JALKAVÄKIRYKMENTTI 56 JA 60 SEKÄ OSASTO TÖRNI ISÄNMAAMME JA KANSAMME SUOJANA 1941-1944



Samankaltaiset tiedostot
Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2006

JALKAVÄKIRYKMENTTI 56 JA 60 SEKÄ OSASTO TÖRNI ISÄNMAAMME JA KANSAMME SUOJANA

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kunnioitetut kiltaveljet ja -sisaret sekä Arvoisa Kiltaväki

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Keravan Reserviläiset ry

JALKAVÄKIRYKMENTTI 56 JA 60 SEKÄ OSASTO TÖRNI ISÄNMAAMME JA KANSAMME SUOJANA

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Turun Seudun Wanhat Toverit

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

TOIMINTAKERTOMUS 2005

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

3./JR 65 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Majakka-ilta

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

päivitetty klo 10

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

Taikinan kylän asukkaat

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

sähköpostiosoite: KILLAN KUNNIAJÄSENET

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Löydätkö tien. taivaaseen?

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 2/ Kirkkovaltuusto Sivu 1. AIKA Keskiviikko klo

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v.

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Kansalliset tikkakisat Humppila

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

KUVIA TURUN HANKKIJAN MATKAN VARRELTA LUVUILTA

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen /

Viestiupseeriyhdistys ry.

ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA

3./JR25 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

75:n VIESTIKEILAILU TULOKSET. Voittajajoukkue: Kera1, Kerava

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

MATKAKERTOMUS KV ALKOON Kenttävartio Remu > Mäki > Alko > Viiri

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu

Bruunon kisat Ratinan stadion Tulokset

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Transkriptio:

JALKAVÄKIRYKMENTTI 56 JA 60 SEKÄ OSASTO TÖRNI ISÄNMAAMME JA KANSAMME SUOJANA 1941-1944 VUOSIKOKOUS LAPIN SEURAKUNTAKODISSA, HIEDASTENTIE 6, 27230 LAPPI, 20.6.2012

JR 56 JA JR 60 KILTA RY VUOSIJUHLA JA VUOSIKOKOUS JR 56 ja JR 60 KILTA RY:n sääntöjen määräämä vuosikokous pidetään 20.6.2012 Rauman Lapissa LAPIN SEURAKUNTAKODISSA HIEDASTENTIE 6, 27230 LAPPI Kokouksessa käsitellään ja päätetään Killan säännöissä 8 :ssä mainitut asiat. Kokouksen esityslista jaetaan kokouspaikalla. JR 56 JA JR 60 KILTA RY Hallitus KOKOONTUMINEN KIRKKOON klo 11.00 LAPIN SANKARIHAUDALLE klo 11.30 LOUNAS SRK KODISSA klo 12.00 JUHLA ALKAA klo 13.00 3

4 Puheenjohtaja Pentti Isotupa: Kunnioitetut JR 56 ja JR 60 Kilta ry:n kiltaveljet ja -sisaret Vuosi 2011 jää JR 56 ja Jr 60 historiassa varsin merkittäväksi toimintavuodeksi, ennen kaikkea Killan 40.vuotisjuhla Laitilassa sai ansaittua huomiota niin omassa kuin myös naapurimaakunnassa Satakunnassa. Juhlaa vietettiin Killan perustamispaikkakunnalla ja -päivänä Laitilan Seurakuntatalolla 18.heinäkuuta kauniin sään ja runsaan juhlaväen läsnä ollessa. Juhlaan ja juhlapäivään liittyi myös muisto jatkosodan syttymisestä juhannuksena 70 vuotta sitten sekä muisto Näätäojan raskaat uhrit vaatineesta taistelusta. Juhlapuheen 40-v juhlassa Laitilan Seurakuntatalolla piti Kiltamme edellinen puheenjohtaja kenraalimajuri Hannu Särkiö. Aluksi Laitilan kirkossa pidetyssä hartaustilaisuudessa puhui kappalainen Ritva-Liisa Meriö. Kollaan ja Loimolan taistelijoiden muistomerkillä puheen piti opettaja, reservin majuri Herkko Vähämäki. Porin Prikaatin Komentaja eversti Juha Pyykönen kunnioitti läsnäolollaan juhlaamme, esittäen puolustusvoimien tervehdyksen juhlivalle veteraanikillalle. Hän tähdensi veteraanien antaman esimerkin merkitystä asevelvollisten koulutuksessa puolustusvoimissa. Ja kiitti veteraaneja sodassa antamistaan uhrauksista ja ponnisteluista isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Osana 40-v juhlallisuuksia, suoritettiin kunniakäynnit Raumalla I / JR 56 ja Huovinrinteellä Säkylässä, JR 56 ja JR 60 sekä osasto Törnin muistomerkeillä. Puheet muistomerkeillä pitivät Pertti Peltonen ja Pentti Isotupa. Laitilan Virvoitusjuomatehdas muisti juhlaamme uutuustuotteella Skumppa Mansikkajuomalla. Juhlavieraat saivat näin tervetulomaljana tutustua paikkakuntamme omaan uutuustuotteeseen. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on nykyajan trendiin

