TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Puheenjohtajan tervehdys

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Kokouksen esityslista

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016

Häkkisten sukuseura ry:n säännöt

Ikosen Sukuseura ry:n säännöt

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Suurnäkki sukuseura ry Säännöt

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

Jäneslampi-Palovaara sukuseura ry:n säännöt on laadittu Sukuseurojen keskusliitto ry:n mallisääntöjen pohjalta.

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

PAGANUKSEN SUKUSEURA RY. Jäsentiedote 1/2017/ HYVÄ SUKULAINEN

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Saarelaisten Sukuseura toimintakausi

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Saarenkylässä PÖYTÄKIRJA 2/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Sukuneuvosto Tiedote nro 2/

Vanhan Rautalammin Korhosten sukuseura ry:n vuonna 2001 uudistetut säännöt

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

SANOMAT. Saarelaisten sukuseuran tiedotuslehti 1/2018. Seitsemännet sukupäivät Kolin Luontokeskus Ukossa Ylä-Kolintie 39, Koli

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika klo 13.00

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

'flaittisten tiedote 2008/2

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Oikaristen sukuseura ry:n

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01.

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

MMA Päijät-Häme syyskokous 2018

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, klo 19:00.

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Sukuneuvosto Tiedote nro 1/

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

SAARELAISTEN. Loppukirin aika Tarinakirjan 2 kokoamiseen s. 10

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Hallitus Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsenten keskuudessa. Sukuseura on julkaissut toiminnastaan kirjan Saarelaisten tarina ja sukukirjat 1 ja 2 sekä Saarelaisten kuvakirjan. Sukuseuralla on kaksi kolme kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti: Saarelaisten Sanomat. 1.1. 28.7.2018 Kalevi Saarelainen, puheenjohtaja Raimo Saarelainen, varapuheenjohtaja Veijo Saarelainen, sihteeri Raimo Soininen, rahastonhoitaja Leea Hiltunen Leena Rauhala Erkki Saarelainen (ei läsnä) Seija Saarelainen Osmo Turunen (ei läsnä) Marjatta Törhönen Kunniapuheenjohtajat Asiantuntijat Olavi Saarelainen Seppo Saarelainen Olavi Martikainen, kunniajäsen Heikki Saarelainen

Hallitus 28.7. 31.12.2018 Kalevi Saarelainen, puheenjohtaja Mikko Malinen, varapuheenjohtaja Veijo Saarelainen, sihteeri Raimo Soininen, rahastonhoitaja Olavi Martikainen, kunniajäsen Jouko Saarelainen Riitta Saarelainen Seija Saarelainen Marjatta Törhönen Kunniapuheenjohtajat Kokoukset Olavi Saarelainen Seppo Saarelainen Vanha hallitus piti viimeisen kokouksensa hotel Sokos-ravintolassa 24.3.2018. Sukupäivillä valittu uusi hallitus piti järjestäytymiskokouksen 20.10.2018 Kalevi ja Liisa Saarelaisen kotona, Helsingissä. Hallituskauden 1.1.- 28.7.2018 työryhmät Ohjelma- ja taloustyöryhmä Ryhmän jäseninä olivat: Kalevi Saarelainen, pj, Leea Hiltunen, Leena Rauhala, Raimo Soininen ja Osmo Turunen Viestintätyöryhmä Ryhmän jäseninä olivat: Veijo Saarelainen, pj, Raimo Saarelainen, Seija Saarelainen ja Marjatta Törhönen. Perinnetyöryhmä Ryhmän jäseninä olivat: Olavi Martikainen, pj, Olavi Saarelainen ja Seppo Saarelainen

