Mukavaa ja aurinkoista kesää toivottaa Järvi-Pohjanmaan vapaaaikatoimen henkilöstö Etukannen kuva: Päivi Panula
JÄRVI-POHJANMAAN ENSIMMÄINEN YHTEINEN KESÄ Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen palvelutoiminta käynnistyi tämän vuoden alusta. Haasteellinen kevät on mennyt vauhdilla työn touhussa. Niin viranhaltijat ja henkilöstö kuin luottamushenkilötkin ovat olleet paineen alla kehitettäessä koko alueen kilpailukykyä, palveluja ja vetovoimaisuutta. Kiinnostus aluetta kohtaan on ollut valtakunnallisestikin huomionarvoista. Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi on koostanut alueen ensimmäisen yhteisen tapahtuma-esitteen. Tästä esitteestä on hyötyä alueen asukkaille, toimijoille ja kesäasukkaille. Esitteeseen on koottu Järvi-Pohjanmaan tapahtumia. Kun siis etsit tekemistä auringonpaisteella tai sadesäällä, ota tämä esite käteesi ja liity tapahtumakävijöiden aktiiviseen joukkoon! Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimella on tärkeä rooli alueen hyvinvoinnin ja viihtyisyyden edistäjänä. Kesän kynnyksellä valmistunut toimialastrategia tukee yhteisten tavoitteiden ja päämäärien saavuttamista. Se toimii päätöksenteon tukena ja suuntalinjojen antajana. Kesän osalta odotetaan oikein lämmintä ja virkistävää aikaa. Kesätoiminnan tuottajina toimivat pääosin vapaa-aikatoimen organisaatio, kolmas sektori ja yksittäiset ihmiset sekä yritykset. Kaikki alueen tapahtumat ovat varmasti osallistumisen arvoisia. Hyvää ja rentouttavaa kesää toivottaen, Jaakko Finne vapaa-aikatoimen johtaja Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikalautakunta
KESÄRETKET YRITYSVIERAILURETKI KALAJOELLE LA 16.05. Tutustumiskohteina mm. keramiikkapaja, Tyngän Mylly, Kalajoen Karkkipaja. Mukaan kutsutaan erityisesti yritystoiminnasta kiinnostuneita nuoria (13-29 v), mutta mukaan otamme mielellämme myös vanhempia henkilöitä. Kuljetus jäsenille 3, muut 10. Tiedustelut: Toiminnanjohtaja Riitta Höykinpuro puh. 044 297 4606 Alajärven 4H yhdistys ry KESÄRETKI ITÄ - SUOMEEN 2. - 5.6. Savonlinna- Kerimäki- Joensuu- Siilinjärvi- Kuopio- Viitasaari. Kohteina Olavinlinna, Kerimäen kirkko, Joensuu Areena (liittokokous), Kuopion tori. Muutama paikka vapaana! Tiedustelut: Eija-Liisa Keskinen puh.0400 887 489 email: eijaliisa_keskinen@hotmail.com Eläkeliiton Lehtimäen yhdistys ry 4H - PERHEPÄIVÄ POWER PARKISSA TO 04.06. Ilmoittautumiset ja tiedustelut 19.5. mennessä: Alajärven 4H: Toiminnanjohtaja Riitta Höykinpuro puh. 044 297 4606 Kuljetus jäsenille ilmainen, muut 5 Soinin 4H: vs. Toiminnanjohtaja Saija Källi puh. 0400 649 873 Kuljetus jäsenille 6, muut 10 Vimpelin 4H: Toiminnanjohtaja Tanja Mustonen puh. 040 537 9341 Etelä-Pohjanmaan 4H-piiri email: etela-pohjanmaa@4h.fi
KOKO PERHEEN RETKI JYVÄSKYLÄÄN MA 8.6. Jyväskylän seikkailupuisto Peukkula (ent. Viherlaakso) ja Pandan tehtaanmyymälä Kuljetukset ja lähtöajat; Vimpeli, nuorisotalon edusta klo: 08.00 Alajärvi, paloaukio klo: 08.30 Lehtimäen keskikylän S-marketin piha klo: 09.00 Soini, Liikekeskus klo: 09.45 Vaajakoski pandan tehdas klo: 12.30 Jyväskylä Seikkailupuisto Peukkula klo: 13.30 Kotimatkalle Peukkulasta lähdemme klo: 17.00 Paikkoja rajoitetusti, vain nopeimmat pääsevät mukaan! Matka toteutuu yli 25 osallistujalla, max. 50 osallistujaa. Retken hinta 20 (Kerätään linja-autossa). Hintaan sisältyy ranneke Peukkulaan ja matkat. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Ma 1.6.2009 mennessä vs. Nuoriso-ohjaaja Eemeli Porthén, puh. 044 297 0271 Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi RETKI TAMPEREEN SÄRKÄNNIEMEEN TO 11.6.2009 yli 13 vuotiaiden nuorten retki Kuljetukset ja lähtöajat; Vimpeli, nuorisotalon edusta klo: 08.00 Alajärvi, paloaukio klo: 08.30 Soini, Liikekeskus klo: 09.00 Lehtimäen keskikylän S-marketin piha klo: 10.20 Tampere, Särkänniemi n. klo: 13.00 Lähtö Särkänniemestä klo: 19.00 Paikkoja rajoitetusti, vain nopeimmat pääsevät mukaan! Matka toteutuu yli 25 osallistujalla, max. 100 osallistujaa. Retken hinta 45 (Kerätään linja-autossa). Hintaan sisältyy elämysavain ja matkat. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Ke 3.6.2009 mennessä vs. Nuoriso-ohjaaja Eemeli Porthén, puh. 044 297 0271 Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi
LEIRITOIMINTAA SOINI SOI-MUSIIKKILEIRI 8.6. - 11.6. Soini Soi-musiikkileiri järjestetään Soinissa yhtenäiskoululla. Musiikkileirillä annetaan opetusta pianossa, harmonikassa, viulussa sekä bändisoittimissa. Leirillä on myös vapaa-ajan ohjausta, kuvataidetta ja ilmaisutaitoa sekä Marttojen valmistamaa hyvää ruokaa. Ilmoittautumiset 11.5. - 24.5. : Maria Akonniemelle puh. 040 531 0564 Soinin musiikinharrastajat ry PESISLEIRI 10. 13.6 ALAJÄRVELLÄ (Lasten G, F, E tytöt ja pojat) Tiedustelut: Jouni Hänninen puh. 044 550 1864 email: jouni.hanninen@soini.fi TULE ELÄMYSLEIRILLE PIISPALAAN 15. - 18.6. Luonto-, liikunta- ja nuorisomatkailukeskus Kannonkoskella. 1 ryhmä 7-11 v. ja 2 ryhmä 12-15 v. (molemmilla ryhmillä oma vastuuohjaaja ja ohjelmarunko). Leirin hinta 100 sisältää ruokailut, majoituksen, ohjelman ja matkat (Alajärvi Kannonkoski - Alajärvi). Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään 29.5 mennessä: Sosiaaliohjaaja Hannele Hauta-aho puh. 044 297 0265 hannele.hautala@alajarvi.fi Liikuntasihteeri Kirsti Kivelä puh. 044 297 0215 kirsti.kivela@alajarvi.fi Leirillä mukana myös leirien isoset. Järvi-Pohjanmaan perusturva sekä vapaa-aikatoimi www.jarvi-pohjanmaa.fi
- LEIRI ALAJÄRVELLÄ 15. - 18.6. Tiedustelut ja Ilmoittautumiset 4.6 mennessä: vs. Nuoriso-ohjaaja Eemeli Porthèn puh. 044 297 0271 Alajärveläisille nykyisille 8-luokkalaisille (1994 synt.) nuorille suunnattu harrasteleiri. Tarkempaa tietoa leiristä lähempänä ajankohtaa. Soinin seurakunta Soinin nuorisotoimi Ilmoittautumiset ja tiedustelut: vs. Nuorisosihteeri Tuula Pahankala puh. 040 707 4503 Alajärven nuorisotoimi SOININ LASTEN KESÄLEIRIT 16 25.6. LEIRIKESKUS LAUTTOSESSA Soinin Täkyleiri 16-18.6 9-11 vuotiaat ( 1998-02 synt.) Soinin mokkis leiri 22.6 6-8v. ( 2001-2003 synt. ) Soinin Murkkuleiri 23-25.6 12-14v. ( 1995-1997 synt. ) Lisätietoa jaetaan koulun kautta toukokuun aikana. VIMPELIN SEURAKUNNAN KESÄLEIRIT KYRÖNNIEMESSÄ 23. - 26.6. 23.- 24.6 1998-2001 syntyneet 24.- 26.6 1995-1998 syntyneet 1998 syntyneet saavat itse päättää kummalle leirille haluavat! Tarkemmat ilmoittautumisohjeet jaossa toukokuussa koulujen kautta! Tiedustelut: Nuorisotyönohjaaja Timo Turpela puh. 040 525 0992 email: timo.turpela@evl.fi Vimpelin seurakunta
