LASTEN JA NUORTEN KESÄ 2012 SUOMUSSALMELLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTEN JA NUORTEN KESÄ 2012 SUOMUSSALMELLA"

Transkriptio

1 LASTEN JA NUORTEN KESÄ 2012 SUOMUSSALMELLA

2 KESÄLEIRIT Suomussalmen nuorisopalvelut järjestää kesällä 2012 PÄIVÄLEIREJÄ ALA-ASTEIKÄISILLE Leiripäivän hinta 7.(sisältää lounaan, välipalan, ohjauksen ja vakuutuksen). Ratsastuspäivissä ja retkessä eri hinnat viikko 23 ti 5.6. ASKARTELUN RIEMUA Ämmänsaaren nuoritalolla kello Huovutetaan, tehdään paperitöitä, askarrellaan ja pelaamme yhdessä. ke 6.6. TSEMPPIÄ JA SPORTTIA liikuntahallilla Pelataan ja leikitään yhdessä liikuntahallissa ja lähimaastossa. Sisä- ja ulkoliikuntavaatteet mukaan. to 7.6. PIKKUKOKKIPÄIVÄ nuorisotalolla kello Tehdään itse kesäruokaa, leivotaan makeaa ja suolaista. Taukojen aikana pelataan ja leikitään yhdessä. Mukaan mahtuu 15 osallistujaa. pe 8.6. TARINAPOLKU JA AARTEEN ETSIMINEN Aloitetaan kello Ämmänsaaren nuorisotalolta. Etsitään yhdessä aarretta mitä merkillisimmistä paikoista taajamasta. Matkan aikana on erilaisia tehtäviä. viikko 24 ma RETKI HAILUOTOON Meri ei olekaan kaukana, vaan merenrantaretken ehtii tehdä yhden päivän aikana. Retkikohde on Hailuodon Marjaniemessä oleva monipuolinen vapaa-aikakeskus luotokeskus. Retkipäivän aikana vierailemme majakassa, syömme maittavan lounaan ja voi kokeilla meressä uimistakin. Alueen pitkä ja matala merenranta on turvallinen uimapaikka myös lapsille. Hiekkarantojen taustalla siintää silmänkantamattomiin ulottuva kimaltava meri. Paluumatkalla on ostosaikaa ostoskeskus Zeppeliinissä. Retken hinta on 30 / retkeläinen. Hintaan sisältyy matka, lounas ja pääsymaksut. Lähtö kello 8.00 Ämmänsaaren linja-autoasemalta, paluuaika n Mukaan pikkuevästä linja-automatkalle, uimapuku, pyyhe, sään mukainen varustus. Käteistä rahaa mukaan omiin ostoksiin ja illan ruokailuun Zeppeliinissä. ti PIKKUKOKKIPÄIVÄ nuorisotalolla kello Makumatka maailmalle. Kokataan kansainvälistä ruokaa ja tehdään myös jälkiruokaa. Iltapäivällä leivotaan herkkuja. Taukojen aikana pelataan ja leikitään yhdessä. Mukaan mahtuu 15 osallistujaa.

