1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Maatila 2030 Hakemusnumero 105145 Saapumispäivämäärä 25.9.2019 Käsittelijä Jaana Tuhkalainen Hakijan virallinen nimi Savonia-ammattikorkeakoulu oy Osatoteuttajat Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Luonnonvarakeskus, Savon koulutuskuntayhtymä Toimintalinja 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen Tukimuoto Kokouksen päivämäärä 10.10.2019 Diaarinumero EURA 2014/8544/09 02 01 01/2019/ESAELY Viranomainen Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Alkamispäivämäärä 1.11.2019 Päättymispäivämäärä 31.10.2022 Hankkeen sisältö Yhteiskunnan nopea kehitys on vaikuttanut voimakkaasti maatalouteen ja sen sidosryhmiin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan ja tämä kehitys jatkuu edelleen. Yhteisen maatalouspolitiikan eli valmisteilla olevan CAP27-strategian mukaan maatalouspolitiikan uudistamisessa painottuvat ilmastonmuutoksen hillitseminen, eläinten hyvinvointi sekä uusien yrittäjien saaminen alalle. Tulevaisuuden maatilalla viljelijälle ei enää riitä kerran elämässä suoritettu maatalouden peruskoulutus, vaan yrittäjän on päivitettävä jatkuvasti omaa osaamistaan ja huomioitava toimintansa vaikutukset ympäröivään ekosysteemiin. Jatkuvan oppimisen mallia tarvitaan niin viljelijöille ja maaseutuyrittäjille kuin alalla toimiville opettajille, tutkijoille ja kehittäjille. Maatila 2030 hankkeen tavoitteena on edistää pohjoissavolaisten luonnonvara-alan toimijoiden jatkuvan oppimisen prosessia ja luoda pysyvä jatkuvan oppimisen malli yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Hankkeen toteuttajina toimivat Savonia-ammattikorkeakoulu, Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Savon koulutuskuntayhtymä ja Luonnonvarakeskus. Hankkeen toimenpiteillä vahvistetaan pohjoissavolaisen maataloustuotannon kilpailukykyä, lisätään osaamista vastuullisesta tuotannosta sekä pyritään hidastamaan ilmastonmuutosta. Hankkeessa kehitettävillä oppimismenetelmillä valmistetaan luonnonvara-alan toimijoita tulevaisuuden haasteisiin ja kannustetaan osaamisen päivittämiseen oman työn ohessa jatkossakin. Hankkeessa luotavan yhteistyömallin avulla pystytään jatkossa nopeasti ja ketterästi reagoimaan alan kehittämistarpeisiin, sekä räätälöimään täsmäkoulutuksia kohderyhmälle.
2 (5) ý Hankkeen toiminta kohdistuu yhden maakunnan alueelle Hankkeen toiminta kohdistuu usean maakunnan alueelle Hankkeen toiminta on valtakunnallista Maakunnat Pohjois-Savo Seutukunnat Koillis-Savon, Kuopion, Sisä-Savon, Varkauden, Ylä-Savon Kunnat Iisalmi, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä Lisätietoja hakemuksesta Hankkeen varsinaisina kohderyhminä ovat viljelijät, maaseutuyrittäjät, luonnonvara-alan opettajat ja tki-henkilöstö, tutkijat, opetus- ja tutkimusmaatilan henkilökunta, asiantuntijat sekä kaikki maatalouden parissa työskentelevät. Hankkeessa luodaan jatkuvan oppimisen malli sekä tiivistetään luonnonvara-alan toimijoiden keskinäistä yhteistyötä maakunnassa niin koulutusten suunnittelun ja