Lähettäjä: Satu Eronen Castreninkatu 18 B 50 sähköposti satumaria.eronen@gmail.com 00530 Helsinki puh. 050 374 0018 Anni Pitkänen sähköposti annipitka@gmail.com puh. 045 234 2103 Lähettisihteerit hoitavat ystävärengasta ja osoitteenmuutoksia. Aatto Lamminpää puh. +358 50 3559619 c/o Teivainen sähköposti aatto.lamminpaa@elisanet.fi Myllytie 2 blogi www.lamminpaa.blogspot.com 17200 Vääksy Aatto Lamminpään työtä voi tukea taloudellisesti käyttämällä Kansanlähetyksen tiliä: NORDEA: FI8320701800028325 OP: FI1450431920003452 SAMPO: FI5580001800224132 Merkitse viestikenttään Lamminpää Aatto tai käytä viitenumeroa 21953.
HYVÄÄ KANNATTAA ODOTTAA! Suuret kiitokset taas kerran esirukouksistanne ja kaikesta muistamisestanne! Edellisestä kirjeestäni on ehtinyt vierähtää jo pitkä aika. Kirjoitin sen joskus lokakuun puolivälissä Siperiassa ja sitäkin jouduitte odottamaan, koska se "harhaili" bittiavaruudessa, kuten lähettisihteeri Satu kirjoitti saatesanoissa. Ehkä tässä on ollut jonkunlaisesta väsähtämisestä kysymys minun kohdallani kun myös tätä kirjettä jouduitte odottamaan. Lapselle ja lopulta uudestaan lapseksi tulevalle vanhukselle voi odottamainen olla ylivoimaista. Siksipä lasten vanhemmat pyrkivätkin arvioimaan milloin on viisasta kertoa jostain edessäpäin olevasta tärkeästä asiasta. Ja kun meillä on joko omia vanhempia tai vanhoja yksinäisiä ystäviä, niin muistetaan käydä usein tapaamassa ja järjestää myös aikaa heidän luonaan viipymiselle. Myös aikuisina niin maallisessa kuin hengellisessä elämässämmekin joudumme opettelemaan myös odottamisen läksyä ja joskus se voi tuntua aivan ylivoimaiselta. Psalmissa 42 kirjoitetaan: "Niinkuin peura janoissaan etsii esipuroa niin minun sieluni kaipaa sinua, Jumala. Minun sieluni j a n o a a Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen? K y y n e l e e t o v a t leipäni päivin ja öin, kun minulta alati kysytään: Missä on sinun Jumalasi. Tuskassani minä muistelen miten kuljin temppeliin juhlasaatossa,ilon ja kiitoksen kaikuessa, juhlakansan suuressa joukossa. Miksi olet masentunut sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä minä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani." Psalminkirjoittaja jatkaa ja vie meidät kanssaan syvyyden, koskien pauhun, aaltojen, tyrskyjen, syvän surun, tuskan ja vihollisen sorron kokemisen tuntoihin, mutta muistaa sittenkin että Jumala on hänen kallionsa ja toistaa luvun lopussa: "Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä Jumalaani auttajaani." Joskus yli 10v sitten sitten tutustuin ikimuistoisella Uralin tällä puolen asuvien sukukansojen pariin vanhan lähetyssaarnaaja Seppo P Mäkiarvelan ja kolmen srk-nuoreni, Johannan, Villen ja Annin, sekä tulkki Ljuban kanssa tekemällämme matkalla kahteen mukavaan ja viehättävään neitokaiseen, SEKL:n naislähettieihin Saranskissa. Lilian oli kotoisin Virosta ja Miina Suomen Saloisista. Seppo P oli "hehkutellut" kertoessaan "Meijen Miinasta". Porin puolen uskovat olivat omistaneet Miinan lähetikseen. Huolimattomuudellamme aiheutimme Miinalle surua ja kyyneleitä. Emme olleet rekisteröityneet ajoissa (siihen aikaan siitä ei pidetty vielä niin suurta haloota muualla, mutta kyllä jo Saranskissa) ja niinpä Miina joutui kanssamme ankaran Sisäministeriön virkailijatädin nuhdeltavaksi. Emme olleet ensimmäinen huolimaton suomalaisryhmä. Miinan kyyneleet kirvoittivat minun "runoilijan lahjani" ja Saranskista lähdettyämme sanelin ja Johanna kirjoitti