Ubuntu. Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry:n jäsenjulkaisu 1 2009

Ubuntu Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry:n jäsenjulkaisu 1 2009

pääkirjoitus ubuntu umgantu ngabanye on xhosan kielinen sananparsi, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa, että henkilön ihmisyyttä mitataan hänen suhtautumisellaan kanssaihmisiinsä. Ubuntu on afrikkalaisen humanismin peruskäsite. Buntu korostaa yhteisön vastuuta sekä jäsenistään että muukalaisista. Ubuntu muodostuu kahdesta käsitteestä. Ntu on esi-isistä tärkein. Hän antoi aikoinaan ohjeet ihmisyyteen. Yhteisön on oltava jäsentensä turva kaikissa tilanteissa. Orpoja ei ole, kaikki ihmiset kuuluvat johonkin. Ubu on abstrakti, laadullinen käsite. Yhdistettynä Ubu ja Ntu muodostavat Ubuntu-sanan, joka käskee meitä huolehtimaan toisistamme. Ubuntu Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry:n jäsenjulkaisu 1 2009 Apartheid-järjestelmän kaikki enemmistöä vastaan kohdistamat nöyryytykset tähtäsivät Ubuntun tuhoamiseen. Se melkein onnistui. Ubuntu kuitenkin elää. Työ Etelä- Afrikan demokrataian voimistamiseksi vahvistaa myös Ubuntua. (sven stranden) sisältö Pääkirjoitus................................ 3 Yrittäjähanke tähyää jo tulevaisuuteen........ 4 Yrittäjät tutustumaan etelän kollegoihin....... 6 Köyhimmätkin hyötymään matkailuvirroista... 7 Maman majatalossa kaikki on tip top......... 9 Rikollisuus puhuttaa lehtien palstoilla........ 10 Etelä-Afrikan vesihuollon ongelmat toistavat historiaa................ 13 News from South Africa.................... 14 Uutisia Etelä-Afrikasta..................... 16 TEEMA: Lasten Etelä-Afrikka............... 17 Linjanmuutos aids-politiikassa voi olla avaus myös lapsille................. 18 Hiv-positiivinen Lebo elää normaalia pienen pojan elämää......... 21 Erityiset lapsemme......................... 22 School of Hope is all it promises to be........ 24 Matkalla perheeksi......................... 26 Vilma sai siskon Johannesburgista........... 28 Adoptioäiti tapasi biologisia äitejä........... 30 Elokuvaprojekti: Parempaa elämää etsimässä.. 31 Vili ja Eeva tekivät upean reissun ystävyyskouluun.............. 32 Regards from Arethabeng................... 34 ubuntu on suomi-etelä-afrikka-seuran jäsenlehti, joka ilmestyy 1 2 kertaa vuodessa. Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry PL 535, 00101 Helsinki www.afrikka.net tämän numeron päätoimittaja Johanna Hietalahti kannen kuva Johanna Hietalahti ulkoasu ja taitto Tiina Åsenbrygg paino Waasa Graphics Oy jäsenmaksu Yksityiset jäsenet 12, Yhteisöjäsenet 84. Jäsenmaksu maksetaan tilille 554904-248008. Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita seuraan! ilmoita yhteys tietosi seuran sihteerille osoitteella: leena.marsio@saunalahti.fi tai postitse: Suomi- Etelä-Afrikka-seura, PL 535, 00101 Helsinki. jäsenet saavat seuran lehden Ubuntun sekä tiedotteita niin sähköpostitse kuin seuran kotisivun kautta. Niissä kerrotaan tulevista kulttuuritapahtumista, seminaareista ja muista ajankohtaisista asioista. Tervetuloa mukaan toimintaamme! suomi-eteläafrikka-seuran hallitus 2008 2009 Esko Aaltio (varapj.) Arja Alho (pj.) Johanna Hietalahti Petra Jääskeläinen Annu Kekäläinen Börje Mattsson (taloudenhoitaja) Leena Märsylä (varapj.) Maiju Tykkyläinen varajäsenet Tapani Brotherus Ilkka Ristimäki Mark Waller sihteeri Leena Marsio Batho Pele putting people first Etelä-Afrikan taloudellinen ja sosiaalinen kehitys on tuskallisen hidasta. Kun muistelen ensimmäisiä käyntejäni Etelä-Afrikassa 1990-luvun alussa, olin aivan huumaantunut sinisistä Jakaranda-puun kukista. Idyllisen puutarhakaupungin kupeessa oli kuitenkin aivan toinen todellisuus, joka lamaannutti. Mustien township, josta puuttuivat kaikki: kunnolliset asumukset, kunnallistekniikka, palvelut ylipäätään elämisen edellytykset. Siitä huolimatta pikkulapset leikkivät ja nauroivat, pojat pelasivat jalkapalloa ja jotenkin ihmiset pystyivät pitämään kiinni itsekunnioituksestaan. Ani varhain aamulla töihin lähti siistejä ihmisiä puhtaissa valkoisissa paidoissaan. En voinut käsittää tätä ihmettä! Miltei 20 vuotta myöhemmin syksyllä 2008 olin yhtä huumaantunut sinisistä kukista. Edelleen ihmiset asuvat townshipeissä. Vain vaivoin hökkelikylien asumisen tason kohoamisen huomaa. On tullut tiilitaloja, jonkin verran kunnallistekniikkaa, mutta vieläkin lapset leikkivät rikkinäisten tavaroiden peittämillä kujilla, ja erilaiset sähköjohtoviritelmät saavat pelkäämään onnettomuuksia. Ehkä kehitys näkyy siinä, että ahtaissa asunnoissa on nyt vuoteen lisäksi isompi televisio ja mahtavat stereot. Soweto on tietysti poikkeus. Se on ikään kuin käyntikortti. Musta työväki painii vieläkin samojen ongelmien parissa. Julkinen liikenne toimii huonosti. Aamuisin menee tuntikausia pelkkään työmatkaan ja sama illalla palatessa kotiin. Siksipä tapaamamme iltapäiväkerhon pitäjä tekee hyvin tärkeätä työtä. Pikkuruisessa hökkelimajassa kolmen istuttavalla sohvalla kokoontuu 10-15 lasta tekemään läksyjä, syömään välipalaa ja katsomaan telkkaria. Ahtaassa huoneessa on enemmän lähimmäisen rakkautta kuin neliöitä. Presidentti Thabo Mbekin eroaminen ja sitä edeltävä erovaatimus hämmensi minua. Etelä-Afrikassa käydessäni siihen tuli enemmän sävyjä ja suoranaista ymmärrystä. Kun tapasin Tokyo Sexwalan, ANC:n vaikuttajan ja erittäin varakkaan liikemiehen, mieleeni tuli juuri hänen retorinen kysymyksensä Etelä-Afrikan apartheidin jälkeisessä rakennusurakassa: Are in in power or in office? Mbekin aikana ei otettu vakavasti HIV/AIDSin tappavaa luonnetta. Uusi terveysministeri Barbara Hogan sanoikin, ettei kukaan voi edes käsittää millaista arjen sankaruutta kaikki ne ihmiset edustavat, jotka ovat kärsineet suoraan tai välillisesti AIDS:sta. Mbekin aikana panostettiin puolustukseen ja armeijaan, kun mahtavin kenraali maassa on köyhyys ja sairaudet. Mbeki toki onnistui jotenkin Zimbabven Mugaben hirmuvallan suitsimisessa, mutta vasta sitten, kun valtava pakolaisvirta ja sen aiheuttamat muukalaisviha murhina ja levottomuuksina olivat jo päällä. Silti ANC:n sisällä on menossa vaikea prosessi, jota kuvastaa jo vuosien takainen Tokyon kysymys. Afrikan mantereella ei ole ollut helppoa yhdistää toisiinsa omia heimotraditioita, siirtomaaherruuden perintöä, itsenäisyyttä ja siihen liittyviä demokraattisia käytäntöjä. Epäonnistumiset eivät ole yksin afrikkalaisten harteilla, eurooppalaiset ovat kylväneet epäonnistumisten siemenet jo kauan sitten. Silti eteläafrikkalaisten ja myös meidän täällä Suomessa on oikeus odottaa, että Batho Pele toteutuu. Etelä-Afrikan vauraus ja kehitys mitataan ihmisten kautta. Odottavan aika on pitkä. arja alho, puheenjohtaja UBUNTU 1/09 sivu 3

UBUNTU 1/09 sivu 4 Yrittäjähanke tähyää jo tulevaisuuteen Suomi-Etelä-Afrikka-seuran hanke Mikroyrittäjyyden edistäminen Etelä-Afrikassa 2005 2009 on edennyt suotuisasti. Tiiviskursseilla on koulutettu jo lähes 1500 yrittäjää kuuden paikallisen yhteistyökumppanin kanssa. Teksti Leena Marsio ja Tapani Brotherus kuva Leena Marsio Hankkeen edetessä moni asia on kypsynyt. Koulutusmääriä on supistettu, ja laatuun on panostettu yhä enemmän. Laadun kehittämisessä erilaiset palautteen- ja arvioinninantamisen menetelmät ovat olennaisia. Kurssille rekrytoinnissa arvioidaan hakijan sopivuutta kurssille: joko olemassa olevaa yritystä tai hakijan potentiaalia ja motivaatiota ryhtyä yrittäjäksi. Kurssilla opiskelijat arvioivat kurssia ja kouluttajaa. Mentorointivaiheessa kirjataan ylös käynnit, keskustelun aiheet ja lisäkysymykset. Kurssin käyneiden yrittäjien avuksi taloushallintoon on Etelä-Afrikka -seuran kumppani GSDT (Greater Stellenbosch Development Trust) Stellenboschin Kayamandissa kehittänyt niin sanotun Weekly Money Management -järjestelmän. Kun yrittäjä ennen korkeintaan kirjasi menonsa ruutuvihkoon, useimmiten ei sitäkään, käy hän nyt viikoittain täydentämässä kouluttajakumppanin tietokoneluokassa tulonsa ja menonsa omaan rekisteriin. Mikäli yrittäjä haluaa hakea rahoitusta tai lainaa yritykselleen, on hänellä tietokoneella olemassa valmiina tuloslaskelma. Mikroyrittäjyyshankkeen tavoitteena on rikkoa 2000 koulutetun raja tämän vuoden loppuun mennessä. Eräs innovaatioista on Thembalitshan luoma käytännön opas, joka syntyi viime kesäkuussa puhjenneen muukalaisvihakriisin pikahoidoksi. Opas kertoo oman alueen yrittäjille, mistä löytää edullisimmat oman alan tukut, missä ovat parhaat markkinat tai mikäli yritys ei kannata missä on avoimia työpaikkoja. Liikkeelle on lähdettävä aivan perusasioista. Mentorointi on tullut yhä keskeisemmäksi osaksi koulutusta. Alun kolmen kuukauden sijaan mentorointi voi nyt kestää puolitoistakin vuotta. Useimmiten mentori on yrittäjäkouluttaja, mutta GSDT on kehittänyt mallin, jossa paikalliset menestyvät yrittäjät ottavat yhden kurssilaisen yhdeksäksi kuukaudeksi mentoroitavakseen. Esimerkiksi Kayamandin townshipissa omasta kodistaan matkaajille huonetta vuokraava yrittäjä tapaa pari kertaa kuukaudessa Stellenboschissa menestyvää bed & breakfast -paikkaa pitävän kollegansa vaihtaakseen vinkkejä markkinoinnista, kodin sisutuksesta, kirjanpidosta ja asiakaspalvelusta. Eniten neuvoja tarvitaan markkinoinnissa. Kayamandin keskus on luonut palvelujen tarjoajista myös nettisivut valokuvien kera, joita uudet yrittäjät voivat printata myös esitteikseen. Tutkimus tukemassa Kumppaneista Hope Africa on parin viime vuoden ajan omistautunut hankkeen tutkimus- ja kehitystyölle. Ubuntussa 1/2007 esiteltyä tutkimusta on jatkettu. Vuosien 2005 2007 koulutetut on kerätty tietopankkiin, ja neljännes kurssilaisista haastateltu. Suurin osa koulutetuista on mustia, nuoria ja naisia. Yli puolet elää maaseudulla ja loput kaupunkien köyhälistöalueilla. Melkein puolella on jo yritys kurssille tullessaan. Useimmilla on kioski, josta myydään elintarvikkeita, makeisia tai vaikkapa rautanauloja. On myös käsityöläisiä, putkimiehiä, kampaajia sekä majatalon pitäjiä. Toinen puolikas kurssille tulijoista suunnittelee yrityksen perustamista, ja noin puolet heistä sen kurssin jälkeen tekeekin. Enimmäkseen puhutaan mikroyrityksistä, joissa yrittäjä elättää itsensä ja perheensä. Parhaissa tapauksissa yrittäjä työllistää myös muita. Etelä-Afrikassa yksi yrittäjä elättää suurta perhettä. Tutkimuksen mukaan hanke on onnistunut parantamaan koulutukseen osallistuvien elämänlaatua: uusia yrityksiä on syntynyt, samoin lisää työpaikkoja, ja yritykset ovat kasvaneet. Pienyrittäjätoiminnan kehittämisellä on laajemmassakin mittakaavassa merkitystä koko maantaloudelle ja etenkin köyhien elinolojen parantumiselle. Projekti pakettiin Vuosi 2009 on yrittäjähankkeen viimeinen toimintavuosi. Hyvässä vauhdissa oleva hanke pyörii täysillä hyväksi havaittujen kumppanien kanssa. Hankkeen loppuun mennessä on tavoitteena rikkoa 2000 koulutetun raja. Tutkimustyö saatetaan päätökseen, jotta opitut läksyt olisivat niin kumppanien kuin mikroyrittäjäkoulutusta toteuttavien organisaatioiden käytössä laajemminkin. Tarkoitus on saada kirkastusta myös hankkeen tulevaisuudesta. Missä muodossa olisi parasta jatkaa alulle pantua yrittäjyyskoulutusta, ja kuinka suomalaiset vientiyritykset ja paikallinen liike-elämä voitaisiin saada työhön mukaan? Keskusteluja tullaan käymään kumppanien ja sidosryhmien kanssa Etelä-Afrikassa ja Suomessa. Joka tapauksessa tulee käteen jäämään ensiarvoinen tietopohja mikroyrittäjyyden opettamisesta. Sille on käyttöä niin opetusviranomaisille kuin yhteiskuntavastuusta huolta kantavalle liike-elämälle. Lisätietoja: www.afrikka.net www.afrikka.net/kampanja Mikroyrittäjyyshankkeen kumppanit Etelä-Afrikassa: HOPE Africa (The Health, Opportunity, Partnership and Employment in Africa, ELCSA-DS (The Development Service of the Evangelical Lutheran Church in Southern Africa), Elgin Learning Foundation, Greater Stellenbosch Development Trust (GSDT), Thembalitsha Foundation, URCSA (Uniting Reformed Church of Southern Africa) Suomessa: Suomen lähetysseura, Suomen liikemiesten lähetysliitto, Suomen Yrittäjät Lisäksi hanketta ovat tukeneet useat yritykset ja seurakunnat. Mikroyrittäjyyshanke Mellakat ja hintojen nousu haasteina Toukokuussa 2008 raivonneet etniset mellakat keskeyttivät yrittäjähankkeen opetustoiminnan hetkeksi vihan kohdistuttua somaleihin ja muihin afrikkalaisiin maahanmuuttajiin. Kapkaupungin ympärillä 30 000 ihmistä joutui kodittomaksi. Hanke on onnistunut parantamaan koulutukseen osallistuvien elämänlaatua. Useimmat Suomi- Etelä-Afrikka-seuran partnerit ottivat suojelukseensa vainottuja muukalaisia. Esimerkiksi Thembalitsha pelasti 500 ihmistä kirkkoonsa väkijoukoilta auttaen heitä löytämään uuden paikan tai asettumaan takaisin kotiinsa sovintoprosessien kautta. Kriisin syyt juontuivat köyhyydestä, turhautumisesta ja yhteiskuntakehityksen hitaudesta. Thembalitsha tarjosi yhdeksi lääkkeeksi yrittäjäkoulutusta. Toisaalta nousevat elinkustannukset ovat ajaneet monet yrittäjät ahtaalle. Vuoden takaisen tutkimuksen mukaan yrittäjien suurimpia ongelmia ovat köyhyys, rikollisuus ja se, että asiakkaat eivät maksa. Vuoden 2008 tutkimuksessa suurimmiksi epäkohdiksi nousivat niukat varat materiaalien tai varaston ostamiseen sekä kohonneet kuljetuskustannukset. Hintojen nousu näkyy ruokaturvassa, mistä syystä seuran kumppanit ovat harkinneet uusia koulutuksen muotoja. Yksi näistä olisi maanviljelyn alkeiden opettaminen, jotta myös townshipien pienillä maatilkuilla voisi tuottaa ruokaa omiin tarpeisiin ja myytäväksi. UBUNTU 1/09 sivu 5