ALAJÄRVEN SEURAKUNTA KESÄLEIRIT 30.6-3.7. Varhaisnuortenleiri Sinä olet rakas järjestetään leirikeskus Suvirannassa 30.6-3.7.2009! 30.6-2.7 on isojen 10-14-vuotiaiden leiri. Leirin hinta 23 euroa. Ilmoittautumiset ja tiedustelut ke 3.6 mennessä: vs. Nuorisosihteeri Tuula Pahankala puh. 040 707 4503 2.-3.7 on pienten 7-9 vuotiaiden leiri. Leirin hinta 17 euroa. Lähde mukaan!!! Ilmoittautumiset pe 26.6. mennessä: Kristiinalle puh. 0500 662 133. Alajärven seurakunta Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi Nuori Into - hanke SIRKUSLEIRI 24.-25.6 Alajärven ja Kuusiokuntien (Alavus, Kuortane, Töysä, Soini ja Ähtäri) 7-10 vuotiaille lapsille suunnattu harrasteleiri. Mukaan mahtuu 40 lasta. Kuntakohtainen kiintiö 5 lasta/ kunta. VALKEALAMMEN TELTTALEIRI 4-6.8. 7-13-VUOTIAILLE (1996-2001 SYNT.) Valkealammen leirikeskus, Lehtimäki Osallistumismaksu 30, sisaralennus 5 Ohjelmassa monipuolista tekemistä kädentaidoista liikuntaan ja tietenkin yllätysohjelmaa. Mukaan mahtuu 80-ensin ilmoittautunutta.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut Pe 24.7.2009 mennessä: vs. Nuoriso-ohjaaja Eemeli Porthén, puh. 044 297 0271 Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi MUUT TAPAHTUMAT: YHTEISLAULUTILAISUUS SUOKONMÄEN NÄKÖTORNILLA 3.7. KLO 19, Suokonmäentie. Vetäjänä Jussi Roponen, haitarit säestää. Puffetti. Tiedustelut: Sinikka Kokkila puh.040 824 0157, email: sinikka.kokkila@elisanet.fi PERINTEISET ESKON-PÄIVÄT 12.6. KLO 12 Eläkeliiton Lehtimäen yhdistys ry Lehtimäen Opiston kodalla, Hintsanlammentie. Tikkupullaa, kahvia, yhteislaulua ja soittoa. Tiedustelut: Sinikka Kokkila puh. 040 824 0157, email: sinikka.kokkila@elisanet.fi LEHTIMÄEN RÄNKIPÄIVÄT 3.-5.7. Tiedustelut: Lehtimäen yrittäjät ry, Lehtimäki-Seura ry ym. yhdistykset Eläkeliiton Lehtimäen yhdistys ry Harri Pihlaja, puh. 050 566 2981 email: harri.pihlaja@japo.fi VIMPELIN MARKKINAT PE LA 3. 4.7. Järviseudun markkinakauden avaus Vimpelin keskustassa! Tuomo Puumala, puh. 050 401 5770 email: tuomo.puumala@japo.fi Tiedustelut: Heimo Höykinpuro puh. 044 465 9380
RÄNKIROCK LA 4.7.2009 ALAJÄRVEN LEHTIMÄELLÄ VALKEALAMMEN MATKAILUALUEELLA Pääesiintyjäksi on varmistunut tamperelainen rockyhtye Bloodpit. Muut esiintyjä ilmoitetaan tapahtuman nettisivuilla toukokuun aikana. Alueelle ei ole ikärajaa ja tapahtuma on alkoholittomuuden lisäksi ilmainen. Lisätietoja: Nitro Brothers ry Tuomas Lallukka puh. 050-536 9596 email: tuomaslallukka@hotmail.com www.nitrobrothers.org/rankirock Seuraavat esitykset pe 10.7. klo 19 ja su 12.7. klo 13. Väliajalla puffetti. Liput aikuisilta 8 ja koululaisilta 4. Tervetuloa! Tiedustelut: Anne Källi puh. 0400 573 884 Kukonkylän kotisivun osoitteen http://www2.6net.fi/kukko/ Kukonkylän kyläyhdistys kulttuuriyhdistys Nitro Brothers ROKULIPÄIVÄT ALAJÄRVELLÄ 10. 11.7 ALAJÄRVEN KESKUSTAAJAMASSA AITOA KYLÄTEATTERIA SOINISSA ENSI-ILTA KE 8.7. KLO 19! Kukonkylän kyläyhdistys esittää Anne Källin kirjoittaman ja ohjaaman huvinäytelmän "Kioskin kipakka Kirsti" Kukkopuistossa os. Källinmäentie 50. Tori avoinna: Pe: 9.00 18.00 La: 9.00-16.00. Tivoli on auki koko päivän. Tiedustelut: Tapani Hänninen puh. 044-557 6546 email: tahannin@japo.fi Alajärven yrittäjät Markkinaperinteen tuki ry
SOININ MARKKINAT LA 18.7. SOININ LIIKEKESKUS Tiedustelut: Aarne Piipponen puh. 06-5281 481 tai 0400-641 262 Soinin yrittäjät ry WANAHAN AJAN PÄIWÄT LA JA SU 18. - 19. 7. KLO: 10 17 Soinin Laasalassa järjestetään tulevana kesänä 2009 kolmattatoista kertaa Wanahan Ajan Päiwät. Taiteilija Reijo Kivijärven pihapiirissä oleva tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta. Myös esineiden ja pienimuotoisten tapahtumien määrä on monipuolistunut. Wanahan aijan päivät on kahden päivän mittainen perinnetapahtuma, jossa esitellään entisajan elämänmenoa, työtapoja ja kulttuuria. Wanahan Ajan Päivät esittelee pienen kylän tapahtumat vuosisadan alusta. Eli vuosittain Soinin Laasalaan tullaan sankoin joukoin katsomaan kuinka seppä takoo, maamoottorit puksuttaa, kuinka pärehöylät ja höyrykoneet toimii ja kuinka Direktör Rosendahl saa pidettyä kylän aisoissaan. Tutustu sivuihin ja katso valokuvista minkälainen tämä kokoperheen elämysmatka on. Tulkee sitten kesällä mukkaan menneijen vuoskymmenten tunnelmaan, aikaa millo elettiin omavarraisesti. Sillo ku vasta konneet ja vekottimet alako tulemaan. Liput : aikuiset 10 e lapset (alle 12 v) ilmaiseksi. Tapahtumapaikalla on maittavia ruokia n. 7 e hintaan. Omalla autolla pääsee paikalle mainiosti. Lapset mukaan! Pukeutua voi myös wanhan aijan vaatteisiin! Wanhalla mobiililla ilmaiseksi sisään! Tervetuloa! Tiedustelut: Reijo Kivijärvi puh. 0400-164 166 email: www.reijokivijarvi.net tai Jussi Paarvala puh. 040-53 43 252 email : jussi.paarvala@pp1.inet.fi Soinin tapahtumat osuuskunta
KESÄVIRKISTYSPÄIVÄ SUNINSALMEN SATAMASSA 12.8. KLO 12, Eino Uusitalontie 482. Ohjelmaa, pelejä, arvontaa. Ruokailu ja kahvit. Tiedustelut: Leena Ylivinkka puh. 040 508 088, email: leena.ylivinkka@kuusnetikka.fi Eläkeliiton Lehtimäen yhdistys ry VIMPELIN SYYSMARKKINAT 5.9.!!! 62800 Vimpeli Patruunatie 15 tai Lauriina Aninko puh. 040 184 9054 email: lauriina.aninko@vimpeli.fi 63800 Soini Multiantie 27, Vapaa-aikatoimisto 63500 Lehtimäki Keskustie 2 tai Tapani Savela puh. 0400 790 643 tai email: tapani.savela@alajarvi.fi 62900 Alajärvi, Vapaa-aikatoimisto Sairaalatie 3 tai Kirsti Kivelä puh. 044 297 0215 tai email: kirsti.kivela@alajarvi.fi LIIKUNTATAPAHTUMAT PYÖRÄILYKAMPANJA JA RULLALUISTELUKAMPANJA 1.5. 31.8. Mestaripyöräilijä/rullaluistelukampanja alkaa 1.5 ja päättyy 31.8. Tavoite: mestaripyöräilijäksi 1000 km mestarirullaluistelijaksi 500 km Tiedot kesäkauden pyöräily tai rullaluistelukilometreistäsi, voit lähettää kuntasi liikuntatoimistoon pe 11.9 mennessä, niin osallistut arvontoihin: Alajärven alueen kirjaamislaatikot/vihot ovat: Levijoella, Luoma-aholla, Paalijärvellä, Vimpelin- ja Alajärven rajoilla, Kurejoella, menkijärvellä ja Leunankylällä, Valkealammen tienhaara, Rapakonpuro. Vimpelin alueen kirjaamislaatikot/vihot ovat: Vimpelin - ja Alajärven rajoilla. Soinin alueen kirjaamislaatikot/vihot ovat: Hankajärven pysäköintialueella, Laasalan risteyksessä, Kukonkylässä ja Parviaisen koululla.
