1 U U T I S K I R J E
2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI On tullut aika kiittää kuluneista vuosista kanssanne täällä asukastalossa. Aikaani täällä on vaikea pukea sanoiksi. Koen, että olen ollut äärettömän onnekas saadessani tutustua teihin kaikkiin. En ole missään, koskaan aikaisemmin, saanut olla näin paljon vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa ja koen, että olen oppinut teiltä kaikilta hurjasti erilaisia asioita. Asukastalon vastaavan tehtävä on ollut työurani antoisin. Eteen ei ole tullut yhtään samanlaista päivää ja erilaisia tilanteita sekä kohtaamisia on riittänyt. Nämä asiat ovat asukastalon antia parhaimmillaan. Kohtaamisia, pysähtymisiä yhteisten asioiden äärelle, jaettuja iloja ja suruja. Paljoa enempää ei voi työltään pyytää. Voin kuitenkin helpottunein mielin siirtyä toisiin tehtäviin, koska asukastalo jää hyviin käsiin. Asukastalon vastaavana aloittaa 15.2.2016 Mari Nieminen. Osalle teistä hän onkin jo entuudestaan tuttu, työskenneltyään aiemmin Kalliolan vapaaehtoistyön koordinaattorina. Tämän lisäksi Riikka Koola jatkaa edelleen asukastalotyöntekijänä. Ilman teidän tukeanne tästä hommasta ei olisi tullut yhtään mitään. Kiitos siis tuestanne ja kiitos siitä, että olette olleet mukana tekemässä asukastaloa sellaiseksi kuin se tänään on. Kunnia siitä kuuluu teille! Terkuin, Sointu Seuraava Haloo Kylämaja! ilmestyy maaliskuussa, viikolla 9 Jos olet mukana Asukastalo Kylämajan toiminnassa ja haluat tiedottaa jotakin seuraavassa uutiskirjeessämme, ilmoitathan siitä viimeistään pe 22.2. Riikalle (riikka.koola@kalliola.fi). Otamme myös kiitollisina vastaan kirjoituksia, runoja, ajatelmia sekä valokuva tai piirroskuvituksia, mikäli ne ovat lähettäjän omaa tuotantoa.
3 AS U K AS TA L O N Y H T E Y S T I E D O T Olemme osoitteessa Matinkatu 7 (Matinkylä, Espoo), kerrostalon kivijalassa, vastapäätä Matinkylän vanhaa Ostaria. Pääsisäänkäynti on Matinkadun ylittävän kävelysillan vierestä. AUKIOLOAIKAMME: Asukastalo Kylämaja on avoinna helmikuussa 2016 ma-pe: 9.00-16.00 Viikonloppuisin asukastalo on suljettu (mahdollinen toiminta on ryhmänohjaajien vastuulla). Asukastalo sulkeutuu pyhäpäiviä edeltävinä päivinä klo 14.00. Tervetuloa! T. Eeva, Hannu, Jila, Kati, Mari, Oxana, Pekka, Riikka, Sointu, Susanna Asukastalo Kylämaja on SOSIAALISESSA MEDIASSA! Kylämaja FACEBOOKISSA. Käy tykkäämässä ja pysy mukana Kylämajan tapahtumissa (https://fi-fi.facebook.com/kylamaja). Kylämaja TWITTERISSÄ. Kuuntele viserrystä ja viserrä mukana (https://twitter.com/asukastalo). Kylämaja BLOGISFÄÄRISSÄ. Kylämajan blogisti jakaa tunnelmia arjesta ja juhlasta (http:// matalatkynnykset.blogspot.fi/ ). Tule sinäkin jakamaan! Kylämaja FLICKRissä (https://www.flickr.com/photos/kylamaja/). Vilkaise makupaloja matkan varrelta. Kylämaja YOUTUBEssa (http://www.youtube.com/user/kylamaja). Kylämaja lähes livenä!