3 ke ASKARTELU- JA MAALAUSPÄIVÄ Ämmänsaaren nuorisotalolla kello Maalataan taulu, askarrellaan eri materiaaleista. to RANTAELÄMÄÄ Jätkänpuistossa kello Pelataan erilaisia pelejä ja rakennetaan hiekkarakennelmia. Rannalle mukaan pyyhe, uikkarit sekä myös lämmintä vaatetta. Sadesäällä teemme sadepäivän puuhia Ämmänsaaren nuorisotalolla. pe PIKKUKOKKIPÄIVÄ Ämmänsaaren nuorisotalolla Isoäidin aikaan. Kokataan kotiruokaa ja leivotaan perinteisillä resepteillä Taukojen aikana pelataan ja leikitään yhdessä. Mukaan mahtuu 15 osallistujaa. RATSASTUSPÄIVÄ I. pe 8.6. Aloitteleville ratsastajille. RATSASTUSPÄIVÄ II. to Aloitteleville ratsastajille RATSASTUSPÄIVÄ III. pe Aloitteleville ratsastajille Lähtö ratsastuspäiviin kello 9.00 Ämmänsaaren nuorisotalolta Kuivassalmen tallille. Ratsastuspäivän hinta on 24 (sisältää kuljetuksen, ruuan, vakuutuksen, ratsastuksen ja hevosenhoidon opetuksen). Paluukyyti lähtee talleilta kello Mukaan mahtuu 6 ratsastajaa/päivä ja voi ilmoittautua vain yhteen ratsastuspäivään. Tarvittavat ratsastusvälineet: pitkät housut, sormikkaat ja kumisaappaat. PÄIVÄLEIREILLE, RATSASTUSPÄIVIIN SEKÄ RETKELLE ILMOITTAUTUMISIA OTETAAN VASTAAN TI TO ÄMMÄNSAAREN NUORISOTALOLLA Puh. ( 08) TAI (08) TAI SÄHKÖPOSTILLA OSOITTEESEEN nuoriso@suomussalmi.fi PELIPÄIVÄ yli 9-vuotiaille nuorille ti Suomussalmen liikuntapalvelut järjestää pelipäivän Ämmänsaaressa ti klo Päivän hinta 7, sisältää lounaan, pelivälineet, ohjauksen ja vakuutuksen. Ohjelmassa: Tenniksen opetusta klo Kirkkopuiston tenniskentällä ja Frisbeegolf opetusta klo Jätkänpuistossa. Lounas nuorisotalolla. Ota mukaan sään mukainen liikuntavaatetus, lippalakki ja riittävästi juomista. Myös omien liikuntavälineiden käyttö on mahdollista. Ilmoittautumiset liikuntatoimistoon to mennessä puh. (08) tai (08) tai sähköpostilla: liikunta@suomussalmi.fi

4 Suomussalmen liikuntapalvelut järjestää NUORTEN LEIRIN 9-13 VUOTIAILLE Rokuan leirikeskuksessa Leiriohjelmassa mm. * uintia ja saunomista, illanviettoja * pallopelejä ja leikkejä * luontoretkeilyä ja leiritaitoja * kalastusta mato-ongella tai omalla virvelillä * kavereiden kanssa viihtymistä * leiridisco * hyvää ruokaa Leirille ovat tervetulleita kaikki 9-13 vuotiaat nuoret, jotka haluavat viettää mukavan viikon kavereiden kanssa urheillen, retkeillen ja leiritaitoja opetellen. Leirin hinta on 60 euroa sisältäen kuljetuksen Suomussalmelta, kaikki ateriat (aamupalan, 2 lämmintä ruokaa, välipalan sekä iltapalan), vakuutuksen ja ohjatun ohjelman. Vuodemajoitus sisällä. Leirille ilmoittautuneille lähetetään leirikirje, jossa on tarkemmat tiedot leirivarusteista ja käytännön järjestelyistä. Mukaan mahtuu 40 leiriläistä. Ilmoittautumiset Suomussalmen liikuntatoimistoon 8.6. mennessä puh. (08) tai (08) tai sähköpostilla: liikunta@suomussalmi.fi RANTAUIMAKOULUT Suomussalmen liikuntapalvelut järjestää lasten rantauimakouluja kesällä Uimakoulut pidetään ajalla Kaikki ala-asteikäiset ovat tervetulleita mukaan. Aikataulu: Mannilan ranta, kirkonkylä klo Jätkänpuiston ranta klo Pitämän uimaranta klo Uimakouluihin ei ole ennakkoilmoittautumista ja ne ovat maksuttomia. Ota uima-asu, pyyheliina, lämmintä vaatetta ja juomapullo mukaan. Tiedustelut Seija Huotari, puh

5 Lekkerileiri 1 Maanantaista perjantaihin kello Retikkateatterissa. Leirillä tutustutaan teatterin maailmaan leikin keinoin ja tehdään oma pieni esitys. Ohjaajana Mervi Seppänen luokkalaisille. Leirimaksu 50 sisältää päivittäisen lounaan hotellissa. Ilmoittautumiset tai opiston toimistoon p tai viimeistään Järjestää Kianta-Opisto Lekkerileiri 2 Maanantaista perjantaihin kello Retikkateatterissa. Leirillä harjoitellaan teatteri-ilmaisua pelein ja leikein ja luodaan omista ideoista tarina näyttämölle. Ohjaajana Mervi Seppänen luokkalaisille. Leirimaksu 50 sisältää päivittäisen lounaan hotellissa. Ilmoittautumiset tai opiston toimistoon p tai viimeistään Järjestää Kianta-Opisto SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA Lasten päiväleirit 5-7 vuotiaille Suomussalmi kk klo 9-14 Valkeisen srk-koti klo 9-14 Ilmoittautumiset klo p

