Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015 Matkan 1. päivä Jo perinteeksi muodostunut keväinen tarhareissumme alkoi unettoman yön merkeissä, kun lentokentällä tuli olla jo kello neljä aamuyöstä. Eli kukaan meistä matkalaisista ei malttanut jännitykseltään mennä nukkumaan ennen starttia. Hki-Vantaan lentokentällä oli kuitenkin viiden henkilön iloinen ja reipas ryhmä valmiina aloittamaan pitkän matkan kohti määränpäätä Tg-Jiuta. Reissuun lähtijöistä Tuula oli ensikertalainen, me muut Anita, Jyki, Jukka ja minä jo kokeneempia. Mukanamme oli isohko boksillinen täynnä viemisiä tarhalle, kiitos ystäväni Leenan joka sai junailtua lastin mukaamme ilman lisäkuluja. Ihanaiset ystäväni, Anita ja Tuula kanssani matkaan lähdössä aamutuimaan Hki-Vantaan lentokentällä Lennot Frankfurtiin ja sieltä eteenpäin Bukarestiin sujuivat jo rutiinilla ja sitä rataa oli tarkoitus jatkaa myös Bukarestista eteenpäin. Aivan putkeen matkanteko ei kuitenkaan jatkunut, sillä vuokra-automme takaosa oli liian ahdas matkatavaroillemme mukaan lukien kaksi isohkoa koiraboksia. Ei auttanut muu kuin suunnata ensin vuokraamon toimistolle, jossa viimeisin penkkirivi irrotettaisiin saadaksemme lastimme asiallisesti mahtumaan. Olemme matkanneet vuokratulla autolla Bukarestista Tg-Jiuhun yli kaksikymmentä kertaa ja kaikki on toiminut aina erinomaisen hyvin. Tällä kertaa vuokraamo kuitenkin kiinnitti huomiota koirabokseihimme ja ymmärtäessään, että koiria tulee bokseissa takaisinpäin, alkoikin sitten vaatimuksia sadella. Auto ei saisi olla likainen, ei haista koiralle eikä muullekaan epämiellyttävälle, koska seuraava asiakas ei halua likaista ja haisevaa autoa käyttöönsä. Jukan ja vuokraamon edustajien tiukan sanojenvaihdon jälkeen pääsimme kuitenkin matkaan. Emme kuitenkaan ehtineet ajaa montaa kilometriä kun jämähdimme puoleksitoista tunniksi ruuhkaan, joka raastoi jo hermojamme. Aika kun on näillä reissuillamme kultaakin kalliimpaa ja tarkoitushan oli, että kävisimme ensitöiksemme Tg-Jiuhun päästyämme tervehtimässä Carmenaa PARin tarhalla. Onneksi loppumatka Tg-Jiuhun eteni hyvää vauhtia ja ilmakin oli mukavan tuntuinen. Yhden pysähdyksen taktiikalla selvittiin ja vaikka olimmekin perillä normaalia myöhemmin päätimme Carmenan toivomuksesta kuitenkin tehdä mutkan tarhan kautta ennen hotellille rantautumista. Tarhalla Carmena olikin veljensä Sorinin kanssa meitä jo vastassa ja pian jo halasimme toisiamme monen kuukauden edestä.
