PERUSOPETUKSEN REHTOREIDEN YHTEINEN PÄIVÄ 30.1.2014 LAKIMIES KAARINA HELIN

Samankaltaiset tiedostot
PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

1 (10) TYÖRAUHAUUDISTUS JA MUUT ALKUVUODEN MUUTOKSET

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

Koulujen työrauhaa ym. koskevat säädösmuutokset

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 181/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perusopetuslain,

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Kouluko kasvattaa? Muuttunut lainsäädäntö KUERKIEVARI REHTORI ANDERSSON

Työrauha ja osallisuus

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Oulun perusopetuksen rehtorin koulurauhapaketti. -lakitekstejä, diat 1-20

Päihteisiin liittyvät kurinpito- ja ojentamismahdollisuudet sekä turvaamistoimenpiteet koulussa. lakimies Anu Kangaste 2014

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Työrauhaan liittyvä lainsäädäntöuudistus

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

Työrauha koulussa. ojentaminen ja kurinpito sekä kielletyt esineet ja aineet. Perusopetuksen kasvatuskeskustelua ja kurinpitoa koskeva suunnitelma

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Rauman normaalikoulun työrauhaan liittyvä ohjeistus ja kurinpito voimaan tulleiden perusopetuslain muutosten ja täydennysten mukaisesti

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Järjestyssäännöt ja suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

LIITE 3. Loimaan lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja siihen liittyvistä menettelytavoista alkaen

Ajankohtaista muuttuvasta lainsäädännöstä

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Työrauhaan liittyvä lainsäädäntöuudistus

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Työrauhan ylläpito koulussa ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA. SASKY koulutuskuntayhtymä

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA

- KASVATUSKESKUSTELUIDEN SEKÄ KURINPITOTOIMIEN KÄYTTÄMISTÄ VARTEN SEKÄ - ESINEIDEN JA AINEIDEN MAHDOLLISTA HALTUUNOTTAMISTA VARTEN

Ohje viranomaisille 9/ (5)

TYÖRAUHA JA OSALLISUUS LAKIUUDISTUKSET.

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä lausuntonaan hallituksen esitysluonnoksesta

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

Asuntolatoimintaan on laadittu asuntolan järjestyssääntö, joka on tämän järjestyssäännön alainen.

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Yhteisiä asioita

OVTES Pekka Sutinen Alueasiamies OAJ Pohjois-Savo. Pekka Sutinen 1

Opettajan vastuu ja velvollisuudet Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto

Järjestyssäännöt ovat voimassa siitä saakka kun oppilas saapuu kouluun ja tulee koulun alueelle ja kunnes viimeinen oppitunti päättyy.

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Jyväskylän yliopiston normaalikoulun lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

Työrauhan ylläpito koulussa ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

GUMERUKSEN KOULU JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDUn SORA-toimikunta

Perusopetuslain muutos

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari Seinäjoki Opetuspäällikkö Merja Koivisto, Lapua

Iisalmen lyseo. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

HY Viikin normaalikoulun lukio LOPS 2016 LIITE 4. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

pedagogisen tuen ryhmä

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Kyrönmaan lukio. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

Perälän koulun järjestyssäännöt

Transkriptio:

PERUSOPETUKSEN REHTOREIDEN YHTEINEN PÄIVÄ 30.1.2014 LAKIMIES KAARINA HELIN Lait perusopetuslain muuttamisesta 1267, 1296 ja 1263 / 2013 HE 66/2013 Perusopetus ja toinen aste

POL 4 A : ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA OLEVAN OPPILAAN OPETUS o o o o o esi- ja perusopetuksessa olevalle oppilaalle tarkoitettu opetus, jonka tavoitteena on ylläpitää oppimista ja koulunkäyntiä sekä tukea oppilaan hoitotavoitteita opetuksen järjestämisestä on ensisijaisesti vastuussa oppilaan oma koulu tai esikoulu erikoissairaanhoidossa olevalle oppilaalle opetuksen järjestää sairaalan sijaintikunta oppilaan siirtymisvaiheissa moniammatillinen yhteistyö ja tuki oppilaan tulee voida palata mahdollisimman pian omaan kouluun tai esikouluun