6 Koko perheen Kesäretki Särkänniemen huvipuistoon Lähde mukaan mukavalle koko perheen kesäretkelle Särkänniemeen ja Ideaparkkauppakeskus Lempäälään. Matkan hinta: Elämysavain (yli 120 cm) 135, ipana-avain (alle 120 cm) 120, ilman ranneketta sisältää sisäänpääsyn huvipuistoon 100. Ei 4H-jäsenet 155. Hinnat sisältävät rannekkeen huvipuistoon, mökkimajoituksen, menomatkan ruokailun ABC-asemalla, ilta- ja aamupalan sekä linja-autokyydin. Alle 11-vuotiaat huoltajan tai vanhemman sisaruksen kanssa. Ilmoittautumiset: Ilmoittautumiset mennessä Liisa p , Satu p tai sähköposti: Päiväleirit Pyhäkylä Suomussalmen kirkonkylä

7 SEUROJEN TAPAHTUMAT JALKAPALLO Iloa kesään kuningaslajin parissa! Kainuun Nappulaliiga on pyörittänyt palloa vuodesta 2009 lähtien ja tällä hetkellä yli 400 kainuulaista lasta, seitsemältä eri paikkakunnalta, on mukana Kainuun Nappula- /Valioliigassa. Kainuun Nappulaliiga on tarkoitettu 4-10-vuotiaille tytöille ja pojille. Harjoituksia järjestetään kaksi kertaa viikossa. Harjoitukset alkavat Ruukinkankaan urheilukeskus Tiistai Torstai vuotiaat 4-8 -vuotiaat Kainuun Valioliiga on tarkoitettu vuotiaille tytöille ja pojille. Harjoituksia järjestetään kaksi kertaa viikossa. Harjoitukset alkavat Ruukinkankaan urheilukeskus Tiistai Torstai vuotiaat vuotiaat Hinta 50 /2kk sisältäen n. 16 harjoituskertaa. Ilmoittautuminen jalkapallokouluun joko kentällä, soittamalla Janne Laatikainen , tai sähköpostilla janne.laatikainen@hotmail.com. Paikkakunnat kokoontuvat pelaamaan vastakkain turnaustapahtumiin, joita järjestetään läpi kesän eri Kainuun paikkakunnilla, katso lisää: Yhteystiedot: Janne Laatikainen janne.laatikainen@hotmail.com Artto Marjanen

8 PESÄPALLO Pesiskoulu alkaa viikolla 23, eli 4.6. Pitämän kenttä Maanantai ja keskiviikko vuotiaat klo vuotiaat klo Kirkonkylän kenttä Tiistai ja torstai 6-10-vuotiaat klo vuotiaat klo Yhteystiedot Pesiskoulurehtorina toimii Veera Juntunen. P Tervetuloa mukaan! KESÄJUMPPA Suomussalmen Rastin naisvoimistelijat järjestävät kesäjumpan Ruukinkankaan urheilukentällä. Vesisateen sattuessa jumppa pidetään liikuntahallin aulassa. Maksuton. Maanantaisin klo

