SOTALENTÄJÄ 69 en pahemmin loukkaantunut. Löin vain pääni, ja käsivarsiin tuli verinaarmuja. Avasin kiinni liukuneen ohjaamon kuomun, joka ei onneksi ollut jumittunut. Onnea oli mukana kaikin puolin, kun kone ei syttynyt palamaan. Kun luutnantti Alitalo sai tietää Lehtosen tekemästä pakkolaskusta, aloitettiin tukikohdassa välittömästi toimenpiteet lentäjän pelastamiseksi. Kersantti Tanin ilmoituksen perusteella laadittiin suunnitelma. Omat joukot lähestyivät Sortavalaa ja Laatokan rantaa lännestä ja pohjoisesta ja tarkoituksena oli saattaa neuvostojoukot mottiin tällä alueella. Vaara Palin joutumisesta oman tykistötulen alle kasvoi samalla kaiken aikaa. Lentueen varapäällikkönä toiminut Alitalo käski kirjoittamaan Palille ohjeet paperille tapaamispaikoista, valoammusmerkeistä ja niin edelleen. Ohjeet suljettiin pussiin tupakan, tulentekovälineiden, suklaan, valopistoolin ja patruunoiden kera. Alitalo antoi pussin Tanille ohjeistaen: Kun tiedät missä Lehtosen viimeksi näit, pudota tämä koneesta hänelle. Antti Tani ja vääpeli Jorma Norola starttasivat matkaan kohti Sortavalaa kello 15.35 tietäen, että ohjeiden toimittamisella oli kiire. Vääpeli Uuno Karhumäki oli esittänyt Alitalolle, että hän hakisi Palin pois linjojen takaa Motilla, mutta tehtävän vaarallisuuden takia Alitalo ei antanut siihen lupaa. Pali jatkaa: Otin välittömästi laskuvarjon selästäni ja ohjaamossa olleen pakkolaskumuonan, joka koneissa oli vakiovarusteena. Nämä mukanani juoksin nopeasti metsän suojaan. Kartta oli saappaanvarressa ja kompassi oli aina lennoilla mukana. Laskuvarjon piilotin puiden suojaan sammaleiden ja risujen alle. Kiireissäni piilotin sen kuitenkin huonosti, koska myöhemmin suomalaisten tullessa koneen luo oli laskuvarjo poissa. Samoin koneesta oli irrotettu kaikki mitä siitä vain irti sai, aseita myöten. Huomasin läheisyydessä olleen jonkinlaisen ilmavalvontatornin, joten poistuin siitä paikasta pikaisesti. Maantiekään ei ollut kaukana, joten suunnitelma oli tehtävä tietä hyödyntäen tai vesistön kautta. Pienimittakaavaisesta (1 : 400 000) lentokartasta ei maastossa ollut paljon hyötyä, mutta paremman puutteessa siihen oli tyydyttävä. Tanin ja Norolan lentäessä pakkolaskupaikan yli ei Lehtosta näkynyt, mutta he pudottivat pussin koneen luo. Pussi löytyi myöhemmin rikki revittynä suomalaisten vallatessa alueen, mutta sen sisältö oli poissa. Tanin lentäessä ensimmäisellä kerralla pakkolaskupaikan yli, hän ei ollut huomannut ampua lähistöllä ollutta ilmavalvontatornia, mutta nyt hän nyt korjasi asian. Konekiväärisarjat poistivat tornissa olleen tähystäjän muonavahvuudesta, ja samalla torni vaurioitui melkoisesti. Pali ei ollut tietoinen laivueessa tehdyistä pelastussuunnitelmista, joten hän päätti toimia alustavan suunnitelmansa mukaan. Olo ulkomailla ei tuntunut lainkaan mukavalta. Vastaavasti laivueessa ei tiedetty, ettei Pali ollut saanut haltuunsa ohjeita sisältänyttä pussia, joten siellä toimittiin suunnitelman mukaisesti. Alitalo oli ilmoittanut lentäjän pakkolaskusta ja pelastussuunnitelmasta Karjalan armeijan ilmakomentajalle eversti Bremerille, kuin myös 7. divisioonaan komen-
70 KAHDESTI ALASAMMUTTU tajalle eversti Antero Svenssonille. Vastauksena divisioonan esikunnasta ilmoitettiin, että syöksyvene kuljettajineen ja alikersantti kahden sotilaan kanssa on käytettävissä. Pelastussuunnitelmassa oli sovittu, että kersantti Lehtonen noudetaan Sortavalan eteläpuolelta 4. elokuuta yöllä kello yksi. Syöksyveneen lähestyessä yön hämärässä rantaa toivottiin Palin olevan odottamassa, mutta häntä ei näkynyt. Alikersantti nousi kahden sotamiehen kanssa maihin tutkimaan varovaisesti lähiseutua. Tehtävästä annettujen ohjeiden mukaisesti he ampuivat rantaan saavuttuaan valoraketin, johon ei kuitenkaan saatu minkäänlaista vastausta. Pali oli