Kun sitten vihdoin iltamyöhäisellä pääsimme hotellille saakka olikin meitä odottamassa pienoinen yllätys, sillä kolmen huoneen sijaan meille olikin varattu vain kaksi huonetta. Väsymys alkoi jo yli puolentoista vuorokauden valvomisen jälkeen olla tainnuttava, mutta silti oli jaksettava vielä penätä hotellia ratkaisemaan ongelma. Toki he sen tekivätkin ohjaamalla meidät toiseen hotelliin ja luvaten maksaa yöpymisemme. Sen enempää miettimättä hotellikuviota, otimme kiitollisena vastaan huoneet meille osoitetusta hieman kalliimmasta hotellista ja painuimme kuka nukkumaan kuka vielä karistamaan matkapölyt harteiltaan iltapalan ryydittämänä. Matkan 2. päivä Ensimmäisen niin sanotun tarhapäivän aamu valkeni kirkkaana joskin vielä hieman viileänä. Nautimme maittavan aamupalan ja tällä kertaa iloksemme saimme riittävän ison kupillisen kahvia ja vielä santsaten. Toki ensin meille tuotiin perinteiset pikkukupit, jotka olivat nekin vajaita. Mutta Tuulan tilattua ensin teetä ja saatuaan sen isohkossa kupissa, älysi hän pyytää kahvia teekuppiin. Ja tietenkin me muut seurasimme esimerkkiä. Lukuisissa hotelleissa, joissa olemme tarhareissujemme aikana majailleet, ihmetellään aina meidän tapaamme juoda litrakaupalla kahvia aamiaisen yhteydessä ja joskus siitä on jopa veloitettukin, kun viides kuppi on ollut menossa. Kahvittelun ja maukkaan aamiaisen jälkeen olikin jo kiire tarhalle, mutta sitä ennen koukkasimme vielä pienen tutuksi tulleen eläinapteekin kautta koska halusin ostaa Carmenalle antibiootteja, joita tarhan koirien hoitoon tarvitaan aikamoiset määrät. Apteekissa minua tervehditäänkin jo tutun oloisesti ja siellä taidetaan muistaakin mitä enimmäkseen aina ostan. Tarhalle päästyämme emme tietenkään olleet pysyä nahoissamme ja vaatteiden vaihtoon mennyt aika tuntui ikuisuudelta. Kun olimme saaneet tarhakamppeet niskaamme, kukin meistä syöksyi suoraa päätä eri suuntiin halaamaan rakkaita karvakavereitaan. Mukanamme ensimmäistä kertaa ollutta Tuulaa taisi Jukka luotsata hetken aikaa esitellen tarhan eri osia, jotta Tuula saisi hieman paremman kuvan sen laajuudesta. Minun ajatusmaailmaani ei tuolla hetkellä mahtunut mitään muuta kuin toive saada halata ja suukotella tarhan koiria loppupäivän ajan. Tarhareissumme ovat useimmiten täynnä yllättäviä tapahtumia tai tarhan arkeen ja toimintoihin liittyviä aktiviteettejä, joihin on myös osallistuttava. Tällä kertaa ensimmäiselle tarhapäivällemme osui koirien sirutusta ja rokotusta. Niinpä Carmena tulikin jo pian hakemaan ja joudin keskeyttämään ystävieni halailun Carmena pyysi, että ottaisin hieman kuvia sirutus- ja rokotusurakasta. Olin jo viime syksyisellä reissulla ollut seuraamassa, kun PARin tarhan koirille annettiin siruja ja tiesin kuinka työlästä ja aikaa sekä resursseja vievää se on. Koska koiria on niin paljon, on työ tehtävä erissä ja tämänkertainen oli jo neljäs osa valtavaa urakkaa. Ilokseni huomasin, että siruttaja oli paikallisen eläinlääkärin persoonallinen assistentti. Hänellä näytti olevan erittäin sujuva tapa työskennellä ja sen lomassa hän ehti vielä silitellä ja suukotella koiria. Välillä oli kuitenkin edessä vastahakoinen hoidettava, jonka kanssa jouduttiin tekemään monin verroin enemmän töitä ja apujoukkojakin jouduttiin kutsumaan paikalle, jotta kohde saataisiin ylipäätään kiinni. Näytettiinpä siinä piirileikkien keskellä hieman hampaitakin ja välillä sai itsekin olla tarkkana, ettei sääret osu niiden tielle.
