SUOMEN KÄYTTÖTARIFFI JOHDANTO Suomen käyttötariffi perustuu pääosin komission julkaisemaan Euroopan Unionin yhteiseen tullitariffiin Tariciin ja sisältää lisäksi eräitä kansallisia tietoja. Käyttötariffi julkaistaan ainoastaan sähköisessä muodossa, mutta sisältö noudattaa edelleen painetun käyttötariffin muotoa eli se koostuu kahdesta tariffiosasta ja liiteosasta. Tariffiosat 1 ja 2 sisältävät tariffin yleissääntöjen ja eräiden erityismääräysten lisäksi nimikkeistön ja tariffin mukaisen tullin sekä jäljempänä tarkemmin kuvatut tiedot. Osa 3 koostuu liitteistä, jotka sisältävät tavaroiden tuontiin ja vientiin liittyviä erilaisia tariffimääräyksiä. Osa liitteistä on korvattu nettilinkeillä. Käyttötariffia käytetään tavaroiden tuonnissa ja viennissä sekä pohjana tavaroiden tulliverotuksessa ja kauppatilastotietojen kokoamisessa. Kaikille tavaroille, jotka tuodaan, on ilmoitettava 10-numeroinen käyttötariffin nimike (Taric-nimike), ja tavaroille, jotka viedään, on ilmoitettava 8-numeroinen nimike (CN-nimike). Käyttötariffiin tulee jatkuvasti muutoksia, joista ilmoitetaan Tullin Asiakastiedotteissa. Tiedotteet julkaistaan Tullin Internet-sivuilla osoitteessa www.tulli.fi. Käyttötariffi julkaistaan myös Tullin nettisivuilla osoitteessa http://tulli.fi/tietoa-tullista/tullin-toiminta/kayttotariffi Ryhmät ovat ladattavissa pdf-muotoisina myös Fintaric-kyselyohjelmasta KÄYTTÖTARIFFIN OSAT 1 JA 2 Käyttötariffin osa 1 sisältää ryhmät 01-63 ja osa 2 ryhmät 64-99 (huom! ryhmä 77 ei ole käytössä). Ryhmät sisältävät harmonoidun järjestelmän (HS) määräykset sekä yhdistetyn nimikkeistön (CN) määräykset. Lisäksi erillisinä luetteloina julkaistaan käyttötariffissa käytettävät lyhenteet, maat ja maaryhmät, alaviitteet ja hakemisto. Jäljempänä on tarkemmin kuvattu käyttötariffin sarakkeet. Alaviitetekstit ovat erillisessä alaviiteluettelossa. Muilta osin erilaiset tuontiin tai vientiin liittyvät tariffimääräykset on koottu käyttötariffin liiteosaan 3 (liitteet 1-5). Liiteosassa ei ole selostettu arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöä eikä myöskään sisäkaupan tilastoilmoituksen antamista koskevia määräyksiä. Käyttötariffin sarakkeet Käyttötariffissa on seuraavat sarakkeet: 1 Nimike 2 Tavaran kuvaus 3 Tariffin mukainen tulli; K; S 4 Lisäpaljousyksikkö 5 Liite 1 Nimike; 2 Tavaran kuvaus Käyttötariffin nimikkeistö koostuu harmonoidun järjestelmän (HS) nimikkeistöstä, Euroopan Unionin (EU) yhdistetystä nimikkeistöstä (CN) ja EU:n integroidusta tullitariffista (TARIC). HS-nimikkeistöstä ovat peräisin käyttötariffin jaksot, ryhmät, 4-numeroiset päänimikkeet ja 6-numeroiset alanimikkeet nimiketeksteineen sekä yleiset tulkintasäännöt. EU:n yhdistetty nimikkeistö (CN) muodostuu tulli- ja tilastojakojen yhdistelmästä. Tästä nimikkeistöstä tulevat 8-numeroiset alanimikkeet, joita käytetään sisäkaupan tilastoilmoituksissa ja viennissä. Näiden nimikkeiden 17.7.2019 TKK II:1 Johdanto - 1