HUOM!!! Kannattaa merkitä myös omaan kuntokorttiin kesä ajan pyöräily ja rullaluistelukilometrit. Pyöräilijöiden ja rullaluistelijoiden yhteiskokoontuminen: Jokainen kampanjaan osallistunut kutsutaan lokakuussa vietettävään yhteiseen ohjelmalliseen illanviettoon ja arvotaan kaikkien kampanjaan osallistuneiden kesken polkupyörä ja yllätyspalkintoja 10 kpl. Tarkempi yhteiskokoontumispaikka ja aika tiedotetaan syyskuussa paikallislehtien seuratoimintapalstalla ja kotisivuillamme www.jarvi-pohjanmaa.fi Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi 6.5. KLO 12 ULKOILUTAPAHTUMA Lehtimäen Valkealammin Jäkälämäen kodalla. Kokoontuminen Lehtimäen kirkonkylän nuorisoseuralla. Ohjelmassa luontopolku, kilpailuja, tutustumista ja tarjoilua. Tiedustelut: Sinikka Kokkila 040 8240157 email: sinikka.kokkila@elisanet.fi Eläkeliiton Lehtimäen yhdistys ry Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi KUNINKAANPUISTON PATIKKA LA 9.5. KLO 15-18 SOINISSA Reitin lähtö- ja opastuspiste sijaitsee n. 9 km Soinista Karstulan suuntaan (tie 697) Hankajärven pohjoisrannan tuntumassa. Reitin pituus on 7 km. Ei osanottomaksua. Mehu- ja makkaratarjoilu sekä suoritusten kirjaus on reitin puolivälissä olevalla kotalaavulla. Varustaudu kelin mukaisilla jalkineilla. Tiedustelut Tapani Savela puh. 0400 790 643 Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi Tapahtumaan tervetulleita Kuusiokuntien Eläkeliiton jäsenet. Alajärven yhdistyksen jäseniä kutsutaan mukaan. Kirsti Kivelä ja Tapani Savela vapaa-aikatoimesta mukana.
ALAJÄRVEN ANKKURIKENTÄLLÄ HALKOJUMPPAA JA KUNTOTESTEJÄ TI 12.5. Halkojumppaa klo: 18.00 UKK Kävelytesti klo: 19.00 kehonkoostumusmittausta tarjoilua Muutokset mahdollisia. Ilmoittautuminen klo 18.00 mennessä Tapahtuma alkaa klo 18.30 Tiedustelut: Lauriina Aninko puh. 040 184 9054 email: lauriina.aninko@vimpeli.fi Järjestää: Järvi - Pohjanmaan vapaa-aikatoimi Tiedustelut: PLU Antero Kangas puh. 06 420 3035 tai Liikuntasihteeri Kirsti Kivelä puh. 044 297 0215 Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi LASTEN KIRMAISUT JUOKSUTAPAHTUMA 3-13- VUOTIAILLE: 13.5. Lakaniemi 17.6. Rantakylä 15.7. Vinni 19.8. Pokela 16.9. Sääksjärvi AVOINTEN OVIEN ILTA TO 14.5. KUNTOSALI SYKKEELLÄ ALAJÄRVELLÄ KLO 18.00 21.00 (Hirsikankaantie 3/Urheiluhalli) Paikalla ohjaajia ohjeistamassa laitteiden käytössä, kuntosaliharjoittelussa ja ihan vain kysymyksiin vastaamassa. Tule tutustumaan ja löydä samalla kipinä kuntosaliharjoitteluun! Tiedustelut: Tuija Silver-Lager puh. 06 557 1887 tai 044 557 1887 Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi
KOKO PERHEEN RETKIPÄIVÄ PYHÄVUOREN MAASTOSSA ALAJÄRVELLÄ LA 16.5. KLO 14.00-16. 00 Reitit: Peikon kierros n. 1 km, ohjattu reitti lapsille ja lapsiperheille ja matkassa mukana Pyhävuoren peikko. OP- kierros 3 km ja reitillä tehtävärasteja. Opastettu patikkaretki 13 km Kaartusentien varresta, lähtö klo: 13.30. (Lähtöpaikalle valtatie 16 opastus) Pyhävuorella: Nuotiovalkeat, joten ota omat eväät mukaan Nokipannukahvit Myynnissä arpoja 2 / kpl ja luvassa hyviä palkintoja Pyhävuoren retit ovat luonnon muokkaamia ja osaksi kivisiä polkuja, joten varaudu asianmukaisilla jalkineilla. Tiedustelut: Sirkka Rajala puh.0400 563 703 tai Liikuntasihteeri Kirsti Kivelä puh. 044 297 0215 Alajärven Naisvoimistelijat ry Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi PYÖRÄILYKIRKKO KYLÄTALO METSOSSA 17.5. KLO 14.00 Rantakankaantie 581. Kokoontuminen Keskikylässä Säästöpankin edustalla klo 13. Mukaan voi liittyä myös matkan varrelta. Tiedustelut: Tellervo Ahopelto puh. 050 467 4280 Eläkeliiton Lehtimäen yhdistys ry Alajärveltä mukaan pyöräilykirkkoon!!! Yhteislähtö klo: 12.15 Alajärven kirkon edestä. Tiedustelut: Martti Niemi puh. 050 440 9702
KOKO PERHEEN POLKUPYÖRÄRETKI ON HELATORSTAINA 21.5. Yhteislähtö Soini-talon pihamaalta Hankajärven leirintäalueelle. Leirintäalueella mehutarjoilu. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan monipuolista Soini-aiheista kirjallisuutta. Avoin kaikille kiinnostuneille. Tiedustelut: Lasse Autio puh. 040 587 3161 tai email: lasse.autio@pp.inet.fi Soini-seura ry KUNNIAKIERROS ALAJÄRVEN ANKKURIKENTÄLLÄ 25.5. KLO 19 Kunniakierroksen teemalla annan hyvän liikuttaa. Tiedustelut: Tapio Rajala p. 0400 442 493 Alajärven Ankkurien yleisurheilujaosto LASTEN JUOKSUKILPAILU ANKKURIKENTÄLLÄ LA 6.6.2009 KLO 10.00 Kaikki palkitaan ja 3 parasta saa mitalin Osallistumismaksu 2 Juoksijoille tarjolla mehua ja piparia Sarjat: Tytöt Pojat Matka Syntymä vuosi 2007 2007 30 m 2006 2006 40 m 2005 2005 40 m 2004 2004 60 m 2003 2003 60 m 2002 2002 60 m Ilmoittautumiset 2.6 mennessä: Arjalle nro: 06 557 3326 Päiville nro: 06 557 2812 Olethan paikalla klo: 9.30!!! KANTTIINI!!! Mummut, papat, kotijoukot ja valmentajat mukaan kannustamaan hyviin suorituksiin! Järjestää: Alajärven perhepäivähoitajat OP - Alajärvi Järvi - Pohjanmaan vapaa-aikatoimi