sopiva ajatusmalli. Jo varhain alkutalvesta kunniapuheenjohtajamme, professori Antero Kallio oli tuonut esille suunnitelman tutkimuksestaan, jossa henkilökohtaisen kyselyn kautta tuli selvittää veteraanien päivittäisten toimintojen sujuvuutta. Kehen muuhun, kuin veteraanipolveen tällainen tutkimus sopisi paremmin. Itse tutkimus oli jo saavutus sinällään ja antoi mielenkiintoista ajateltavaa tutkimuksen jatkoa varten Kysymys Nouseeko elinikämme nopeammin, kuin toimintakykymme paranee jää tässä vaiheessa vastausta vaille, ehkä seuraavan tutkimuskierroksen jälkeen olemme asiasta viisaampia. Kiistattomasti on tullut todistettua, että liikunta ja fyysinen kuntoutus ovat perusta ihmisen hyvinvoinnille. Määritelmä pätee kaiken ikäisille ja on vain meidän omasta tahdostamme kiinni, haluammeko sitä harjoittaa. Tarkemmat tulokset on julkaistu viime vuoden vuosikertomuksessa. Mottona professorimme heitto: pitäkää itsenne liikkeellä, älkääkä unohtako kuntoutumista! Kehotus koskee tietysti meitä kaikkia ikään katsomatta. Veteraanien kuntoutuksella on ollut vaikuttavuutta ja ratkaiseva sija saavutetun terveydentilan ylläpitämisessä. Vuosikymmen 1980 merkitsi niin sotainvalidien, kuin sotaveteraanien hoito ja kuntoutusasioissa ratkaisevaa käännettä parempaan. Vuonna1984 julkistetun sotainvalidien sairaskotimietinnön mukaan tuli maahamme rakentaa 1600 vaikeavammaisille sotainvalideille tarkoitettua hoitopaikkaa käsittäviä laitoksia ja niiden yhteyteen kuuluvia kuntoutuslaitoksia. Näin olivat veteraanit saaneet 24 omat eri puolille maata sijoittuneet hoito- ja kuntoutuslaitoksensa, joista vanhimmat ovat toimineet jo kohta kolme vuosikymmentä. Kaiken ikäisille veteraaneille löytyy hänelle sopiva ohjelma, tästä huolimatta liian moni veteraani on jättänyt asian väliin. Hänelle kuntoutukseen lähtemistä esiteltäessä, saa yllättäen vastaukseksi, joku toinen tarvitsee sitä kipeämmin, kuin minä. Näin ei saisi nyt olla. Tästä eteenpäin on tärkeätä nähdä, miten veteraanin ja kuntoutusta hoitavan laitoksen välillä on yhteisiä 5

etuja vaalittavana. Mikäli veteraanit jaksavat käyttää hoito- ja kuntoutuslaitosten palveluksia, sitä pidempään on laitoksilla edellytyksiä toimia ja suorittaa tehtäväänsä veteraanien hyväksi. Meillä nuoremmilla killan jäsenillä on tehtävänä seurata lähellämme asuvia veteraaneja ja keskustella heidän veteraanikuntoutuksessa käymisestään. On ollut selvästi havaittavissa, että veteraanit, jotka ovat ajoissa aloittaneet säännöllisen kuntoutuksen, ovat jatkaneet sitä lähes voimiensa äärirajoille asti. Toisaalta ne, jotka eivät ole harjoittaneet liiemmälti kuntoutusta, ovat kuitenkin huomanneet asian tärkeyden ja lähteneet liikkeelle myöhemmin. Miten muutoin voitaisiin selvittää kuntoutuslaitostemme nykyinen toimintatila. Uusia asiakkaita on riittänyt näihin aikoihin asti ja sotainvalidien ja veteraanien hoito- ja kuntoutuslaitokset ovat toimineet täysimääräisesti. Edellä mainitut laitokset ovat aloittaneet valmistautumisen muutokseen. Tietyssä vaiheessa veteraanien hoito- ja kuntoutustarve tulee vähenemään. Siitä johtuen uusia terveydenhoidon toimintamalleja etsitään. Se on tarpeellista, sitä kautta samalla turvataan vähenevälle veteraaniväelle heidän tarvitsemansa palvelut jatkossa. Näin yhteiskunta vastaa lupaukseensa kuinka veljeä ei jätetä. Vaikka paljon olisi ollut parannettavaa veteraanien etuisuuksissa ja hoidossa, on kokonaisuudessaan vuonna 1984 valmistuneella sotainvalidien sairaskotimietinnöllä ollut suuri merkitys veteraanien sodanjälkeisessä huoltotyössä. Toimintakyky ja kotona selviytyminen ovat olleet avainsanoja jo kolme vuosikymmentä sitten ja sitä ne ovat edelleenkin. Suoritettu IKIHONKA- tutkimus selvittää juuri näitä kahta puolta veteraanien arkielämässä. On mielenkiintoista havaita mitä ensi vuonna suoritettavan IKIHONKA -tutkimuksen tulokset kertovat. Kiltamme veteraanien terveys ja hyvinvointi ovat ansaitusti nousseet esille juuri kuntoutusmahdollisuuksien kautta. Kuntoutus korkeassa iässä oleville veteraaneille ei ole enää välttämättä fyysistä punnerrusta, vaan enemmänkin elämäntilanteeseen sovellettua kanssakäymistä. 6

Toivoisin tällaisen toimintamallin rohkaisevan yhä useamman veteraanin aloittamaan ennakkoluulottomasti oman, paikanpäällä laadittavan ohjelman mukaisen kuntoutuksen. Impolan Poppoo Sastamalassa vietti 19.6.2011 6./ JR 60:n jatkosotaan lähdön 70-vuotismuistoa lounastilaisuudella: Ystävällisessä ja herkkätunnelmaisessa tilaisuudessa olivat hallituksen edustajina mukana puheenjohtaja Pentti Isotupa ja sihteeri Martti Aro, tuoden JR 56 ja JR 60 Killan tervehdyksen tähän juhlatilaisuuteen. Keskusteluissa todettiin viimeisenkin Impolan Poppoon veteraanijäsenen poistuneen rivistä, mutta nuorempi väki jatkaa toimintaa Impolan Poppoon perinteitä kunnioittaen. Jouluna Killan hallitus muisti kaikkia veteraanijäseniään 40-vuotistervehdyksellä. Liitteenä kirjeessä oli 30 euron ostokortti. Osuuskauppa Rauman Keula sponsoroi lahjakorttia 5 eurolla. Killan hallitus kiittää lämpimästi Osuuskauppa Rauman Keulaa tuesta joulutervehdyksessämme. Lisäksi JR 56 ja JR 60 Killan hallitus kiittää kuluneesta vuodesta muita yhteistoimintakumppaneitaan ja jäseniään, Laitilan kaupunkia, Laitilan Seurakuntaa ja Porin Prikaatia. Pentti Isotupa puheenjohtaja 7