Mikroyrittäjyyshanke Yrittäjät tutustumaan etelän kollegoihin Köyhimmätkin tutkimus hyötymään matkailuvirroista Valkoinen vähemmistö omistaa edelleen valtaosan Etelä-Afrikan matkailuyrityksistä. Yhteisöpohjaisen matkailun ansiosta köyhimmätkin pääsevät hyötymään Afrikasta unelmoivista turisteista. Teksti Julia Jänis kuvat johanna hietalahti Yrittäjät pääsevät näkemään yhden Etelä-Afrikan ylpeyksistä, Pöytävuoren. Helmikuussa 2009 järjestetään Mikroyrittäjyyden edistäminen Etelä-Afrikassa -hankkeen tutustumismatka upeaan maahan ja paikallisiin mikroyrittäjiin. Matkaan on lähdössä parikymmentä suomalaista yrittäjää. Teksti Leena Marsio kuva Leena Marsio UBUNTU 1/09 sivu 6 Etelä-Afrikassa matkalaiset tutustuvat Pöytävuoreen, Kapkaupungin ihmisvilinään, bongaavat pingviinejä, maistelevat kuuluisia Stellenboschin viinejä ja ihailevat villieläimiä Krugerin luonnonpuistossa. Lisäksi matkailijoilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua mikroyrittäjien arkeen seuran hankkeen kautta. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Suomen Matka-Agentit Oy. Matkanjohtajana toimii Anne Aholainen Turun Yrittäjistä. Suurin osa matkalaisista on Varsinais-Suomesta, josta on ennenkin tehty matkoja maailmalle. Nyt yrittäjät lähtevät ensi kertaa Afrikkaan. Kehittyvät maat ovat mielenkiintoinen ja avartava matkakohde suomalaiselle pk-yrittäjälle. Myös meidän on laajennettava näköpiiriämme muualle maailmaan. Osaltaan tämä matka voi olla hälventämässä ennakkoluuloja kehittyviä maita kohtaan, Aholainen pohtii. Matkan ohjelmaan kuuluu vierailu Old Crossroadsin townshipissa Kapkaupungin kupeessa, jossa seuran kumppanijärjestö Thembalitsha toimii. Lisäksi vieraillaan Kayamandin townhipissa Stellenboschissa, josta puolestaan löytyy Greater Stellenbosch Development Trust. Molemmat ovat kouluttaneet kymmeniä mikroyrittäjiä hankkeeseen liittyen. On kiinnostavaa kuulla minkälaisten asioiden kanssa yrittäjät kamppailevat. Erityisesti odotan heidän tapaamistaan townshipissa. Arja Alho, Suomi-Etelä-Afrikkaseuran puheenjohtaja, iloitsee yrittäjämatkan toteutumisesta. Paikallisen kehityksen kannalta kumppaneille on hieno mahdollisuus saada tietoa suomalaisten yrittäjien organisoitumisesta paikallisesti ja yhteistyöstä kunnan viranomaisten kanssa, Alho toteaa. Etelä-Afrikassa pienyrittäjillä ei ole yhteistyöverkostoja eikä paikallishallintokaan aina toimi kovin kummoisesti, saati ymmärrä pienyrittäjien tilannetta, Alho muistuttaa. Seuran hanke nykymuotoisena päättyy vuoden 2009 lopussa. Arja Alho toivookin, että matka tuottaisi hyviä ja toteuttamiskelpoisia ideoita mahdollisen jatkon suhteen. Mikäli haluamme jatkaa juuri yrittäjäkoulutusta ja siihen liittyvää mentorointia, suomalaisten yrittäjien ja yritysten tuki, sitoutuminen ja asiantuntemus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Parasta matkan toteutumisessa on huomata, että vaikka Afrikan värit ja äänet varmasti ovat huikaiseva kokemus, pienyrittäjät painivat samojen ongelmien kanssa sielläkin. Halu parantaa omia elinolosuhteita yrittäjyyden avulla hyvin niukoissa oloissa elää vahvana, Alho sanoo. Julia Jänis Kirjoittaja työskentelee tutkijana Kehitys maatutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa ja tekee väitöskirjaa Namibian turismista. UBUNTU 1/09 sivu 7

Maman majatalossa on kaikki Nosizwe B & B D 130 Monde Crescent Kayamandi, Stellenbosch 084 735 7642 tip tutkimus UBUNTU 1/09 sivu 8 Etelä-Afrikka on koko Afrikan mantereen toiseksi suosituin matkakohde Egyptin jälkeen. Vuonna 2007 Etelä-Afrikassa kävi ennätykselliset yhdeksän miljoonaa ulkomaista matkailijaa, mikä on 8,3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Matkailusektori on tärkeä työllistäjä ja muodostaa 8,1 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Matkailijamäärien kasvaessa Etelä-Afrikassa on ryhdytty kiinnittämään yhä enemmän huomiota siihen, kuinka matkailu voisi hyödyttää tasapuolisemmin koko maan väestöä, etenkin köyhyydestä ja työttömyydestä kärsiviä mustia asukkaita. Apartheidin perintönä valkoinen vähemmistö omistaa edelleen noin 95 prosenttia maan matkailuyrityksistä. Mustien osallisuutta edesauttaakseen hallituksen ympäristö- ja matkailuasioiden yksikkö (Department of Environmental Affairs and Tourism, deat) lanseerasi vuonna 2006 BEE-pisteytysjärjestelmän (Black Economic Empowerment, BEE). Pisteytysjärjestelmän mukaan matkailuyritys saa sitä enemmän pisteitä mitä enemmän se työllistää mustia työntekijöitä, erityisesti naisia, aina siivoojista johtoportaaseen. Lisäksi pisteitä saa, jos ostaa palveluja ja tuotteita mustilta pienyrityksiltä. Myös mustien omistusosuus yrityksen osakkeista on yksi keskeinen kriteeri. Järjestelmä koskee kaikkia matkailuyrityksiä matkanjärjestäjistä ja autonvuokraamoista hotelleihin ja ravintoloihin. Ideana on tukea korkeiden BEE-pisteiden saaneiden keskinäistä verkostoitumista ja yhteistyötä. Korkeat Vaihtoehto hotellimatkalle Yhteisöpohjainen matkailu (community-based tourism) eroaa pienyrityksistä siinä, että sen tarkoituksena on jakaa matkailijoiden tuoma taloudellinen hyöty koko yhteisön kylän, townshipin tai vaikkapa naisten ryhmän kesken. Yhteisö osallistuu matkailuyrityksen pyörittämiseen, omistaa sen ja päättää jäsentensä kesken, miten kertyneet varat käytetään. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi käsityömyymälät, township-kierrokset, telttailualueet, majatalot ja paikallista kulttuuria esittelevät keskukset. Yhteisöpohjainen matkailu on kasvattanut viime vuosina voimakkaasti suosiotaan monissa eteläisen Afrikan maissa. Useat matkailijat kokevat tärkeäksi, että voivat hyödyttää taloudellisesti kohdemaan yhteisöjä. Ennen kaikkea se on kuitenkin mahdollisuus päästä suoraan ja aitoon kontaktiin paikallisten ihmisten kanssa. Koska kyläläiset eivät aina ole mitään matkailun ammattilaisia, taso saattaa vaihdella ja puutteitakin ilmetä, mutta oikealla asenteella matkailija saa ilon irti kokemuksestaan. Julia Jänis BEE-pisteet ovat myös edellytys erilaisten taloudellisten etujen saamiselle. Koska järjestelmä on melko uusi ja perustuu vapaaehtoisuuteen, sen todellisesta merkityksestä on toistaiseksi vähän tietoa. Järjestelmä on saanut myös kritiikkiä: se ei ota kantaa työntekijöiden kohteluun eikä muihin eettisiin ja oikeudenmukaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Kokonaan mustien pitämiä pienyrityksiä matkailun alalla tulee jatkuvasti lisää, mutta monien aloittelijoiden ongelmana on alkupääoman ja tarvittavien yritystaitojen sekä markkinointikanavien puute. Tukea, koulutusta ja rahoitusta on vaikea saada, vaikka halukkuutta ja motivaatiota yrityksen perustamiseen riittäisikin. Vuonna 2000 perustettu matkailuyritysten tukiohjelma (Tourism Enterprise Programme, TEP, nykyisin -Partnership) on kouluttanut ja tukenut tuhansia pienyrityksiä, mutta se on voinut vastata vain osittain nopeasti kasvavaan kysyntään. Yhteisöpohjaisia matkailuhankkeita Etelä-Afrikassa http://afrikatourism.blogspot.com http://www.community-tourismafrica.com/ Suurin osa mustien omistamista pienyrityksistä on Bed & Breakfast -tyyppisiä majoituspalveluja etenkin suurten kaupunkien township-alueilla, kuten Sowetossa, Khayelitsassa ja Inandassa. Näiden lisäksi on yhä enemmän yhteisöpohjaisia yrityksiä. Matkailijan näkökulmasta valinnanvaraa riittää, jos haluaa tukea nimenomaan mustien pyörittämiä yrityksiä. Joidenkin tutkijoiden ja poliitikoiden mielestä asia on kuitenkin mutkikkaampi. Siinä missä suuret ja eniten voittoa käärivät firmat ovat edelleen valkoisten käsissä, mustat saavat puuhastella kaikenlaisten pienhankkeiden parissa. On poliittinen kysymys, missä määrin mustien pitäisi päästä enemmän osallisiksi myös isojen matkailuyritysten omistajuuteen. Olennaista on, että matkailu tuo tuloja ja työpaikkoja etenkin sellaisille alueille jotka kärsivät suuresta työttömyydestä. Näillä alueilla pienelläkin matkailuhankkeella voi olla iso vaikutus. Lähteet: Christian Rogerson: Transforming the South African tourism industry: the emerging black-owned bed and breakfast economy. GeoJournal Vol. 60, 2004. Tourism BEE Charter & Scorecard. A User s Guide. Department of Environmental Affairs and Tourism & Tourism Business Council, South Africa. 2007 Annual Tourism report. South African Tourism Strategic Research Unit. top Aloitin majatalon pyörittämisen viisi vuotta sitten. Haaveilin siitä pitkään mieheni kanssa. Hän kuoli diabetekseen, mutta pidin unelmasta kiinni. Mustat eivät ennen saaneet perustaa yritystä. Monet esteet ovat poissa, mutta ei se tärkein. Stellenboschin valkoiset, joilla olisi rahaa, eivät käy townshipeissä. Kayamandista ei löydy maksukykyisiä asiakkaita. Stellenboschissa käy tuhansia turisteja. Useimmat eivät tule tänne, vaan ajavat jonoissa ohi. He pelkäävät, että täällä on vaarallista. Mustien alueita pidetään vaarallisina! Mutta aina joku tulee. Minulla on ollut vieraita Itävallasta, Amerikasta, Englannista, Saksasta, Suomesta Kayamandissa on yhdeksän muuta naista, joilla on kotimajoitus. Emme kilpaile keskenämme, vaan autamme toisiamme. Menemme yhdessä kauppaan, jos on paljon kantamista. Laitamme ruokaa. Huomenna minulle tulee kymmenen hengen ryhmä illalliselle. Kymmenen! Täällä asuu kaksi poikaani ja minä. He puhuvat sujuvasti kolmea kieltä. Nuorempi on koulussa tuolla mäen alla. Yhdessä luokassa voi olla jopa 70 lasta. Vanhempi haluaisi opiskelemaan Amerikkaan. Bisnes pyörii nyt paremmin. Olin pitkään kotiapulaisena. Tiedän, kuinka valkoiset elävät. Kaiken on oltava siistiä. Yläkerran huoneessa on aivan uusi sänky, lakanat ja pyyhkeet. Pidän huolen, että yöpöydällä on aina raikasta vettä. Johanna Hietalahti Mama tarjoaa vieraalleen paitsi viihtyisän majapaikan myös perinteisiä eteläafrikkalaisia herkkuja. Johanna Hietalahti UBUNTU 1/09 sivu 9