ilmoittaminen tullausilmoituksessa ei aina kuitenkaan riitä, vaan lisäksi on käytettävä erilaisia lisäkoodeja (ks. lisäkoodit). TARIC on EU:n yhteinen käyttötariffi, joka yhdistetyn nimikkeistön (CN) lisäksi sisältää tullisuspensioista, tullietuuskohteluun oikeuttavista sopimuksista ja järjestelyistä sekä muista tullimääräyksistä johtuvat alanimikkeet ja tullimäärät. TARICista tulevat 10-numeroiset alanimikkeet teksteineen. Näitä nimikkeitä käytetään tuonnissa EU:n ulkopuolisista maista eli ns. kolmansista maista. Näiden nimikkeiden ilmoittaminen tullausilmoituksessa ei kuitenkaan aina riitä, vaan lisäksi on käytettävä erilaisia lisäkoodeja (ks. lisäkoodit). Tekstiiliryhmissä on tekstiilikategoriat ilmoitettu suluissa tavaran kuvauksen lopussa (lyhenne "TEXT" ja sen jäljessä oleva enintään nelinumeroinen kategorianumero). 3 Tariffin mukainen tulli Tähän sarakkeeseen on merkitty tulli, jota normaalisti sovelletaan kolmansista maista tuotaviin tavaroihin. Tullisuspensioiden mukaiset tullit on merkitty kirjaimella "S" ja tariffikiintiöiden mukaiset tullinalennukset kirjaimella "K". Ryhmien 07, 08, 20 ja 22 tulohintajärjestelmään sidotut tullit ilmoitetaan kyseisten ryhmien lopussa. Näiden nimikkeiden kohdalla on merkintä (PB001). Eräiden viljojen tullin määrään yhdistetyt lisäkoodit on ilmoitettu 10 ryhmän lopussa. Kyseisten nimikkeiden kohdalla on merkintä APPL. Merkintä "0" sarakkeessa tarkoittaa, että tavara on tulliton. Tullin määränä on pääsääntöisesti prosenttilukuna ilmoitettu arvotulli (% -merkkiä ei mainita sarakkeessa). Tämän lisäksi käyttötariffissa on myös paljoustulleja, esim. eur/kg tai eur/l, jotka ilmoitetaan sarakkeessa lyhenteinä tullimäärän kanssa. Merkinnällä "max" ilmoitetaan kannettavan tullin suurin arvo ja merkinnällä "min" kannettavan tullin pienin arvo. Eräistä jalostetuista maataloustuotteista kannettava tulli koostuu arvo- ja maatalousosan (EA) summasta. Tuotteelle on voitu asettaa myös enimmäistulli, joka on ilmoitettu merkinnällä "max". Myös enimmäistulli voi koostua kahden osan summasta. Sokerin tai jauhon lisätulli voi tulla kannettavaksi vain enimmäistullin osana. Esim. nimike 1806 20 10 90: 8,3 + EA max 18,7 +AD S/Z Kannettava tulli on 8,3 % + liitteen 3.2 mukainen maatalousosa, kuitenkin enintään 18,7 % + liitteen 3.2 mukainen sokerin lisätulli. Jos tullin määrä (8,3 % + EA) ylittää nimikkeelle asetetun enimmäistullin määrän, kannetaan tällöin enimmäistulli (18,7 % + AD S/Z). Maataloustuotteiden tuonnissa sovellettavista lisenssi-, kiintiö- ja ennakkovahvistusmenettelyistä ilmoitetaan erikseen Tullin Asiakastiedotteissa. Maataloustuotteiden tuontitodistuksia hallinnoi Ruokavirasto www.ruokavirasto.fi, joka antaa tietoja myös maataloustuotteiden viennistä. 4 Lisäpaljousyksikkö Tavaroiden paljous ilmoitetaan sekä tuonnissa että viennissä kiloina (kg). Lisäksi eräissä tapauksissa on ilmoitettava lisäpaljousyksikkö, esim. kappale, pari tai litra. Ne tapaukset, joissa on ilmoitettava lisäpaljousyksikkö, on mainittu tässä sarakkeessa. Johdanto - 2 17.7.2019 TKK II:1
5 Liite Tähän sarakkeeseen merkityt numerot viittaavat käyttötariffin liiteosaan (osa 3) sisältyviin tavaran tuontiin/vientiin liittyviin seuraaviin määräyksiin: 1 Etuuskohtelu 2 Polkumyyntitullit 3 Maataloustuotteiden tuontia/vientiä koskevia määräyksiä 3.1 Tuontitodistukset 3.2 Maatalouden maksuosat, sokerin ja jauhon lisätullit 3.3 Vientitukinimikkeistö (Huom! vientitukia ei toistaiseksi makseta) 3.4 Hedelmien ja vihannesten tuontijärjestelmä 4 Luettelot tullittomista lääkeaineista 5 Tuontiin ja vientiin liittyviä rajoituksia Huom! Käyttötariffin