toteutuksen osalta. Hankkeessa kehitettävillä oppimismenetelmillä valmistetaan luonnonvara-alan toimijoita tulevaisuuden haasteisiin ja kannustetaan osaamisen päivittämiseen oman työn ohessa jatkossakin. Hanke toteutetaan seuraavien työpakettien avulla: TP1: Jatkuvan oppimisen mallin luominen Hankkeessa luodaan toimintamalli, jolla edistetään luonnonvara-alan eri toimijoiden jatkuvaa oppimista. Toimintamalli luodaan alan oppilaitosten, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioiden sekä yritysten yhteistyönä. Hankkeen aikana testataan eri mittaisten lyhytkoulutusten toimivuutta eri kohderyhmillä. Etäopiskelun tehokkuuden varmistamiseksi työpaketissa kehitetään työkaluja kohderyhmien digiosaamisen testaamiseen ja edelleen kehittämiseen. Organisaatioiden ja yritysten keskinäinen yhteistyö. Hankkeen aikana määritellään kunkin toteuttajaorganisaation rooli jatkuvan oppimisen edistäjänä sekä laaditaan sopimukset yhteistyömallista. Savonia-ammattikorkeakoulu toimii yhteistyön koordinoijana myös hankkeen päätyttyä, joten sopimukset laaditaan Savonian kanssa. Sopimuksissa määritellään, mitä osaamista ja millaista materiaalia kukin osapuoli tarjoaa yhteistyöverkostoon ja miten koulutusten toteutus rahoitetaan hankkeen päätyttyä. Hankkeessa luotavaan yhteistyömalliin sitoutetaan myös luonnonvara-alan asiantuntija-, kehittäjä- ja rahoittajaorganisaatiot sekä yritykset. TP2: Jatkuvaa oppimista tukevan verkko-oppimisympäristön toteuttaminen ja oppimateriaalin tuottaminen Hankkeessa tuotetaan verkko-oppimisympäristö sekä opintosisältöjä, jotka tukevat kohderyhmien jatkuvan oppimisen prosessia. Ylä-Savon ammattiopistolle hankitaan SavoFarm 4.0 -hankkeen rahoituksella teknologiset puitteet digitaalisen ja virtuaalisen oppimisympäristön rakentamiseen. Tässä hankkeessa luodaan ja toteutetaan SavoFarm 4.0 hankkeessa toteutettavan osaamiskeskittymän digitaalinen oppimisympäristö. Savonia perustaa Maatila 2030- sivuston, joka toimii kokoavana portaalina hanketta toteuttaville luonnonvara-alan toimijoille. Maatila 2030 sivusto ja siihen linkitetty oppimisympäristö muodostavat näyttävän kokonaisuuden, joka houkuttelee opiskelijoita valtakunnallisesti ja toimii maakunnan luonnonvara-alan osaamisen näyteikkunana myös maailmalle. Oppimisympäristöön tuotetaan monipuolista materiaalia, kuten videoita, podcasteja, tietokortteja ja laskureita. Materiaaleja tuotetaan myös englannin ja ruotsin kielellä. Osa opinnoista voidaan aloittaa ja suorittaa ajasta ja paikasta riippumatta, osassa on mukana kontaktiopetusta. Savonia-ammattikorkeakoulu laatii pedagogisen mallin sekä määrittää osaamisen arvioinnin menetelmät suunniteltavista koulutuksista. Toteutettavien koulutuskokonaisuuksien markkinoinnissa hyödynnetään tuotteistamisen ja palvelumuotoilun ammattilaisia. Koulutusten suunnittelussa huomioidaan eri kohderyhmien tarpeet niin koulutusten keston kuin verkko-/live-toteutusten osalta. Verkkoon tuotettavalle materiaalille asetetaan laatuvaatimukset, jotka noudattavat valtakunnallisia eamk-laatukriteerejä.