Rikollisuus Helvi Kolehmainen Kirjoittaja teki gradun Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselle. tutkimus puhuttaa lehtien palstoilla Tzaneenilaisella vartijalla oli vaihteeksi leppoisa päivä kesällä 2007. sältö oli painostaa presidentti tunnustamaan rikollisuuden keskeinen rooli yhteiskunnassa. Pian presidentin haastattelun jälkeen pidettävissä parlamenttikauden avajaisissa haluttiin presidentin puhuvan painokkaasti rikollisuuden syistä, sen seurauksista ja ratkaisumalleista. Näin sitten tapahtuikin, mutta keskustelu tiedotusvälineissä jatkui. Eriarvoisuus taustalla Sowetan, Mail & Guardian ja Cape Times näkivät lukuisia yhteiskunnallisia syitä rikollisuuden taustalla. Näitä olivat mm. taloudellinen eriarvoisuus, köyhyys, työttömyys, perheiden hajoaminen, kodittomuus ja huono koulutus. Syinä olivat myös huumeet, ahneus, korruptio ja laittomat maahanmuuttajat. Die Burgerin yleisönosastolle kirjoittaneiden mielestä puolestaan köyhyys saattaa aiheuttaa pieniä rikoksia, mutta suuret rikokset ovat järjestäytyneiden rikollisten ja ANC:n vauraiden rikollisten tekemiä. Yleistä moraalin puutetta ja alkoholia pitivät kaikkien lehtien kirjoittajat tärkeinä syinä. Tehoton poliisi Sowetanin ja Die Burgerin yleisönosastot täyttyivät poliisin tehottomuutta käsittelevistä kirjeistä. Kaikki tutkittavat lehdet antoivat kuitenkin tunnustusta poliisin ripeydestä tunnetun historioitsijan Rattrayn murhan selvittelyssä. Yhtä lailla lehdet olivat samaa mieltä siitä, että ripeys johtui Rattrayn tunnettuudesta vastaavia tuntemattomien ihmisten murhia ei samalla ripeydellä tutkita. Rikosten uhrien ja rikollisten kohtelussa oikeuslaitoksessa nähtiin eriarvoisuutta. Sowetanissa epäiltiin valkoihoisten ja rikkaiden saavan erilaisen kohtelun oikeuslaitoksessa kuin köyhät. Esimerkkinä oli kaksi oikeustapausta, joissa mustan lapsen ja köyhän maatyöläisen murhia Sowetan käsitteli lähes ainoana lehtenä. Lapsen surmasta valkoihoinen maatilan omistaja sai 10 000 randin sakon. Mustan maatyöläisen murhaa oli käsitelty jo useita vuosia, ja rikoksen tehneet valkoihoiset nuoret olivat koko ajan vapaalla jalalla. Kolme muutakin lehteä nosti esimerkiksi ANC:n merkkihenkilöiden oikeudenkäynnit. Monien mielestä heillä oli etuoikeuksia joko ANC:n jäsenyyden tai varallisuuden perusteella. Esimerkkinä käytettiin mm. ANC:n silloista varapresidenttiä Jacob Zumaa ja väärennettyjen matkalaskujen tehtailuun sotkeutuneita kansanedustajia. Mitä tutkittiin? Tutkimalla lehtien pääkirjoituksia, kolumneja, artikkeleita, lehden omien toimittajien kommentteja, ulkopuolisten asiantuntijoiden mielipiteitä ja käsityksiä sekä yleisönosastokirjoituksia selvitettiin, minkälaisen kuvan lehtien mielipidekirjoitukset antoivat Etelä-Afrikan yhteiskunnasta ja rikollisuuden asemasta. Tutkimus ilmentää kirjoittajien käsityksiä rikollisuuden syistä ja vaikutuksista; presidentin, ANC:n, hallituksen ja poliisin ratkaisuyrityksistä; tasa-arvoisuudesta lain edessä; sekä yhteisöjen vastuusta rikollisuuden ehkäisemisessä. UBUNTU 1/09 sivu 10 Tutkimusaineisto Tutkimuksen lähtökohta oli presidentti Thabo Mbekin haastattelu 16.1.2007 South African Broadcasting Companyn tv-lähetyksessä. Aineistona olivat Cape Times (Independent Newspapers Ltd), Die Burger (Media 24), Sowetan (New Africa Publications Ltd) sekä Mail & Guardian (M&M Media Ltd). Karkeasti jaotellen englanninkieliset lukevat Cape Timesia Western Capissa ja erityisesti Kapkaupungin ympäristössä. Sowetan on mustien afrikkalaisten, Die Burger afrikaanereiden ja värillisten ja Mail & Guardian koulutettujen lehti. Helvi Kolehmainen tutki gradussaan eteläafrikkalaisissa lehdissä käytyä rikollisuuskeskustelua alkuvuonna 2007. Pintaan nousivat taloudellinen eriarvoisuus, perheiden hajoaminen, koulutuksen puute, huumeet ja korruptio. Kaikkien lehtien kirjoittajat pitivät yleistä moraalin puutetta ja alkoholia merkittävinä syinä rikollisuudelle. Teksti Helvi Kolehmainen kuvat johanna hietalahti Presidentti Thabo Mbekin tammikuista tv-haastattelua 2007 tulkittiin yleisesti siten, että presidentti uskoi rikollisuuden olevan maassa hallinnassa. Kaikkien tutkittavien lehtien mielipidekirjoitukset osoittivat kuitenkin, että niin toimittajat, asiantuntijat kuin tavallinen yleisö olivat eri mieltä tilanteesta. Presidentti sai runsaasti moitteita empatian puutteesta ja eristäytymisestä todellisesta elämästä. Hallitusta ja poliisia puolestaan syytettiin siitä, että ne eivät tee tarpeeksi ehkäistäkseen rikollisuutta. Rikollisuuden ei uskottu olevan kenenkään hallinnassa. Laajan keskustelun keskeinen si- Poliisia on syytetty tehottomuudesta ja epäluotettavuudesta. UBUNTU 1/09 sivu 11

Rikollisuus koskettaa kaikkia Rikollisuuden aikaansaamat pelon tuntemukset ovat yhteisiä kaikille, vaikka mahdollisuudet puolustautua rikollisuutta vastaan ovat erilaiset, selviää gradu-tutkimuksesta. Media käsittelee rotuja eri tavalla Valkoihoisiin rikosten uhreihin kiinnitetään lehdistössä eri tavalla huomiota kuin muiden ryhmien rikosten uhreihin. Piikkilanka on kysyttyä tavaraa Etelä-Afrikassa. Rangaistukset kovemmiksi Sowetanin ja Die Burgerin yleisönosastoissa vaadittiin rikollisille kovempia rangaistuksia. Sowetanissa vaadittiin jopa kuolemanrangaistuksen palauttamista, johon lehden pääkirjoitus tosin suhtautui kielteisesti. Sama vaatimus esitettiin myös Die Burgerin yleisönosastossa, jossa vaadittiin ruumiillista rangaistusta eli mahdollisimman epämiellyttäviä rangaistuksia. Die Burgerin ja myös yksi Cape Timesin kirjoittaja pitivät rikollisten kohtelua liian humaanina ja pitivät sitä yhtenä syynä rikollisuuden yleisyyteen. Rikollisilla ei ole nykyisin riittävästi pelotteita yhteiskunnan taholta. Maan johto, presidentti, ANC ja hallitus uskoivat tutkimuskauden aikana maan rikollisuuden olevan hallinnassa. Lehdet olivat toista mieltä. Myöhemmin kesällä 2007 julkaistut rikostilastot vahvistivat kansalaisten arkikokemukset oikeiksi: rikollisuus oli noussut kasvuun. Tällä hetkellä tilanne on positiivisempi. Hallituksen toimet ovat vaikuttaneet, ja rikollisuus on jälleen kääntynyt laskuun. Etelä-Afrikan vesihuollon Etelä-Afrikka painii yhä samanlaisten vesihuollon ongelmien kanssa kuin sata vuotta sitten. Teksti ja kuvat johanna hietalahti www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset tutkimus ongelmat toistavat historiaa Vedenhakupiste Khopossa. UBUNTU 1/09 sivu 12 Townshipeissä pelätään, koska suurin osa rikoksista tapahtuu siellä, eikä köyhillä ole mahdollisuutta rakentaa ympärilleen turva-aitoja. Vain varakkailla on mahdollisuus ostaa turvallisuutta. Erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistunut väkivalta on raaistunut. Maaseudulla erityisen suuressa vaarassa ovat maanviljelijät. Tutkimuksen mukaan monet maatyöläiset ovat peloissaan isäntien heitä kohtaan osoittamasta raakuudesta. Keskustelu vahvisti muutamien yhteiskunnallisten ilmiöiden esiintymistä: eettisten normien katoamista, rotukysymyksen merkitystä, ihmisten eriarvoista kohtelua lain edessä, maaseudun erityisongelmia sekä keskustelua kuolemanrangaistuksen palauttamisesta. Helvi Kolehmainen Lehdissä on myös taipumus nimittää erirotuisia rikollisia erilaisin termein. Mustan maatyöläisen tappaneista valkoisista nuorista käytettiin nimitystä young men ( nuoret miehet ), kun ANC:n varapresidentti Zuman nimitys raiskausoikeudenkäynnin ajan oli the rape accused ( raiskauksesta syytetty ) ja hänen taloudellisen neuvonantajansa a convicted fraudster ( petoksesta tuomittu ). Suoranaista rasismia ei kuitenkaan näkynyt, lukuun ottamatta muutamien Die Burgerin yleisönosastokirjoitusten heijastumia. Mail & Guardianin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan lehdistö lankeaa syntiin, josta voi kritisoida suomalaisiakin lehtiä: käsitellään yksittäisiä rikoksia, mutta laajemmat rikollisuuteen liittyvät yhteydet puuttuvat. Helvi Kolehmainen Vesihuollon tila selviää Harri Mäen Etelä-Afrikan ympäristöpalveluiden kehitystä koskevasta väitöskirjasta. Mäki tutki kuinka vesiongelma ratkaistiin neljässä eteläafrikkalaisessa kaupungissa, Kapkaupungissa, Grahamstownissa, Durbanissa ja Johannesburgissa, ja miten ratkaisut vaikuttivat kaupunkikehitykseen ja ympäristöön vuosina 1840 1920. Tulosten mukaan vesihuollon kehittymistä määräsivät eniten väestönkasvu, kuntatalouden rajoitukset sekä kaupungininsinöörien ja -lääkärien näkemykset. Myös rotuasenteet vaikuttivat. Infrastruktuuri levisi ensiksi valkoisten asuttamille alueille ja vasta sen jälkeen jos sittenkään muille alueille, Mäki selvittää. Rotukysymys nousi vahvasti esiin erityisesti terveysongelmien kohdalla. Afrikkalaisten asuinalueita pidettiin tautipesäkkeinä, mitä käytettiin lääketieteellisenä perusteluna rotuerottelulle. Taudit eivät kuitenkaan suostuneet noudattamaan rotu- tai luokkarajo- ja. Siksi afrikkalaisten terveydestä alettiin huolehtia valkoisten suojelemiseksi. Tämä tarkoitti puhtaan juomaveden toimittamista afrikkalaisille. Mäen mukaan Etelä-Afrikan tilannetta 1800-luvun lopulla voidaan hyvin verrata nykyiseen. Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin oli silloinkin suurta. Alueelle saapui siirtolaisia Euroopasta ja Aasiasta. Viranomaisten ongelmat ovat samat kuin sata vuotta sitten: miten taata toimivan infrastruktuurin rakentaminen ja tarvittavat palvelut, Mäki luettelee. Lain mukaan vesi- ja jätehuolto kuuluvat jokaisen eteläafrikkalaisen perusoikeuksiin. Silti noin viisi miljoonaa asukasta on ilman riittävää määrää puhdasta vettä. Yhtenä syynä pidetään 1990-luvun markkinataloussuuntaista politiikkaa, mikä on johtanut vesihuollon yksityistämiseen ja sitä kautta palvelujen kallistumiseen. Historia ei välttämättä toista itseään, mutta silti on mahdollista oppia siitä mitä on tapahtunut aiemmin, varsinkin tehdyistä virheistä, Mäki huomauttaa viitaten Johannesburgin vesihuollosta vuoteen 1905 vastanneen yhtiön toimiin. Palveluja riitti vain niille, joilla oli rahaa. Bisnestä maksimoitiin kannattavalla kiinteistökaupalla. Yhtiön pitäisi olla varoittava esimerkki niille, jotka vaativat yksityistämistä ratkaisuksi vesihuollon ongelmiin. Harri Mäen yleisen historian alaan kuuluva väitöskirja Water, Sanitation and Health The Development of the Environmental Services in Four South African Cities, 1840 1920 tarkastettiin Tampereen yliopistossa 11.10.2008. UBUNTU 1/09 sivu 13