Jossakin vaiheessa pyysin Carmenalta lupaa jatkaa matkaani sillä minusta ei oikein ollut apua sirutusprojektissa ja takaraivossani takoi koko ajan se kuinka aika rientäisi tälläkin reissulla ja pitäisi ehtiä tekemään niin paljon. Ja niin sain luvan jatkaa kierrostani tarhan koirien parissa rapsutellen ja suukotellen sekä muutamaa takkuturkkia selvitellen. Kuvia reissulaisten hellistä hetkistä PARin tarhan koirien kanssa Carmena ehti kiireidensä keskellä myös kertoa, että kaupungin tarhaa tukevan saksalaisen ryhmän Tg-Jiussa asuva agentti oli käynyt puoli yhdeksän aikaan aamulla kuvaamassa PARin tarhan takaosaa verkkoaidan läpi. Kyseisestä osasta vastuussa oleva Stelica oli ollut repiä tarhahousunsa, koska hän ei tietenkään ollut ehtinyt vielä siivota yön ja varhaisen aamun aikana tulleita kakkoja. Ja ylipäätään kyseinen teko oli todella alhainen sillä emme mekään mene salaa aamuvarhaisella tai ylipäätään koskaan kuvaamaan kaupungin tarhaa vaan aina luvalla Carmenan kanssa neljän ja kuuden välillä iltapäivällä. Meidän vierailuistamme tiedetään myös etukäteen eli kaupungin tarhan työntekijöillä olisi mahdollisuus putsata kyseistä tarhaa koko päivä ennen kuin siellä käymme kuvaamassa. Kaupungin tarhalla oli myös ryhmä saksalaisia tutustumassa ja huomasimme aina välillä heidän kuikuilevan ulkona meidän suuntaamme. Ottivatpa hekin jonkun kuvan meistä mm. miesten vaihtaessa tarhakamppeita ylleen vuokra-auton vieressä ;)
Kun sitten tuli Carmenan aika käydä päivittäisellä kierroksellaan kaupungin tarhalla ja Anita, Tuula sekä minä lyöttäydyimme matkaan, ei saksalaisista näkynyt enää jälkeäkään. Kaupungin tarha sen sijaan oli yhtä surullinen paikka kuin aina ennenkin ja sama viha ja voimattomuus iskee joka ikinen kerta vastaan kun kyseisen tarhan ovista sisään astuu. On käsittämätöntä kuinka joku taho voi puhtaalla omallatunnolla väittää, että Tg-Jiun kaupungin tarhan asiat ovat hyvin. Ja kaiken lisäksi paikalla käyneenä ja tilanteen todenneena. No, joidenkin paikallisten lisäksi ilmeisesti on olemassa ainakin sokeita saksalaisia. Carmena pyysi minua kuvaamaan ja videoimaan kaupungin tarhan olosuhteita jälleen kerran ja niin tein, vaikka sydämeni itki raskaasti, kun ne eivät tunnu tarhalla olevia poloisia juurikaan auttavan. Tällä kertaa kaupungin tarhalla oli kierroksella kaksi työntekijää yhden sijaan ja pian selvisikin, että toisen tehtävä oli pitää meitä suomalaisia silmällä ja raportoida tekemisistämme kyseisen tarhan niin sanotulle eläinlääkärille. Kuvat kaupungin tarhalta Anita Tg-Jiun kaupungin tarhalla Ensimmäinen tarhapäivä vierähti turhan nopeasti iltaan ja jossakin vaiheessa minulta tultiin kysymään aionko lähteä muun ryhmän kanssa ollenkaan hotellille vai jäänkö tarhalle yöksi. Niin paljon kuin mieleni olisikin tehnyt ryömiä ystävieni viereen johonkin mukavaan koppiin, päätin seurata muita hotellille. Useampi tunti ennen nukkumattia menikin sitten kuvia selatessa ja siirrellessä niitä kamerasta ipadille. Matkan 3. päivä Toinen tarhapäivä alkoi ennustellen edelleen aurinkoista ja suhteellisen lämmintä säätä. Edessä oli mielenkiintoinen päivä, koska tarhan klinikalla pidettäisiin kaksipäiväinen kampanja, johon vähävaraiset saisivat tuoda lemmikkejään ilmaiseen sterilointiin. Päivästä tulisi kiireinen ja siksi varmastikin edellinen yö meni minulta enimmäkseen jännittäen kuinka sitä taas ennättää tehdä kaiken mitä haluaisi yhden päivän aikana. Tiedossa kun oli vielä käynti jossakin välissä paikallisen eläinlääkärin luona ja se tunnetusti venähtää aina useamman tunnin visiitiksi. Ennen kuin pääsimme tarhalle kiepahdimme kuitenkin Kauflandin kautta ostaen tarhan koirille muutan sata kiloa ruokaa. Ostimme myös mehua ja keksejä tarjotaksemme niitä sterilointikampanjan aikana. Kun saavuimme tarhalle, oli siellä jo jono ihmisiä lemmikkeineen odottamassa vuoroaan. Jokunen koira ja kissa oli ehditty jo steriloidakin. On mielenkiintoista seurata ihmisten ilmeitä ja reaktioita, sillä suurin osa paikalle tulleista ihmisistä ei liene käynyt lemmikkinsä kanssa koskaan aikaisemmin eläinlääkärillä. Ja kun ensimmäinen kerta on sellainen, jossa lemmikki joudutaan rauhoittamaan ja operaatiokin kenties useimmille hämmentävä, ovat tunteet välillä kovastikin pinnalla. Varsinkin naiset olivat hyvin totisia ja harvasanaisia miesten yrittäessä näyttää hieman rennommilta. Lemmikkejä tuotiin sterilointeihin myös koko perheen voimin eli kyseessä oli yhteinen ja tärkeä asia. Sterilointikampanjan kuvat Puolen päivän tienoilla meillä oli keikka eläinlääkärille, jonka vastaanotolla kävikin aikamoinen kuhina. Siinä toipuvia potilaita rapsutellessamme ja apua tarvitseville annettavia toimenpiteitä seuratessamme saimme melko hyvän otannan eläinlääkärin asiakaskunnasta. PARin tarhan persoonallisten asukkaiden lisäksi tämän eläinlääkärin asiakkaita ovat rotukoirat. Käväisipä klinikalla poliisikoirakin saamassa rokotteen. Eläinlääkärillä ollessamme sain hätäisen puhelun Patricialta, joka kertoi että vihollisleirin saksalaiset ovat tunkeutuneet ilman Carmenan lupaa PARin tarhalle ja Jukka esittelee heille parhaillaan tarhaa ja Carmena on kauhuissaan.