Sihteeri Martti Aro: Toimintakertomus vuodelta 2011 HALLITUS Hallituksen pj sosiaalineuvos Pentti Isotupa Varapuheenjohtaja opettaja Erkki Luntamo II varapuheenjohtaja toimitusjohtaja BBA Esa Haarala Kunniapuheenjohtaja professori Antero Kallio Kunniajäsen pankinjohtaja Veikko Mattila I sihteeri pankinjohtaja Martti Aro II sihteeri everstiluutnantti Mauri Ikonen Toiminnantarkastaja maanviljelijä Seppo Kompuinen Toiminnantarkastaja varatuomari Matti Mikkola Toiminnantarkastajanvaramies sähköteknikko Jorma Elo Toiminnantarkastajanvaramies majuri evp. Jarmo Suomala KILLAN VETERAANIJÄSENISTÖ UUSIKAUPUNKI 41 OSASTO TÖRNI 10 RAUMA 27 HELSINKI 10 TURKU 22 ULKOJÄSENET - LAITILA 18 IMPOLA - PIRKANMAA 13 KOKONAISJÄSENMÄÄRÄ VETERAANIJÄSENET 141 NAISET 57 KANNATTAJAJÄSENET 96 Veteraanien keski-ikä 30.6.2012 tulee olemaan 89,62 vuotta. Viimeisen iltahuutoon sai kuluneena vuotena kutsun 25 kiltamme veteraanijäsentä. 8

TOIMINNOT 12/ 2010 Saatu Sotavahinkosäätiön myöntämä 2000 euron tunnustuspalkinto toiminnasta. 18.2. Osallistuminen sotilasvalatilaisuuteen Porin Prikaatissa Säkylän Huovinrinteellä. 10.3. -15.5. Toteutettiin Professori Antero Kallion suunnittelema Ikihonka-tutkimus. 4.4. Killan hallituksen kokousta Uudessakaupungissa valmistelivat puheenjohtaja ja sihteeri. 24.5. Pidettiin Killan hallituksen kokous hotelli Aquariuksessa Uudessakaupungissa. 26.5. Killan vuosikokouskutsua valmistelivat puheenjohtaja ja sihteeri. 19.6. JR 56 ja JR 60 Killan Vammalan alueosaston 70-vuotisjuhla, johon osallistuivat puheenjohtaja ja sihteeri. 20.6. Vuosikokouskutsun aineisto Kirjapaino Westpoint Oy:lle. 4. 7. Killan 40-vuotisuhlajärjestelyjä. 12. 7. Järjestettiin lehdistötilaisuus Killan 40-vuotisjuhlan johdosta. 14. 7. Kunniakäynnit seppeleenlaskuin Killan Rauman ja Porin Prikaatin muistomerkeillä. 18. 7. Jr 56 ja J5 60 Killan 40-vuotisjuhla ja juhlakokous Laitilassa seurakuntatalolla, osallistujia 120 henkeä, J5 35:n edustajina juhlassa olivat pj. Heimo Kivirinta ja siht. Jouko Nurmi. Porin Prikaatia edusti eversti Juha Pyykönen. Juhlassa muistettiin Killan standaarin myötä paikallisia yhteistyökumppaneitamme: Vakka-Suomen Nuorisosäätiö, Jorma J. Elo, Jukka Vehmas, Veijo Salonen, Matti Jalava ja Jouko Nummela, kahta jälkimmäistä eli nettisivustojen ylläpitäjää Matti Jalavaa sekä elokuvaajaamme Jouko Nummelaa huomioitiin lisäksi vielä kulttuuristipendillä. Erityisen huomion kohteena oli vielä lisäksi pitkäaikainen Kiltamme pääsihteeri Veikko Mattila, jota muistettiin vielä erikseen. Virkistävän veteraanimaljan kokousväelle tarjosi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas. Vuosikokouskutsujen postitukset sponsoroi Vakka-Suomen Puhelin Oy. 9

20.7. IKIHONKA -tutkimuksesta tiedote lehdistölle. 24. 8. Killan 40-vuotisjuhlan talkooväen saunailta. 8. 9. Rauman alueosaston järjestämä neuvottelu v:n 2012 vuosikokouksen johdosta. 29.10. Köyliössä Törnin aseveljeä Matti Syvästä olivat saattamassa Untamo Jousamaa ja Martti Aro 9.11. Hallituksen kokous ravintola Tapiola Gardenissa Espoossa, Ikihonkatutkimuksen jatkotoimet. 26.11. Kiukaisissa JR 56 aseveljeä Antti Lainetta olivat saattamassa Heimo Hakala ja Martti Aro. 28.11. Rauman, Uudenkaupungin ja Laitilan alueosastojen yhteisneuvottelu Uudessakaupungissa ja samalla huomioitiin Erkki Luntamon merkkipäivä. 5.12. Osallistuminen Porin Prikaatin järjestämään Itsenäisyyspäivän juhlaan Säkylässä, puheenjohtaja osallistui. 15.12. Osallistuminen Varsinais-Suomen Maanpuolustuskoulutuksen järjestämään joulujuhlaan. 16.12. Lähetettiin Killan joulutervehdys Ikihonka hengessä kaikille rivissä olleille 142 kiltaveljelle, Killan omista varoista kustannettiin 25,- euroa eli yhteensä 3.550,- euroa ja tämän lisäksi Osuuskauppa Keula lahjoitti vielä omana osuutenaan 5,- euroa jokaiselle kiltaveljelle eli yhteensä 710,- euroa. Näin jaetun lahjakortin arvoksi saatiin yhteensä 30,- euroa Vuoden 2011 aikana ovat alueosastot huolehtineet iäisyyskutsun saaneitten kiltaveljien muistamisen. Vuoden aikana on 32 kiltasisarta ja kiltaveljeä viettänyt merkkipäiviä, hallituksen puolesta on heitä muistettu onnitteluadressein. VARAINKAERÄYS Vuoden 2011 varainkeräys jäi vaatimattomaksi. Edellä mainitun Osuuskauppa Keulan 710,- euron lahjoituksen lisäksi muuna varainkeräyksen tuottoina olivat DVD kasetin myynnit 60,- euroa sekä kirjamyynnit 181,20 euroa. 10