sarakkeessa on numero 5 ainoastaan silloin, kun nimikkeeseen liittyy Tarictietokannassa oleva EU:n yhteinen rajoitus. Nimikkeeseen saattaa kuitenkin liittyä kansallisia määräyksiä. Lisäkoodit Lisäkoodien avulla ilmaistaan useita toimenpiteitä. Lisäkoodin ensimmäinen numero kertoo toimenpiteen tai järjestelyn laadun ja muut numerot yksityiskohtaisemmat alajaottelut. Toimenpiteet, joiden yhteydessä lisäkoodeja on käytettävä tullausilmoituksissa: - maatalouden maksuosat (EA); sokerista ja jauhoista kannettava lisätulli (AD S/Z, AD F/M) - polkumyynti- ja tasoitustullit, yrityksiin viittaavat - vientituet (huom! maataloustuotteiden vientitukia ei toistaiseksi makseta) - lääkeaineaineisiin (erityismääräysten II osaston C-kohta) sovellettavat tullit - eräät muut toimenpiteet, joita sovelletaan vientiin tai tuontiin ja joita varten tarvitaan CN-koodia tarkempaa alajaottelua Tulliselvityksessä lisäkoodeja käytetään: - 8-numeroisen yhdistetyn nimikkeistön (CN) koodin kanssa, kun kyseessä on tavaroiden vienti - 10-numeroisen Taric-koodin kanssa tuotaessa tavaroita EU:n ulkopuolisista maista. Tullittomien lääkeaineiden (käyttötariffin osa 3, liite 4) lisäkoodi on 2500. Ko. luettelossa mainittuihin alanimikkeisiin kuuluviin, muihin kuin luettelossa mainittuihin tuotteisiin, sovelletaan tariffin mukaista tullia ja niiden lisäkoodi on 2501. Alaviitteet Alaviitteiden tarkoitus on antaa nimikkeistön käyttäjälle lisätietoja esim. eri asetusten tarkoituksista tai mainita täytettävät maahantuonnin tai vapaaseen liikkeeseen luovutuksen edellytykset. Eri sarakkeissa koodein CD, CG, EU, IS, MG, MX, NC, NM, NX, OZ, PB, PN, TM, TN ja TR merkityt alaviitteet ovat erillisenä alaviiteluettelona. Hakemisto Aakkosellinen hakemisto on yhteinen osille 1 ja 2. Hakemistossa nimikkeet on ilmoitettu pääsääntöisesti HStasolla (4 numeron tarkkuudella). 17.7.2019 TKK II:1 Johdanto - 3
KÄYTTÖTARIFFIN OSA 3 Osa 3 sisältää seuraavat liitteet, joista osa on korvattu nettilinkeillä: Liite 1 Etuuskohtelu Etuustulli on alempi kuin se tulli, joka normaalisti on suoritettava EU:n ulkopuolelta tapahtuvassa tuonnissa. Tullittomuus tai alennettu tullikohtelu perustuu EU:n muiden maiden kanssa tekemiin tullietuussopimuksiin. Näiden tullien soveltaminen edellyttää muun muassa, että tavarat ovat sopimusmaan tai alueen alkuperätuotteita. Tämä osoitetaan alkuperäselvityksellä. Eräissä tapauksissa etuuskohtelu on rajoitettu paljouden osalta tariffikiintiö- tai tariffikattomääräyksin. Milloin tariffikiintiömääräysten mukainen määrä täyttyy, tulee joko kolmansista maista kannettava tulli tai ilman kiintiötä oleva ao. maahan sovellettava etuustulli sovellettavaksi tapauksesta riippuen ilman erillisiä toimenpiteitä. Milloin taas vahvistettu tariffikatto täyttyy, voidaan tariffinmukainen tulli kantaa vain, jos EU tekee päätöksen siitä. Voimassaolevat etuustullien määrät sekä kiintiötilanteen voi tarkistaa Komission DDS-Taric-ohjelmasta sekä Fintaric-kyselyohjelmasta Ohjelman käyttö on maksutonta. Linkki DDS-ohjelmaan myös Tullin kotisivuilla osoitteessa www.tulli.fi Liite 2 Polkumyyntitullit ja tasoitustullit Polkumyyntitullia tai tasoitustullia kannetaan liitteessä mainittuihin nimikkeisiin luokiteltavista siinä mainituista maista peräisin olevista