kauniin tekstiviestin Miinalle. Sen jälkeen kulki s-postia ja kirjeitäkin. Joskus "törmäsimme KL-päivillä ja parilla Siperian matkalla poikkesimme Miinaa tapaamassa Nishni Novgorodissa. Seuraavalla Mordvan matkalla kun kävin Saranskissa harjoittelemassa ollutta Johannaa tapaamassa Jumala laski sydämelleni erikoisesti rukoilla johdatusta aika yksinäiseltä vaikuttaneen Lilianin elämään ja oli suuri ilo kun muutamaa vuotta myöhemmin Lilian ja Hannu Keskinen löysivät toisensa. Nyt he tekevät työtä yhdessä Virossa. Jokunen viikko sitten tuli Miinalta yllättävä ja iloinen uutinen. Hän oli kihlautunut SEKLin taloustoimistossa työskentelevän Karin kanssa. Miinaa en ole vielä tavannut, mutta Karia pääsin onnittelemaan toissapäivänä Ryttylässä. Kari on entisiä Savonlinnan poikia (taisi olla Makkonen). Hyvää on kannattanut odottaa!!! Tällä kertaa olen viettänyt melkolailla aikaa kotona Savonlinnan Viuhonmäessä. Tosin itsenäisyyspäivän aikana kävin nuoren veteraanihyppääjäkaverini Ari Noposen kanssa harjoitusleirillä Taivalkoskella ja uuden vuoden puolella olin viikon Haapavedellä mäkitalkoissa. Enonkoskella vaimonsa ja 5v poikansa kanssa asuva Ari on käynyt myös kolistelemassa kanssani puntteja taloni kellarissa 1-2 krt. viiikossa ja viime sunnuntaina hyppäsimme yhdessä (mukana myös 50v Kari Pesonen poikansa 10v Kimin kanssa). Arttu ja
Kari vetelivät jo hyviä hyppyjä kuusnelosesta ja ysikympistä. Itse aloitin tamppaamalla ja kunnostamalla K25 mäen Kimille ja Karin tultua poikaansa valmentamaan, ehdin minäkin laskea viisi mäkeä kuusnelosesta. Noista minun "hypyistä" ei jäänyt paljoa lastenlapsille kerrottavaksi. Sivullinen olisi tunnistanut lajin vain jo hieman kulahtaneista mäkikamppeista. Kovin kaksisia eivät olleet Taivalkoskenkaan harjoitushypyt, mutta siellä olin sentään saanut kootuksi itseni kuitenkin Veteraani-cupin kisahyppyihin K49 mäessä. Nyt Kuopiossa ne hypyt olivat yhtä läpilaskua. Omakotitaloni oli melko tyhjä ja aluksi jopa kolkko, kun Vääksyssä ja Jyväskylässä tyttärieni Riikan ja Tiinan perheitten luona vierailujen jälkeen ajelin Savonlinnaan. Nuorimmaisen Kaisan perheen luona kävin Tapanina esikoispoika Eppu Akustin 1v synttäreillä. Vuoden talossani asuneet vuokralaiset olivat lähteneet syys-lokakuun vaihteessa. Kesällä olimme tyttärieni kanssa roudanneet talostani tavaraa heidän kesäpaikkaansa Tallisaareen, Kierrätyskeskukseen ja myös kaatopaikalle. Tupakeittiössä oli vain vuokralaisten käytössä ollut pirttikalusto ja keinutuoli. Raahasin kamaristani siellä säilytyksessä olleen nahkasohvan keskelle tuvan lattiaa ja kävin ostamassa kolme valkoista lakanaa isoihin ikkunoihin verhoiksi. Olin pyytänyt tutun eläkkeellä olevan uskovan sähkömiehen vaihtamaan kaikki talon sähköpatterit. Hän uusi samalla muutaman kattovalaisimen ja liitti uuden lämminvesivaraajankin, jonka putkimies toi ja liitti vesijohtoverkostoon. Vaihdoin myös nikottelemaan alkaneen jääkaappi-pakastinyhdistelmän Kierrätyskeskuksesta löytämääni hyväkuntoiseen vastaavan kokoiseen palvelijaan. Koska perinteinen Keski-Euroopan mäkiviikko oli alkamassa päätin laittaa kerralla "elämän risaiseksi" ja kävin ostamassa suht`pienen ja melko halvan, mutta kuitenkin nykyaikasen taulutelevision vanhojen "rakkineitten" tilalle. Kotimaan talvijakson ohjelmassa oli mäkihyppytreenien, veteraani-cupin, SM- ja MMkisojen lisäksi myös muutama srk.vierailu (14.01. Lähetyskirppis Pieksämäellä, 15.01. Saarna, lähetystilaisuus ja