TULOS Toimintavuoden tilinpäätöksen tulos oli -11.282,58 euroa alijäämäinen. Taseessa olevat arvoparit yhteensä 13.062,67 euroa oli 31.12.2011 noteerattu pörssissä päivänarvoon 70.717,29 euroa. Näiden lukujen myötä voidaan tulevaisuuden toiminnallisia haasteita sekä samalla näiden haasteiden toteuttamista tarkastella suurella luottamuksella. KILLAN OSAKESALKKU 31.12.2011 KESKO B 1280 KONE 190 POHJOLA PANKKI A 500 WÄRTSILÄ 1170 MERKKIPÄIVIÄ viettivät seuraavat hallituksen jäsenet ja kunniajäsenet 98 Talousneuvos Vihtori Siivo 16.8.2011KANKAANPÄÄ 97 Opettaja Erkki Luntamo 25.11.2011 UUSIKAUPUNKI 96 Karttapäällikkö Unto Oranne 6.11.2011 HELSINKI 60 Toimitusjohtaja Katariina Molin 18.2.2011 HELSINKI 60 Erikoissairaanhoitaja Henry Lindholm-Ventola 3.6.2011 LAITILA VIIMEISEEN ILTAHUUTOON kutsuttiin seuraava hallituksen jäsen Kunniajäsen, pankinjohtaja Olli Varho 13.2.2011 RAUMA 11

JR 56 ja 60 KILTA Ry VETERAANIJÄSENISTÖ 31.12.2011 % jäs.m. HELSINKI ALUEOS. 1 10,00 9 Oiva Piela IMPOLAN POPPOO 0 100,00 0 LAITILA ALUEOS. 2 10,00 18 August Nurmi Lauri Vuorio PIRKANMAA ALUE 1 7,14 13 Heikki Ahola RAUMA ALUEOS. 8 22,86 27 Jalmari Antola Vihtori Heininen Onni Helander Toivo Mäkelä Ilkka E. Tommila Veikko K. Tuominen Olli Varho Antero Wittfooth % jäs.m. TURKU ALUEOS. 2 8,33 22 Pentti Heinonen Veitti Yli-Väärälä OSASTO TÖRNI 2 16,67 10 Urho Rastas Matti Syvänen UUSIKAUPUNKI 9 19,61 41 ALUEOS. Erkki Haanperä Martti Ikävalko Antti Laine Esko Leivo Erik Muggo Heikki Mäntyranta Armas Rehmonen Risto Virtanen Veikko Vähä-Kouvola Jäsenistö v.2010 Jäsenistö v.2011 Ikä Synt.vuosi Lukum. Poist. % Synt.vuosi Lukum. 101-100 1909-1911 2-2 100,00 1909-1912 0 95 1912-1916 13-3 23,08 1913-1917 10 90 1917-1922 78-11 14,10 1918-1923 67 85 1923-1926 73-9 12,33 1924-1927 64 80 1927 0 0,00 1927 0 Törni -5 kaksoisjäs. 0 Yhteensä 166-25 15,06 141 12

KESKI-IKÄTILASTO 30.6.2012 Synt.v. Helsinki Impola Laitila Pirkanm. Rauma Turku 1908 0 104 0 1909 0 0 103 0 1910 0 0 102 0 1911 0 101 0 1912 0 100 0 1913 1 0 1 99 99 1914 1 1 2 98 196 1915 1 1 2 97 194 1916 1 1 0 2 1 5 96 480 1917 1 1 1 1 0 4 95 380 1918 2 1 3 2 1 9 94 846 1919 0 93 0 1920 1 1 1 1 1 5 92 460 1921 1 2 4 2 9 91 819 1922 3 2 2 8 5 5 15 40 90 3600 1923 1 5 1 5 7 2 7 28 89 2492 1924 4 2 6 2 0 12 26 88 2288 1925 4 2 1 2 9 87 783 1926 0 86 0 Yht. 10 0 18 13 27 23 10 41 141 12637 89,62 Törni Uusikaup. Yht. x ikä Keski-ikä VETERAANIJÄSENTEN Tilastointi aloitettiin v. 1996. Silloin jäsenmäärämme oli 595. Uusia jäseniä on liittynyt 15, jäseniä yhteensä 610. 31.12.2010 mennessä kutsun viimeiseen iltahuutoon on saanut 444 jäsentä. Poistuma v. 2004-8,90 % v. 2005-9,38 % v. 2006-12,31 % v. 2007-11,54 % v. 2008-12,20 % v. 2009-13,45 % v. 2010-14,66 % v. 2011-15,48 % Keski-ikämme 30.6.2007 86,62 30.6.2008 87,16 30.6.2009 87,87 30.6.2010 89,19 30.6.2011 89,45 30.6.2012 89,62 Synt. Jäsenistö v.1996 alkaen Poistumat 2011 1996-2011 % Jäsenistö 2011 1910 14 2 14 100,00 0 1911 15 0 15 100,00 0 1912 24 0 24 100,00 0 1913 28 0 27 96,43 1 1914 35 1 33 94,29 2 1915 24 1 22 91,67 2 1916 48 3 43 81,25 5 1917 46 1 42 91,30 4 1918 41 2 32 78,05 9 1919 17 0 17 100,00 0 1920 23 0 18 78,26 5 1921 50 2 41 80,39 9 1922 107 5 67 62,62 40 1923 73 6 45 61,64 28 1924 51 2 25 49,02 26 1925 14 1 5 35,71 9 1926 0 yht. 610 26 470 77,05 141 13

