VAPAA-AJANASUNTO KARJALOHJA



Samankaltaiset tiedostot
Viikko-ohjelmaa 14-21/2016

Riistaveden alueseurakunta

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Toimintaa toukokuussa 2019

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

toimisto gsm gsm

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Tervetuloa rippikouluun!

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

lapset - nuoret perheet

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

o l l a käydä Samir kertoo:

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Tikkurilan seurakunnassa

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

ÖYKKÖS-LOHJA KESKIVIIKKONA PUOLUEETON KAUPUNKILEHTI LOHJAN SEUDULLA. N:o 15 OKT LOHJA LEHMIJÄRVI

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

lapset - nuoret perheet

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Isonkyrön kunnan perusopetus

klo OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

ÖYKKÖS-LOHJA. N:o 18. m2 hyväkuntoinen yksiö, hyvällä pohjaratkaisulla, -11 rak. uudehko talo, jossa kivat tämän päivän materiaalit!

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

KK-NOTARIAATTI LKV Asemantie 3, Nummela

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

104,0 m², 3h, k,

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma (vrs ) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Hallintoelin Kokouspäivä Sivu 1 SEURAKUNTANEUVOSTO. Paikka ja aika Keskustan srk-talo, takkahuone, klo

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Omatoiminen tehtävävihko

Usko. Elämä. Yhteys.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala Harjoitukset Oppitunnit Ryhmäkeskustelu Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina lääkärin vastaanotto suljettu klo henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo Sampo Luukkonen puheenjohtaja

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

Kokous 2/2014 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo 18 20:05

Kodin tuntu tulee läheltä

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko klo

Transkriptio:

Keskiviikko 18.5.2016 Y K K Ö S KESKIVIIKKONA 18.5.2016 PUOLUEETON KAUPUNKILEHTI LOHJAN SEUDULLA OKT LOHJA LEMPOLA, Hp 267.000-89 rak. erittäin tilava talo. Yläk. 3mh+oh+k+kph/wc+wc+ 2:n auton katos alak: 1-2 mh+takkah+khh+s-os+ var. yms. n. 154 m2/215m2. Erillinen piharak. 15m 2 varasto ja autokatos. Kulmatontti n. 913m2. Energiatodistus tekeillä. Ensies su 22.5. klo 14-14.30 Länsikaari 2A. ly su Ensiesitte ly Ensiesitte OKT LOHJA RÖYLÄ, Hp 269.000 Erittäin rauhallisella paikalla 5455m 2 puroon rajoittuvalla tontilla 2005 rak. talo. 3h+k+sos yms. n. 125m2/136m2. Erillinen 2:n auton katos ja lämmin varasto 17m2 sekä puuliiteri n. 17m2. Ei E-tod. Ensies su 22.5. klo 13-13.30. Lintumäentie 124. su N:o 19 OKT LOHJANSAARI, Hp 149.000 Idyllisessä Lohjansaaressa n.50 rak. okt 4h+k+wc/suihku n. 85m2. saunarakennus n. 45m2, 2 varastorakennusta, upea grillikota yms. Hieno tontti 1,015ha viherpeukalolle! Es su 25.5. klo 16-16.30 Huilamäki 13. VAPAA-AJANASUNTO KARJALOHJA Tölmän alueella -66 rak. ja 2013 laaj. mukava mökki 2-3h+k+pesuh+sauna n. 56m2 + lasiveranta. Lisäksi tilava varastorakennus yms. Oma tontti 4200m2, n. 1km päässä Lohjanjärven rannassa kaupungin venevalkama. Hp 69.000. LOHJA KOISJÄRVI OKT-TOIMITILAA Entinen Koisjärven meijerikiinteistö n. 515m 2 (jossa asuintilaa noin 300m2), lisäksi toinen omakotitalo noin 82m2/95m2, saunarakennus n. 20m2 sekä hallirakennus noin 303m2(josta lämmintä hallia n. 180m2). Tämä upea kokonaisuus sopii loistavasti vaikkapa kahdelle perheelle, yrittäjälle tai harrastajalle! Ei E-tod. Hp 459.000. Esittely su 22.5. klo 12-12.30 Suomelantie 785. KT LOHJA AHTSALMI, Hp 93.000 2h+k 53m2, Keskustan tuntumassa juuri täysin remontoitu, hieno huoneisto! Asunnossa on uusittu kph, keittiö ja kaikki pinnat. Ranskalainen parveke. Et. E. Esittely su Esittely su Esittely su LOHJA RANTAPUISTO ERILLISTALO Loistavalla paikalla lähellä rantaa ja myös keskustan palveluita 2000 rak. 4h+k+s+khh+kph+ 2wc:tä yms. 117m2 sekä autokatos ja pihavarasto. Iso katettu terassi ja oma pihaalue n. 575m2. Ei E-tod. Hp 319.000. OKT LOHJA LEHMIJÄRVI -11 rak. uudehko talo, jossa kivat tämän päivän materiaalit! 5h+k+s +kph+khh n. 103 m2/ 120m2. Vesikieirtoinen lattialämmitys poistoilampumpulla, varaava takka. T. 5008m2. Et. C. Hp 269.000. Es su 22.5. klo 14.45-15.15, Kesäkodinkuja 15. RANTAMÖKKI LOHJANJÄRVELLÄ Kuulukainen-saaressa ison selän kupeessa upein järvinäkymin! 2 T. 1670m, omaa rantaa 22m. Erittäin hyväkuntoiset 20062007 rakennetut rakennukset: hirsimökki n. 42m2, hirsinen rantasauna n. 20m2 sekä varasto 10,5m2. Sähkö. Hp 190.000. Timo Lahtinen 0400 472 675 timo.lahtinen@asuntoverkko.com www.asuntoverkko.com RT LOHJA ROUTIO, Hp 122.000 2001 rak. saunallinen rt-kaksio järvinäkymin. Hyvä pohjaratkaisu, edulliset asumiskust. Ei E-tod. KT LOHJA KESKUSTA, Hp 103.000 2h+kk 43m2 siistikuntoinen asunto hyvässä taloyhtiössä, jossa uusittu käyttövesiputket. 2. kerros (ei hissiä), lasitettu parveke. Et E. KT LOHJA VIRKKALA, Hp 79.000 Esittely su 3h+k 75m2 Virkkalan keskustassa hyvässä taloyhtiössä persoonallinen asunto. Talossa tehty mm. putkiremontti ja julkisivu. Et. D. Es su 25.5. klo 12-12.30 Virkkalantie 8 as2. LOHJA VIRKKALA RT, Hp 169.000 Esittely su 4h+k+s 93m2, hienoksi remontoitu asunto hyvässä -89 rak. yhtiössä jossa mm. MAALÄMPÖ. Et. E. Es su 25.5. klo 12.4513.15 Impivaarantie 12 C 6. Esittely su LOHJA VIRKKALA KT, H. 69.000 1h+k 40,2 m2 hyvä yhtiö, jossa tehty todella paljon remonttia, iso parveke järvinäkymin. Et D. Es su 25.5. klo 13.30-14 Rehtorinpolku 6 C 27. Nina Suopuro 040 480 5893 nina.suopuro@asuntoverkko.com Vihdinkatu 6, 08100 LOHJA, puh. 019-322 134 www.lohjanasuntokauppa.fi

2 Auringon sävelet La 21.5.2016 klo 16.00 Lohjan yhteislyseon lukio Solisteina tenorit Jyrki Anttila Aki Alamikkotervo sopraanot Leena Reinman Linda Urbanski Säestys: Maija Anttila, Ilmari Räikkönen Konsertissa kuullaan yksinlauluja ja duettoja, niin viihdemusiikin kuin operetti- ja oopperamusiikin helmiä. Keskiviikko 18.5.2016 MUKELOMESTAN UUSI LIIKE AVATTU Lohjan Citymarketin yhteyteen AVAJAISTARJOUKSIA: Erä lastenvaatteita (maahantuojan mallikappaleita) alk. 3,- Kaikki postikortit 0,50 Erä TAIKAHIEKKAA 1 KG 10,- (norm. 14,90) Kirjoja 5,- ERÄ sisävaatteita -50% LASTEN AURINKOLASEJA tarrakiinnityksellä 10,- ( norm. 14,90) www.operart.fi Ojamonharjuntie 61, CM-Lohja Avoinna ark. 10-18 la 10-15 Hevisti Tuoretta Viikonloppuun Muijalan lähikaupasta Suomalainen TOMAATTI 2 29 kg Ville Vepsäläinen Kauppias KEVÄTSIPULI Nippu, Saksa 0 99 0 kg Pirkka PAPRIKA 300g/2 kpl Hollanti 1 49 4 kg Järvikylän pehtoorin Salaattiruukku Suomi 1 49 kpl K-MARKET LOHJANPORTTI Seisaketie 1, 08680 LOHJA. P. (019) 357 841 Palvelemme MA-PE 7-21, LA 8-21, SU 11-21 Tarjoukset voimassa TO-SU 12.-15.5. ellei toisin mainita Pirkka Grillimaissipalat Espanja, 400g Löydät meidät myös Facebookista www.facebook.com/kmarketlohjanportti/ Käy tykkäämässä! 99 pkt Snellman n. 1,5 kg 99 kpl HK Viljaporsaan Flatbone n. 600g marinoitu 7 95 kg

Keskiviikko 18.5.2016 Y K K Ö S KESKIVIIKKONA 18.5.2016 www.jos-rakennus.f i YLI 20 VUODEN KOKEMUS ALALTA JOUNI OSARA 040 839 4741 LOHJA LKV TILANA Valtuustossa päätettiin keskustan koulujen tilajärjestelyistä L ohjan kaupungin valtuusto käsitteli kokouksessaan 11.5. Lohjan keskustaalueen koulujen tilajärjestelyjä. Kouluverkon kehittämistä päätettiin jatkaa kaupunginhallituksen asettaman keskustan yläkouluverkko- ja ruotsinkielisen päivähoidon tilatyöryhmän linjausten mukaisesti. Linjaukset olivat seuraavat: Anttilan koulun saneerauksen suunnittelua jatketaan nykyisten suunnitelmien mukaisesti. Nykyinen Anttilan koulu saneerataan niin, että nyt väistössä olevat yläkouluoppilaat muuttavat remontin valmistuttua takaisin Anttilan yläkouluun. Laurentius-koulusta rakennetaan yhtenäiskoulu, jossa yhdistetään Riikka Slunga-Poutsalo kertoi koulujen tilanteesta. Anttilan koulu ja Tytyrin koulu. Laurentiustalon tarveselvitystä jatketaan siten, että kouluun ohjautuu oppilaat lisäksi Ojaniitun, Metsolan, Roution ja Sammatin kouluista. Lisäksi huomioidaan mahdolliset muut käyttäjät ja toimijat. Harjun koulusta luovutaan edellyttäen, että Luksian koulutuskuntayhtymä kiinnostuksensa mukaisesti on halukas ostamaan kiinteistön. Kiinteistöstä tehdään kuntotutkimus. Samalla tutkitaan, onko mahdollista harkita kiinteistön vaihtoa Luksian Nummentien kiinteistöön, josta myös tehdään kuntotutkimus. Ojamon koulu saneerataan ja laajennetaan Ojamon yhtenäiskouluksi. Ojamon oppilaaksiottoaluetta tarkistetaan suhteessa Laurentiustaloon ja Järnefeltin yläkoulualueisiin. Tulevaisuudessa uuden Gunnarlan alueen oppilaat suuntautuvat Ojamon kouluun. Ojamon kouluun tehdään kuntotutkimus. Koulujen tilannetta käsitelleen työryhmän vetäjä Riikka Slunga-Poutsalo muistutti, että vielä ei olla tekemässä päätöksiä esimerkiksi Harjun koulun myymisestä tai jättikoulun rakentamisesta, vaan tarveselvityksen suuntaviivoja. Hän muistutti myös Harjun koulun tarvitsemista uudistuksista. Rakennuksen putkiston kunto ei ole hyvä, eikä kaikissa luokissa ole edes ikkunoita. Slunga-Poutsalo otti esiin myös Ojamon koulun kunnon. Siellä sisäilmasta on p. 044-7717 200 www.tilana.fi Liiketila 171 m 2, Saukkola, Kauppakuja 3 Hyvä sijainti kirjaston ja apteekin vieressä. Avointa tilaa, useita huoneita, keittiö, pukuhuone, 2 wc:tä. Muunneltavissa moneen käyttöön. Vh. 105 000. puhuttu jo vuosia, eikä pienistä remonteista ole ollut apua. Nyt olisikin tarkemman selvityksen aika. Gunnarlan uusi kaavoitus puolestaan lyhentäisi koululaisten matkaa juuri Ojamolle. Valtuuston kokouksessa käsiteltiin omana asianaan myös ruotsinkielisen päivähoidon tilajärjestelyjä. Keskustan ruotsinkieliselle päivähoidolle rakennetaan neljälle ryhmälle päiväkotitilat Solbrinkenin koulun yhteyteen. Uuden ruotsinkielisen päiväkodin suunnittelu- ja rakennusvaiheen aikana Labanin päiväkodin tilapäisenä tilana toimii 1.8.2016 alkaen Ojaniitun päiväkoti. SMS Uudella menetelmällä luotettavia tuloksia sisäilmasta Ilmankosteuden tiivistymiseen perustuva uusi keräysmenetelmä lupaa huomattavasti varmempia tuloksia sisäilman laadusta kuin aiemmat menetelmät. Uudenlaisten mittausten tekeminen on aloitettu myös Lohjalla. S isäilma on asia, joka koskee meitä kaikkia. Vietämme noin 90% elämästämme sisäilmaa hengittäen, aloittaa sisäilma-asiantuntija Elisa Aattela, joka on keksinyt uuden tavan kerätä sisäilman epäpuhtauksia analysointia varten. Aattelan mukaan Suomi on johtava maa sisäilman tutkimisessa. Meillä on ollut käytössä vajaat 30 vuotta homeiden itiömittaukseen perustuva sisäilman laadun mittausmenetelmä. Sitten tulivat sisäilman toksisuuden määritykset pölynäytteistä, Aattela kertoo. Läpimurto sisäilman tutkimiseksi sisäilman sisältämästä vedestä tehtiin kuitenkin vasta Helsingin yliopiston professori Mirja Salkinoja-Salosen ja Aalto yliopistossa Johanna Salon diplomityön tuloksena keväällä 2014. Menetelmässä kerättiin kylmälle metallin pinnalle kondensoimalla sisäilman kosteutta. Kerätystä vedestä tutkittiin sen toksisuus. Kyseinen keräysmenetelmä oli kuitenkin vielä vaiheessa ja siihen Aattela paneutui syksyllä 2014. Kehitystyön tuloksena syntyi E-keräin, jolla kerätään sisäilmasta vettä huurruttamalla sitä hiilihappojään avulla teräslaatikon pintaan. Huurre muuttuu vedeksi, kun hiilihappojää poistetaan. Saadusta huurrevedestä tutkitaan sisäilman sisältämä myrkyllisyys. Näytteet analysoidaan Turun yliopiston Biokemian laitoksella. Analyysissa käytetään eläviä bakteereja, jotka altistetaan huurrevesinäytteelle. Näyte on puhdas, jos bakteerit pysyvät Sisäilma-asiantuntija Elisa Aattela on kehittänyt näytteenottomenetelmän, jonka avulla Petter Broström alkaa tehdä sisäilmatutkimuksia Lohjalla. elossa. Jos taas bakteerit kuolevat, on huurrevesinäytteessä ollut haitta-aineita. Näin saadaan selville millaista sisäilmaa hengitämme, Aattela toteaa. Lohjalla mahdollisuus uudenlaiseen mittaukseen Uudenlaisen, varmemman mittauksen voi suorittaa helposti jo Lohjallakin, sillä lohjalainen Petter Broström on aloittanut sisäilmamittausten tekemisen kyseisellä uudella näytteenottomenetelmällä. Uusi menetelmä on nopea, luotettava ja yksinkertainen. Lisäksi sitä voidaan käyttää mihin vuodenaikaan tahansa toisin kuin itiömittaukset, joita voitiin tehdä vain silloin, kun maa on roudassa, Broström sanoo. Tutkimukset tekee Broströmin uusi yritys Sisäilmatutkimus Broström. Nykyiset rakennukset eivät hengitä Nykyään on energiatehokasta rakentaa tiivis talo, jotta lämpö ei karkaa. Tehokasta on myös rakentaa nopeasti. Aattelan mukaan juuri nämä ovat ne kaksi asiaa, joiden takia rakennusten sisäilman laatu on heikentynyt. Tiiviit rakennusmateriaalit eivät anna talon hengittää, eivätkä kosteuden poistua rakenteista. Hengittävät materiaalit puolestaan pystyvät sitomaan itseensä kosteutta ja myös luovuttamaan sitä. Tällaisia rakennusmateriaaleja ovat luonnon materiaalit, kuten hirsi, puru, paperi ja puukuitulevyt. Uudet rakennusmateriaalit esimerkiksi höyrynsulkumuovi, lasi- ja kivivillat, lämmöneristeet polystyreeni ja -uretaani sekä solumuovit eivät toimi näin. Usein pieleen mennäänkin jo rakennusvaiheessa. Kun rakennetaan nopeasti, rakennusmateriaalit eivät ehdi kuivua. Kiire on ihmisen luoma ongelma ja siihen pystymme vaikuttamaan. Esimerkiksi betonin valmistuksessa käytettävä vesimäärä on suhteellisen suuri ja kun märkä betoni pakataan kahden tiiviin materiaalin väliin, syntyy kosteus- ja mikrobivaurio. Vesi ei pääse haihtumaan Sisäilman epäpuhtaudet voidaan tutkia vedestä, joka tiivistyy keräimen metallipintaan. Ilman kosteus saadaan kerättyä hiilihappojään avulla. riittävän nopeasti rakenteesta ja tämä mahdollistaa pilaantumisreaktion ja mikrobivaurion syntymisen. Lisäksi rakennusmateriaalit saattavat kastua säilytyksen aikana, jos niitä ei ole suojattu, Aattela sanoo. Uusien materiaalien vaikutusta sisäilmaan ei tiedetä Rakennusteollisuus tuottaa uusia materiaaleja ja niiden vaikutusta sisäilman laatuun tai kosteuskäyttäytymiseen ei tunneta. Vasta käytännössä pystytään toteamaan mahdolliset sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät. Hyviä esimerkkejä ovat liimat, kaseiinipitoinen tasoite ja lastulevyissä oleva formaldehydi. Nämä materiaalit otettiin käyttöön ilman että tiedettiin, miten ne käyttäytyvät kosteuden vaikutuksessa. Kun ihmiset alkoivat oireilla, niistä luovuttiin, Aattela kertoo. Nykyään koe-eläinten käyttö tuotetestauksessa ei ole hyväksyttävää. Miksi sitten sallimme edelleen uusien materiaalien testaamisen ihmisillä? hän ihmettelee. Rakennusmääräys ei ohita luonnon lakia Liika kosteus ja tiiviit rakennusmateriaalit rakenteessa käynnistävät aina mikrobikasvun. Nämä asiat on tiedetty pitkään ja silti edelleen tehdään liian märkiä rakennuksia. Rakennuksissa sallitaan 85% tai jopa 97% suhteellinen kosteus, vaikka jo 65% käynnistää mikrobien kasvun, Aattela jatkaa. Aattela muistuttaa, että luonnon lakeja ei voida kumota rakennusmääräyksillä tai ohjeilla. Jättämällä rakenteet kuivamaan ennen pinnoitustöitä varmistetaan terveellinen rakentaminen. Tämän jälkeen kosteus- ja mikrobivaurioita ei pääse syntymään, koska mikrobit eivät kasva kuivassa rakenteessa. Vihanneksetkin alkavat homehtua, jos ne suljetaan minigrip-pussiin, Aattela havainnollistaa. Vanhat, hyväkuntoisetkaan rakennukset, joissa on käytetty puuta, purua, pinkopahvia ja paperitapettia, eivät ole aivan turvassa, sillä esimerkiksi lasikuitutapetin laittaminen seinään riittää estämään kosteuden haihtumista. Pitkällä aikavälillä rakenteeseen voi muodostua mikrobivaurio. Kyse voi olla myös ilmanvaihdosta. Aattela pudistelee päätään mm. sille, että kouluissa suljetaan ilmastointi yöksi. Lapset reagoivat usein ensimmäisinä huonoon sisäilmaan. Aattela kertoo esimerkin ikävästä tapauksesta, jossa lasten toistuvien poski- ja otsaontelotulehdusten vuoksi päädyttiin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Tulehdusten perimmäinen syy oli kodin myrkyllisessä sisäilmassa. SMS