NEWS FROM SOUTH AFRICA Coping with COPE Media speculation over who will dominate South African politics appears to have largely replaced straight news reportage, as the split-off from the ANC, controversially named the Congress of the People (COPE), begins to formalise its party political character. There is much talk of change in the air and the need for change, but little of the substance of what change should entail. Text MARK WALLER SA to clamp down on child labour The government released the draft Child Labour Programme of Action as part of its plans to reduce the number of South African children currently estimated at around one million who are forced into labour. The programme of action, released in Pretoria in June, aims to reduce the number of children whose schooling is adversely affected by the work they are required to do by up to 80 %. This figure includes the number of children, especially in rural areas, who live more than five minutes walk away from their source of drinking water, which they are usually responsible for fetching. Child labour refers to work that is exploitative, hazardous or inappropriate to the age of the child and which is detrimental to their safety, poses a risk to their health, social, physical, spiritual or mental development and affects their schooling. In March 2006, the Labour Force Survey established that about 847 000 children between the ages of 10 and 17 years were involved in child labour in South Africa. Source: BuaNews www.buanews.gov.za/news UBUNTU 1/09 sivu 14 COPE has been formed largely by those appointed to high positions in government by former President Thabo Mbeki. After Mbeki s recall and replacement by the ANC, disgruntled political allies, led by Mosiuoa Lekota, decided to put their centre-right stance on its own footing. COPE takes its name from an earlier Congress of the People. This was the 1955 mass gathering that adopted the Freedom Charter, in Kliptown, south of Soweto. The Charter comprised the main demands of the liberation movement during the struggle against apartheid rule. It is still regarded by the ANC and its partners in its tripartite alliance of COSATU and the SACP as its guiding document. The ANC recently lost a court case to prevent Lekota and his partners from using the name Congress of the People. The split from the ANC was accompanied by much bitter acrimony against those labelled as dissidents. For many ANC loyalists the move smacks of treachery, reminiscent of the injurious defection in 1959 of a small group of activists who formed the Pan-Africanist Congress. But with the transition from being a mass movement fighting apartheid colonial rule to being a political party in the more confined frameworks of liberal democracy, there is a slow recognition that splits, mergers and party opposition are part of the rough and tumble of the current state of democracy. This view was voiced by ANC President Jacob Zuma, who just before Christmas called for an end to the name calling against COPE. The novelty value of the new party has drawn massive media attention, giving a high profile to COPE s launching rallies on the 16 December public holiday for Reconciliation Day. By riding the crest of press attention, COPE has been able to appear to punch far above its weight. Though it made a strong impact in local elections in the Western Cape in early December, this was in part because of a debacle that saw the ANC fail to register in time to take part in the poll. In other local elections, including in Gauteng, COPE has barely registered its existence. Commentators inside and outside the ANC attribute much of the interest in COPE to disillusion with the thrust of ANC policy, which has wavered between neo-liberal economic recipes and erratic developmental efforts at tackling poverty and unemployment. Last November s national conference in Polokwane saw the adoption of more consistent policies aimed at the latter within the strategy of nation building focussed strongly on development. This conference elected Jacob Zuma as ANC President, who replaced Thabo Mbeki. According to many analysts, it was only a matter of time before the change of direction indicated at Polokwane resulted in changes at the top level. The appointment of veteran ANC leader, and former Robben Island prisoner, Kgalema Motlanthe reflected this. The more leftward trajectory of Polokwane sat uneasily with the thrust of Thabo Mbeki s government. Though the incident that brought matters to a head concerned allegations in a court ruling that Mbeki had interfered in legal processes concerning Jacob Zuma, the recall of Mbeki was the culmination of more weighty processes. But Mbeki is an ANC loyalist. Despite his removal from the post of party and state president, he would be unlikely COPE material. As the year drew to a close the press were speculating on the likely massive losses by the ANC in the 2009 national elections. The assumption is that COPE and the conservative Democratic Alliance could inflict heavy damage on the ANC. But this in turn rests on the assumption of the opposition parties being able to forge strong enough alternatives that appeal to voters. It may be that COPE and the DA will spend much time treading on one another s feet in policy terms and the new party will fail to stand out. Living Conditions Survey under way Statistics South Africa (Stats SA) has launched its Living Conditions Survey, a first-of-its-kind study that will help measure poverty reduction and the effectiveness of social development programmes in the country. For the survey, data will be collected from some 30 000 houses through a combination of questionnaires and diaries during the survey period, which will run over 12 months. The survey started in September and would end in August 2009. The survey is supposed to help the country achieve the United Nations' Millennium Development Goals by 2015. Although Stats SA has a range of data sets and time series which are useful in assessing changes in the profile of poverty, he said that none of them measured and assessed the progress in poverty reduction. The hope is that the survey, if successful, will change the current process of having to use data from a variety of sources in order to arrive at a poverty measure. The purpose of the survey is also to gain a deeper understanding of the nature of poverty, while indicating other approaches in dealing with poverty in a wider approach. It will seek to understand peoples' own understanding of poverty while also looking at the living conditions of South Africans. Source: BuaNews www.buanews.gov.za/news Campaign against gender-based violence Government called on South Africans to join hands and support the national campaign against gender-based violence. Held each year, the 16 Days of Activism Against Gender Violence campaign challenges South Africans to declare a truce on violence against women and children and ultimately to make it a permanent one. The period began on 25 November and ended on Human Rights Day on 10 December. The Victims Charter encouraged victims to demand services from administrators in the country's justice system and educates them about their rights. The SADC Protocol on Gender and Development called for governments in the region to repeal all discriminatory laws and instead include gender equality and equity in their Constitutions. It also has urged for 50 percent representation of women in political and decision-making structures by 2015. Although the global campaign focuses on violence against women only, South Africa added children to its campaign because of the high incidence of child abuse in the country. During the campaign woman were urged to support victims of abuse and encourage them to break the silence by reporting it to the police. People could also volunteer their time or donate money in support of a nongovernmental organisation or community group in their area to help abused women and children. Source: BuaNews www.buanews.gov.za/news UBUNTU 1/09 sivu 15

UUTISIA ETELÄ-AFRIKASTA Teema UBUNTU 1/09 sivu 16 A proposal to link teachers salaries to learner performance shot down Teacher unions have shot down a proposal to link the payment of teachers with the performance of their pupils. A 10-point draft ANC plan, released in November, includes a proposal that the evaluation of teachers be based on the extent to which their pupils performances improve. The same document has sparked huge debate on Outcomes Based Education (OBE). Teacher unions say although they were part of discussions, they have not endorsed the ANC draft plan in its entirety. They say the current evaluation system is not working and this proposal will not do either. No teacher would fail learners if the performance of learners is linked to your salary, says South African Demoratic Teacher's Union official Thobile Ntola. This now means it is back to the drawing board if a middle ground is to be found. Source: SABC news www.sabcnews.com Ruotsalais- eteläafrikkalainen ooppera Kapkaupungissa Ruotsalaisen runoilijan ja xhosalaisen ennustajan kohtaamisesta Etelä-Afrikassa kertova ooppera esitettiin loka-marraskuussa Kapkaupungissa. Norrlands Oopperan ja Kapkaupungin oopperan yhteistyönä syntynyt teos sai ensi-iltansa Umeåssa viime maaliskuussa. Tarina kertoo ruotsalaisen hovielämän naurettavuuksista, Ruotsin Itä-Intian kauppahuoneen laivan orjalastin kohtelusta ja Xhosa-heimon elinkeinojen tuhoutumiseen johtaneista tapahtumista. Sekä runoilijalla että ennustajalla on todelliset Kuoro on tehnyt pitkään yhteistyötä eteläafrikkalaisten kanssa. Vuyisile Hlaka, Kapkaupungin Oopperan kuororyhmän jäsen. ruamjai-kuoro esikuvansa. Osin keinotekoisen tarinan vahvuus on loistava musiikki ja erinomainen laulajakunta. Oopperan säveltäjä on ruotsalainen Mats Larsson Gothe. Kapkaupungin oopperan esityksessä oli mukana kolme ruotsalaista solistia. Muu solistikunta, kuoro ja tanssijat olivat eteläafrikkalaisia, kapellimestari itävaltalainen. Teoksen kansainvälisyyttä korostaa, että käsikirjoitus on eteläafrikkalainen ja ohjaus englantilainen. Helvi Kolehmainen Ruamjai-kuoro ensi vuonna Etelä-Afrikkaan Yleisradion vuoden 2008 2009 nuorisokuoroksi valittu Ruamjai lähtee loppuvuodesta Etelä-Afrikkaan. Vuodesta 2000 Jyväskylän yliopiston Musiikin laitoksella toiminut kuoro on tehnyt pitkään yhteistyötä mm. eteläafrikkalaisten ja thaimaalaisten muusikoiden kanssa. Lisäksi kuoro on perehtynyt monipuolisesti eri musiikkitraditioihin ja -tyyleihin ympäri maailmaa. Kuoroa johtaa Sanna Salminen. Laulajat ovat iältään 14 26-vuotiaita. Kuoron tuorein levytys Yhteinen sydän Shared heart julkaistiin jouluna 2007. Se sisältää koosteen kuoron keskeisimmästä ohjelmistosta. Johanna Hietalahti Lisätietoja: koti.mbnet.fi/ruamjai/ Esittely.php Poet and Prophetess Kuvat Johanna hietalahti ETELÄ-AFRIKKA Kun Etelä-Afrikka alkoi karistaa apartheidin käytäntöjä harteiltaan 90-luvun alkupuolella, myös lasten asema alkoi parantua monin tavoin. Vielä parikymmentä vuotta sitten maaseudulla noin 90 lasta tuhannesta kuoli erilaisiin sairauksiin. Nyt luku on puolittunut. Rokotusohjelmat ovat tehostuneet, ja lääkkeitä on paremmin saatavilla. Uudenlaista toivoa luo remonttiin joutunut aids-politiikka, joka Elina Oinaan jutussa määrittyy uudeksi avaukseksi myös lapsille. Teemasivuilla kohdataan lapsia läheltä ja kaukaa: tutustutaan hiv-tartunnan saaneeseen Lebo-poikaan, seurataan Jonna Nummelan viimeisiä työpäiviä kehitysvammaisten lasten ja nuorten hoitokodissa sekä kurkataan Etelä-Afrikasta tyttären adoptoineen Ouran perheen arkeen. Lisäksi onnitellaan vantaalaista Mikkolan koulua hienosti toteutetun elokuva- LASTEN projektin tiimoilta! Suomi- Etelä-Afrikka-seuran tukema hanke tuotti koskettavan, rankkojakin aiheita käsittelevän lyhytelokuvasikermän lasten oikeuksista ja unelmista. Eteläafrikkalaisten ja suomalaisten lasten yhdessä ideoima ja tekemä elokuva on nyt ladattavissa seuran internet-sivuilta. Kaksi Mikkolan koulun oppilasta, Vili Korteniemi ja Eeva Kaihola, kertovat tunnelmistaan matkalta Afrikkaan. UBUNTU 1/09 sivu 17

Teema LASTEN ETELÄ-AFRIKKA UBUNTU 1/09 sivu 18 Elina Oinas Yksi Etelä-Afrikan lähihistorian hämmästyttävimmistä käänteistä, presidentti Mbekin ero, nosti pintaan mitä erilaisimpia reaktioita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Mutta yhdestä asiasta näytetään olevan yksimielisiä: uuden hallituksen myötä Etelä-Afrikan terveyspolitiikka sai uuden ilmeen. Teksti Elina Oinas Linjanmuutos voi olla Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden dosentti ja toimii tutkijana Pohjoismaisessa Afrikka-instituutissa Upsalassa. mian taltuttamiseksi. Uusi hallinto antaa sille lopultakin virallisen siunauksen. Toivottavasti myös resursseja ja uskottavuutta. Hoganin myötä valtiollinen, paikallishallintojen ja kansalaisyhteiskunavaus myös lapsille Barbara Hoganin nimitys terveysministeriksi merkitsee uutta alkua maan aids-politiikalle. Täysin tyhjästä Hogan ei aloita, eikä hän ole yksin: koko 2000-luvun ajan maassa on tehty väsymätöntä ja laaja-alaista työtä hiv-epide- Etelä- Afrikkaan uusi aidsohjelma Uusi Etelä-Afrikan terveysministeri Barbara Hogan on virallisesti ilmoittanut, että aids on hi-viruksen aiheuttama. Ilmoituksellaan hän kumosi hallituksessa kymmenen vuotta jatkuneen päinvastaisen linjan. Entinen Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki ja hänen terveysministerinsä Manto Tshabalala- Msimang kielsivät pitkään yhteyden hiv:n ja aidsin välillä. Aids-aktivistien mukaan terveysministerin suosimat lääkkeet olivat valkosipuli, punajuuri, sitruuna, oliiviöljy ja afrikkalainen peruna antiretroviral-lääkkeiden sijasta. Etelä-Afrikassa tapahtuu noin 1000 hiv-tartuntaa päivässä, ja 1000 kuolee aidsin aiheuttamiin sairauksiin. Noin 550 000 eteläafrikkalaista saa tällä hetkellä sairauteen sopivia lääkkeitä. Tartunnan saaneita on 5,5 miljoonaa, eniten maailmassa. Enemmän kuin puolet maan sairaalapaikoista täyttyy aidsiin liittyvistä sairauksista. Yli neljännes maan terveydenhoitokustannuksista kuluu taisteluun aidsia vastaan. Uusi aids-ohjelma paneutuu erityisesti odottavien äitien hoitoon niin että lapset eivät syntyessään perisi äitinsä sairautta. Helvi Kolehmainen Terveydenhuollon parissa työtä tekevät ammattilaiset ja aktivistit ovat vihdoin saaneet hallinnon, jonka kanssa voi uskoa aitoon yhteistyöhön. UBUNTU 1/09 sivu 19