seurat Joroisissa ja viikkoa myöhemmin sunnuntaina samanlainen myös Heinävedellä ja Kerimäellä. Onneksi piirijohtaja Heikki Huttunen saarnaa Heinävedellä. Viimeisenä rovastikunnallinen venäjäntyön seminaari Sallassa la 25.02.). Ennen näitä ja jo takana on SEKLin työntekijäseminaari Ryttylässä. Se alkoi maanantaina 09.01. uuden Lähetysjohtaja Mika Tuovisen virkaanasettamisella Hausjärven kirkossa ja päättyi tänään puolilta päivin. Seminaarin aihe oli "Raamatun valossa" ja voin täydestä sydämestä sanoa, että se jos mikä kuului myös sarjaan "Hyvää kannattaa odottaa". Viime kesänä olin kokenut melkoista kodittomuuden tunnetta, johon osavaikuttajana oli se että koti oli vuokrattu muille, mutta myös jo yli 15 jatkunut yksin eläminen avioeron jälkeen. Tosin viisi viimeistä vuotta vielä muodollisesti avioliitossa, mutta kuitenkin hyvin yksinäisenä olivat olleet kaikkein raskaimmat. Noin 15 vuotta sitten eräs jossain nuorisotyön seminaarissa luennoinut viehättävä SLS:n työssä lähetyskentällä ollut naislähetti ja kirjailija julkaisi lähettiperheitten lasten elämää ja siinä esiintulleita ongelmia koskettavan kirjan "Matkalaukkulapset". Se aihe kosketti silloin aikoinaan, kun minunkin ystäväpiirissä oli lähetystyössä olleita perheitä. Olen itse käynyt läpi eräänlaista "Matkalaukkuaikuiset" vaihetta. Jo 1981 perheemme muutto Sallasta Savonlinnaan aiheutti minussa identiteettiongelmia ja jonkunlaista vieraantumisen kokemusta. Olin niin vahvasti juurtunut pohjoisen elämään ja pitkän aikaa näin myös painajaisunia joissa olin palaamassa sinne uudelleen työhön. Positiivisena asiana olen koko ajan niin Sallassa kuin Savonlinnassakin olen kokenut mäkihyppyyn liittyvät asiat: lajin harrastamisen mäkien suunnitteluineen ja rakentamisineen kuin erikoisesti siinä syntyneet ihmissuhteet Suomessa ja ympäri maailmaa ja sitä kautta avautui myös Venäjän työ. Ensimmäinen kirjallisuuden vientimatka oli samalla kisareissu sitten historialliksi osoittautuneisiin viimeisiin NL:n veteraanien mestaruuskisoihin Lysvaan Uralilla 1991 maaliskuussa. Oikeastaan vasta viimeiset kymmenen vuotta työssäni Savonlinnan seudun nuorisoherätystä hoitaessani koin uutta juurtumista Savonlinnassa. Sitten eläkkeelle jäätyäni alkoi tulla uutta juurettomuuden kokemusta.
Melkolailla "takki tyhjänä" menin Ryttylään ja taas kerran sain kokea todeksi ikivanhan hengellisen laulun sanat: " Minun tyhjän Hän että vois täyttää, Kun työhönsä käydä mä saan. Niin murrettu, että vois käyttää myös muitakin pelastamaan". - Tyhjä sai kyllä täyttyä. Tuon loppuosan toteutuminen on sitten "Herrassa". Koko tuo kolmen päivän seminaari oli aivan erikoisen siunattu. Sitä se oli jo melko täyteen ahdetussa Hausjärven kirkossa kun Mika Tuovinen siunattiin ja asetettiin SEKL:n lähetysjohtajan virkaan Tampereen piispan johdolla. Sama ylenpalttinen siunaus jatkui saman illan juhlissa Ryttylässä ja erityisen vahvana varsinaisessa seminaariosiossa tiistaina ja keskiviikkona. Vierailevina luennoitsijoina olivat tiistaina TT, dosentti Juha Ahvio aiheinaan Nykyjan ihminen ja hänen kohtaamisesnsa ja evankeliumin viestittäminen hänelle sekä opiskelukaverini Helsingin Raamattukoulusta, sittemmin mm. Raamattuinstituutissa ja viimeiset 6 v vuotta SLS:n raamatunopettajana Afrikassa toiminut Eero Junkkaala, aiheinaan Kristuksen ja KL:n palveluksessa sekä työntekijän uskonelämän hoitaminen. Koskettavia olivat myös "talonväen" jakamat eväät ja aivan erikseen haluan mainita