jo omilla teillään. Suunnitelmaan kuului, että hukkareissun koittaessa se uusitaan seuraavana yönä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, koska syöksyvenettä ei divisioonasta saatu muiden tehtävien vuoksi. Palin taivaltaessa jo kohti omia linjoja, alueella liikkuneet omat hävittäjät etsivät partiolentojen yhteydessä olisiko Pali jättänyt liikkeistään merkkejä, mutta niitä ei löytynyt. Tiedustelu- ja etsintälennon tuloksena saatiin kuitenkin muita tiedustelutuloksia kotiin vietäviksi. Pali: Matka kohti omia linjoja alkoi illan hämärtyessä pitkin metsiä kohti Laatokan rantaa. Toivoin, että rannalta löytyisi vene, jolla voisin soutaa pohjoiseen ja kohti Sortavalaa. Rannassa huomasin, että otsastani oli vuotanut verta joka oli kuivunut. Pestessäni otsaani huomasin kahden Moranen lentävän läheltä ylitseni. Myöhemmin sain kuulla, että Tani ja Norola olivat pudottamassa viestiä koneeni putoamispaikalle. Rannassa havaitsin pari venettä joista työnsin vesille sen jossa oli airot. Aloin hiljakseen soudella kun huomasin, että vene olikin ruuhi joka vuosi kuin seula, ja saappaani kastuivat. Poistaessani saappaista vettä katosi toinen sukkani. Tuli kova kiire palata takaisin rantaan. Samalla näin kalliota vasten olleen suuremman veneen, jonka kannella käveli miehiä. Katsoin paremmaksi pyrkiä maitse kohti omia linjoja. Mietin hetken aikaa tilannetta ja lähdin sitten kävelemään kohti lähellä kulkevaa Otsoisen Sortavalan maantietä. Hyppäsin nopeasti piiloon läheisen puskan suojaan. Auton mentyä olin hetken vielä piilopaikassani, josta noustuani ylitin tien nopeasti. Vesisade oli alkanut ja kuulin ammuntaa ja lentokoneen ääniä. Päivä alkoi jo hämärtyä kun tulin pienten rakennusten luo ja kuulin sirmakan soittoa. Hiivin paikalta pois kaikessa hiljaisuudessa ja jätin tanssit väliin. Matka jatkui kohti Sortavalan kaupunkia. Yön hämärässä ja sateen turvin saavuin kaupungin laidalle. Jonkun ajan kuluttua tulin pitkää heinää kasvavan peltoaukean luo ja ihmettelin, että onpa heinänkorjuu jätetty myöhäiseksi. Heinäseipäät alkoivat kuitenkin liikkua, jolloin peräännyin ja poistuin kiireesti paikalta. Pellolla oli joukko sotilaita, jotka todennäköisesti olivat etsimässä minua. Sateisessa säässä ja yön hämärässä ei etsiminen tuntunut heitä kiinnostavan. Painuin ensin pikku hiljaa eteenpäin, seuraten pientä polkua, joka kulki erään jyrkänteen reunalla. Alkuvaiheessa oli kuulunut takaa-ajajien ääniä, mutta enää niitä ei kuulunut. Löysin maantien lä-
SOTALENTÄJÄ 71 heisyydestä ison pitkäoksaisen kuusen jonka syvennyksiin pääsin hetkeksi huilaamaan. Hieman torkkuen kökötin siinä aamuun saakka, kunnes aamun valjetessa jatkoin matkaa. Pääsin ojia pitkin ryömimällä jälleen metsän suojaan. Palasin hieman takaisin, koska siitä suunnasta ei ollut menemistä eteenpäin. Ojissa ryömien ylitin tien ja lähdin nousemaan vastaan tullutta mäenrinnettä ylös. Siitä olin joutua suoraan venäläisvartion syliin. Koko mäki oli vihollisjoukkojen miehittämä. Suojani oli jälleen pitkässä heinikossa, josta ryömin eteenpäin. Sydän oli pysähtyä kun huomasin, että tien toisella puolen noin kahdenkymmenen metrin päässä istui yksi venäläinen sotilas. Kiersin paikan riittävän kaukaa ja pääsin venäläisten välistä ojaa pitkin isolle heinikkoalueelle. Olin jo lähellä Sortavalan edessä olevia peltoaukeita. Vasemmalla oli pieni lahdenpoukama puistoineen, liekö jonkinlainen näköalapaikka. Puistossa istahdin hetkeksi penkille levähtämään, onneksi kulkijoita ei ollut näkyvissä. Jatkoin hetken kuluttua matkaa ja tulin pientaloalueelle. Sieltä sivummalta löytyi pieni vaja, jonne menin. Se antoi sateen suojaa, vettä kun satoi koko ajan. Vajan lattialla oli olkia joiden päälle menin pitkäkseni. En ehtinyt olla siinä kuin hetken, kun kuulin jonkinlaisen risahduksen, jolloin poistuin