kuvat Katarina Jungar Teema LASTEN ETELÄ-AFRIKKA Hiv-positiivinen Lebo elää normaalia pienen pojan elämää UBUNTU 1/09 sivu 20 nan hiv-politiikka luultavasti lopultakin yhtenäistyy. Esimerkiksi Mark Heywood, aiemmin yksi kuuluvimmista vastarinnan äänistä ja keskushahmo niin kansalaisliike Tretament Action Campaignissa kuin AIDS Law Projectissakin, toimii nyt South African National AIDS Councilin varapuheenjohtajana. Ruohonjuurikapinalliset ovat siis päässeet keskusteluetäisyydelle. Terveydenhuollon parissa työtä tekevät ammattilaiset ja aktivistit ovat saaneet hallinnon, jonka kanssa voi uskoa aitoon yhteistyöhön. Juuri lasten terveys on nostettu keskeiseksi kysymykseksi vuodelle 2009. Etelä-Afrikassa miltei kuudesta miljoonasta hiv:n kantajasta suurin osa on synnytysikäisiä naisia, jolloin vastasyntyneiden tartunnat ovat polttava kysymys. Ilman minkäänlaista ehkäisevää hoitoa noin kaksi kolmesta hiv-positiivisten äitien lapsesta selviää ilman tartuntaa. Syytä huoleen on, jos jäljelle jäävän kolmanneksen tartuntaan voitaisiin tehokkaasti puuttua, mutta näin ei tehdä. Mbekin hallinnon jahkailu äiti-lapsitartuntaa ehkäisevän lääkinnän virallistamisen suhteen on arvioitu johtaneen 35 000 lapsen turhaan hiv-tartuntaan, sanovat Harvardin kansanterveystieteen laitoksen tutkijat. Poliittista tahtoa tulee löytyä kuitenkin sekä kansalliselta hallinnolta että kansainväliseltä yhteisöltä. Talouskriisin kourissa aids-lääkinnän resurssien unohtaminen voi olla kohtalokasta, huomauttavat aids-järjestöt. Terveyspoliittisesti äidiltä-lapselle-tartunta on sekä monimutkainen että yksinkertainen kysymys. Lääkehoito, jota annetaan lyhytaikaisesti raskaa- Puolet HIVtartunnoista imetyksessä Lasten hiv-tartunnan ehkäisyn ehkä hankalin alue on imetys. Noin puolet lasten tartunnoista tapahtuu vasta imetyksen aikana. Helpolta tuntuva ratkaisu vaatia imetyksen vaihtamista pulloruokintaan ei kuitenkaan ole köyhissä oloissa aina viisain vaihtoehto. Useat tutkimukset osoittavat pulloruokinnan lisäävän lapsikuolleisuutta, jopa tilanteissa, jossa korvikkeen saatavuudesta on huolehdittu, ja huolimatta sen hiv-tartuntaa vähentävästä vaikutuksesta. Imetys altistaa lapsen virukselle, mutta imetyksen muut hyödyt ovat sen verran suuret, että tartuntariski saattaa kannattaa ottaa. Tärkeintä on valita jompikumpi: imetyksen ja korvikkeen sekoittaminen on kaikkein vaarallisin vaihtoehto. Miten tällaisessa tilanteessa voi päättää? Nykylinjauksen mukaan äitejä yritetään auttaa tekemään omaan tilanteeseensa parhaiten sopiva ratkaisu ja pysymään siinä. Tuki, tiedotus ja tieto ovat kuitenkin harvoin riittäviä, eivätkä asiantuntijatkaan näytä antavan aina oikeita vastauksia. Esimerkiksi upouusi eteläafrikkalaisen Mickey Chopran Uppsalassa tarkastettu väitöskirja toteaa, että tieto on edelleen erittäin puutteellista sekä hoitohenkilökunnan että äitien joukossa. Mielenkiintoista on, että köyhällä, erittäin korkeiden hiv-lukujen alueellakin saatiin hyviä tuloksia kuolleisuuden vähentämisessä, kun terveydenhuoltoon panostettiin. Johtopäätös on, että päättäjien poliittisilla valinnoilla on suoraa merkitystä, ja toivosta ei pidä luopua. Elina Oinas na olevalle naiselle ja vastasyntyneelle, vähentää tartuntavaaraa 30 %, eikä se ole edes mahdottoman vaikea tai kallis hoitomuoto. Sen avulla lapsen tartuntavaara ei täysin poistu, mutta vähenee huomattavasti. Jo vuonna 2002 eteläafrikkalaiset hiv-järjestöt veivät oikeuteen kysymyksen äitien oikeudesta tähän lääkitykseen esittämällä, että hallituksen jahkailu on paitsi vastuutonta, myös perutuslain vastaista. Etelä-Afrikan uusi perustuslaki on varsin radikaali, ja tuomioistuin tulkitsi tutkimustiedon lääkinnän toimivuudesta sikäli yksiselitteiseksi, että se määräsi valtion turvaamaan raskaana olleelle naiselle ilmaisen lääkityksen. Tätä pidettiin suurena voittona naisille ja lapsille ja häpeänä hallitukselle ja presidentille. Lääketiede on osaltaan pienentänyt synnytykseen ja raskauteen liittyvää tartuntaongelmaa. Kuten kaikessa terveydenhuollossa, pullonkaulaksi nousee hallinnointi, lääkkeiden toimitus, testaus, potilaiden ja yhteisöjen osallistaminen, tiedotus ja henkilökunnan puute kustannuksien lisäksi. Kustannuksia voidaan alentaa monin eri tavoin, ja hinnat ovatkin laskeneet koko 2000-luvun. Jotkut lääkefirmat ovat imagonkohennuksen toivossa luvanneet jopa ilmaisia lääkkeitä neuvoloihin, joten saatavuus ei aina ole ongelma. Hoidon puoltajat kommentoivat vastahakoisten vastaväitteitä osin eettisin, osin taloudellisin argumentein: Millaisessa maailmassa lasten tahallinen hylkääminen kuolemaan voidaan perustella kustannuksiin viitaten, elleivät ne edes ole ylivoimaisia? he kysyvät. Ekonomistit ovat puolestaan arvioineet, että hoitamattomuus vasta kansantaloudellisesti kallista on. Useat laskelmat puoltavat yleistä ARV-hoitoa kaikille tarvitseville. Useissa Afrikan maissa tämä on otettu tavoitteeksi, ja esimerkiksi Ugandassa ja Botswanassa on saatu pääasiallisesti myönteisiä kokemuksia. Vastikään julkaistut Etelä-Afrikan viralliset äiti-lapsi-tartunnan ehkäisyn hoito-ohjeet ovat toivoa antavia: paketti on huolellisesti laadittu, selkeästi ymmärrettävä ja saattaa tarkoittaa uutta satsausta lasten terveyteen ja julkiseen terveydenhuoltoon. Mbekin ajan hämmennyksestä on ehkä päästy. Painetta kannattaa toki edelleen pitää yllä niin paikallisten aids-järjestöjen kuin kansainvälisten liikkeiden toimesta. Mbekin politiikan on laskettu maksaneen 330 000 ihmishenkeä vuosien 2000 ja 2005 välillä, ja väistämättä nämä arvet tuntunevat vielä pitkään eteläafrikkalaisessa päivänpolitiikassa, arjen todellisuudessa ja ihmisten muistoissa. Vastikään julkaistut äiti-lapsi-tartunnan ehkäisyn hoito-ohjeet ovat toivoa antavia: paketti on huolella laadittu, selkeästi ymmärrettävä ja saattaa tarkoittaa uutta satsausta lasten terveyteen ja julkiseen terveydenhuoltoon. Yhdeksänvuotias Lebogang, tai Lebo niin kuin häntä kutsutaan, asuu perheensä kanssa Rocklandsin townshipissä Bloemfonteinin kaupungin liepeillä. Perheeseen kuuluvat Lebon äiti ja isoäiti, kaksi tätiä ja serkut Letshego, 4, ja Kamo, 7. Isäänsä Lebo ei ole koskaan tuntenut. Työttömyydestä kärsivää perhettä elättää Lebon setä Bende, 30, joka asuu Johannesburgissa. Bende on suvussa ensimmäinen, jolla on yliopistotutkinto. Setä on monin tavoin pojan ihailun kohde. Satojen kilometrien päässä asuessaan hän pääsee kuitenkin vain harvoin vierailemaan Bloemfonteinissa. Lebo ja hänen synnytyksessä kuollut kaksoisveljensä syntyivät hiv-positiivisina. He saivat tartunnan äidiltä raskauden aikana. Lebo tietää olevansa sairas, mutta ei vielä ymmärrä oman tilansa lopullisuutta. Kaverukset rivissä. Lebogang (oik.), Kamo, Ellinoora ja Letshego. Joskus hän sairastelee enemmän, ja silloin hän voi joutua joksikin aikaa sairaalaan. Suurimman osan ajasta hän asuu kotona, hoitaa itse lääkkeidensä annostelun ja elää normaalia pienen pojan elämää. Lebon paras ystävä on sukulaistyttö Kamo. He ovat kuin paita ja peppu. Usein tarvitaankin Kamoa tulkkaamaan hiljaisen Lebon sanomisia muille Lebo kun luottaa eniten maailmassa ystäväänsä. Pitkään hän suostui vain puhumaan Kamolle. Lebo on mietteliäs, hiljainen poika, jolla on kauniit, isot silmät ja terävä katse. Ollessaan lähipiirinsä ympäröimänä pojalta irtoaa valloittava hymy ja tanssi. Kun katselee Leboa Kamon ja Letshegon kanssa, tulee mieleen, mitä ystävät mahtavat tietää tai ymmärtää pojan sairaudesta. Onko lapsia varoitettu leikin lomassa sattuvien haavereiden varalta? Kun olen tällaisia Lebon tilaan liittyviä kysymyksiä esittänyt perheelle, en ole oikein koskaan saanut vastauksia. Myös heille, kuten niin monelle hiv/aidsin kanssa elävälle perheelle, sairaus on tabu. Siitä ei haluta puhua eikä sitä haluta ajatella, ellei ole pakko. Koulussa Lebo pitää eniten sestwanankielestä ja kriketistä. Lebon perhe haluaa uskoa, että poika seuraa setänsä jalanjälkiä yliopistoon saakka. Tällainen ajattelu tuntuu meistä länsimaalaisista usein aika vaikealta ymmärtää, kun tutkimusten mukaan lapset, jotka syntyvät hiv-positiivisina, eivät useinkaan elä kahtatoista vuotta vanhemmiksi. Mutta afrikkalaiseen mentaliteettiin ajatus istuu hyvin elämää eletään päivä kerrallaan, ja asioiden uskotaan järjestyvän parhain päin. Kunhan tästä päivästä selvitään saadaan ruoka pöytään ja pysytään terveinä seuraavana päivänä voi sitten huolehtia huomisesta. Viime toukokuussa Yolandi-äiti synnytti Lebolle terveen pikkuveljen. Elämä siis jatkuu perheessä hiv:stä huolimatta pienistä elämän iloista nauttien. Ellinoora Vesala Kirjoittajan poikaystävä on Lebon sukulainen. UBUNTU 1/09 sivu 21

Erityiset lapsemme Jonna Nummela kiintyi hoitokodin lapsiin. lounasaikaa. Lumko on pieni 5-vuotias poika, jonka reiden ympäri saan peukaloni ja etusormen päät koskettamaan toisiaan. Lumkon vanhemmat kuolivat aidsiin pojan ollessa vauva. Setä, joka maksaa ylläpidon, ei käy häntä katsomassa. Vakavan aivovaurion takia Lumko ei puhu eikä pysty liikkumaan. Myös syöminen on alkanut tuottaa vaikeuksia. Kun ilmestyn hänen sänkynsä viereen, poika hymyilee heikosti. Kuivaan kuolan hänen poskeltaan, riisun liian suuret sukat jaloista ja lasken varpaat. Jokapäiväinen yhteinen hassutteluhetki, joka saa heiveröisen hymyn taittumaan onnelliseksi huokaukseksi. Naapurissa sijaitsevan moskeijan minareetista kaikuu keskipäivän rukouskutsu. Meille se tarkoittaa ruoka-aikaa. Lounaan jälkeen on päiväunien vuoro. Menen takaisin osastolle avustamaan hoitajia lasten nostamisessa pyörätuoleista sänkyihin. Minnien äiti hakkasi terveenä syntynyttä tytärtään niin pahoin, että tämä sai parantumattoman aivovaurion. Nyt 12-vuotias Minnie on Woodsiden valopilkku, naurava ja iloinen tyttö. Nostan hänet sänkyyn ja toivotan kauniita unia. Yhtäkkiä tunnen, miten kyyneleet valuvat poskilleni. Itken maailman epäoikeudenmukaisuutta, vanhempien piittaamattomuutta ja nyt jo kasvavaa ikävää näitä lapsia kohtaan, joihin olen ehtinyt kiintyä niin kovasti. Teema LASTEN ETELÄ-AFRIKKA Lapset ovat kuin omia Woodsiden hoitajille. UBUNTU 1/09 sivu 22 Woodsiden rautaportin takaa Kapkaupungissa löytyy 90 kehitysvammaisen lapsen ja nuoren hoitokoti. Hoitajille lapset ovat kuin omia. Our kids, he sanovat. Teksti ja kuvat Jonna Nummela On marraskuun viimeisen päivän aamu vuonna 2007 Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Laiskat ja laihat pilvenhattarat seilaavat kirkkaansinisen taivaan halki ja yli maisemaa hallitsevien vuorien. Ylitän Lansdownen rautatiesillan, kuten joka aamu viimeisen kolmen kuukauden ajan, enkä enää reagoi hedelmäkauppiaiden vihellyksiin tai vastaan ajavien autojen torvien tööttäyksiin. Yksin liikkuva, valkoinen tyttö on Athlonen lähiössä harvinainen näky. Olen Kapkaupungissa vapaaehtoistyössä Allianssin Nuorisovaihdon kautta ja työpaikkani on Woodside Special Care Centre, kehitysvammaisten lasten ja nuorten hoitokoti Rondebosch Eastissa. Vuonna 1976 perustetussa hoitokodissa on tällä hetkellä noin 90 asukasta, 2 30 vuoden ikäisiä. lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia mutta henkilökunta kutsuu heitä kaikkia samalla tavoin: our kids ( meidän lapsemme ). Woodsiden lapset ovat kaikki hyvin erilaisia. Toisilla on aivohalvaus, toisilla vakavasta aivokalvontulehduksesta johtuva kehityshäiriö, downin syndrooma tai vesipää. Yleisimpiä ovat kuitenkin keskushermostonvauriot, jotka ovat syntyneet äidin päihteiden käytön tai väkivallan seurauksena. 90 lapsesta 30 on joko hylättyjä tai orpoja. Woodside on heidän virallinen huoltajansa, heidän ainoa oikea kotinsa. Muiden perheet maksavat hoitokodille lastensa ylläpidosta, osa viettää viikonloput kotona. Toisten vanhemmat käyvät päivittäin lastaan tapaamassa, toiset eivät koskaan. Soitan ovisummeria ja metallinen, auringossa lämmennyt rautaportti siirtyy kolahtaen tieltäni. On viimeinen työpäiväni, ja tunteet ovat pinnassa. Saan halauksia erityisesti osastojen hoitajilta, joille vapaaehtoinen työntekijä on aina tervetullut helpotus raskaaseen työtaakkaan. Woodsidessa on neljä osastoa, A, B, C ja D: kaksi lasten osastoa sekä omansa naisille ja miehille. Itse työskentelen pienten lasten C-osastolla. Kolmessa kuukaudessa olen saanut vastuulleni viisi omaa lasta, joiden päivittäisistä rutiineista huolehdin. Jokaiselle asukkaalle Woodsidessa on laadittu oma henkilökohtainen ohjelmansa, johon kuuluu tarpeen mukaan leikkejä, venyttelyä, syömään opettelua, satuja tai hierontaa. Koska suurin osa lapsista on pyörätuoleissa, verryttely on erityisen tärkeää. Aikaa kuluu myös vaippojen vaihtoon, sillä vain harva pärjää ilman niitä. On aika hieroa Lumkon jalat ennen Jonna Nummela Kirjoittaja työskenteli vapaaehtoisena kehitysvammaisten lasten hoitokodissa Kapkaupungissa vuonna 2007. Woodside Special Care Centre Perustettu vuonna 1976 Sijaitsee Rondebosch Eastissa, Kapkaupungissa Asukkaina noin 90 kehitysvammaista lasta ja nuorta aikuista, iältään 2 30-vuotiaita Toimii omaisten maksamien ylläpitokustannusten sekä lahjoitusten ja erilaisten tukien varassa Pyrkii tarjoamaan kehittävän, rakastavan ja kodinomaisen ympäristön Woodsiden kummina ja suojelijana toimii arkkipiispa Desmond Tutu www.woodside.org.za Minnie tuijottaa minua ihmeissään, nostaa samassa jäykän, vaikeasti hallittavan kätensä ja alkaa pyyhkiä poskiani kämmenselällään. Olen mykistynyt, halaan häntä pitkään tietämättä mitä sanoa. Lopulta sanon: Kiitos. UBUNTU 1/09 sivu 23