Lähetyskeskuksen siivoojan Terttu Ala-Outisen puheenvuoron omasta työssä jaksamisesta. KARATUSAN LOPPURUTISTUS Ensimmäiset kaksi kuukautta asuin Pitkästen olohuoneessa, joka sunnuntaisin järjestettiin kirkoksi ja joka loka-marraskuussa toimi myös nuorteniltojen kokoontumispaikkana. Yleensä kävimme kolmena päivänä Karatusassa rakentamassa ja yhtenä päivänä etsimme rakennustarvikkeita Abakanissa, paitsi sillä viikolla kun Joose sairasti flunssaa ja kuumettakin, olin yksin Karatusassa viiden päivän ajan lapiohommissa. Loput päivät pyrittiin panostamaan varsinaiseen seurakuntatyöhön. Lapsista ehkä herkin Saima vierasteli aluksi minua hieman, mutta tottui sitten. Kun olin muuttanut Karatusaan, oli nuorin vasta 2-vuotias Selma kysellyt, että missä on meijen Aatsa. Pitemmän päälle lienee kuitenkin viisasta etsiä minua sekä muita vierailijoita ja talkoomiestenkin viikonloppuja ajatellen Minusinskista jonkunlainen erillinen vuokra-asunto. Onhan se puolin ja toisin rennompaa, jos saa olla ihan omissa oloissaan. Esko Kaukosen ja Kyösti Nokan saavuttua lokakuun puolivälissä siirryin heidän kanssaan viikoiksi Karatusaan. Esko, joka on eläkkeellä oleva paljon ympäri maailmaa matkustellut maanvijelijä Jäppilästä, oli nyt jo toista kertaa talkooreissulla Karatusassa. Hänen kansakoulukaverinsa Kyösti oli aikuisena suorittanut lukion ja opiskellut DI:ksi saakka logistiikka-alalla. Veljet asuivat Karatusassa leskirouva Elviiran talon kamarissa ja minäkin kävin siellä ilta-, ja aamupalalla, mutta nukuin Vitalin pihassa Joosen Transporterissa, samalla hoitaen talkkarin virkaa. Ennen Eskon ja Kyöstin saapumista olimme ehtineet rakentaa jatko-osan perustukset. Kahdeksan anturaa ja harkkopilarit, joitten päälle tuli 6x6 tuuman alaparru ja runkokoolaus, sekä kattorustinki kattotuoleineen. Ehdimme myös asentaa uudet mineriittikattolevyt uudelle osalle ja puoliväliin koko rakennusta uudesta päästä katsoen. Puuttuneitten tuulensuojalevyjen sijasta laitoimme jatko-osan 3mm kovalevypakettiin. Tarkoitus oli että olisimme päässeet aloittamaan jatko-osan lämmittämisen ja samalla runko-, alapohja-, ja yläpohjakoolinkien kuivattamisen jo ennen Eskon ja Kyöstin tuloa, mutta kuljetuskalusto-ongelmat viivästyttivät asiaa pari viikkoa. Meillä tuli loppujen lopuksi melkoinen kiire koko rakennushomman kolmosvaiheen loppuunsaattamisessa. Jatko-osan kuivatuksen aikana rakensimme kadun puoleiseen päähän tilavan verannan ja teimme myös profiilipeltivuorausta varten ulkopuolen koolauksen. Naapurin sähkö-, ja vesi-sasha vaihtoi kadun puoleiseen päähän talon kattoon erään nuoren kaverinsa kanssa uudet aaltomaiset mineriittilevyt ja myöhemmin erään vaimonsa sukulaismiehen kanssa asensi profiilipellistä taloon sinivalkoisen ulkovuorauksen. Kolmen viikon lämpöpuhallinkuivatuksen jälkeen Esko ja Kyösti aloittivat jatko-osan lattian seinien ja yläpohjan villoituksen. Sitä ennen Esko ja Joose vielä koolasivat jatko-osan vanhan seinän. Sitten oli vuorossa katon panelointi, senien levytys cyprokilla ja lattialautojen asentaminen, sekä väliseinän koolaus. Veljien hikoillessa sisähommissa minä tein kaikkea mikä oli vielä kesken ulkopuolella ja laskin välillä leikkiä, että olisi minunkin kannattanut jatkaa lukuja, että olisin päässyt sisähommiin. Joose hölväsi jollain hunajavahalla kertaalleen toisen huoneen lattialaudat ja minä jatkoin hommaa. Siperiaan saapunut Joosen vanhin veli Juho ehti myös rakentamisen loppuvaiheissa mukaan talkoisiin.
