Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. www.humako.net



Samankaltaiset tiedostot
joissa he voivat tutustua oman sekä muiden kampusten opiskelijoihin ja erityisesti tarjota hauskoja ja rentouttavia hetkiä opintojen keskelle.

Yhdistyksen nimi on Suomen Opiskelija Allianssi OSKU ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko Suomi.

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

HUMAKOn opiskelijakuntatiedote 11/

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

TERVETULOA UUSI HUMAKKI!

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus A Matti Meikäläinen Helsinki Puhelinnumero

Toimintasuunnitelma 2011

Opintotuki Opintotukipalvelut

VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä

Tietoa opintotuesta. Opintotukipalvelut

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

Opintotuki toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa Erot ja kehittämistarpeet toimeenpanijan näkökulmasta

HUMAKOn opiskelijakuntatiedote 16/

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

Opintotuki. Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus. Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus

Laki. opintotukilain muuttamisesta

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT!

STRATEGIA Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA

Sopo-koulutus Järjestöseminaari

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SUOSITUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN ALKAEN

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Info sosiaali- ja terveysalan sparrausryhmälle

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita

Haku HELBUS ohjelmiin

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen

LAPIN AMMATTIOPISTO. Opiskelijan opas

Valtioneuvoston asetus

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

SUOSITUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN ALKAEN

Työharjoittelu. Työharjoittelu ja työelämävalmennus

Opiskelijamäärätiedot

Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta

OPISKELIJAN OPAS HUMAKO

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä,

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola , Hanasaari

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Opintotukilaki 5 a, 2 mom.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

OPINTOTUKI KESÄAJALLE

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP +

Työmarkkinoiden pelikenttä

Opintososiaaliset edut

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta

HUMAKOn opiskelijakuntatiedote 8/

Valtioneuvoston asetus

Puheenjohtajan tervehdys

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

SUOSITUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN ALKAEN

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h

Asiakasmaksun poistohakemus 1(6)

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Opintotuki ja opiskelijan asuminen. Mäntsälän lukio, huhtikuu 2017

KOULUTUSRAHASTO Saana Siekkinen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center

KEUDAN ORIENTAATIOPÄIVÄT LUKUVUOSI

Minna Koskinen Yanzu-seminaari

SÄÄDÖSKOKOELMA. 52/2011 Laki. opintotukilain muuttamisesta

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Yhdessä teemme ihmeitä.

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Mitä peruskoulun jälkeen?

SYKSY 2009 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2009 RAPORTTI

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Seinäjoen ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakoulu Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto

Koulutusrahaston etuudet

Mikä on AV-viestinnän koulutuspäällikön nimi ja puhelinnumero Koulutuspäälikkö on Jaana Vestergren ja puh

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Transkriptio:

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO www.humako.net OPISKELIJAN OPAS 2009-2010

SISÄLLYS SISÄLLYS OPISKELIJAN OPAS HEI SIELLÄ, UUSI HUMAKKI!.......................................... 3 Ammattikorkeakoulu valmistaa työelämän ammatillisiin asiantuntijatehtäviin.4 Opiskelijakuntasi huolehtii sinusta... 4 MIKÄ HUMAKO?.... 5 HUMAKON JÄSENEKSI?.... 7 SAMOK opiskelijakortti avain etuihin!............................... 7 HUMAKON TOIMINTA JA HALLITUKSEN JÄSENET 2009.... 8 PERUSTIETOA HUMAKISTA.... 10 Opiskelupaikkakunnat..............................................10 Kampusvaihto... 10 Lukuvuoden 2009-2010 jaksot...................................... 10 Opintosihteerit...11 Opiskelijaterveydenhuolto HUMAKissa...11 Kirjastopalvelut.................................................... 11 Harjoittelu ammattikorkeakouluopinnoissa............................ 12 (OPISKELIJAKORTIN -TILAUSlOMAKE)................................ 15 Yhdenvertaisuus, tasa-arvo & esteettömyys............................ 17 Tekijänoikeudet, materiaalit & urapalvelut... 18 OPINTOSOSIAALISET EDUT OPISKELIJALLE... 19 Opiskeluterveydenhuolto........................................... 19 Opintotuki....................................................... 19 Ateriatuki........................................................ 19 Aikuiskoulutustuki.... 19 MUUT SOSIAALIETUUDET.... 20 Toimeentulotuki... 20 Yleinen asumistuki................................................ 20 Sairauspäiväraha... 21 KANSAINVÄLISTYMINEN KANNATTAA... 22 SAMOK VALTAKUNNALLINEN OPISKELIJALIITTO... 23 MUUTA HYÖDYLLISTÄ TIETOA...................................... 24 HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ.... 26 HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA - HUMAKON OPISKELIJAN OPAS 2009-2010 Julkaisija: HUMAKO Annankatu 12 A 17 00120 Helsinki www.humako.net Painopaikka: Helsingin yliopistopaino Painosmäärä: 330 kpl Taitto: Jani Rutanen Tekstit: Jani Rutanen, Saara Vanhala, Sanna Kokkonen ja SAMOKin tekstimateriaali 2 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO

OPISKELIJAN OPAS HEI SIELLÄ, UUSI HUMAKKI! HEI SIELLÄ, UUSI HUMAKKI! Tästä se lähtee, polkusi Suomen laajimmalle levittäytyneen verkostoammattikorkeakoulun opiskelijana! Ihan alkuunsa tahdonkin toivottaa onnea loistavan opiskelupaikan saamisesta ja vastaanottamisesta! Kuten kaikilla ammattikorkeakouluilla, myös meillä on oma opiskelijakunta, HUMAKO. Opiskelijakunta on mukana kaikissa opintoihin liittyvissä asioissa lähtien opintososiaalisista etuuksista tavalliseen arkeen ja juhlaan kaikkeen, mitä opiskelijaelämä mukanaan elämääsi voi tuoda. Arkisimmillaan toimintamme näkyy kampuksellasi tutoreiden muodossa, jotka ovat oiva apu tahtoessasi tietää lisää myös valtakunnallisesta toiminnastamme. HUMAKO kouluttaa itse omat tutorinsa ja valitsee myös kaikki muut tärkeät opiskelijaedustajat koulumme monijäsenisiin toimielimiin. Vastailemme mielellään kaikkiin mieleen tuleviin kysymyksiin, joten yhteyttä voi ottaa ihan rohkeasti! HUMAKOn jäsenmaksun maksajana olet turvaamassa opiskelijoiden edunvalvontaa ja saat mahdollisuuden osallistua tapahtumiimme halvemmalla, unohtamatta tietenkään, että voit itse hakea asioidenhoidon ykköstoimijaksi: opiskelijaedustajaksi korkeakoulun työryhmiin tai opiskelijakunnan toimijaksi esimerkiksi edustajistoon tai hallitukseen! Nyt kannattaa viimeistään tarttua jäsenlomakkeeseen, täyttää se ja laittaa postiin. Jäsenenä olet oikeutettu saamaan virallisen SAMOK-opiskelijakortin jota vilauttamalla säästät monessa paikassa selvää rahaa! Kädessäsi oleva opiskelijanopas on tehty juuri Sinulle, jotta opiskelijana luoviminen olisi edes himpun verran helpompaa. Tietopakettiin on koottu tärkeää infoa opiskelijan talouselämästä, opinnoista ja omasta opiskelijakunnastasi. Kannattaa siis säästää tämä vihkonen, jotta voit tarpeen tullen tarkastaa mieltäsi askarruttavia asioita. Vaikka HUMAKOn toimisto sijaitseekin Helsingissä ja sinä missä tahansa kampuksella etelästä pohjoiseen tai lännestä itään, niin olemme silti helposti saavutettavissa, ihan vain puhelinsoiton päässä! Meitä toimijoita voit tavata silloin tällöin kampuksilla, mutta kannattaa myös tulla tsekkaamaan tapahtumiamme, joista seuraavana syksyn starttaavat Mökkifestarit. Tapahtumista ja muista tärpeistä saat aina ajankohtaista lisätietoa nettisivuiltamme www.humako.net, siellä voit käydä myös esittämässä kysymyksiä tai muuten vaan kertomassa kuulumisia keskustelupalstalla. Toivottavasti näemme pian tapahtumissa tai kampusarjessa! Parhain terveisin, Sanna Kokkonen Hallituksen puheenjohtaja Opiskelijakunta HUMAKO Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO 3

HEI SIELLÄ, UUSI HUMAKKI! OPISKELIJAN OPAS Ammattikorkeakoulu valmistaa työelämän ammatillisiin asiantuntijatehtäviin Suomessa on 28 ammattikorkeakoulua, joista 26 on opetusministeriön alaisia. Ammattikorkeakouluissa on yhteensä noin 127 000 opiskelijaa, joista noin 20 000 on aikuisopiskelijoita. Ammattikorkeakoulussa voi opiskella ammattikorkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon, jotka vastaavat alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa. Tutkintojen tavoitteena on antaa valmiudet toimia ammatillisissa asiantuntijatehtävissä. Opiskelija saa koulutusalaltaan sekä teoreettiset tiedot että käytännön ammattitaidon. Ammattikorkeakoulututkinnon laajuus on 210-270 opintopistettä ja opiskeluaika 3,5-4,5 vuotta. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen laajuus on 60-90 opintopistettä. Pääsyvaatimuksena ylempään ammattikorkeakoulututkintoon on ammattikorkeakoulututkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto sekä kolmen vuoden työkokemus. Opinnot muodostuvat perus- ja ammattiopinnoista, harjoittelusta ja opinnäytetyöstä. Perusopinnoissa hankitaan ammatin edellyttämät teoreettiset ja viestinnälliset valmiudet. Ammattiopinnot jakautuvat pakollisiin, vaihtoehtoisiin ja vapaasti valittaviin opintoihin. Vapaasti valittavia opintoja voi suorittaa aloja ylittävinä opintoina myös muissa koti- tai ulkomaisissa korkeakouluissa. Opinnäytetyössä opiskelija osoittaa valmiutensa soveltaa osaamistaan oman alan asiantuntijatehtävissä. Perustutkintojen lisäksi ammattikorkeakoulut tarjoavat aikuiskoulutuksena muuntokoulutusta, erikoistumisopintoja sekä työelämälähtöisiä täydennyskoulutuskursseja. Opiskelijakuntasi huolehtii sinusta Opiskelijakunnat valvovat opiskelijoiden etuja ammattikorkeakouluissa. Opiskelijakuntien edustajat osallistuvat esimerkiksi ammattikorkeakoulujen työryhmien, toimikuntien ja lautakuntien toimintaan tuoden opiskelijamielipiteen esille. Opiskelijakunnat tarjoavat opiskelijoille myös paikallisia palveluja ja järjestävät vapaa-ajan toimintaa. Opiskelijakunnat ovat siis olemassa opiskelijoita varten. Opiskelijakuntien edunvalvontatoiminta on opiskelijakuntien opiskelijoille antamaa palvelua. Jos koet että oikeuksiasi loukataan niin ota yhteyttä HUMAKOon. Halutessasi HUMAKO voi viedä asian eteenpäin ammattikorkeakoulun johdolle. Keskustelut opiskelijakunnan sekä mahdollisten muiden tahojen kanssa ovat ehdottoman luottamuksellisia, ja tilanteessa edetään aina opiskelijan ehdoilla. 4 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO

OPISKELIJAN OPAS MIKÄ HUMAKO? MIKÄ HUMAKO? HUMAKOn päätarkoituksena on valvoa ja edistää jäsenten etua erityisesti koulutus- ja sosiaalipoliittisissa asioissa sekä toimia yhdyssiteenä HUMAKin eri kampusten opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Näkyvin osa HUMAKOn toimintaa on tutoreiden koulutus ja tutor-toiminnan ylläpitäminen sekä joka syksyisen opiskelijatapahtuman, Mökkifestareiden järjestäminen. HUMAKO on Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n jäsen. SAMOK ry on opiskelijakuntien valtakunnallinen kattojärjestö. Opiskelijakunta HUMAKO on lakisääteinen organisaatio, josta säädetään ammattikorkeakoululaissa (351/2003, 42 a ). Opiskelijakunnan julkisena tehtävänä on valita opiskelijaedustajat ammattikorkeakoulun hallitukseen ja muihin monijäsenisiin toimielimiin, kuten esimerkiksi opintotukilautakuntaan. HUMAKO antaa lausuntoja sekä ottaa kantaa opiskelua koskeviin päätöksiin. HUMAKOn toiminnan lähtökohtana on HUMAKin opiskelijoiden etu ja hyvinvointi. Edustajisto Ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto, joka koostuu 10-12 opiskelijasta. Edustajisto valitaan vuosittain vaalilla, jossa ehdolle voivat asettua kaikki opiskelijakunnan jäsenet. Edustajisto hyväksyy vuosittain HUMAKOn toimintasuunnitelman ja talousarvion. Lisäksi se nimittää HUMAKOlle hallituksen toteuttamaan suunnitelmaa ja seuraa, että hallitus toteuttaa toimintasuunnitelman mukaisia asioita. Edustajisto kokoontuu vähintän kaksi kertaa vuodessa. Vuoden 2009 edustajisto: Jani Vikman (Kansalaistoiminnan- ja nuorisotyön ko, Haapavesi) Edustajiston puheenjohtaja, p. 041 700 4678 Ville Lomakka (Kansalaistoiminnan- ja nuorisotyön ko, Tornio) Edustajiston varapuheenjohtaja, p. 040 578 1357 Marjo-Leea Alapuranen Kalle Hölttä Janne Järvelä Matias Kankainen Anni Pirkola Jari Pöyhönen Pauliina Rusula Mikko Säylä Taina Tuominen Suvi Waitara Edustajistovaalit 4.11.2009, laita hakemus vetämään! Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO 5

MIKÄ HUMAKO? OPISKELIJAN OPAS Hallitus Toimeenpanovalta käytännön toiminnasta on opiskelijakunnan hallituksella, joka koostuu puheenjohtajan lisäksi 4-9 jäsenestä. Hallituksen toimijat vastaavat kukin omista sektoreistaan (kts. s. 8). Hallituksen jäsenet ovat aitiopaikalla toimimassa opiskelijoiden edunvalvojina. Hallitus osallistuu ahkerasti SAMOKin (kts. s. 23) tapahtumiin ja toimintaan ja on tätä kautta vaikuttamassa koko korkeakoulukenttään. Toimisto HUMAKON toimisto sijaitsee Helsingissä HUMAKin rehtorin toimiston yhteydessä. Toimistolla työskentelee pääsihteeri, jonka työtehtäviin kuuluvat opiskelijakunnan taloudesta huolehtiminen sekä toiminnan suunnittelu ja kehittäminen. Pääsihteeri on mukana opiskelijakunnan tapahtumien tuottamisessa, tiedottaa ajankohtaisista asioista sekä toimii opiskelijakunnan kokouksissa sihteerinä. Saara hoitaa myös opiskelijakorttitilaukset. Toimiston osoite HUMAKO Annankatu 12 A 17 00120 Helsinki Pääsihteeri Saara Vanhala p. 044-2578884 ps.humako@humak.edu Muita toimijoita: HUMAKissa toimii monelaisia työryhmiä, joihin HUMAKOn hallitus nimeää opiskelijaedustajat pitämään huolta että koulun hallinnossa muistetaan myös opiskelijoiden mielipide. HUMAKO on vastuussa HUMAKin tutoreiden koulutuksesta. Tutoreihin voit turvautua opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Tutorit järjestävät myös vapaa-ajan ohjelmaa kampuksilla. Seuraava tutorkoulutus järjestetään tammikuussa 2010. Jokaisella kampuksella toimii oma tutorvastaava. Lisäksi HUMAKOlla on jokaisella kampuksella korttivastaava, jotka osaavat auttaa opiskelijakortteihin liittyvissä kysymyksissä. Kampus Tutorvastaava Korttivastaava Helsinki Johanna Gustafsson Janita Koskiluoma Joensuu Annu Jantunen Kimmo Pölkki Jyväskylä Laura Tervo Jenni Korhonen Kauniainen Sini Kaartinen Mirka Rättyä Lappeenranta Laura Havukainen Saara Vanhala Lohja Jonna Farin Katriina Rauman Nurmijärvi Elina Mäkelä Assi Kaitila Kuopio Enni Kemppainen Tarja Kontturi Tornio Jenni Nurkkala Oona-Sofia Verkasalo Turku Petra Kyntäjä Kristiina Koskinen Äänekoski Silja Huttunen Raine Riihimäki 6 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO

OPISKELIJAN OPAS HUMAKON JÄSENEKSI? HUMAKON JÄSENEKSI? Jäsenenä saat: Mahdollisuuden vaikuttaa omiin opiskeluasioihisi HUMAKOn kautta Asettua ehdolle HUMAKOn vaaleissa Mahdollisuuden hakea tutoriksi Alennusta HUMAKOn tapahtumista ja opiskelijahaalareista SAMOK-opiskelijakortin, jolla saat mm. opiskelija alennuksen VR:n ja Matkahuollon lipuista sekä paljon muita valtakunnallisia opiskelijaetuja SAMOK opiskelijakortti avain etuihin! SAMOK-opiskelijakortti oikeuttaa HUMAKOn jäsenet satoihin opiskelijaetuihin ja -alennuksiin valtakunnallisesti. Maksettuasi HUMAKOn jäsenmaksun, saat opiskelijakorttiisi voimassaolotarran. Kortti on voimassa tarran mukaisesti joko syys- tai kevätlukukauden tai koko lukukauden. Syksytarra on voimassa seuraavan tammikuun loppuun, kevät- ja lukuvuositarra kyseisen vuoden syyskuun viimeiseen päivään saakka. Jos kortti katoaa tai vahingoittuu, saat HUMAKOn kautta uuden kortin. Tällöin maksat vain kortin valmistuskulut 7. Kerran maksettua jäsenmaksua vastaan saa korttiin kuitenkin uuden tarran ilman lisäveloitusta. Voimassa oleva SAMOK-opiskelijakortti on avain opiskelijaetuihin ja opiskelija-alennuksiin, joita SAMOK neuvottelee valtakunnallisesti ja opiskelijakunnat paikallisesti. Opiskelijakortin avulla voit säästää sievoisen summan rahaa verrattuna vastaavien palvelujen hankkimiseen normaalihintaisina. Ajantasaiset valtakunnalliset edut voi tarkistaa osoitteesta www.samok.fi, ja paikalliset edut www.humako.net. 1. 2. 3. 4. 5. Jäseneksi liittymisinfo Täytä opiskelijakorttitilaus. Maksa jäsenmaksu HUMAKOn tilille ja muista toimittaa kuitti. Vie lomake ja kuitti korttivastaavalle / postita HUMAKOn toimistolle. Saat valmiin opiskelijakortin korttivastaavalta 4-6 viikon kuluttua. Olet onnellinen opiskelijakuntasi jäsen ja valmiina käyttämään opiskelijaetuuksia. PS. Jäsenlomakkeen löydät oppaan keskiaukemalta, josta löydät yksityiskohtaiset maksu- ja liittymisohjeet. Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO 7

HUMAKON TOIMINTA JA HALLITUKSEN JÄSENET 2009 OPISKELIJAN OPAS HUMAKON TOIMINTA JA HALLITUKSEN JÄSENET 2009 Puheenjohtaja Sanna Kokkonen p. 045 122 5030 (Kansalaistoiminnan- ja nuorisotyön ko, Lohja) Sanna johtaa opiskelijakunnan toimintaa ja toimii pääsihteerin esimiehenä. HUMAKOn toimintaa ohjaa edustajiston vuosittain hyväksymä toimintasuunnitelma, jota hallitus toteuttaa parhaan kykynsä mukaan. Varapuheenjohtaja ja viestintä Jani Rutanen p. 045 675 5339 (Kansalaistoiminnanja nuorisotyön ko, Äänekoski) Jani toimii PJ:n oikeana kätenä ja auttaa pääsihteeriä viestinnässä. Jani myös opinnollistaa toimintansa viestinnän teemaan. HUMAKO tiedottaa edunvalvonnasta, tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista HumakPro:n ja nettisivujensa kautta. n Koulutuspolitiikka Sara Hirviniemi p. 040 745 8104 (Kulttuurituotannon ko, Kauniainen) Sosiaalipolitiikka Ville Lintti Lindstedt p. 041 436 0229 (Kansalaistoiminnan- ja nuorisotyön ko, Tornio) Sara vastaa koulutuspolitiikasta eli koulutusten sisällöistä, tavoitteista, arvioinneista ja käytännöistä. Seuraamme koulutuksen tasoa ja tarvittaessa puutumme epäkohtiin tai kehitettäviin asioihin. HUMAKin suuntaan toimimme opiskelijoiden äänenä ja teemme ehdotuksia, kuinka opetusta tulisi kehittää. Lintti vastaa sosiaalipolitiikasta eli kaikesta opiskelijoiden hyvinvoinnista, kuten asumisesta, toimeentulosta, terveydestä, vapaa-ajasta, liikunnasta ja kulttuurista. Pidämme huolen että kaikilla opiskelijoilla olisi hyvät mahdollisuudet suorittaa opiskelunsa kunnialla lävitse. Lisätietoa toiminnasta löytyy www.humako.net 8 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO

OPISKELIJAN OPAS HUMAKON TOIMINTA JA HALLITUKSEN JÄSENET 2009 Sosiaali- ja koulutuspolitiikka Sami Jöbö Enojärvi p. 041 538 3312 (Kansalaistoiminnan- ja nuorisotyön ko, Tornio) Sosiaali- ja koulutuspolitiittinen edunvalvonta on tärkeä osa HUMAKOn toimintaa. Siksi Jöbön tehtävänä on auttaa ja toimia yhdyssiteenä aluevastaavien välillä. Kansainvälisyys Eero Mämmi p. 050-3824572 (Kansalaistoiminnan- ja nuorisotyön ko, Nurmijärvi) Eero vastaa kansainvälisyydestä eli vaihtareiden edunvalvonnasta ja vaihto-opiskelijoiden pärjäämisestä. Lisäksi Eero on mukana HUMAKin kansainvälisyystyöryhmässä ja edistämässä kv-toiminnan kehitystä. Tutorvastaava Hanna Malmi p. 045 134 5634 (Viittomakielentulkin ko, Kuopio) Hjördis HUMAKO Kaikkien opiskelijoiden yhteinen kaveri Hanna pyörittää HUMAKOn tutortoimintaa ja kouluttaa kampusten uudet tutorit. Kampuksilla tutorit ovat tärkeässä roolissa tukemassa opiskelijoita ja huolehtimassa opiskelijoiden viihtyvyydestä. Hjördis tykkää opiskelijoista, opiskelijatapahtumista ja on HUMAKOn virallinen maskotti. HUMAKO järjestää kaksi isoa opiskelijatapahtumaa vuosittain: 8.-9.10.2009 Mökkifestarit, Riihivuoressa 18.-19.3.2010 HUMAKO-risteily Hjördis on mukana molemmissa tapahtumissa, joten tulehan moikkaamaan! PS. Löydät Hjördiksen myös Facebookista. Hallituksen sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunumi@humak.edu Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO 9

PERUSTIETOA HUMAKISTA PERUSTIETOA HUMAKISTA OPISKELIJAN OPAS Opiskelupaikkakunnat HUMAK on verkostoammattikorkeakoulu, jolla on kampuksia tasaisesti ympäri Suomen. Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman kampuspaikkakunnat: Joensuu Lohja (ei uusia opiskelijoita) Nurmijärvi Tornio Äänekoski Viittomakielentulkin koulutusohjelman kampuspaikkakunnat. Helsinki Kuopio Kulttuurituotannon koulutusohjelman kampuspaikkakunnat: Jyväskylä Kauniainen Lappeenranta Turku Kampusvaihto HUMAKissa on mahdollisuus suorittaa opintoja myös muualla kuin omalla kotikampuksella. Opiskelijalla on mahdollisuus anoa vuokran maksuun tukea HUMAKilta, mikäli opiskelija asuu kampusvaihdon aikana kampuksen asuntolassa. Tuki on opiskelijalle veronalaista tuloa. Tuen saamiseksi täytät HUMAKin asumistukilomakkeen ja kurssista vastaavan lehtori kuittaa osallistumisesi. Opintosihteerit auttavat tukiasioissa. Muista aina keskustella kampusvaihdosta etukäteen oman hops-ohjaajasi kanssa. Lukuvuoden 2009-2010 jaksot jakso 1: 24.08.2009-07.10.2009 jakso 2: 08.10.2009-29.11.2009 jakso 3: 30.11.2009-31.01.2010 jakso 4: 01.02.2010-21.03.2010 jakso 5: 22.03.2010-05.05.2010 jakso 6: 06.05.2010-18.06.2010 jakso 7: 19.06.2010-24.08.2010 10 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO

OPISKELIJAN OPAS PERUSTIETOA HUMAKISTA Opintosihteerit Opintosihteerit auttavat opiskelijoita opiskelijapalvelu- ja neuvontatehtävissä ja tekevät tiivistä yhteistyötä HUMAKOn tutoreiden kanssa. Opintosihteerit hoitavat mm. opintorekisteriotteet ja opinto-oikeuteen liittyvät selvitykset. Myös kampusten yleinen markkinointi ja tiedotus kulkevat opintosihteerien kautta. Opiskelijahallinnon lisäksi opintosihteeri hoitaa myös kampuksen henkilöstö- ja taloushallintoa sekä HumakPron tilastointia. Kampus Helsinki Joensuu Jyväskylä Kauniainen Lappeenranta Lohja Nurmijärvi Kuopio Tornio Turku Äänekoski Opintosihteeri Anni-Leena Juntunen Pirjo Parviainen / Riitta Rouvinen Marja Mihari Mervi Tuominen Maarit Ruokonen Iris Mäki-Kojola Seija Huttunen Marita Huttunen Henna-Riikka Markkio Maire Sulamäki Leena Nurmi Opiskelijaterveydenhuolto HUMAKissa Kaikilla HUMAKin opiskelijoilla on oikeus käyttää opiskelupaikkakuntansa terveyspalveluita, riippumatta omasta asuinpaikkakunnasta. Mikäli opiskelupaikkakunnallasi on ongelmia terveydenhuollon suhteen, ota yhteyttä sosiaalipoliittiseen vastaavaan. Kirjastopalvelut Jokaisella opiskelupaikkakunnalla toimivat kampuskirjastot, joista löydät tentti- ja opiskelukirjallisuutta. Opiskelijat voivat itse uusia lainansa ja tarkistaa asiakastietonsa HUMAKin kirjastotietokanta HURMAn kautta. Lainoja voi uusia myös sähköpostitse, puhelimitse tai käymällä kirjastossa. HUMAKin kirjasto välittää opiskelijoille kaukolainoja muista kirjastoista sellaisesta aineistosta, jota ei löydy omien toimipisteiden kokoelmista tai lähikirjastoista. Kirjoja voidaan tilata myös muilta HUMAKin kampuksilta. Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO 11

PERUSTIETOA HUMAKISTA Harjoittelu ammattikorkeakouluopinnoissa OPISKELIJAN OPAS Useille opiskelijoille harjoittelupaikka osoittautuu myös ensimmäiseksi työpaikaksi valmistumisen jälkeen. Tämän takia harjoittelupaikan hakemiseen kannattaa panostaa. Harjoittelupaikka pohjustaa muutenkin tulevaa työuraa; harjoittelu palkatta hyvämaineisessa ja arvostetussa oman alan työpaikassa on paljon arvokkaampaa kokemusta kuin saman harjoittelun tekeminen alaa vastaamattomassa työpaikassa palkkaa vastaan. Tämän lisäksi harjoittelu kannattaa tehdä mahdollisimman hyvin, harjoittelupaikalta saatu suositus edistää merkittävästi työllistymistä. Ammattikorkeakoulun tulee ohjata opiskelijoiden tavoitteiden laadintaa harjoittelujaksolle. Harjoitteluun liittyvien kirjallisten tehtävien tulee aina sisältyä harjoittelujakson työtuntimäärään. Ammattikorkeakoulun tulee ohjeistaa kirjallisen tehtävän/harjoitteluraportin tekemiseen. Harjoittelu on mahdollista suorittaa palkallisena työsuhteessa, mikäli opetussuunnitelman mukaiset harjoittelutavoitteet toteutuvat kyseisessä työpaikassa. Ulkomailla tapahtuva harjoittelu Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa osa harjoittelustaan ulkomailla. Kun opiskelija suunnittelee harjoittelun suorittamista ulkomailla, on hänen neuvoteltava harjoittelupaikan sopivuudesta/korvaavuudesta ensin hops-ohjaajan kanssa. Päätös ulkomaisten opintojen korvaavuudesta tehdään ulkomaisten opintojen jälkeen opiskelijan toimittamien dokumenttien perusteella. Harjoittelusopimukset Koska kyseessä on ohjattu harjoittelu, tukee ammattikorkeakoulu opiskelijaa sopimuksen tekemiseen harjoittelupaikan kanssa. Harjoittelusopimuksessa on siis kolme osapuolta; ammattikorkeakoulu, opiskelija ja harjoittelupaikka. HUMA- Killa on sopimuspohja, jota opiskelijan tulee käyttää. Sopimus laaditaan kirjallisesti kolmena samansisältöisenä kappaleena, yksi kaikille osapuolille. 12 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO

WWW.HUMAKO.NET

OPISKELIJAKORTTITILAUS - UUDET JÄSENET LUKUVUOSI 2009-2010 Sukunimi Kampuspaikkakunta Etunimet Koulutusohjelma Kotikunta Aloittamisvuosi Lähiosoite Sininen kortti (päätoiminen opiskelu) Postinumero ja -toimipaikka Vihreä kortti (muut) Syntymäaika!""#$$%&'($%)*+*, Puhelin Omakätinen allekirjoitus alueen sisään Sähköposti Allekirjoittaessani sitoudun noudattamaan VR:n &'($,%)$$&-.%,"#"%/$%%%% -0,)0#*$"&$ opiskelija-alennuksia sekä liityn HUMAKOn jäseneksi. Yhteystietojani saa käyttää HUMAKOn suoramainonnassa Olen kiinnostunut osallistumaan HUMAKOn toimintaan TÄYTTÖOHJEET 1. Täytä lomakkeen kaikki kohdat selkeästi tekstaten. Korttia ei tehdä puutteellisten tietojen pohjalta. 2. Allekirjoita lomake. Allekirjoituksella sitoudut noudattamaan opiskelija-alennusehtoja ja liityt opiskelijakunnan jäseneksi. 3. Koska valokuva voi irrota postissa tai käsittelyssä, kirjoita nimesi ja syntymäaikasi valokuvan taakse, muuten korttia ei tehdä. 4. Toimita opiskelijakorttitilauslomake ja kuitti maksusta kampuksesi korttivastaavalle tai HUMAKOn toimistoon: HUMAKO, Annankatu 12 A 17, 00120 Helsinki 5. Opiskelijakorteilla on 4-6 viikon toimitusaika. Saat korttisi HUMAKOn korttivastaavalta 4-6 viikon kuluttua tilauksestasi. Etukäteen kortin tilanneille kortti postitetaan tilauslomakkeessa ilmoitettuun osoitteeseen. SINISEN SAMOK-OPISKELIJAKORTIN MYÖNTÄMISEHDOT (päätoimiset opiskelijat)

OPISKELIJAKORTIN -TILAUSLOMAKE 5. tasi. Etukäteen kortin tilanneille kortti postitetaan tilauslomakkeessa ilmoitettuun osoitteeseen. SINISEN SAMOK-OPISKELIJAKORTIN MYÖNTÄMISEHDOT (päätoimiset opiskelijat) Opiskelijan on täytettävä KAIKKI seuraavat ehdot: 1. Opiskelija opiskelee päätoimisesti ja palkatta ammattikorkeakoulussa eikä ole työssä vakinaisessa virassa tai vakinaiseen virkaan rinnastettavassa työsuhteessa. Opiskelija on ilmoittautunut läsnäolevaksi kyseiselle lukukaudelle/ lukuvuodelle, mistä hänen on vaadittaessa esitettävä todistus. 2. Opiskelija suorittaa ammattikorkeakoulututkintoa eikä ole suorittanut ylempää korkeakoulututkintoa. 3. Opiskelijan opintojen yhtäjaksoinen kesto on vähintään 8 kuukautta. Vaihto-opiskelijan ei tarvitse suorittaa koko kestoa Suomessa, kunhan esittää todistuksen, josta tutkinnon vähintään 8 kuukauden säännönmukainen kesto selviää. 4. Opiskelu ei ole oppisopimuskoulutusta eikä kuulu työvoimakoulutuksen tai henkilöstökoulutuksen piiriin. 5. Opiskelija liittyy jäseneksi oman ammattikorkeakoulunsa opiskelijakuntaan. 6. Opiskelija sitoutuu palauttamaan opiskelijakorttinsa, kun valmistuu tai ei muutoin enää täytä näitä myöntämisehtoja. Kortin käyttö sen jälkeen, kun sinisen kortin ehdot eivät enää täyty, on rangaistava teko. VIHREÄN SAMOK-OPISKELIJAKORTIN MYÖNTÄMISEHDOT (muut kuin päätoimiset opiskelijat) 1. Opiskelija opiskelee ammattikorkeakoulussa. 2. Opiskelija liittyy jäseneksi oman ammattikorkeakoulunsa opiskelijakuntaan. 3. Opiskelija sitoutuu palauttamaan opiskelijakorttinsa, kun valmistuu tai ei muutoin enää täytä näitä myöntämisehtoja. Kortin käyttö sen jälkeen, kun vihreän kortin ehdot eivät enää täyty, on rangaistava teko. MAKSUOHJEET VIITENUMEROT (käytettävä maksettaessa) HUMAKOn tilinumero Nordea 174530-67043 Kulttuurituottajat Yhteisöpedagogit Jäsenmaksut: 13 Jyväskylä 26 Haapavesi Vuoden jäsenyys 27,00! 97 Kauniainen 123 Joensuu Puolen vuoden jäsenyys 17,00! 39 Lappeenranta 42 Lohja Koko opiskeluaika (tutkinto 4v.) 87,00! 68 Turku 110 Nurmijärvi Koko opiskeluaika (tutkinto 3,5v.) 77,00! Viittomakielentulkit 71 Tornio Jäsenmaksu sisältää 7! valmistusmaksun kortista. 107 Helsinki 55 Äänekoski 84 Kuopio Ylempi AMK 1038

WWW.HUMAKO.NET

OPISKELIJAN OPAS OPISKELIJAKORTIN -TILAUSLOMAKE Yhdenvertaisuus, tasa-arvo & esteettömyys Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan erilaisuuden hyväksymistä ja toisen kunnioittamista sellaisena kuin ihminen on. Yhdenvertaisuudella viitataan yleensä laaja-alaisesti ihmisten ominaisuuksiin, kun taas tasa-arvo liittyy enimmäkseen sukupuoleen. Syrjintä on ihmisten välisiin eroihin perustuvaa ei-hyväksyttävää erottelua. Tasa-arvo Jokaisella opiskelijalla on oikeus työskennellä tasa-arvoisessa opiskeluympäristössä. Ketään ei saa syrjiä esimerkiksi sukupuolen, kielen, kansallisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, vamman tai oppimisvaikeuden takia. Opiskelijoille tulee tarjota yhtä hyvää opetusta sukupuolesta riippumatta, opettajien tulee kannustaa ja huomioida opiskelijoita tasa-arvoisesti, opiskelijoilla tulee olla tasa-arvoiset mahdollisuudet saada ohjausta ja epäkohtiin tulee puuttua. Seksuaalinen häirintä tai sukupuolen perusteella tapahtuva häirintä ovat kiellettyjä. Sukupuolisella häirinnällä tarkoitetaan ei-toivottua yksipuolista fyysistä tai sanallista käyttäytymistä, joka on kohteeksi joutuneesta henkilöstä loukkaavaa ja vastenmielistä. Esteettömyys Esteetön opiskeluympäristö on edellytys jokaisen opiskelijan viihtyvyydelle ammattikorkeakoulussa. Esteettömyys ei merkitse ainoastaan fyysisten esteiden poistamista, vaan se on myös psyykkisen ja sosiaalisen esteettömyyden kehittämistä, viestinnän ja palvelujen saavutettavuutta sekä kaikkien kansalaisten sujuvaa osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Esteettömyydestä on hyötyä jokaiselle, ei ainoastaan vammaisille tai kuuroille henkilöille. Yksinkertaisesti ilmaistuna esteettömyys on sitä, että jokainen voi opiskella yhdenvertaisesti muiden kanssa huolimatta yksilön omista ominaisuuksista, kuten fyysisestä vammasta, oppimisvaikeudesta, kielitaidosta tai kulttuurisesta taustasta. Korkeakoulun tulee ottaa huomioon fyysinen, sosiaalinen ja psyykkinen ympäristö. Fyysinen ympäristö kattaa rakennukset, oppimateriaalit, opetusmenetelmät ja -välineet. Sosiaalisella ympäristöllä tarkoitetaan yhteisön tietoja, taitoja ja asenteita, jotka edistävät jokaisen opiskelua ja opiskelua. Psyykkisellä ympäristöllä tarkoitetaan sitä, että korkeakoulussa pidetään monenlaisuutta voimavarana. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa koulutuksen järjestäjiä parantamaan vammaisten henkilöiden opiskeluedellytyksiä. Siten ammattikorkeakoulujen on huomioitava opiskelijan vammasta tai oppimisvaikeudesta aiheutuvat erityistarpeet ja huolehdittava esimerkiksi esteettömästä pääsystä opetustiloihin ja mahdollisuudesta käyttää opiskelua tukevia apuvälineitä. Hyvää lisätietoa yhdenvertaisuudesta, siihen liittyvästä lainsäädännöstä ja sen edistämisestä löytyy osoitteesta www.yhdenvertaisuus.fi esteettömyydestä www.esok.fi. Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO 17

OPISKELIJAKORTIN -TILAUSLOMAKE Tekijänoikeudet, materiaalit & urapalvelut OPISKELIJAN OPAS Tekijänoikeudet ammattikorkeakouluissa Tekijänoikeus syntyy aina tekijälle itselleen. Opiskelija on tekemänsä opinnäytetai harjoitustyön tekijänoikeuksien alkuperäinen oikeudenhaltija. Opettajalle tai työn ohjaajalle voi syntyä tekijänoikeus yhdessä opiskelijan kanssa vain, mikäli hänen panoksensa työssä on ollut luova. Vaikka ammattikorkeakoulun osuus työn aikaansaamisessa olisi ratkaiseva (materiaalien kustantaminen, työtilat ja laitteistot), se ei rajoita opiskelijan tekijänoikeutta. Hänellä on kyllä mahdollisuus luovuttaa oikeutensa esim. ammattikorkeakoululle tai muulle osapuolelle. Luovutus tapahtuu ainoastaan sopimuksella, joka kannattaa aina tehdä kirjallisena ja ennen työn aloittamista. Sopimusten tulee olla kohtuullisia, eikä korkeakoulu voi vaatia tällaisen sopimuksen tekemistä. Myös silloin, kun opiskelija tekee opinnäyte- tai harjoitustyönsä tilaustyönä ulkopuoliselle osapuolelle, työstä ja oikeuksien mahdollisesta siirtymisestä tulee aina tehdä kirjallinen, opiskelijan ja tilaajan välinen sopimus. Työn arvosteltavaksi jättäminen merkitsee teoksen julkistamista. Vain opiskelijalla on kuitenkin oikeus päättää teoksen laajemmasta monistamisesta ja levittämisestä kuin arvostelun kannalta on tarpeellista sekä myös kieltää teoksen julkistaminen arvostelun yhteydessä. Materiaalimaksut Maksuista, joita ammattikorkeakoulu voi periä opiskelijoilta, on säädetty valtioneuvoston asetuksessa. Asetuksen 2 :ssä mainitaan, että ammattikorkeakoulututkintoon (joko ammattikorkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon) johtava opetus ja sen edellyttämät tai siihen liittyvät tehtävät, kuten valintakokeet, kuulustelut, arvioinnit, opinnäytetöiden ohjaus ja tarkastus, opinto-ohjaus, todistukset opintosuorituksista ja tutkintotodistukset, ovat maksuttomia. Asetuksen 3 :ssä säädetään oppimateriaaleista ja tarvikkeista perittävistä maksuista. Jos ammattikorkeakoulu antaa opiskelijalle hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä sellaisia oppimateriaaleja tai työvälineitä, laitteita, materiaaleja tai muita tarvikkeita, jotka opintojen päätyttyä jäävät opiskelijalle, ammattikorkeakoulu voi periä niistä maksun todellisten hankinta- tai tuotantokustannusten mukaisesti. Opiskelijan ei ole pakko ottaa maksullisia tarvikkeita, ja jos hän hankkii tällaiset oppimateriaalit ja tarvikkeet muualta, häneltä ei voida periä tässä momentissa tarkoitettuja maksuja. Ura- & rekrytointipalvelu Ammattikorkeakouluilla on yhteinen uraja rekrytointipalvelu verkossa, Jobstep, jossa kohtaavat opiskelijat ja työnantajat. Jobstepiä käytetään myös harjoittelupaikkojen välittämiseen. www.jobstep.net 18 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO

OPISKELIJAN OPAS OPINTOSOSIAALISET EDUT OPISKELIJALLE OPINTOSOSIAALISET EDUT OPISKELIJALLE Ammattikorkeakouluopiskelijalla on oikeus tiettyihin sosiaalietuuksiin ja -palveluihin. Niitä ovat esimerkiksi opintotuki (opintoraha, asumislisä ja opintolainan valtiontakaus) ja aikuiskoulutustuki päätoimisille opiskelijoille, Kelan ateriatuetut lounaat opiskelijaravintoloissa, sairauspäiväraha pitempiaikaisen sairauden aikana ja kunnallinen terveydenhuolto opiskelupaikkakunnalla. Lisätietoja löydät: www.kela.fi --> Opiskelijat Opintotuki Opintotukea voidaan myöntää ammattikorkeakouluun hyväksytylle, joka suorittaa päätoimisesti vähintään keskimäärin 4,8 opintopistettä tukikuukautta kohti. Tukikuukausia on rajoitettu määrä, joka riippuu tutkinnon laajuudesta. Tukeen vaikuttavat opiskelijan tulot ja opiskelija on itse vastuussa tulojensa seurannasta. Tukea voi saada myös kesäksi. Ateriatuki Ammattikorkeakoulututkintoa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat ovat oikeutettuja alennukseen aterian hinnasta kaikissa ateriatuen piiriin kuuluvissa opiskelijaravintoloissa. Aikuiskoulutustuki Aikuiskoulutustukea haetaan Koulutusrahastosta. Edellytyksenä on, että henkilö on ollut työ- tai virkasuhteessa tai yrittäjänä vähintään viiden vuoden ajan ja suorittaa ammattikorkeakoulututkintoa tai erillistä vähintään kaksi kuukautta kestävää opintokokonaisuutta. Aikuiskoulutustuen kesto määräytyy työhistorian mukaan. Tuki muodostuu perusosasta ja ansio-osasta. Tuen saaja on myös oikeutettu opintolainan valtiontakaukseen, jos opiskelija saa aikuiskoulutustukea yhtäjaksoisesti vähintään kahdeksan viikon ajan. Aikuiskoulutustukea saava ei saa asumislisää, mutta hän voi olla oikeutettu yleiseen asumistukeen. Opiskeluterveydenhuolto Opiskelijalla on kansanterveyslain (66/1972) 3 luvun 14 :n mukaan oikeus opiskelupaikkakuntansa kunnalliseen terveydenhuoltoon riippumatta siitä, mikä opiskelijan kotikunta on. Opiskeluterveydenhuoltoon kuuluvat lain mukaan terveyden- ja sairaanhoitopalvelut, mielenterveyspalvelut ja suun terveydenhuolto. Erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 7 luvun 30 :n mukaan opiskelijalla on oikeus myös erikoissairaanhoitoon opiskelupaikkakunnallaan. Opiskelijan kotikunta on velvollinen korvaamaan erikoissairaanhoidosta aiheutuneet kulut opiskelupaikkakunnalle (lain 42 ). Jos jäät ilman sinulle kuuluvaa terveydenhuoltoa, ota viipymättä yhteyttä HUMAKOn sosiaalipoliittiseen vastaavaan, joka voi auttaa ja tukea valitusprosessissa. Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO 19

MUUT SOSIAALIETUUDET MUUT SOSIAALIETUUDET OPISKELIJAN OPAS Opiskelija voi saada yleistä asumistukea, ellei hänellä ole oikeutta saada opintotukea/- lainaa. Opiskelija voi olla oikeutettu myös toimeentulotukeen esimerkiksi kesäaikana, ellei hänellä ei ole tuloja. Lain mukaan vanhemmilla ei ole täysi-ikäisen lapsen elatusvelvollisuutta. Toimeentulotukea voi hakea myös, jos muun etuuden saaminen viivästyy huomattavasti. Tällöin sosiaalitoimisto yleensä ilmoittaa perivänsä tuen takaisin tulevasta etuudesta. Toimeentulotuki Toimeentulotukilain (1412/1997) 1 luvun 1 :n mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön välttämätön toimeentulo. Opiskelijan ensisijainen toimeentuloturva on opintotuki (opintoraha, asumislisä ja opintolaina). Opintolaina pääsääntöisesti huomioidaan, mikäli opiskelijalla on oikeus lainan valtiontakaukseen eikä lainan saamiselle ole esteitä, esimerkiksi luottohäiriötä. Myös kaikki muut mahdolliset tulot ja myönnetyt sosiaalietuudet huomioidaan toimeentulotukea haettaessa. Tukea voi saada myös tilanteissa, jolloin muun etuuden saaminen on viivästynyt, mutta tällöin maksettu tuki peritään yleensä takaisin odotusajalta. Toimeentulotukea haetaan oleskelukunnan sosiaalitoimistosta. Lisätietoja: www.stm.fi/toimeentulo/tuet_ja_etuudet/toimeentulotuki Yleinen asumistuki Yleistä asumistukea voi saada opiskelija, jolla ei ole oikeutta opintotuen asumislisään. Tällaisia opiskelijoita ovat samassa asunnossa oman tai puolisonsa lapsen kanssa asuvat sekä ne, jotka asuvat omistamassaan tai puolisonsa omistamassa asunnossa sekä vanhempansa luona asuvat. Yleisen asumistuen piiriin kuuluu myös silloin, kun opintotukioikeutta ei ole puutteellisen opintomenestyksen, työkyvyttömyyden (sairauspäiväraha), opintotukiajan päättymisen tai opintotuen myöntämisen estävän muun etuuden takia. Yleistä asumistukea ei kuitenkaan myönnetä ajalle, jolloin opiskelijalla on edelleen oikeus opintotukeen, vaikka siltä ajalta ei makseta asumislisää (esimerkiksi kesällä opetuksettomaan aikaan). Yleinen asumistuki anotaan Kelan paikallistoimistosta saatavalla lomakkeella. Tuki myönnetään aikaisintaan hakemista edeltäneen kuukauden alusta. Lisätietoja löydät: www.kela.fi --> Asumisen tuet --> Yleinen asumistuki 20 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - HUMAKO