26 LG 5X One A9 X VANHA RAUTA HAASTAA UUDEN Kukkaro tykkää, kun puhelimen sisuskaluina ei ole uusinta uutta. Ominaisuuksia ei silti välttämättä tarvitse karsia, sillä hieman vanhemmankin järjestelmäpiirin teho riittää useimmille. TEKSTI JA TESTIT T e e m u L a i t i l a KUVAT J a r i T o m m i n e n T UOTEKUVAT K a t a r i i n a S a l m i Parin vuoden takainen huippurauta tarjoaa eniten vastinetta rahalle. ämän testin älypuhelinkolmikkoa on vaikea erottaa toisistaan, kun ne asettaa pöydälle vierekkäin. Vain :n tunnistaa himmeästä logosta näytön alla. Muutoin kaikki kolme ovat mustia ja mitä perinteisimmän näköisiä tasaisia läpysköitä. Laitteita käsittelemällä ja ominaisuuslistaa vilkaisemalla niiden olettaisi olevan hinnaltaankin suurin piirtein samoilla seuduilla. Hintalaput kertovat kuitenkin aivan toista. Koville hintaeroille on osittain ymmärrettävät syyt. Testattujen puhelinten lähtökohdat ovat varsin erilaiset. LG 5X on nimensä mukaisesti tarkoitettu parin vuoden takaisen, yllättävään kansansuosioon nousseen 5:n manttelinperijäksi. 5:n perintöä ovat esimerkiksi muovinen rakenne ja hieman huippumalleja vaisummat sisuskalut. One A9 on puolestaan ongelmissa painivan taiwanilaisvalmistajan yritys Android-luurien keskisarjassa, vaikka hinnan perusteella voisi luulla muuta. Applelta lainattu ulkoasu viittaa siihen, että pääasialliseksi markkinaalueek si on kaavailtu Kiinaa, jossa iphone on kovassa arvossa. X taas on kuin pienempään pakettiin laitettu One. Uudelleenpaketoinnissa on onnistuttu, ja muutamat muutokset kuten amolednäyttö ja laajempi 4g-taajuuksien tuki tekevät siitä jopa edeltäjäänsä paremman, hyvin maltillisesta hinnasta huolimatta. Yhteistä puhelimille on se, että kaikki kolme ovat nykymittapuulla kohtuullisen kokoisia. Fyysisiltä mitoiltaan joukon pienin on X. Se sopii hyvin pienempäänkin käteen tai käyttäjälle, joka ei halua pidellä luuria kaksin käsin. One A9 on hieman saa isompi ja vielä siitä piirun verran kookkaampi. OMINAISUUKSIENSA PUOLESTA laitteet jakautuvat kahteen sukupolveen. :ssä ja LG:ssä on suurin piirtein kaikki perusominaisuudet, joita modernilta älypuhelimelta voi kaivata. sassa ominaisuuksia on vähemmän, sillä siitä puuttuu esimerkiksi yhä tärkeämmäksi käyvä sormenjälkilukija. Kunhan sovellustuki laajenee, sormenjälkilukija tulee tunnistautumiskeinona korvamaan salasanan monissa sovelluksissa. Toinen san puute on nfc-piiri, joka sekin kasvattaa merkitystään puhelimen lähimaksupalveluiden yleistymisen myötä. :ssä ja LG:ssä on myös uusimman sukupolven järjestelmäpiiri, kun X:n moottori on peruja sen parin vuoden takaiselta edeltäjältä. Teorias sa uudempien piirien pitäisi olla virtapihimpiä, mutta käytännössä ero ei ole iso. Peruskäytössä muutkin erot jäävät yl-
