton huomionosoituksia koskeva esityskaavake on seuraavalla sivulla

7. SUOMEN SOTILASURHEILULIITON HUOMIONOSOITUKSIA KOSKEVA ESITYS Esitys huomionosoituksesta Nimi (sukunimi ja etunimet) Arvo tai ammatti Osoite Sotilasurheiluseura Esitettävä huomionosoitus Paikka ja aika.. 20 Esittävän seuran puolesta (allekirjoitukset, nimen selvennys) Tietoja esityksen perusteluiksi seuraavilla sivuilla otsikoituina alla olevien kohtien (1-9) mukaisesti: 1. Opinnot 2. Toiminta sotilasurheiluseurassa 3. Toiminta siviiliseurassa 4. Toiminta SotUL:ssa 5. Omakohtainen urheilutoiminta 6. Muu urheilua edistävä toiminta 7. Kirjallinen toiminta 8. Aiemmin myönnetyt huomionosoitukset 9. Yleisperustelut