E S I T T E LY S S Ä A S U K A S TA L O N T Y Ö N T E K I J Ö I T Ä Kuten viime uutiskirjeessä kerroimme, Kylämajassa on aloittanut uusia työntekijöitä, joista esittelemme tässä kolme. 4 Hannu (kuvassa oikealla) on entinen Yleisradion musiikkitoimittaja joka toimii Kylämajassa vahtimestari-tiedottajana. Kuten järjestötyössä yleensäkin, toimenkuvaan voi tosin kuulua muutakin kuin vahtimestarin töitä, tiedottamista ja mainosten tekoa. Näiden lisäksi Hannu on mm. pessyt ikkunoita, jakanut keittoa keittopäivänä ja ollut mukana englannin kielen ryhmässä. Hannu aloittaa helmikuussa Hannun musabasaari-ryhmän. Hannu kokee työnsä monipuoliseksi ja palkitsevaksi ja on ilahtunut Kylämajan hyvästä yhteishengestä. Kati on Kylämajan toinen vahtimestari-tiedottaja. Katilla on paljon kokemusta asiakaspalvelusta ja hän viihtyy erinomaisesti Kylämajan kävijöiden parissa. Kati huolehtii kävijöiden tarpeista iltapäivisin ja vastaa muiden töidensä ohella luonnollisesti myös tilojen yleisestä siisteydestä. Mukavat työtoverit ja kävijät ovat myös omiaan lisäämään Katin työn mielekkyyttä. Oranssipaitainen Pekka on varsinainen monitoimimies, asukastalon järjestötyöntekijä. Pekka on ammatiltaan hieroja ja tarjoaa Kylämajassa hierontaa tiistaisin ja keskiviikkoisin. Lisäksi Pekka ohjaa maanantain jumppatuokiota, torstain Puhumme suomea! - ryhmää ja aikuisten väritysryhmää sekä perjantain Tarinatupa ryhmää. Tehdään, kohdataan ja pidetään yhdessä hauskaa on Pekan motto. Hannu Blommila
5 Y H T E I S T Y Ö K U M P P A N I N A E S P O O N M I E L E N T E R V E Y S Y H D I S T Y S E M Y R Y EMY:n toimintaa Kylämajassa Lauluryhmä Helena laulattaa ja säestää pianolla. Ryhmä on kaikille avoin ja kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 12.15-13.15. Helmi maaliskuun kokoontumiset: ke 10.2. ja ke 9.3.Tule mukaan laulamaan, omalla äänelläsi! Musiikkiraati kokoontuu kuuntelemaan musiikkia ke 24.2. ja ke 23.3. klo 12-14. Tule keskustelemaan ja kertomaan mielipiteesi laulujen sanoista, sävelistä ja tunnelmista. Kaikukorttien jako torstaina 11.2. klo 12-13 Emyn Tiina Pajula jakaa Kaikukortteja Kylämajan kävijöille. Kaikukortti on Kulttuuria kaikille-verkoston tarjoama alennuskortti, joka on tarkoitettu taloudellisesti tiukilla oleville espoolaisille, joilla ei muuten olisi varaa harrastaa kulttuuria. Kaikukortilla pääset ilmaiseksi sisään mm. Akseli Gallen-Kallelan museoon, suurimpaan osaan Sello-salin ja Espoon kaupunginteatterin esityksistä. Kortti on haettava henkilökohtaisesti. Lisätietoja kortista: http://www.kulttuuriakaikille.fi/kaikukortti Lisätietoa Emy:sta ja Emyn omista kohtaamispaikoista kotisivuilta: www.emy.fi. ASUKASTALON KIRPPIS Asukastalon kirpputori järjestetään kevätkaudella kolme kertaa. ke 3.2., ke 2.3. ja ke 6.4. klo 10-14 Pöytävaraukset (5 e/pöytä) ja lisätietoja Jilalta, p. 050 430 3112.