KUSTAANPÄIVÄN PATKKARETKI PYHÄVUORELLE LA 6.6. KLO 18.00 Lähtöpaikka: Alajärvi Kaartusentien varresta (valtatie 16 opastus). Reitti: Kaartunen - Kirkkotie - Kellaripuro - Pyhävuori- Kirkkotie - Kaartunen. Matka: 13 km. Reppu selkään ja omat eväät mukaan, Pyhävuorella nuotio. Oppaana Keijo Lahdenmäki puh.06 557 2281. Alajärven Latu ry Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi TIISTAIBIITSIÄ HARRASTELIJOILLE 9.6 KLO 18.00 Ankkuribeach-kenttällä (Kurejoentie) joka tiistai alkaen 9.6. klo 18 Joukkueet arvotaan paikan päällä, ei ennakkoilmoittautumisia Tiedustelut: Jari Yli-Sikkilä puh. 050 528 1892 email: jari.yli-sikkila@luukku.com www.alajarvenankkurit.fi Alajärven Ankkurit/Lentopallojaosto KUNNIAKIERROS VIMPELIN SAARIKENTÄLLÄ 12.6. KLO 18 Lisätietoja paikallislehdestä lähempänä ajankohtaa. LAPPAJÄRVEN YMPÄRIPYÖRÄILY LA 13.6 KLO: 9-15 Matka 72 km Sarja: Retkisarja (ilman aikaa) Lähtöpaikka: Oman kunnan alueelta Alajärvi Kanavan Kevari Vimpeli Paloasema Lappajärvi Halkosaari, Neste Saariaho Maksu 5, perhemaksu 10 sis. mitali Halkosaaresta, arvontapalkinnot ja neljä mehupistettä (klo: 9-15) Ilmoittautuminen paikan päällä! TERVETULOA KAIKKI MUKAAN!!!! Tiedustelut: Kuntojaosto 0400 987 474 Liikuntatoimisto 044 349 9461 LAVE/Kuntojaosto Lappajärven liikuntatoimi Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi
ALAJÄRVI MARATON LA 27.6.2009 KLO 15.00 ANKKURIKENTÄLLÄ Maraton M, M50, M60, N, N50, Puolimaraton M, N, Varttimaraton M, N Os.maksu 25 ( JK 20 ) tilille Alajärven Ankkurit/hiihto 518807-41741 ennakkoon viimeistään 23.6. ( matka ja sarja mainittava ) Tai käteisellä paikan päällä. Varttimaraton 15. Jälki-ilm. paikan päällä + 5 Tiedustelut: Ritva Rintala puh. 0400 289 114 Alajärven Ankkurien hiihtojaosto ANKKURI BEACH VOLLEY 4.-5.7. KLO 10-18 Ankkuribeach-kenttä, Kurejoentie. Juniorisarjat lauantaina, aikuisten sarjat sunnuntaina. Tiedustelut: Arto Alanen puh. 050-561 5096 email: arto.alanen@alajarvi.mhy.fi www.alajarvenankkurit.fi MATIN HÖLKKÄ PAALIJÄRVEN TANSSILAVALLA PE 7.8. KLO18.30 Sarjat M, M40, M50, M60, N, Hölkkäsarja; 5.6 km,, T/P 12, 16; 2 km Tiedustelut: Ritva Rintala puh. 0400 289 114 Alajärven Ankkurien hiihtojaosto SYYSMAASTOHÖLKKÄ VIMPELISSÄ PE 21.8. KLO 19 Vatpakan hiihtomajalla (Lähdetie 26) 7 km Myl, Nyl, M40, M50, M60. Joukkuekilpailu 3x7km. 2,8 km T/P16 sekä M/N hölkkäsarjat. Osallistumismaksu 10 (jk 8), T/P6 paikan päällä käteisellä klo 18.30 mennessä. Pokaali kaikille. Alajärven Ankkurien Lentopallojaosto
Tiedustelut: Marja-Leena Juoperi puh. 040 5312 275 Vimpelin Hiihtoseura SOININ ARPAISTENPATIKKA LAUANTAINA 12.9. (Arpaisten reitti 28 km Soini-Arpainen. Lähtöpaikka Lauttosen virkistysalue Soinin keskustasta n. 2 km Multian suuntaan. Reitti päättyy Arpaisten kämpälle. Reitin varrella viisi taukopaikkaa: Kivikirkko, Kaihiharju, Läskilampi, Löytöjoki ja Saarilampi. Arpaisten reittiin liityvät myös Hermanninpolku ja Arpaisten kämpälle tulevat reitit Vehun/Ulvon suunnasta. Hermanninpolku lähtee Parviaisista yhtyen reitille Kaihiharjussa. Arpaisten kämpälle tulevat reitit Vehun koululta, Ulvolta ja Leppäkankaasta. Reitti käytössä patikoijille. Kokoontumispaikka: Soinin yhteistalo (urheilukentän vieressä). Retkipäivänä yhteistalolle opastus. Liukuva lähtöaika klo: 9-10. Reittivaihtoehdot 19 km ja 28 km. Ilmoittautuminen 4.9 mennessä Soinin kunnan vapaa-aikatoimistoon Liikunnanohjaaja Tapani Savelalle email: tapani.savela@alajarvi.fi tai puh. 0400 790 643 Retken hinta 20 / hlö tai 50 / perhepaketti (sis.2 aik. ja 1-2 alle 14-vuotiasta lasta). Maksu maksetaan Arpaisten patikkaretken tilille: 543207-211797. Voit ilmoittautua myös paikan päällä lähtöpaikalla klo: 8.00 9.45, jolloin hinta 25 / hlö tai 65 / perhepaketti. Hintaan sisältyy linja-autokuljetus lähtöpaikoille, mehuhuolto, maastoruokailu, sauna ja uinti, palkintoarvonta ja kunniakirja. Kaikille osallistujille osallistumislahja! Linja-autot lähtevät klo: 9-10 välisenä aikana yhteistalolta lähtöpaikalle, josta jokainen patikoi haluamallaan vauhdilla. Reitin varrella mehupaikkoja sekä maastoruokailu. Retken jälkeen mahdollisuus mennä saunaan ja pulahtaa uima-altaaseen. Tiedustelut: www.jarvi-pohjanmaa.fi tai email: tapani.savela@alajarvi.fi Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi
YLEISURHEILU ANKKURIKENTÄN KÄYTTÖVUOROT 2009 MA klo 17.30-20.00 AA yleisurheilu VIIKKOKISAT klo 18.00-19.00 KESÄJUMPPA klo 20.00-21.30 AA yu - jaosto pitkät heitot TI klo 16.00-18.30 AA yleisurheilu klo 18.30-22.00 JPK jalkapallo KE klo 17.30-20.00 AA yleisurheilu klo 18.00-19.00 KESÄJUMPPA klo 20.00-21.30 JPK jalkapallo TO klo 17.00-20.00 JPK jalkapallo klo 20.00-21.30 AA yleisurheilu PE klo 16.00-18.00 AA yleisurheilu klo 18.00-19.30 JPK jalkapallo klo 19.30-21.30 Harrastefutis/Sportia- Team LA klo 10.00-13.00 AA yleisurheilu klo 13.00-19.00 JPK jalkapallo SU klo 13.00-15.00 AA YLEISURHEILU klo 15.00-21.00 JPK jalkapallo Kentän aukioloajat: ma - pe 08.00-21.30 la 10.00-19.00 su 13.00-21.00 Ankkurikenttä on tarkoitettu liikuntaa ja urheilua harjoittavien seurojen ja muiden yhteisöjen käyttöön. Ulkopaikkakuntalaisten seurojen ja yhteisöjen on sovittava kentän käytöstä liikuntatoimiston tai liikuntapaikkavastaavan kanssa. Ankkurikentällä on noudatettava järjestyssääntöjä. Lisätietoja: liikuntapaikkavastaava Juha vasu puh.044 2970 351 tai liikuntasihteeri Kirsti Kivelä puh.044 2970 215
VIIKKOKISAT ANKKURIKENTÄLLÄ. 8.6 1. laji 2. laji 3. laji TP 5 40 m TP 7 40 m kuula TP 9 40 m kuula TP 11 60 m kiekko pituus TP 13 60 m keihäs pituus TP 15 100 m korkeus keihäs 29.6 1. laji 2. laji 3. laji TP 5 60 m TP 7 60 m pituus TP 9 60 m aj pituus 600 m TP 11 60 m aj kuula 600 m TP 13 100 m kuula 600 m TP 15 100 m kiekko 600 m 6.7 1. laji 2. laji 3. laji TP 5 100 m TP 7 100 m j-keihäs TP 9 100 m j-keihäs 400 m käv. TP 11 100 m korkeus 400 m käv. TP 13 60 m aj korkeus 400 m käv. TP 15 200 m pituus 400 m käv. 13.7 1. laji 2. laji 3.laji TP 5 40 m TP 7 40 m pallo TP 9 40 m korkeus TP 11 60 m pituus keihäs TP 13 200m 3-loikka kiekko TP 15 80/100 m aj 3-loikka kuula Tiedustelut: Kirsi Koivusaari puh. 0400 963 525 Alajärven Ankkurien yleisurheilujaosto