välittömästi vajan toisesta päästä. Samalla eteeni astui kaksi sotilasta, nostaen kiväärit minua kohti. Hapuilin pistooliani, mutta se oli jossain vaiheessa ryömiessäni tai juostessani kadonnut kotelon kansi kun oli jäänyt auki. Ei auttanut muu kuin pinkaista kovaan juoksuun. Samalla rapsahti ensimmäinen luoti takanani. He eivät ryhtyneet kuitenkaan takaa-ajoon. Jonkun ajan kuluttua katsoin tilanteen rauhoittuneen ja ryömin takaisin tien varteen. Lähellä olevan rautatien ja tien välissä oli Sortavalan radioasema. Tiellä kulki kuomullisia hevosrattaita ja kun ne olivat minut ohittaneet, nousin pystyyn ja lähdin ylittämään pientä aukeaa. Saavuin rautatien läheisyyteen, jonka sivussa oli vahva kuusiaita. Sen suojassa pääsin kulkemaan kohti rautatien- ja maantien yhtymäkohtaa, joka johti sillalle. Silta oli pommitettu tai räjäytetty eikä siitä päässyt eteenpäin. Päätin mennä vastassa olleen harjanteen yli. Kavutessani ylös rinnettä, kaksi tiellä kulkenutta miestä huomasi minut, jonka jälkeen he kääntyivät takaisin tulosuuntaansa. Ajattelin, että nyt he lähtivät tekemään hälytystä ja se sai minuun vauhtia. Olin väsynyt, mutta oma henki kun on kysymyksessä, silloin saa voimia lisää ihan itsestään. Pääsin mäelle ja kuljin kaikessa rauhassa yhden ison pajupuskan vierestä, kun puskan oksat äkkiä levisivät sivuun. Oksien seasta ilmestyi pelästyneen näköinen nuori mongolin näköinen mies. Tartuin tyhjään pistoolikotelooni jolloin hän lähti välittömästi juoksujalkaa karkuun. Hänellä ei näkynyt olevan asetta mukanaan, liekö ollut tarpeillaan pusikossa. Poistuin paikalta välittömästi ja pysähdyin vasta toisen jyrkänteen kohdalla, josta löytyi sopiva piilopaikka. Lepäilin siinä niin pitkään, että päivä alkoi hämärtyä, jonka turvin jatkoin matkaa kohti erästä omakotitaloa. Talo oli tyhjillään ja paikat olivat aivan hajallaan. Löysin jonkin teräaseen, jolla sain eväslaukussani olleen säilykepurkin auki ja istahdin
72 KAHDESTI ALASAMMUTTU nurkassa olleelle patjan päälle syömään. Sade oli lakannut ja elokuun kuutamo paistoi kirkkaana. En jäänyt sinne kuitenkaan pitemmäksi aikaa, koska näin läheisellä tiellä kulkevan venäläisiä sotilaita. Olin ohittanut Sortavalan kaupungin ja päätynyt uuden räjäytetyn sillan kupeeseen. Räjäytetty silta kulki yli Tohmajoen ja tiesin, että sen toisella puolella on omia joukkoja. Kun olin jo päässyt näin pitkälle, sydän sykki rinnassa kiihtyvään tahtiin miettiessäni miten pääsen joen yli. Ensin piti päästä sillan keskipilareille, josta olisi helpointa kivuta romahtanutta kannatinpalkkia pitkin ylös. Suunnitelmaani noudattaen aloitin sillan ylityksen. Olin jo rantaviivan kohdalla, kun alkoi tapahtua. Kuulin kovaa venäläistä puhetta ja pääsin keskipilarin suojaan, kun alkoi luotia viuhua kohti. Muutama käsikranaattikin räjähti, mutta ei aiheuttanut minulle vahinkoja. Suojauduin isojen pilarien suojaan ja koetin olla hiljaa. Mutta olin paljastaa olinpaikkani kun minua alkoi yskittää. Äkkiä ammunta kuitenkin loppui ja päätin poistua piilopaikastani. Keskipalkkia pitkin vedin itseäni ylös, josta korkeammalla kohdalla ollessani minut olisi ollut helppo ampua. Ampumista ei jostain syystä jatkunut, joten pääsin rauhassa vastarannalle. Omat joukot eivät voineet olla kaukana, joten pysähdyin pienen aukion ylitettyäni ennen metsän reunaa kuuntelemaan, kuuluisiko suomenkieltä. Aamulla 5. elokuuta hytistessäni kylmettyneenä kuului pellolta terävä käsky: Seis! Tunnussana! Sitä kun en tiennyt, sanoin vartiomiehelle: Sitä en tiedä, tu- Paluu Läskelän tukikohtaan 5. elokuuta sattui hyvään aikaan juuri ruokailun alkaessa. Palin likainen ja nuhruinen kesäpusero ei nälkää kärsinyttä lentäjää haitannut. Päässä ollut haava hoidettiin Kevyt osasto 15:ssä ennen luutnantti Aarne Alitalon saapumista noutamaan Palia takaisin lentueeseen.