6 Y H T E I S T Y Ö K U M P P A N I N A E S P O O N K A U P U N K I ESPOON KAUPUNKI neuvontaa ja ohjausta Palveluohjausta ja neuvontaa Kylämajassa tarjoaa kaupungin palveluohjaaja Pia Hänninen, p. 050 461 6828, pia.m.hanninen@espoo.fi. Haluatko harjoitella suomen puhumista? Kielikahvila on kaikille eri kulttuureista ja suomen kielestä kiinnostuneille avoin keskusteluhetki. Kielikahvila järjestetään joka tiistai klo 17-18.30 Ompun kirjastossa (kokoustila Huvitus). Tervetuloa! Lisätietoja www.helmet.fi/kirjastoomena HUOMIO! Tiesitkö, että 21.2. 21.3. on Satakielikuukausi, festivaali, joka juhlii kielellistä rikkautta ja tuo esiin monikielisyyden tuottamia ilmiöitä. Satakielikuukausi on mm. näyttelyitä, runoiltoja, kirjailijatapaamisia, satutunteja, sekä luentoja, tietoiskuja, seminaareja ja keskusteluita. Tapahtuma leviää kulttuurikeskuksiin ja kirjastoihin sekä kouluihin, lehtien sivuille, koteihin ja työpaikoille. Monille paikkakunnille leviävä tapahtuma starttaa Äidinkielen päivänä 21.2. ja päättyy Kansainvälisen runon päivän ja Rasismin vastaisen päivän tilaisuuksiin 21.3. Kielten merkitys näkyvät ja kuuluvat taiteen, kohtaamisten ja yhdessä tekemisen kautta ainakin Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Jyväskylässä, Pietarsaaressa, Korsnäsissä ja Vaasassa. Satakielikuukauden pääjärjestäjät ovat Kulttuurikeskus Caisa, Kulttuuria kaikille -palvelu sekä Kulttuurikeskukset Stoa ja Vuotalo. Katso koko ohjelma: https://satakielikuukausi.wordpress.com/
7 Kirjailija, kouluttaja Anna-Liisa Valtavaara luennoi Kylämajassa aiheesta Kiltteydestä kipeät keskiviikkona 3.2. klo 10.30 12 Olenko ainainen suostuja ja suorittaja, toisten miellyttäjä, itseni ja tarpeitteni mitätöijä? Varonko olemasta vaivaksi, pelkäänkö hylkäämistä, uskallanko sanoa ei? Miten olisin kiltti itsellenikin unohtamatta muita? -Anna-Liisa Valtavaara VIELÄ MAHTUU MUKAAN! Ilmoittaudu 2.2. mennessä: riikka.koola@kalliola.fi Käytännönläheistä aikapankkineuvontaa keskiviikkona 2.3. klo 14 15.15 Pauliina Shilongo Aika parantaa-verkostosta opastaa kiinnostuneita aikapankin jäseneksi liittymisessä ja aikapankin käyttämisessä. Aikapankissa vaihdetaan palveluita aikaa vastaan. Periaatteena on, että kaikkien aika, työ ja avun tarve ovat yhtä arvokkaita. Vaihdon yksikkönä toimii työhön käytetty aika esimerkiksi Stadin Aikapankissa 1 tunti työtä = 1 tovi. Eri paikkakunnilla Suomessa toimii tällä hetkellä jo noin 40 aikapankkia, joista vuonna 2009 perustettu Stadin Aikapankki on suurin (yli 3000 jäsentä keväällä 2014). Lisätietoja www.aikaparantaa.net Kirje tuntemattomalle työpaja keskiviikkona 2.3. klo 15.30 17.00 Pauliina Shilongo Aika parantaa-verkostosta opastaa kannustavan kirjeen kirjoittamisessa tuntemattomalle kanssaihmiselle. Lisätietoja: http://www.aikaparantaa.net/kirje-tuntemattomalle
A S U K A S T A L O L L A N A U T I T A A N Y H D E S S Ä K E I T O I S T A J A K A H V I S T A 8 Keittopäivät Kylämajassa keskiviikkoisin klo 11.00 13.00 (tai niin kauan kuin ruokaa riittää). Tarjolla maukasta keittoa ja juttuseuraa. Tervetuloa mukaan (soppa ja leipä yhteensä 2,50 /annos)! Helmikuun keittolista: 3.2. Lohikeitto/porkkanakeitto 10.2. Hernekeitto + laskiaispullat 17.2. Venäläinen keitto 24.2. Siskonmakkarakeitto/sienikeitto 2.3. Punajuuri-vuohenjuustokeitto (Pidätämme oikeuden muutoksiin tarvittaessa). Kylämajan kahvikioski Joka arkipäivä myynnissä tuoksuvaa pullaa ja höyryävää kahvia, teetä tai kaakaota (á 0,50-1 ). Makoisat maistuvaiset kruunaat hyvällä juttuseuralla ja päivän lehdillä. Lämpimästi tervetuloa, tule jo tänään!