Meidän Suomeenlähtöpäiväksi oli suunniteltu lauantaita 12. marraskuuta. Samana aamuna Minusinskiin vierailulle oli saapunut Mordvassa Pitkästen työtoverina toiminut diakoni Outi Säde. Perjantai-iltana 11.11. Joose toimitti juhlallisesti kodinsiunaamisen, jonka lopussa oli vapaan sanan vuoro. Kun juhla oli samalla meidän talkoomiesten lähtöjuhla, Joose pyysi myös minua sanomaan jotain ja niin teinkin, myös diakoni Oleg, Minusinskin kirkkoherra Slava ja talon isäntä, Karatusan kirkkoherra Vitali puhuivat lyhyesti. Väkeä oli kerääntynyt mukavasti ja tilaisuus kaikkineen oli hyvin lämminhenkinen. Tilaisuuden lopuksi oli tietenkin kirkkokahvit kakkutarjoiluineen. VAUHDIKAS KOTIMATKA BIRSKIN KEITAAN KAUTTA Joose oli huollattanut Transporterin viimeisellä viikolla, mutta kun Minusinskista ei löytynyt kaikkia uusia hehkutulppia, ajoimme kotimatkan kahdessa osassa yhtäsoittoa. Yritin ehdottaa veljille noin 3-4 tunnin yhteisten yöunien pitämistä myös matkan aikana, mutta he taisivat pelätä, että jos ei auto sattuisikaan käynnistymään, kun lämmityspistokkeita on hyvin vaikea löytää Venäjällä. Poikkesimme kuitenkin Uralin länsilaidalla sijaitsevassa Birskin kaupungissa, ja nukuimme herroiksi yhden yön lakanoitten välissä sängyssä paikallisen luterilaisen srk:n vieraina. Esko oli joskus 4v sitten ollut siellä rakentamassa lähetystalon perustusta ja ehdotti siellä käymistä paluumatkan aikana. Birskissä käynti oli todellakin keidas matkallamme. Juhan ja eestiläisen vaimonsa Anun vastaanotto oli hyvin lämmin. He esittelivät Birskin srk:n tiloja, joita oli kaikkiaan viidellä samassa ryppäässä olleilla tonteilla. Juha ja Anuhan olivat aikaisemmin olleet vuosia aloittamassa ja kehittämässä Inkerin kirkon työtä Marinmaalla Joshkar-Olassa ja 9 vuotta sitten siirtyneet Birskiin, jonka ympäristössä asui myös paljon marilaisia. Ensinnä oli rakennettu siperialaisista hirsistä rukoushuone, jonka yläkerta on lautarakenteinen ja siellä on heidän ja kanttorin asunnot. Viereisellä tontilla on kaunis punainen tiilivuorinen kaksikerroksinen Lähetystalo, jossa on runsaasti huoneita leirien ym. tapahtumien majoittumista varten. Kolmannella tontilla on kirkkoherran pappila. Keskimmäinen tontti on harmaitten vesien imeytyskenttä ja viidennellä ja uusimmalla tontilla sijaitseen uusin rakennus, jonka nimi on Hunajatalo. Siellä on jonkun suomalaisen alan harrastajan asentamat italiasta hankitut huippulaitteet, joilla purkitetaan ns. lehmushunajaa, joka on todella priimatavaraa. Markkinointi tapahtuu suurten venäläisten kauppaketjujen kautta, ja tarkoitus on nostaa seurakunnan omavaraisuusastetta. Tutustuimme Juhan ja Anun lisäksi kirkkoherraan, kanttoriin, talouspäällikköön ja muutamaan muuhunkin vastuunkantajaan. Juhan kanssa keskustelimme rakennushommista ja sain monta hyvää ajatusta Karatusan rakennusprojekteja varten. Vertailun vuoksi muutama esimerkki rakentaminsen hinnoista: Birskissä neliöhinta on 400 euroa, Aunuksen kirkossa 1200, Keltossa ja Velmemassa noin 1400 ja Petroskoissa, jos nyt oikein muistan, jotain 1600 tai 1700 euroa neliömetriltä. Anu kävi esittelemässä meille myös Birskin nähtävyyksiä ja kun he ovat helmikuussa muuttamassa Birskistä Viroon, jossa heillä on vielä 4 vuoden työsopimus SLS:n kanssa, Anu kysyi voisimmeko kuljettaa osan hänen tavaroistaan Suomeen. Muutaman matkalaukun lisäksi toimme 30 litran hunajatynnyrin. Täytyy tunnustaa, että osa sydämestä jäi Birskiin. T: Aatsa Aatsan postiosoite 31.3. asti on Metsätie 2, 75220 Savonlinna, sen jälkeen taas c/o Teivainen.