Hallituskauden 1.1. 28.7.2018 toiminta Viestintä 1. Saarelaisten Sanomat Tällä hallituskaudella toimitettiin ja julkaistiin yksi seuran tiedotuslehti 1/2018. Lehden toimittamisesta ja taitosta vastasi Veijo Saarelainen. Lehden kirjoitukset painottuivat tulevien seitsemänsien sukupäivien tiedottamiseen Puheenjohtajan palstalla, Ilmari Martikaisen artikkeliin Kolin kutsuva tarina, sukupäivien ohjelman ja sukukokouksen asialistan julkistamiseen, jolloin keskeisinä asiakirjoina olivat sukuseuran toimintakauden 2015-2017 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tulevan kauden 2019 2021 toimintasuunnitelma. Lehdessä tiedotettiin myös uuden kirjahankkeen liikkeelle lähdöstä Tarinakirja 2 tulossa. Erikoisartikkeleina oli luettavissa Seija Saarelaisen esittäytymiskirjoitus Maunolasta 25.7.2000 se alkoi, Leea Hiltusen Matkakertomus matkalta Shri Lanka-Malediivit 18. 28.12.2017, Sakari Saarelaisen Elämäni kaksi erikoista ja vaikuttavaa tapahtumaa ja Anita Saarelaisen Honkarakenne täyttää 60 vuotta. Hongalta ja Betonimestareilta tuli lehteen myös maksetut mainokset. 2. Sukuseuran kotisivut Raimo Saarelainen päivitti ja ylläpiti Netsorin Helpot sivut.fi -palvelimella sukuseuran kotisivuja, jotka toimivat sukupäivien välillä jäsenistön keskeisenä viestimenä. Sukuseuran seitsemännet sukupäivät Kolilla Puheenjohtaja Kalevi Saarelainen avasi sukupäivät 28.7.2018 Kolin Luontokeskuksen auditoriossa toivottaen kaikki Saarelaiset, heidän perheenjäsenensä ja ystävänsä tervetulleeksi juhlaan seuran kotipaikkakunnalle Lieksaan. Nämä olivat jo kolmannet sukupäivät Lieksassa. Aivan ensiksi pidettiin hiljainen hetki edesmenneen entisen hallituksen jäsenen, Eino Saarelaisen muistolle. Kaikki arvokkaat juhlat aloitetaan musiikilla ja me laitettiin paremmaksi, kun musiikkiesitykseen sisältyi sekä laulua että lausuntaa sopivassa kalevalaisessa hengessä. Laulua kanteleen säestyksellä esitti Silja Martikainen ja lausuntaa Tuulikki Halonen. Esitys sisälsi myös tanssia sekä Siljan huilulle sovitetun ja esitetyn Saarelaisten laulun Hiihteli hankia harteva mies, jäänyt oli taaksensa kotilies. Ohjelma jatkui Ilmari Martikaisen juhlaesitelmällä Koli ja sen kansallinen merkitys, jonka jälkeen Anita Saarelainen juonsi tallennefilmin näytelmästä Honka 40 vuotta. Heikki Saarelainen oli kutsuttu huutokaupan meklariksi, kun kesäretkeläisten Betonimestareilla valamat betoniset naamiot oli kaupattava kokouksen läsnä oleville. Hyvin se hoituikin. Päiväkahvien jälkeen oli vuorossa virallinen sukukokous, jossa päätettiin edellisen kauden toimintakertomus tilinpäätöksineen ja hyväksyttiin tili- ja

vastuuvapaus hallituksen jäsenille sekä linjattiin tulevalle kolmevuotiselle toimintakaudelle toiminta- ja talousasiat. Sukukokous päätti tulevan hallituksen kokouspanosta. Kokouksen johti juohevasti ensimmäinen kunniapuheenjohtaja Seppo Saarelainen. Hallituksen jättäneet varapuheenjohtaja Raimo Saarelainen ja jäsenet Leea Hiltunen, Leena Rauhala ja Osmo Turunen saivat puheenjohtajan kiitokset ja ansaitut huomion osoitukset työstään sukuseuran hyväksi. Kokouksen jälkeen katsottiin Mustarinta -esittelyvideo ennen siirtymistä Ilmari Martikaisen johdattelemalle Kolin luontoretkelle. Sukuseuralaiset osallistuivat varsin runsaslukuisesti sukupäivien huipennukseksi järjestettyyn Pielisen risteilyyn.

Hallituskauden 28.7. 31.12.2018 toiminta Hallituksen järjestäytyminen Sukukokous oli päättänyt sukuseuran uuden hallituksen toimintakaudelle 2018 2021. Hallitus piti järjestäytymiskokouksen 20.10.2018 Helsingissä, jolloin nimitettiin Mikko Malinen varapuheenjohtajaksi, jolloin hän hoitaa seuran kotisivun ylläpidon ja kehittämisen sekä WhatsApp- sivuston hallituksen tiedotuskanavaksi. Veijo Saarelainen jatkaa sihteerinä ja hoitaa sukuseuran Saarelaisten sanomien toimittamisesta ja taitosta sekä huolehtii seuran kirjavarastosta osaltaan. Raimo Soininen jatkaa seuran rahastonhoitajana ja huolehtii jäsenrekisterin ylläpidosta. Samalla päätettiin, että luovutaan aikaisemmista käytännöistä hallituksen jakautumisesta työryhmiin. Kaikilla hallituksen jäsenillä on oikeus tasapuolisesti osallistua käsiteltäväksi tuleviin asioihin, jolloin tehtäväkohtaisesti voidaan sopia erikseen valmisteluvastuusta. Hallituksen palaute sukupäivistä Hallitus jatkoi palautekeskustelua Seijan ja Marjatan kirjallisten ehdotusten pohjalta ja päädyttiin seuraaviin johtopäätöksiin: Kolin tilaisuus oli sisällöllisesti ja toteutukseltaan hyvä sekä paikan valintaa pidettiin onnistuneina; kritiikkinä pidettiin aikapulaa sovituille, yhteisille keskusteluille, kun jouduttiin luopumaan suunnitelluista ryhmissä tapahtuviksi suunnitelluista turpakäräjistä ja ne kuitattiin kahvikeskusteluiksi;

seuraavia sukupäiviä ajatellen kannatettiin juhlaa suppeammalla ohjelmalla sekä yhteisten alueellisten keskusteluryhmien järjestämistä sekä myös sukukokouksessa tulee varata aikaa käytävälle keskustelulle. Sukuseuran viestintä Sukuseuran web-sivuja ylläpitää ja kehittää jatkossa Mikko. Hallituksen sisäiseksi viestintävälineeksi päätettiin ottaa WhatsApp- sivusto, jota myös Mikko ylläpitää ja ohjaa. Hallitus päätti myös kotisivulle tulevista muutoksista. Hallitus päätti myös seuraavan Saarelaisten sanomien sisältöaiheista terveisinä Veijolle tulevaan lehden taittoon. Lehti sovittiin postitettavaksi jouluun mennessä. Sukuseuran sukututkimus Hallituksen kokouksessa 6.9.2017 strategiakeskustelussa esille otettu DNA:n käytön selvittämistarve toteutettiin yhteyksin sukututkija Ari Kolehmaiseen. Sukututkija oli valmis tarjoamaan palveluksia myös Saarelaisten sukuseuralle tekemänsä tarjouksen mukaisesti. Olavi seuran sukututkijana päätyi suosittelemaan hallitukselle, ettei sukuseura lähde tilaamaan DNA-tutkimuksia Saarelaisten eri sukujen yhteyksien selvittämiseen. Hallitus päätyi yksimielisesti Olavin analysoimaan ehdotukseen perustuen luopua em. tutkimusmenetelmän käyttämisestä. Sitä vastoin hallitus kannusti seuran jäseniä itse tilaamaan ns. isälinjan DNA-tutkimuksia. Saarelaisten tarinakirjan 2- haastattelut Sepon aloite Jäsenistö Kirjan toimittajana Olavi Martikainen on ohjannut sukuhaarojen haastattelijoita edistämään uusien kertomusten hankinnassa. Samalla hallitus päätti, että haastatteluja otetaan vastaan sukuun kuluvilta, vaikka itse ei ole sukuseuran jäsen. Samalla päätettiin, että jokainen voi vapaasti tuottaa kertomuksensa tulevaan kirjaan liitettäväksi. Seppo Saarelainen teki aloitteen hallitukselle hankkia nuoria henkilöitä perustettavaan Nuorten jäsenten ringiin kehittämään osaltaan sukuseuran toimintaa luvaten maksaa kymmenen ensimmäisen henkilön jäsenmaksun tulosten mukaan jopa toisenakin vuotena. Vuoden 2018 aikana liittyi 3 ainaisjäsentä ja 20 vuosijäsentä mukaan sukuseuratoimintaan. Sukuseuran tietoon tuli viiden jäsenen kuolemasta. Kolmen vuoden aikana jäsenmaksunsa jätti maksamatta 22 jäsentä ja heidät tullaan poistamaan sääntöihin perustuen. Näin ollen ainaisjäsenten ja vuosijäsenmaksun suorittaneiden määrä 31.12.2018 oli 307(v.2017 285) Seuralla oli yksi kunniajäsen ja kaksi kunniapuheenjohtajaa sekä 123 (v. 2017 124) ainaisjäsentä.

Seuran jäsenmaksu oli 15 vuodessa. Ainaisjäsenmaksu oli 150. Jäsenmaksujen tuotot olivat 2 435 (v. 2017 2 429) euroa. Jäsenmäärän kehitys 2000 2018 Vuosi 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Jäseniä 188 189 247 287 403 379 431 432 446 Vuosi 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Jäseniä 506 517 519 527 535 537 384 312 285 Vuosi 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Jäseniä 307 Seuran talous 2018 Tilivuoden kulut olivat yhteensä 9 305 (v. 2017 3 769) euroa ja tuotot 10 546 (v.2017 2 925) euroa, joten tilivuoden yli-/alijäämä oli 1 241 (v. 2017-844) euroa. Suurimpia tuloeriä olivat kuvakirjan myynti 200 (v. 2017 150) euroa, sukukirja 2 myynti 750 (v. 2017 300) euroa ja sukukorujen myynti 485 (v. 2017 36) euroa. Sukututkimuksen kuluja ei muodostunut myöskään tänä vuonna (v.2017 0,00). Ylijäämä kirjattiin oman pääoman lisäykseksi. Tuottojen ja kulujen kehitys 2000 2018 Vuosi 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Tuotot 5626 6000 5136 14935 5883 6231 15058 5967 4320 6322 1358 Kulut 3753 3970 2118 13671 4862 4374 14463 3788 4442 11706 1808 Yli/alijäämä 1873 2030 3018 1264 1021 1857 595 2179-122 -5384-450 Vuosi 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Tuotot 2731 19321 13561 5633 19351 3374 2925 10546 Kulut 4055 14418 11946 6011 19257 3421 3769 9305 Yli- /alijäämä -- 1324 4903 1615-378 94-47 -844 1241 HALLITUS Kalevi Saarelainen pj Raimo Soininen rahastonhoitaja