POL 4A JA HALLINTOLAKI 34, 36 : ASIANOSAISTEN KUULEMINEN JA PÄÄTÖS Yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden mukaisesti henkilön oikeuksiin, etuihin ja velvollisuuksiin vaikuttavista päätöksistä tulee tehdä valituskelpoinen päätös Ennen päätöstä ja opetuksen järjestämistä tulee kuulla: oppilasta huoltajia oppilaan oman koulun oppilashuollosta vastaavaa sairaalassa tai muussa toimintayksikössä annettavan opetuksen oppilashuollosta vastaavia oppilaan kotikuntaa maksajana, mikäli oppilaan opetuksen järjestäjä on muu kuin oppilaan hoidon aikainen kotikunta

POL 4A, KUNTALAIN 11 JA HALLINTOLAIN 7A LUVUT: MUUTOKSENHAKU o ensisijaisesti opetuksen järjestämisestä sovitaan yhteistyössä oppilaan oman opetuksen järjestäjän, yleensä oppilaan kotikunnan, ja sairaalan kotikunnan välillä o mikäli ei päästä yhteisymmärrykseen, päätöksen tekee sairaalan tai muun erikoishoitoyksikön sijaintikunta o em. kohdasta johtuen muutoksenhakukeinona oikaisuvaatimus hallinto-oikeus korkein hallinto-oikeus (vaikka oppilaaksiottopäätöstä, josta valitetaan AVI:oon, ei tehtäisi)

POL 29 2 MOMENTTI: OIKEUS TURVALLISEEN OPISKELUYMPÄRISTÖÖN KIELLETTYÄ TUODA KOULUUN JA PITÄÄ TYÖPÄIVÄN AIKANA HALLUSSA: 1) nyrkkiraudat, stiletit, muuksi esineeksi naamioidut teräaseet, teleskooppipamput 2) toisen vahingoittamiseen soveltuvat esineet tai aineet, mikäli niiden tuomiseen kouluun ei ole hyväksyttävää syytä. esim. teräaseet, vaijerit, tikat, pesäpallomailat, terveydelle vaaralliset laserosoittimet, syövyttävät aineet 3) ampuma-aseet ja räjähteet 4) alkoholi ja tupakkatuotteet (alaikäiset) 5) muut kuin laissa kielletyt ominaisuuksiensa puolesta vaaralliset esineet tai aineet, ellei niiden hallussapidolle ole esittää hyväksyttävää syytä (mahdollisuus määrätä järjestyssäännöissä)

POL 29 2 MOMENTTI: OIKEUS TURVALLISEEN OPISKELUYMPÄRISTÖÖN Kouluun ei saa tuoda eikä työpäivän aikana pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty (esim. järjestyslaki, ampuma-aselaki, alkoholilaki, tupakkalaki) TAI jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta TAIKKA joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen JA jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä. hyväksyttävä syy voi olla esim. esineen käyttö oppitunnilla tai harrastuksissa koulun jälkeen

POL 29 3 MOMENTTI: SUUNNITELMAT JA NIIDEN VALVONTA, KÄYTTÖÖNOTTO 1.8.2016 Opetuksen järjestäjän tulee: 1) LAATIA opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä 2) TOIMEENPANNA suunnitelma 3) VALVOA suunnitelman noudattamista ja toteutumista 4) LAATIA ja OHJEISTAA suunnitelma kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelujen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

POL 29 4 JA 5 MOMENTIT: JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Opetuksen järjestäjän tulee HYVÄKSYÄ järjestyssäännöt. Järjestyssäännöissä voidaan antaa kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä 1) käytännön järjestelyistä 2) asianmukaisesta käyttäytymisestä 3) esineistä, aineista ja niiden säilytyksestä (2 mom.) 4) koulun omaisuuden käsittelystä 5) koulun tilojen siisteydestä huolehtimisesta 6) oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella HUOM! Järjestyssäännöt eivät saa olla POL:n eikä minkään muunkaan lain/asetuksen/määräyksen/ohjeen/ opetussuunnitelmien vastaisia.

