Martin McDonagh HIRTTÄJÄT Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016 Martin McDonaghin menestysuutuus tuoreeltaan Kansallisteatterissa! Harry Wade on pohjoisenglantilainen pubinomistaja ja Britannian toiseksi paras hirttäjä. Wade on tinkimättömien periaatteiden mies, joka tinkii periaatteistaan silloin kun siitä on harmia hänen pahimmalle kilpailijalleen Albert Pierrepointille, Britannian parhaalle hirttäjälle. Kun kuolemantuomio lakkautetaan vuonna 1965, ex-pyövelin käteen ei jää muuta kuin loistava menneisyys ja väljähtynyt paikallisjulkisuus vaimon, tyttären ja pubin kanta-asiakkaiden seurassa. Eräänä päivänä Waden kapakkaan ilmaantuu muukalainen, jonka aikeet ovat epämääräisen pahaenteiset. Häikäilemättömät miehet toimivat nopeammin kuin ajattelevat, ja jälki on sen mukaista. Englantilais-irlantilaisen Martin McDonaghin uusin näytelmä Hirttäjät (Hangmen, 2015) vie svengaavan 1960-luvun pimeälle puolelle kammottavan hauskalla tavalla. Se kertoo miehisen kunnian hauraudesta, korruptoituneesta vallankäytöstä ja vääristyneestä oikeudentajusta. Nyrjähtäneen dialogin mestarin viiltävä farssi nostaa hirtehishuumorin aivan uudelle tasolle. Suomen kantaesitys Pienellä näyttämöllä 9.3.2016 Tekijät esiin! -keskustelutilaisuus Lavaklubilla 7.3. klo 17 vapaa pääsy, tervetuloa! ROOLEISSA Jani Karvinen, Tero Koponen, Petri Liski, Esa-Matti Long, Petri Manninen, Samuli Niittymäki, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Kristo Salminen, Paula Siimes, Alina Tomnikov ja Timo Tuominen SUOMENNOS Sami Parkkinen OHJAUS Mika Myllyaho LAVASTUS Kati Lukka PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen MUSIIKKI Samuli Laiho VALOSUUNNITTELU Ville Toikka ÄÄNISUUNNITTELU Veli-Pekka Lahtela NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen
Hirttäjät ohjaa Mika Myllyaho. Hän on aiemmin ohjannut Kansallisteatteriin Martin McDonaghin näytelmän Inishmoren luutnantti (2004). Myllyaho on näytelmäkirjailija ja ohjaaja, jonka tekstejä on esitetty laajalti niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ohjaajana hän on työskennellyt Kansallisteatterin lisäksi eritoten Ryhmäteatterissa. Mika Myllyaho on Kansallisteatterin pääjohtaja. Sami Parkkinen on palkittu kirjailija, kääntäjä ja dramaturgi. Hän on kirjoittanut romaaneja, näytelmiä ja novelleja sekä kääntänyt niin draamaa kuin proosaakin. Parkkinen käänsi myös edellisen Kansallisteatterissa nähdyn ja Mika Myllyahon ohjaaman Martin McDonagh n näytelmän Inishmoren luutnantti. Merkittävän uran eri teattereissa tehnyt Kati Lukka on ollut Kansallisteatterin vakituinen lavastaja vuodesta 2003. Lukan viimeisimpiä Kansallisteatteriin tehtyjä lavastustöitä ovat muiden muassa Nummisuutarit, SLAVA! Kunnia., Kuningas kuolee, Vuosisadan rakkaustarinat, Frankenstein, Neljäs tie, Tumman veden päällä, HOMO!, Mr. Vertigo, Platonov sekä Pitkän päivän matka yöhön ja Tuntematon sotilas. Myös Kansallisoopperan Robin Hoodin ja Tampereen oopperan Taikahuilun lavastukset ovat Kati Lukan käsialaa. Tarja Simonen on ollut Kansallisteatterin vakituinen pukusuunnittelija vuodesta 2006. Simosen laajamittaiseen uraan sisältyy niin teatteri- ooppera- kuin tv-puvustuksiakin. Kansallisteatteriin Simosen töitä on viimeksi nähty esityksissä Nummisuutarit, SLAVA! Kunnia., Persona, Luolasto, Vuosisadan rakkaustarinat, Neljäs tie, Frankenstein, HOMO!, Saiturin joulu. Muita Simosen töitä ovat esimerkiksi Puccinin Il Tabarro (Suomen Kansallisooppera). Samuli Laiho on säveltäjä, joka on tehnyt musiikkia moniin näyttämöteoksiin niin Ryhmäteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa kuin Kansallisteatterissakin, jossa hänen töitään ovat olleet mm. Riivaajat, Kirsikkapuisto ja Alli Jukolan tarina. Laiho tunnetaan myös muusikkona, joka on soittanut mm. yhtyeissä Hearthill, Ismo Alanko Säätiö sekä Soul Tattoo. Valosuunnittelija Ville Toikka on Kansallisteatterin valo-osaston päällikkö. Hänen viimeisimpiä suunnittelutöitään ovat olleet mm. Onnellisuuden tasavalta, Maaseudun tulevaisuus, Saiturin joulu ja Olipa kerran minä. Äänisuunnittelija Veli-Pekka Lahtela on Kansallisteatterin vakituinen tehostemestari. Hänen aiempia suunnittelutöitään ovat olleet mm. Ihmisiä hyvinvointivaltiossa, Kauppamatkustajan kuolema, Eurydike sekä He eivät asu enää täällä. Naamioinnin suunnittelusta vastaava Jari Kettunen on Kansallisteatterin vakituinen naamioitsija. Hänen aiempia suunnittelutöitään ovat olleet mm. Kuningas kuolee, Maaseudun tulevaisuus, SLAVA! Kunnia. sekä Onnellisuuden tasavalta.