14

JR 56 JA JR 60 KILTA RY TASE 31.12.2011 31.12.2010 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Sijoitukset Osakkeet ja osuudet 13 067,62 13 062,67 Rahat ja pankkisaamiset 22 686,24 44 706,66 Kirja ja DVD varasto 10 737,84 Vastaavaa yhteensä 46 491,70 57 774,28 Vastattavaa Oma pääoma Toimintapääoma Toimintapääoma 41 723,52 41 723,52 Edellisten tilikausien ylijäämä Edellisten vuosien tappio 16 050,76 1 165,33 Tilikauden ylijäämä Tilikauden tulos 11 282,58 17 216,09 Vastattavaa yhteensä 46 491,70 57 774,28 15

16

JR 56 ja JR 60 KILTA RY HALLITUS Sosiaalineuvos 01.09.1935 PENTTI ISOTUPA 02 856 672 Vihtorinkatu 4 A 4 0500 765 533 23800 LAITILA puheenjohtaja Kunn.jäs.-01 Opettaja ERKKI LUNTAMO 25.11.1914 Harmaalokkikuja 3 (02) 842 3827 23500 UUSIKAUPUNKI I varapuheenjoht. Toimitusjohtaja BBA ESA HAARALA Myllykiventie 9 A 18 044 525 1536 21100 NAANTALI II varapuheenjoht. Professori 08.06.1918 ANTERO KALLIO 09 466 447 Itätuulenkuja 1 C 49 040 573 1087 02100 ESPOO Kunn.pj.-93 Pankinjohtaja 01.04.1922 VEIKKO MATTILA (019) 783218 Rivikuja 1 A 8 040 572 5056 12100 OITTI Kunn.jäs.-95 Pankinjohtaja 18.09.1949 MARTTI ARO (02) 842 3476 Koskelokuja 21 044 234 8747 23500 UUSIKAUPUNKI I sihteeri Everstiluutnantti 15.03.1953 MAURI IKONEN (020) 756 9064 Rykmentintie 15 040 547 7131 20810 TURKU II sihteeri TOIMINNANTARKASTAJAT Maanviljelijä SEPPO KOMPUINEN 12.01.1942 Haapaistentie 338 (02) 430 3879 23100 MYNÄMÄKI VARAMIEHET Sähköteknikko JORMA ELO 23.06.1937 Koverontie 31 (02) 834 661 23800 LAITILA VT MATTI MIKKOLA 22.08.1950 Kaskenkatu 4 a D 13 (02) 231 4806 20100 TURKU Majuri EVP JARMO SUOMALA 08.04.1937 Aseenkantajankatu 2 B 10 (02) 238 6363 20320 TURKU 0400 908 314 17

HELSINKI Insinööri 11.12.1922 LAURI LÄHTEENMÄKI Piikintie 7 B (09) 728 5465 00680 HELSINKI Kenraalimajuri 30.04.1937 HANNU SÄRKIÖ (09) 813 73 Alakartanontie 15 D 21 040 530 9805 02360 ESPOO Kunn.jäs.-95 Pankinjohtaja 01.04.1922 VEIKKO MATTILA (019) 783 218 Rivikuja 1 A 8 040 572 5056 12100 OITTI Kunn.jäs.-95 Presidentti 25.11.1923 MAUNO KOIVISTO Kunn.jäs.-99 Presidentin kanslia Mariankatu 2 00170 HELSINKI Karttapäällikkö 06.11.1915 UNTO ORANNE (09) 793 141 Urkupillintie 4 B Kunn.jäs.-06 00420 HELSINKI Talousneuvos 16.08.1913 VIHTORI SIIVO (02) 572 2298 Keskuskatu 61 B 24 Kunn.jäs.-95 38700 KANKAANPÄÄ Amm.koul.opettaja 11.05.1917 MARTTI YLILAMMI (09) 724 0301 Saramäentie 41 E 040 738 2956 00670 HELSINKI Kunn.jäs.-06 IMPOLAN POPPOO Terveydenhuollon lehtori 16.4.1953 LEENA VIRRI-HANHIJ (03) 515 5331 Vatajantie 413 38220 SASTAMALA LAITILA Linja-autonkuljettaja 24.07.1924 TOIVO RAIVO (02) 853 988 Myllykoskentie 1 23800 LAITILA Maanviljelijä 12.01.1949 UNTAMO JOUSAMAA (02) 853 520 Raumantie 573 23800 LAITILA Toimitusjohtaja 14.06.1956 EERO KUISMA 040 585 5661 Kaivolantie 87 (02) 851 716 23800 LAITILA Maanviljelijä 27.01.1947 MIKA SEIKOLA 0440 730 031 Salontie 242 (02) 23800 LAITILA PIRKANMAA Toimitusjohtaja 17.07.1952 KARI KOIVUNEN (03) 343 1744 Saarenkärjenk.15 D 19 0400 902 601 33300 TAMPERE Tekn. suunnittelija 23.10.1915 OLAVI JOKIRANTA (03) 317 1521 Ruovedenkatu 14 A 18 Kunn.jäs.-03 33720 TAMPERE Toimitusjohtaja 01.10.1949 KALERVO KARIMO 0400 737 450 Pähkinämäenkatu 1 B 1 33840 TAMPERE Ostaja 08.10.1930 SALME MAJAMAA (03) 255 0756 Teiskontie 25 B 22 33500 TAMPERE Linja-autonkuljettaja Hannu Mäkelä 050-565 1546 Kutunpolku 11 (03) 514 1749 38200 SASTAMALA 18