SOTALENTÄJÄ 73 Viiden päivän parta piti ajaa pois, minkä jälkeen voitiin sonnustautua everstiluutnantti Richard Lorentzin myöntämälle toipumislomalle Laihtunut kersantti Lehtonen on valmiina toipumislomalle. len tuolta rajan toiselta puolelta. Vartiomiehen rinnalla seisoi nuori alikersantti, joka hoiti tästä eteenpäin puhumisen. Antamieni tietojen jälkeen alikersantti kysyi: Ootko Tampereelta? Hän oli huomannut puheestani kuulemma Tampereen murteen. Vastasin, että olen Epilän asemamiehen poika. Sain vastauksena: Jos et olis Tampereelta, olisit jo vainaa. Siitä paikasta näkyi hyvin silta, jonka suojissa olin päässyt omien puolelle. Siitä jatkettiin matkaa joukkueen majapaikkaan ja vastaan tullut vänrikki kysyi yllättäen parin kaverin nimeä. Vastasin tuntevani kyseiset miehet ja kerroin, että ne ovat kurssikavereitani Käkisalmen poikia. Epäilyt vakoojasta poistuivat ja minut ohjattiin eteenpäin. Sain vihdoin käteeni pakin, josta lämmin terästetty tee maistui todella hyvältä. Olin pelastunut. Maavoimien miehet kuuluivat Kevyt osasto 15:een. Yksikön sotapäiväkirjasta löytyy merkintä elokuun 5. päivän kohdalta: Kello 13.35 tuli Tapanaisen kohdalla varmistuksemme luo Sortavalan eteläpuolella pudonneen koneemme ohjaaja, joka oli vihollisalueen läpi paennut omalle puolelle. Hänen havainton-
74 KAHDESTI ALASAMMUTTU Palilla mukana ollut Suomen yleiskartta 1 : 400 000. Karttaan Pali oli merkinnyt lyijykynällä Morane-koneiden rynnäköintikohdan Sortavalan Otsoisen tiellä. sa vihollismiehityksestä ovat tiedustelupäiväkirjan kohdalla 73. Oli saanut tulta maantiesillan korvasta. Tarkemmat tiedot välitettiin Jalkaväkirykmentti 9:n esikuntaan, jossa Lehtosen antamat tiedot koottiin. Näiden perusteella suomalaiset tekivät koetiedustelun, josta Jalkaväkirykmentti 9:n III pataljoonan sotapäiväkirjaan kirjoitettiin: 5.8.1941 kello 12.30 saapui JR 9:n esikunnasta ilmoitus, että eräs hävittäjälentäjämme tuli alas Sortavalan eteläpuolella, ja talsi omalle puolellemme Riitavuoren länsipuolitse tavaten vain yhden parivartiomiehen. Se osoittaa, että ryssä on tyhjentänyt joen vastarantaa, jättäen jälkeensä vain pieniä viivytys- ja varmistuselimiä. Tiedustelu osoitti, että ryssä on asemissa kohdallamme kuten ennenkin. Kevyt osasto 15:stä otettiin yhteys Läskelän tukikohtaan, jossa uutinen Palin onnistuneesta paluusta otettiin iloisin mielin vastaan. Isi Alitalo lähti välittömästi autonkuljettaja Wilkmanin kanssa noutamaan Palin takaisin omiensa joukkoon. Pelastuminen oli todella onnekas. Varsinkin, kun Sortavalan eteläpuoliset alueet olivat vahvojen neuvostojoukkojen miehittämät ja vihollisjoukkoja oli matkalla suurin joukoin kohti etelää ja Laatokan rantaa. Kulkeminen pitkin teiden ja ojien varsia Otsoisen kylän alueelta kohti Sortavalaa on osoitus nuoren miehen neuvokkuudesta ja suuresta rohkeudesta. Palin saapuessa Läskelään oli kentällä kova kiire ja vilske. Lentorykmentti 2:n komentaja oli saanut Ilmavoimien komentajalta luvan siirtää yhden lentueen Lunkulaan. Palin lentue ehti operoida Läskelästä vain viikon verran ennen kuin siirtyi idemmäksi.