ALAJÄRVEN YLEISURHEILUKOULU Ankkurien yleisurheilujaoston yu - koulu kokoontuu keskiviikkoisin klo 18-19.15 (7-8v. klo 18.00-19.00). Yu - koulu alkaa 3.6., juhannusviikko on taukoa ja päättyy 29.7. eli yhteensä 8 kokoontumista. Ryhmät ovat 7-8v., 9-10v. ja 11-13v. Yu - koulumaksu on 35 (sisaralennus 10 ). Maksu sisältää 8 harjoitusta, yu - passin ja T-paidan sekä viikkokisat. Jos yu - passi on jo maksettu, passimaksu vähennetään hinnasta. T-paita jaetaan kesäkuussa. Ilmoittautumiset31.5. mennessä: (nimi, osoite, puhelin, syntymäaika sekä T-paidan koko) Kirsi Koivusaarelle puh. 0400 963 525 tai email: kirsi.koivusaari@alajarvi.mhy.fi Maksu maksetaan tilille 518807-41709 tai paikan päällä. Alajärven Ankkurien yleisurheilujaosto SOININ YLEISURHEILUJAOSTON TAPAHTUMIA: to 4.6. klo 18.30 Hippo cup 1. osakilpailu keskusurheilukentällä ti 9.6. klo 18 Kunniakierros-tapahtuma keskusurheilukentällä to 2.7. klo 18.30 Hippo cup 2. osakilpailu keskusurheilukentällä su 26.7. klo 17 Hippo-olympialaiset 3-8-vuotiaille keskusurheilukentällä ti 28.7. klo 18 Viiskunta yu-nuorisokisat keskusurheilukentällä to 6.8. klo 18.30 Hippo cup 3. osakilpailu keskusurheilukentällä Tiedustelut: Juha Kantola puh.0400 474 165, email: juha.kantola@kuusnetikka.fi www.soininsisu.fi Soinin Sisun yleisurheilujaosto
LEHTIMÄEN JYSKE / YLEISURHEILU Tiedustelut: Tapio Mannio Puh. 040 575 9302 Ma 8.6 Klo 19.00 Urheilukoulu nuorille 6-13v Rannankylän kenttä LeJy / Yu Lehtimäen Jyskeen yleisurheilujaosto Ma 15.6 Klo 19.00 Urheilukoulu nuorille 6-13v Rannankylän kenttä LeJy / Yu Ma 22.6 Klo 19.00 Urheilukoulu nuorille 6-13v Rannankylän kenttä LeJy / Yu Ma 29.6 Klo 19.00 Urheilukoulu nuorille 6-13v Rannankylän kenttä LeJy / Yu Ma 6.7 Klo 19.00 Urheilukoulu nuorille 6-13v Rannankylän kenttä LeJy / Yu Ma 13.7 Klo 19.00 Urheilukoulu nuorille 6-13v Rannankylän kenttä LeJy / Yu Ke 22.7 Klo 18.00 Viiskunta-kisat Rannankylän kenttä LeJy / Yu Ke 12.8 Klo 18.00 Hippo-olympialaiset Rannankylän kenttä Lehtimäen osuuspankki - LeJy / Yu PIIRIKUNNALLISET YLEISURHEILUKILPAILUT ANKKURIKENTÄLLÄ 15.6. Sarjat ja lajit: M keihäs, M19 keihäs, moukari, N17 kuula, M17 100m aj., seiväs, pituus, kuula, korkeus, P15 100m, T15 80m aj., pituus, seiväs, P13 pituus, moukari, T13 keihäs, pituus, 60m, TP11 1000m, 60m, kiekko, TP9 60m, 600m, kiekko. Ilmoittautumiset: paikan päällä ½ tuntia ennen kilpailujen alkua. Osanottomaksu 5 / laji. Tiedustelut: Tapio Rajala puh.0400 442 493. Alajärven Ankkurien yleisurheilujaosto
4. - 5.8. KLO 18 EPU:N PM MN17,19 ANKKURIKENTÄLLÄ Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilun MN 17 ja 19 sarjojen piirinmestaruuskilpailut. Tiedustelut: Tapio Rajala puh. 0400 442 493 Alajärven Ankkurien Yleisurheilujaosto ja Soinin Sisun Yleisurheilujaosto JÄRVISEUDUN ILTARASTIKALENTERI Löytyy Alajärven Ankkureiden kotisivulta www.alajarvenankkurit.fi/suunnistus Tiedustelut: Ismo Mäkelä puh. 050 599 8769 email: ismo.makela@japo.fi VIISKUNTARASTIT TIISTAISIN LÄHTÖ KLO. 17-19 Lehtimäen Jyskeen Hiihto/Suunnistusjaosto Radat A 6-7km, B-vaikea 4-5km, B-helppo 3-4km, C 2-3km Maksu 4 /kerta, alle 18-v ilmaiseksi, kausikortti 50 Pvm Paikka/opastus 28.4 Lehtimäki, Valkealampi/ MT697 Lehtimäki- Mäyry 16.6 Lehtimäki, Keskikylä/ KT68 Lehtimäki, keskusta 4.8 Lehtimäki, Valkealampi/ MT697 Lehtimäki- Mäyry Tiedustelut: Pentti Ahopelto puh. 0400 771 187 Lehtimäen Jyske Hiihto/suunnistusjaosto
JÄRVIPOHJANMAAN PESÄPALLO-OTTELUT YKKÖSPESISTÄ KITROLLA: La 16.5 klo 14.00 AA - Kempele La 23.5 klo 14.00 AA - Kiri La 06.6 klo 14.00 AA - Imatra Ke 10.6 klo 18.00 AA - Ylistaro Ke 17.6 klo 18.00 AA - Oulu (Polte) Su 05.7 klo 17.00 AA - Jokioinen Pe 10.7 klo 18.00 AA - Ulvila La 08.7 klo 14.00 AA - Ylivieska Ke 29.7 klo 18.00 AA - Haapajärvi La 01.8 klo 14.00 AA - Kankaanpää Su 16.8 klo 17.00 AA - Köyliö A-POIKIEN SUPERIA KITROLLA: Pe 15.5 klo 18.00 AA - Nurmo Pe 29.5 klo 18.00 AA - Hyvinkää To 04.6 klo 18.00 AA - Ulvila Ma 15.6 klo 18.00 AA - Kankaanpää Ma 29.6 klo 18.00 AA - Koskenkorva To 09.7 klo 18.00 AA - Hamina B-POIKIEN SM-SARJAA KITROLLA: Su 17.5 klo 18.00 AA - Jalasjärvi Ti 2.6 klo 18.30 AA - Ulvila Ti 23.6 klo 18.00 AA - Kankaanpää Ke 8.7 klo 18.00 AA - Koskenkorva Ti 14.7 klo 18.00 AA - Seinäjoki Lisää kotiotteluja löydät sivulta www.ankkurit.fi MIESTEN SUPERPESISTÄ SAARIKENTÄLLÄ to 21.5. Vimpeli - Hyvinkää klo 18 to 28.5. Vimpeli - PattU,Raahe klo 18 to 4.6. Vimpeli - Joensuu klo 18 ti 9.6. Vimpeli - Nurmo klo 18 su 14.6. Vimpeli - Sotkamo klo 13 to 2.7. Vimpeli - Koskenkorva klo 18 ti 7.7. Vimpeli - Oulu klo 18 su 12.7. Vimpeli - Kouvola klo 13 ti 14.7. Vimpeli - Nurmo klo 18.30 su 19.7. Vimpeli - Kuopio klo 13 su 26.7. Vimpeli - Koskenkorva klo 13 to 6.8. Vimpeli Kitee klo 18 + jatkosarjat
MIEHET SUOMENSARJAA SAARIKENTÄLLÄ ke 20.5. Vimpeli-Koskenkorva klo 18 su 7.6. Vimpeli-Vaasa klo 17 to 11.6. Vimpeli-Alajärvi klo 18 ti 16.6. Vimpeli-Halsua klo 18 la 11.7. Vimpeli-Kokkola klo 16 la 1.8. Vimpeli-Nurmo klo 16 ke 5.8. Vimpeli-Seinäjoki klo 18 la 8.8. Vimpeli-Ikaalinen klo 16 la 15.8. Vimpeli-Vähäkyrö klo 13 Julkkisottelu ke 22.7. klo 17 Saarikentällä Veikkolan Vapaavaltio - SuurPohjanmaa VIMPELIN VETO 2009 B-POJAT SM-SARJA ti 12.5. Haapajärvi-Vimpeli pe 15.5. Vimpeli-Kempele la 30.5. Oulu- Vimpeli ti 2.6. Pattijoki- Vimpeli ke 10.6. Vimpeli-Ii ti 23.6. Ii- Vimpeli pe 3.7. Vimpeli-Pattijoki pe 10.7. Vimpeli-Oulu la 18.7. Kempele-Vimpeli ma 20.7. Vimpeli-Haapajärvi SUPERPESIS to 14.5. Kitee - Vimpeli klo 18 to 21.5. Vimpeli - Hyvinkää klo 18 su 24.5. Koskenkorva - Vimpeli klo 18 to 28.5. Vimpeli - PattU,Raahe klo 18 ti 2.6. Kuopio - Vimpeli klo 18 to 4.6. Vimpeli - Joensuu klo 18 su 7.6. Kouvola - Vimpeli klo 18 ti 9.6. Vimpeli - Nurmo klo 18 to 11.6. Oulu - Vimpeli klo 18 su 14.6. Vimpeli - Sotkamo klo 13 to 25.6. Koskenkorva Vimpeli klo 18 ti 30.6. Nurmo - Vimpeli klo 18 to 2.7. Vimpeli - Koskenkorva klo 18 su 5.7. Sotkamo - Vimpeli klo 17 ti 7.7. Vimpeli - Oulu klo 18 to 9.7. Nurmo - Vimpeli klo 18 su 12.7. Vimpeli - Kouvola klo 13 ti 14.7. Vimpeli - Nurmo klo 18 to 16.7. Joensuu - Vimpeli klo 18 su 19.7. Vimpeli - Kuopio klo 13 to 23.7. PattU,Raahe - Vimpeli klo 18 su 26.7. Vimpeli - Koskenkorva klo 13 to 30.7. Hyvinkää - Vimpeli klo 18 to 6.8. Vimpeli Kitee klo 18 + jatkosarjat