9 A S U K A S T A L O L L A K Ä S I L L Ä T E H D E N Keskiviikon KÄSITYÖKERHO jatkuu taas Keskiviikkona 10.2. klo 13-15 paikalla on Asta ota mukaan omat keskeneräiset työsi. Lisäksi voit tuoda sellaisia vanhoja töitä, joita et aio tehdä valmiiksi (1-3 työtä/hlö) näistä töistä koostamme maaliskuussa yhteisen taideteoksen Kylämajaan. Muut helmikuun kokoontumiskerrat ovat ke 17.2. ja ke 24.2. HUOMIO! KÄSITYÖKERHO ETSII MYÖS UUSIA VAPAAEHTOISIA! 1-3 hlöä, jotka voisivat sitoutua käsityökerhon ohjaamiseen kerran viikossa tai joka toinen viikko. Jos Sinulla olisi aikaa ja osaamista, ota yhteyttä Mariin, mari.nieminen@kalliola.fi tai p.046-8500 876. V I K A T I K K I KYLÄMAJAN KÄSITYÖKAHVILA PERJANTAISIN KLO 11-15 Kahvilassa mm. neulotaan, virkataan, kirjotaan ja ommellaan omia töitä muiden käsityöhenkisten kanssa teekupposen äärellä. Kahvila on itseohjautuva. Materiaaleja on saatavilla myös paikan päältä (lankoja, puikkoja yms.). Tervetuloa!
U U S I A RY H M I Ä K Y L Ä M A J A S S A 10 TUNNE VOIMAVARASI KURSSI (PEACE EDUCATION PROGRAM) Keskiviikkoisin 24.2. 27.4.2016 klo 14 15.30 Kylämajan kokoushuoneessa Kurssin tarkoituksena on auttaa osallistujia löytämään omat myötäsyntyiset voimavaransa ja tutustumaan henkilökohtaisen rauhan mahdollisuuteen. Kurssin teemoina ovat rauha, arvostus, sisäinen voima, tietoisuus itsestä, selkeys, ymmärrys, ihmisarvo, valintakyky, toivo ja tyytyväisyys. Teemoja käsitellään videomateriaalin pohjalta. Aikaa on varattu myös asioiden pohtimiselle. Kurssi sisältää työkirjan ja muuta kirjallista materiaalia. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! Everybody is welcome! Kurssi on maksuton. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: For more information, please call: Liisa 050-4108476 ja Kaarina 040-5129964 VÄRIÄ ELÄMÄÄN! Väritysryhmä aikuisille. Värittäminen on rentouttavaa puuhaa! Tule sinäkin mukaan värittämään yhdessä ja samalla juttelemaan toisten kanssa. Ryhmä kokoontuu torstaisin 24.3. asti klo 13 14.30 Kylämajan käsityöhuoneessa Kylämaja tarjoaa puuvärit ja värityskuvia, voit myös ottaa omat materiaalit mukaan. Mukana Pekka.
11 Valoa talveen! - ryhmä ma 8.2. 21.3. klo 13.30 15.30 kokoontuu Kylämajan kellarisalissa maanantaisin 7 kertaa. Tule rentoutumaan turvalliseen ja ilmaiseen ryhmään, jossa maalataan, kirjoitetaan, keskustellaan ja tehdään erilaisia hyvinvointia lisääviä harjoituksia. Mitään ennakkotaitoja et tarvitse, sopii kaikille ryhmätyöskentelystä pitäville. Ryhmä on suljettu ja siihen mahtuu kahdeksan kiinnostunutta. Ilmoittaudu Riikalle viim. 5.2., riikka.koola@kalliola.fi tai 045-7732 4744. Espoon kaupungin Ystäväpiiri aloittaa Ystäväpiirissä käsitellään ystävyyttä ja yksinäisyyttä eri näkökulmista. Kunkin ryhmän toiminta suunnitellaan osallistujien omien ja yhteisten toiveiden pohjalta. Ystäväpiiri kokoontuu Kylämajassa ti 1.3. ti 17.5. klo 13-15. Ryhmässä pääpaino on keskustelulla, mutta sen lisäksi toiminta voi olla