RAUMA Diplomi-insinööri 3.10.1975 ANTTI STARCK (02) 822 8882 Hirvitie 24 B 044-532 2175 26200 RAUMA Yrittäjä 12.03.1943 PERTTI PELTONEN (02) 825 0366 Naappukuja 2 C 0400 72 2846 26660 RAUMA Operaattori 04.05.1970 RAVO SARMET (02) 822 5575 Kolhantie 132 26510 RAUMA Rehtori 30.12.1947 MARKKU LAINE 044 545 0725 Nestvedinkatu 17 26100 RAUMA TURKU Kauppatiet maisteri 18.07.1966 JYRI SUONPÄÄ (02) 6516 6636 Aurator Varainhoito Oy 040 730 7855 Aurakatu 8 3.krs 20100 TURKU Dipl.ekonomi 06.08.1922 HEIKKI LAMPINEN (02) 4445 5156 Saga-Seniorikeskus 040 5804 794 Vähäheikkiläntie 1 B 156 20700 TURKU Kunn.jäs. -96 OSASTO TÖRNI Teologian tohtori 31.08.1922 VOITTO VUOLA (02) 251 4948 Eerikinkatu 27 A 12 20100 TURKU Erikoissairaanhoitaja 03.06.1951 HENRY LINDHOLM-VENTOLA Ainontie 64 (02) 853 788 23800 LAITILA UUSIKAUPUNKI Opettaja 25.11.1914 ERKKI LUNTAMO 02 842 3827 Harmaalokkikuja 3 Kunn.jäs.-92 23500 UUSIKAUPUNKI Maanviljelijä 21.12.1922 VAITO SIIVONEN (02) 874 589 Heiläntanhua 4 Kunn.jäs.-04 23600 KALANTI Merkonomi 27.11.1939 HEIMO HAKALA (02) 842 3953 Varbergintie 3 Kunn.jäs.-09 23500 UUSIKAUPUNKI Liikkeenharjoittaja 26.09.1922 KEIJO JÄRVINEN (02) 486 2234 Kyröntie 18 0500 843 068 21800 KYRÖ Kunn.jäs.-03 Veteraani 29.11.1923 SOINI SAINIO (02) 25706149 Vahdontie 484 214210 VAHTO Varastopäällikkö 3.6.1923 ERIK SOINILA (02) 43801124 Poikkitie 7 21220 RAISIO Toiminnanjohtaja 25.08.1960 OSMO SUOMINEN (02) 2334 165 V-S:n Sotaveteraanipiiri 0400 908 314 Brahenkatu 11 G 119 20100 TURKU 19

YHDYSHENKILÖT HELSINKI Sihteeri VEIKKO MATTILA (019) 783 218 Rivikuja 1 A 8 040 572 5056 12100 OITTI IMPOLAN POPPOO Puheenjohtaja LEENA VIRRI-HANHIJ (03) 515 5331 Vatajantie 413 050-366 6953 38220 SASTAMALA Sihteeri HANNU MÄKELÄ (03) 514 1749 Kutunpolku 11 050-565 154 38200 SASTAMALA LAITILA Sihteeri MARTTI ARO 044 342 8747 Koskelokuja 21 23500 UUSIKAUPUNKI PIRKANMAA Puheenjohtaja KARI KOIVUNEN (03) 343 1744 Saarenkärjenk.15 D 19 0400 902 601 33300 TAMPERE TURKU Puheenjohtaja OSMO SUOMINEN (02) 233 4165 V-S Sotaveteraanipiiri 0400 908 314 Brahenkatu 11 G 119 20100 TURKU OS. TÖRNI Puheenjohtaja LAURI LÄHTEENMÄKI (09) 728 5465 Piikintie 7 B 00680 HELSINKI Sihteeri VEIKKO MATTILA (019) 783 218 Rivikuja 1 A 8 040 572 5056 12100 OITTI UUSIKAUPUNKI Puheenjohtaja ERKKI LUNTAMO (02) 842 3827 Harmaalokkikuja 3 23500 UUSIKAUPUNKI Sihteeri HEIMO HAKALA (02) 842 3953 Varbergintie 3 23500 UUSIKAUPUNKI RAUMA Puheenjohtaja PERTTI PELTONEN (02) 825 0366 Naappukuja 2 C 0400 72 2846 26660 RAUMA 20

Impolan Poppoo 70 vuotta Juhannusaattona 24.6. tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä, kun yli kaksisataa miestä lähti marssimaan Impolan talosta kohti Tyrvään rautatieasemaa. Asemalle marssivien miesten mieliin piirtyi kuva syreenien kukkimisesta ja tuoksumisesta. Toisissa olosuhteissa olisi valmistauduttu kesän suuren juhlapäivän viettoon. Juna lähti täyteen lastattuna juhannuspäivänä. Tämä joukko oli Jalkaväkirykmentti 60:n yksikkö 6./JR 60, jonka perustamispaikka oli Tyrvään Impolan talo ja miesten kotikunta pääasiassa Tyrvää. Miehillä päämäärä ei ollut tiedossa, mutta ajatus kaikilla oli tarvittaessa puolustaa maamme itsenäisyyttä sitä uhkaavassa tilanteessa. Miesten mielialoja lähdön hetkellä kuvaa sodan alkuvaiheessa kaatuneen Otto Tuomisen, pienen pojan ja syntymättömän lapsen isän, sisko Sylvi Hakala runokokoelmassaan Elämän soittorasia : Kiitos veteraaneille Kun junaan noussut oli viimeinenkin mies juna lähti raskaasti jyskyttäin Tää liekö elämämme viime reissu? Juna jatkoi jatkoi eteenpäin jyskytystään toiset julkisesti toiset salaa kuka meistä joskus täältä palaa, mitä lähemmäksi käytiin rintamaa mies tunsi sydän tuskaa polttavaa. Näistä Impolasta lähteneistä miehistä jäikin palaamatta 32 ja haavoittui 98 vuoden -41 loppuun mennessä. Impolan rivien täydennysmiehistä kaatui lisäksi 17 ja haavoittui 33. Erityisesti syys- ja lokakuu koitui monen miehen kohtaloksi. Liikekannal lepano ei tuolloin kesäkuussa 1941 Tyrvään seudulle tullut yllätyksenä. Sota levisi Euroopassa. Suh teissa Neu- 21