tavaroista. Liite sisältää myös lisäkoodit, joita käytetään tuonnissa sovellettaessa polkumyynti-/tasoitustullia tiettyjen yritysten valmistamiin ja/tai viemiin tavaroihin. Liite 3 Maataloustuotteiden tuontia/vientiä koskevat määräykset Liite sisältää eräiden maataloustuotteiden tuontia koskevat yleismääräykset vakiotuontitodistuksista sekä kiintiöiden hallinnasta. Liitteessä selvitetään myös ne tapaukset, joissa maataloustuotteiden tuonnissa on tullausilmoituksessa käytettävä lisäkoodia. Liite 4 Lääkeaineluettelot Tullittomien lääkeaineiden luettelot nettilinkkinä; ks. lisäksi erityismääräysten II osaston kohta C Liite 5 Muut määräykset Sisältää eräitä tuontiin ja vientiin liittyviä nettilinkkejä, kuten uhanalaiset kasvien ja eläinten luettelot (Cites) sekä EU:n yhteiset tuonti- ja vientirajoitukset ja -kiellot. Kansalliset tuontiin, vientiin ja kauttakulkuun liittyvät rajoitukset on julkaistu rajoituskäsikirjassa Tullin nettisivuilla osoitteessa http://tulli.fi/tietoa-tullista/tullintoiminta/rajoituskasikirja Liitteissä mainitut alaviitteet löytyvät selitysteksteineen erillisestä alaviiteluettelosta. KÄYTTÖTARIFFIN PERUSTERMINOLOGIAA CN-nimikkeistö - Euroopan Unionin yhdistetty nimikkeistö (Combined Nomenclature) Tullitariffi- ja tilastonimikkeistö, joka palvelee sekä yhteisen tullitariffin että unionin tilastoinnin tarpeita. Komissio julkaisee CN-nimikkeistön painetun version EU:n virallisen lehden (Official Journal) L-sarjassa kerran vuodessa lokakuun lopussa. Virallinen lehti julkaistaan myös komission internet-sivuilla osoitteessa http://eur-lex.europa.eu/joindex.do?ihmlang=fi Johdanto - 4 17.7.2019 TKK II:1
Etuuskohtelu EU:n määräykset tullittomuudesta tai alennetusta tullista tietyistä kolmansista maista tuotaville tavaroille (esim. kehitysmaista peräisin oleville tavaroille). HS-nimikkeistö (Harmonoidun järjestelmän nimikkeistö, Harmonized System Nomenclature) Tulliyhteistyöneuvoston julkaisema kansainvälinen kauppatavaroiden tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmä. Kolmannet maat Maat, jotka eivät ole EU:n jäsenvaltioita. Maatalouden maksuosa (EA) ja (EAR) Eräistä jalostetuista maataloustuotteista kolmansista maista tuotaessa kannettava maatalousmaksu. Alennettu maatalouden maksuosa ilmaistaan merkinnällä (EAR). Polkumyyntitulli EU:n määräykset erityisestä tullista määrätyistä maista tuotaville määräyksissä tarkemmin yksilöidyille tavaroille. Polkumyyntitulli voidaan asettaa, milloin tavaroita tuodaan sellaisilla hinnoilla, jotka ovat kotimarkkinoiden normaaleja kauppahintoja alhaisempia. Sitova tariffitieto (STT) Tulliviranomaisia ja päätöksen haltijaa sitova, kirjallinen päätös tavaraan sovellettavasta nimikkeestä. Sitovan tariffitiedon antaa hakemuksesta Tullin Tullausyksikkö (ks. myös sivu 7 kohta "Sitovan tariffitiedon hakeminen"). TARIC - Euroopan Unionin integroitu tullitariffi Taric on Euroopan Unionin yhteinen käyttötariffi. Se sisältää paitsi EU:n yhdistetyn nimikkeistön tullimäärineen myös Taricin alanimikkeiksi kutsutut täydentävät unionin alajaottelut, koodinumerot ja lisäkoodit, sovellettavat tullien määrät ja muut veloitusperusteet sekä muut unionin tuontiin tai vientiin liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpanossa tai hallinnossa tarvittavat