esimerkiksi liikuntaan, kädentaitoihin tai kulttuuriin liittyvää. Ryhmä tekee yhdellä tapaamiskerralla myös pienen retken. Espoolaisille senioreille suunnattu ryhmä on maksuton. Ystäväpiiri on Vanhustyön keskusliiton kehittämä malli, jota toteutetaan monilla paikkakunnilla. Lisätietoja ja ilmoittautumiset : ryhmätoiminnan palveluohjaaja p. 09 816 85320 Seniorineuvonta p. 09 816 30265, ma to klo 10 15 seniorineuvonta@espoo.fi www.espoo.fi/ystavapiiri
12 MLL PERHEKAHVILA Mannerheimin lastensuojeluliiton MLL:n perhekahviloita on yli 540 ympäri Suomen. Perhekahviloihin ovat kaikki lapsiperheet tervetulleita. Perhekahvilassa vanhemmat tutustuvat paikkakunnan muihin, samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin ja lapset saavat ikäistään seuraa. Perhekahvilassa jutellaan ja kahvitellaan, leikitään lasten kanssa tai kuullaan asiantuntija-alustuksia. Asiantuntijavierailut suunnitellaan perhekahvilakävijöiden toiveiden mukaisesti. Perhekahvilat syntyvät vanhempien omasta aloitteesta ja toimivat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin. Lue lisää: www.mll.fi. PERHEKAHVILA INTERNATIONAL FAMILY CAFÉ Kylämajassa keskiviikkoisin klo 14.00 17.00 VIRON ALKEET Joka torstai klo 12.30 14 Ryhmä on maksuton ja kaikille avoin. Ryhmä alkoi tammikuussa, mutta vielä ehdit loistavasti mukaan. Ohjaa Riitta. TARINATUPA uusi ryhmä Matalan kynnyksen iloista itsensä ilmaisua, sisältää leikkiä, improvisaatiota, ääni ja draamaharjoitteita. Kannustava ilmapiiri, mitään ennakkotaitoja et tarvitse! Joka perjantai klo 12 13.30 Ryhmä on maksuton ja kaikille avoin. Ryhmä alkoi tammikuussa, mutta vielä ehdit loistavasti mukaan. Ohjaa Pekka. Tule rohkeasti mukaan!
13 A S U K A S T A L O L L A L I I K U N T A A J A I T S E S T Ä Ä N H U O L E H T I M I S T A KEHO KUNTOON JA HELLITTELYSTÄ VIRTAA Asukastalolla on mahdollisuus liikkua yhdessä ja kokea sekä kehon että mielen hyvinvointia. Kaikki ovat tervetulleita ja ryhmät maksuttomia! Keskiviikkoisin rauhoittavaa ASAHIa klo 10 11. Asahissa tehdään yksinkertaisia ja pehmeitä liikkeitä hengityksen tahdissa. Asahi ehkäisee ja hoitaa stressiä sekä selän ja hartiaseudun vaivoja. Sopii kaikenikäisille. Torstain JOOGA & PILATES klo 14-15.30 on täynnä. Ilmoittaudu Riikalle, jos haluat jonotuslistalle, p.045-7732 4744. Perjantain JOOGAN ALKEET kokoontuu pe 15.1. pe 11.3. klo 14 15 ja on tarkoitettu uusille joogaajille, ensisijaisesti niille, jotka eivät mahtuneet torstain joogaan ja ilmoittautuivat syksyllä jonoon. Kysy Jilalta onko ryhmässä tilaa, ryhmään mahtuu kymmenen henkilöä. Perjantain KAUNEUSTUOKIO klo 10 12. Tule ja rentoudu muiden mukana! Perjantain KATUTANSSIOPETUS klo 18 alkaen kellarissa. Sopii kaikille yli 13-vuotiaille. Maksuton, opettaa Style Dance Industry. Tiesitkö, että asukastalon kellarissa on myös Biljardipöytä? Pöytä on vapaasti käytettävissä silloin kun huoneessa tai viereisessä liikuntasalissa ei ole muita varauksia. Kysy vahtimestarilta!