Minun tulisi saada Jukka kiinni ja pyytä häntä häätämään epätoivotut vieraat pois. En ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse enkä saanut Jukkaakaan kiinni, mutta uskoin hänen kykenevän selvittämään tilanteen. Eläinlääkärillä vierähtikin sen verran aikaa, että Jukkakin ehti minulle soittaa ja kertoa mitä oikein oli tapahtunut. Hän oli nähnyt, kun kaupungin tarhalla vierailevat saksalaiset olivat kuikuilleet PARin tarhan kulmilla ja hän oli ajatellut, että nyt on aika ottaa uusi taktiikka käyttöön ja lopettaa kyräily. Hän oli pokkana kutsunut ryhmän tutustumaan PARin tarhaan ja luvannut esitellä sitä. Jukka ei ehtinyt selittää Carmenalle asiaa ja kun Carmena oli nähnyt ryhmän marssivan Jukan saattelemana tarhan portista sisälle oli hän luonnollisesti suorastaan järkyttynyt. Koska tietty saksalainen taho on levittänyt paljon valheita Carmenasta sekä PARin tarhasta, on tunteet heitä kohtaan tietenkin kaikkea muuta kuin positiiviset. Jukka kertoi, että tarhalla vierailleet saksalaiset olivat olleet hämmästyneitä siihen kuinka hyvin koiria PARin tarhalla hoidetaan ja se on paratiisi verrattuna kaupungin tarhaan. Aivan toisin kuin heille oli uskoteltu. Lopulta Carmenakin uskaltautui keskustelemaan ryhmän kanssa ja pyysi heitä jopa seuraavana päivänä tutustumaan paremmin tarhan tiloihin ja sen toimintoihin. Toivon mukaan tämä yllättävä veto sai Carmenaa panettelevan ryhmän jäsenet tai ainakin osan heistä miettimään hieman asioita uudelta kantilta. Kun palasimme eläinlääkäriltä takaisin tarhalla, olikin sinne tullut ruokalasti, jota oltiin joukolla purkamassa. Onneksi nyt oli muutama käsipari enemmän auttamassa, sillä lastin purkamiseen vierähtää melkoisesti aikaa. Ja se on tarhan työntekijöillä todella tiukalla. Patriciakin palasi myöhemmin iltapäivällä opinahjostaan Timisoarasta, jossa oli tenttimässä aikalailla loppusuoralla olevia opintojaan ja käväisi tarhalla. Vaihtaessamme kuulumisia Patricia kertoi, että kolmipäiväiseksi suunniteltu sterilointikampanja lyheni yhdellä päivällä kun paikallisen eläinlääkärin tiloissa oli viikkoa aikaisemmin ollut vastaavanlainen kampanja. Olin yllättyneesti ilahtunut kuulemastani ja kun vielä selvisi, että kaupungissa on viiden hengen nuoren naisen porukka, joka etsii kaupungin tarhan koirille koteja mm. Saksasta, on ryhtynyt myös ehkäisemään ei-toivottujen pentueiden syntymistä sterilointikampanjoilla. Jos PARin tarhan klinikalla järjestettävistä sterilointikampanjoista kunnia kuuluukin suomalaisille, niin voimme sentään nostaa muillekin hattua siitä, että ymmärtävät sterilointien tärkeyden. Selvennyksenä kerrottakoon, että kaupungin tarhaa auttava naisryhmä ja heidän saksalaiset tukijansa eivät ole niitä, jotka panettelevat Carmenaa ja yrittävät sabotoida hänen työtään. Kyseinen ryhmä ei myöskään levittele valheellista kuvaa kaupungin tarhasta ympäriinsä. Sterilointikampanjoiden suhteen meillä on nyt turbovaihde päällä ja sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että saamme nopeammin kulkukoiraongelmaa kuriin ja kenties kaupungin tarhan kaltaista