NÄYTTELIJÄT Jani Karvinen on Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä, jonka roolitöitä on nähty mm. esityksissä Viidakkokirja, Kun kyyhkyset katosivat, Metsäjätti, Kultainen lohikäärme sekä Puluboin ja Ponin teatteri. Hän työskenteli viime vuonna Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön sekä Kiasma-teatterin yhteisessä dokumenttiteatteriprojektissa Vapauden kauhu. Karvinen on näytellyt myös useissa muissa teattereissa sekä keikkaillut laajalti bändinsä kanssa. Tero Koponen on aiemmin näytellyt Kansallisteatterissa esityksissä Idiootti, Valpurinyö ja Saiturin joulu. Hän on työskennellyt myös Q-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Ryhmäteatterissa. Koponen tunnetaan monipuolisista äänirooleissaan niin elokuvissa kuin televisiossa, mm. tv-sarjassa Napamiehet. Petri Liski on ollut Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä vuodesta 1990. Liskin lukuisia roolitöitä Kansallisteatterissa on nähty muun muassa esityksissä Saiturin joulu, Luulosairas, Kirsikkapuisto, Frankenstein, Fedja-setä, kissa ja koira ja Viidakkokirja. Liski on myös näytellyt useissa tv-sarjoissa sekä toiminut juontajana, kesäteatteriohjaajana ja monipuolisena muusikkona. Hän vietti 25- vuotistaiteilijajuhlaansa viime syksynä. Esa-Matti Long on Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä ja tunnettu myös monista elokuva-ja televisiorooleistaan. Kotinäyttämöllään hänen viimeisimpiä roolitöitään on nähty esityksissä Nyt kun olet minun, Europaeus, Pohjalla, Frankenstein sekä Mr. Vertigo. Petri Manninen näyttelee Hirttäjissä Harry Waden roolin. Hän kuuluu Kansallisteatterin vakituiseen näyttelijäkaartiin. Hänen viimeisimpiä roolejaan on nähty muun muassa esityksissä Äitikortti, Pohjalla sekä Vuosisadan rakkaustarinat. Manninen on tehnyt myös elokuva- ja televisiorooleja. Samuli Niittymäki on aiemmin vieraillut Kansallisteatterissa mm. esityksissä Sotaturistit, Avara on tämä ranta ja Pikkujättiläinen. Hän on työskennellyt myös KOM-teatterissa ja Ryhmäteatterissa. Niittymäki on näytellyt myös useissa kotimaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Ilja Peltonen on ollut Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä vuodesta 2007. Hänen aiempia roolejaan on nähty mm. esityksissä Puluboin ja Ponin teatteri, Tarina rakkaudesta ja pimeydestä, Neuvostoliitto ja Arkku. Viime vuonna Peltonen työskenteli Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön ja Kiasma-teatterin yhteisessä dokumenttiteatteriprojektissa Vapauden kauhu.
Heikki Pitkänen on Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä, jonka roolitöitä Kansallisteatterissa on nähty mm. esityksissä Olipa kerran minä, Maaseudun tulevaisuus, Luolasto ja Metsäjätti. Pitkänen on näytellyt myös monissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Valkokankaaltakin tuttu Kristo Salminen on ollut Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä vuodesta 2005. Salmisen viimeisimpiä töitä Kansallisteatterissa on ollut muiden muassa nimirooli arvostelu- ja yleisömenestykseksi nousseessa Anton Tsehovin Vanja-enossa sekä esityksissä Ovista ja ikkunoista ja Täällä Pohjantähden alla 2011. Paula Siimes on kuulunut Kansallisteatterin vakituiseen näyttelijäkuntaan vuodesta 1981. Siimeksen viimeaikaisia töitä ovat olleet muiden muassa monologiteos Alli Jukolan tarina sekä roolit esityksissä Pohjalla, Dreamteam, ja Kuningas kuolee ja Saiturin joulu. Siimes on esiintynyt myös muiden muassa elokuvissa Niskavuori, Lumikit eli kohtauksia naisen elämästä ja Ponterosa sekä useissa televisiosarjoissa, kuten Tulta päin!, Vihreän kullan maa ja Mustapartainen mies. Alina Tomnikov on Kansallisteatterin näyttelijä. Hän on tehnyt myös lukuisia televisio- ja elokuvarooleja sekä dubannut monenlaisia animaatiohahmoja sekä työskennellyt muun muassa Ryhmäteatterissa. Tänä keväänä Tomnikov näyttelee Kansallisteatterissa myös Töppöhörössä ja Onnellisuuden tasavallassa. Timo Tuominen kuuluu Kansallisteatterin vakituiseen näyttelijäkuntaan. Hänen viimeisimpiä roolejaan on nähty esityksissä Nyt kun olet minun, SLAVA! Kunnia., Europaeus ja Kun kyyhkyset katosivat. Hän on tehnyt myös lukuisia elokuva- ja televisiotöitä. Erinomaisena laulajanakin tunnettu Tuominen on esittänyt itse kääntämiään Jacques Brel n lauluja täysille saleille jo vuosia. LISÄTIEDOT JA LEHDISTÖLIPPUTOIVEET Tiedotuspäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi tai p. 010 7331 238 / 050 540 5062 VALOKUVAT https://www.flickr.com/photos/kansallisteatteri/albums/72157661087227601