School Of Hope is all it promises to be Teema LASTEN ETELÄ-AFRIKKA The Western Cape boasts some of the most prestigious private schools in the country. Sadly, it is also the home of a dangerously high dropout rate. The picture on the ground is even more distressing: out of a typical class of 200 Grade-8 learners who begin high school in the Cape Flats, only 40 may write their matric exams four years later. The School of Hope, run by the Thembalitsha Foundation, offers a solution. education and inspiring them to live a life of destiny and purpose. Since February 1999, the School of Hope has been offering young people the opportunity to complete their education. It has been registered as a special-needs independent school by the Western Cape Education Department. To date, the school has had about 400 learners. The classes have maximum 23 students and there is also support of international and local volunteers, who assist the teachers with the problematic learners in each class. The learners may be former street children, rehabilitated drug addicts or come from abusive, neglectful homes. Some are simply in need of a nurturing, family-like environment in order to complete school successfully. Many of the learners come from different childcare institutions and homes for older youth. Those who live with their parents may experience poverty and hunger on a daily basis. Most have experienced gang life or are escaping the pull of a local gang. The learners who attend the school would have nowhere else to go in order to complete their education. The school has expanded to offer grade 10 12, making it possible for those youth, who would never be able to complete their schooling, to finish it in this specialised environment. Other learning areas are Business Management (Economics, Accounting and Business studies) and Service Sciences (Consumer Studies, Tourism and Hospitality). HIV/Aids education is an important part of the school s work. Teenagers are still the fastest growing group of people being infected with the HIV virus today. Most of the learners come from a background lacking in strong role models, caring adult supervision and on-going guidance. Many of those who have lived on the streets have experienced the horrors of sexual abuse and prostitution. While the dropout rate in the Western Cape is 55%, the school successfully passed 75% of its students in Grade-9 and 90% of its Grade-10 students in 2006. In 2007, an overall pass rate of 72% was achieved. However, any child enrolled in the school, and therefore not on the streets, is a success to the School of Hope. www.thembalitsha.org.za UBUNTU 1/09 sivu 24 Text and photos Thembalitsha Foundation The reasons for high dropouts vary: teenage pregnancy in girls, drugs and gangsterism in boys. However, the overriding reason seems to be a lack of value placed on education. Young people abandon their studies in light of the need to assist families in need of income, look after their younger siblings and nurse ailing grandparents. Others escape poverty and abuse and turn to a life on the streets where they spend years perfecting the art of survival and a hand-to-mouth existence. This is a group of vulnerable youth, in danger of turning to a life of crime, abuse and poverty. Their only hope is to complete their education and become employed. However, mainstream schools are ill equipped to deal with the complexities which these young people may be dealing with. In addition, many of them are older when they are able to return to school, but no public school is obliged to enrol a youth over 18. Many are emotionally and academically immature and in need of a nurturing, caring environment in which to make up the years lost. Without an education, they loose hope of ever making it in the real world and the downward spiral of socially unacceptable, negative coping mechanisms begins to take place. The School of Hope, run by the Thembalitsha Foundation, offers a solution in the Cape flats township of Cape town. Their vision is to provide hope through education for vulnerable youth, through encouragement, special Lionel Solomons, 19, is looking forward to a future as a pastor I came to the School of Hope in 2006. I had previously been in a mainstream school but I dropped out in 2004 because I was a drug addict. I was using drugs for fun, but this had a very bad effect on my education. I was never in class, I vandalised the school and the teachers rejected me and refused me entry to the school. Eventually I was expelled and dropped out for a year. I tried to work but without an education, I got hard work with little pay. This was my future until the boss told me to go back to school. I was accepted at the School of Hope. In the small classes I get more attention from the teachers, and I feel I can express myself here. I am no longer on drugs and I am living at a hostel with other guys like me. I am looking forward to a future as a pastor. UBUNTU 1/09 sivu 25

UBUNTU 1/09 sivu 26 Yhä useampi adoptiolapsi tulee Etelä- Afrikasta Helsingin kaupungin sosiaaliviraston kautta vuonna 2006 Suomeen saapui 11 eteläafrikkalaista lasta, kun vastaava luku jo lokakuussa 2008 oli 22. Adoptiot ovat sujuneet ongelmitta, mikä on kasvattanut Etelä-Afrikan suosiota. Tällä hetkellä kolmisenkymmentä perhettä odottaa, että voi lähettää hakemuksen. Tämä tarkoittaa, että odotusajat pitenevät, Helsingin sosiaaliviraston ottolapsiasiainhoitaja Suvi Korenius arvelee. Helsingin kaupungin yhteistyökumppani Etelä-Afrikassa on lastensuojelujärjestö Johannesburg Child Welfare Society (JCWS). Hakijoiksi hyväksytään 25 vuotta täyttäneet pariskunnat sekä yksinhuoltajat. Lapsettomat ovat etusijalla. JCWS toivoo hakijoilta hyvää terveyttä, verkostoa, taloutta ja etnisen identiteetin tukemista, Korenius luettelee. Perheiden on oltava valmiita tapaamaan biologinen äiti ja avoimia sille, että äiti voi olla HIV-positiivinen. Usein lapsilla on erilaisia kehitysviiveitä. On myös yleistä, että lapsen taustoista ei ole mitään tietoja tai lapsi on syntynyt raiskauksesta. Etelä-Afrikasta adoptoitavat lapset ovat yleensä iältään puolesta vuodesta kolmeen. Adoptio vahvistetaan paikallisessa alioikeudessa. Kun vanhemmat ovat hakeneet lapsen Suomeen, alkaa viisi vuotta kestävä seuranta. Helsingin kaupungin arvioimat kokonaiskustannukset ovat noin 10 500 euroa, josta Kelan tuki on noin 3 000 euroa. Lähteet: Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, www.interpedia.fi, Helsingin Sanomat 30.9.2007 Matkalla perheeksi Lähtöpäivänä herään kuudelta. En saa enää nukuttua, koska ajattelen vain matkaa ja poikaa. Kokovartalojännitys estää nukahtamisen uudelleen. Huomenna tapaamme poikamme. Millainen hän on? Miten hän suhtautuu meihin? Miten itse reagoimme? Teksti ja kuvat Susanna Saikkonen Lento lähtee vasta illalla, joten päivä menee hepulitilassa: siivoamista, pakkaamista, viimeisiä ostoksia, hermoilua Ikinä aikaisemmin meidän perhe ei ole ollut näin ajoissa lentokentällä. Tyyliimme on kuulunut ennemminkin hermoilla check-in -jonossa, ehtiikö vielä koneeseen. Päästyämme Johannesburgiin meitä vastassa ollut JCWS:n sosiaalityöntekijä Roshan kysyi, voisiko hän viedä meidät suoraan poikaa katsomaan, koska jossain oli joku tie poikki ja olisi vaikeaa käydä ensin majoituspaikassa. Meille järjestely sopi, vaikka vatsanpohja taisi kääntyä molemmilla nurin, kun ajattelimme, että tapaisimmekin Joshuan jo alle tunnin päästä. Jännitys tiivistyi, kun pääsimme lastenkodin pihaan. Paikka oli aivan ihana talo, jossa oli iso puutarha. Astelimme sisään ja meitä vastaan tuli pieni kehitysvammainen Daisy-tyttö, joka heti kiipesi syliin halaamaan. Roshan haki Joshuan aamu-unilta ja tuli poika sylissään meidän luo. Pieni oli aivan unenpöpperöinen ja ihmeissään. Menimme yhdessä ulos puutarhaan, jossa aloitimme tutustumisen tähän pieneen, ihmeelliseen lapseen. Sydän oli pakahtua, mutta olimme molemmat ihmeen rauhallisia ja annoimme pojan ottaa meihin kontaktia omaan tahtiin, omalla tavallaan. Sylittelimme, halailimme, syötimme, leikimme ja pian jo vähän juttelimmekin. Aika meni siivillä, ja pian Roshan jo kertoi, että olisi aika lähteä. Pyysimme vähän lisäaikaa ja saimme laittaa pojan vielä päiväunille. Seuraavana aamuna heräsimme pirteinä ja valmiina tärkeään päivään. Tänään hakisimme Joshuan lastenkodista ja aloittaisimme yhteisen elämän. Kun saavuimme lastenkotiin, menimme saman tien tervehtimään poikaamme. Hän sel- keästi tunnisti meidät ja hymyili meidät nähdessään. Mikä ihana tunne! Viimeistään tässä vaiheessa olimme molemmat täysin myytyjä ja tuntui, että meitä kolmea ei enää koskaan mikään voisi erottaa. Vietimme lastenkodissa hienon päivän tutustuen Joshuan päivärutiineihin, leikkien hänen ja muiden lasten kanssa kysellen, katsellen, haistellen, maistellen ja kuunnellen. Yritimme taltioida tunteita ja tunnelmia niin paljon kuin vain pystyimme, sillä arvelimme niiden olevan vielä joskus tärkeitä sekä meille että pojalle. Meille jäi todella hyvä tunne Joshuan ensimmäisestä kodista ja olimme aidosti kiitollisia koko lastenkodin väelle siitä rakkaudesta ja huolenpidosta, jota Joshua ja muut lapset siellä saivat. Lähtö oli vaikeaa meille kaikille ja lupasimme, että tulemme vielä joskus takaisin. Ensimmäinen ilta kolmestaan oli melkoista härdelliä. Yritimme noudattaa pojan totuttuja rutiineja, mutta taisim- Joshua, 1 vuotta, tuli uuteen kotimaahansa viime elokuussa. me kaikki vähän hermoilla uutta tilannetta. Loppujen lopuksi saimme lapsen nukkumaan, ja vanhemmilta vierähti kivi sydämeltä. Päivä oli ollut samaan aikaan elämämme mahtavin ja rankin. Perjantaina koitti sitten seuraava suuri päivä: käynti tuomarin luona. Meistä tulisi ihan oikea ja virallisesti vahvistettu perhe! Tuomari oli erittäin mukava nainen ja kuulustelu hyvin rento tilaisuus. Tunnelmat olivat korkealla, kun suuntasimme kohti Moyoa, jossa lounastimme JCWS:n Pam Wilsonin ja Roshan Khotan kanssa. Loppupäivä olikin sitten pelkkää alamäkeä: mies sairastui ja koska Joshua ei ollut taaskaan nukkunut kunnon päiväunia, poika oli aivan hepulissa. Lisäksi emäntämme Moiran koira sai sairaskohtauksen ja sotki kämppämme. Illalla tuli vielä sähkökatko juuri, kun olin lähettämässä pitkää sähköpostia Suomeen. Noin kolmen vartin ähellys katosi bittiavaruuteen. Jälkeenpäin jaksoimme nauraa koko episodille, mutta illalla tuoreen äidin takki oli kyllä aivan tyhjä ja ainoana toiveena kunnon yöunet. Toinen viikko kului erilaisilla retkillä, ja päivää ennen kotiinlähtöä kävimme Roshanin kanssa vielä Pretoriassa hoitamassa virallisia papereita sekä hakemassa Joshualle Suomen passin. Pojasta tuli siten virallisesti Suomen kansalainen. Perjantaina Roshan vei meidät lentokentälle. Meillä oli toisaalta aika haikeat tunnelmat, mutta toisaalta myös odotimme jo kovasti kotiin pääsyä. Sukulaiset olivat kentällä vastassa, ja vaari sai välittömästi pojan suosikin aseman. Siitä se sitten alkoi, yhteinen arki. On Teema LASTEN ETELÄ-AFRIKKA Susanna ja Teemu Saikkonen olivat adoptiomatkalla Johannesburgissa 26.7. 9.8.2008. Palveluntarjoajana oli Helsingin kaupunki. hassua, miten nopeasti sitä sopeutui uuteen tilanteeseen ja alkoi tuntua, että ainahan Joshua on ollut kanssamme. Vaikka Johannesburg tuntuu nyt kaukaiselta ja vieraalta paikalta, jätti se meihin pysyvän jäljen. Tunne on hyvin ristiriitainen, kuten kaupunki itsessäänkin. Ehkä mieleenpainuvin kokemus oli piipahtaminen Parkviewin ostarilla, jossa ystävällinen vanha musta mies lähestyi ja kysyi, missä on pojan äiti. Sanoin, ettemme tiedä, ja että minä olen nyt hänen äitinsä. Mies liikuttui ja sanoi, että teemme jumalan työtä, kun autamme niitä, jotka apua tarvitsevat ja toivotteli meille moneen kertaan siunausta. Viisi minuuttia myöhemmin olimme sulkeneet itsemme sähköaitojen ja korkeiden muurien taakse, emmekä voineet enää liikkua ulkona, koska se olisi ollut hengenvaarallista. UBUNTU 1/09 sivu 27