4 Hyvinvointiin Ovi lukemattomiin maailmoihin tarjous! 24 95 (29,95) Sanna Wikström Virpi Mikkonen HYVÄN ELÄMÄN RESEPTIT KIITOS HYVÄÄ Oivalluksia arjen keskelle PIKARUOKAA Mitä Readme.fi Suomi lukee -listan kärkikirjoja Helppoja ruokia terveelliseen arkeen Tekstikoko tavallista pokkaritekstiä Otava suurempi 27 95 Tarjous voimassa 31.5. asti. LOHJA Laurinkatu 48 JOSEFIINAN AITTA Italian uutuudet saapuneet kevään juhliin! Vaateliiteri avoinna la klo 11-14 ja su klo 12-15. Tervetuloa! Arontie 1, 08800 Lohja (tie 25 opasteet Lohjalta 10 km Hangon suuntaan) Keskiviikko 18.5.2016 Postitaidenäyttely Virkkalassa Timo ja Jaana Malén pitävät postitaidenäyttelyn kahvila Hilman Herkussa. Näyttely on avoinna 31.5. asti ma-pe kello 11.00 17.00 ja la 10.00 15.00. Näyttelyssä on esillä enimmäkseen sekatekniikalla ja akryyliväreillä tehtyjä postikortteja. Postitaiteen historiaakin avataan hiukan mm. katalogien avulla. Postitaidetta voi tehdä kuka vain ja se saapuu useimpien kotiin ainakin jouluna. Postitaide on syntynyt 1960-luvulla. Itse aloitin vuonna 1979. Postitaide on arjen jatketta. Pöydän ääreen on kiva istua suunnittelemaan, kommentoi Timo Malén. Postitaide on hauskaa ja helppoa. Se sopii pienille lapsillekin. Kun laittaa värit paperille, ei tiedä, mitä siitä syntyy, sanoo Jaana Malén. Hän alkaa tehdä postikortteja etenkin silloin, kun jokin asia ottaa päähän. Postitaide on hyvä rentoutumiskeino. Siinä unohtaa kaiken muun ja aikaa voi vierähtää parikin tuntia. Timo Malén taas löytää inspiraation luo mm. parin viinilasillisen jälkeen. Hänen uralleen on mahtunut hauskojakin tapauksia. Kerran Taru Sormusten herrasta trilogian tuomiovuorta esittävä teokseni oli menossa näyttelyyn ja yritin nopeuttaa sen kuivumista laittamalla sen uuniin. Unohdin sen sinne, mutta hyvä tuli, vaikka teoksen sävy tummui uunissa, Malén naurahtaa. Miten postitaide syntyy? Jaana ja Timo Malénin mielestä postitaiteen tekeminen on hauskaa ja rentouttavaa. Siihen voi kuitenkin kätkeytyä myös syvempi sanoma. Postikortin päälle laitetaan maalia ja sen päälle toinen pahvi. Sitten voidaan liikutella pahvia ja katsoa, millainen kuvio maalista syntyy, kun pahvin nostaa pois. Mielikuvitus pääsee laukkaamaan, kun yrittää hahmottaa, mitä kuvio voisi esittää. Kun maali kuivuu, voi hahmon ja ympäristön piirtää selvemmin esiin kynällä. Pitkälti kyse on sattumasta, mutta muotoja voi toki myös hakea itse. Ihmiset ovat suhtautuneet tähän positiivisesti ja pitäneet postitaidetta mielenkiintoisena. Esimerkiksi käsityöihmiset innostuvat tästä usein, Timo Malén sanoo. Postitaiteen tajuaa kunnolla, vasta kun sitä näkee tai kokeilee itse, hän jatkaa. Malénit rohkaisevatkin kokeilemaan, akryylivärisarja ei ole kallis investointi. Aatetta ja kansainvälisyyttä ilmoitukset@ykkoslohja.fi toimitus@ykkoslohja.fi Jaana Malénin teos Kavereiden kesken. Timo Malénin teoksia. Jaana Malénin teos Puussa vaanii otus. Malénit korostavat, että postitaide on helppoa ja hauskaa. Taustalta löytyy silti syvempiäkin asioita, kuten poliittista satiiria, unelmia, rauhan aatteita ja maailman menoa. En tiedä, saako postitaiteella muutettua maailmaa, mutta ainakin sillä otetaan kantaa taiteen keinoin, Timo Malén toteaa. Postitaide on maailmanlaajuista. Alun perin se lähti Japanista. Nykyään vahvoja postitaidemaita ovat Japanin lisäksi esimerkiksi Korea, USA, Saksa, Italia ja Hollanti. Eri taiteilijoiden nimet ja osoitteet löytyvät katalogeista ja niiden perusteella näyttelyihin saadaan taidetta ympäri maailmaa. Timo Malénkin on lähettänyt teoksiaan yli 100 näyttelyyn ympäri maailmaa. SMS Y K K Ö S Puolueeton kaupunkilehti Länsi-Uudellamaalla Ilmestymispäivä keskiviikko 28. vuosikerta Jakelu 33.500 kpl Lohjalle, Nummelaan, Nummi-Pusulaan, Karjalohjalle, Sammattiin ja Siuntioon Erikoisjakelut 39.000 kpl normaalien jakelualueiden lisäksi laajennettu jako Vihdin ja Karkkilan seuduilla Konttori Vihdinkatu 6, 08100 Lohja Avoinna maanantai - keskiviikko kello 9 16, torstai - perjantai kello 9 15. Puhelin 019-375 1300, ilmoitusmyynti puh. 010 3274 230, toimitus Salla-Mari Suovesi puh. 045 357 4111 Sähköpostit ilmoitukset@ykkoslohja.fi, toimitus@ykkoslohja.fi www.ykkoslohja.fi Jakeluhuomautukset Länsi-Uudenmaan Mainosjakelu, puh. 019 334 560 Päätoimittaja Kari Oksanen Tuottaja Päivi Heino Aineistot jätettävä viimeistään maanantaina kello 12. Yksityishenkilöiden ilmoituksille tarkoitettu Ykköstori joko käteissuorituksena 5 e tai puhelimitse 0700-391110 (4,01 e min.) ma ke 9 16, to-pe 9-15. Ilmoitukset jätettävä viimeistään tiistaina klo 14 jotta ehtii saman viikon lehteen. Kustantaja Kettu Julkaisut Oy Painatus Salon Lehtitehdas, Salo L ä n t i s e n U u d e n m a a n t e h o m e d i a J a k e l u j o p a 5 8. 0 0 0 2009-2015 Ykkös-Lohja

Keskiviikko 18.5.2016 TÄSTÄ TOIMINNALLESI UUDET TILAT Ulkomaalipäivä lauantaina 21.5. klo 9 14 5 Loistavat tilat maahantuontiyritykselle tai kirpputorille Kalkkipetterin katutasosta löytyy kaksi toimistohuonetta ja ison avaran tilan käsittävä kokonaisuus, joka soveltuu loistavasti esimerkiksi maahantuontiyritykselle tai vaikkapa kirpputoriyrittäjälle. Tiloissa on oma sisäänkäynti ja lastauslaituri. Vuokra 1.500 /kk (+alv 24%) Kysy lisää: Kati Nuutinen 0440 35 35 37 kati.nuutinen@kalkkipetteri.fi www.kalkkipetteri.fi MAURI MIKOLA paikalla kertomassa ulkomaalaamisesta ESITTELYPÄIVÄN ERIKOISTARJOUS: Homeentappaja-pohjuste veloituksetta Virtasen ulkomaalin ostajalle. NORDICA EKO PM 1 valkoinen 9 l 98,90 Värisilmä Nummela PANU+ Ulkomaalien klassikko PM 1 valkoinen 9 l 89,50 30 ENSIMMÄISELLE 10 l:n ulkomaalin ostajalle 100 mm Sokevan ERGO-sivellin kaupanpäälle. KAISLA Kaluste- ja terassiöljy 9 l 97,50 www.varisilma.fi Getafix täyttää 20 vuotta! Yritysten paikallinen tietotekniikkakumppani, jo 20 vuoden ajan. Getafix Oy Ruduspihan tunnistaa. Palvelemme paikallisesti parinkymmenen asiantuntijan voimin. Juhlavuoden kunniaksi tarjoamme yhdessä päämiestemme kanssa kuluvan vuoden aikana joka kuukausi erikoishinnoitellun tarjouksen. Lisätietoa nettisivultamme: Yhden katon alta kaikki www.getafix.fi tietotekniikkapalvelut kaiken kokoisille yrityksille Kiitämme asiakkaitamme pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Jukka, Kimmo, Ate, Ari, Juha, Mervi, Aimo, Anita, Arja, JaniJ, JaniR, Kim, Miika, Mikko, Niko, Olli, Sami, Teppo, Vesa Betoni Suunnitteilla piha? Rakentamisen kivituotteet nyt helposti verkkokaupasta. Myynti Lohjan alueella: Betonia ja betonin pumppausta p. 020 447 7860 Kiviainekset Kiviaineksia p. 020 447 7400 Pihakivet betonikivikauppa.fi Betonituotteita p. 020 447 4202 Getafix Oy puhelin 020 7411 451 sähköposti: myynti@getafix.fi www.getafix.fi KIVIAINEKSET PIHAKIVET JA MAISEMATUOTTEET BETONI KAIVOT JA PUTKET HARKOT

6 Keskiviikko 18.5.2016 Valoa ja varjoja konsertti Lohjan Pyhän Laurin kirkossa to 26.5.2016 klo 18 Collegium Musicum Lohja, Inka Kinnunen sopraano Janne Lehtinen kitara, Jukka Ylinen sello Vapaa pääsy, ohjelma 5, tervetuloa! ILOSANOMAN ilta Nummen kylätalolla to 19.5. klo 19.30 Kirkkotie 11. Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa! Ykkös-Lohja...mukana arjessa... KIRKOLLISET LOHJA Lohjan kirkkoherranvirasto, Laurinkatu 40, avoinna ark. mape 8.30 14.30. p. 019 328 41. Länsi- Uudenmaan seurakuntien Perheasiain neuvottelukeskus, Sepänkatu 3-5 A 1, ajanvaraus puhelimitse (019) 328 4260 ark. ma, ti, to ja pe klo 9-11 sekä ke klo 12 14, lisää yhteistietoja sekä kanta- ja alueseurakuntien viikko-ohjelmaa ks. www.lohjanseurakunta.fi LOHJAN KANTASEURAKUNTA Lohjan Pyhän Laurin kirkko on avoinna joka päivä klo klo 9-16. Kirkollisten toimitusten aikana ja 23. - 24.5. kirkko on matkailijoilta suljettu. JUMALANPALVELUKSET: To 19.5. klo 19 lastenkappeli Pikku Lauri, nuorten messu, Paula Miettinen. Su 22.5. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, Mäkelä, Miettinen, urut Saario, messussa isosten siunaaminen, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Su 22.5. klo 16 Virkkalan kirkko, kevään viimeinen Yhteyden ilta, Paavo Pinomaa, järj. Veljespiiri. Mies, etsitkö elämäntarkoitusta, rauhaa sydämeesi? Tukiryhmä ja rinnalla kulkeva Veljespiiri kok. ke 18 srk-keskus, Sibeliuksenk. 2 puutarhureiden tilat (pun. rakennus srk-keskuksen takana). Yhteyshenkilö Eetu Saarni, p. 050 434 6947. Ke 25.5. klo 18 Pyhän Laurin kirkko, iltakirkko, P. Mäkelä, urut Kerko. TAPAHTUMIA Ke 18.5. klo 18 Pyhän sylissä Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Tule pysähtymään ja hiljentymään arjen kiireiden keskellä. Tunnin mittaisessa tilaisuudessa hiljaisuuden kanssa vuorottelevat hengelliset tekstit ja musiikki, jotka johdattavat ajatuksia ja tunnelmia. Ota vaikka tyyny mukaan ja anna itsellesi lupa levähtää Pyhän sylissä, yhteyshlö Anna Kivinen 050 592 2395. Ma 23.5. klo 18 Sammatti- Karstu-Karkali-Talpelan nuotioilta Oravanpesän leirikeskuksessa, (Kaukola, Sammatti). Mukana pastori Raili Rantanen ja diakoni Päivi Nieminen. Ke 25.5. klo 18 Lepopaikka -ilta Mäntynummen seurakuntatalolla (Mäntynummentie 17). To 26.5. klo 18 Valoa ja varjoja konsertti Pyhän Laurin kirkossa. Collegium Musicum Lohja, Inka Kinnunen, sopraano, Janne Lehtinen, kitara, Jukka Ylinen, sello. Vapaa pääsy, ohjelma 5. LAPSILLE JA PERHEILLE Perheretki 11.6. valtakunnallisille lähetyjuhlille Vihtiin, lähtö klo 11 kirkkokenttä paluu (lähtö) klo 16.30 Vihdistä. Maksuton ohjelma ja bussikyyti, ateriat omalla kustannuksella. Lisätietoja lähetysjuhlista lahetysjuhlat.fi, ilm.. ja tied. Pia Silfverberg 26.5. mennessä pia. silfverberg@evl.fi Viikolla 21 kevään viimeiset perhekerhot, lapsi-ja perhetyön viikko-ohjelmaa ks. www.lohjanseurakunta.fi/perheet KOULULAISILLE JA NUORILLE Ojamon keskiviikkokahvila avoinna joka ke klo 16.30 18 Ojamon seurakuntakodissa, Kartanokuja 1. Kesäleirejä 1.-6.-luokkalaisille: 14.-15.6. Saarikko (20 ). Ilm. anneli.kytola@evl.fi, mukaan lapsen nimi, osoite, henkilötunnus, mahd. erityisruokavaliot. Huom. vain toiselle leirille voi ilmoittautua, lisätie- toja www.lohjanseurakunta.fi/ koululaiset Nuortenillat Telakka to klo 18 (ei 19.5., nuorten messu Pikku Laurissa klo 19), Varustamo la klo 18, Lindkullassa, Karstunraitti 4. SENIOREILLE/ AIKUISILLE Ma klo 13-14.30 Ystävän Kammari seurakuntakeskuksessa takkahuoneessa. Torstaisin klo 12 torstaikerho srk-keskus, Sibeliuksenk. 2. Ti 24.5. klo 13-13.30 Kaksvarttiset Roution srk-kodissa, vetäjänä on diakoniatyöntekijä Päivi Nieminen. Diakoniaruokailut ym. diakonian viikko-ohjelma www. lohjanseurakunta.fi/tukea LÄHETYS Hanna-piiri to 19.5. klo 18.30 parilliset viikot Ojamon srkkodissa. Ojamon raamattu- ja lähetyspiiri pe 20.5. klo 14-15.30 srk-kodissa. Valtakunnalliset lähetysjuhlat Vihdissä 11.6. Lähtö kirkkokentältä, Sibeliuksenk.2, klo 11. Paluu (lähtö Vihdistä) klo 16.30. Srk tarjoaa bussikyydin. Ohjelma maksuton, ateriointi omalla kustannuksella. Ilm. 26.5. mennessä Hanna Mithikulle: hanna.mithiku@evl.fi, p. 044 328 4240. Ohjelma ym. lisätiedot ks. lahetysjuhlat.fi RAAMATTUA JA RUKOUSTA Ma klo 18 miestenpiiri seurakuntakeskuksessa ryhmähuoneessa. Ke klo 11 rukoushetki Pyhän Laurin kirkossa. Ke 18.5. klo 18.30 Yhteisen jakamisen ilta Virkkalan kirkossa. SVENSK VERKSAMHET Sö 22.5. kl 13 treenighetsdagens högmässa i Virkby kyrka. Kyrkkaffe och kyrktaxi. AVIOLIITTO- KUULUTUKSET: Teemu Tapio Laaksonen ja Miia Maria Sjögren, Lohjalta. KUOLLEET: Unto Iivari Salo, 92 v., Pirkko Talvikki Sell, 85 v., Elna Maria Leijamaa, 81 v., Ester Lahja Maria Kyllönen, 80 v., Raija Marjatta Tikkanen, 71 v. KARJALOHJAN ALUESEURAKUNTA www.lohjanseurakunta.fi/ karjalohja Su 22.5. klo 10 messu, Penttinen, Orama. Messussa mukana 12 Thai-opiskelijaa sekä heidän opettajansa Katariina Kiilunen ja Tero Massa Suomen lähetysseurasta ja Lohjan seurakunnan lähetyssihteeri Hanna Mithiku. Ti 24.5. klo 11-14 seniorikerhon retki Ojalaan. Lähtö kirkkokentältä klo 11, Alander. Ke 25.5. klo 17.30 naistenilta Oravanpesässä sammattilaisille ja karjalohjalaisille naisille. Saunatarvikkeet mukaan, iltapalaa tarjolla ja hyvää seuraa. Tule rentoutumaan kanssamme. Kyselyt diakoni Emilia Alander 050-3742 956. Karjalohjan kirkon uudelleen käyttöönotosta tulee 9.6. kuluneeksi 25 v. Etsimme koko kesän auki olevaa valokuvanäyttelyyn vanhoja kuvia kirkosta. Valokuvia voi tuoda seurakuntatoimistoon nimellä ja yhteystiedoilla varustettuun kirjekuoressa ma klo 9-11.30 ja 12-15. Kuvat palautetaan tallentamisen jälkeen omistajalleen. Seurakuntatoimisto avoinna ma klo 9-11.30 ja 12-15, toimistosihteeri Keijo Wigren 044 328 4372, aluepappi Arja Penttinen, tavoitettavissa la-ke 050 539 0123, diakoni Emilia Alander 050 374 2956, ajanvaraus ti klo 9-10, lastenohjaajat Sanna Veiksola ja Jenni Vuori tavoitettavissa ma pe 044 328 4370. KUOLLEET: Nils Anian Lackman 90 v., Matti Syrjänen 84 v. NUMMEN ALUESEURAKUNTA www.lohjanseurakunta.fi/ nummi To 19.5. klo 9.30-11.30 perhekerho Saukkolan seurakuntakodissa. To 19.5. klo 18 päiväkerhon kevätjuhla ja esikoululaisten kouluunsiunaaminen Nummen kirkossa + mehut Nummen seurakuntatalolla. To 19.5. klo 18.45 kirkkokuoron harjoitus Nummen kirkossa. Pe 20.5. klo 13-14.30 Perjantaikahvila Aunentuvassa. Su 22.5. klo 10 messu Nummen kirkossa, Korte, Kuoppala, saarnanäyte Lotta Behm, kirkkokuoro. Ke 25.5. klo 13 vanhemman väen ja piirien kevätjuhla. Ilmoita Tanjalle (040-779 9363) kyydintarpeesta 16.5. mennessä. Ke 25.5. klo 15 riparitapaaminen Iloitun leirikeskuksessa. Ke 25.5. klo 18 Nummi-Pusulan alueen Äijäilta Iloitun leirikeskuksessa, Marjanen. La 11.6. Lähetysjuhlat Vihdissä, lähtö klo 8, paluu klo 19 mennessä, ilmoittautumiset Tanja Mäkelälle 25.5 mennessä 040 779 9363. Seurakuntatoimisto (Rauhanpolku 8) avoinna ti klo 9-11.30 ja 12-15, toimistosihteeri Keijo Wigren p. 044 328 4372, keijo. wigren@evl.fi, aluekappalainen päivystää ke klo 13-17 p. 044 328 4211, heikki.marjanen@evl.fi, diakonin päivystysaika to klo 9-11 p. 040 779 9363, tanja.makela@evl.fi. Kirkkoherranvirasto Lohjalla: virkatodistukset, sukuselvitykset, hautapaikat ja laskutus, palvelee os. Laurinkatu 40, klo 8.30-14.30, p. 019 328 41. KASTETTU: Einari Aukusti Saloniemi PUSULAN ALUESEURAKUNTA www.lohjanseurakunta.fi/pusula La 21.5. klo 12-19 päivärippikoulun tapaaminen Iloitun leirikeskuksessa, Kaasinen. La 21.5.-22.5. päivärippikoulu Nummi-Pusula (1.jakso) Iloitun leirikeskuksessa. La 21.5. klo 11-14 koko perheen ulkoilupäivä Keräkankareella, Kärryajelua, poniratsastusta, maastojuoksukisat sarjat 2-14-vuotiaille (kaikki palkitaan), puffetista lettuja, makkaraa, kahvia ja mehua. Järjestää Pusulan alueseurakunta, PU-58 ja LC Pusula. Su 22.5. klo 12 kesäkauden avajaismessu ja isosten siunaaminen Iloitun leirikirkossa, mukana Nummi-Pusulan päivärippikouluryhmä, Luukkonen, liturgi, Marjanen, Kaasinen, Jurmu. Huom. ei messua kirkossa. Ti 24.5. klo 9.45-11.45 perhekerhon kevätretki Iloittuun, Sulavuori, Näkki. Ke 25.5. klo 15-18 Nummi-Pusulan rippikoulujen yhteinen iltapäivä Iloitun leirikeskuksessa, bussikuljetus koululta. Vanhemmat hakevat klo 18 Iloitusta. Seurakuntatoimisto avoinna ke klo 9-11.30 ja 12-15, toimistosihteeri Keijo Wigren p. 044 328 4372, keijo.wigren@ evl.fi, aluekappalainen Sampo Luukkonen 044 539 3939, diakonissa Sinikka Laurila 040 779 9369. SAMMATIN ALUESEURAKUNTA www.lohjanseurakunta.fi/ sammatti Ke 18.5. klo 18 raamattupiiri seurakuntatalossa, yhteyshenkilö Marja-Riitta Syvänne p. 0400-491343. Su 22.5. klo 13 messu, Rantanen, Orama. Ma 23.5. klo 18-21 Sammatti- Karstu-Karkali-Talpela kinkeripiirien nuotioilta Oravannokassa (Kaukola, Sammatti), Raili Rantanen, Päivi Nieminen. Ke 25.5. klo 17.30 naistenilta Oravanpesässä sammattilaisille ja karjalohjalaisille naisille. Saunatarvikkeet mukaan, iltapalaa tarjolla ja hyvää seuraa. Tule rentoutumaan kanssamme. Kyselyt diakoni Emilia Alander 0503742956 To 26.5. klo 12-16 seurakunnan leiripäivä Oravanpesässä. Ohjelmassa yhdessä tekemistä ja hyvää ruokaa Alander, Rantanen ja Sanna Kuoppala. To 26.5. klo 13 Syysviirun hartaus. To 26.5. klo 14 Kaisankallion hartaus. Su 29.5. klo 13 messu, Rantanen, Pertti Haapalainen. MUUT SEURAKUNNAT ORTODOKSIT LOHJA, Kaikkien pyhien tsasouna, Metsolan hautausmaa, Myyryntie Ke 18.5. klo 15-18 Avoimet ovet, tsasouna auki tutustumista varten. Tervetuloa! Ke 18.5. klo 18 Länsi-Uudenmaan ortodoksisen kirkkokuoron konsertti, johtaa kanttori Matti Jyrkinen. Vapaa pääsy. Tervetuloa! To 19.5. klo 15-18 Avoimet ovet, tsasouna auki tutustumista varten. Tervetuloa! To 19.5. klo 18 Länsi-Uudenmaan alueen pappi isä Kalevi Kasala ja vaimonsa uskonnonopettaja Päivi Kasala esittelevät tsasounaa ja sen ympärillä olevaa kalmistoa ja kertovat ortodoksisesta elämästä. Vapaa pääsy. Tervetuloa! La 21.5. klo 15-18 Avoimet ovet, tsasouna auki tutustumista varten. Tervetuloa! La 21.5. klo 18 Suuri ehtoopalvelus, vainajien litania haudoilla ja teeilta. Su 22.5. klo 9.30 Vedenpyhitys ja juhlaliturgia, tsasounan temppelijuhla 20 v, praasniekka. Välittömästi liturgian jälkeen ruokailu ja juhla Juhlaserviisin tiloissa Liikuntalinnassa, Länsi- Louhenkatu 31, 08100 Lohja. Tervetuloa! NUMMELA, Ort. rukoushuone, Naaranpajuntie 7 Ke 18.5. klo 17 Lastenkerho. Ke 18.5. klo 18 Maallikkopalvelus. Pe 20.5. klo 12 Perjantaipiiri, mukana Matti-kanttori. Ke 25.5. klo 17 Lastenkerho. Ke 25.5. klo 18 Ehtoopalvelus. Lohjan Helluntaiseurakunta Nyyrikinkatu 9. www.lohjanhelluntaisrk.net Su 22.5. klo 11.00 "KEVÄT KOHISEE" -musiikkijumalanpalvelus. Timo Träff, Pirkko Hyttinen, Ilox-kuoro ja solistit, Houseband. Pyhäkoulun kevätretki Postikadun leikkipuistoon. Lähtö seurakunnasta klo 11.00. Omat eväät mukaan. Ma 23.5. klo 13.00 Ystäväpiiri. Ti 24.5. klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta. Erkki Lindeman. Kristillinen Keskus Paikkarinkatu 2, Lohja Katso tarkemmat tiedot tilaisuuksistamme www.kristillinenkeskus.fi/tilaisuudet Su 22.5. klo 15 jumalanpalvelus. Puhujana ja musiikissa pastori Markus Ek Helsingin Roihuvuoren ev.lut seurakunnasta. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Olet sydämellisesti tervetullut! Ti 24.5. klo 10-12 perhekerho kaikille lapsille ja vanhemmille. Lisätiedot: 044-5565848. Ke 25.5. klo 12 soppakirkko. Ilmainen soppa, kahvitarjoilu ja hartaus. Sydämellisesti tervetuloa! Alueseurakunnan toimisto avoinna to klo 9-11.30 ja 12-15, aluepappi Raili Rantanen 050-552 3199, toimistosihteeri Keijo Wigren p. 044 328 4372, keijo. wigren@evl.fi, diakoni Emilia Alander 050 374 2956, ajanvaraukset ti klo 9-10. KASTETTU: Kosmo Shanti Eino Vikkula KUOLLUT: Rauha Airi Valtonen 84 v. LOHJAN RAUHANYHDISTYS Su 22.5. klo 12 kevätjuhla, Vihdin kirkko Su 29.5. klo 16 seurat, Tammisaaren kirkko Lohjan Adventtiseurakunta, Petsamonrinne 4, lohja.adventist.fi, keskustelu- ja rukouspuhelin 040 462 8113 La 21.5. klo 10.30 YLISTYS- JA TODISTUSKOKOUS - musiikkivieraana Betel Akustic Turusta, raamatuntutkistelu Niki Lindblom. Lapsille ja koululaisille omaa ohjelmaa raamatuntutkistelun aikana. Su 22.5. klo 9-10.30 Tarjolla ravitseva AAMIAINEN. "Sydämeltä sydämelle" Psykologista tukea, sielunhoitoa ja perheneuvontaa venäjän kielellä - pastori, valmentaja Liia Kaitanen. Yhteydenotot ja ajanvaraus sähköpostitse: liia.kaitanen@ gmail.com. Sydämellisesti tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiimme! Baptistilähetys srk www.rukoushuone.fi Hengellinen tilaisuus Virkkalassa, EVÄS-TORPALLA Os.Kalkkiradantie 1. PE 20.5. klo 19 ILOSANO- MAN ILTA Daniel Sabure. Tilaisuuden aikana Pyhäkoulu 4-8v. ja Varkit 9-12v. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu. TI 24.5. klo 18.30 RUKOUS- KOKOUS. Tervetuloa tilaisuuksiin! Lohjan lähetys seurakunta Karstuntie 2 Käynti pihalta paitsi su katutasolta. Ke 18.5. klo 18 Sana ja rukous. Su 22.5. klo 18 Hengellinen kokous. Puhuu Erno Haapalehto Kristillisestä keskuksesta. Tervetuloa. Kahvitarjoilu. Rukouspalvelu, Ota ystäväsi mukaan. Lohjan Vapaaseurakunta Metsolankatu 16 p 0443789017 www.lohjanvapaa.seurakunta.net Su 22.5. klo 16 jumalanpalvelus Pentti Rantanen. Ma 23.5. klo 18 Kristityt yhdessä rukoilevat Lohjan kaupungin ja seurakuntien puolesta; vastuuvuorossa Lähetysseurakunta. Ti 24.5. EU-ruokajakelu klo 16.30-18. Pe-la kirpputori klo 11-14. Asemakirkko; Mäntynummentie 10, Lohja. To 19.5. klo 18.30 Raamattukoulu. Pe 20.5. klo 19 Steissi nuorten leiri. Su 22.5. klo 15 Rukoushetki Kahvilassa. Su 22.5. klo 16 jumalanpalvelus: Petri Bjökbacka. Ti 24.5. klo 18.30 Yhtä Elämää tilaisuus: Ojalat. www.asemakirkko.fi Pyhän Ristin luterilainen seurakunta/suomen ev.lut. Lähetyshiippakunta www.lhpk.fi/lohja Su 22.5. klo 16 messu, Lohjan rukoushuone, Petsamonrinne 4, Marko Kailasmaa.

Keskiviikko 18.5.2016 7 Suomen parhaat työpaikat 2016 Finland Lohjalaisnaisen sisustusblogia luetaan ulkomaillakin Viisi vuotta sitten blogit eivät olleet vielä saavuttaneet sitä suurta suosiota, joka niillä on nyt. Lohjalainen Saija Vainio alkoi kuitenkin tuolloin kirjoittaa sisustusblogia nimeltä Coconut White. Vainio on toiminut jonkin aikaa Hemtexin somistajana, mutta muuten innostus sisustamiseen on peräisin pelkästään harrastuspohjalla. Vainio ei ollut myöskään kirjoittanut juuri mitään ennen blogin aloittamista. Lukijoita blogille on kerääntynyt tasaiseen tahtiin. Kolmen miljoonan lukijan raja on jo paukahtanut rikki ja viikossa Vainion blogissa on noin 10 000-15 000 käyntiä. Suurin osa lukijoista on 20-40-vuotiaita naisia. Kun kommentoi itse muiden blogeja, saa itsekin enemmän lukijoita, Vainio toteaa. Miksi sitten juuri sisustusblogi? Sisustus on ollut aina lähellä sydäntäni. Lisäksi elämäni ei ole tarpeeksi mielenkiintoista, että voisin kirjoittaa siitä, muoti ei kiinnosta minua riittävästi, enkä osaa laittaa ruokaa, Vainio perustelee valintaansa naurahtaen. Vainion blogin aiheita ovat sisustuksen lisäksi myös mm. lapset, muoti ja lifestyle. Aiheita tulee myös lukijoiden toiveiden mukaan. Etenkin rakentaminen kiinnostaa ihmisiä. Rakentaminen on vaikea ja pitkäkestoinen asia. Rakennutin talon Lohjalle ja kerroin sen vaiheista blogissani. Sisustaminen kiinnostaa myös. Ihmiset käyvät asuntomessuilla ja katsovat Lohjalaisen Saija Vainion blogi on saanut paljon lukijoita Ruotsista ja Norjastakin. erilaisia aiheeseen liittyviä ohjelmia, kuten Suomen kaunein koti, Vainio sanoo. Energinen ja iloinen blogi Blogit alkoivat yleistyä vuoden 2010 tienoilla. Ehkä se johtuu siitä, että blogia on helppo lukea silloin, kun ehtii ja missä Saija Vainion oma sisustustyyli suosii valkoista mustalla ja harmaalla maustettuna. (Kuva: Saija Vainio). vain, koska se löytyy netistä. Sisustuslehtien suosio puolestaan on laskenut, Vainio kertoo. Vainion blogi on tyyliltään rento ja päiväkirjamainen ja sen tekstit ovat lyhyehköjä. Persoonani näkyy teksteissä ja saan paljon positiivista palautetta iloisesta ja energisestä tyylistäni, Vainio kertoo. Syvällisiä asioita Vainion blogissa ei käsitellä. Jos asioita käsittelee syvällisesti, alkaa saada myös negatiivista palautetta, Vainio tietää. Kirjoituksia syntyy omaan tahtiinsa ja välillä Vainio kirjoittaa niitä varastoonkin. Viikossa tekstejä ilmestyy blogiin neljä. Vainion mukaan ihmiset eivät kommentoi blogeja nykyään niin paljon kuin ennen, vaikka lukijamäärät kasvavat. Ilmiö koskee monia eri blogeja. Pitkiä sähköpostiviestejä sen sijaan tulee kyllä. Lukijat haluavat mm. sisustusneuvoja. He saattavat lähettää kuvia kodistaan ja kysyä, miten Vainio sen sisustaisi. En ole ammattilainen, mutta voin kertoa mielipiteeni. Asunto kannattaa kuitenkin sisustaa niin kuin itse tykkää. Kotona vietetään iso osa ajasta, joten siellä pitää viihtyä, Vainio sanoo. Vainion oma tyyli on moderni, mutta romanttinen. Värimaailma sisältää paljon valkoista mustalla ja harmaalla maustettuna. Pohjoismaiden valloitus Vainio toivoo voivansa jossain vaiheessa kirjoittaa blogia työkseen. Tällä hetkellä asia on vielä unelman tasolla, mutta Pohjois-Euroopan valloitus sujuu jo hyvin. Blogiani luetaan paljon etenkin Ruotsissa ja Norjassa, vaikka he ovatkin meitä vuoden edellä sisustusasioissa. On mukavaa nähdä, että ihmisiä kiinnostaa ja he jakavat saman innostuksen, Vainio kertoo. Ideoita kirjoituksiinsa Vainio saa esimerkiksi toisista blogeista. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista hetkeä, etten tietäisi, mistä kirjoitan. Jatkan kirjoittamista niin kauan, kun se tuntuu hyvältä, Vainio toteaa. Aivan hetkessä blogipäivitykset eivät kuitenkaan synny. Vainiolta menee helposti päivä, kun mukaan lasketaan tekstin kirjoittamisen lisäksi kuvien ottaminen ja muokkaus. Taitojaan vahvistaakseen Vainio aikoo osallistua Canonin valokuvauskurssille. Blogi on poikinut myös yhteistyötä eri tahojen kanssa. Blogin kautta olen päässyt esimerkiksi malliksi, Vainio kertoo. Vainion blogi löytyy osoitteesta www.coconutwhite.com. SMS Kameravalvonta- ja rikosilmoitinjärjestelmät. Palvelen yrityksiä, julkista sektoria sekä kotitalouksia. Puh. 041 4493 876 ilmoitukset@ykkoslohja.fi toimitus@ykkoslohja.fi

8 Messu Karjalohjan kirkossa sunnuntaina 22.5. klo 10.00 Keskiviikko 18.5.2016 Lohjan seurakunta järjestää ikäihmisille monenlaista toimintaa myös kesällä Lohjan seurakunta järjestää iäkkäille kevätjuhlan, juhannusjuhlan, kaksi retkeä Emiliakotiin ja päiväretken Saarikkoon. Tapahtumat ovat kaikille avoimia, mutta ne soveltuvat erityisen hyvin juuri ikäihmisille. Seurakunta tarjoaa myös apua huoliin ja murheisiin. Thaimaalaisia teologian opiskelijoita vierailee Karjalohjalla sunnuntaina. Kahdentoista hengen opiskelijaryhmää ohjaavat pastori Katriina Kiilunen ja Tero Massa. Mukana on myös Lohjan seurakunnan lähetyssihteeri Hanna Mithiku. Vierailijat osallistuvat messun eri tehtäviin. Lähetyshenkiseen ja värikkääseen messuun ovat kaikki tervetulleita. Kannattaa tulla kauempaakin. Ensi sunnuntaina jokkiskisa Somuralla Asuntomurto Rivitaloasuntoon murtauduttiin Nummelassa viime maanantaina.. Asunnosta ei löytynyt murtojälkiä ja tekijän epäilläänkin käyttäneen avainta. Asukkaan Autourheiluseura THU-team Nummi-Pusulasta järjestää sunnuntaina 22.5. jokamiesluokan kilpailun Someron moottoriradalla. Kisa alkaa kello 10. Kilpailussa ajetaan viisi luokkaa nuoret, naiset, EVK (etuvetokardaani), papat ja yleinen. Kilpailuun odotetaan runsasta osanottoa. Kisan järjestelyt ovat hyvällä tolalla. Henkilökuntaa on onnistuttu saamaan riittävästi. Nyt ei toivota kuin paljon kilpailijoita ja hyvä ilma, kertovat kilpailunjohtajat Niina Peltonen ja Janne Långström. Pientä jännitystäkin alkaa tuntumaan kisan lähestyessä, mutta siitä selvitään ja meillä on hyvä porukka kisaa tekemässä. Kannattaa lähteä paikanpäälle seuraamaan jokkistapahtumaa ja tutustumaan hienoon lajiin. Kisapaikalla on myös kahvila- ja grillimyyntiä, hehkuttaa Peltonen hymyillen. laukku oli varastettu aiemmin samana päivänä hänen autostaan Kirkkonummella rikkomalla auton ikkuna. Kevätjuhla järjestetään Lohjan Museolla 26.5. kello 13.00 alkaen. Suositusta kevätjuhlasta on muodostunut jo perinne. Kevätjuhlassa soivat suvivirsi ja monet muut keväiset laulut. Ohjelmassa on yhteislaulua ja nokipannukahvit sekä yhdessäoloa ja seurustelua, kertoo diakoni Leena Syvälahti. Seurakunnan juhannusjuhla pidetään Saarikossa juhannusaattona 24.6. kello 18.00-21.00. Kuljetusaikataulu tulee myöhemmin nähtäväksi kirkollisiin ilmoituksiin. Torstaikerhon retket Emiliakotiin järjestetään 14.7. ja 25.8. Retkille lähtö tapahtuu kello 12.00 kirkkokentältä. Ohjelmassa on luvassa makkaranpaistoa, kahvia, laulua, puheita, aivovoimistelua, yhdessäoloa ja seurustelua. Syvälahti kertoo, että retket ovat uusi kokeilu kesän ohjelmassa. Perinteinen retkipäivä Saarikon leirikeskukseen Lehmijärven rannalle järjestetään 18.8. Tämän vuoden teemana on Jumalan ja lähimmäisen rakkaus, kertoo Syvälahti. Ohjelmassa on mm. puheita, laulua, lounas, kahvit ja kevyempää ohjelmaa, kuten tietokilpailu ja muuta aivovoimistelua. Oman kuntonsa mukaan voi osallistua myös pihapeleihin, kuten mölkkyyn. Tämä retki on ollut suosittu. Saarikko on monille vuosien takaa tuttu paikka ja siihen liittyy muistoja, joten sinne tullaan mielellään, Syvälahti kertoo. Kuljetus lähtee seurakuntakeskuksen edestä kello 10.00 ja takaisin tullaan noin kello 15.00. Tukea huoliin ja murheisiin Seurakunnan diakoniatyöntekijät voivat auttaa elämän murheissa. Diakoneja voi tulla tapaamaan diakoniatoimistoon, mutta myös kotikäynnit ovat mahdollisia, jos kotoa on vaikea lähteä liikkeelle. Yhteistyötä tehdään myös Laurentius-lähimmäispalvelun kanssa. Kaikkia tarvitaan ja jokaisella on oma roolinsa. Eniten tarvitaan heitä, jotka käyvät luona, Tanssikoulu Un Dos Tresin flamencon erityiskoulutusryhmän tytöt osallistuivat viime viikon- kysyvät, mitä kuuluu ja elävät arjessa mukana. Lähimmäispalvelun vapaaehtoiset voivat käydä iäkkäiden luona, kun he kaipaavat ystävää ja juttuseuraa. Diakonit auttavat, kun elämässä on isompia vaikeuksia, joista haluaa keskustella, Syvälahti sanoo. Hän kertoo, että iäkkäiden ihmisten yleiset huolet liittyvät mm. ihmissuhteisiin, taloudellisiin vaikeuksiin ja ikäviin tapahtumiin. Ikäihmiset kaipaavat välittämistä, yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä tukea ja ilopilkkuja arkeensa. Vanhuus tuo vaivoja, sairautta, muistiongelmia ja hitautta, eivätkä asiat onnistu enää niin kuin ennen. On tärkeää, ettei vaivojensa kanssa jää yksin, Syvälahti sanoo. Hän kertoo, että osalla iäkkäistä on taakkanaan myös syyllisyyttä ja katkeruutta. Omat teot voivat jäädä vaivaamaan. Kun on töissä ja kiireinen, ne voi onnistua painamaan sisimpäänsä, mutta vanhana asiat nousevat pintaan, kun ihminen pysähtyy ja ajatukset kulkevat muutenkin enemmän menneessä. Katkeruutta taas koetaan esimerkiksi, jos on kokenut vääryyttä elämässään tai pettynyt ihmissuhteisiin, Syvälahti kertoo. Vaikeisiinkin tunteisiin ja asioihin voi kuitenkin löytyä apu keskustelemalla. Sen näkee ihmisen olemuksesta, kun hän saa helpotuksen. Puhuminen auttaa. Silloin sanoittaa asiat ja antaa itselleen luvan miettiä niitä toisen kanssa, eikä torju tai vatvo niitä yksin. Painolasti putoaa, kun on sovussa menneisyytensä kanssa. Seurakunta järjestää myös sururyhmiä, jotka on tarkoitettu kaikille läheisensä menettäneille. 1.11. on tulossa myös suruseminaari. Lisäksi pidetään laitoshartauksia mm. iäkkäiden palvelutaloissa. Hartaudet on tarkoitettu palvelutalojen asukkaiden lisäksi myös alueen muille ikäihmisille. Seurakunta ja Veljespiiri järjestävät myös vapaaehtoista ulkoilutoimintaa palvelukeskuksessa. Kerhotoiminta jatkuu syksyllä Kerhotoiminta jatkuu jälleen syksyllä ympäri Lohjaa. Kerhoja on Mäntynummella, Virkkalassa, Ojamolla, Routiolla, Lohjan keskustassa, Nummella, Pusulassa, Karjalohjalla ja Sammatissa. Kerhojen ohjelmaan kuuluu mm. laulua, vierailijoita ja elämäntarinointia. Kerhojen kautta voi tutustua uusiin ihmisiin. Syvälahti kertoo, että niistä on ollut apua myös esimerkiksi paikkakunnalle muuttaneiden kotiutumisessa. Olemme levittäytyneet ympäri Lohjaa, sillä pyrimme olemaan siellä, missä iäkkäät ihmisetkin ovat, kertoo Syvälahti. Syksyllä on jälleen luvassa myös seniorifoorumeja. Seurakunnan järjestämään toiminta ja keskusteluapu eivät edellytä uskonnollista vakaumusta tai seurakuntaan kuulumista. SMS Ikäihmiset kaipaavat välittämistä, yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä tukea ja ilopilkkuja arkeensa, muistuttaa Syvälahti. Flamencon erityiskoulutusryhmän tytöille voitto Bravo, Turku! -festivaaleilla! loppuna kansainväliseen Bravo, Turku taide- ja kulttuurifestivaaliin. Festivaaleilla oli mukana laulu- ja tanssiesityksiä eri puolelta Eurooppaa. Tytöt saivat esityksellään pääpalkinnon ja lisäksi heidät kutsuttiin esiintymään festivaaleille Italiaan. Tytöt esittivät Kirsi Kannaksen koreografian "Mantones y un baston", jonka musiikin on säveltänyt Joonas Widenius. Rytmisesti vaikea koreografia sisälsi myös näyttäviä huiviosuuksia. Erityiskoulutusryhmän tytöt ovat iältään 13-15-vuotiaita. He ovat tanssineet yhdessä neljä ja puoli vuotta. Heidät on aiemmin valittu Oulun Arktisiin askeliin sekä Tampereen Sottiisi Moves -tapahtumaan esiraatien kautta. "Tyttöjen taitotaso on jo huikea ja harjoittelumotivaatio täysi kymppi" kehuu heidän opettajansa Kirsi Kannas.

Keskiviikko 18.5.2016 9 OMENA-APTEEKIN SENIORIPÄIVÄ 20.5. KLO 9-15 Yli 65-vuotiaille itsehoitotuotteet vähintään -10 % (ei koske lääkkeitä) Liity samalla meidän kanta-asiakkaaksi! -Kerromme mielellään lisää -Mahdollisuus liittyä myös Minun apteekki-mobiilisovelluksen kautta (Android ja IOS, ei toimi Windows phonella) TERVETULOA HAMMASHOITOON TOIMIPISTE ON AUKI! PlusTerveys-Tammitorin toimipiste on jälleen auki osoitteessa Virkkalantie 12-16 a. Tarjoamme vastaanoton avaamisen kunniaksi hammastarkastuksen ja tarvittavat röntgenkuvat yhteishintaan 68 *. *Omavastuu Kela-korvauksen jälkeen 52,50. Kela korvaa suun ja hampaiden tutkimuksen joka toinen kalenterivuosi. VARAA AIKA: (019) 343 800 Maistiaisia - Apteekkarin C+ sinkki - Bethover Tarjous on voimassa 30.6.2016 mennessä tehdyissä ajanvarauksissa PlusTerveys- Tammitorin toimipisteessä. Ma-Pe: 9 18 La 9 15 Virkkala Virkkalantie 8 (019) 341 183 omena-apteekki.virkkala@apteekit.net TAMMITORI Yksilöllistä asiakaspalvelua kotihoitoon Asiakasta palvellaan kokonaisuutena Huushollipiikojen Seija Hiljanen haluaa ettei asiakkaan tarpeita pilkota osiin vaan annetaan kokonaispalvelua Lohjalainen Huushollipiiat Ky on yli 20 vuotias hoitoalan palvelutuottaja, joka luottaa iloiseen ja erilaiseen tekemiseen. Huushollipiiat työllistää tällä hetkellä 7 työntekijää, mutta tilaa on uusille. - Meillä on töissä niin sairaan-kuin lähihoitajia ja meille jokainen tekee kaikkia töitä. Tarkoittaen esimerkiksi sitä, että kotihoito asiakkaalla viedään roskat roskiin, pestään ikkunat ja hoidetaan myös sitä sosiaalista puolta, kertoo Seija Hiljanen yrityksen toimintaperiaatteista. Huushollipiiat palvelevat niin kunnan kautta kuin suoraan yksityisille ja yrityksen palveluiden hankintaan on mahdollista käyttää kaupungin palveluseteleitä. Kaiken ikäisiä asiakkaita - Palveluidemme lähtökohtana on asiakas, yksilönä, omine tarpeineen. Meillä on asiakkaita lapsista ikäihmisiin ja siten myös asiakkaiden tarpeet ovat moninaiset. Hiljanen kertoo, kuinka jokainen työntekijä on tasavertainen ja kunnioitusta on molempiin suuntiin - työntekijöille ja myös heiltäpäin työnjohtoon. - Meillä ei varsinaisesti ole pomoa, koska minäkin teen kaikkia eri töitä, mitä meillä on ja se välillä yllättää asiakkaat positiivisesti. Kotihoito on kovaa työtä - Kotihoito työ voi yllättää monet raskaudellaan ja haastavuudellaan ja siksi meillä on käytännössä kaikille (myös oppisopimus) työntekijöille kolmen kuukauden koeaika, jona aikana kyllä itse huomaa, onko tähän työhön vain ei. Seija kertoo myös, että henkilökunnan tulee olla myös siistiä. - Jos me kerta opetamme osaa asiakkaistamme selviytymään arkipäivän rutiineista, tulee meidän kaikkien näyttää omalla toiminnallaan esimerkkiä. Iloisesti ja reilusti - Asiakas kohdataan iloisella mielellä ja tavoitteena saada myös asiakas iloisemmalle mielelle. Jokainen asiakas on yksilö omine tarpeineen ja meillä pitää pystyä kohtaamaan asiakas silmiin katsoen ja reilusti. - Kotona asiakkaan tarpeista huolehditaan niin hyvin kuin osataan kokonaisuutena - vaikka meillä olisi sairaanhoitaja koulutukseltaan niin se ei tarkoita, etteikö voisi tehdä muitakin tehtäviä asiakkaan luona. Ylpeä tehdystä työstä Huushollipiiat haluaa jatkossakin tarjota palveluita, joista he voivat olla ylpeitä. - Tekemällä työn niin, että asiakas on tyytyväinen on hyvä lähtökohta ja siihen pitää pyrkiä. On kyse sitten kotiavusta tai hoivapalveluista. Kehitystä palveluseteleihin Palvelusetelit ovat Lohjalla olleet käytössä jo jonkin aikaa,ja niiden käyttö olisi aktiivisempaa, jos niihin liittyvä käytäntö olisi yksinkertaisempaa. - Välillä tuntuu siltä, että nykyinen palvelusetelikäytäntö on monelle aika monimutkaista (käytännössä). Asia on periaatteessa yksinkertainen, eli kunta maksaa palvelusta tietyn osan ns. palvelusetelillä, joka tuloutetaan suoraan palveluntuottajalle ja asiakas maksaa itse mahdollisen ylimenevän osan. Ongelmaksi muodostuu itse palveluseteli, mitä ei oikeastaan ole - on vain maksusitoumus ja tähän kaipaisin pientä kehitystä. Kysy lisää palveluista: Puh. 040-501 7172/Hiljanen Hyvän mielen toritapahtumassa pääsee maistamaan Hyvän mielen drinkkiä. Hyvän mielen tapahtumia kulttuurin merkeissä Suomen Mielenterveysseura järjestää kolmatta kertaa valtakunnallisesti Mental Health Art Week (MHAW) -tempauksen. Lohjan seudun mielenterveysseura osallistuu tempaukseen järjestämällä lauantaina 21.5. kello 11.00-13.00 Hyvän Mielen toritapahtuman Lohjan torilla ja lauantaina 28.5. kello 14.00-17.00 Nuorten kulttuuritapahtuman Harjulassa (Kullervonkatu 7). Tapahtumat soveltuvat koko perheelle. Lisäksi kannustusportaiden (Harjun koulun portaat) varrelta löytyy mietelauseita 24.5.-29.5. välisenä aikana ja Hyvän mielen majassa voi käydä tutustumassa Lohjan seudun mielenterveysseuran Voimavararyhmän taidenäyttelyyn 23.5.-27.5. Nuorten kulttuuritapahtumassa on luvassa työpajoja, nuorisobändejä, tukikoiria, asiaa tubettamisesta sekä herkkuja pikku rahalla. Mukana on myös nuorisotyöpaja Tuuma. Tapahtuman järjestävät Hyvän mielen majan väki ja lohjalaiset nuoret. Suomen mielenterveysseura toivoi, että tänä vuonna panostettaisiin etenkin nuoriin. Sen pohjalta syntyi idea järjestää nuorten tapahtuma Harjulassa, kertoo Cati Järnmark-Mårdh Lohjan seudun mielenterveysseurasta. Hyvän mielen toritapahtumassa puolestaan voi käydä tapaamassa tukikoirakoita Lohjantähden edustalla sekä tutustua itse tehtyihin soittimiin ja Hyvän mielen majan toimintaan. Ohjelmassa on Lohjan Kulttuuripajan bändin Pots Lojon esitys, Tanssikoulu Un Dos Tresin esityksiä, lohjalaisten kulttuuritoimijoiden tervehdys, rockbändi Graydancen esiintyminen sekä Kai Lehtisen ja Jussi Salmisen (Länsi-Uudenmaan Teatteri) teatteritervehdys. Lapsille on kasvomaalausta ja torikahvila Kaffela myy janoisille herkullista Hyvän mielen drinkkiä. Tapahtumiin on vapaa pääsy. SMS

10 Täyden palvelun paikallinen katsastusasema KATSASTUKSET REKISTERÖINNIT VENEIDEN REKISTERÖINNIT Keskiviikko 18.5.2016 SUURSÄKIT 75 /kpl /kpl myynti@pihapalvelu.fi Kysy kotiinkuljetusta 0400 340 774 Taatusti kotimainen Taatusti paikallinen Sauvonrinne 6, 08500 Lohja Puh. 019-334 583 Avoinna 1.4. alkaen MA-TO 8-17 PE 8-16 Lohjansaaren Fruticetum Sunnuntaina 22.5. kello 13-16 hurmaavat Fruticetumin kukkivat hedelmäpuut. Kevään yleisöpäiväksi osuu toukokuun toiseksi viimeinen sunnuntai. Osa kirsikankukista on silloin ehkä jo varissut, mutta muut, sadat luumu-, päärynä- ja omenapuut ovat varmasti täydessä kukassa. Hanami, kukkien katselun juhla Fruticetumissa kello 13-16. Puutarhaan voi tutustua omatoimisesti kartan avulla ja leiriytyä kukkivien puiden katveeseen nauttimaan piknik-eväistä. Pääsymaksu, lapset alle 15 v. ilmaiseksi. Kahvio vajan edessä on auki, tarjolla kahvia ja marjapiirakkaa. KIVITUHKAA - SEPELIÄ - MULTAA - LEIKKIHIEKKAA - LUONNONKIVIÄ - KUORIKATETTA - MURSKETTA 60 000 taloutta Jakelussa 1.-2.6.2016 Lännen Helmi Jakelu Hangosta Karkkilaan Y K K Ö S Mainospaikat jaossa vielä (rajattu määrä) deadline to 26.5. Aiheina tänä vuonna mm. alueen rannat, vesiurheilu ja vesiharrastukset +++ kesäistä luettavaa. Lännen Helmessä ei julkaista tv-ohjelmatietoja, seurakunta-ja järjestöpalstoja. Ykköstori maanantaina 30.5. klo 14 mennessä Varaa oma paikkasi kesän kattavimpaan aluemediaan

Keskiviikko 18.5.2016 Luontoon vaikkapa pyöräillen, meloen tai retkeillen Lohjan Seudun latu ry tarjoaa monenlaista liikunnallista ohjelmaa kesällä. Tarjolla ovat mm. melonta Siuntiosta merelle sekä telttaretki. Lohjan Seudun ladun tapahtumat ovat kaikille avoimia, eivätkä edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Tapahtumat eivät myöskään vaadi huippukuntoa, vaan sopivat kaikentasoisille liikkujille. Tarkoituksena on liikkua leppoisasti luonnosta ja liikunnasta nauttien, yhteisöllisyyttä unohtamatta. Seuramme toiminta-ajatuksena on saada kansa liikkumaan ja löytämään luonnon hienoudet niin kesällä kuin talvellakin, kertoo Pasi Virtanen. Kesän lajit Kesän ohjelmassa on tarjolla liikuntaa monipuolisesti. Keskiviikkopyöräilyt lähtevät Olavi Nymanin johdolla jäähallin parkkipaikalta kello 18.00. Pyöräily järjestetään 25.5., 1.6., 8.6., 15.6., 23.6., 29.6., 6.7. ja 13.7. Pyöräilyt ovat saavuttaneet suuren suosion. Pyöräilemme noin 15-20 kilometrin lenkkejä ympäri Lohjaa. Reitin pituus valitaan osallistujien kunnon mukaan, Nyman kertoo. Sauvakävelemään pääsee sekä maanantaisin että perjantaisin kello 18.00 alkaen. Kävely lähtee harjun kentältä maanantaisin ja perjantaisin sekä Holmankujalta Vappulan suuntaan maanantaisin. Sauvakävelystä innostuneet voivat osallistua myös Nordic Walk Finland -tapahtumaan, joka järjestetään Helsingin Paloheinässä 7.8. Lohjan Seudun latu on lähdössä tapahtumaan seurana. 14.8. järjestetään muistopyöräily/ -patikointi Leo Lipastin muistoksi. Lipasti oli legendaarinen hahmo Lohjalla. Hän mm. ideoi Gunnarlan majan, kertoo Virtanen. Muistotapahtuma lähtee neljästä paikasta: harjun kentältä, Virkkalan pururadalta, Lidlin luota ja Metsolan koululta. Kohteena on Gunnarlan maja. Yhtenä elokuun perjantaina järjestetään kirkkovenesoutu. Lähtö tapahtuu Hiidensalmesta ja reitti valikoituu tuulen mukaan. Suojaisammalla säällä voidaan lähteä avoimelle järvelle, kun taas tuulisemmalla suunnataan kohti Väänteenjokea. Reittivalinnan mukaan matkan varrella saatetaan poiketa kahvilaan. Retket 21.5. melotaan Siuntiosta Siuntionjokea pitkin merelle. Kyseessä on koko päivän Pasi Virtanen (vas), Leea Lindstedt, Matti Partanen ja Olavi Nyman Lohjan Seudun latu ry:stä. Klassinen hieronta Kiinalainen lääketiede -akupunktio -moksaus -guasha-hieronta Intialainen päähieronta retki. Reitti on hieno, sillä kukkivat tuomet muodostavat tunnelin joelle. Välillä pysähdytään saareen paistamaan makkaraa. Reitti on pituudeltaan noin 20 kilometriä, mutta vauhti on leppoisa, joten retki sopii kaikenkuntoisille, Virtanen kertoo. Takaisin mereltä tullaan autokyydillä. Melontaan ennakkoilmoittautuminen numeroon 040-5433178 tai 040-7400464. Vapaana on enää pari paikkaa, joten kannattaa olla nopea. Toinen retki on Gunnarlan majan ympäristössä järjestettävä yhteisöllinen, koko perheen telttaretki. Gunnarlan majan lähistöllä majoitutaan teltassa yö. Mukaan tulee ottaa oma teltta sekä omat eväät. Illan aikana on luvassa ohjatusti pelejä ja leikkejä sekä eväiden nautiskelua nuotion äärellä. Tämän päivän lapset eivät tiedä, millaista teltassa nukkuminen on, toteaa seuran puheenjohtaja Leea Lindstedt. Telttayö tuokin eksotiikkaa nykypäivän perheille, jatkaa Virtanen. Ulkoilua iäkkäiden kanssa 11 Hieronta-Sani Pestikuja 6 Routio satutrygg@gmail.com 0405375081 Seura haluaa olla mukana huolehtimassa myös niiden ihmisten liikunnasta, jotka eivät itsenäisesti enää pääse ulos. Tänä keväänä kiinnostusta on herättänyt mahdollisuus tulla vapaaehtoisena avustamaan iäkkäitä ihmisiä ulkoilussa. Seuran jäsenet ulkoilevat kerran viikossa Lohjan keskustassa Kultakartanon ja Lohjan asemalla Petäjäkodin asiakkaiden kanssa. Vastaavaa toiminta aiotaan mahdollisesti aloittaa myös Mainio Vireessä Virkkalassa. Kultakartanossa ulkoilu alkaa lauantaisin kello 12.15 ja Petäjäkodissa perjantaisin kello 9.30. Toiminnasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Veli Ryhäseen puh. 044-0382500. Lohjan Seudun latu ry:ssä on tällä hetkellä noin 650 jäsentä. Jäsenmäärää on lisännyt erityisesti talviuinti. Yhdistys täyttää syksyllä 40 vuotta, joten juhlallisuuksiakin on luvassa. Tapahtumien tarkemmat tiedot löytyvät seuran sivuilta www. suomenlatu.org/lohjanseudunlatu. Tapahtumat ovat ilmaisia. SMS

12 Keskiviikko 18.5.2016 Laadukkaat Seiko kellot nyt meillä myymälässämme. Malleja joka makuun, tule tutustumaan ja ihastumaan. JUHLI TYYLILLÄ! PUVUT ALK. 149,- REGULAR FIT / SLIM FIT KOOT 40-62 Meiltä laadukkaat erikoiskahvit. Laurinkatu 49 B, Lohja, 019-312 343 Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-15 Kurssit alkavat viikoittain, katso ajankohdat ja ilmoittaudu nettisivuiltamme. tsekkaa tarjoukset Seuraa ilmoittelua Facebook sivullamme 40 vuotta ajo-opetusta Lohjan Virkkalassa SYNTTÄRITARJOUKSET NETISSÄ! Tervetuloa Autokoulu Oivaan! www.autokoulu-oiva.fi Puh. 019-343577 Inkiväärilimonadi 1,50 /tlk Nyt myös 2l pulloissa Meiltä saat pähkinät, kuivahedelmät ja -marjat, mausteet, teet, jauhot ja superfoodit myös luomuna. Punnitse & Säästä Lohja (ABC-routiolla) Hossanmäentie 1 UUDET AUKIOLOAJAT: MA-LA 10-20, SU 10-18 HUOLEHDIMME TYYLISTÄSI VARAA AIKASI: WWW.SALONKLIPSI.FI Tervetuloa kahville, välipalalle Kahvila Mimosaan Lohjantähteen Olemme keskellä Lohjantähden kauppakäytävää Vero Moda, Kauppakatu 5-9, Lohja bsfin307814@bestseller.com p.0405305466

Keskiviikko 18.5.2016 Kevään juhlaan 13 Skechers - Pehmeää mukavuutta naisille ja miehille. Keskuskengästä. JUHLATAPAHTUMA 20.5. KLO 14-18. KÄTEVÄSTI KESKELLÄ LOHJAA. 2H PYSÄKÖINTI MARKETIN KATOLLA! YLIOPPILAILLE JA AMMATTIIN VALMISTUVILLE Laaja valikoima kotimaisia timanttikoruja vain Kultasydän-kauppiaalta 1. 3. Pikkuprinssi tarjoushinta 18 Kotiruoka tarjoushinta 23,50 Myös kortit ja lahjakortit Kirja- ja toimistomaailma Oy Laurinkatu 37-41 08100 Lohja Kinuskikissa taikoo tarjoushinta 29 Avoinna ark 10:00 19:00 la. 10:00 16:00 Puhelin:0440 743671 Yksityinen kirjakauppa Prismakeskuksessa Timanttikorvakorut 585 kultaa, timantit 0.15 ct WSI www.kelloliikerantanen.fi 2. 1. Timanttisormus 585 valkokultaa, timantit 2x0,05 ct +0,10 ct 2. Timanttisormus 585 valkokultaa, timantit 0,10 ct 649,- 3. Timanttisormus 585 valkokultaa, timantit 5x0,05 ct WSI 419,- 895,- 789,- (498,-) (795,-) (1090,-) Kauppakatu 16, Lohja Arkisin 9-17.30, Lauantaisin 9-14 Kingis Sandwich 2 2kpl 2 LOHJANTÄHTI POLKUPYÖRÄT LOHJALTA Meiltä kaikki pyörätyypit ja parhaat merkit maastoon ja maantielle Kuukauden kampanjapyörä FOCUS HIGHLAND PEAK 26 -maastopyörä (SH. 590,00) tarjous 490,00 *mekaaniset levyjarrut, Shimano 21 vaihdetta, seisontatuki etu- ja takalokasuoja. Eri runkokokoja. Kaikkien merkkien PYÖRÄHUOLTO, varaa aika (019) 321 329 Karstuntie 1, 08100 Lohja Avoinna arkisin 10.00-17.30 lauantaina 9.00 13.30 Puhelin (019) 321329 Naistenilta to 19.5. klo 17.30-19.30 Tarjontaa naisten hyvinvoinnille! Paikalla mm. Sarjulasport, pxc-alusvaate-esittely, Tasapainottajat esittely, vinkkejä kesään homeopaatilta, hemmottelua hermoratahierojalta, herkkujen maistatusta, erikoistarjouksia sekä arvontaa! LUONTAISTUNTIJA LOHJA LAURINKATU 40, LOHJA 2 AVOINNA MA-PE 9-17 JA LA 9-13 P. 019 322682 WWW.LUONTAISTUNTIJALOHJA.FI Virkkalantie 3, 08700 LOHJA p. 050 322 8775 OstaLohjalta päivitykset: www.facebook.com/ostalohjalta - tule ja tykkää!!

14 Keskiviikko 18.5.2016 Täysin uusi Tiguan. Ensiesittelyssä 19.-22.5. torstaina ja perjantaina klo 9-17, lauantaina klo 10 14 ja sunnuntaina klo 11-15. Täysin uusi Tiguan on entistä suurempi ja ajo-ominaisuuksiltaan kokonaan uudistunut. Se tuo sinulle innovatiivisia ajamista ja turvallisuutta tukevia toimintoja. Tutustu autoon, jossa on helppokäyttöistä tilaa ja muunneltavuutta sekä nelivetoista vetokykyä jopa 2 500 kg:n jarrulliselle perävaunulle. Tiguan-mallisto svh. alk. 31 595 Näyttelyn ajan kahvitarjoilu. Hinta CO 2 -päästöllä 137 g/km. Yhdistetty EU-kulutus 4,7-7,4 l/100 km, CO 2 -päästöt 123-170 g/km. Hinta sisältää toimituskulut 600. Kuvan auto erikoisvarustein. Autotalo Lohja Oy Lehmijärventie 5, Lohja, vaihde 019-332 71 Volkswagen- ja Seat-myynti: ma-pe 9 17, la 10 14 www.autotalolohja.fi Volkswagen-, Seat- ja vaihtoautomyynti 044 332 3022 Juha Sepponen 044 332 7204 Toni Vilen 044 332 7205 Jani Malmelin 044 332 7206 Ilkka Joutsen 040 910 5374 Juhani Mattinen 044 332 7202 Huolto 019-33 271 Varaosat 044-721 3024 Huolto ja varaosat palvelevat ma-pe 7.30 17 Tykkää meistä Facebook.com/autotalolohja Scandia Rent autovuokraamosta sijaisautot edullisesti. Varaa Volkswagen-, Seat-, Audi-huolto 24/7 autotalolohja.fi

Keskiviikko 18.5.2016 15 volkswagen.fi Vaihda uuteen Volkswageniin. Golf Luxline alk. 20 905. Volkswagen Golf on nyt saatavana kattavalla Luxline-varustetasolla, jossa ajomukavuuden takeina ovat lukuisat innovaatiot. Kattavammasta varustelusta huolimatta hinta on edullinen: saat enemmän varusteita vähemmällä rahalla. Tule myymäläämme kuulemaan lisää. Saatavana myös Golf Variant Luxline. Hinta CO2-päästöllä 113 g/km. Luxline-malliston yhdistetty EU-kulutus 3,9-4,9 l/100 km, CO2-päästöt 101-113 g/km. Hinta sisältää toimituskulut 600. Kuvan auto erikoisvarustein. Huolenpitosopimus Golf-malleihin alk. 31 /kk 3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi. Golf Luxlinen kattavaan vakiovarusteluun kuuluu mm. Ilmastointilaite Sähkötoiminen seisontajarru Auto Hold -paikallaanpitoavustin Sähkötoimiset lasinnostimet edessä ja takana Vakionopeussäädin Radio Composition Colour, 5 kosketusvärinäyttö Nahkaverhoiltu ohjauspyörä Matkapuhelinvalmius Bluetooth ja USB-liitin Keskuslukituksen kaukosäätö Esittelyautoihin ja vaihtoautoihin rahoitustarjous 1,95 % korolla. Esim. auton hinta 17 990, käsiraha/vaihtoauto 1 790, luotonperustamismaksu 150, rahoitettava osuus 16 350, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 295,22. Kk-erä sisältää koron 1,95 % ja käsittelymaksun 9 /kk. Luottokustannukset yhteensä 1 513,28, luottohinta 19 503,28 ja todellinen vuosikorko 3,63 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoituksen myöntää esim. Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, 00020 NORDEA. Runsaasta ja laadukkaasta valikoimasta löytää helposti omansa. 37 900 VW CC 2,0 TDI 4MOTION DSG -14, 95 tkm 12 500 VW GOLF BlueMotion 1,6 TDI 5ov -11, 176 tkm 13 900 VW GOLF Comfortline 2,0 TDI 5-ov -10, 94 tkm 11 980 VW GOLF Variant Comfortline 1,4 TSI DSG -10, 134 tkm 25 900 VW GOLF Variant Comfortline 1,4 TSI -14, 36 tkm 13 900 VW GOLF PLUS Comfortline 1,2 TSI -10, 82 tkm 14 890 VW JETTA Comfortline 1,2 TSI -11, 52 tkm 39 890 VW PASSAT Alltrack Edition 40 2,0 TDI DSG -14, 64 tkm 18 790 VW POLO BlueGT 1,4 TSI 5ov DSG -13, 68 tkm 18 900 VW TOURAN Comfortline 2,0 TDI DSG -14, 191 tkm 29 950 VW TRANSPORTER umpipa pitkä 2,0 TDI DSG -12, 74 tkm, sis.alv 37 890 VW TRANSPORTER X umpipa 2,0 TDI 4MOTIONDSG -13, 109 tkm 28 900 Audi A3 Sportback g-tron Business 1,4 TFSI aut -15, 20 tkm 9 490 Audi A6 Avant 2.0 TDI multitronic -06, 264 tkm 22 890 BMW X1 xdrive20d A E84 SAV -10, 166 tkm 4 450 Citroen C3 1.4i Pack Vision -08, 121 tkm 13 650 Citroen DS3 156 Sport Chic -11, 58 tkm 14 890 Seat IBIZA ST 1,2 TSI Style -15, 20 tkm 17 990 Seat LEON 1,4 TSI Style -13, 40 tkm Autotalo Lohja Oy 24 900 Seat LEON ST 2,0 TDI FR -14, 84 tkm Lehmijärventie 5, Lohja, vaihde 019-332 71 Volkswagen- ja Seat-myynti: ma-pe 9 17, la 10 14 www.autotalolohja.fi 11 890 Skoda OCTAVIA 1,4 TSI Elegance DSG -10, 117 tkm Volkswagen-, Seat- ja vaihtoautomyynti 044 332 3022 Juha Sepponen 044 332 7204 Toni Vilen 044 332 7205 Jani Malmelin 044 332 7206 Ilkka Joutsen 040 910 5374 Juhani Mattinen 044 332 7202 15 900 Toyota AVENSIS 2,0 D-4D Linea Sol Plus Wagon -10, 138 tkm Huolto 019-33 271 Varaosat 044-721 3024 Huolto ja varaosat palvelevat ma-pe 7.30 17 Tykkää meistä Facebook.com/autotalolohja 7 900 Toyota COROLLA 1.4 VVT-i Terra Wagon -06, 152 tkm Scandia Rent autovuokraamosta sijaisautot edullisesti. 13 900 Toyota PRIUS HSD Executive 2 5ov A -09, 125 tkm Varaa Volkswagen-, Seat-, Audi-huolto 24/7 autotalolohja.fi

16 Täyden palvelun automaalaamo ja kolarikorjaamo Lohjalla Keskiviikko 18.5.2016 Metsolan tsasouna täyttää 20 vuotta Tuulilasinvaihdot kilpailukykyiseen hintaan! Ota yhteyttä : Toimitusjohtaja Työnjohto Kenneth Blomster Timo Lahti 0440 386 011 0440 386 012 Sorronrinne 15, 08500 LOHJA (Teol.alue 1) Perävaunujen Huollot Ja Varaosat Perävaunut Vaunushop.fi Rahoituksella Maksuaikaa jopa 60kk Vaunushop.fi 020 735 4220 Vanha Porintie 1371 03300 Otalampi ( Neste Vihti Siippoo ) Ter-Mite murtolaasti Haluatko eroon ongelmakivistä pihallasi? Ter-Mite -murtolaasti on oiva ja turvallinen tee se itse -ratkaisu! Et tarvitse ammattimiehiä, lupia tai rakenteiden suojausta. Katso lisätietoja ja ostopaikat osoitteesta www.ter-mite.fi Huumekuski Viime maanantaina klo 13.30 epäillään (-94 synt.) lohjalaisnaisen syyllistyneen rattijuopumukseen Vihdinkadulla Lohjalla. Nainen kuljetti henkilöautoa amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Drugwipe huumetesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinin osalta. Tsasounassa on vietetty monet pääsiäisyön ja joulunajan palvelukset, on vihitty, kastettu, siunattu haudan lepoon, nautittu kuorokonserteista. Isä Seppo Pesonen sytyttää tuohuksen. (Kuva: Urpo Uotila). Kaksi vuosikymmentä on vierähtänyt siitä, kun pieni puinen pyhäkkö vihittiin käyttöönsä 2.6.1996. Sopivaa tonttia, rakennuspaikkaa oli etsitty jo jonkin aikaa, kunnes ilmeni, että Lohjan luterilaisella seurakunnalla voisi olla ratkaisu asiaan. Metsolan luterilaisen hautausmaan kulmaus oli jäänyt osana väljää hautausmaa-aluetta metsittymään ja kaipasi kohennusta, ja Lohjan ortodokseilla oli tarve kehittää toimintaansa. Tsasouna-hanketta varten oli perustettu Länsi-Uudenmaan ortodoksit ry, jonka voimin oli tarkoitus kerätä varat, laatia hankesuunnitelmat ja sitten toteuttaa ne jossain järkevässä ajassa. Tontin osto Lohjan keskustan tuntumasta olisi ollut jo yksinään sellainen menoerä, että projekti olisi voinut venyä näännyttävän pitkäksi. Mahdollisuus vuokrata tontti luterilaiselta seurakunnalta loi hankkeelle realistiset toteuttamisen edellytykset. Kun muutenkin pantiin suu säkkiä myöten, pienennettiin hieman neliömäärää, jätettiin mm. torni rakentamatta, luovuttiin vesi- ja viemäriliittymästä, alkoi mahdoton tuntua mahdolliselta. Paikallinen tuki korvaamaton apu Valtakunnallisesta keräysluvasta ei ollut paljon iloa, hyvä kun saatiin edes leimavero kuitattua. Valtavan merkityksen sai sen sijaan paikallinen tuki, jota alkoi projektille siunautua talkootunteina, lahjoitusmateriaaleina, palveluina, uskollisina myyjäisasiakkaina, edullisina hintatarjouksina ja erityisesti henkisenä ja hengellisenä tukena yli kirkkokuntien rajojen. Lopulta yli sata yritystä ja yhteisöä oli eri tavoin mukana, ja työmaalla näkyi ihmisiä ahkeroimassa, vaikka heitä ehkä ei ollut näkynyt kirkossa ennen eikä jälkeenkään rakentamisen. Alueen kaunistaminen alkoi vesakon raivauksella ja pienpuuta kertyi kaksi siirtolavallista, ennen kuin maisema avartui. Marjakuusipensasrivistö alueelle istutettiin pian vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Matkamiehenristi pystytettiin vuonna 1992 ja kaivo- Diakoni, isä Seppo Pesonen sanoo, että Metsolan Kaikkien pyhien tsasouna on tyylipuhdas, karjalaisen hirsiperinteen edustaja. (Kuva: Urpo Uotila). katos, Elävöittävä lähde, nousi sijoilleen kaksi vuotta myöhemmin. Tsasounan perustukset tehtiin vuonna 1995, ja samana kesänä, kuuman heinäkuisen viikon aikana, aiemmin keväällä Kuhmoisissa veistetty hirsirunko nousi harjaan Metsolassa. Koko seuraava talvi käytettiin sisätöihin, viimeistelyyn ja tsasounan kaunistamiseen. Onnistunut valinta hirsien huolitteluun on ollut piilukirvestyö. Nykyään piiluajat ovat harvassa. Soisi taidon jatkuvan, sillä piilulla syntyy kaunis, elävä ja kestävä pinta. Tsasouna suosittu tutustumiskohde Kahden vuosikymmenen aikana tsasouna on löytänyt paikkansa kirkkovuoden kierrossa. Siellä on vietetty monet pääsiäisyön ja joulunajan palvelukset, on vihitty, kastettu, siunattu haudan lepoon, nautittu kuorokonserteista. Metsolan hautausmaan kappelin ollessa peruskorjauksessa tsasouna sai palvella myös luterilaisen seurakunnan väistötilana hautaustoimitusten pitopaikkana. Tsasounaan käy vuosittain tutustumassa lukuisia ryhmiä. Rakennus on tyylipuhdas karjalaisen hirsiperinteen edustaja. Toisaalta se on hautausmaan laidalla vaatimaton, ympäröivien mäntyjen ja kuusien lomaan sulautuva, toisaalta harmoninen ja sopusuhtainen, mutta tinkimättömästi pyhäkön perussanomaa ilmaiseva. Ikonien teemojen kautta julistetaan kristinuskon ydintä. Lännen sisääntulon yläpuolella on ns. Keramion-ikoni, joka Juhlapraasniekka viikonloppuna Metsolan Kaikkien pyhien tsasounan 20-vuotismerkkipäivää juhlitaan tsasounan praasniekassa 21.5.-22.5. Tsasouna sijaitsee Metsolan hautausmaalla Myyryntiellä. Jo sitä ennen 18.5. Länsi-Uudenmaan ortodoksinen kuoro konsertoi tsasounalla kello 18.00 alkaen. Torstaina 19.5. tsasouna on avoinna kello 15.00 alkaen ja kello 18.00 Länsi-Uudenmaan alueen pappi isä Kalevi Kasala ja vaimonsa Päivi Kasala esittelevät tsasounaa ja sen ympärillä olevaa kalmistoa sekä kertovat ortodoksisesta elämästä ylipäätään. Myös lauantaina 21.5. tsasounan ovet ovat avoinna kello 15.00-18.00. Illalla kello 18.00 alkaa Suuri ehtoopalvelus, jonka jälkeen on litania muistoristillä ja teeilta tsasounalla. Kaikkien pyhien sunnuntaina 22.5. tsasounan 20-vuotisjuhla alkaa kello 9.30 vedenpyhityksellä ja liturgialla. Liturgian jälkeen on juhla ja ruokailu Liikuntalinnassa. Juhlaviikolla Lohjan pääkirjastossa on esillä ortodoksisia kirkollisia esineitä. Ortodoksit Lohjalla ja Länsi-Uudellamaalla tuo esiin Jumalan ihmiseksi tulemisen mysteerin pohdiskelun läpäisevän pelkistetyn sanoman: Minä olen. Itäisellä ulkoseinällä on huipentumana pääsiäisen sanoma, tyhjä risti, lehtikuuseen veistettynä ikonina Ylösnoussut Kristus. Tsasounan kaunistamista on jatkettu vuosien varrella, nyt Helsingin ortodoksisen seurakunnan omistuksessa. Suurenmoista on ollut suunnittelijan, tänä vuonna 90 vuotta täyttävän, arkkitehti Sakari Siitosen uskollisuus. Hän on täydentänyt luomustaan edelleen ikonimaalauksillaan ja puuveistostöillään. Hieno pyhäkkö on ennen kaikkea ortodokseille rakas, mutta on kauniilla tavalla historiansa kautta myös yhteistä lohjalaista omaisuutta. Diakoni, isä Seppo Pesonen Lohjalla asuu lähes 400 ja koko läntisellä Uudellamaalla noin 1300 ortodoksia. He kaikki ovat Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäseniä. Alueen pappina on isä Kalevi Kasala ja kanttorina Matti Jyrkinen. Läntisen Uudenmaan ortodoksinen seurakuntakeskus ja Karjalan valistajille pyhitetty ortodoksinen kirkko sijaitsevat Lohjalla osoitteessa Nahkurinkatu 4, vanhassa ns. Skurnikin omakotitalossa. Tilat ovat nykyisellään epäkäytännölliset ja ahtaat, minkä vuoksi lohjalaisten ortodoksien tavoitteena on ollut jo pitkään tilojen peruskorjaus ja laajennus.

Keskiviikko 18.5.2016 17 Anna lahjaksi jotain uutta Nordeasta valmistujais-, hää- ja ristiäislahjat Lahjakortti on nopea, vaivaton ja turvallinen vaihtoehto Nordeassa työharjoitteluaan tekevä Laurean liiketalouden opiskelija Nora Peltola suosittelee harkitsemaan elektronista lahjakorttia. Kuvassa mukana Nordean Erja Väre. Mitä jos lahjoittaisit käteisen sijasta rahastolahjan tai osakkeita - tai elektronisen lahjakortin? Voit valita Nordean elektronisen lahjakortin kuva-aiheen monista vaihtoehdoista ja löydät varmasti sopivan merkkipäivää juhlistamaan. Jos olet tähän asti hankkinut lahjashekin pankin konttorista käymällä. miksi et kokeilisi helpompaa vaihtoehtoa seuraavaksi - elektronista lahjakorttia. - Kun itse valmistuin niin sain ensimmäistä kertaa elektronisen lahjakortin ja totesin sen olevan todella hyvä tapa. Sen pystyi lunastamaan tililleen verkkopankissa ja vaikkei olisi ollut Nordean tiliä, olisin voinut koska vain käydä konttorissa lunastamassa sen, kertoo Nora Peltola kokemuksistaan. Elektroninen lahjakortti on nopea ja kätevä Nordean elektroninen lahjakortti on helppo tilata suoraan verkkopankista. Lahjakortin saajasta ei tarvitse tietää kuin nimi ja jos käytössä on pankkitunnukset, voi tilauksen tehdä heti. Mikäli lahjan saajalla on omat pankkitunnukset, voi hän lunastaa elektronisen lahjakorttinsa helposti verkkopankissa. - Verkkopankkiasiointi on helppo tapa hoitaa lahjakortin hankinta juuri silloin kuin haluaa välittämättä konttoreiden aukioloajoista. Sen voi tilata kotiin tai se on mahdollista myös lähettää lahjan saajalle jos on juhlat vaikka Lohjalla ja Oulussa, eikä voi osallistua molempiin, niin lähettäminen lahjansaajalle on silloin kätevää., kertoo pankkineuvoja Erja Väre. Elektronisen lahjakortin hyödyt ovat selkeät: se on tilattavissa silloin kun sinulle sopii ja saaja voi lunastaa sen verkkopankissa, jolloin raha on tilillä heti. Lisäksi Avainasiakkaat ja Kanta-asiakkaat saavat alennusta lahjakortin normaalihinnasta asiointinsa mukaisesti. Elektroninen lahjakortti säästää aikaa ja vaivaa sekä lahjanantajalta että -saajalta. - Elektronin lahjakortti mahdollisuus on ollut jo saatavilla jonkin vuoden, mutta vielä on paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä tästä helposta ja yksinkertaisesta tavasta huolehtia lahjasta, kertoo Väre. Lahjashekki historiaa Aiemmin paljon käytetty lahjashekki on jo hieman vanhanaikainen lahja valmistumistaan juhlivalle nuorelle tai ensimmäistä lastaan juhlivalle nuorelle parille tai uudelle avioparille - usein toivotuin lahja onkin nykyään elektroninen lahjakortti tai raha suoraan tilille. - Ajat ja käytännöt ovat muuttuneet. Viimeisistä neljästä häistä missä olen ollut vieraana, on kolmessa kutsukortissa ollut ystävällinen viesti lahjatoiveesta rahana suoraan tilille, mikä on todella ymmärrettävää, kertoo Nora. - Rahalahja on hyvä lahja, koska silloin saaja voi itse valita kohteen ja päättää tarpeensa mukaan rahalahjan käytöstä. Häissä ja isoilla syntymäpäivillä on nykyään tavallista lisätä tilinumero lahjoja varten kutsukorttiin. Tilinumero sopii hyvin myös valmistujaisjuhlien korttiin, kun sen seuraksi muotoilee ystävällisen tervehdyksen. Nordea suoritti kyselyn Facebookissa, jossa rahalahjoitus sai selvästi paljon kannatusta. Rahalahja suosituin Raha on syystäkin suosituin lahja, koska se antaa saajalleen vapauden sen käytöön. Erityisesti iäkkäät sukulaiset antavat mielellään perinteisiä lahjashekkejä, mutta lahjansaajalle elektroninen lahjakortti olisi kätevämpi. Kun päivät kuluvat kesätöissä, ei yksinkertaisesti ehdi konttoriin lunastamaan shekkiä, kun taas elektronisen lahjakortin voi lunastaa verkkopankissa. Lahjansaada näppäilee kortin koodin verkkopankkiin ja rahat siirtyvät hänen tililleen. Anna lahjaksi sijoitus tulevaisuuteen Mitäpä jos lahjakortin tai rahan sijasta lahjoittaisit rahastolahjan tai osakkeita? Helppo rahastosijoitus on nykyään suosittu lahja. Samalla kuin rahastosijoittaminen on Suomessa kasvattanut suosiotaan on samalla yhä useampi antanut rahasto-osuuksia lahjaksi. Ei ikärajoja! - Rahasto-osuuksia ja osakkeita voi antaa lahjaksi minkä ikäiselle tahansa, vaikka vauvalle, kertoo Väre. Asiakaspalvelu 24h 0200 3000 Lohjan konttori: Laurinkatu 57, Lohja Avoinna ma-pe 10.-16.30 kissa. Lahjaksi rahasto Rahastolahjoituksen antaminen on nykyään helppoa ja voit valita annatko kertalahjoituksen vai kuukausittaisen. Muista vain varmistaa etukäteen, että sinä ja lahjansaada olette asiakkaina samassa pan- Sukulaislapsen sijoitustavoitteita on vaikea arvata, joten lahjaksi kannattaa valita helppo ja hyvin hajautettu rahasto. Varainhoitaja hoitaa rahastoa päivittäin lahjansaajan puolesta, joka voi keskittyä seuraamaan rahaston tuoton kehittymistä. Rahastolahjan voi hankkia pankkitunnusten avulla soittamalla Asiakaspalveluun 0200 3000 (pvm/mpm) ma-pe 8-20. Lahjan voit hankkia myös konttorista, jolloin asiakas saa mukaan lahjakortin. Ensimmäisen lahjasijoituksen jälkeen voi lahjoittamista jatkaa helposti säännöllisesti vaikkapa syntymäpäivisin ja jouluisin. Voit lahjoittaa verottomasti esimerkiksi lapselle tai lapsenlapselle enintään 111 euroa kuukaudessa tai yhteensä alle 4 000 euroa kolmen vuoden välein. - Tuo 4000 raja nollaantuu kolmen vuoden välein eli kannattaa olla tarkkana, jos aikoo lahjoittaa esimerkiksi lapselleen tai lapsenlapsilleen enemmän pidemmällä aikajänteellä, ettei lahjansaajalle koidu yllättäviä verokuluja. Muista lahjavero Jos lahjan arvo on kolmessa vuodessa yli 3999, lahjan saajan pitää maksaa lahjavero. Osakkaiden ja rahasto-osuuksien arvo määräytyy ostohetken mukaisesti. Lahjaveroilmoitus kannattaa tehdä kuitenkin aina, vaikkei 4000 raja tulekaan vastaan, koska näin lahjoituksen arvo on helppo todistaa tarvittaessa myöhemmin verottajalle. - Verovapaan lahjan alle 4000 /3v lisäksi, voi antaa lahjaksi esim. opiskelijalle huonekaluja, kodinkoneita jne. niin, että maksaa ne itse. Rahaa ei siis saa laittaa lahjansaajan tilille hankintoja varten. Opiskelijoiden asunnon vuokria voi myös maksaa ja se ei kuulu verotettavaan lahjaan, jos ne maksaa lahjanantajan tililtä, vinkkaa Väre. Nordea tulossa lisää...

18 Liessaareen rakennetaan terveysluontopolkua rakentamistöitä tuhottu Liessaaren virkistysalueelle ollaan tekemässä Suomen kenties vasta toista terveysluontopolkua ensimmäinen rakennettiin Helsingin Vartiosaareen. Terveysluontopolussa yhdistetään aivan uudella tavalla luonnossa oleskelu ja sen positiiviset vaikutukset ihmisten hyvinvointiin. Tähän tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden Liessaaren ainutlaatuinen luonto Lohjanjärven rannalla. Saareen luonto tarjoaa reheviä pähkinälehtoja, tervalepikkoa, isojen kuusien suojaa, harjumaisia rinteitä, kalliopaljastumia ja tietysti upeita näkymiä aavalle Isoselälle. Monissa tutkimuksissa on todettu, että jo lyhytaikainen oleskelu luonnossa edistää terveyttä monin tavoin. Terveysluontopolku tarjoaa valmistuttuaan toukokuun lopulla kaikille saaressa ulkoilijoille mahdollisuuden opastetusti hyödyntää luonnon voimavaroja oman terveytensä edistämiseen erilaisin rastititehtävin. Terveyspolkuun on tulossa 14 rastia eri tehtävineen ja mm. uusia penkkejä polun varrelle. On hiljentymistä, virkistystä tai lepoilua kuusten suojassa. Toisaalta voi koetella kiipeilytaitoa vanhalla rantarerassilla tai vain katsella ikkunasta Lohjanjärvelle. Mitä kaikkea salaisuuksia rasteihin sisältyykin niin, ne paljastetaan vasta silloin, kun vietetään terveysluontopolun avajaisia. Rakentamistöitä häiritty Valitettavasti valmiita rakenteita on jo hajotettu tai rakennusmateriaaleja tuhottu. Tämä luonnollisesti harmittaa polun rakentajia, jotka ovat kuntoutettavia Mahis -luonnonhoitoryhmäläisiä tai kaupungin puistotyöntekijöitä. He ovat saaressa kaatuneista puista pääosin käsin tehneet ja raahanneet painavia rastipaaluja rastikohteisiin ja kaivaneet niille syviä kiinnityskuoppia. Työ ei ole helppoa ja siksi toivomme, että saaressa liikkujat puuttuisivat mahdollisiin uusiin ilkivallantekoihin ja ilmoittaisivat niistä kaupungin ympäristöyksikköön: puh vaihde 019-3690 tai ymparistonsuojelu@lohja. fi. Näin varmistaisimme, että saamme toukokuun loppuun mennessä terveysluontopolun valmiiksi juuri teitä siellä ulkoilijoita varten. Terveysluontopolun on suunnitellut Luonnontie -yritys. Se toteutetaan yhteistyössä Lohjan kaupungin ympäristötoimen, perusturvatoimen terveyden edistämisen yksikön ja puistotoimen sekä Mahis -luonnonhoitoryhmän kanssa. Polkua on rahoittanut myös Lohjan ympäristöklusteri. Sitä tullaan testaamaan Laurea ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tutkimushankkeessa. Ympäristöyksikkö pahoittelee rakentamisesta aiheutuvaa tilapäistä häiriötä ja toivomme saavamme rauhassa rakentaa poluston valmiiksi. Maistraatin palveluja saa kesäkuusta alkaen Lohjan kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksesta Maistraatin palveluja saa 1.6.2016 alkaen Lohjan kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksesta. Kaupungintalon asiakaspalvelukeskukseen voi jättää asiakirjoja ja tilata todistuksia ja sieltä saa etäpalveluyhteydellä tarvittaessa yhteyden maistraatin asiantuntijaan. Vihkimisiä suoritetaan kahdesti kuukaudessa kaupungin tiloissa parillisten viikkojen perjantaipäivinä. Samoina päivinä saa ajanvarauksella julkisen notaarin palveluja. Lohjan kaupungintalon asiakaspalvelukeskuksen osoite on Karstuntie 4, Lohja ja se on avoinna ma-to kello 8.00-16.00 sekä pe ja aattopäivät kello 8.00-15.00. Aukioloaika kesäkaudella ajalla 27.6.-31.7.2016 on ma-pe kello 9-15. Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maistraatit yhdistyivät 1.1.2016 Uudenmaan maistraatiksi. 1.6.2016 lähtien Uudenmaan maistraatti Opiskelija, hae kesäopintotuki nyt! Kesällä päätoimisesti opiskelevien kannattaa hakea opintotukea nyt, jotta tuki ehditään myöntää ennen kuin kesäopinnot alkavat. Opintotukea kesäajalle voi hakea helposti verkossa. Opiskelija voi saada opintotukea myös kesäajalle, jos hän suorittaa tutkintoonsa kuuluvia opintoja päätoimisesti. Myös kesäopintotukeen kuuluvat opintoraha, asumislisä ja lainatakaus. Kesäajaksi lasketaan yleensä kesä-, heinä- ja elokuu, jos kesäkuukaudet eivät kuulu lukuvuoden normaaliin opiskeluaikaan. Tukea voi saada esimerkiksi luentokursseihin, kirjatentteihin, työharjoitteluun tai opinnäytetyön tekemiseen. Lukio-opiskelijoille ei yleensä voida myöntää opintotukea kesäksi. Kesätuen edellytyksenä on riittävä opintomäärä Saadakseen kesäopintotukea opiskelijan tulee opiskella päätoimisesti, eli hänellä on oltava riittävästi opintoja. Ammatillisessa koulutuksessa opintoja pitää olla kuukaudessa vähintään 18 päivän ajan ja keskimäärin vähintään 3 opintoviikkoa tai 4,5 osaamispistettä tukikuukautta kohti. Kunkin korkeakoulun opintotukilautakunta määrittelee, mikä on riittävä korkeakouluopintojen määrä kesätuen saamiseksi. Yleensä se on keskimäärin vähintään 5 opintopistettä tukikuukautta kohti. Kesäajan opintovaatimukset ovat keskimääräisiä. Jokaiselta tuettavalta kuukaudelta ei tarvitse kertyä määrättyä määrää suorituksia, vaan niitä voi kertyä yhdeltä kuulta enemmän kuin toisilta. Pääasia on, että opintoja on jokaisena tuettavana kuukautena ja että opintosuoritusten yhteismäärä on riittävä. Tuen voi hakea helposti verkossa Opiskelija voi hakea kesätukea keskittää toimintojaan ja palveluja saa jatkossa Helsingin, Espoon, Hyvinkään, Porvoon ja Raaseporin yksiköistä. Lohjan ja Vantaan yksiköt lakkaavat 1.6.2016. Kuluttajaneuvonta siirtyy 27.7.2016 Pasilan toimipisteestä Helsingin yksikköön. Maistraatin palveluita annetaan jatkossa muun muassa etäpalveluna niiden kuntien ja kaupunkien yhteispalvelupisteistä, joissa ei ole maistraatin omaa toimipistettä. joko verkossa Kelan asiointipalvelussa www.kela.fi/asiointi tai opintotuen muutosilmoituksella (lomake OT 15). Asiointipalvelun etusivulta näkee yhdellä vilkaisulla, onko hakemus ratkaistu ja milloin tuki maksetaan. Palvelu myös kertoo, jos verkkohakemus on jäänyt lähettämättä tai siitä puuttuu liitteitä. Palveluun kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Muut kuin korkeakouluopiskelijat tarvitsevat kesätukihakemuksensa liitteeksi oppilaitoksesta todistuksen kesäopinnoista. Myös tarvittavat liitteet voi lähettää verkossa. Lisätietoja asiakkaille: Verkossa www.kela.fi/opintotuki Opintotuen palvelunumero 020 692 209 arkisin klo 8 18 Lue lisää kysymyksiä ja vastauksia kesäopintotuesta: kysykelasta.kela.fi Opintotuki Facebookissa: facebook.com/opintotuki 1 Ilmoitukseen vastaaminen Soita 0700-514 500, näppäile 9 ja ilmoitusnumero. Kuulet ilmoituksen - halutessasi voit yhdistää puhelun ja voitte jutella heti - tai jättää viestin niin ilmoittaja voi soittaa sinulle. Tekstaa Kirjoita LOHJA (väli) ILMOITUS- NUMERO (väli) viestisi. Lähetä numeroon 173193. Numerosi pysyy salaisena. 2 Ilmoituksen jättäminen Soita 0303-9450 (paikallispuhelu) ja jätä ilmoitus. Sinulle voidaan soittaa, lähettää tekstiviestejä tai jättää viesti vastaajaan. Tekstaa Kirjoita LOHJA (väli) ILMO (väli) ilmoitustekstisi. Mainitse tekstissä sukupuolesi, millaista seuraa etsit ja miltä suuntanumeroalueelta. Lähetä numeroon 173193. Numerosi pysyy salaisena. Keskiviikon lehteen ilmoitus on jätettävä viimeistään maanantain klo 14. Ilmoitus julkaistaan Ilmoitus julkaistaan ykkoslohja.seuraajokaiselle.fi -palvelussa, teksti-tv:ssä ja veloituksetta myös lehdessä. Pidätämme oikeuden muokata, lyhentää tai olla julkaisematta ilmoitustasi. Prostituution ja vastaavien seksuaalipalveluiden markkinoiminen on rangaistava teko (rikoslaki 9 ), tällaisia ilmoituksia ei julkaista. Oma ilmoitus: vastaukset 3 Soita 0700-514 500, näppäile 8. Kuulet saamasi viestit (myös tekstiviestit) ja voit soittaa kaikille vastaajille. Tekstaa Saamasi viestin alussa on vastaajanro esim. V2. Kirjoita: V2 (väli) vastaustekstisi. Lähetä nroon 173193. 4 Oma ilmoitus: sulkeminen Soita 0303-9450 (paikallispuhelu), näppäile 2 ja ilmoitusnro ja salakoodi. Tekstaa Kirjoita SULJE (väli) ILMNRO (väli) TUNNUSLUKUSI. Lähetä nroon 173193 (1,20e/viesti). Neuvonta Neuvonta joka päivä klo 10-18 0400-808 654. Soita tai tekstaa. Puhelut nroon 0700-514 500 1,22e /min +pvm, tekstiviestit nroon 173193 1,20e/kpl. Nainen etsii sinua Etsin sinua kiva mies, jos olet autoileva, vakiystäväksi. Olet 60-65/n.175-180. Itse olen +60v, nuorekas leskinainen L-Uudeltamaalta, persoonall. kauniit kasvot, suukkohuulet, romantt., tunneälyinen, ruskea tukka, eläkkeellä. (1173371) Sinä 55-60v, iloinen ja luotettava mies. Sinua etsii tositark. 60v, nuorekas ja pirtsakka nainen 019-alueelta. Vietetäänkö kesä yhdessä? (1173594) Sinä kiva, huumorintaj., miehenkok. mies. Sinua etsii pitkä, +50v nainen 09-alueelta. (1173556) Tääl 66v nainen 09-alueelta. Löytyskö vapaata, 70-78v miestä tähän yksinäisyyteen? Voin auttaa kotitöissäkin vaikka aikani kuluksi. (1173539) Olen pirteä, juuri eläköitynyt farmaseutti Lohjalta. Etsin seuraa mukavasta, vapaasta miehestä. Jag är tvåspråkig. (1173514) Sinä yksinäinen, rehellinen, vapaa mies. Täällä 66v, vapaa, sopusuht. nainen etsii sinua Uudeltamaalta kaikkeen yhteiseen tekemiseen. (1173494) Olen nainen, leski, 68/156/78. Me vanhenemme ja olisi hyvä jos joku pitäisi huolta. Haluaisin löytää ehd. vapaan miehen, jolla on auto ja tanssikin sujuis, rehellinen, avoin ja tupakoimaton. Ei seksihörhöt. (1173471) Herätys, arvon herrasmies. Olet 60v ikävaiheilla ja sinun elämäsi mallillaan. Olet jo käynyt siedätyshoidot läpi. Yksi toive, ethän tupakoi. Täällä pirteä, hyvätap. nainen, omillaan toimeentuleva. Sinä vertaiseni mies, vastaa. (1173383) Hauska, älykäs, intohimoinen, akateem./koulutettu mies, n. 35-45v. Kesäromanssiin kutsuu sinua viisikymppinen real woman. (1173373) Henkilökohtaista Helluntai tulossa eli missä olet, kiva mies? Ei seksihörhöille. Jos osaat arvostaa naista ja oot vapaa, rehellinen, marjastus, kalastus ja sienestys kuuluu harrastuksiisi, niin täällä 63v, sopusuht. nainen. P-Uusimaa. (1173352) Olen vapaa, nuorekas, liikunnallinen, vaalea, 60+ nainen. Matkailen ja käyn mm. Lapissa vaeltamassa. Vastaava, luonnosta kiinnostunut, vapaa, mukava, kiltti, pitkähkö mies, sinuun kiinnostaisi tutustua. (1173156) Miellyttävä, 68/165/65, luotettava, nuorekas nainen etsii miestä tositark. (1173120) Olen positiivinen, iloinen, 60v nainen Itä-Uudeltamaalta. Etsin tositark. vapaata, hellää ja huumorintaj. miestä. Ota rohkeasti yhteyttä! (1173108) Liikunnallinen, kotona viihtyvä, tavallinen nainen K-Uudeltamaalta kaipailee samantyyppistä, n. 65-71v miesystävää. (1172993) Tahdon oikean, vahvan ja kiltin miehen, pitkän, fiksun ja turvallisen. Olen nätti ja hoikka nainen, +50/170, naisellinen pakkaus. (1172977) Sinä tavallinen, luotettava, romanttinen, naista arvostava mies, iältäsi olet 59-68v. Ota yhteyttä, sinua odottaa nuorekas romantikko. Kohtaisivatko kemiamme ja vaik yhteinen kesä, jonka viettäisimme yhdessä syksyä odotellessa? (1172856) Olet ulkomaalainen, rehellinen, komea, pitkä, herkkä, tunteellinen, n. 60v mies. Autoilet, olet herrasmies, hyvin pukeutuva. Sinua etsii samanlainen lady tositark. Ei yhden illan suhteille. (1172832) Minulle ei tärkeintä ole ulkoiset seikat. Rajaamalla ehkä menetän sen minulle oikean, 54-65v miehen. (1172767) Olen 63/XXL nainen. Olen avoin, lämmin, huumorintaj., uskonnollinen. Sinä vapaa herrasmies. Koko Suomi. (1172751) Kaipaan rakastavaa, hellää miestä. Olet +66v, vapaa, luotettava, symppis mies. Parannetaan yhdessä maailmaa ja haaveillaan. (1172736) Raitis ja savuton, n. 50-60v mies pk-seudulta. Sinuun haluaa tutustua 51/173, hoikka, lapseton, liikuntaa harrastava nainen Vantaalta. Sinulla on aikaa parisuhteelle ja olet tosimielellä liikkeellä. (1172735) Etsin vapaata miestä, ikäsi 65-70v. Olet savuton, rehellinen, sinulla on lämmin sydän ja syli. Osaat aidosti rakastaa. (1172734) Elämänmyönt., huumorintaj., hyväluont., tunteell., pitkähkö, charmikas seniorimies hakusessa. Alkoa koht., pientä remppaakin saa olla. Hakijana 63v, hoikka, nuorekas, savuton, raitis, romantt., sensuelli nainen. Enkelin silmät. (1172732) Vapaa, luotett., hellä, huumorintaj., pitkähkö, 60-65v mies. Sauhuttelu, alkoa koht., tatuointeja koht., saa olla ponnari. Sinua etsii 63v, hoikka, akateem., nuorekas, pitkähkö, savuton, raitis, romantikko nainen. Myös ulkomaal. (1172707) Poikamiestyttö, 59/172, nyt valmis loppuelämän sitoutumiseen. Olen työelämästä vapaa duunari, rakastan luontoa, reissaamista kotimaassa. (1172664) Mies, 60-70v. Olet juoksusi juossu, mukava, rehellinen, avoin, savuton. Vastaavanlainen XL-nainen 019-alueelta etsii sinua. Laita viestiä, kerro itsestäsi. (1172663) Löytyykö täältä miehenikäistä, n. 70v, vapaata, kultaisen keskitien kulkijaa? Sellainen tyttö odottaa viestiäsi. (1172620) Vieläkö vapaana +50v, rehtiä miestä? Jos on, tykkäätkö liikkua luonnossa, lenkkeillä, saunoa ja uida, katsella leffoja, lueskella, väitellä ja välillä lähteä lavatansseihin? Ilmoittaudu minulle. Meidän alku. (1172522) Siro, nuorekas, 54v nainen pk-seudulta etsii reipasta, vapaata, n. 170-180cm miestä. Jos pidät esim. luonnossa liikkumisesta, koirista, kesätapahtumista, leffoista, vastaa. (1172463) Mies etsii sinua Sinä uskovainen nainen, juuri sellaisena kun olet, haluat perustaa perheen miehen ikään katsomatta. Sinuun haluaa tutustua terve, uskovainen, suomalainen mies. E-Suomi. (1173574) Nainen, n. 60v, ota yhteyttä. Sua hakee 54/180/80, mukava mies kaikkeen kivaan. (1173561) Mistä löytäisin kiltin, vaatimattoman, hoikan, maalaishenk., omillaan toimeentulevan naisen? T. Hoikka, 60v mies E-Suomesta. (1173496) Kaveria vailla miehekäs mies. Savuton nainen, 50-62v, vastaa kivalle aikamiehelle. Yksi nainen piisaa mulle. (1173492) Olen 45v mies 09-alueelta. Nainen, +55v, onko sinulla käyttöä minulle? (1173468) Nyt olisi siisti, hoikka, 49v kaveri pulassa. Sinä nätti nainen, tule pelastaan tilanne. Kesäseikkailumielellä. (1173399) Sinä vapaa, sopusuht., 55-62v nainen. Kaipaat läheisyyttä, hellyyttä ja uskollisuutta, pitkäaik. suhdetta. Sinua etsii 61/175, nuorekas, hoikka, yhden naisen mies. (1173397) Keskiviikko 18.5.2016 PL 118 OU Sinä vapaa nainen, 45-50v. Täällä 53v, vapaa mies hakee elämänkumppania. Olen rehellinen, avoin, romanttinen. Asun 019-alueella. Matka ei este. (1173366) Se on sellaattinen juttu, että tarttisin kunnon naisen, ei baarikärpästä, kainalooni. Olen 58/175/XL, hyvä, yhden naisen mies. Kokeile, niin tiedät. (1173342) Mies, 50v, etsii sopusuht., energisen ja vapaamielisen naisen seuraa. (1173339) Löytyisikö n. 55v, suloista, kivaa, sopusuht., rehellistä naista savuttomalle, sopusuht., terveelle, Lapin miehelle? (1173236) Sinä kaunis, 45-58v nainen. Kesäyöt olisi kiva hullutella. Halia ja pusia? Jos sinustakin, niin vastaile. Olen ihan komea, 44/179/79, siisti mies. (1173217) Sinä nainen siellä. Kevät jo ovella ja kesä nurkan takana. Seuraa ulkoiluun, kahville, ruoka- ja leffakamuksi tositark. etsii 46v, symppis, vapaa mies. (1173212) Olen mies, 58v, elämässä pettynyt. Nainen, et ole hyväksikäyttäjä, ne tunnistan parilla lauseella. Olet rauhall., tunneälyinen, elämää kokenut, kiinnostunut urheilusta, ehkä ilta shakkipelin kanssa muutaman konjakin kera ok. (1173208) Kevät tulee, tuletko sinäkin raitis, vapaa, pehmeä, ihana, 64-70v nainen, ystäväksi tai omaksi kullaksi samanikäiselle, tupakoimattomalle miehelle, jolla on sydän kultaa ja osaa helliä, rakastaa ja kunnioittaa naista? (1173154) Rento, reilu ja huumorintaj. eikä mikään tiukkapipo, 45v mies etsii mukavaa, n. 30-45v naista ihan oikeesti. Olen 09-alueelta. Vastaile, niin tutustutaan. (1173129) Mies, 67/170, etsii naista, max. M-kok., kesään, mökkeilyyn yms. Poltan, olvia vain vähän ja harvoin. 019-itä, voit olla muultakin alueelta. (1173069) Nainen, hoikka, pieni, kivaluont., savuton, hellät tunteet. Minä 61v, pitkä/sopusuht., suht. kiltti, rehti, reipas, remonttitait. yksieläjämies Tuusulasta. Tule minulle kaveriksi. (1173025) Olen mies, 60v, 09-alueelta, savuton ja vapaa. Sinua nainen, 55-65v, odottelen. (1172677) Liity jäseneksi ilmaiseksi! Asiallinen, yksinäinen, raitis, ujohko, luotettava, ok-näk. ja nuorekas, 56/92/180 mies vailla samanlaista naista. (1172963) Sinä kiva, siro nainen. Ota yhteyttä 47v, nuorekkaaseen, tummaan, töissäkäyvään, kivaan mieheen. (1172948) Olen 46v, nuorekas, tumma, jopa komeakin, tekevä mies 019-alueelta. Etsinnässä kiva, herttainen nainen kesään, prätkäajeluille ja/ tai loppuelämän rakkaudeksi. (1172674) Monipuolinen mies, 59/182/75, etsii nuorempaa, uteliasta kevätmiestä. Myös heterot ja seikkailijat vaivautukaa. (1173393) Löytyisikö vapaata miestä, jolla auto ja mökki? Olen trans. Saat sauna- ja kalakaverin. Ja emännän. (1173227) Alistuva, pullukka, 40v bi-btm-mies etsii +50v top-miestä. Olen 019-alueelta, Lohjalta. (1173071) Lisää ilmoituksia teksti-tv:ssä MTV3 & Sub s.830 Nelonen s.550 Juttele heti! Soita 0700 514 500 näppäile 9 ja ilmoitusnumero Lisää ilmoituksia sinäköseoot.fi