keskitysleiriä ei parin vuoden päästä ainakaan enää ole olemassa. Viimeisen puolen vuoden aikana Tg-Jiussa on siis steriloitu lähes 1000 vähävaraisten lemmikkiä mikä on aivan mielettömän mahtava saavutus. Tässä yhteydessä kerrottakoon myös se, että sterilointikampanjat eivät koske ainoastaan koiria vaan yhtälailla kissoja. Vaikka kulkukoiraongelma onkin näkyvin ja puhuttavin, niin kodittomia kissoja on myös valtava määrä ja populaation kasvun ehkäiseminen on erittäin tärkeää. Tarhalla oli puhaltanut iltapäivällä melkoisen kylmä tuuli ja Anita, Jyki sekä Tuula olivat aivan jäässä. Jukka veikin heidät hotellille lämmittelemään. Minä sen sijaan uhmasin kylmyyttä ja lisäsin yhden kerroksen vaatetta päälleni ja keskityin selvittelemään seuraavat puolitoista tuntia takkuturkkeja. Olin hieman pelännyt kuinka pari viikkoa aikaisemmin leikattu ranteeni kestää, mutta hyvinhän tuo tuntui mukana olevan. Mitä nyt saksimisen seurauksena leikatun käden keskimmäisen sormen pää muuttui jossain vaiheessa tunnottomaksi ja on sitä edelleen. Uskon kuitenkin, että se tokenee seuraavaan reissuun mennessä.
Kun Carmena oli tehnyt kierroksensa kaupungin tarhalla, kello olikin jo seitsemän ja koska emme olleet ehtineet vielä kovinkaan paljon keskustella asioista, jotka Carmenan mieltä painoivat, pidimme hänen kanssaan tunnin palaverin. Ystävämme sydäntä painaa monet asiat ja pääosin ne ovat meille jo entuudestaan tuttuja. Huoli oman tarhan suojattien hyvinvoinnista on tietenkin aina olemassa ja luonnollisesti siihen liittyy myös työntekijät, joita ilman tarhan koirat eivät tulisi toimeen. Eugenen lähdettyä rivistä alkuvuonna, on työntekijän saaminen hänen tilalleen ollut työn ja tuskan takana. Sadasta hakijasta vain yksi oli päättänyt kokeilla työtä tarhalla. Kaupungin tarhan tilanne on Carmenalle jatkuva surun ja huolen aihe. Kyseistä tarhaa ovat tukeneet viime aikoina useat saksalaisten ryhmät, mutta viimeisen kuukauden aikana kaksi ryhmää vetäytyi auttamasta koska kaupunki ei osoittanut halukkuutta yhteistyöhön. Kaupungin tarhalla häärii kuitenkin edelleen saksalaisia, mutta heidän tarkoitusperistään ei oikein ota selkoa. PARin tarhan ja kaupungin tarhan alueen läheisyyteen on viimeisen vuoden aikana rakennettu myös isoja kaupallisia komplekseja. Kaupungin tarhan viereistä tonttia on myös tasattu ja siihen nousee huhujen mukaan jonkinlainen autohalli. Tarhojen tulevaisuudesta on käyty keskusteluja ja tietenkin se antaa aihetta monenlaisiin spekulaatioihin. Tällä hetkellä emme voi kuitenkaan tehdä sen enempää kuin olemme tähänkin asti tehneet eli seisomme Carmenan rinnalla ja turvaamme PARin tarhan asukkien elämää parhaamme mukaan. Kiireisen päivän lomassa Nicu ehti nauttia mehusta ja kekseistä Anitan ja Tuulan hyvässä seurassa Matkan 4. päivä sekä alkua kotiinpaluusta Sitten olikin edessä viimeinen tarhapäivä ja tietenkin mieli oli haikea jo heti aamusta. Koko päivä tulisi olemaan hyvästien jättöä sadoille ystäville. Tunteet vaihtelevat näillä reissuilla laidasta laitaan ja vaikka kuinka aina yrittää pitää mielessään sen, että hyvästien jättäminen ei ole lopullista vaan vain väliaikaista, ei kyyneleiden vuodattamista voi mitenkään välttää. Haudatessani kyyneleiset silmäni kerta toisensa jälkeen ystävieni turkkeihin, lupasin heille tulevani pian takaisin ja jos vain mahdollista viettäväni heidän seurassaan edes muutaman päivän pidemmän ajan. Tähänkin päivään mahtui paljon kaikenlaista ja sterilointikampanjakin jatkui vielä täysillä. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että minun ympäriltäni tavallaan katosi kaikki muu, kun keskityin seurustelemaan ystävieni kanssa. Minulle se on myös eräänlaista terapiaa, sillä lähes kaiken vapaa-ajan vaativa yhdistystyö on kuitenkin melkoisen raskasta ja varsinkin kun elämän muillakin osa-alueilla on joskus uuvuttavia ja stressaavia asioita käsiteltävänä. Ennen tarhalta lähtöämme kokosimme vielä työntekijät luoksemme ja halasimme sekä lahjoimme heitä kiitokseksi loputtomasta uurastuksesta. Kukin viidestä työntekijästä sai meiltä halausten ja rutistusten lisäksi 100 euroa sekä pieniä muistoja, jotka toivon mukaan antavat hieman piristystä pitkiin päiviin sekä uskoa siihen, että heistä välitetään.
Anita kiinnittää Stelican ranteeseen niittikorua ja Jyki esittelee erilaisia tapoja käyttää yhtä työntekijöille annettua lahjaa. Meidän joukkue ;) Jukka toimii kameramiehenä Meidät oli kutsuttu vielä myöhään illalla Carmenan veljen Sorinin ja hänen vaimonsa Simonan luo. Siirtyessämme hotellilta muutaman kilometrin vuokra-autollamme Sorinin ja Simonan kotiin, hajosi auton kytkin. Jukka sai auton juuri ja juuri ajettua kadun reunaan, mutta selvää oli, että sillä ei enää ajettaisi takaisin hotellille saati sitten seuraavana päivänä Bukarestiin. Koska kello oli jo puoli kymmenen illalla ja meillä oli seuraavana aamuna startti kuudelta ehtiäksemme lennolle, oli tilanne aika kinkkinen. Onneksi Patricia sai lukuisten yritysten jälkeen yhteyden auton vuokranneen firman edustajaan ja lopputulos oli se, että Bukarestista lähti puolen yön jälkeen kaksi miestä kohti Tg-Jiuta. Toinen heistä toisi meille korvaavan vuokra-auton ja toinen taas kuljetti autoa, jolla saivat vietyä rikkonaisen vuokra-auton pois Tg-Jiusta. Hyvästeltyämme Carmenan, Patrician, Simonan ja Sorinin sekä luvatessamme tulla pian takaisin ja viipyä hieman pidemmän aikaa ehtiäksemme viettää enemmän aikaa yhdessä, palasimme takaisin hotellille jännittämään sitä pääsemmekö aamulla matkaan ajoissa. Saimme uuden vuokra-auton allemme puoli kuudelta aamulla ja ensimmäinen reaktio oli veret seisauttava. Auton takatilat vaikuttivat niin pieniltä, ettei niihin mahtuisi kahta isoa koiraboksia. Onneksi tästäkin autosta sai viimeisen penkkirivin helposti pois ja leveyskin riitti juuri ja juuri bokseillemme eli pääsimme kuin pääsimme matkaan aikataulussa ja ehdimme Bukarestiin ajoissa. Vuokra-autoa luovuttaessamme vastaanottaja ihmetteli kuinka puhdas auto oli eikä haissutkaan pahalle. Hän ei ollut aivan ajan tasalla siitä mitä oli tapahtunut edellisen yön aikana. Ja koiratkin oli pesty hotellissa ;) Kuvat PARin tarhalta Seuraavaa reissua kaihoten odotellen, Kiia