3 (5) TP3: Maatila 2030 koulutukset kohderyhmille 1. Kestävä kasvituotanto ja ravinneosaaminen 30 pv 2. Kasvituotannon uudet vaihtoehdot 25 pv 3. Maatalousteknologia ja automaatio 30 pv 4. Yrityksen talouden hallinta ja kannattavuus 35 pv 5. Yrityksen johtaminen 35 pv 6. Maatilan energiaomavaraisuus 15 pv 7. Eläinten hyvinvointi 20 pv 8. Kotieläintuotannon uudet vaihtoehdot 15 pv 9. Green Care 10 pv 10. Kuluttajaviestintä 10 pv Koulutukset toteutetaan aiheesta ja kohderyhmästä riippuen 1-5 päivän kokonaisuuksina. Osa koulutuksista on luentotyyppisiä, jolloin osallistujamäärät voivat olla suuria ja myös etäosallistuminen mahdollista. Osa koulutuksista toteutetaan kokonaan verkossa, jolloin hyödynnetään webinaareja, videoita, podcasteja sekä kirjallisia ja kuvallisia luentomateriaaleja. Mukana on myös pienryhmissä toteutettavaa koulutusta. Koulutuspäiviin sisältyy myös tilavierailuja, pellonpiennarpäiviä ja retkiä, jolloin osallistujien verkostoituminen on erittäin tehokasta. TP4: Messujen, tapahtumien ja opintomatkojen toteuttaminen Hankkeessa järjestetään Maatila 2030 tulevaisuusseminaareja sekä opintomatkoja. Näiden tilaisuuksien tavoitteena on saada luonnonvara-alan eri toimijat verkostoitumaan ja vaihtamaan ajatuksia alan kehittämisestä. Kansainväliset luennoitsijat ja opintomatkat kansainvälisiin seminaareihin, messutapahtumiin ja peltopäiville antavat viljelijöille uutta näkemystä oman yritystoiminnan kehittämiseen. Maatila 2030 tulevaisuusseminaarit. Tulevaisuusseminaarit järjestetään syksyllä 2020 ja keväällä 2022 ja niiden tavoitteena on tuoda kohderyhmälle alan uusinta tietoa niin kotimaasta kuin ulkomailta. Seminaarin puhujiksi valitaan asiantuntijoita, jotka pystyvät luomaan kuvaa tulevaisuuden maatilan eri mahdollisuuksista, aihealueina mm. kasvintuotanto, kotieläintuotanto, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja maaseutuyrittäjyyden uudet muodot. TP5: Hallinnointi ja tiedottaminen Savonia-ammattikorkeakoulu vastaa hankkeen hallinnoinnista ja koordinoi hankkeen tiedottamista. Maatila 2030 sivusto perustetaan heti hankkeen alkuvaiheessa ja sivustoa käytetään hankkeen pääviestintäkanavana. Maatila 2030 sivusto linkitetään Savonian sekä kaikkien osatoteuttajien sivuille. Hankkeelle luodaan Facebook-sivu Maatila 2030 nimellä ja sivusto palvelee tiedotuskanavana myös hankkeen jälkeen. Hankkeen toimenpiteistä tiedotetaan hankkeen omilla sivuilla olevan koulutuskalenterin avulla sekä osatoteuttajien nettisivuilla ja some-kanavissa. Koulutusten markkinoinnissa tehdään yhteistyötä MTK:n, ProAgrian ja keskeisten jalostusyritysten (liha, maito) kanssa. Hankkeen toiminnasta tiedotetaan sekä maakunnan että valtakunnallisen median, kuten sanomalehtien, alan aikakauslehtien, radion ja tv:n kautta. Tiedottamisessa hyödynnetään monipuolisesti sosiaalista mediaa (Facebook, Instagram, Twitter, LinkedIn) ja hankkeen koulutuksista tehdään myös markkinointivideoita Youtubeen. Hankkeen aikana luotavan yhteistyömallin keskeinen osa on yhteinen tiedottaminen. Tavoitteena on luoda Maatila 2030 verkkoportaalista luonnonvara-alan toimijoiden yhteinen tiedotuskanava, johon linkitetään keskeiset alan koulutukset ja tapahtumat. Yhteisen tiedottamisen pelisäännöt ja kustannusten jakaminen määritellään hankkeen aikana. Hankkeen toimijoiden lisäksi tiedotusverkostoon otetaan mukaan alan yrityksiä sekä edunvalvonta- ja rahoittajaorganisaatioita. Kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma
Kustannukset Yhteensä 1 Palkkakustannukset 728 856 2 Ostopalvelut 427 000 3 Matkakustannukset 107 500 4 Muut kustannukset 39 045 5 Flat rate 109 331 Kustannukset yhteensä 1 411 732 6 Tulot 0 Nettokustannukset yhteensä 1 411 732 Kustannukset Yhteensä 7 Kunnat 0 8 Muu julkinen 0 Yhteensä 0 Kustannusarvio yhteensä 1 411 732 Rahoitus Yhteensä Osuus nettokustannuksista (%) 1 Haettava ESR- ja valtion rahoitus 1 129 385 80,00 2 Kuntien rahoitus 102 540 7,26 3 Muu julkinen rahoitus 109 007 7,72 4 Yksityinen rahoitus 70 800 5,02 Rahoitus yhteensä 1 411 732 100,00 Rahoitus Yhteensä 5 Kuntien rahoitus 0 6 Muu julkinen rahoitus 0 Yhteensä 0 Rahoitussuunnitelma yhteensä 1 411 732 4 (5) Rahoittajan arvio hankkeesta Pisteet 25/40. Pohjois-Savon hankeryhmä 29.5.2019. Etelä-Savon ELY-keskuksen kehittämishankkeiden valintaryhmä 25.6.2019. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 10.10.2019. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 21.10.2019. Hankkeeseen arvioidaan osallistuvan 365 osallistujaa ja 365 yritystä. Hankkeen päätyttyä maakunnassa toimii luonnonvara-alan toimijoiden verkosto, jonka yhteistyön ansiosta elinkeinon toimijat kykenevät jatkuvasti päivittämään omaa osaamistaan verkko-oppimisympäristön sekä lyhyiden koulutuskokonaisuuksien avulla. Alueen maanviljelijät ja maaseutuyrittäjät huomioivat jatkossa laajemmin oman toimintansa merkityksen ilmaston muutoksen hillinnässä sekä osana maaseudun ekosysteemiä. Alan toimijoilla on paremmat valmiudet hyödyntää digitaalisuutta ja uusinta teknologiaa omassa työssään. Hankkeen koulutusten avulla saadaan päivitettyä viljelijöiden, maaseutuyrittäjien, luonnonvara-alan opettajien ja tki-henkilöstön, opetus- ja tutkimusmaatilan henkilökunnan sekä neuvojien osaamista teknologiasta, taloudesta, ekologiasta sekä eläinten hyvinvoinnista. Hankkeessa luotua jatkuvan oppimisen toimintamallia toteutetaan jatkossa Savonia-ammattikorkeakoulun, Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän, Savon koulutuskuntayhtymän ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä. Lyhyitä koulutuskokonaisuuksia tarjotaan jatkossa kohderyhmille ja oppimista tukevaa materiaalia päivitetään jatkuvasti näiden toimijoiden yhteistyönä. Viljelijät ja kaikki luonnonvara-alan toimijat pystyvät hyödyntämään hankkeen koulutusten oppeja työssään ja tarvittaessa hakemaan uutta tietoa verkko-oppimisympäristön kautta. Hankkeessa luodun toimintamallin myötä yhteistyöverkosto toteuttaa jatkossa koulutukset maksullisena palvelutoimintana. Maatila 2030 portaalia ylläpidetään hankkeen jälkeen Savonia-ammattikorkeakoulun koordinoimana yhteistyössä muiden luonnonvara-alan toimijoiden kanssa laadittujen yhteistyösopimusten pohjalta. Rahoittajan esitys Rahoittajan esitys ý Hakemus esitetään hyväksyttäväksi Hakemus esitetään hylättäväksi
5 (5) Ratkaisun mahdolliset perustelut ja jatkotoimenpiteet Hanke toteuttaa Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjan neljä erityistavoitetta 9.2 rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Rakennemuutokseen vastataan kehittämällä ja uudistamalla eri alojen yhteisiä kehittämistoimia ja monialaisia osaamisverkostoja. Hanke tukee Pohjois-Savon maakuntaohjelman 2018-2021 toimintalinjan kaksi tavoitetta - Osaamisen kehittäminen.