MIEHET SUOMENSARJA su 17.5. Vähäkyrö-Vimpeli klo 13 ke 20.5. Vimpeli-Koskenkorva klo 18 la 23.5. Ikaalinen-Vimpeli klo 15 ke 3.6. Nurmo-Vimpeli klo 18.30 su 7.6. Vimpeli-Vaasa klo 17 to 11.6. Vimpeli-Alajärvi klo 18 ti 16.6. Vimpeli-Halsua klo 18 ke 24.6. Seinäjoki-Vimpeli klo 18 la 4.7. Kokkola-Vimpeli klo 15 la 11.7. Vimpeli-Kokkola klo 16 ke 15.7. Halsua-Vimpeli klo 18 ti 21.7. Alajärvi-Vimpeli klo 18 la 25.7. Vaasa-Vimpeli klo 16 la 1.8. Vimpeli-Nurmo klo 16 ke 5.8. Vimpeli-Seinäjoki klo 18 la 8.8. Vimpeli-Ikaalinen klo 16 ke 12.8. Koskenkorva-Vimpeli klo 18 la 15.8. Vimpeli-Vähäkyrö klo 13 C-TYTTÖJEN LEIRIKARSINTA la 9.5. Pattijoki-Vimpeli to 14.5 Vimpeli-Lapua 1 ti 19.5. Vimpeli- Reisjärvi su 31.5 Lapua 2-Vimpeli ke 3.6 Vimpeli-Ylistaro ke 24.6. Reisjärvi-Vimpeli pe 26.6. Vimpeli-Lapua 2 ti 30.6 Ylistaro-Vimpeli to 2.7. Lapua 1-Vimpeli ke 8.7. Vimpeli-Pattijoki Julkkisottelu ke 22.7. Saarikentällä
JÄRJESTÖT, SEURAT YMS. MLL Perhekahvilakauden päättyessä lapsiperheiden vapaamuotoiset kokoontumiset Kitronlaakson leikkikentällä kesätorstaisin klo 10 ja 12 välillä. Meitä on välillä enemmän ja välillä vähemmän - ota eväät mukaan ja lähde ulkoilemaan porukassa. Tiedustelut: Tuija Silver-Lager puh. 06 557 1887 tai 044 557 1887 MLL Alajärven yhdistys SOININ 4H-YHDISTYKSEN KIERRÄTYSKESKUS AVOINNA 22.5. - 31.7. 2009 MA - PE KLO 12-17. Kierrätyskeskus sijaitsee osoitteessa Alajärventie 2, liikekeskuksen tiloissa. Tiedustelut: vs. Toininnanjohtaja Saija Källi puh. 0400 649 873 soini@4h.fi TAIDEKURSSIT Värikkäät päivät käsitöiden ja taiteen parissa eri teknikoihin tutustuen (esim. keramiikka, maalaus, piitustus, tekstiilivärjäys/erikoistekniikat ja rakentelu). Kurssin aikana myös muuta rentoa puuhastelua yhdessä, leikkien ja pelien muodossa. Mukaan ulkoiluvaatteet, huonot vaatteet työskentelyyn, essu ja eväät. Opettajana Saarai Saukko. 15. 16.6 AAPISKUJAN KOULULLA VIMPELISSÄ Kurssimaksu 10 ja materiaalimaksu 10. Ilmoittautumiset: 8.6 mennessä opiston toimistoon puh.06 2412 2310 29.6 2.7 MA-TO KLO: 11.00-17.00 MAKASIINISSA ALAJÄRVELLÄ Kurssimaksu 25 ja materiaalimaksu 15. Ilmoittautumiset: 11.6 mennessä opiston toimistoon puh.06-2412 2310 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto Soinin 4H-yhdistys
KISARANNAN TANSSIT VIMPELISSÄ SOINI-TALON AVAJAISET OVAT 10.6. KLO 13.00 Talo auki koko kesän 10.6. - 31.7. joka päivä. Arkisin 12.00-16.00 ja la sekä su 12.00-17.00. Soini-seuran toimialueena on kulttuuri ja kesän aikana on kaksi erillistä näyttelyä: Pohjanmaan museon - aluetaidemuseon Sotaaiheinen taidenäyttely, jossa on noin 25 teosta. Soini-seuran näyttely käsittää sotapropagandaa ja sota-ajan asuja. Soinin museo on auki 10.6. - 31.7. ke kello 16.00-18.00. Tiedustelut: Lasse Autio puh. 040 587 3161 tai email: lasse.autio@pp.inet.fi Soini-seura ry Juhannusvalvojaiset pe 19.6. Tangokuningas Jukka Hallikainen & Monarkia Antti Ahopelto & Voimaorkesteri Tähtitanssit pe 26.6. Anne Mattila & Mistral Markkinatanssit pe 3.7. T.T.Purontaka & Tähtitaivas Tanssiyleisön toiveilta pe 17.7. Janne Tulkki & Tulinen Sydän Lomatanssit pe 24.7. Markus Törmälä & FBI-Beat ViVe 75-v juhlatanssit pe 31.7. Tomi Markkola & Fernet Lavakauden päättäjäiset pe 7.8. Anneli Mattila & V.I.P Tiedustelut: Jukka-Pekka Kujala puh. 040-535 0430 email: veto@japo.fi järj. Vimpelin Veto www.vimpelinveto.fi
KESÄN SUURKONSERTTI 19.7.2009 KLO 19.30 VIMPELIN SAARIKENTÄLLÄ Esiintyjinä Jari Sillanpää ja Katri-Helena orkestereineen. Tiedustelut: Janne Pihlajaharju Puh.050 547 5147 tai rowan3@saunalahti.fi Rowan3 Productions Oy SOINI-VISA ON SU 23.8. KLO: 19 ALKAEN SOINI-TALOLLA. Kilpailu on 2-4 hengen ryhmissä Soini-tietoudessa ja vähän muustakin. Tiedustelut: Lasse Autio puh. 040 587 3161 tai email: lasse.autio@pp.inet.fi Soini-seura ry ÄIJÄGOSPEL 15.8.2009 ALAJÄRVELLÄ PALOAUKEAN TORILLA KLO 11:00-24:00 Yhteiskristillinen gospeltapahtuma Musiikkia ja tarinoita Jeesuksesta miesten kertomina Esiintyvät Äijät: Bluuster, Takametsien Miehet, DMG (Pikkuäijägospel) Kari KK Korhonen, Terho Kanervikkoaho, Jukka Lilja, luontokuvaaja ym. Tiedustelut: Veli-MattiLuoma Puh. 040 521 5933 email: vitja1@luukku.com Alajärven Ev.lut.srk, Helluntaisrk ja Vapaasrk ALAJÄRVEN 4H-YHDISTYS RY TIEDOTTAA Tulossa: Kotiseutu-opetusta (Möksyn Linkkilässä) Ruokakurssi: kalaruoat Tapahtumista ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin. Tiedustelut: Riitta Höykinpuro, puh. 044-297 4606