vostoliittoon oli jatkuvasti häiriöitä, mutta virallisesti niistä vaiettiin. Juna lähti täyteen lastattuna klo 17.16 kohti tuntematonta. 25.6. pääminis teri J. W. Rangell ilmoitti Suomen olevan sodassa Neuvostoliiton pommittaessa Suomen aluetta. Sen jälkeen jokainen tiesi mitä varten oltiin menossa kohti rajaa. Sunnuntaina 18.6.2011 kokoontui Impolan poppoon perinteitä vaalivat jäsenet 70-vuotislounaalle pohtimaan Poppoon tulevaisuutta Vammalassa. Päivä oli sama kuin se päivä 70 vuotta sitten, jolloin viimeistään piti ilmoittautua Impolassa ylimääräisiin harjoituksiin. Edellisenä päivänä monelle tyrvääläiselle oli tullut käsky ilmoittautua. Varsinaisia Impolan Poppoolaisia ei ole elossa enää kuin silloinen luutnantti Antero Kallio Helsingissä. Mukana oli leskistä Helvi Virri ja Kaarina Pohja. Tervehdyksen tilaisuuteen toi JR 56/60 Killan pj sosiaalineuvos Pentti Isotupa, joka myös antoi Impolan Poppoon viimevuosien vastuunkantajille Timo Kökölle ja Matti Sannalle vastavalmistuneen DVD -elokuvan rykmentin vaiheista. Kovia kokeneet Impolan poppoon aseveljien ensimmäinen kokoontuminen sodan jälkeen Impolan taloon oli vuonna 1974. Pääosa miehistä oli tuolloin 50-60 vuotiaita Suomen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajia. Impolan Poppoo on monelle ikäiselleni tuttu käsite. Oma isäni Tuure Virri ja äitini veli Kauko Punto olivat lähtijöiden joukossa. Tuure oli 26 vuotta ja enoni Kauko 23 vuotta, 22 Kuva alkuvaiheessa kaatuneen Tuomisen Oton perheestä ennen lähtöä.

Impolan poppoon v. 1974 kokoontumisesta on yllä oleva kuva. Kuvan henkilöistä vain osa tunnistettiin sunnuntain 18.6.2011 tilaisuudessa. Kuvassa vasemmalla Taisto Pohja, neljäs Eino Välimaa vieressään Valto Saunanoja, jonka edessä Yrjö Koivisto ja takana Aarne Silveri ja Viljo Lakkinen. Edessä lotat Kyllikki Seppä ja Impolan emäntä Annikki Sipilä. Keskellä takana oven pielessä Tuure Virri ja hänen alapuolellaan Eemeli Santa. Annikin oikealla ovat puolella Eero Hanhijärvi ja Martti Piironen. Oikealta neljäs Tauno Yli-Houhala ja viides oli Olavi Jarkko. molemmilla koko elämä vasta edessä. Vain toinen heistä palasi, Kauko kaatui Itsenäisyyspäivänä. Nuoria miehiä, kuten useimmat lähtijöistä olivat. Elämänvaiheet lähtijöillä olivat hyvin erilaisia. Osalla oli jo perhe, osa vasta avioituneita, kuten Valto Saunanoja kolme viikkoa aiemmin ja Eino Välimaa kaksi päivää ennen lähtöä. Joillakin oli mielitietty katsottuna, joku perheensä ainoa lapsi. Mukaan oli lähdettävä, siinä ei asetettu ehtoja, ei kyseenalaistettu. 23

Impolan poppoo saatiinkin hyvin kokoon, velvollisuus kutsui tyrvääläisiä miehiä. Kyyneleet olivat asemalla saattajilla herkässä. Monelle äidille, isälle, sisarelle, veljelle, lapselle hyvästijättö olikin viimeinen. Emil Sannan poika Matti Santa ja rovasti Timo Kökkö ovat kymmeniä vuosia uurastaneet pitämällä yllä Impolan Poppoon henkeä ja olemalla yhdyssiteenä JR 56/ 60 Kiltaan. Olemme useita kertoja saaneet kokoontua yhteen ja olemme kiitollisia tästä panoksesta. Impolan poppoon tietoa ja tietoa esi-isiemme panoksesta isänmaamme puolustamisessa on siirtynyt myös kirjoihin ja nyt jo nettisivuillekin Killan toimesta, jonka puheenjohtajana Antero Kallio oli pitkään. Meidän nuorempien tehtävä on tästedes vaalia kahdensadan tyrvääläisen muistoa ja heidän panostaan itsenäisyytemme puolesta. Elia Tuominen, joka menetti isänsä jatkosodan alkuvaiheessa, valittiin kokoontumisessa kokoonkutsujaksi ja tulevaan työryhmän valittiin Seija Santamäki, Hannu Mäkelä ja allekirjoittanut. Työryhmä aloittaa omien voimavarojensa puitteissa työnsä kokoontumalla alkuun yhteen Matti Sannan ja Timo Kökön kanssa, jotta tieto siirtyisi mahdollisimman jouhevasti seuraaville sukupolville. Seuraava isompi kokoontuminen Impolan Poppoolaisille on ensi vuonna viikkoa ennen Juhannusta, jotta muistaisimme tuon Juhannuksen 1941, jolloin monen isämme, isoisämme, setämme jne. elämä ratkaisevasti muuttui. Leena Virri-Hanhiärvi Lähteinä ovat kirjat: Matti Santa, Impolan Poppoo, 1997 ja Vammalan Kaatuneittn Omaiset ry, Vaiettu ikävä 2010 24