A S U K A S T A L O L L A O P I T A A N Y H D E S S Ä 14 KIELIRYHMÄT SUOMI Maanantaisin SUOMEN KIELEN ALKEET klo 10 11.30. Ohjaajina vapaaehtoiset Markku, Maria ja Laura, sekä työntekijöistä Jila. Uusia mahtuu mukaan! Tiistaisin LUETAAN YHDESSÄ (vain naisille) klo 12.00 13.30. Ohjaajina toimivat Luetaan yhdessä verkoston Akateemiset naiset. Torstaisin PUHUMME SUOMEA! klo 11.00 12.00. Joka torstai kokoontuva keskusteluryhmä toivottaa tervetulleeksi ne suomen opiskelijat, jotka jo osaavat vähän suomea. Ohjaa Pekka. ENGLANTI (kaksi eri ryhmää) Keskiviikkoisin FUN & EASY ENGLISH klo 12.00 13.00. Tuntuuko, että puhuminen englanniksi jännittää tai taidot ovat aikojen saatossa ruostuneet? Ohjaa vapaaehtoinen Kerttu. Every Wednesday ENGLISH CONVERSATION GROUP at 12 13.30 Everybody is welcome to practice their English skills. Volunteer facilitator Gina.
A S U K A S T A L O L L A O P I T A A N Y H D E S S Ä 15 Maanantaisin SPR:n LÄKSYHELPPI klo 16 18. Opiskelijoita ohjaamassa innostuneet ja taitavat opettajat. Alkaen ma 11.1.2016. Torstaisin MATEMATIIKAN OPETUSTA kaikille alakouluikäisille klo 18 20. Tervetuloa! Alkaen to 14.1. Every Friday MATH CLUB for Russian speaking children (age 4 8) at 17 20. Starting 8.1. ATK-LUOKKA kaikille aikuisille, joka perjantai Helmi-maaliskuussa pe 12.2., pe 19.2., pe 26.2. ja pe 4.3. klo 13-15. Pe 5.2. atk-luokan teematapahtuma klo 13-16 ja aiheena Internetin vaarat ja niiden välttäminen. Opastajana vapaaehtoinen Oscar, tule ja kysy ihan mitä vain liittyen tietokoneeseen, ohjelmiin, älypuhelimeen tms. Oma laite mukaan! Lisäksi maaliskuussa alkaa tietotekniikan peruskurssi (joka toinen torstai 10.3. 19.5. klo 18-20). Mukaan mahtuu 5 opiskelijaa, ilmoittaudu s-postilla: itluokka@gmail.com tai käymällä perjantain atk-luokassa helmikuussa.
A S U K A S T A L O L L A H A R R A S T E T A A N Y H D E S S Ä 16 Asukastalolla on mahdollista osallistua monenlaiseen toimintaan ja yhdessäoloon. Tule mukaan ja innostu. Tässä muutamia maistiaisia: Maanantaisin PELIMIMMIT klo 10 12 kaikille naisille. Ryhmä kokoontuu aina parittomina viikkoina eli 15.2., 29.2., 14.3. Kaikki ja kaikenikäiset mimmit mukaan pelaamaan! Maanantaina 15.2. DIABETES-RYHMÄ klo 18 20 - Uudenmaan Diabetesyhdistyksen vertaisryhmä diabeetikoille kokoontuu kerran kuussa. Tervetuloa mukaan! Torstaisin ILOLLA ELÄKKEELLÄ ryhmä klo 11.00 12.30. Kaikille eläkeläisille! Helmi-maaliskuun tapaamispäivät 11.2., 25.2., 10.3. ja 24.3. Tule tutustumaan uusiin ihmisiin ja löytämään uusia ilonaiheita elämääsi! Torstain MIESTEN RYHMÄ yli 55-vuotiaille miehille klo 13.00 15.00. Ryhmä on suomenkielinen ja kokoontuu joka torstai. Ryhmä tekee myös retkiä yhdessä, tarkista retkien aikataulut Paulilta, pauli.liikala@gmail.com Torstaisin LEVYTANSSIT klo 15.40 17.40 kellarisalissa. Järjestää Etelä- Espoon eläkeläiset ry. Lauantaisin MINIATYYRIKERHO klo 12.00 18.00 asukastalon kellarissa. Sisäänkäynti Matinkadun puolelta. Tervetuloa mukaan!