27 KUIN KOLME MARJAA. Testikolmikkoa on vaikea erottaa toisistaan ulkonäön perusteella. Hintaerot ovat kuitenkin huimat.
28 HILJAA! Luurin reunaan sijoitettu One Plussan fyysinen mykistämisnäppäin tuntuu mukavalta lisältä. Pisteet ONE A9 LG NEXUS 5X ONEPLUS X MAX. Akkukesto 26 31 24 40 Suorituskyky 16 20 17 30 Näyttö 15 16 15 20 Ominaisuudet ja varustelu 8 7 4 10 Yhteensä 65 74 60 100 Hinta, euroa 699 470 269 Pisteen hinta 10,75 6,35 4,48 Älypuhelimet > tekniset tiedot MERKKI LG ONEPLUS Malli One A9 5X X Hinta, noin 699 470 269 Www htc.com google.fi/nexus/ oneplus.net Takuu 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta Käyttöjärjestelmä Android 6.0 Android 6.0.1 Android 5.1.1 Näyttö 5,0" amoled, 1080 1920, 441 ppi 5,2" lcd, 1080 1920, 423 ppi 5,0" amoled, 1080 1920, 441 ppi Järjestelmäpiiri Qualcomm Snapdragon 617 Qualcomm Snapdragon 808 Qualcomm Snapdragon 801 Suoritin 1,5 GHz 4-ydin Cortex-A53 / 1,44 GHz 4-ydin Cortex-A53 / 2,3 GHz 4-ydin Krait 400 1,2 GHz 2-ydin Cortex-A57 1,82 GHz 2-ydin Cortex-A57 Grafiikkasuoritin Adreno 405 Adreno 418 Adreno 330 Keskusmuisti 2 Gt 2 Gt 3 Gt Tallennustila / vapaana 16 Gt / 9,8 Gt 16 Gt / 10,4 Gt 16 Gt / 10,6 Gt Micro sd on ei on (1 -muistikorttipaikka Sim-kortti nano-sim nano-sim 2 nano-sim (1 4g 300 Mbit/s 7-taajuus 300 Mbit/s 9-taajuus 150 Mbit/s 3-taajuus 4g-taajuudet (MHz) 700 / 800 / 850 / 900 / 1800 / 2100 / 2600 700 / 800 / 850 / 900 / 1700 / 1800 / 1900 / 2100 / 2600 800 / 850 / 900 / 1800 / 2100 / 2600 Wlan / bluetooth / paikannus / nfc 2,4 ja 5,0 GHz 802.11n/ac / 4.1 / gps, glonass / on 2,4 ja 5,0 GHz 802.11n/ac / 4.2 / gps, glonass / on 2,4 GHz 802.11n / 4.0 / gps, glonass, Beidou / ei Kamera takana / edessä 12,3 Mpx / 5 Mpx 12,3 Mpx / 5 Mpx 13 Mpx / 8 Mpx Akku 2150 mah Li-ion 2700 mah Li-po 2525 mah Li-po Mitat 145 71 7,3 mm 147 73 7,9 mm 140 69 6,9 mm Paino 143 g 136 g 138 g Muuta Sormenjälkilukija, Quick Charge 3.0 -pikalataus Sormenjälkilukija, pikalataus 1) jaettu nano-sim/micro sd -paikka lättävän pieneksi. Älypuhelinten tekniikan kehitys on viime vuosina hidastunut niin paljon, että vanhemmasta raudastaan huolimatta X on täysin käyttökelpoinen laite eikä käytännössä häviä testipenkissä tuoreimman sukupolven keskitason laitteille. SAMANKALTAISUUDEN VUOKSI on vaikea ymmärtää huimia hintaeroja. One A9 maksaa melkein kolme kertaa niin paljon kuin X. 5X sijoittuu melko tarkkaan näiden ääripäiden väliin. Testituloksemme osoittavat, että parin vuoden takaiseen huippurautaan perustuva X antaa kolmikosta selvästi eniten vastinetta rahalle. Muutamista puutteistaan johtuen sekään ei ole täydellinen, mutta kokonaisuutena kaikilta osin vähintään riittävät ominaisuudet tekevät siitä hyvän valinnan erityisesti edullisempaa ja pienempää laitetta kaipaavalle. LG:n 5X voi tulla kyseeseen, jos ajantasainen Android kiinnostaa. Korkeamman hintansa vuoksi se ei kuitenkaan ole hinta laatusuhteeltaan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä 5, vaikka onkin sinänsä pätevä paketti. One A9 on muihin samankaltaisiin puhelimiin verrattuna reilusti ylihinnoiteltu, eikä laitteen ostamiselle voi löytää järkisyitä.