9 SUUNNISTUS Kuntorasteille voivat osallistua kaikki suunnistuksesta ja luonnossa liikkumisesta kiinnostuneet. Rasti-illat järjestetään tiistaisin ja torstaisin klo Karttamaksu yli 18-vuotiailta 2 euroa. Kausikortilla (20 ) voit käydä rasteilla koko kesän. Se maksetaan käteisellä järjestäjille, jotka kirjaavat maksun kausikorttilaisten listaan. Ratoja on valittavissa eripituisia ja taitovaatimuksiltaan eritasoisia. A-rata (vaativin) 5-8 km, B-rata 4-6 km, C-rata (helppo rata aloittelijoille) 2-4 km. Lapsia ja muita aloittelijoita varten on tarjolla todella helppo D-rata. Kuntorasteista tiedotetaan Ylä-Kainuu-lehdessä Muista-palstalla. Tarkempi opastus rastien pitopaikalle on nähtävissä Ämmän Erä-Urheilun näyteikkunassa to Lomakylä 5.6. ti Konivaara 7.6. to Jätkänpuisto ti Kelkkakangas to Akonvaara ti Hulkonniemi to Aittokoski ti Kelkkakangas to Varisjärvi ti Hulkonniemi to Pitämä ti Kelkkakangas to Seitenahveninen ti Hulkonniemi to Haverinen ti Kelkkakangas 2.8. to Varisjärvi 9.8. to Hulkonniemi to Akonvaara to Kelkkakangas to Saukkokangas 6.9. to Lomakylä YLEISURHEILU Ruukinkankaan kentällä kesällä 2012 kilpailuja sekä harjoituksia järjestää Suomussalmen Vastus klo Piirikunnalliset kilpailut Lajit: 40/60/100 m, 600 m, pituus ja keihäs 6.6. klo Piirikunnalliset kilpailut Lajit: 150/200 m, 300 m, kuula ja korkeus klo Piirikunnalliset kilpailut Lajit: 40/60/100 m, 800 m, pituus ja kiekko klo Piirikunnalliset kilpailut Lajit: Pika-aidat, 600 m, kuula ja keihäs Harjoituksia maanantaisin ja keskiviikkoisin kentällä ohjauksessa klo Tiedustelut harjoituksista ja kilpailuista Otto Huotarilta p

10 Kiannon Kuohut Virkistyskylpylä Kylpylä suljetaan saneerauksen vuoksi Saneerauksen arvioitu kestoaika on 8-10 kk. Majoitus- ja ravintolapalvelut sekä Kunnoks Hoitolaitos toimivat normaalisti. Kuntosali avataan entisen Spar-kaupan tiloissa (Osuuspankin talo) Os. Keskuskatu 3 maanantaina Kuntosalin aukioloajat : Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Ohjatut ryhmät kuntosalilla : Maanantai klo Kahvakuula Tiistaisin klo Sisäpyöräily Keskiviikkoisin klo Sisäpyöräily Torstai klo Kahvakuula Perjantai klo Venyttelyt Tiedustelut puh

Lasten ja nuorten K E S Ä

Lasten ja nuorten K E S Ä Lasten ja nuorten K E S Ä 2013 1 Suomussalmen nuorisopalvelut ja Kianta- Opisto järjestää PÄIVÄLEIRITOIMINTAA Alvarissa tai Ämmänsaaren nuorisotalolla kello 9.00 14.00 7-12- VUOTIAILLE KERAMIIKKA TI 4.6.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KESÄ

LASTEN JA NUORTEN KESÄ LASTEN JA NUORTEN KESÄ SUOMUSSALMI 2016 SUOMUSSALMI LASTEN JA NUORTEN KESÄ 2016 LASTEN PÄIVÄLEIRIT vuosina 2009-2011 syntyneille lapsille ROINILAN LEIRIKESKUKSESSA 6, 7. ja -8.6.2016 Joka päivä klo 9.00-14.00

Lisätiedot

Suomussalmen L A S T E N N U O R T E N K E S Ä 2 0 1 5

Suomussalmen L A S T E N N U O R T E N K E S Ä 2 0 1 5 Suomussalmen L A S T E N N U O R T E N J A K E S Ä 2 0 1 5 Suomussalmen kesäloman 4H-leiri on tänä vuonna ruokakoulu! 02.06.2015-04.06.2015 Paikka: Korp iku lm an Kievari, Kyrön t ie 93, 89600 Su om u

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄ 2014

LASTEN & NUORTEN KESÄ 2014 LASTEN & NUORTEN KESÄ 2014 TEKEMISTÄ LAPSILLE, NUORILLE, PERHEILLE SUOMUSSALMELLA KESÄLLÄ 2014 HUMULA- leikkipuisto MA 9.6. alkaen ohjattua leikkikenttätoimintaa maanantaista perjantaihin kello 10.00 14.00.