Neuvostosotilaiden vandalismia. Heidän käyntinsä jälkeen ei koneesta jäänyt jäljelle paljoakaan. Moottoria sai liian painavana jäädä paikalleen. Ohjaamo oli riisuttu lähes täysin. Kaikki mitä irti saatiin, oli revitty pois. Palin sivummalle piilottama laskuvarjo oli myös viety. Kuvat on otettu Sortavalan valtauksen jälkeen, jolloin Palin MS-309 löydettiin Otsoisen kylän seudulta. 75
76 KAHDESTI ALASAMMUTTU Läskelä, 5.8.1941. Vihollisen ilmahyökkäys on juuri alkanut. Neljäs vasemmalta Nalle Karhumäki, 2. oikealta Vinski Leinonen, oikealla Antti Tani. Viholliskoneet olivat yllättää Läskelästä siirtyvän lentueen hyökkäämällä kentälle usean hävittäjän voimin. Yksi kentälle jäänyt Fokker C.X (FK-105) tuhoutui hyökkäyksessä.
77 Lunkulan kenttä sijaitsi Laatokan pohjoispäässä olevan Lunkulansaaren kaakkoisreunassa, josta mantereella olevaan Salmin kirkonkylään oli matkaa noin 8 kilometriä. Laskualue oli paikoin 900 metriä leveä ja 1 150 metriä pitkä. Lentolaivue 28:n ykköslentue toimi kentältä 6.8. 19.10.1941 välisen ajan. Siellä myös asennettiin lentokonetehtaan toimesta Moraneihin selkäpanssari ja ylimenopukki. Tarkkaan katsottaessa näkee kuinka Morane koukkaa kuvan vasemmassa reunassa. Rykmentinkomentaja, everstiluutnantti Lorentz ilmoitti Palille henkilökohtaisesti: Teille on annettu kaksi viikkoa lomaa, pääsette Joensuuhun minun kyydissäni. Toipumisloma alkoi heti seuraavana aamuna 7. elokuuta ja päättyi 20. elokuuta. Ykköslentueen Moranet starttasivat Lunkulaan elokuun 6. päivän iltana kello 18.30. Venäläisten tiedustelu oli saanut selville lentueen siirtovalmistelut Läskelästä ja siirtoa tekevän laivueen kimppuun oli paras hetki iskeä. Viholliskoneiden suorittama pommitus- ja rynnäköinti ei aiheuttanut Moraneille tappioita. Pientä lohtua pieleen menneestä yllätyshyökkäyksestä vihollinen sai yhden kentälle jääneen Fokker C.X:n tuhoamisesta (FK-105). Hävittäjälentäjä Carl-Erik Bruun on kirjoittanut kirjassaan Lentolaivue 26: Heinäkuun 24. päivänä 1941 majuri J. W. Raoul Harju-Jeanty ja luutnantti Mikko Linkola lähtivät autonkuljettajan kanssa tutkimaan Laatokan rantoja löytääkseen uuden sijoituspaikan laivueen käyttöön. Saapuessaan Lunkulansaareen, paikka näytti hyvältä. Laatokan vesi oli pari metriä alempana kuin normaalisti. Salmen pohja oli kuiva ja tasainen kuin pöytä ja kovaa hiekkamaata. He totesivat, että kun siitä niittää heinän pois ja poistaa pajukot, kenttä on paras mahdollinen. Edellisenä yöllä olivat vihollisen merijalkaväkiprikaatin pääosat nousseet maihin, mutta omat joukot saivat ne tuhottua. Majuri Harju-Jeanty ja luutnantti Linkola katselivat taistelua ja ryhtyivät ruokailemaan kaatuneiden vihollisten läheisyydessä. Harju-Jeanty oli maininnut Linkolalle mm. Kas Mikko! Täällä on se