Teema LASTEN ETELÄ-AFRIKKA vaikkapa kaatuessaan. Hän ei vain tajunnut, että mitä hyötyä siitä on. Vilma olisi huutanut täyttä parkua. Onhan se hullua, että näitä juttuja joutuu opettamaan! Ville nauraa. Erityistä vanhemmuutta Adoptio on erityistä vanhemmuutta. Se edellyttää valtavasti ymmärrystä ja joustavuutta: voimia kohdata lapsen erityistarpeet ja ulkopuolisilta tulevat arviot. Kun bussissa molemmat tytöt huutavat äitiä, herättäähän se mielenkiintoa, Piia sanoo. Odotuksen aikana on monin tavoin todistettava kelpoisuutensa vanhemmiksi. Adoptiovanhempana joutuu pukemaan erikseen sanoiksi suuria asioita: mitä on vanhemmuus, identiteetti, etnisyys. Ylpeä isä. Taikan lapsitiedoissa oli vain kuva ja pari lausetta: iloinen ja tykkää hellittelystä. Saatiin tärkeää tietoa, johon osasi valmistautua. Vilma sai siskon Ensitapaaminen lastenkodissa. Tuli hyvä olo. Hoitajat olivat iloisia ja päteviä, Piia Oura sanoo. Ensilumi houkutteli siskot pulkkamäkeen. Johannesburgista Arjessa asiantuntijaksi Osattiinkohan me nyt kertoa oikein adoptiosta, kun ei olla mitään asiantuntijoita, Piia epäilee. Se on oikeastaan hassua. Ouran perheelle on nimittäin ominaista jokin, joka on merkki todellisesta asiantuntijuudesta: heidän ei ole vaikea myöntää, että kaikkea ei voi hallita heti täydellisesti, monet asiat valkenevat vasta vähitellen, yhdessä kasvaen. Välillä luetaan kirjoista, välillä jutellaan muiden adoptioperheiden kanssa, useimmiten turvaudutaan terveeseen maalaisjärkeen. Tunteella vedetään, Ville nauraa. UBUNTU 1/09 sivu 28 Alkuun oli vähän stressiä. Mistä ihmiset osaavat heti valita maan? Adoptioneuvoja lausui taikasanat: Lapsi on tärkein, muusta ei kannata ottaa liikaa stressiä. Sen jälkeen asiat jotenkin loksahtivat. Ouran perhe päätti adoptoida Etelä-Afrikasta. Teksti Johanna Hietalahti kuvat Piia ja Ville Oura Kun tieto lapsesta sitten tuli, hetki oli tunteellinen. Menin aivan sekaisin. Oli niin mahtavaa! Ville Oura muistelee reilun puolen vuoden takaista uutista. Kolme viikkoa myöhemmin Johannesburgissa Ourat saivat 19-kuukautisen tyttärensä ensi kertaa syliinsä. Kiintymyssuhde lähti heti käyntiin. Ja hyvin on kiintyminen jatkunut. Vilma kärrää Taikaa vaunuissa ympäri kotia. Välillä kolisee ja kovaa, siskot nauraa kikattavat. Sisaruussuhde on syntynyt. Sopivat persoonina toisilleen, Piia sanoo. Eikä se ole ihan sattumaa, Ville arvioi. Pitkää seulontaa ja tarkkailua ei tehdä turhan takia. Adoptioneuvonnan aikana sosiaalityöntekijä tutustuu hakijoihin ja kirjoittaa kotiselvityksen, jossa kuvataan hakijoiden olosuhteita ja edellytyksiä toimia adoptiovanhempina. Pohdimme toisen adoptioper- heen kanssa, että mitä jos he olisivat saaneet Taikan ja me heidän lapsensa. Se ei olisi ollut yhtään sama juttu. Lapset sopivat näihin perheisiin täysin. arjen opettelua Monet lapsiperheiden arkiset tilanteet saattavat adoptioperheessä pyörähtää päälaelleen. Taika on esimerkiksi alkanut ujostella, mikä on hieno merkki, Piia aloittaa. Lastenkodissa tytön selviytymiskeino oli hakea huomiota kaikilta hoitajilta. Nyt isä ja äiti ovat kasvaneet luottohenkilöiksi. Aluksi Taika ei osannut itkeä Ne kulkevat aina mukana, ja niihin joutuu etsimään vastausta uudestaan ja uudestaan Taikan kasvaessa, Piia arvelee. Jo adoptioprosessin alussa joutuu pohtimaan suuria kysymyksiä. Onko perheellä voimia ja resursseja ottaa vastaan vaikkapa vaikeasti vammainen lapsi. Lapsen terveys voi vaatia hoitoa tai eri kehitysvaiheissa voi olla vaikeita kokemuksia. Pitää ajatella realistisesti, mitkä ovat omat voimat ja resurssit. Jos lapsella on jokin vaikea erityistarve, se vie huomion kaikelta muulta, muilta sisaruksilta, Piia pohtii. Sosiaalityöntekijät osasivat nähdä, mitkä ovat meidän perheen resurssit. Kansainvälinen adoptio Helsingin kaupungin sosiaaliviraston perheasiaintoimisto www.hel.fi/sosv/palvelut/ perhe/adoptio Interpedia www.interpedia.fi Pelastakaa lapset ry www.pela.fi UBUNTU 1/09 sivu 29

UBUNTU 1/09 sivu 30 Adoptioäiti tapasi biologisia äitejä Kansainvälinen adoptio on monen lapsen pelastus, mutta adoptioprosessiin liittyy myös ristiriitoja. Teksti ja kuva Johanna Hietalahti Kun tutkija Riitta Högbacka kirjoitti pari vuotta sitten Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla, miten globalisaatio kiihdyttää kansainvälistä adoptiota ja luo kehittyvissä maissa naisten ja lasten tarjonnan, internetin keskustelupalstat pullistelivat kiihtyneistä kommenteista. Taas adoptiovanhempia syyllistetään! Siellä joku tutkija taas hutkii vastoin parempaa tietämystä! Eivätpä ne kommentit olisi voineet paljon enempää pieleen mennä. Högbacka on itsekin äiti. Hän on adoptoinut tytön Etelä-Afrikasta. Kansainvälistä adoptiota koskevan tutkimuksen alussa tarkoitus oli haastatella vain suomalaisia adoptioperheitä ja eteläafrikkalaisia sosiaalityöntekijöitä, mutta matkalla avautui mahdollisuus jututtaa myös biologisia äitejä. Tilanne oli Högbackan sanoin upea ja hirveä. En odottanut, että he suostuisivat puhumaan tai että ylipäätään tapaisin heitä, Högbacka sanoo. Siinä mitattiin tutkijan kykyä objektiivisuuteen, äidin voimia vahvoja tunnekuohuja vastaan ja tilanneherkkyyttä erikoisessa vuorovaikutustilanteessa. Eettisesti ainoa oikea ratkaisu oli kertoa vastavuoroisesti oma tarina, Högbacka arvioi. Miltä tuntuu saada toisen lapsi? Biologisten äitien kysymykset olivat vaikeita. Miltä tuntuu saada toisen lapsi? Mitä ihmiset sanovat, kun tietävät, että lapsi ei ole oma? Miten sen selittäisi että kun lapsi on oma! Kun selitin asiaa tytölleni, sana äiti takertui kurkkuun. Minähän se äiti olen! Biologiset äidit halusivat varmistaa, että lapsia rakastetaan uudessa kotimaassa. He pelkäsivät, että jos lapset kiukuttelevat, adoptioäidit väsyisivät heti. Sitten olisi helppo sanoa, että ethän sinä edes ole minun. Adoptiokeskustelu on pitkään keskittynyt adoptiovanhempien kohtaloihin. Taustalla voi olla pitkä ja epätoivonen yritys saada oma biologinen lapsi. 2000-luvulla on alettu puhua myös biologisista äideistä. Monen taustalta löytyy raiskauksia, kovia kohtaloita, Köyhilläkin pitäisi olla oikeus äitiyteen, sanoo tutkija, adoptioäiti Riitta Högbacka. köyhyyttä. Vaikka tunnen tilastot, oli rankkaa puhua näistä. Yleisin syy adoptiopäätökseen on halu antaa lapselle hyvä elämä. Äidit rakastavat lapsiaan niin paljon, että antavat heidät pois. Ei ole vaihtoehtoa, Högbacka tulkitsee. Adoptioäidit puolestaan tuntevat sympatiaa ja kiitollisuutta biologisia äitejä kohtaan. On vaikeaa, kun tietää, että toisen suru on oma onni. Adoption käsite vieras Vaikka monet adoptiolapset ovat löytölapsia, useilla on biologista sukua jossain. Högbacka tahtoisi avata keskustelua ristiriidoista, joita adoptioprosessiin liittyy. Ongelma on, että adoptio pohjautuu länsimaiseen ydinperheajatteluun. Lain mukaan lapsesta tulee adoptiovanhempien lapsi. Siteet biologiseen sukuun katkeavat täysin. Adoption käsite eteläafrikkalaiselle naiselle voi olla vieras, Högbacka selittää. Etelä-Afrikassa perhe voi tarkoittaa isoäitiä, ex-miehen veljeä, lastenlapsia, tätiä. Ei ole outoa, että lapsi kasvaa sukulaisen luona ja palaa vuosien päästä kotiin. Oleellista on, että välirikko ei ole pysyvä. Siksi Högbacka ei ole yllättynyt, miten monet biologiset äidit palaavat takaisin muutaman vuoden kuluttua kysymään tietoja lapsestaan. Adoptiopäätös on saatettu tehdä epätoivoisessa tilanteessa. Pitäisi olla muitakin vaihtoehtoja. Meidän pitäisi tukea biologisia äitejä, mutta samalla pystyä järjestämään perheettömille lapsille koti, Högbacka puntaroi. Sitä Högbacka toivoisi, että biologiset äidit voisivat paremmin seurata lapsen kehitystä. Adoptiovanhemmat voisivat lähettää tietoja ja kuvia, ja molemmat perheet voisivat luoda siteet lapseen. Lapsi voisi kehittyä tunnistaen juurensa ja molemmat perheensä. Tulevaisuudessa kansainvälinen adoptio muuntunee nykyistä avoimemmaksi, Högbacka arvelee. elokuvaprojekti: kimpsut ja kampsut ja lähteä Etelä-Afrikkaan ystävyyskouluumme. Hanna Toiviaisen lisäksi matkalle mukaan lähtivät kaksi luokassani työpajoihin osallistunutta oppilasta, Eeva Kaihola ja Vili Korteniemi, työpajoissa mukana ollut opettaja Tuuli Lankinen, minä ja koulumme rehtori Ilkka Kalo. Matkamme päätarkoitus oli elokuvatyöpajojen toteuttaminen Arethabengin koulussa Soshanguvessa. Myös Arethabengin oppilaat tutustuivat elokuvan tekemisen saloihin ja tekivät omat lyhyelokuvansa lapsen oikeuksista. Lyhytelokuvien lisäksi oppilaat toteuttivat Unelma-haastattelut: Suomessa Lappeenrannassa Voisalmi-Tyysterniemen koulussa, Etelä-Afrikassa Arethabengin koulussa. 4.9.2008 saimme vihdoin viettää elokuvamme ensi-iltaa. Vieraita saapui Lappeenrannasta Voisalmi-Tyysterniemen koululta sekä Etelä-Afrikasta Arethabengin koulun kaksi oppilasta, kolme opettajaa ja rehtorin sekä kaksi opetusviraston jäsentä. Nähtyäni elokuvan olin mykistynyt! Elokuva ei jätä katsojiaan kylmäksi, vaan herättää monenlaisia ajatuksia. Etenkin eteläafrikkalaisten lasten tekemät elokuvat käsittelevät hyvin vaikeita asioita, kuten insestiä ja perheväkivaltaa. Suomessa aiheiksi nousevat koulukiu- Parempaa elämää etsimässä Pidän käsissäni Meidän omat elokuvat -dvd:tä ja tunnen suurta ylpeyttä rinnassani. Tässä se vihdoin on: suuren työn lopputulos! Teksti Maiju Tykkyläinen Lähtiessäni projektiin en ymmärtänyt, kuinka paljon vaivaa, aikaa ja suunnittelua elokuvan tuottaminen vaatii. Monta kertaa mietin, mihin olen ryhtynytkään. Se, mitä olen tästä projektista saanut, ylittää monin kerroin sen, mitä jouduin sille antamaan. Minun on pakko myöntää, etten pystynyt projektin alkumetreille hahmottamaan millainen tuotoksestamme tulisi. Mutta oli helppoa lähteä toteuttamaan projektia, joka oli hyvin suunniteltu, johon oli jo hankittu rahoitus sekä käytännön toteutuksesta vastaava henkilö ja johon itse tunsin mielenkiintoa. Niinpä päädyin elokuvaprojektin koordinaattoriksi, vaikkei minulla ollut minkäänlaista käsitystä saati sitten kokemusta elokuvan teosta. Projektimme käytännön toteutus alkoi Mikkolan koulussa luokkani kanssa Hanna Toiviaisen vetämillä elokuvatyöpajoilla. Työpajoissa oppilaat opiskelivat elokuvan teon tekniikkaa kuvakulmista ja kuvakäsikirjoituksista alkaen. Taitoja hyödynnettiin tekemällä kuuden hengen ryhmissä oma lyhytelokuva. Jokainen ryhmä valitsi itselleen YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksesta artiklan, jonka halusi työstää elokuvaksi. Kun työpajat päättyivät ja elokuvat oli kuvattu Suomessa, oli aika pakata Teema LASTEN ETELÄ-AFRIKKA Elokuva lasten oikeuksista ja unelmista Suomi-Etelä-Afrikka-seura sai tukea yhteistyöhankkeeseen Meidän omat elokuvat dialogi lasten oikeuksista ja unelmista Ulkoasiainministeriön Kehityspoliittisen viestinnän yksiköstä 6700 euroa. Myös opetushallitus on rahoittanut hanketta 2000 eurolla. Elokuvahanketta koordinoivat Mikkolan koulu Vantaalla sekä Suomi-Etelä-Afrikkaseura. Yhteistyökumppaneita ovat Voisalmi-Tyysterniemen koulu Lappeenrannassa, Mikkolan kirjasto, Opetushallitus, Suomen Pakolaisapu, Etelä-Afrikan suurlähetystö sekä Pretorian pohjoispuolella Soshanguvessa sijaitseva Arethabengin koulu. Hankkeen tuloksena valmistui työpajavaiheessa useampia lyhytelokuvia sekä yksi yhteinen, kulttuuriseen dialogiin haastava elokuva lasten elämästä, oikeuksista ja unelmista. Elokuva on valmistunut viidesluokkalaisten työpajoissa Suomessa ja Etelä-Afrikassa keväällä 2008. Lapset ideoivat, käsikirjoittivat, kuvasivat ja editoivat elokuvansa itse. Elokuvat on tehty lasten omilla äidinkielillä ja tekstitetty suomeksi, pohjois-sothoksi ja englanniksi. Trailerin voi katsoa ja elokuvan ladata osoitteesta www. afrikka.net. Elokuvaa voi myös tilata Mikkolan koululta, maiju.tykkylainen@vantaa.fi UBUNTU 1/09 sivu 31