Kunniajäsen, pankinjohtaja Olli Varho 12.9.1910-13.2.2011 Killan kunniajäsen Olli Varho menehtyi yli 100-vuotiaana Raumalla 13. helmikuuta 2011. Hän antoi oman panoksensa isänmaalle talvi- ja jatkosodissa. Jatkosodan aikana hän toimi JR 56:ssa pst-komppanian päällikkönä. Vanhempi veljeni kaatui talvisodassa, mutta itse selvisin kahdella haavoittumisella. Toisen kerran osui vain muutama päivä ennen jatkosodan loppumista, Varho kertoi syksyllä 2010 julkaistussa haastattelussa. Mannerheimin arkun kantajana - Se oli tilaisuus, jota ei unohda koskaan. En ole ikinä tuntenut mitään vastaavaa, Varho kertoi v. 2010. Hän oli yksi Mannerheimin arkunkantajista Hietaniemen hautausmaalla 4.2.1951. Hänet kutsuttiin kantajaksi Rauman Reserviupseerikerhon puheenjohtajan ominaisuudessa. Olli Varho ei tavannut Marskia rintamalla kertaakaan. Lähelle hän toki suomalaisten suurinta sankaria pääsi. Otin Marskista kuvankin ennen Petroskoin valtausta, mutta välimatkaa oli sen aikaiselle kameralle liikaa, sodan jälkeen reservissä majurin arvoon ylennetty Varho harmitteli. Olli Varho osallistui aktiivisesti myös mm. Nortamo Seoran toimintaan. Satavuotispäivänään Varho oli arvoltaan vanheve redar. Hän oli ensimmäinen, joka on seuran 80-vuotisen historian aikana saavuttanut kyseisen vuosirajapyykin. Lähteenä Asko Tanhuanpään juttu ja valokuva Uusi Rauma 8.9.2010 25

Antero Kallio: Iskuosaston hyökkäys Kagrakankaalla 16.8.1944 Sotaveteraanilehden edellisessä numerossa oli mielenkiintoinen sivu 24 Uutta tietoa jatkosodan viimeisestä taistelusta Rukajärvellä, joka päättyi tämä 16.8.44 taistelu jäi koko jatkosodan viimeiseksi taisteluksi. Päämaja tiedotti 16.8.44 Laatokan koillispuolella taistelupartiomme valtasi Loimolanjärven seudulla erään tukikohdan ja torjui vihollisen vastaiskut jatkaen 17.8.44 Laatokan koillispuolella vihollinen on tehnyt useita kiivaan tykistö- ja kranaatinheitintulen tukemia hyökkäyksiä joukkojemme Loimolanjärven koillispuolella valtaamaa tukikohtaa vastaan. Taistelumaastossa on laskettu 160 kaatunutta vihollista. TAUSTAA Tämä taistelu tapahtui JR 56 puolustuslohkolla Kagrakankaalla (kuva 1 Suomalaisten ja venäläisten asemat 13. 8. 44). Rykmenttimme oli 7. Divisioonalle alistettuna heinäkuun 10. päivästä alkaen käynyt kiivaita taisteluja Loimolan puolustamiseksi. JR 56 komentaja eversti Matti Aarnio Motti-Matti oli haavoittunut 18.7. Venäläiset jatkoivat turhaan yrityksiään rintamalinjan vakiintuessa kuun loppuun mennessä karttaan merkitylle linjalle. Vain Läntisen Kagrakankaan tukikohta (kuva 2) jäi vihollisen haltuun. Kyseessä oli pitkulainen vajaa puolen kilometrin leveä suosaareke. Venäläiset olivat aloittaneet sinne välittömästi niin taisteluhautojen kuin korsujen rakentamisen. Se muodosti myös hyvän lähtökohdan uudelle hyökkäykselle Loimolaan. Näin ollen tukikohta oli pyrittävä valtaamaan takaisin. 26

Kuva 1 Suomalaisten ja venäläisten asemat 13. 8. 44 HYÖKKÄYKSEN SUUNNITTELU JA VALMISTELUT Eversti Aarnio palasi rykmenttiin 8.8. Tulomatkalla hän oli käynyt varmistamassa niin 7. Divisioonan kuin II Armeijakunnan hyväksymisen valtaukselle. Useat partiot olivat jo yrittäneet 27

siepata vangin, jolta saataisiin tietoja tukikohdan miehityksestä, taisteluhaudoista jne. Vihdoin se onnistui 10.8 tietoja saatiin varsin runsaasti. Motti-Matti määräsi luutnantti Kaino Tuokon kokoamaan vapaaehtoisista 70 miehen suuruisen iskuosaston ja aloittamaan välittömästi sen koulutuksen. Osastoon kuului 2 taisteluryhmää á 1 ups. + 2 aliups. + 25 miestä, pioneeriryhmä, 2 liekinheitintä miehistöineen ja krh:n tulenjohtaja. Koulutuspaikkana oli hyökkäyskohteen mukainen maasto rintaman takana. Kaksi päivää ammuttiin kovilla, heitettiin kasapanoksia ja käsikranaatteja ja kuviteltu tukikohta vallattiin lopuksi kahteen kertaan. Tykistön tukiryhmän muodosti Raskas PSTO 28, Kevyt KTR 2 PSTO, JR 56:n Raskas heitinosasto ja I Pataljoonan kevyt heitinjoukkue komentajana majuri Eero Olavi Kronholm. Ammuksia oli varattu riittävästi. Maalit tiedusteltiin ja sisään ammuttiin ennakolta Reservin muodostivat vänrikki Salmisen (myöhemmin Sormaa- 28 Kuva 2. Kagrakankaan tuhoamistaistelu 16.8.1944.