NELIMARKKA-MUSEON TAPAHTUMAT ALAJÄRVEN ANKKURIT 65 VUOTTA 12.7. Yleisseura Alajärven Ankkurit juhlii 65 -vuotista työtään sunnuntaina klo 17. Juhla järjestetään Alajärven koulukeskuksessa. Juhlassa esiintyy mm. vuoden 1969 korkeushypyn EM hopeamitalisti Reijo Vähälä. Juhlapuheen pitää valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Tapio Korjus. Eri lajijaostot jakavat ansiomerkkejä ansioituneille seuratoimijoille. 26.4. 20.9. Outi Heiskanen Peilisali näyttely, vaihtuvan näyttely taiteilija Outi Heiskasen tuotannosta. Museo avoinna ti pe 11-17, la 12-16, su 12-17, ma sulj. 5.6. 13.9. Antti Maasalo - Auringon ja tuulen kosketuksia, Antti Maasalon taidetta museon ulkoalueilla. Museo avoinna ti pe 11-17, la 12-16, su 12-17, ma sulj. 18.5. klo 11-17 Kansainvälinen museopäivä ilmainen toimintapäivä Nelimarkka-museolla: työpajatoimintaa, tarjoilua, opastetut kierrokset klo 14 ja 16, Museo avoinna 11-17 Alajärven ankkurit 11.6. klo 14-19 Kesäiltapäivä Eero Nelimarkan huvilalla, Tervetuloa tutustumaan Eero Nelimarkan 1930-luvulla rakennuttamaan huvilaa, sen historiaan ja korjaussuunnitelmiin, ohjelmaa ja tarjoilua. Eero Nelimarkan Huvilaseura ry, Pekkolantie 67, Alajärvi, Nelimarkka-museo 3.-5.7. klo 12-20 Avoimet ovet taiteilija Antti Maasalon ateljeessa Lehtimäellä, os. Antti Maasalon ateljee, Kirkonkyläntie 10, Lehtimäki
Kuvanveistäjä Antti Maasalo, puh. 06 511 3520, www.maasalo.fi, Nelimarkka-museo 6.8. klo 14-19 Kesäiltapäivä Eero Nelimarkan huvilalla, Tervetuloa tutustumaan Eero Nelimarkan 1930-luvulla rakennuttamaan huvilaa, sen historiaan ja korjaussuunnitelmiin, ohjelmaa ja tarjoilua Eero Nelimarkan huvila, Eero Nelimarkan Huvilaseura ry, Pekkolantie 67, Alajärvi Nelimarkkamuseo 27.-31.7.Maalaa ja ratsasta leiri, Alajärven ratsastuskoulun ja Nelimarkka-museon yhteistyössä järjestämä leiriviikko, jossa ratsastusleiriohjelman lisäksi mahdollisuus päivittäin taidetyöpajatoimintaan museolla. Alajärven ratsastuskoulu, Jukantuvantie 11, Alajärvi, Puh.06 5571 880; Nelimarkka-museo Tiedustelut: vs. museolehtori Eija-Liisa Kangas, puh. 06-5572 129 Nelimarkka-museo, Pekkolantie 123, 62900 Alajärvi email: toimisto@nelimarkka-museo.fi www.nelimarkka-museo.fi MUUT PALVELUT VESA-PAJA Vesa-paja on nuorten ja työttömien elämänhallintaa tukeva, koulutus- ja työllistymisratkaisuja etsivä seutukunnallinen hanke (Alajärvi, Evijärvi, Soini ja Vimpeli). Valmentajien ohjauksessa voidaan suorittaa yhteistyössä oppilaitosten kanssa opintoihin kuuluvia suorittamattomia tai keskeytyneeseen opintoon kuuluvia aineita. Toimintaan mukaan voi ohjautua työvoimatoimiston, sosiaalitoimen, oppilaitoksen tai henkilökohtaisen yhteydenoton kautta. Yhteistyötahoja mm. Järviseudun työ- ja elinkeinotoimisto, sosiaalitoimi, Jami, alueen peruskoulut, Etsivä työparitoiminta, Valtaväylä-hanke ja Lappajärven kunta Tiedustelu: Projektin vetäjä/yksilövalmentaja Isoniemi Marita, puh. 044 2970 321, email: marita.isoniemi@vesapaja.fi
NUOTIOSEUDUN NUORISOTIEDOTUS MEDIAPYSÄKKI Alajärven nuorisovintin tiloissa on alkanut uusi nuorille suunnattu toimintamuoto. Toiminta: media-alan töitä: kotisivujen tekoa, VHS-nauhat, diat ja valokuvat digitaaliseen muotoon, videointia, editointia, kuvan käsittelyä, valokuvausta... kaupan alan töitä: toimistotöitä, markkinointia, Tk:ssa kiertävä kahviotoiminta, myyntitöiden valmistus; ompelu, kudonta, neulonta, askartelu Tiedustelut: Yksilövalmentaja Lahdenmäki Saija, puh. 044 2970 482, email: saija.lahdenmaki@vesapaja.fi Nuorisotiedotus on palvelumuoto, jolla annetaan 13 29 vuotiaille nuorille nuorisotiedotuksen ja - neuvonnan keinoin ammattitaitoista apua, tukea ja tietoa erilaisissa nuorten elämään liittyvissä kysymyksissä. Järviseudun nuorisotiedotusta on kehittänyt Nuorisotiedotus ja Osallisuus Järviseudulla - hanke, NuoTiO sekä jatkohanke NuotioSeutu - Nuorisotiedotus seutukunnassa, ovat tehneet yhteisen Järviseudun nuorille tarkoitetun verkkopalvelun www.nuotio.fi. Nuorisotiedotuksessa ja -neuvonnassa on kyse siitä, että nuoret voivat itse halutessaan ratkaista omia ongelmiansa erilaisten esitteiden ja oppaiden sekä internetin välityksellä. Tiedotuksella ja neuvonnalla voidaan auttaa nuoria toteuttamaan pyrkimyksiään työ- ja henkilökohtaisessa elämässään sekä edistää nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan vastuullisina kansalaisina. Nuorisotiedotus pitää sisällään myös nuoren henkilökohtaista neuvontaa. Ota rohkeasti yhteyttä Nuorisoneuvoja Iina Leppäseen puh. 044-297 0242 tai iina.leppanen@soini.fi. Tutustu tiedotuksen nettisivuihin www.nuotio.fi
KIRJASTO PALVELUT: ALAJÄRVEN KAUPUNGINKIRJASTO Lainojen uusinta ja varausten tekeminen myös osoitteessa: http://kirjaweb.alajarvi.fi Kirjastoauto Juha Nelimarkka puh.044 2970 410 Reittiaikataulut saa pääkirjastosta ja autosta. Tervetuloa! Kirkkotie 7 62900 Alajärvi Puh. 06 2412 2410 Fax. 06 2412 2418 email: kirjasto@alajarvi.fi www.alajarvi.fi/kirjasto Kirjaston uudet aukioloajat: ma-to klo: 12-19 pe klo: 12-17 la klo: 11-15 1.6.- 31.8 la suljettu! Arkipyhien aattona suljetaan klo: 16.00. LEHTIMÄEN KIRJASTO Keskustie 2 63500 Lehtimäki Uudet puhelinnumerot: 06-24122533 lainaus 06-24122534 kirjastonhoitaja email: kirjasto@alajarvi.fi kotisivu : www.alajarvi.fi/kirjasto Aukioloajat: Ma, ti ja to klo 13-19 Ke ja pe klo 10 16 kesätiistaisin 1.6. - 31.8. klo 10-16 Tervetuloa!
SOININ KUNNAN KIRJASTO Ovi lukemattomiin elämyksiin VIMPELIN KUNNANKIRJASTO Liikekeskus Alajärventie 2 63800 Soini Puh. 06-2412 2633 email: kirjasto@soini.fi www.soini.fi/kirjasto Aukioloajat: ma to klo: 10-19 pe klo: 10-16 Arkipyhien aattoina klo: 10-15. Tervetuloa tietotupaan! Patruunantie 15 62800 Vimpeli puh. 06 2412 6480 email: kirjasto@vimpeli.fi www.vimpeli.fi/kirjasto Aukioloajat: ma-ti klo: 12-19 ke klo: 10-15 to klo: 12-19 pe klo: 12-19 1.6.-31.8.! ma, ti, to klo: 12-19 ke, pe klo: 10-15 Arkipyhien aattona klo: 10-15. Tervetuloa!