POL 47A : OSALLISUUS JA OPPILASKUNTA POL 29 3-5 momenteissa mainitut suunnitelmat ja järjestyssäännöt ja niihin tehtävät merkittävät muutokset tulee koulukohtaisesti valmistella yhteistyössä koulun henkilökunnan, vanhempien ja oppilaiden kanssa. (kts. POL 3, yhteistyövelvoite kotien kanssa) Ennen suunnitelmien ja järjestyssääntöjen vahvistamista tulee koulun oppilaskuntaa kuulla.

ILMOITUSVELVOLLISUUS HÄIRINNÄSTÄ, KIUSAAMISESTA JA VÄKIVALLASTA Koulun opettajan ja rehtorin TULEE (=virkavelvollisuus) ILMOITTAA tietoonsa tulleesta 1) koulussa 2) koulumatkalla (uusi) tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta ja väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.

POL 35 3 MOM.: OPPILAAN VELVOLLISUUS KORVATA AIHEUTTAMANSA VAHINKO Viittaus vahingonkorvauslakiin, jota jo vanhojen säännösten voimassa ollessa olisi pitänyt noudattaa. Vahingonkorvauslaki 2 luku 2 : Oppilas (ei huoltajat) on vahingonkorvausvelvollinen, mikäli hän tahallaan tai tuottamuksesta (huolimattomuudesta) tekee jotain tai laiminlyö hänelle kuuluvan tehtävän ja näin aiheuttaa vahingon. POL 35 3 mom.: Vahingosta tulee ilmoittaa oppilaan huoltajalle.

POL 35 3 MOM. JA VAHINGONKORVAUS Vahingonkorvauslain mukaan 18 vuotta nuorempi henkilö on velvollinen korvaamaan aiheuttamastaan vahingosta määrän, joka hänen ikänsä ja kehitystasonsa, teon laatu, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolosuhteet sekä muut olosuhteet huomioon ottaen harkitaan kohtuulliseksi. Vahingonkorvauksen vaatiminen ei ole kurinpitorangaistus!!! Kurinpitorangaistus ja vahingonkorvaus ovat toisistaan riippumattomia toimenpiteitä.

POL 35 3-4 MOM. JA HOLHOUSTOIMILAKI Holhoustoimilain mukaan alle 18-vuotiaat ovat vajaavaltaisia, joilla ei ole oikeutta itse määrätä omaisuudestaan eikä tehdä tärkeitä sopimuksia eikä muita merkittäviä oikeustoimia. 15 vuotta täyttänyt saa määrätä siitä, minkä hän on omalla työllään hankkinut. Kaikki alaikäiset voivat tehdä olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä oikeustoimia ilman huoltajien suostumusta. (esim. ostaa hallussaan olevilla rahoilla karkkia, maitoa yms., vähäarvoista ja esim. siivota jälkensä )

POL 35 4 MOM. : JÄLKIEN SIIVOUS Edellä mainituin perustein: POL 35 4 mom.: Jos tekijä on varmuudella tiedossa ja yksilöitävissä, koulun opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä oppilaan puhdistamaan tai uudelleen järjestämään oppilaan tahallaan tai huolimattomuudellaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden tai tilan. HUOM! Tähän ei siis tarvita huoltajien suostumusta! Yhdenmukainen linja = yhdenmukainen kohtelu järjestyssääntöihin säännökset!!!!

POL 35 4 MOM.: MENETTELY TEHTÄVÄN SUORITTAMISESSA 1) Valvonta 2) Ei liian raskas eikä vaarallinen tehtävä 3) Ei yli kaksi (2h) tuntia 4) Oppilas ei voi tehtävän suorittamisen vuoksi jäädä pois opetuksesta. 5) Jos tehtävä suoritetaan koulupäivän ulkopuolella, siitä tulee ilmoittaa huoltajalle. (Järjestyssääntöihin ilmoitetaanko aina huoltajalle?) 6) Tehdyn työn arvo otetaan huomioon mahdollisessa vahingonkorvausvaatimuksessa.