Lisätiedot

Suomussalmen L A S T E N N U O R T E N K E S Ä 2 0 1 5

Suomussalmen L A S T E N N U O R T E N K E S Ä 2 0 1 5 Suomussalmen L A S T E N N U O R T E N J A K E S Ä 2 0 1 5 Suomussalmen kesäloman 4H-leiri on tänä vuonna ruokakoulu! 02.06.2015-04.06.2015 Paikka: Korp iku lm an Kievari, Kyrön t ie 93, 89600 Su om u

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016 Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: SporttiAction- leiri Monipuolista liikuntaa 2003-2008- syntyneille lapsille. Perinteisessä matalankynnyksen liikuntaleirissä kokeillaan

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin Kesätarjotin Kesätarjotin on Lahden seudun nuorisopalveluiden ja -toimien kesälomaesite. Vihkosessa esitellään 7 17-vuotiaille järjestettävät lomatoiminnat. Tarjolla on kursseja ja leirejä. Kaikkiin toimintoihin

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ. Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat

ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ. Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat 2016 SISÄLTÖ: VAPAA-AIKAPALVELUT Päivätoimintaviikot Retket........................ 1 Skeittaus...................... 2 Hiphoppia kesään!................

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

Kaukajärven koulupolku

Kaukajärven koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaukajärven koulupolku Vehmainen - Annala - Kaukajärvi lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä

Lisätiedot

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama Vapaa-aikajaosto 7.4.2008 LIITE 2 Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama LEIRIN TEEMA KALASTUS MAANANTAI 7.7. klo 10.00 Saapuminen leirille, lipunnosto, leirin avaus, suojelijan tervehdys,

Lisätiedot

Härmälän koulu lv

Härmälän koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Härmälän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 16.8.2016 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 3.5.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

to Palvan koulussa. Tiistaisin Naantalin terveyskeskuksessa klo 8-16 (paitsi lääkäripäivät)

to Palvan koulussa. Tiistaisin Naantalin terveyskeskuksessa klo 8-16 (paitsi lääkäripäivät) Helmikuu 2016 Kokouskutsu Velkuan Marttayhdistys ry Velkuan Marttojen kevätkokous lauantaina 6.2.2016 klo 14, Sinervolla. Esillä sääntömääräiset asiat, kahvitarjoilu, TERVETULOA! Yst.terv. Mari-Milla Aura

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lentävänniemen koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten avohoito Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Ohjelma: Järjestäjä:

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa!

Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa! Tampereen kaupunki // Nuorisopalvelut www.nuortentampere.fi Toimintaa nuorisokeskuksissa. Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa! Pelejä ja toimintaa. Hyötyä ja huvia liikennepuistossa. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Lokakuun 2015 ohjelma Viikko 41 Maanantai 5.10 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Parasta livenä. AIKUISET NUORET TIEDUSTELUT

Parasta livenä. AIKUISET NUORET TIEDUSTELUT Kesä 2019 Parasta livenä. NUORET TI PE 4.6. 5.7. Summer*URP 2019 15.00 21.00 Urpolan liikunta-alue, Rinnekatu 10 Yli 13-vuotiaille matalankynnyksen liikuntaa, pelailua ja yhdessäoloa MA PE 27.5. 28.6.

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

K E S Ä T O I M I N T A A 2018

K E S Ä T O I M I N T A A 2018 K E S Ä T O I M I N T A A 2018 Euran nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja kirjastopalvelut EURAN NUORISOPALVELUT NUORTEN TYÖVIIKKO 1 AJANKOHTA: 4-8.6.2018 Ensimmäiselle työviikolle otetaan mukaan 10 nuorta.

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017 Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

KESÄTOIMINTAESITE 2010

KESÄTOIMINTAESITE 2010 KESÄTOIMINTAESITE 2010 LASTEN LIIKENNEPUISTO HOVIRANNASSA Avoinna 17.5. 6.8.2010 Ma 12.30 19.30 Ti 10.30 17.30 Ke 10.30 17.30 To 10.30 17.30 Pe 10.30 15.30 Osoite: Hovirannantie, Kaarina Vastaava ohjaaja:

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTA 2015

LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTA 2015 LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTA 2015 KESÄLEIRIT Lohjan kaupungin nuorisopalveluiden kesäleirit pidetään Rausjärven leirikeskuksessa Ikkalassa (Rausjärven rantatie 362, 03810 Ikkala). Leireille otetaan 32

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2015-kevät 2016 Erityisliikuntakalenterista löydät Loviisan eri toimijoiden järjestämät liikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot