1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4.2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen viidestoista.



Samankaltaiset tiedostot
1. Yleistä Yhdistys on perustettu , joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen kolmastoista.

Hyväksyttiin vuoden 2015 vuosikertomus ja tilinpäätös sekä vuoden 2016 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 2/2016 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Syksyn valot. Hannu Niskanen

Syyskauden alkaessa. Hannu Niskanen puheenjohtaja

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

1/5. Hannu Niskanen puheenjohtaja

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Toimintakertomus vuodelta 2013

Kokouksen esityslista

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2014

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Toimintakertomus vuodelta 2013

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Toimintakertomus 2015

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2018 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI

Tavoitteiden toteutuminen

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2017 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KESKI-UUDENMAAN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: kello Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Vars.jäsenet Malla Dunder Varajäsenet Ulla Eerola

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS

Läsnä 12 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen hallituksen jäsen Ismo Nöjd avasi kokouksen.

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

Keravan Reserviläiset ry

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Kristillinen Eläkeliitto ry

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Toimintakertomus vuodelta 2010

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2017 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Päivän aikataulu on seuraava: Klo Juhlaliputus Klo Juhlavalaistus

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY

TOIMINTAKERTOMUS 2012

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 4/2016

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

TOIMINTASUUNNITELMA

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

1/6. Pääsiäinen. Hannu Niskanen ***** Vuosikokous

Transkriptio:

l TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4.2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen viidestoista. 2. Toimintasuunnitelman toteutuminen 3. Jäsenistö 4. Hallitus ja vastuualueet Toimintavuodelle laadittu toimintasuunnitelma on toteutunut. Tilaisuudet, juhlat ja muut jäsentapahtumat ovat toimintasuunnitelman mukaiset. Vuoden alussa jäseniä oli 955. Lisäksi sotaleskiä kunniajäseninämme oli 4. Vuoden lopussa jäsenmäärä oli 977, joista kannatusjäseniä oli 21. Sotaleskiä, kunniajäseniämme, oli 3. Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja on Lea Heino ja yhdistyksen kunniajäseniä ovat Pirkko Helenoro, Annikki Saarenmäki ja Heikki Tirkkola. 1.1. 20.3.2015: Puheenjohtaja Hannu Niskanen Hallituksen jäsenet: Airaksinen Mirjami, varapuheenjohtaja Juhola, Matti, jäsenasiat Myllylä, Anna-Leena, kokoussihteeri Pelander, Gunvor, taloudenhoitaja Böök, Kaisa, sihteeri Juntto, Anneli Pakkanen, Annikki Saloranta, Maija-Kaarina, tiedotus 21.3. 2015 15.3.2016 Puheenjohtaja Hannu Niskanen Airaksinen Mirjami Böök, Kaisa * Juntto, Anneli* Pakkanen, Annikki* Pelander, Gunvor* Raikaslehto, Eila Tarjamo, Sirkka-Liisa Vuoristo-Salonen, Anneli *erovuorossa 2016 5. Kokoukset: Vuosikokous Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 11.03.15 Kampin palvelukeskuksen juhlasalissa osoitteessa Salomonk. 21, Helsinki. Puheenjohtajana toimi Pertti Suominen Hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Hannu Niskanen. Hallituksen jäsenmääräksi päätettiin 8 ja valittiin hallituksen jäsenet. Toiminnantarkastajiksi valittiin yksimielisesti Meeri Häkkinen ja Kirsti Hämäläinen ja varatoiminnantarkastajiksi Kaisa Hakala ja Marja-Terttu Hall. Valittiin KOL:n liittokokoukseen 10 varsinaista edustajaa: Mirjami Airaksinen, Pirkko Helenoro, Matti Juhola, Paavo Kohtala, Veikko Korpi, Anna-Leena Myllylä, Hannu Niskanen, Gunvor Pelander, Annikki Saarenmäki ja Sirkka-Liisa Tarjamo ja 4 varaedustajaa: Kaisa Böök, Anneli Juntto, Pirkko Koroma ja Annikki Pakkanen. Vuosikokous hyväksyi hallituksen sääntömuutosesityksen. Yhdistyksen vuosikokouskutsu voidaan muutoksen jälkeen lähettää myös sähköisesti. Lisäksi hallituksen jäsenmäärä voi olla puheenjohtaja ja 3-8 jäsentä ja sekä puheenjohtajan että jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Toimikaudet rajattiin kolmeen peräkkäiseen toimikauteen. 1

Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui 10 kertaa. Lisäksi on käyty sähköpostineuvotteluja. Hallituksen nimeämät työryhmät ja toimikunnat ovat kokoontuneet hallituksen kokousten valmistelijoina. 6. Työryhmät ja toimikunnat Liite 1 7. Varsinainen toiminta. Hallitus nimesi seuraavat työryhmät/toimikunnat: juhlatyöryhmä, jäsentilaisuuksia valmisteleva työryhmä, taloustyöryhmä, tiedotustyöryhmä, arkistotyöryhmä ja matkoja järjestävä työryhmä. Jäsentilaisuudet Kampin palvelukeskuksessa Liite 2 Jäsentilaisuuksia pidettiin 8. Osallistujia tilaisuuksissa oli 50-130. Ne pidettiin ruokasalissa tai juhlasalissa. Tilaisuuksissa oli esitelmiä eri aihealueilta, keskustelua, musiikkiesityksiä, yhteislaulua ja tiedotuksia. Muita jäsentilaisuuksia Hallituksen ja pienryhmien palaveri pidettiin 5.11. Kinaporin palvelukeskuksessa. Ryhmätoiminnat 8. Ansiomerkit 9. Tuetut lomat Helsingissä säännöllisesti kokoontuneita ryhmiä on ollut 9. Niiden toiminnoista on erilliset liitteet: Hengellinen piiri, vetäjänä Antti Kärjä. Liite 4 Kirjoittajaryhmä, vetäjänä Anja Huotari-Siimes ja Kaija Rantalainen-Huber. Liite 5 Laulukuoro Sirpaleet, yhteyshenkilönä Pirkko Koroma Liite 6 Lausunta- ja runoryhmä Runoniekat, vetäjänä Arja Mäntsälä. Liite 7 Lukupiiri Lukutoukat, vetäjänä Laila Palho Liite 8 Retkiryhmä, vetäjänä Annikki Pakkanen. Liite 9 Saksankielen ryhmä, vetäjänä Mirjami Niinimäki. Liite 10 Teatteriryhmä, Thaliarinki, vetäjänä Marja Rissanen. Liite 11 Ystäväpiiri, vetäjinä Eila Raikaslehto ja Sirkka Leppänen Liite 12 Lähiseudulla toimivia ryhmiä oli 5 Espoon ryhmä, vetäjinä Paavo Kohtala ja Pirkko Saari. Liite 13. Hyvinkään ryhmä, vetäjänä Päivy Penttinen. Liite 14 Keravan ryhmä, vetäjänä Lea Heino. Liite 15. Nurmijärven ryhmä, vetäjänä Veikko Korpi. Vantaan ryhmä, vetäjänä Aila Linden. Liite 16. Kuluvana vuonna jaettiin seuraavat ansiomerkit: KOL:n hopeinen ansiomerkki Gunvor Pelanderille, Maija-Kaarina Salorannalle ja Maija Väisäselle ja harrastusmerkit Marja-Liisa Ingmanille, Liisi Karjalaiselle, Sinikka Kosuselle, Kaarlo Kuntsille ja Aila Lindénille sekä yhdistyksen standaari Aino Kaulénille. Valtioneuvosto myönsi Aulikki Saaritsille Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin. Yhteyshenkilönä oli Annikki Pakkanen. Tuetulle lomalle Yyteriin pääsi 20 henkilöä. 2

10. Tiedotus 11. Edustukset Jäsenkirjeitä lähetettiin 5 kpl, joista yksi oli pelkästään sähköisenä. Alkuvuoden kirjeistä vastasi Maija-Kaarina Saloranta ja vuosikokouksen jälkeen Sirkka-LiisaTarjamo. Jäsenkirje 1 ja 2 lähetettiin postitse kaikille jäsenille. Muut kirjeet lähetettiin postitse jäsenille, joilla ei ole sähköpostia ja sähköpostisoitteen omaaville sähköisesti. Varsinaisten jäsenkirjeitten välillä käytettiin sähköpostia pikaiseen tiedottamiseen. Jäsenkirjepostitukset on hoidettu jäsenten vapaaehtoistyönä EJY:n toimitiloissa. Hallitus esittää täten kiitokset talkoolaisille. Yhdistyksen internetosoite on www.sotaorvot.fi. Yhdistyksen esite päivitettiin ja siitä otettiin 500 kappaleen painos. Esitettä on jaettu uusille jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Yhdistyksen tiedotuksen on hoitanut alkuvuodesta Maija-Kaarina Saloranta ja vuosikokouksen jälkeen Sirkka-Liisa Tarjamo. Yhdistyksellä on facebook-sivusto. Kirkko- ja kaupunki lehdessä on tiedotettu Itsenäisyyspäivän konsertista. Sen esitteitä jaettiin seurakuntayhtymän kautta. Sotaorpojen virrestä on tiedotettu eri yhteyksissä jakamalla sen tekstiä. Yhdistyksen kotisivuista ja ylläpidosta on vastannut Jaakko Harjuvaara. Tämä näkyvyys on tärkeä. Hallituksen lämpimät kiitokset Jaakko Harjuvaaralle. Hannu Niskanen on toiminut Kaatuneitten Omaisten Liiton hallituksen jäsenenä ja varajäsenenä Sirkka-Liisa Tarjamo.. Yhdistyksen edustaja on osallistunut helsinkiläisten veteraanipiirien puheen- ja toiminnanjohtajien kokouksiin, joissa on käsitelty Helsingissä järjestettäviä tilaisuuksia. Huoltoviesti-lehden toimitusneuvostossa ovat olleet yhdistyksemme jäsenet Päivy Penttinen ja Terttu Snellman. 12. Yhteistyötahot Kaatuneitten Omaisten Liitto ry, yhdistyksemme keskusjärjestö, sekä muut sotaorpoyhdistykset. Yhteistyökumppaneina ovat olleet Meilahden, Munkkivuoren, Paavalin, Roihuvuoren ja Töölön seurakunta sekä Tuomiokirkkoseurakunta. Saksan ryhmä ja uusi kirjallisuuspiiri Lukutoukat on voinut kokoontua Folkhälsanin tiloissa ja Ystäväpiiri Suomen Punaisen Ristin koulutustiloissa korvauksetta.. Yhdistys on Vanhustyön Keskusliiton jäsen. Eila Raikaslehto osallistui yhdistyksen edustajana Liiton liittokokoukseen. Helsingin kaupunki on antanut Kampin ja Kinaporin palvelukeskusten ja Meilahden virkistyskeskuksen kokoontumistiloja käyttöömme maksutta, samoin Espoon ja Vantaan kaupungit ovat antaneet toimitiloja maksutta käyttöön. Keravan ryhmän toimintaa on avustanut Keravan kaupunki myöntämällä avustuksen tilavuokriin. EJY, Espoon järjestöjen Yhteisö, on antanut yhdistyksemme käyttöön kokoontumis-, varasto- ja arkistotilaa edullisesti. Yhteistyötä on ollut monien tilaisuuksissamme ja juhlissamme esiintyneiden tieteen ja taiteen edustajien kanssa. 13. Yhdistyksen taloudellinen asema Jäsenmaksu oli henkilö- ja kannatusjäseneltä 20. Jäsenmaksulla on katettu KOL: n liittomaksu, 10 /jäsen, yhteensä 9510, jäsenkirjeitten kustannukset sekä juoksevia menoja. 3

Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta myönsi avustusta 1500 vertaistukeen ja tilavuokrista aiheutuviin kuluihin kohdennettuna helsinkiläisiin, Keravan kaupunki 609,30 tilavuokriin, Espoon kaupunki myönsi kohdeavustusta 1950,00, jossa yhtenä kohteena ovat jalkahoidot ja Vantaan kaupunki myönsi avustusta 300 toimintaan. Hallitus on ollut aktiivinen ja pyrkinyt vaikuttamaan päättäjiin ja ottanut yhteyksiä lukuisiin sponsoreihin. Itsenäisyyspäivän konsertista saatiin tuloa 785,70. Tuloja on saatu myös yhdistyksen kirjojen, antologian, korttien, adressien, rintamerkkien ym. tuotteiden myynnistä. Maaseudun Sivistysliiton opintokeskukselta on saatu opintokerhoavustuksia kirjoittajaryhmälle OrvoKit 75,90 ja Sirpaleet -kuorolle 217,80. Yhdistyksen kirjanpidon on hoitanut yo merkonomi Tarja Paananen. Tilinpäätös osoittaa 3753,94 alijäämää, jonka hallitus esittää siirrettäväksi voitto- ja tappiotilille. Vuonna 2014 vastaava luku oli 1450,68. 14. Erityistä kuluneena vuonna 15. Sotaorpotunnus 16. Tiivistelmä Hallitus on laatinut strategian toiminnan suuntaviivat ja tehnyt koosteen yhdistyksemme jäsenille tarjottavista palveluista. Sekä toiminnan suuntaviivoja että palveluita jäsenille on esitelty pienryhmien ja hallituksen palaverissa. Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi 6.7.2015 sääntömuutoksen. Säännöt ovat luettavissa internet -sivuillamme. Taloussääntöön liittyvä matkustusohjesääntö otettiin käyttöön 1.1.2015. Yhdistys on sotahistorioitsija Eeva Tammen aloitteesta ja yhdessä hänen kanssaan valmistellut tiedonkeruun/tutkimuksen aiheesta Isän muisto ja sotaorpous kokemuksena. Jäseniä pyydetään muistelemaan tapahtumia ja kirjoittamaan niistä. Aineiston käsittelee ja toimittaa Eeva Tammi. Valtiovallan 7.9.2014 myöntämän sotaorpotunnuksen saantia yhdistyksemme juhlisti Helsingin kaupungintalon juhlasalissa pidetyllä arvokkaalla tilaisuudella 27.1.2015. Kaupunki tuki juhlaamme luovuttamalla käyttöömme juhlasalin ja tarvittavan henkilökunnan korvauksetta. Tästä yhdistyksemme esittää Helsingin kaupungin johdolle kiitoksensa. Yhdistys on tukenut sotaorpojen itsenäistä selviämistä ja toimintakykyä ja tarjonnut vertaistukea. Pyrkimyksenä on ollut saada jäseniä mukaan itse toimintaan Samoin pyrkimyksenä on ollut tiivistää sotaorpoyhdistysten yhteistoimintaa. Kaatuneiden muiston vaaliminen on velvollisuutemme ja kunnia-asiamme. Eri yhteistyötahot ovat tukeneet yhdistyksen toimintaa taloudellisesti ja toiminnallisesti. Heidän antamansa tuki sotaorvoille on ollut yhdistyksen toiminnan kannalta merkittävää. Jäseniä on muistettu merkkipäivinä. Hallitus toteaa yhdistyksemme suuren vapaaehtoistyön määrän pysyneen ennallaan ja esittää kiitokset työryhmien vetäjille, jotka ovat korvaamattomia. Samoin kiitokset niille jäsenille, jotka ovat osallistuneet jäseniltoihin ja ryhmien tilaisuuksiin ja jäsenille, jotka ovat antaneet palautetta ottamalla aktiivisesti yhteyttä hallitukseen. Helsingissä 4.2.2016 4

HALLITUS Toimintakertomuksen liitteet Työryhmät Liite 1 Juhlatyöryhmä (kirkolliset ja muut juhla- ja muistotilaisuudet): Pirkko Koroma, Hannu Niskanen, Anna-Leena Myllylä, Veli Heikkilä ja Marja Rissanen. Jäsentilaisuuksia valmisteleva työryhmä: Kaisa Böök, Anneli Juntto, Anneli Vuoristo - Salonen ja Annikki Pakkanen. Taloustyöryhmä (varojen ja sponsoreiden hankinta, talousarvion laadinta ja sen seuraaminen): Gunvor Pelander, Anneli Juntto ja Eila Raikaslehto. Tiedotustyöryhmä: Sirkka-Liisa Tarjamo, Anna-Leena Myllylä, Gunvor Pelander ja Eila Raikaslehto. Arkistotyöryhmä: Annikki Saarenmäki, Lea Heino, Anna-Leena Myllylä ja Maila Nyman. Matkoja järjestämään nimettiin, Annikki Pakkanen ja Kaisa Böök, Toiminta-avustuksia laativat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Keravan osalta paikallisryhmien edustajat. Pienryhmillä on ryhmien valitsemat vetäjät. Lähiseuduilla toimivilla ryhmillä, Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi, Hyvinkää, Kerava, Nurmijärvi ja Vantaa on omat toimintakertomuksen mukaiset vetäjänsä. Jäsentilaisuudet Kampin palvelukeskuksessa Liite 2 Jäsentilaisuuksia pidettiin 8. Jäseniä tilaisuuksissa oli 45-90. Ne pidettiin Kampin palvelukeskuksen ruokasalissa tai juhlasalissa. Tilaisuuksissa oli esitelmiä eri aihealueilta, keskustelua, musiikkiesityksiä, yhteislaulua ja tiedotuksia. 14.1. Luustoliiton projektipäällikkö Jenni Tuomela kertoi luuston kuntoon vaikuttavista tekijöistä ja luustosairauksista. Osallistujia 65. 11.2. Sotahistorioitsija Eeva Tammi kertoi talvisodan suurimmista tappioista ja kentälle jääneiden etsinnästä. Osallistujia 81. 8.4. LKT Pentti Klefströmin aiheena oli syöpä ja terveydestä huolehtiminen. Osallistujia 68. 20.5. Psykkis-Teatteri esitti Oiva Paloheimon tekstiin dramatisoidun Tirlittan sotaorvon sanoma. Osallistujia 55. 9.9. Kolumnisti, kirjailija Kalle Isokallio alusti ajankohtaisista asioista. Osallistujia 81. 14.10. Kelan asiantuntija Pirjo Ikävalko kertoi Kanta-palvelusta. Tilaisuus oli avoin kaikille Kampin palvelukeskuksen asiakkaille. Osallistujia 62. 11.11. Vanhustyön Keskusliiton korjausasiantuntija Pekka Martikainen antoi neuvoja turvallisesta asumisesta ja asunnon korjauksesta. Osallistujia 44. 10.12. Yhdistyksen pikkujoulu ruokasalissa ja juhlasalissa. Professori Reijo Pajamo kertoi joululaulujen synnystä, säesti lauluja ja laulatti yleisöä. Runoniekat esiintyivät. Osallistujia n. 90. 5

Juhla- ja muistotilaisuudet Liite 3 27.1. Yhdistys järjesti sotaorpotunnuksen saannin kunniaksi juhlan tammikuussa. Juhlapaikaksi saatiin Helsingin kaupungintalon juhlasali. Arvovaltaiset kutsuvieraat ja lukuisat jäsenemme saivat nauttia omien jäsentemme ja ulkopuolisten esittämästä korkeatasoisesta ohjelmasta sekä tarjoilusta. Juhlaan toivat tervehdyksen Helsingin kaupunki, valtiovalta ja evankelisluterilainen kirkko. Juhlan onnistumisen mahdollisti jäsentemme työpanos, josta hallitus esittää kiitoksen. Erityiskiitos pääjärjestäjälle Maija-Kaarina Salorannalle. 13.3. Yhdistys osallistui talvisodan päättymisen tilaisuuteen Mannerheimin patsaalla. 27.4. Yhdistys osallistui Kansallisen Veteraanipäivän juhlallisuuksiin 9.5. Yhdistys teki käynnin ja laski kukkavihkon Sodan ajan naisen muistomerkille. Arja Mäntsälä lausui runon. Muistomerkille vietiin myös kynttilä jouluksi. 17.5. Kaatuneitten muistopäivänä KOL vietti 70-vuotisjuhlaa Helsingin tuomiokirkossa juhlamessussa ja Helsingin yliopiston juhlasalissa. Juhlien käytännön järjestelyihin osallistuivat useat jäsenemme. Ortodoksisen hautausmaan muistopaadelle laskettiin yhdistyksen kukat. 5. - 6.9. Valtakunnalliset hengelliset ja kulttuuripäivät olivat Oulussa. 30.11. Osallistuttiin talvisodan alkamisen muistotilaisuuteen: seppeleenlaskuun Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaalle. Yhdistyksen lippua lippulinnassa kantoi Aatos Mesilä. 6.12. Yhdistys järjesti yhdessä tuomiokirkkoseurakunnan kanssa Helsingin Vanhassa kirkossa perinteisen Itsenäisyyspäivän konsertin. Muut tapahtumat Hietaniemeen sotaorpojen muistopaadelle on jätetty kynttilälyhty, johon jäsenet ovat vieneet kynttilöitä. Muistopaateen kiinnitettiin kuluvana vuonna pronssinen hautalogo. Monet yhdistyksen jäsenet ovat olleet kiitettävästi mukana eri tilaisuuksien ja juhlallisuuksien toteutuksessa yhdessä hallituksen kanssa. 24.11. Yhdistyksemme jäsenille oli järjestetty liput Musiikkitalon Toivo Kärki 100 konserttiin. Osallistujia oli 47. 8.12. Sibelius 150 Musiikkitalossa konserttiin osallistui 20. 6

RYHMIEN TOIMINTAKERTOMUKSET Hengellinen piiri Antti Kärjä Liite 4 Kokoontumispaikkana on ollut edelleenkin Temppeliaukion kirkon seurakuntasali, joka on saatu käyttöömme ilman kuluja. Siivouksemme olemme hoitaneet itse. Kokoontumisia täällä on ollut 7 kertaa, joissa on käynyt yht. 76 henk. Eli keskim. 11 henk./kerta. Uusia kävijöitä on ollut 1 henkilö. Pienryhmän vetäjänä on toiminut Antti Kärjä, yhteyshenkilönä Tuulikki Vatanen. Kokoontumisten pj. pastori Eija Kilpi Kahvitusemäntänä: Aino Kaulén (vastuu myös avaimista ja siivouksesta). Tilastoinnissa on ollut apuna Inkeri Hyvönen, kukka- ym. tervehdykset on hoitanut Helvi Lehtisalo ja viime kevään kahvituksissa oli vapaaehtoinen avustaja Aila Luopa. Heille lämmin kiitos! Yhdistyksemme hallituksen myöntämä yhdistyksemme standaari luovutettiin arjen sankarille Aino Kaulénille. Perusteena oli vapaaehtoinen emäntänä toimiminen 10 vuoden ajan. Kiitos Aino! Sotaorpo Hilkka Ala-Kurhilalta saimme joulukuun lopussa tiedon, että hänen aviomiehensä, sotaveteraani Voitto Ala-Kurhila on nukkunut pois, pitkän sairauden jälkeen. Piirimme muisti Voiton omaisia surunvalitteluadressilla. Voitto kävi aikoinaan, ennen sairastumistaan piirissämme. Ohjelmana on ollut: Iloinen kanssakäyminen, kuulumisien vaihto, Jumalan Sanan hoitava läsnäolo, rukous ajankohtaisista ym. asioista, virret ja laulut kaikella on ollut tarkoituksena tuoda rohkaisua ja voimaa arkielämään. Antti Kärjän julkaisuista on keskusteltu; Surun Risti Pitkärannassa 15 vuotta. Antti Juhanin kirje talvisodassa kaatuneelle isälleen Isänpäivänä 2015, Viime sotiemme Tässä auttoi Herra, ja joulukirje tälle joukolle Amaryllis. Kahvirahat on kerätty vapaaehtoisella 2,00 maksulla, Hengellisellä piirillä ei ole ollut tuloja eikä menoja, työt ja tarvikkeet on hoidettu talkooperiaatteella. Hengellisen piirin jäsenet osallistuivat Kaatuneitten Omaisten Liiton 70- vuotis juhlajumalanpalvelukseen Tuomiokirkossa 17. 5. 2015 kolehdin kantajina, 10 henk., ohjelmalehtien jakajina 4 henk. ja airueina Yliopiston juhlasalissa 6 henk. Kirjoittajaryhmä OrvoKit Anja Huotari-Siimes Liite 5 Kirjoittajaryhmä OrvoKit on kokoontunut perinteiseen tapaansa Meilahden virkistyskeskuksessa joka kuukauden viimeisenä perjantaina, paitsi kesä- heinä ja joulukuussa, yhteensä 9 kertaa. Tällä kaudella ryhmä on saanut yhden uuden jäsenen. Tilaisuuksissa on ollut paikalla 9-12 henkilöä kerrallaan. Aihevalikoima on ollut vapaa. Aiheiden erilaisuudesta johtuen keskustelu on ollut monipuolista ja syvällistä. Ryhmän jäsenet ovat saaneet toisiltaan vihjeitä ja vinkkejä kirjoitusten jatkotyöskentelyyn. 7

Ruumishan se tässä vanhenee, tekee syksyään. Sielu ei vanhene, se syvenee, täyttyy kokemukselle, tyyneydellä. Sirpaleet kuoro Pirkko Koroma Liite 6 Kulunut vuosi alkoi yllättäen merkittävällä muutoksella. Pitkään kuoron musiikillisena johtajana toimineen Tomi Kujansuun tilalle saatiin Toni Hintsala. Toni opiskelee Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikkiosastolla. Kevätkauden hän ohjasi kuoron kaikki harjoituskerrat ja syyskaudella hänen sijaisenaan toimi neljä (4) kertaa Enni Korhonen, joka myös opiskelee Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolla. Tomi Kujansuu johti kuoroesityksen 27.1 ja muut esitykset on johtanut Toni Hintsala. Musiikillisen johtajan osuus toimintakertomukseen. Kuluneen vuoden aikana olemme jatkaneet kuoron soinnin rakentamista hakemalla äänenkäytössä kokonaisvaltaisuutta ja hyvää kvaliteettia. Harjoituksissa olemme keskittyneet myös tekstin selkeyteen ja tekstilähtöisyyteen tulkinnassa. Uuden johtajan myötä myös ohjelmistoon on tullut uusia kappaleita ja sovituksia, osa hyvinkin haastavia. Kuoron laadun taso on musiikillisissa asioissa ottanut harppauksen ylöspäin ja useista haasteista olemme selvinneet kunnialla. Iloksemme olemme saaneet kuulla myös paljon positiivista ja kannustavaa palautetta esiintymisiemme yhteydessä ja ensi vuonna jatkamme samalla innolla sotaorpojen tarinoiden eteenpäin viemistä sanoin ja sävelin. Kirjoitti Toni Hintsala. Kuluneen vuoden aikana on harjoiteltu kevät- ja syyskaudella kaikkiaan15/15 kertaa. Yhteensä 30. Harjoituskerta on aina puolitoista tuntia. Jokaisen esiintymiskerran yhteydessä harjoitellaan myös puolisen tuntia. Alkuvuoden esiintymiset 24.1. Pieni konsertti teemapäivänä Lohjan Vivamo. Sodan vammat toisessa polvessa 27.1. Sotaorpojen tunnusjuhla Helsingin kaupungintalon juhlasali 17.5. KOL 70 v. juhlamessu HelsinginTuomiokirkko Loppuvuoden esiintymiset 25.10 Keski-Pohjanmaan kirkkopyhä Paavalin kirkon seurakuntakeskus 3.12 Itsenäisyysjuhla Kampin palvelukeskus juhlasali 6.12 Itsenäisyyspäivän konsertti Helsingin Vanha kirkko PSSO: n hallitus on maksanut kuoron musiikillisen johtajan palkan. Harjoituspaikka Paavalin seurakunnan tiloissa on ollut edelleen ilmainen.. Lausunta- ja runoryhmä Runoniekat Arja Mäntsälä Liite 7 Vuonna 2015 kokoonnuimme kevätkautena kuusi kertaa ja syyskautena seitsemän kertaa Kampin palvelukeskuksen Famu-kerhohuoneessa. Kantavia vakiojäseniä on viisi ja pari uutta on tullut joukkoomme vuoden aikana. Ilmoittelemme kokoontumisistamme jäsenkirjeissä ja kaikki runoudesta kiinnostuneet ovat sydämellisesti tervetulleita joukkoomme. Harjoittelemme yhteisesityksiä sekä yksilöllisiä runouden tulkintoja. Pyrimme tuomaan esiin arvostettuja suomalaisia runoilijoita. Myös sota-ajan runoutta on luettu ja esitetty eri tilaisuuksissa. Ryhmän jäsenet ovat esittäneet omia runojaan. Iloisia ja samalla syvällisiä runoja on kirjoittanut Jaakko Parkkila. Myös hänen kirjoja olemme lukeneet piirissämme ja ihastelleet eläviä kuvauksia suomalaisesta luonnosta ja ihmisistä. Sotaorpojen Tunnusjuhlassa Orvokki Hentunen esitti oman runonsa. Sodan naisen muistomerkillä esitimme ryhmänä sotalesken-orvon osasta kertovasta runosta Rantahiekassa lapsen jäljet -osioita Äitienpäivän kunniaksi. Sotaorpojen joulujuhlassa ryhmämme esitti hauskan Sota-ajan vanhasta peilistä kertovan 8

tarinan. Ryhmämme on toiminut vertaistukena osallistujille. Lukupiiri Lukutoukat Laila Palho Liite 8 Uusi ryhmä Lukutoukat kokoontui syksyllä 2015 Folkhälsanin tiloissa kolme kertaa. Keskusteltiin yleisesti lukutottumuksista ja mielilukemisista. Lokakuun kirjakohteina olivat Ulla-Lena Lundbergin Jää ja Heidi Köngäksen Dora, Dora. Loppuvuodesta käsiteltiin vuoden 2015 Finlandiapalkintoehdokkaita. Osallistujia oli enimmillään kahdeksan. Retkiryhmä Annikki Pakkanen Liite 9 Vuoden ensimmäinen retki 3.2. suuntautui Ateneumiin, jossa tutustuttiin oppaan johdolla Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlan tiimoilta näyttelyyn Sibelius ja taiteen maailma. Osallistujia 21. 7.5. Designmuseo Arabian galleria tarjosi näyttelyn Kalevalaisten Naisten Liiton vuosina 1946-67 ylläpitämän Kestikartanon vanhasta ravintolamiljööstä. Tutustuttiin myös Kalevala- Korun nykytuotantoon sekä Arabian entisiin ja nykyisiin astiastoihin. Osanotto: 18 henkilöä. 26.6. lähdettiin Loviisan edustalla sijaitsevaan linnoitussaari Svartholmaan Busmo Oy:n bussilla Hki-Loviisa-Hki ja Loviisasta vesibussilla Loviisa Svartholma - Loviisa. Menomatkalla Loviisaan kävimme katsastamassa Pernajan keskiaikaisen kivikirkon vahtimestarin opastuksella. Svartholman kierroksella oli loviisalainen opas. Svartholmassa nautittiin lounas. Meitä oli 44 henkilöä. 2.10. tehtiin samoin Busmo Oy:n bussilla retki Järvenpään taidemuseoon ja Tuusulanjärven toisella puolella sijaitsevaan Villa Kokkoseen otsikolla Aallon ja Sibeliuksen jalanjäljillä.järvenpään taidemuseossa nähtiin ja kuultiin draamaesityksenä Aino Sibeliuksen elämästä säveltäjän puolisona. Alvar Aallon Joonas Kokkoselle piirtämän Villa Kokkosen nykyinen isäntä oopperalaulaja Antti A. Pesonen esitteli huvilan sekä ulkoa että sisältä. Musiikkiesityksen jälkeen (isäntäpari pianisti Elina Viitala ja Antti Pesonen) isäntä itse tarjoili lounaan retkeläisille, joita oli 34. Saksan ryhmä Mirjami Niinimäki Liite 10 Saksan ryhmä tapasi vuoden aikana 12 kertaa Folkhälsanin tarjoamissa tiloissa. Tutustuttiin saksalaiseen kaunokirjallisuuteen, keväällä Marcel Reich-Ranickiin ja syksyllä Heinrich Bölliin. Ryhmään kuului kahdeksan aktiivista osanottajaa. Thaliarinki Marja Rissanen Liite 11 Teatterikerhon kautta on nähty seuraavat esitykset: Aamu, Palava kaupunki, Otetaas toiset, Slava ja Palvelija. Muut näytökset olivat Kansallisteatterissa tai Kaupunginteatterissa, Palava kaupunki teatteri Avoimissa Ovissa. Kävijöitä ollut keskimäärin 15. Ystäväpiiri Eila Raikaslehto ja Sirkka Leppänen Liite 12 Vuoden 2014 syksyllä aloittanut ystäväpiiri jatkoi kevätkauden 2015. Kokoontumisia oli 6 ja viimeinen kerta oli 18.2.2015. Kokoontuminen oli Salomonkadulla Suomen Punaisen Ristin tiloissa keskiviikkoisin kahden tunnin ajan. Ryhmään kuuluivat kahden vetäjän lisäksi seitsemän jäsentämme. Ryhmän jäsenet tapasivat vielä varsinaisten ohjelmaan kuuluneiden tapaamisten lisäksi muutaman kerran. Uutta ryhmää ei kuluvan vuoden aikana perustettu. Lähiseudulla toimivat ryhmät: Espoon ryhmä Espoo- Kauniainen- Kirkkonummi Paavo Kohtala Liite 13 9

ti 20.1. tutustuminen Laurea -ammattikouluun. Osallistujia 9. ti 24.2. Kauppamiehentie 6. Opetusneuvos Leena Luhtanen kertoi talvisodan muistomerkin taidekilpailusta. Osallistujia 10. ke 25.2. Laaksolahden kirjasto. Sotaorpoilta, jossa emeritusprofessori Markku Ojanen kertoi sotaorpojen kohtaloista. Osallistujia 42. ke 17.3. Musiikillinen tilaisuus, jossa lauloi Pirjo Tervamäki ja 5 orkesterin jäsentä. Osallistujia 5. to 9.4. Näytelmä Tirlittan sodassa orvoiksi jäävistä lapsista. Tarina kertoo siitä, millaista on olla sodan kasvattama. Esityksen jälkeen oli yleisön kanssa keskustelutilaisuus. Tapiolan palvelukeskus. Osallistujia 3. ti 21.4. Tutustuminen WeeGee-talolla näyttelyyn Parantavat vedet. Osallistujia 5. ti.12.5. Tutustuminen Suomen luontokeskus Haltiaan. Osallistujia 6. ti 22.9. Käynti Espoon Puistokartanossa, jossa toimiva Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry tekee työtä ikääntyvän väestön ja vammaisten hyväksi. Osallistujia 5. ti 20.10. Alustus Espoon senioritoiminnasta. Susanna Poskiparta. Osallistujia 9. ti 3.11. Susanna Haavisto lauloi Édith Piafin lauluja Tapiolan Louhisalissa. Osallistujia 9. ti 17.11. Minna Savikko kertoi Vanhusneuvoston toiminnasta. Osallistujia 3 ti 15.12. Pikkujouluistunto. Osallistujia 6. Hyvinkään ryhmä Päivy Penttinen Liite 14 Hyvinkään ryhmä on kokoontunut jo 12 vuoden ajan. Toimintaperiaatteet ovat samat kuin perustamisen aikoihin. Olemme tehneet julkaisut sekä 5- että 10- vuotis taipaleelta. Sankarivainajien muistaminen ja kunnioittaminen. Olemme laskenet kukkalaitteen sankariristille Hyvinkäällä itsenäisyyspäivänä ja kaatuneitten muistopäivänä. Tilaisuuksiin olemme saaneet yhteiskoulun lukiosta oppilaan puhujaksi. Tänä vuonna me sotaorvot tarjosimme talkoilla kakkukahvit Puolimatkan kappelin tiloissa. KOL:n 70-vuotisjuhlassa oli Helsingin tuomiokirkossa ehtoollista jakamassa Hyvinkään Sotaorvoista rovasti Tapio Turunen. Hyvinkään muistojuhlatoimikunta sai aikaan sankarihautojen kunnostamisen. Sihteerimme Aarre Peltonen osallistui talkoisiin. Yhteistilaisuuksia on ollut neljä. Helmikuussa FM Marjatta Puisto piti esityksen Näkökulmia Afrikasta (erityiskohteena elämää bushmannien parissa). Huhtikuussa FT Pertti Kavén kertoi Lastensiirroista Suomessa 1918 1922. Syyskuussa FT Anu Lahtinen puhui aiheesta Kohtauspaikkana Hyvinkää (Höffuinga). Marraskuun lopussa oli jouluinen tapahtuma puuroineen ja ohjelmineen, joista erityisesti lasten esitykset oivat mieluisia. Kevätkausi päättyi Kotkan retkeen. Keravan ryhmä Lea Heino Liite 15 Ryhmän vetäjänä on toiminut Lea Heino Keravan alueryhmä on kokoontunut Keravalla Viertolan toimintakeskuksessa, Timontie 4, kesäkuukausia lukuun ottamatta joka kuukauden toisena maanantaina klo 13-15. Tilaisuuksista on tiedotettu yhdistyksen jäsenkirjeissä ja paikkakunnilla ilmestyvissä lehdissä. Vuoden aikana kokoontumisia on ollut 10. Osallistujia keskimäärin 8-18. Ryhmän kokoontumisista syntyi kustannuksia pääsymaksuista ja pikkujoulusta sekä tilavuokrista 592,90. Keravan kaupungin myöntämä tuki tilavuokriin vuodelle 2015 oli 609,30. Ryhmän vetäjän työ vaati noin 5 tuntia kk. vuoden aikana yhteensä 45-50 tuntia. Toiminnan keskeinen tavoite on edelleen ollut yhdessä olo toisten sotaorpojen kanssa. Yhteisissä keskusteluissa ilot ja surut on jaettu, saatu arvokasta vertaistukea. Kokoontumisien aikana on mm. muisteltu edesmenneitä orpoystäviä, pidetty kilpailuja, puhuttu ravinnosta ja jaksamisesta, luettu Kanteletarta, harrastettu Asahi-liikuntaa ja käyty tutustumassa Paasikiven nuorisokylään, Halosen niemeen ja Lottamuseoon. 10

Nurmijärven ryhmä Ryhmän tilaisuudessa kävi pankin lakimies puhumassa edun valvonnasta. Myös yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Niskanen kävi ryhmän vieraana. Osallistuimme yhdistyksen järjestämiin juhliin ja paikallisiin seppeleen laskutilaisuuksiin sankarihaudoilla. Vantaan ryhmä Aila Linden Liite 16 Vantaan toiminta on ollut, vuonna 2015, monipuolista, ottaen huomioon ikääntyvien sotaorpojen tarpeet ja toivomukset. Yhdessä suunnittelu ja vertaistuki ovat luoneet yhteenkuuluvuuden tunnelman ja poistaneet yksinäisyyden tunnetta.on muodostunut neljän henkilön ohjelman toteutusryhmä, jota voidaan tarvittaessa vahvistaa lisähenkilöillä. Kokoontumispaikkana on ollut kerran kuukaudessa vapaaehtoistalo Viola, Orvokkirinne 4 Tikkurila, keväällä 5 kertaa, syksyllä 4 kertaa. Ohjelmaan ovat kuuluneet myös retket ja tutustumiskäynnit. 16.1. Viola Kuvia tapahtumistamme vuoden 2014 aikana. Esittäjänä Kalle Nurminen (20) 13.2. Viola Seniorineuvonnan asiakasohjaus. Tytti Parviainen ja opiskelija AMK:STA (20) 4.3. Tutustuminen Oopperataloon, sen toimintaan ja lavasteisiin. Talon oman oppaan opastamana. (13) 13.3. Viola Ohjelman suunnittelua ja yhdistyksen tiedotuksia. (20) 10.4. Viola Tampereen sotaorvot retkellä Vantaalla. Tamperelaiset saivat kuvauksen Vantaasta bussireitillä Kivistö-Tikkurila-Heureka Eero Salon kertomana. Heurekan oma opas ja Annikki Saarenmäki opastivat retkeläiset tiedemaailmaan. Violassa vieraat ja isännät tutustuivat toistensa toimintaan. (27+36) 7.5. Porvoo Kokopäiväretki tutustuen Porvoon historiallisiin paikkoihin ja kulttuuriin. Oppaana Matti Juhola (27) 8.5. Viola Jäsenten palaute kevään toiminnasta. Syksyn suunnittelua (13) 11.9. Viola Hyvä uni, unen ergonomia. Luennoi Anne Koskela. (17) 18.9. Porkkala Kokopäiväretki Porkkalaan. Opastettu kierros Porkkalan vuokra-alueen maisemiin ja historiaan. Opastettu tutustuminen Igor -museoon. (16) 9.10. Viola Jalkojen hoito, levottomat ja kylmät jalat. Luennoi jalkaterapeutti Sanni Kumara. (17) 10.10. Vantaan Energia Areena HyvinvointiMessut Messuilla vantaalaisilla sotaorvoilla esittely- ja myyntipöytä. Esittelyssä yhdistyksen toiminta ja tuotteet uusien jäsenten saamiseksi ja toiminnan tunnetuksi tekemiseksi. 23.10. Teatteri Vantaa Parasta ennen (10) 28.10. Teatteri Vantaa Romeo vs. Julia (10) 6.11. Viola Vantaan tulevat näkymät terveydenhuollon kannalta. Luennoi Eero Salo. (18) 26.11. Sauvatien kerhotila Pikkujoulu Jouluista ohjelmaa säesti neljän hengen yhtye. (20) 4.12. Viola Kokoontumistilan vaihdos. Violasta pakollinen muutto uuteen tilaan Leinikkitie 22:een, joka on vielä remontissa. Kevään 2016 toiminnan suunnittelua. (21) 11