HINTALAPPU PETTI ENSI- VAIKUTELMAN 29 SUORITUSKYKY Pistettä, pidempi parempi Kokonaistulos Näytönohjain Suoritin 0 300 600 900 1 200 3DMark-testisovellus paljastaa järjestelmäpiirien samantehoiset suorittimet. Kokonaispisteissä on silti selvät erot eritehoisisten näytönohjaimien takia. Kun 5X:n järjestelmäpiiri on Qualcommin tehokkaimpia ja X:n piiri on parin vuoden takaista lippulaivatasoa, :n keskitason piirissä näytönohjaimessa on säästelty. Käytännössä ero näkyy raskaampien pelien ruudunpäivitysnopeuksissa. MITATTU: 3DMARK SLINGSHOT ES 3.0 NÄYTÖN KIRKKAUS Cd/m², pidempi parempi 0 100 200 300 400 500 AKKUKESTO VIDEOTOISTOSSA Tuntia, pidempi parempi SORMI LUKIJAAN. LG:n sormenjälkilukija on puhelimen takana, :llä näytön alalaidassa. 0 3 6 9 12 Akkukesto 100 cd/m² -kirkkaudella Akkukesto näytön 100 % kirkkaudella Testikolmikon kärkeen yltää isoimmalla akulla varustettu 5X, joka on akkukestoltaan perustasoa. X:n tuloksessa näkyy vanhemman ja tehokkaamman järjestelmäpiirin vaikutus: One A9:n akku on pienempi, mutta virtapihimpi moderni piiri hörppii sähköä vanhaa tehomyllyä säästeliäämmin. Jokaisen akku riittää kuitenkin peruskäytössä koko päiväksi. MITATTU: YOUTUBE VIDEOTOISTO WLAN VERKOSSA 5X:n lcd-näyttö on testijoukon kirkkain noin 500 kandelallaan. Kaksi amoled-näyttöistä laitetta pärjäävät hieman heikoimmin, mutta tulokset ovat tyypillisiä perustason amoledpaneeleille. Vaikka amoledin kirkkaus ei yleensä päihitäkään lcd-näyttöjä, ne kompensoivat näkyvyyttä kirkkaassa valaistuksessa lcdnäyttöjä paremmalla kontrastillaan. YLEENSÄ KUN saan käteen uuden puhelimen, pystyn arvioimaan sen hinnan vähintään satasen tarkkuudella ominaisuuslistan sekä ulkoasun ja valmistusmateriaalin perusteella. Yläkanttiin osunut arvio on hyvä merkki, todellista hintaa alempi arvio kertoo pieleen menneestä hinnoittelusta. Tässä testissä hintojen arviointi oli hankalaa. Pikaisella vilkaisulla samankaltaisuudet ulkoasussa ja laitteistossa viittaisivat suurin piirtein samaan hintaluokkaan, jonnekin kolmen- ja neljänsadan välimaastoon. 5X:n tehokkaamman pään järjestelmäpiiri antoi vihjeen hieman muita kalliimmasta hinnasta. Hintalappujen vilkaisu paljasti, että arvio heitti jokaisen laitteen kohdalla. Heitto meni oikeaan suuntaan X:llä. Hyvännäköisen ja laadukkaalta tuntuvan laitteen saakin mukavan edulliseen hintaan. Nexuksen tapauksessa tehokkaamman raudan vihje oli sikäli oikea, että hinta on päälle neljäsataa. Puhelimesta jäi hieman turhan kallis maku erityisesti muovikuorten ja kokonaisuutena keskinkertaisten ominaisuuksien vuoksi. One A9:n hintalappu sai haukkomaan henkeä. Millä perusteella valmistaja on päättänyt veloittaa ominaisuuksiltaan selvästi keskihintaisesta luurista seitsemänsataa euroa, Androidmaailman lippulaivamallien hinnan? Onhan A9:n ja X:n välillä toki erojakin, ainakin sormenjälkilukija, nfc-tuki ja ehkä jopa hieman tyylikkäämpi ulkomuoto. Jos valita pitäisi, maksaisin niistä lisää korkeintaan satasen. T e e m u Laitila Kirjoittaja on Mikrobitin toimittaja MITATTU: I1 DISPLAY 2 KOLORIMETRI JA COLORHCFR MITTAUSOHJELMISTO
30 LG 5X Muovinen vanilja-android Hinta: 470 74 /100 5X on parin vuoden takaisen suursuosikki 5:n seuraaja. Tuntumaltaan muovikuorinen 5X ei pärjää kahdelle verrokilleen. Puhelin on sinänsä tukeva, mutta ei erityisen laadukkaan tuntuinen tai tyylikäs. Takakuoren pehmeä pinta helpottaa puhelimen käsittelyä. Erittäin nopea ja tarkka sormenjälkitunnistin on sijoitettu puhelimen taakse. Android-versio on 6.0.1 eli tuorein tarjolla oleva sellaisena kuin Google sen tarkoitti: ilman mitään ylimääräistä. Uudet päivitykset saapuvat samaan tahtiin kuin niitä julkaistaan, mikä on iso etu kaikkiin kilpailijoihin verrattuna. Suorituskyvyltään 5X on peruskäyttöön enemmän kuin riittävä, vaikka ei ihan huippujen sarjaan ylläkään. Osa käyttäjistä on valitellut pahaa tahmailua päivittäisessä käytössä, mutta testikappaleessamme ei ilmennyt ongelmia. Akkukesto on parempaa perustasoa. 