POL 35A 1 MOM.: KASVATUSKESKUSTELUN EDELLYTYKSET Oppilas, joka 1) Häiritsee opetusta (esim. asiaankuulumaton häiritsevä keskustelu) 2) Muulla tavoin rikkoo koulun järjestystä (esim. kännykän käyttö oppitunnilla) 3) Menettelee vilpillisesti (esim. lunttaus, anastus) 4) Kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti (esim. homottelu ja huorittelu)

POL 35A 1-3 MOM. : MENETTELY KASVATUSKESKUSTELUSSA 1) Ensisijainen toimenpide, ei ole kurinpitorangaistus 2) Opettaja tai rehtori määrää 3) Enimmillään 2 (tuntia), joka voidaan järjestää kerralla tai osissa koulupäivän aikana tai sen jälkeen 4) Yksilöitävä kasvatuskeskusteluun johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja kuultava oppilasta 5) Pyrittävä selvittämään teon syyt ja seuraukset sekä löytää keinot tilanteen korjaamiseksi 6) Ilmoitettava oppilaan huoltajille 7) Kirjattava 8) Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua koko kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jos on tarvetta laajemmin selvittää käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi.

HE 66/2013: OSALLISTUJAT, UUSI KASVATUSKESKUSTELU TAI JÄLKI-ISTUNTO Kasvatuskeskusteluun voisivat osallistua ne koulun henkilökuntaan kuuluvat, jotka osallistuvat oppilaan opetukseen tai oppilashuoltoon, kuten esim. oppilaan oma opettaja, koulukuraattori, koulupsykologi ja rehtori. Jos oppilas jatkaa 35a :n 1 momentissa tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä tai menettelee vilpillisesti kasvatuskeskusteluun osallistuttuaan, voidaan oppilas määrätä uudelleen kasvatuskeskusteluun, tai mikäli se katsotaan perustelluksi, jälki-istuntoon. Huom! Jälki-istunto ei ole kurinpitorangaistus, vaan ojentamiskeino.

35A : YHTEENVETO Kasvatuskeskustelu 1 Kasvatuskeskustelu 1 Kasvatuskeskustelu 2 Jälki-istunto Kurinpitorangaistukset kirjallinen varoitus määräaikainen erottaminen

POL 36 5-6 MOMENTIT: JÄLKI-ISTUNTO Jälki-istunnossa, joka tulee pitää koulutyön ulkopuolella, voidaan teettää 1) kirjallisia tai suullisia tehtäviä, 2) harjoituksia ja tehtäviä, joiden tulee olla kasvatusta ja opetusta ja kehitystä tukevia, oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Jälki-istunnossa oppilas voidaan myös velvoittaa istumaan hiljaa.

POL 36A 7 MOM.: PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Määräaikainen erottaminen: Päätöksen tekee monijäseninen toimielin esim. Turussa lautakunta, koska johtokunnat on lakkautettu. (Kuntalain mukaan hallinnollisen pakon käyttö voidaan siirtää vain toimielimille). Kirjallinen varoitus: Kirjallisen varoituksen voi antaa rehtori, jos opetuksen järjestäjä niin päättää.

POL 36D 1 MOM.: OIKEUS OTTAA HALTUUN ESINEITÄ TAI AINEITA Rehtorilla tai koulun opettajalla on yhdessä tai erikseen oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta 1) 29 :n 2 momentissa tarkoitettu kielletty esine tai aine ( esim. puukko, tupakka ) TAI 2) sellainen esine tai aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista (esim. lelu, kännykkä) Huom! Kyseessä on siis oikeus ei velvollisuus.

POL 36D 2 MOM.: MILLOIN VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ VOIMAKEINOJA VOI KÄYTTÄÄ? Mikäli oppilas yrittää vastarintaa tekemällä välttää 1) oppilaan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavan esineen tai aineen TAI 2) esineen tai aineen, jota käytetään oppimisen tai opetuksen häiritsemiseen haltuun ottamisen, rehtorilla tai koulun opettajalla on oikeus käyttää esineen tai aineen pois ottamiseksi välttämättömiä voimakeinoja.