17 A S U K A S T A L O L L A H A R R A S T E T A A N Y H D E S S Ä DEKKARIKLUBI ja LEFFAKERHO Klubin tarkoituksena on kokoontua viettämään aikaa dekkareista kaikissa muodoissa kiinnostuneiden ihmisten kesken. Dekkariklubissa on mahdollisuus keskustella dekkareista, jakaa lukuvinkkejä, katsoa elokuvia ja rikossarjoja aiheeseen liittyen ja pelata esimerkiksi pelejä. Dekkariklubissa suunnitellaan yhdessä tapaamisten sisältöä ja ohjelmaa, ja jokainen tuo oman tärkeän panoksensa ryhmään. Lisätietoja Minnalta, p. 050 461 3687, m.miettinen@pp.inet.fi Kevään tapaamiset kerran kuussa torstaisin klo 15.30 17.30 4.2., 3.3., 7.4., 12.5., 2.6.2016 Lisäksi DekkariLEFFAkerho, jossa katsotaan dekkarielokuvia videotykiltä ja valkokankaalta. Kokoontumiset torstaisin klo 16-19. Keväällä: 18.2., 17.3., 21.4., 19.5. ENGLISH LANGUAGE WORKSHOPS Social services students from Laurea will be arranging creative and fun activities for supporting English learning. Including music listening, arts and movement. The dates are Wednesdays 17 Feb, 24 Feb, 2 Mar and 9 Mar starting 1 pm at Kylämaja basement. Welcome! Suitable for everybody wanting to practice their english! Laurean sosionomi -opiskelijat järjestävät luovaa ja hauskaa englannin oppimista tukevaa toimintaa. Mm. musiikin kuuntelua, taidetta ja liikettä. Työpajat pidetään keskiviikkoisin 17.2., 24.2., 2.3., ja 9.3. klo 13 14.30. Tervetuloa mukaan, sopii kaikille kiinnostuneille! t. Eero, Ella, Pihla ja Elli
18 Perinteinen rupattelutuokio torstaina 11.2. klo 17-19 Tarkoitettu Kylämajassa säännöllisesti kokoontuvien ryhmien ohjaajille ja muille tilavaraajille, vapaaehtoisille ja Kylämajan kehittämisestä kiinnostuneille. Ilmoittaudu 9.2. mennessä: riikka.koola@kalliola.fi Hannun musabasaari alkaa ma 8.2. Joka maanantai klo 12-13 Kylämajan kokoushuoneessa Tule mukaan musiikkimatkalle maailman ympäri! Hannu soittaa maailmanmusiikkia ja kertoo musiikkiin ja sen kotimaahan liittyviä tarinoita. KIELIKUMMI-INFO KE 3.2. KLO 17-18 Haluatko kuulla lisää Kylämajan kielikummi-toiminnasta? Kielikummi-toiminnassa suomalainen vapaaehtoinen (=kielikummi) tapaa muualta Suomeen muuttanutta suomen kielen opiskelun merkeissä esimerkiksi kerran viikossa. Tule kuuntelemaan Kalliolan setlementin vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin Mari Niemisen infoa aiheesta. Info järjestetään keskiviikkona 3.2. klo 17-18 Kylämajan luentosalissa. Tilaisuus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille!
19 Ota meihin yhteyttä ja/tai tule tapaamaan asukastalolle! Asukastalon vastaava 12.2.2016 asti: Sointu Tulkki, 045 7733 0302, sointu.tulkki@kalliola.fi Asukastalon vastaava 15.2.2016 alkaen: Mari Nieminen, 046 8500 876, mari.nieminen@kalliola.fi Asukastalotyöntekijä Riikka Koola, 045 7732 4744, riikka.koola@kalliola.fi Myös tiedotus ja tilavarausasiat! Palveluohjaaja Pia Hänninen, Espoon kaupunki, 050 461 6828, pia.m.hanninen@espoo.fi. Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, Pirjo Heikkinen, 050 310 7980, pirjo.heikkinen@emy.fi Asukastalon puhelin 050 430 3112. Tästä numerosta saat kiinni Jila Samandarpoorin (mm. kirpputori, kauneustuokio, joogat, suomea aloittelijoille). Voit tiedustella myös muuta henkilökuntaa asukastalon puhelimesta (mm. keittiö, siistiminen, vahtimestari). Tilavaraukset/bookings: riikka.koola@kalliola.fi
A S U K A S T A L O L L A Y H T E I S T Y Ö S T Ä V O I M A A 20 www.emy.fi Olemme myös sosiaalisessa mediassa! Käy tykkäämässä meistä! Asukastalon tapahtumia lähes livenä! Asukastalon blogisti tunnelmoi matalista kynnyksistä! Asukastalo visertää Twitterissä! Makupaloja matkan varrelta!