5X:n usb-liitäntä on uutta c-tyyppiä. Laitteen oma laturi on tehokas, mutta toisaalta kaverin piuhalla puhelinta ei voi ladata. Täysteräväpiirtotason lcd-näyttö on laadultaan pätevä ja värintoistoltaan yllättävänkin tarkka. Vaikka 5X on kokonaisuutena pystyvä puhelin, korkeahkon hintansa vuoksi se tuskin houkuttelee massoja alkuperäisen 5:n tapaan. fanille 5X voi kuitenkin olla hyvä vaihtoehto, jos isompi ja kalliimpi 6P ei houkuta. One A9 Hirvittävän hintainen tyylipakkaus Hinta: 699 65 /100 Ei jää epäselväksi, mistä valmistaja on hakenut inspiraatiota A9:n ulkoasuun. A9 on kuin ilmetty iphone. Kooltaan se on nykypuhelimeksi maltillinen ja sopii pienempäänkin käteen. Alumiinikuori on tukeva, laadukkaalta tuntuva ja tyylikäs. Karhea virtanappula erottuu kyljestä kätevästi tunnustelemalla. Käyttöjärjestelmä on Androidin lähes tuorein versio 6.0. :n oman Sense-käyttöliittymän muutokset perus-androidiin ovat pääasiassa hyödyllisiä. Valikkorakennetta ei ole sekoitettu eikä tilaa ole tuhlattu turhiin sovelluksiin. Sormenjälkilukija on nopea ja tarkka ja sijainti näytön alla hyvä. Täysteräväpiirtotason amoled-näyttö toimii hyvin myös ulkona. Suorituskyvyltään One A9 riittää suurimmalle osalle käyttäjistä, mutta se ei ole ensisijaisesti pelipuhelin. Keskitason järjestelmäpiiri jää pelitesteissä reippaasti verrokkien ja esikuva-iphonen taakse. Vaikka moderni järjestelmäpiiri on virtapihi, puhelimen akku on pieni ja akkukesto lähinnä riittävä. Suurin ongelma on hinta. Vaikka One A9 on tyylikäs, laadukas ja suorituskykyinen, sen hinta on vähintään pari sataa euroa liian korkea. Jos puhelimesta haluaa ja aikoo maksaa 700 euroa, rahat kannattaa sijoittaa muualle. Tällä hinnalla pitäisi saada tarkempi näyttö, huippuluokan suorituskyky ja parempi akkukesto. Nykyhinnalla A9:ää ei voi suositella. X Roimasti vastinetta rahalle Hinta: 269 Lasikuorinen 60 /100 X näyttää hyvältä, mutta on herkkä pudotuksille. Testikolmikon pienimpänä se sopii niillekin, joita nykytrendin mukaiset jättiluurit eivät houkuta. Puhelimen alareunan kapasitiivisissa painikkeissa ei ole lainkaan taustavaloa, mikä vaatii totuttelua. Vaihtoehtoisesti ruudulle saa myös virtuaaliset nappulat. Reunaan sijoitettu fyysinen puhelimen mykistämisnäppäin on mukava lisä. Muista testin laitteista poiketen sassa ei ole sormenjälkilukijaa eikä nfc-piiriä. Molemmat ovat harmillisia, mutta hinta huomioiden ymmärrettäviä puutteita. Nfc:n puuttumisen takia laitteella ei voi esimerkiksi harrastaa lähimaksuja. san oma Android-versio OxygenOS on helppokäyttöinen ja selkeä ilman turhaa tauhkaa. Se tarjoaa myös tavallista enemmän muokkausvaraa. Riittävän kirkas amoled-näyttö näyttää tummalla väriteemalla sulautuvan mustaan lasipintaan. Näytön tarkkuus riittää kokoluokassa hyvin. Suorituskyvyltään X ei ole kalliimpien puhelinten tasolla, mutta parin vuoden takainen Snapdragon 801 -piiri selviää kunnialla lähes kaikesta eteen tulevasta. Peruskäyttö on sulavaa. Akkukesto on perustasoa, mutta voisi olla parempikin. Alle 300 euron hintaluokassa One- Plus X:n ulkoinen laatu ja suorituskyky antavat erinomaisesti vastinetta rahalle. Käyttöjärjestelmä pysyy ajan tasalla Hinta on hieman korkea -fanin halvempi vaihtoehto Todella laadukas ja tyylikäs Hinnalle ei löydy katetta Liian kallis laadusta huolimatta Tasapainoinen paketti Nfc:n ja sormenjälkilukijan puute Hintaansa nähden loistava luuri