POL 36 D 2-4 MOM.: MILLAISIA OVAT VÄLTTÄMÄTTÖMÄT VOIMAKEINOT? Sellaiset voimakeinot (esim. kiinni pitäminen), joita voidaan pitää puolusteltavina 1) oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus TAI 2) vastarinnan vakavuus SEKÄ 3) tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Voimankäyttövälineitä (esim. kaasusumutin, patukka, käsiraudat) ei saa käyttää. Oikeudet koskevat työaikaa, jolloin oppilas osallistuu suunnitelmien mukaiseen opetukseen tai toimintaan (esim. leirikoulu, luokkaretki, urheilukilpailu).

POL 36D :N TARKOITUS Pyritään siihen, että opettajalla (esim. oma opettaja, välituntia valvova opettaja, erityisopettaja) ja rehtorilla on riittävät toimivaltuudet turvallisuutta vaarantavien esineiden ja aineiden sekä oppimista ja opetusta häiritsevien aineiden ja esineiden haltuun ottamiseksi, kuitenkin turvallisuudesta ja oppilaan perusoikeuksista (esim. henkilökohtainen koskemattomuus) huolehtien. Huom! Pois ottamiseen voimakeinoja käyttäen turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle ja esineiden ja aineiden haltuunotto tulee kirjata (POL 36 f ). Oppilaan huoltajille on ilmoitettava ( POL 36 f ).

POL 36E 1MOM: OIKEUS TARKASTAA OPPILAAN TAVARAT Koulun opettajalla ja rehtorilla on työpäivän aikana oikeus tarkastaa 1) oppilaan mukana olevat tavarat (esim. reput, laukut, viulukotelot, muovipussit, salibandypussit.) 2) oppilaan hallussa olevat säilytystilat (esim.lokerikko, pukukoppi, pulpetti ) 3) PÄÄLLISIN PUOLIN hänen vaatteensa ja tietyissä tapauksissa hänen taskunsa sellaisen 29 :n 2 momentissa tarkoitetun kielletyn esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta.

POL 36E : TARKASTUSOIKEUS ON, JOS Kielletyn esineen tai aineen hallussapito on ilmeistä ( esim. esitellyt puukkoa välitunnilla toisten luotettavien oppilaiden kertoman mukaan, esine pullottaa taskussa, oppilas on päihtynyt tai haisee tupakalle ). JA oppilas pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta TAI ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole (esim. kääntää taskunsa/laukkunsa/kaappinsa nurin).

HE 66/2013: MIKÄ ON TARKASTUS? Huom! Opettajan tai rehtorin suorittama tarkastus ei ole pakkokeinolain mukaista henkilötarkastusta, jonka voi suorittaa esim. poliisi. SAA TARKASTAA henkilön yllä olevat vaatteet päällisin puolin käsin koettelemalla, niin että vaatteiden ja ihon väliin ei viedä kättä eikä kosketa erogeenisiin alueisiin vaateiden läpi. SAA OTTAA POIS vaatteista selvästi pullottavan tai taskussa varmasti olevaksi tiedetyn esineen tai aineen. EI SAA TARKASTAA, jos kyseessä on opetusta tai oppimista häiritsevä aine tai esine (esim. piilottaa kännykän).

POL 36E : TARKASTUKSEN SUORITTAMINEN 1) Oppilaalle on ennen tarkastusta ilmoitettava tarkastuksen syy. 2) Tarkastajan (koulun opettaja tai rehtori) tulee olla oppilaan kanssa samaa sukupuolta. 3) Tarkastuksessa tulee olla läsnä toinen koulun henkilökuntaan kuuluva täysi-ikäinen henkilö (todistaja), jonka oppilas saa niin halutessaan valita (tilanteen uhkaavuuden vähentäminen). 4) Jos oppilaan kanssa samaa sukupuolta olevan tarkastajan TAI toisen henkilön saaminen paikalle on käytännössä mahdotonta TAI liian hidasta JA tarkastus on turvallisuuden varmistamiseksi välttämätöntä, voidaan suorittamistavasta (kohdat 2-3) poiketa. 5) Oppilaan huoltajille on ilmoitettava (POL 36 f ) 6) Oppilaan tarkastaminen ja esineiden haltuunotto tulee kirjata ( 36 f ).

POL 36 F JA HE 66/2013: HALTUUNOTON JA TARKASTAMISEN YLEISET PERIAATTEET 1) Haltuunotto ja tarkastaminen tulee tapahtua mahdollisimman turvallisesti. 2) Oppilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityisyyteen ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä työrauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi. 3) Haltuun otossa ja tarkastuksessa tulee noudattaa hienotunteisuutta esim. siten, että ne suoritetaan mahdollisuuksien mukaan sellaisessa tilassa, missä ei ole muita oppilaita, 4) Ensin käytettävä kaikki lievemmät keinot. 5) Häiriön tulee olla tosiasiallista, eikä esineitä tai aineita voi ottaa pois siksi, että niitä voidaan potentiaalisesti käyttää häirintään. 6) Toimenpiteiden käyttö tulee kouluissa suunnitella ja ohjeistaa.

POL 36 G : HALTUUN OTETTUJEN ESINEIDEN JA AINEIDEN LUOVUTTAMINEN JA HÄVITTÄMINEN 1) Haltuun otettu, häirintään käytetty (36 d ) esine tai aine luovutetaan oppilaalle oppitunnin päätyttyä. 2) Jos on todennäköistä, että häirintä jatkuu, esine tai aine voidaan luovuttaa oppilaalle viimeistään työpäivän päättyessä. 3) Kielletyt esineet ja aineet luovutetaan oppilaan huoltajalle. 4) Mikäli huoltajalla eikä kenelläkään ole oikeutta pitää hallussa kiellettyä esinettä tai ainetta, tulee ne luovuttaa poliisille (esim. ampuma-aseet, räjähteet, huumausaineet).

POL 36 G 3-4 MOM.: SÄILYTYS, LUOVUTUS JA HÄVITTÄMINEN 1) Esine tai aine tulee säilyttää huolellisesti. 2) Niiden luovutus tulee järjestää mahdollisimman pian haltuunotosta. 3) Huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat, patruunat, ammukset ja kaasusumuttimet sekä räjähteet tulee luovuttaa poliisille välittömästi. 4) Mikäli huoltaja ei nouda ainetta tai esinettä kolmen kuukauden kuluessa haltuunottoa koskevasta ilmoituksesta, se voidaan todisteellisesti hävittää. 5) Esineiden ja aineiden hävittäminen ja luovuttaminen tulee kirjata.

POL 36 H : OPPILASHUOLTO KURINPIDON JA OJENTAMISEN YHTEYDESSÄ Oppilaalle, joka on erotettu määräajaksi tai jolta on evätty opetus jäljellä olevan oppitunnin tai työpäivän ajaksi, tulee opetuksen järjestäjän järjestää tarvittava oppilashuolto. Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa jäljellä olevan oppitunnin tai työpäivän ajaksi.

POL 36 I, 47 JA 21 : SEURANTA, OSALLISUUS, OPPILASKUNTA JA KOULUTUKSEN ARVIOINTI 1) Opetuksen järjestäjän tulee seurata kasvatuskeskustelun ja eri kurinpito- ja turvaamiskeinojen käyttöä ja niiden kehittymistä kouluissa, jotta suunnitelmien toteutumista ja toiminnan yhdenmukaisuutta voidaan seurata ja kehittää sekä paikallisesti ja valtakunnallisesti. 2) Oppilaiden osallisuuden lisääminen, valmisteluun osallistuminen ja oppilaskunnan kuuleminen. 3) Opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. (voimaan 1.5.2014)

POL 28 A JA 28 B : LISÄOPETUS 1) Hakumenettelystä lisäopetukseen voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella. 2) Päätös lisäopetuksen oppilaaksi ottamisesta (28 b ) jos hakumenettelyt ovat valtioneuvoston asetuksen mukaiset ja joissa voidaan hakea useaan koulutukseen yhdellä hakemuksella, voidaan valitsematta jättämisestä ilmoittaa postitse kirjeellä jos oppilasvalinnasta on ilmoitettu kirjeellä, opetuksen järjestäjän tulee antaa kirjallinen päätös muutoksenhakuohjeineen hakijan pyynnöstä ( 30 pv ) noudatettava hallintolakia