tiedot. Suomen käyttötariffi on laadittu Taric-tietokannan pohjalta. Taricin painettua versiota ei enää julkaista EU:n virallisessa lehdessä (Official Journal). Taric-tietojen kyselyohjelma DDS-Taric on maksuton. Taricin julkisilta sivuilta on ladattavissa tietyt tiedot excel-taulukkoina osoitteessa https://circabc.europa.eu/faces/jsp/extension/wai/navigation/container.jsp Näillä sivuilla olevia tietoja komissio päivittää kerran kuussa. Tariffikiintiöt ja tariffikatot Tariffikiintiöllä tarkoitetaan arvo- tai paljousmäärään perustuvaa tuontikiintiötä. Kiintiö voi olla joko rajoittava kiintiö, jolloin tietyn tavaran tuonti unioniin rajoitetaan tasolle, jota ei voida ylittää tai määrä, joka voidaan tuoda unioniin joko tullitta tai alennetuin tullein. Viimeksi mainitun kiintiön ylittävä tuonti on sallittua suorittamalla siitä kaikki tariffin mukaiset tullit ja muut maksut. Rajoittavia tariffikiintiöitä kohdistetaan pääsääntöisesti alkuperämaakohtaisesti yksilöityjen tavaroiden tuontiin. Tullietuluontoiset tariffikiintiöt perustuvat etupäässä unionin sopimuksiin, jollaisia on tehty maailmankauppajärjestön WTO:n, ns. Lomén-sopimuksen ja yleisen kehitysmaaetujärjestelmän (GSP) puitteissa. Tämän lisäksi sopimuspohjaisia tariffikiintiöitä sisältyy eräisiin liittymissopimuksiin ja vapaakauppajärjestelyihin. Yksipuolisia tariffikiintiöitä sovelletaan eräille tavaroille, joiden tarjonta on unionissa riittämätöntä. WTO-tariffikiintiöt sekä yksipuoliset tariffikiintiöt ovat pääsääntöisesti käytettävissä tuonnissa kaikista maista. Sen sijaan muut sopimuspohjaiset tariffikiintiöt ovat käytettävissä tuontiin vain niistä maista, joiden kanssa sopimus on tehty. 17.7.2019 TKK II:1 Johdanto - 5
Tariffikatto on viitteellinen tariffikiintiö, jonka saavuttaminen ei sellaisenaan merkitse tulliedun lakkaamista vaan edellyttää komission erillistä päätöstä tariffikaton mukaisen tulliedun kumoamisesta. Tariffikattoja sovelletaan käytännössä vain Lomén-sopimuksen sekä yleisen kehitysmaaetujärjestelmän yhteydessä. Tavaranhaltijan on vaadittava tariffikiintiön tai -katon soveltamista, kun maahan saapunut tavara ilmoitetaan tullattavaksi. Pyyntö on esitettävä koko tuontierää koskevana. Tässä yhteydessä on esitettävä edun soveltamiseksi tarpeelliset selvitykset. Pyynnöissä on oltava kunkin tariffikiintiön tai -katon järjestysnumero (order number), jonka perusteella tavaraerä kohdistetaan vastaavaan kiintiöön/kattoon. Jäsenmaat lähettävät päivittäin tariffikiintiöpyynnöt komissiolle. Kussakin maassa on toimipiste, joka hoitaa yhteyden komissioon. Suomessa tariffikiintiöpyyntöjen hallinnoinnista vastaa Turun Tullietuusryhmä. Komissiosta vastaus saadaan kolmen työpäivän kuluessa. Tuontierä voidaan tullata tullieduin, kun erä on luettu kiintiöön. Tuontierät luetaan etukiintiöön tulli-ilmoitusten vastaanottamispäivän mukaisessa järjestyksessä. Jos pyynnöt ylittävät jäljellä olevan tariffikiintiön, kiintiöt myönnetään kunkin päivän kaikista jäsenmaista tulleiden hakemusten mukaisessa suhteessa. Täyttynyt kiintiö voidaan eri syistä avata uudelleen. Komissio informoi kiintiömuutoksista jäsenmaita. Kiintiötilannetta voi myös seurata komission internetsivuilla osoitteessa http://ec.europa.eu/taxation_customs/common/databases/index_en.htm Tariffikattoja