UBUNTU 1/09 sivu 32 saaminen, lapsen oikeus turvalliseen elämään sekä erilaisuus. Lyhytelokuvat ja haastattelut on nivottu erittäin taitavasti yhdeksi kokonaisuudeksi, joka onnistuu kertomaan vaikeista asioista kuitenkin niin, että päällimmäiseksi jää toivo paremmasta huomisesta ja selviämisestä. Voiko kenenkään sydän jäädä kylmäksi, kun lapsi unelmoi kommunikaattorin välityksellä oppivansa puhumaan? Lapset ovat saaneet äänensä kuuluviin, mikä on mielestäni tärkeintä. Joudun itsekin myöntämään, että olin aliarvioinut lasten kyvyt elokuvan teossa. Toki monista kohdin on nähtävissä, että asialla ovat lapset eivätkä ammattilaiset. Näyttelijöiden katse siirtyy ajoittain luvattomasti kameraan, kuvaajan käsi ei pysy vakaana ja joskus pokka näyttää pettävän. Joskus jopa elokuvan juoni onnahtaa. Mutta onko näillä puutteilla merkitystä elokuvan onnistumisen kannalta? Minulle ne ovat vain hellyttäviä muistutuksia siitä, että asialla ovat 12-vuotiaat elokuvantekijät. Miten tästä eteenpäin? Toivon mahdollisimman monen ihmisen niin Suomessa, Etelä-Afrikassa kuin muualla maailmallakin näkevän elokuvan. Toivon, että elokuvan katsominen saa jokaisen miettimään omaa vastuutaan maailman lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Toivon, että nuo elokuvan lapset saavuttavat unelmansa ja päätyvät taistelemaan rikollisuutta vastaan, etsimään parannuskeinoa aidsiin tai pääsevät haluamalleen hevosajelulle Hollantiin, kukin oman unelmansa mukaan. Toivon, että maailma olisi vielä jonain päivänä turvallinen paikka niin jokaiselle lapselle kuin aikuiselle. elokuvaprojekti: Vili: Vili ja Eeva tekivät upean reissun Olimme Etelä-Afrikassa keväällä 2008. Lähdimme perjantaina aamuyöstä Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Lento kesti noin 15 tuntia, ja matka oli raskas. Kun olimme perillä Johannesburgissa, aloin vasta uskoa matkaa todeksi. Yövyimme hotellissa, jonkin aikaa nukuimme Eevan kanssa hotellin aulassa. Aamulla kävimme syömässä, ruoka oli todella hyvää, ainakin verrattuna lentokoneen aterioihin. Tavaroiden pakkaamisen jälkeen tulivat Margaret ja Mapula hakemaan meidät. Olimme matkalla Mongenaan. Eeva: Tuntui upealta olla Etelä-Afrikassa, ja paras oli vielä tulossa. Nimittäin ystävyyskoulumme Arethabeng, jonka tulisimme näkemään tiistaina. Kävimme ennen sitä ratsastamassa norsuilla. Söimme myös todella hyviä, uusia ruokia. Maanantaina lähdimme Monge- nasta ja menimme Margaretan ystävän kotiin. Alkoi jännittää, koska seuraavana päivänä näkisimme ystävyyskoulumme. Tiesin, että saisin nähdä minun ja kaverini kirjeystävän. Vili: Arethabengissä kaikki oli erilaista kuin Suomessa. Näimme myös ulkoapäin slummeja. Kun astuin ulos autosta, olisi ilmeeni ollut varmasti kuvan ottamisen arvoinen. Kävelimme sisäpihan läpi opettajien huoneeseen. Tutustuimme ensin kaikkiin opettajiin. Sitten olikin jo aamunavaus siinä vasta ne silmät pyörähtivät ympäri! Edessämme oli puolituhatta oppilasta, jotka tanssivat ja lauloivat. Se oli uskomattoman kuuloista! Eeva: Jaoimme myös tarroja ja salmiakkia oppilaille. Minusta he eivät kamalasti pitäneet mustasta karkistamme. Vihdoin Arethabengin koulun iloisia oppilaita. pääsimme tapaamaan kuudetta luokkaa. Odotimme Vilin kanssa innolla, että pääsisimme luokkaan sisään. Saimme tutustua heihin enemmän välitunnilla. En osaa kovin hyvin englantia, ja minua myös jännitti, joten vastailin paljon myös vain yes tai no. Sitä päivää en unohda koskaan. Melkein kaikilla oli lyhyet hiukset, jotka olivat pienillä leteillä. Heillä oli koulupuvut: joko housut, paita ja takki tai sitten takki ja mekko, joka yletti polviin. Vili: Kyllä minulla ja Eevalla olikin kiirettä. Kaikki halusivat, että muistaisimme juuri hänen nimensä. Se oli vaikeaa, ja koulupuvut vaikeuttivat vielä asiaa. Viikko kului nopeasti muiden lasten kanssa puhuessa ja leikkiessä. Välillä aamuiset herätykset olivat vaikeita, mutta kyllä se oli sen arvoista. Kävimme useissa eri museoissa, ja myös eläintarhassa yöllä! Se oli aivan uskomatonta! Eeva: Kuudes luokka oli alkamassa tehdä elokuvia lapsen oikeuksista kuten mekin olimme tehneet. Minusta ne olivat kuitenkin vähän rajumpia. Oppilaat olivat mukavia ja pyysivät meitä erilaisiin leikkeihin. Kun aloimme ottaa valokuvia, kaikki juoksivat perässämme. Kaikki halusivat kuvaan. Vili: Perjantai oli viimeinen päivä Afrikassa. Lähdimme koululta haikein mielin. Lapset antoivat meille paljon kirjeitä ja terveisiä Suomeen. Osa tuli myös halaamaan. Teema LASTEN ETELÄ-AFRIKKA ystävyyskouluun Eeva Kaihola. Kuvat Maiju Tykkyläinen Vili Korteniemi. Eeva: Kaikki antoivat meille kortteja, joissa oli meidän antamamme tarrat. Minusta he olisivat saaneet pitää tarrat, koska ne olivat heille! Kun lähdimme, auton renkaat puhkesivat kaksi kertaa. Onneksi ei ollut yö tai ilta. Vili: Kävimme perjantaina vielä toisessa koulussa ja Nelson Mandelan vanhassa asunnossa. Sieltä me lähdimmekin sitten lentoasemalle, hyvästelimme kaikki opettajat ja nousimme koneeseen. Edessä oli raskas matka Pariisin kautta Suomeen. Eeva: Olin ylpeä itsestäni, koska kyllä välillä tuli koti-ikävä. Mutta olin päässyt Afrikkaan, jossa en enää välttämättä pääsisi käymään. Mutta ehkä vielä joskus. Minulla on ikävä kirjeystävääni ja muita ystäviä ystävyyskoulusta. Onneksi kaksi Arethabengin oppilasta kävi täällä. Vili Korteniemi ja Eeva Kaihola UBUNTU 1/09 sivu 33

Regards From Arethabeng Matka Etelä-Afrikan kevääseen Nthabiseng Marriam Makwela Hyvaa huomenta! My name is Nthabiseng Marriam Makwela, I am at grade 6. As a student I have been impressed by this friendship between Arethabeng and Mikkola school in Finland. This friendship has taught us many things, e.g. we have been taught the Finnish vocabulary and Finnish songs. This means any student at Arethabeng is able to say something in Finnish language; it might be singing or greetings. I got the opportunity to come to Finland on the 29th August and spend a week there. When I was in Finland I was impressed because there is no littering and crime. Their houses do not have burglar proofs like ours. What has impressed me most is that they prefer to use bicycles rather than cars that would pollute their atmosphere and that would be contributing to global warming. I was also happy because I got the opportunity to see the friends I kept on writing letters to. I also won t forget the people who have started this friendship (Helena and Margaret Temba and then the big five was formed). On the photo abowe, we were at the pancake party at Tuuli s house, it was very interesting. We held the Arethabeng assembly there and sang all the interesting songs we know in Finnish and in Sotho, and we danced a lot. The people on the picture are from left: top Hanu, Tuuli, Mervi, Kati, Thea, Mr Timothy Makofane, Ilka Kalo, and Helena; Middle: Mrs Betty Phala, Mr Moses Moleshiwa, Mrs Mapula Sekhu, Mrs Margaret Temba, Amukelani and Nthabiseng; Bottom, Vivi, Eeva and Vili. Kapkaupunki ja Puutarhareitti 13. 26.11.2009 Kaksiviikkoinen matka vie sinut pimeästä ja koleasta syksystä valoisaan kevääseen ja miellyttävään lämpöön. Etelä- Afrikan luonto on jylhä ja värikäs. Ihmiset tunnetaan ystävällisyydestään ja vieraanvaraisuudestan. Aloitamme kiertomatkamme Kapkaupungissa ja maailman kauneimmalla niemellä Pöytävuorineen, viinitiloineen, puutarhoineen, meriretkineen. Ajamme sitten kuuluisaa Puutarhareittiä itään, käymme Afrikan eteläkärjessä, Plettenbergin, Tsitsikamman ja Addon luonnonpuistoissa. Matkan hinta on 2800 euroa ja siihen sisältyy lähes kaikki: lentomatkat, laaja kiertomatka, majoitukset, runsaat aamiaiset ja päivälliset, sisäänpääsy- ja luonnonpuistomaksut, suomalainen matkanjohtaja-opas jne. Järjestämme syksyllä muitakin matkoja: Botswanan kiertomatka ja Viktorian putoukset 10 24.10.2009, 3600 ; Namibian laaja kiertomatka 25.10. 12.11.2009, 3000 ; Golfmatkoja Kapkaupunkiin 12. 23.12.2009 ja 23.12.09 2.1.2010, à 2800. Avustamme omatoimimatkailijoita ja räätälöimme ryhmämatkoja, myymme Finnair-Air Namibia lentolippuja eteläiseen Afrikkaan. Kysy tai katso lisää: www.koonono.com KALAHARI CONSULTANTS Olle Eriksson, olle.eriksson@fonet.fi, 050 4656 152 Stefan Eriksson, stefan@progolfsafari.com, 045 123 8272 Positiivista elämää Teemme hiv- ja aidstyötä itäisessä ja eteläisessä Afrikassa. Olemme mukana taistelemassa oikeudenmukaisemman maailman puolesta, hiviin liittyvää stigmaa ja syrjäytymistä vastaan usealla eri rintamalla. CUAHA - Diakonia in the City Valmismatkaliiketunnus 3986/05/Mj poetry (and a bit of prose) available UBUNTU 1/09 sivu 34 LINDIWE NDLOVU Hello! My name is Lindiwe Ndlovu. I thank first the people who developed the friendship between the two schools that have now bonded closely like a family. We started with a book Tunne Kieleni Know my language Tseba leleme la ka and now our two friends have visited Finland. This year was the best year ever for me, the launching of the book at my school and many VIPs were there for the big function. What also made me proud and happy this year is that our school got first position in Astronomy Quiz in the National competitions, that were the best part of my life as I took part. We won a telescope for the school. Lutheran Diakonia in Botswana - LUCSA Nordic Diakonia - Lisätietoja: Marja Tuomi, kansainvälisen diakonian projektipäällikkö, puh. 050 362 3521 marja.tuomi@hdl.fi The sixth issue of the South African literary journal of new writing, Timbila, has just been published. Edited by Vonani Bila and Mark Waller, it contains poetry (and a bit of prose) by writers such as David wa Maahlamela, Mphutlane wa Bofelo, Michelle McGrane, Kobus Moolman, Goodenough Mashego, Gary Cummiskey,Vonani Bila, Mark Waller, Alan Finlay, Liesl Jobson, Allan Kolski Horwitz, Mxolisi Nyezwa,Mpho Ramaano, Mzi Mahola, and Mzwandile Matiwana. 300 pages, EUR 15 per copy. Contact timbila@telkomsa.net (in South Africa) or mark.w@luukku.com to order.

Book launch Arethabeng Drummies together with their instructor Mrs Betty Nkosi during the launching of Know my language book on the 17th October 2008. This is the product of the project between Mikkola and Arethabeng Primary. We are happy to have such a wonderful relationship with you, Finnish people. Together we will strive for better education. Nordic Stick Lady Margaret Temba I bought Nordic sticks when I visited Finland on the 28 August 15 September 2008. I am the only one in South Africa who has Nordic Sticks. I use them every time when I am exercising. I have already lost 4 kg. Most people would like to have them. I am thinking of opening a Nordic stick shop. AMUKELANI FLOYD HLUNGWANE Hei! I am Amukelani Floyd Hlungwane, one of the two students from Arethabeng primary who got an opportunity to visit Mikkola Koulu in Finland. We arrived Finland on the 29th of August and stayed until the 07th of September. There were so many things I liked when I was in Finland. I liked museums, school meal system, clean environment without littering and the fact that it is a crime free country. I have learnt few words in Finnish; mita (what), mina rakastan senoa (I love you), yo (yes), uamenta (good morning), mita kullu (you are welcome) and kiitos (thank you). I think this friendship will give all other students an opportunity to visit Finland. I wish to stay in Finland and attend school there. I got an opportunity to go to Lappeenranta when I was in Finland and we were taken to Saimaa canal, and cruise for one hour. I met new friends and took a photo of them. They are from left: Wemen, Jesse, myself, Nthabiseng, Kerttuli and Marja. LÄHETTÄJÄ: Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry, PL 535, 00101 Helsinki