Keskiviikko 18.5.2016 YKKÖS-OSAAJAT Autokoulu Koulutusta kaikille teille Nummelan Autokoulu ABC Nummela - Lohja - Karkkila Kurssit alkavat maanantaisin klo 16.15 Hiekkaa, soraa ja maa-ainesta SAARIO JARKKO Oy Myynti: Heidi Karppinen, Hyvää palvelua 046-920 ja ammattitaitoa, 3900, heidi@ykkoslohja.fi Kari Vitikainen, 050-307 1911, oikeaan kariv@ykkoslohja.fi hintaan! IT-palvelut TIETOKONE, OK TIEDOT, OK VERKKO, OK HYVÄ. 19 Jos ei ole soita 010-327 4230 www.ertuki.fi Kalkkipetteri, 08700 LOHJA Kiinteistönvälittäjä Aktia Kiinteistönvälitys Johan Grönqvist Kiinteistönvälittäjä, LKV Pyydä Johan Grönqvist Myyntineuvottelija henkilökohtaista välitystarjousta gsm gsm 0440 050 314 4731563 415 johan.gronqvist@aktialkv.fi fax 010 247 5399 johan,gronqvist@aktialkv.fi Laurinkatu Laurinkatu 43 52 08100 Lohja www.aktialkv.fi Painopalvelut Esitteet, lomakkeet, käyntikortit, lehdet, jne www.painokiila.fi info@painokiila.fi Puh 0207 401 272 Digi- ja offsetpaino Kuormatie 12 03100 NUMMELA Kodin kaapistot ja koneet Keittiöt, muut kaapistot sekä kodinkoneet, ikkunat ja rakennusmateriaalit. TÄYDELLINEN ASENNUSPALVELU Meiltä aktiivirahalla korotonta maksuaikaa. Paloturvatuotteet Kirkniementie 5, Lohja, puh. 019 340 451 presso.center@kolumbus.fi Maanrakennuskoneiden huolto ja varaosat Kaivinkoneiden ja pyöräkuormaajien VARAOSAT Nyt myös maahantuojalta. huolto- ja noutopalvelu Sauvonrinne 2, LOHJA www.ustuonti.fi Rakennuspalveluita Remppaakko Oy, Lohja kylpyhuone ja saunaremontit sertifioidut vedeneristystyöt huoneistoremontit pienetkin rakennusten korjaus-ja huoltotyöt Soita vaikka heti! Puh. 040 575 7333/Laaksonen remontti.markku@gmail.com Soitinliike - kitarat, bassot, ukulelet, tarvikkeet - rummut ja tarvikkeet - digitaalipianot ja kosketinsoittimet - percussiosoittimet Soitinkauppaa jo vuodesta 1992 Vihdintie 11, Nummela Puh. 09-222 6818. Ark. 10-18, la 10-14 Sähköurakointi Sähkötyöt tarvikkeineen SÄHKÖURAKOINTI ARTO HEIKKILÄ KY Arto Heikkilä puh 0400-471 210 Urheiluhalleja VARAA PELIVUOROSI NYT 24/7 Tennis Hub käytössä myös Vihdin hallilla Tennis Sulkapallo Squash Rolling Bandy Salibandy Pingis Golf Virkkalan Tarmon P99 -joukkue Virkkalan Tarmon P99 -joukkue perustettiin syksyllä 2005 jalkapallokoulun päätyttyä. Siitä kokoonpanosta on jäljellä enää kaksi pelaajaa, joista toinen piti yhden välivuoden pelaten muualla. Vuosien aikana on ollut menestystä ja menetyksiä, mutta joukkuehenki on aina ollut hyvä pelaajien kesken. Vuonna 2013-2014 joukkueelle kävi niin kuin monelle muullekin tämän ikäluokan joukkueelle; osa pojista vähensi mukanaoloa toisten harrastusten ja muitten menojen takia ja osa pojista halusi kokeilla siipiään muissa seuroissa. Joukkue päätti kuitenkin jatkaa toimintaansa ja tarjota harrastemahdollisuuden pelaajille, jotka eivät ota asioita liian vakavasti, vaan haluavat treenata, samalla kuin opiskelu ja toiset harrastukset myös vievät osan vapaa-ajasta. Viime talvena joukkue harjoitteli Källhagenissa ja Inkoon Aktia Areenalla, missä myös osa pelaajista osallistui ViTan mies- ten kakkosjoukkueen treeneihin. Harjoituksissa on käynyt vaihtelevasti 6-12 poikaa ja kevään edetessä joukkue siirtyy Kirkniemen nurmikentälle. Joukkueen tavoitteena on saada pojat pysymään liikunnan parissa ja pikkuhiljaa siirtymään miesten kakkosjoukkueen pelaajarinkiin. Miesten kevään otteluihin on jo osallistunut 3-4 poikaa, jotka pärjäävät asiallisesti miesten vauhdissa. Tässä yhteydessä haluan Sponsori: kiittää kaikkia nykyisiä ja entisiä pelajia, valmentajia, huoltajia ja rahastonhoitajaa sekä vanhempia, jotka ovat vuosien mittaan olleet mukana toiminnassamme, ja toivottaa onnea ja menestystä myös jatkossa toteaa joukkueestaan ylpeä joukkueenjohtaja Tom Grönroos Joukkueen vastuuvalmentajana toimii ViTan valmennuspäällikkö Eero Savimäki, huoltajana Timo Karasmäki ja rahastonhoitajana Tiina Kotanen. Rokkilan Hieronta - klassinen hieronta - urheiluhieronta - tukiteippaukset - kinesioteippaukset Messmyrantie 58, 08700 Lohja puh: 0405621071 Harjoituksissa on käynyt vaihtelevasti 6-12 poikaa ja kevään edetessä joukkue siirtyy Kirkniemen nurmikentälle. Kuva: Oma Design.

20 Kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyyskoulutusta, 27.5. klo 08-16 Tieturva 1 28.5. klo 08-16 Työturvallisuuskorttikoulutus Hinta 100 + alv ja Liikenteen turvallisuusviraston kirjausmaksu 17. Ilmoittautuminen: kuljettajaopetus.fi/nvk.palvelut tai lauri@nvk-palvelut.fi RYHDYNKÖ YRITTÄJÄKSI? JAMAX-PUTKI Oy Valo valtaa Vivamon naistenillassa Kevätkauden viimeistä naisteniltaa vietetään Vivamossa keskiviikkona 25.5. teemana Vinkkejä kesätyyliin niin elämässä kun asusteissa. Aiheesta Valo valtaa elämän, kuulemme Vivamon johtaja Leena Bromanin alustuksen, musiikkia aiheen tiimoilta Virpi Salon johdattelemana. Lisäksi on mahdollisuus tutustua House of Lolan kevätmallistoon. Yritys on ruotsalainen kotimyyntiyritys, jonka valikoimista löytyy vaatteita aikuisille ja n. 3-13 -vuotiaille lapsille. Suurimmassa osassa vaatteita materiaalina on laadukas kampapuuvilla ja elastaani. Naistenillan ohjelma alkaa kello 19, Kirppis on avoinna jo kello 18 ja kahvipöytä katettuna kello 18.30 alkaen (maksu). Vivamontie 2, Lohja. JÄRJESTÖT Hiidenseudun Neurot. Kerhon seuraava kokoontuminen la 28.5. klo 14-16 Nummelan Kaarikeskuksen ruokasalissa, Pisteenkaari 13. Aiheena kuntoutus, paikalla on liikunta/kuntoutusluennoitsija Annika Ingves. Tule tutustumaan toimintaan. Yhteydenotot: Piia Lehto 041-4715002 tai hiidenseudun. neurot@gmail.com. Lohjan Kirkniemen Tehtaan eläkeläiskerho Sydän. Jumppa Jussit ja Lohjan Seudun Omakotiyhdistys. Aikataulu Kerimäki Heinäveden luostareihin ja Savonlinnaan. Lähtö Virkkalan Ristin koulu 7.6. klo 6.30, Juhaninkujan pää klo 6.35 ja Virkkalan keskusta. Maksjoki klo 6.40, liikennevalo klo 6.45, linja-autoasema 6.50, Routio klo 7, SSO parkkipaikka klo 7.10, Ratakatu klo 7.15, Lempola 7.20, Mikkelin Päämaja museo klo 10.30, Kenkäverossa 11.45, ruokailu ABC Mikkelissä klo 13, Hotelli herttua 16.30. 10.6. paluumatkalle Herttua hotellista klo 9.30. Kirkniementehtaan Eläkeläiskerho. Jäsenmaksun maksaneille jäsenille Saaristoristeily Helsinki-Porvoo-Helsinki ke 3.8. m/s J.L. Runebergillä. Lähtö Helsingistä klo 10, Porvoossa klo 13.20, paluumatkalle klo 16. Helsinkiin saavutaan klo 19.25. Matkan hinta sisältää kuljetuksen, risteilyn, menomatkalla lohikeiton laivalla sekä paluumatkalla kaffen ja runebergintortun. Bussiaikataulu myöhemmin. Maksu 3.7. mennessä matkatilille FI2452360420135001. Ilmoittautumiset Seppo Honkanen 0400-610923/tekstiviesti. Sposti; seve.ho@dnainternet. net. Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Pop-Up-Kahvila päivä toimistolla Karnaistenkatu 43 ja Karkkilassa Rajakatu 32, 21.5. klo 10-14. Voimaa vanhemmuuteen -teemapäivä 28.5. klo 13. Ilmoittautumiset ja hoitovaraukset, Marikalle tekstiviestillä 040 7177823. Kesäjuhla 2.6. klo 13 Huom! paikka vaihtunut! Juhla Serviisin tiloissa, Länsi-Louhenkatu 31, Lohja. Ilmoittautumiset 20.5. mennessä, marianne.lind@8thwonder. fi/045-1965123. Lisätietoja toimistolta 040-1892121 tai 040 5800442/ pirjo.makinen@hiidenseudunomaishoitajat.fi Lohjan Aseman seudun asukasyhdistys järjestää Kevätkivat tapahtuman su 29.5. klo 11-14. Ilmaisia kirpputori- ja myyntipaikkoja voi varata, paikkoja on rajallinen määrä ja ne varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Oma pöytä. Varaukset ja lisätiedot helena.laukka@dnainternet.net tai puh. 0407051545. Apuomena ry, Lohja www.apuomena.fi Järjestötila Punakaneli, Apuomena ry, Suurlohjankatu 21-23 A. Lounaskahvila avoinna mape klo 9-14, Lounas ma- pe klo 11-13. Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15 To 19.5. Äiti Teresa peittoryhmä 9.15-10.45,, ATKohjausta klo 9-12. Pe 20.5. Istumajumppa klo 9.15-10. Ti 24.5. ATK-ohjausta klo 9-12, Askartelukerho klo 13-15.30, Yhdessä -kerho klo 9-10.45. Ke 25.5. ATK-ohjausta klo 9-12. Järjestötila Sinivuokko, Apuomena ry, Salmenmäentie 26 D Routio. To 19.5. klo 18-20 Nukkiskerho miniatyyri käsilaukut. Ma 23.5. Askartelukerho klo 12.30-15, ti 24.5. Seniorikahvila klo 10-12. Ke 25.5. Istumajumppa klo 12-13. Apuomena ry:n muut kerhot: Senioritalo Linnaistenhovin kerhohuone, Tehtaankatu 22 24, Lohja. Ke 25.5. Askartelukerho klo 13.30-16. Seniorikahvilat, Apuomena ry: To 19.5. Veijolanpihan seniorikahvila klo 13-15 Kivenkatu 5 (kerhotila). Karjalohjan Seniorikahvila klo 13-15 Lasikirkko Keskustie 30. Ma 23.5. Kirkniemen Seniorikahvila klo 13-15 Marskintie 4 (vanha puukoulu) Ti 24.5. Roution Seniorikahvila klo 10-12 Salmenmäentie 26 D (Sinivuokon kerhotila). Virkkalan Seniorikahvila klo 13-15 Tynninharjuntie 21 (Kässäntalo). Perttilän Seniorikahvila klo 12.30-14.30 Sauvonrinne 3 (Kerhohuone Perttilä) Antero Tiainen laulattaa. Ke 25.5. Sammatin Seniorikahvila klo 13-15 Grillijuhlat Lassen ja Mirjan pihalla. Musiikista vastaa Erkki ja Krister. Immulan Seniorikahvila klo 12.30-14.30 Mäntynummentie 10, Lohja as (Asemakirkon tila). Parhaat Vuodet ry. Kahvituvat: Tehtaantupa, Tehtaankatu 14 maanantaisin klo 12. Kasarmitupa, Kasarminkatu 5 A tiistaisin klo 12. Muu toiminta: Ulkoilu-, asiointi- ja saattamisapu, omaishoidon sijaisuudet, päiväkuntoutus ym. Tiedustelut 0440 456137. Lohjanseudun Tanhuujat ry. Haemme Lohja kaupungin Juhannusaaton juhlaan kansantanssijoita pe 24.6. klo 18. Paikka vielä avoin. Harjoitukset tapahtumaan 22.6. klo 18. Lastaajankatu 2, Lohja. Ilmoita tulosi Eila Ulenius 040-7781790 22.5. mennessä. Lohjan Monitoimikeskus ry tarjoaa edullista suolahuonehoitoa ajanvarauksella. Maahanmuuttajille monikulttuurisia ryhmiä, kuten Kielikahvila maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 14-15, Luetaan yhdessä -ryhmä Nummelassa tiistaisin klo 18.15-19.45 ja Lohjalla torstaisin klo 10-12 ja 16-18. Avoinna ma-pe klo 9-16. Sepänk. 7, Lohja, p. 044 375 3503, www.lohjanmonitoimikeskus.fi. Lohjan seudun mielenterveysseura ry/hyvän mielen maja. Avoimia ryhmiämme: keilailu torstaisin klo 17-18. Toritapahtuma 21.5. klo 11-13, nuorten kulttuuritapahtuma Harjulassa 28.5. klo 14-17. Vihdin Kriisikeskuksen kriisivastaanotto lohjalaisille Hyvän mielen majassa Lohjalla keskiviikkoisin klo 13-17. Vastaanottoaikojen varaukset numerosta 044-0421354 ke klo 12-13. Puh. (019) 318 221/ 050-3080546 / toimisto@lsmts. fi, www.lsmts.fi. Toimisto auki ti-to klo 10-13. Lohjan Seudun Eläkeläiset. Halikon Eläkeläisten vierailu to 19.5. Juhla alkaa klo 12 Lisätietoa Manilta, puh. 040-7683404. Lohjan Seudun Eläkeläiset ry. Menemme Kisakeskuksen 23.5. liikuntapäivälle TL Raaseporin bussilla. Aikataulu: klo 7 Routio, klo 7.15 Muijala, klo 7.20 Mäntynummi, klo 7.30 Keskilohja, klo 7.40 Nahkurintori, klo 7.50 Virkkala. Liikuntapäivän osanottomaksu ja bussimatka kerätään bussissa. Liikuntapäivä on samalla yhdistyksemme kevään toiminnan päätöstilaisuus. Lisätietoa Manilta, puh. 040-7683404. Muijalan asukasyhdistys järjestää Muijalan Markkinat su 22.5. klo 14-16 Muijalan koululla, Takaniityntie 26. Tarjolla on poniratsastusta, ongintaa namulammesta ja pomppulinna (maksullisia), Sporttivaunu, kesäkukkien, kuivakakkujen ja Kakkutalon tuotteiden myyntiä, tuote-esittelyjä, perennanvaihtoa, poliisi (hälytysvaraus), VPK, buffetti (kahvi/tee/mehu + pientä makeaa ja suolaista kahvileipää). Päiväkodin vanhempainyhdistys ottaa vastaan lahjoituksena urheiluvälineitä sekä lasten ja nuorten kirjoja. SAK:n Lohjan paikallisjärjestö Ry. Johtokunnan kokous ke 18.5. klo 18 Metallituvalla, Tehtaankatu 9, Lohja. Johtokunta kokoontuu varajäsenineen. Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki ry. Tutustutaan Porlan rikkaaseen linnustoon ilta- Kalle Jussila saapuu esiintymään Lohjan Tanhuhoviin lauantaina 21.5 ja jakaa kaikille lippujen ostaneille 500 kappaletta uutuus CD singleä Hyvästi. Kalle Jussila on suomalainen laulaja sekä musiikintekijä. Hän kantaa ylpeänä tangolaulajan titteliä. Kalle Jussila lähti hieman varttuneemmalla iällä uudelleen n. 10 vuoden tauon jälkeen musiikin pariin. Siitä onkin todisteena jo kolme levyllistä musiikkia, joista suuri osa on Kallen omaa sävellys- ja sanoitustuotantoa. Hänen menestyksensä tangomarkkinoilla on siivittänyt uraa eteenpäin. Hän sijoittui vuonna 2013 neljänneksi, ja vuoden 2015 kovan kisan lopputuloksena oli toinen sija. Tämä onkin auttanut Kallea saavuttamaan suuren suosion tanssimusiikin ystävien parissa. Keikkapaikat täyttyy iloisista ihmisistä hänen keikoillaan. Nyt on jälleen uuden levyn Keskiviikko 18.5.2016 Lasten liikunnallisille kesäleireille ilmoittautuminen käynnissä Lohjan Liikuntakeskuksen lasten liikunnalliset kesäleirit tarjoavat hauskaa liikuntaa ja toimintaa kavereiden kanssa. Ohjatun liikunnan lisäksi leirihintaan kuuluu lämmin ateria. Liikuntaleiri Sporttikeskus Tennari, Rantapuisto 45, Lohja. Ma 6.6. pe 10.6. kello 9.00 15.00. Leirimaksu. Pusulan koulu, Kaukelantie 1, Pusula. Ma 13.6. pe 17.6. kello 9.00 15.00. Leirimaksu. Puolet päivästä leirillä tutustutaan eri liikuntalajeihin lajiseurojen ohjaajien opastuksella ja toinen puoli liikutaan ja leikitään sekä sisällä että ulkona. Puolilta päivin syödään lämmin ateria. Liikuntaleiri Harjun Urheilukeskus, Runokatu 1, Lohja ma 20.6. ke 22.6. kello 9.00 15.00. Leirimaksu. Puolet päivästä leirillä tutustutaan ulkoliikuntalajeihin (suunnistus, yleisurheilu, golf) ja toinen puoli vesiliikuntalajeihin (uinti, melonta, vesipelastus) lajiseurojen ohjaajien opastuksella. Puolilta päivin syödään lämmin ateria. Lasten leireillä on omat ryhmät eri-ikäisille: ryhmä 1: 2007 2008 syntyneet ja ryhmä 2: 2003 2006 syntyneet. Ilmoittautuminen lasten kesäleireille on alkanut: lisätiedot ja ilmoittautuminen www.lohjanliikuntakeskus.fi Lasten kesän Neidonkeitaan uimakouluihin (6.6.-17.6.) on vielä paikkoja lisätiedot ja ilmoittautuminen www.neidonkeidas.fi Kalle Jussila esiintyy Lohjalla Tanhuhovissa Hirvikolari Viime maanantaina klo 22.20 Siippoossa Kehätiellä törmäsi (-81 synt.) Orimattilasta oleva nainen henkilöautolla hirveen. Nainen ajoi Kehätietä Hyvinkään suuntaan, kun hän törmäsi tielle tulleeseen hirveen. Hirvi kävelyretkellä 24.5. Lähtö Aurlahden veneenlaskupaikalta klo 18. Lisätietoja Esa 0500961887. Hiidensalmen kalastuskerho järjestää jäsenilleen mato-onkikilpailun la 21.5. klo 14-16. Osallistumismaksu. Kokoontuminen kerhon venerannassa. Länsi-Uudenmaan Jooga ry:n järjestämä kesäjooga ti 24.5. klo 19.30-21 Harjun koululla (Toivonkatu 2, Lohja). Maksu. Ota oma alusta mukaan. aika. Kesän alussa ilmestyvältä uudelta albumilta, joka sisältää myös monta uutta Kallen omaa tanssittavaa laulua, lohkaistaan radiosoittoon laulu, joka on todella tärkeä ja merkitykseltään suuri niin Kallelle kuin myös erittäin suurelle joukolle yleisöä. Tämä laulu pitää sisällään niin ilon kuin pettymyksenkin tunteita. Tätä laulua on toivottu Kallelta todella paljon. Huomasin sen, kun sain laulun valmiiksi studiollani ja lopullinen mixaus oli kuunneltavissa. Silloin purkautuivat koko tangokisojen aikaan ja sen jälkeen koetut tiedostetut ja tiedostamattomat tunteet. Uskon myös, että suuri osa kannattajistani kokee samankaltaisia tunteita, kertoo Kalle. Tulevalta albumilta lohkaistaan kappale nimeltään "Hyvästi". Laulu on Montenegron euroviisukappale 2015 Adio, jonka Kalle Jussila esitti tangokilpailussa 2015 superfinaalissa Susanna Heikin kanssa. menehtyi tapahtumapaikalle. Autosta vaurioituivat konepelti, tuulilasi ja katto. Nainen sai hajonneesta tuulilasista irronneista lasinsiruista haavoja kasvoihinsa.