sovelletaan välittömästi tullauksen yhteydessä. Niiden valvonta komissiossa perustuu jäsenmaiden kerran kuussa tai eräiden herkkien tavaroiden kohdalla kymmenen päivän välein tekemiin tuontiraportteihin. Komissio lähettää jäsenmaille kuukausittain raporttitiedoston tariffikattojen tietokannasta. Siitä ilmenevät kattojen 100 %:n täyttymiset sekä mahdolliset tullitason palautusvaatimukset ja palautetut tullitasot. Tullisuspensiot Tullisuspensioilla tarkoitetaan EU:n hakemuksesta määräajaksi myöntämää tullittomuutta tai alennettua tullia tuotteiden teollisessa valmistuksessa käytettäville raaka-aineille ja puolivalmisteille, joskus myös laitteille. Tullisuspensioita voivat hakea valmistajat komissiolle osoitetuilla, Unionin virallisessa lehdessä (C 363/13.12.2011) julkaistun kaavan mukaisilla, jäsenmaan nimissä tehdyillä hakemuksilla. Tullin Ulkomaankauppa- ja verotusosasto kerää hakemukset erikseen ilmoitettavana ajankohtana ennen komission hakemuksille asettamaa jättöpäivää, joka on 15. maaliskuuta, jolloin suspensiot tulevat voimaan seuraavan vuoden alusta tai 15. syyskuuta seuraavan vuoden puolivälissä voimaan tuleville suspensioille. Tiedot tullisuspensioista ja hakemuksista on koottu komission ylläpitämään tietokantaan, joka on osoitteessa http://ec.europa.eu/taxation_customs/dds2/susp/susp_home.jsp?lang=fi&screen=0 Maailman tullijärjestö (WCO = World Customs Organisation - ent. Tulliyhteistyöneuvosto) Kansainvälinen järjestö tullihallintojen välistä yhteistyötä varten. Järjestön päämaja on Brysselissä. WCO käsittelee mm. HS-nimikkeistöä, tullausarvoa, tullivalvontaa ja tullimenettelyjä koskevia asioita. SITOVAN TARIFFITIEDON (STT) HAKEMINEN Tullin neuvonta sekä toimipaikkojen tulliviranomaiset antavat suullista neuvontaa tavaroiden luokitteluun liittyvissä asioissa. Tämä neuvonta ei ole sitovaa. Mikäli tuoja tai viejä haluaa sitovan tiedon tavaran tullinimikkeestä, hänellä on mahdollisuus hakea sitovaa tariffitietoa Tullin Tullausyksiköstä. Päätös on maksuton ja voimassa koko EU:n alueella. Päätös sitoo sekä tulliviranomaisia että sen haltijaa. EU:n sitovaa tariffitietoa koskevat määräykset sisältyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 925/2013, Komission täytäntöönpanoasetukseen 2015/2447, Komission delegoituun asetukseen 2015/2446 ja Komission delegoituun asetukseen 2016/341. Sitovaa tariffitietoa haetaan lomakkeella (tullilomake nro 677s), joka on täyttöohjeineen Tullin internet-sivuilla osoitteessa http://tulli.fi/yritysasiakkaat/tuonti/sitova-tariffitieto Johdanto - 6 17.7.2019 TKK II:1
Lomakkeessa pyydetyt tiedot (tavaran kauppanimi, koostumus, käyttö jne.) on täytettävä huolellisesti. Elintarvikkeista ja kemiallisista valmisteista sekä muista sellaisista tavaroista, joiden luokittelu edellyttää kyseessä olevan tavaran tutkimista tai muuta tarkastusta tulee toimittaa myös tavaranäyte. Täytetty hakemuslomake näytteiden yms. liitemateriaalin kanssa lähetetään osoitteella Tulli, Kirjaamo, PL 512, 00101 Helsinki. Sitovan tariffitiedon antaa Tullin Tullausyksikkö. Hakijan pyynnöstä riippuen siinä ilmoitetaan joko CN-nimike (8-numeroinen), käyttötariffin 10-numeroinen nimike tai jokin muu yhdistettyyn nimikkeistöön (CN) perustuvan nimikkeistön nimike. 17.7.2019 TKK II:1 Johdanto - 7