KULTTUURIPALVELUT Cultura animi à la Alajärvi, eli KESÄISTÄ HENGENVILJELYÄ ALAJÄRVELÄISITTÄIN Cultura animi à la Alajärvi on alajärveläisittäin tuotetun kulttuuritarjonnan rekisteröity tuotemerkki. Het nii, jotta (alajärveläisten kesätapaaminen) 12.7. Alajärven nuorisoseurantalo, Sairaalatie 9 Tiedustelut: Alajärvi-Seura ry Arvo Penttilä, puh. 06 557 2421 Peltoseurat avoimen kylätaivaan alla 12.7. Luoma-ahon Kiiskinen, Rankilanhaan riihi Luonnosta, Paalijärveläisen harrastajataiteilija Antti Honkaniemen maalauksia 1. - 26.6. ma to klo: 8.00 15.30 ja pe 8.00 14.00. Makasiini Galleria, Sairaalatie 3. Tiedustelut: Antti Honkaniemi, puh. 040 419 3272 Koillismaa, Kuusamossa asuvan kurejokelaissyntyisen harrastajataiteilija Olavi Mäenpään öljyvärimaalauksia 1.-31.7. ma - to 8.00 15.30 ja pe 8.00-14.00. MakasiiniGalleria, Sairaalatie 3 Tiedustelut: Heli Seppälä puh. 050 514 3992, email: heli.seppala@gmail.com Tiedustelut: Luoma-ahon kylätoimikuntary & Alajärven seurakunta Eero Korkia-aho puh. 040 513 4830 Möksyn päivä 25.7. Möksyn kylätalo (ent. koulu) Tiedustelut: Möksyn kyläyhdistys ry Eira Mäkelä, puh. 0400 264 125 email: eira.makela@japo.fi Vaasassa asuvan paalijärveläissyntyisen Kauko Koiviston akvarelli- ja öljyväritöitä 3. - 28.8. ma to klo: 8.00 15.30 ja pe 8.00-14.00 MakasiiniGalleria, Sairaalatie 3 Tiedustelut: Kauko Koivisto Puh. 06 315 4666
Lastentapahtuma 15.8. Koskenvarren grillikota Koskenvarren maa-ja kotitalousnaiset ry Tiedustelut: Tuula Latvala puh. 050 469 0384 email: jussila@japo.fi Alajärven kaupunki / Alvar Aallontie 1 / 62900 Alajärvi /puh. 06 2412 200 / www.alajarvi.fi / JÄRVI-POHJANMAAN YLEISET UIMARANNAT ALAJÄRVI Alajärvi, Hauta-ahon uimaranta keskustassa, Rantatie Alajärvi, Hoiskon ranta, Hännisenniemi / Hännisenlahti Iiruu, Iiruunjärvi, Mustakorventie - Kuurokalliontie Kaartunen, Kaartusjärvi, Herrainniemi Menkijärvi, Menkijärventie Lomakylä Haukkaranta Lappajärven rannalla Lehtimäki, Suninsalmen uimaranta, Eino Uusitalontie Lehtimäki, mustaniemen uimaranta, Mustaniementie Valkealammen matkailualueen uimaranta, Valkealammentie Kangaslammen uimaranta, Kangaslammentie Valkeisjärven uimaranta, Alajärventie Kätkänjärven uimaranta, Länsikyläntie
SOINI Lauttosen uimaranta keskustassa, Lauttosentie Laasala, Alasen uimaranta, Alajärventie Hankajärven leirintä-alueen uimaranta, Karstulantie Parviainen, Iroonjärven uimaranta, multiantie POIMINTOJA LAPUAN HARRASTEMAHDOLLISUUKSISTA: Kiehtooko tanssi, luova kirjoittaminen tai lasten päiväleiri? Lapuan kristillinen opisto, Lapuan keskustassa Siiriläntie 11 13, 62100 Lapua (06) 4339 200, opisto@lapuankro.net www.lapuankro.net VIMPELI Lappajärven rannalla, Lakaniemen uimaranta, Lakaniementie Lappajärven rannalla, Lypsinmaan uimaranta, Lypsinmaantie Lappajärven rannalla, Rantakylän uimaranta, Rinteentie Sääksjärven rannalla, Niemelän ranta, Niemeläntie Sääksjärven rannalla, Kouluniemen uimaranta, Sääksjärventie Nuorten tanssikurssi 22.-24.6.2009 Haluatko oppia lisää jo harrastamastasi tanssilajista? Kiinnostaako myös uusien tanssilajien kokeilu? Tanssikurssi on suunnattu yli 13-vuotiaille tanssia jo harrastaville omien taitojen syventämiseksi ja uusien virikkeiden saamiseksi. Kurssilla tanssitaan useita eri tanssityylejä: hip hop, street, show-, jazz- ja nykytanssi. Opetusta viisi tuntia jokaisena päivänä, yhteensä 15 tuntia. Kouluttajina toimivat alan ammattilaiset Ida Jousmäki ja Johanna Ikola.
Kurssin hinta: 90 (sis. opetus, lounas ja päiväkahvi). Kurssilla on myös mahdollisuus majoittua opiston asuntolassa 25 /yö (2hlön huoneessa, sis. aamupala, päivällinen ja iltapala). Ilmoittautumiset viimeistään 12.6.2009 mennessä. puh. 06 4339 200 tai sähköpostilla: opisto@lapuankro.net LUOVAN KIRJOTTAMISEN KURSSI TI 30.6. TO 2.7.2009 (yhteensä 15 tuntia opetusta) iltapäivisin klo 12-16.30 Kurssin opettajana toimii Satu-Maarit Veikkola Kiehtooko kirjoittaminen? Luovan kirjoittamisen kurssi on tarkoitettu kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille. Kurssin tavoitteena on tutustua luovan kirjoittamisen perusperiaatteisiin ja kehittää omaa ilmaisua luentojen, keskustelujen ja erilaisten kirjoitusharjoitusten avulla. Tutustumme harjoitusten kautta proosan, lyriikan ja draaman osa-alueisiin ja tutkiskelemme kirjoittamista prosessina. Kurssilla voit rohkeasti käyttää mielikuvitustasi, kokeilla jotakin uutta ja ehkäpä oppia jotakin itsestäsi kirjoittajana. Osallistuminen ei edellytä aikaisempia opintoja. Tule mukaan rentoon ja kesäiseen tunnelmaan nauttimaan kirjoittamisen ilosta! Kurssin sisältö: oman elämän ympäristö materiaalina kirjoittamisprosessi kerronnan muodot (mm. henkilöhahmot, juoni, aika ja tapahtumien järjestys sekä kertoja) lyriikka proosa draama Kurssi kokoontuu päivittäin klo 12-16.30 Hinta: 50e, joka sisältää iltapäivisin välipalan (kahvi/tee+suolainen piiras) Ilmoittautumiset viimeistään ma 22.6. mennessä, puh. 06 4339 200 tai sähköpostilla: opisto@lapuankro.net
JÄRVI-POHJANMAAN VAPAA-AIKATOIMEN HENKILÖSTÖN YHTEYSTIEDOT: PÄIVÄLEIRI 1.-5.6.2009 KLO:9-14 LAPUAN KRISTILLISELLÄ OPISTOLLA 6-10-vuotiaille Tule viettämään mukava kesäloman ensimmäinen viikko askarrellen leikkien, pelaten, retkeillen, laulaen. Voit tulla yhtenä päivänä tai koko viikon ajan. Hinnat: 15 euroa/1 pvä, 30 euroa/3 pvää, 40 euroa/4-5 pvää sis. ohjatun ohjelman ja lounaan. Ilmoittautuminen viimeistään pe 22.5. puh. 06-433 9200 tai opisto@lapuankro.net Mukaan mahtuu enintään 30 osallistujaa. Lapuan kristillinen opisto ja Lapuan tuomiokirkkoseurakunta/varhaisnuorisotyö Vapaa-aikatoimenjohtaja Finne Jaakko, puh.06 2412 2650 tai 0400 492 294, email: jaakko.finne@soini.fi vs. Nuorisosihteeri Pahankala Tuula, puh.06 2412 2242 tai 040 707 4503, email: tuula.pahankala@soini.fi Liikuntasihteeri Kivelä Kirsti, puh.06 2412 2215 tai 044 297 0215, email: kirsti.kivela@alajarvi.fi Liikuntapaikkavastaava Vasu Juha, puh.044 297 0351, email: juha.vasu@alajarvi.fi Vapaa-aikaohjaaja Aninko Lauriina, puh.06 2412 6490 tai 040 184 9054, email: lauriina.aninko@vimpeli.fi Liikunnanohjaaja Savela Tapani, puh.040 079 0643, email: tapani.savela@lehtimaki.fi vs. Nuoriso-ohjaaja Porthen Eemeli, puh.06 2412 2651 tai 044 297 0271, email: nuoppari@soini.fi Nuotioseudun Nuorisotiedotus www.nuotio.fi Nuorisoneuvoja Iina Leppänen puh.06 2412 2237 tai 044 297 0242 email: iina.leppanen@soini.fi
Uimavalvoja Takala Aatos puh.06 2412 2651 Toimistosihteeri Sironen Kirsi, puh.06 2412 2666 tai 044 550 1598, email: kirsi.sironen@soini.fi Liikuntapaikkojen hoitajat: Alajärvi: Hauta-aho Esa, puh.044 297 0485 Ojanperä Olli, puh.044 297 0298 Hovinen Mika, puh.044 025 2343 (Lehtimäki ja Soini) Soini: Väliaho Veikko, puh.040 522 3298 Vimpeli: Lassila Tapio, puh.06 2412 6491 tai 044 465 9491 Hernesniemi Hannu, puh. 044 465 9704 Vesa-paja - Mediapysäkki Projektin vetäjä/yksilövalmentaja Isoniemi Marita, puh. 044 2970 321, email: marita.isoniemi@vesapaja.fi Yksilövalmentaja Lahdenmäki Saija, puh. 044 2970 482, email: saija.lahdenmaki@vesapaja.fi Etsivä työparitoiminta Järviseutu: Mäntyniemi Anna-Maija, puh.040 4814 133 email: anna-maija.mantyniemi@vesapaja.fi Kuusiokunnat: Tikkamäki Katja, puh. 040 4814 155 email: katja.tikkamaki@alavus.fi