Valtion nuorisoneuvosto Toimintakertomus 2015-2019 Neuvoston kausi alkoi vielä valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan nimellä, joka muuttui nuorisolain muuttuessa 2016 valtion nuorisoneuvostoksi. Tähän toimintakertomukseen on kerätty tietoa mm. julkaisuista, arvioinneista, jäsenistöstä ja henkilökunnasta kauden aikana. Kauden aikana julkaistut tutkimukset Nuorisobarometrit yhteistyössä Nuorisotutkimusverkoston kanssa Vaikutusvaltaa Euroopan Laidalla Nuorisobarometri 2018 Opin polut ja pientareet harvaan asutuilla alueilla Nuorisobarometri 2017 lisäotos Opin polut ja pientareet Nuorisobarometri 2017 Katse tulevaisuudessa Nuorisobarometri 2016 Arjen jäljillä Nuorisobarometri 2015 Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimukset yhteistyössä valtion nuorisoneuvoston, valtion liikuntaneuvoston, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Nuorisotutkimusverkoston kanssa Oikeus liikkua - Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2018 Media hanskassa Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2016 Nuorten elinolot vuosikirjat yhteistyössä Nuorisotutkimusverkoston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa Nuoret palveluiden pauloissa 2018 Lapset ja nuoret muuttoliikkeessä 2016 Muut tutkimukset Nuorten turvapaikanhakijoiden elämää vastaanottovaiheessa / Young People in Reception Centres 2017 (Nuorisotutkimusverkosto, Pelastakaa Lapset ry, valtion nuorisoneuvosto)
Arvioinnit valtionhallinnon toimenpiteistä Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman 2017 2019 arviointi, 2019 Nuorisokeskustoiminnan arviointi, 2019 Valtionavustusprosessin arviointi kohteena opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisovastuualue, 2019 Selvitys valtionhallinnon toimenpiteistä lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämiseksi, 2018 Gallupit Eurovaaligallup 2019 Kuntavaaligallup 2017 Lausunnot, kannanotot & kirjeenvaihto 2019 Valtion nuorisoneuvoston lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle valtakunnallisen nuorisotyön ja politiikan ohjelmaan otettavista asioista 6.6.2019 Valtion nuorisoneuvoston arviointien suositusyhteenveto 25.4.2019 Nuoret näkyviin! Valtion nuorisoneuvoston hallitusohjelmatavoitteet puolueille 2.4.2019 2018 Valtion nuorisoneuvoston kirje hyvinvoinnin ja terveyden ministeriryhmälle 11.12.2018 Valtion nuorisoneuvoston ehdotuksia hallitusohjelmatavoitteiksi sidosryhmille 3.12.2018 Lausunto EU:n uudesta nuorisostrategiasta 19.9.2018 Valtion nuorisoneuvosto osaamisen ja koulutuksen ministeriryhmälle: nuoret tarvitsevat opintopolut, jotka seuraavat oppijaa 8.6.2018 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta 7.3.2018 Valtion nuorisoneuvosto tarkasteli hallituksen kärkihankkeita 15.1.2018 2017 Keskustelunavaus: Oppilaitokset ja nuorisojärjestöt yhteistyöhön lisäämään nuorten yhteiskunnallista aktiivisuutta (yhdessä eri nuorisojärjestöjen kanssa) 26.9.2017 Lausunto Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaan vuosille 2017 2019 20.6.2017 Toimenpide-ehdotuksia nuorten turvapaikanhakijoiden vastaanottovaiheeseen 12.5.2017
2016 Kärkihankkeet nuorison näkökulmasta 21.12.2016 SiV asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnasta laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 20.10.2016 Lausunto valtakunnalliseen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaan 2017 2019 otettavista asioista 28.9.2016 Liikkuminen osana lasten ja nuorten vapaa-aikaa muuttaa muotoaan 7.9.2016 2015 Lausunto lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaan 2016 3.12.2015 Lausunto nuorisolain uudistamisesta 3.12.2015 Kirje opetus- ja kulttuuriministerille 26.11.2015 Yhteistyöryhmät Lape-ohjausryhmä ja perhekeskustoimintamallin jaosto, pääsihteeri Tuure Nuorisotakuun neuvottelukunta, pääsihteeri Tuure Jokaiselle lapselle mieluisa harrastus työryhmä, pääsihteeri Tuure Harrastamisen strategia, sihteeristö, pääsihteeri Tuure DINO-koordinaatiohanke, suunnittelija / pääsihteeri Rasa Yhteisöllinen kansalaistoiminta 2020-luvulla, suunnittelija / pääsihteeri Rasa Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus jälkiteollisen ajan yhteiskunnassa, VN TEAS-hanke, suunnittelija Tenojoki, suunnittelija / pääsihteeri Rasa Vanupo-verkosto, suunnittelija Tenojoki Opetus- ja kulttuuriministeriön TEA-ryhmä, suunnittelija Tenojoki Lapsi- ja perhepalvelujen muutos ohjelma (LAPE), nuorten palvelut jaosto, suunnittelija Tenojoki LANUKE-työryhmä, suunnittelija Tenojoki Hankkeet Nuoriso- ja liikuntapolitiikan tulevaisuustyö 2019 Harrastuspassi 2019 Tapahtumat (itse järjestämät & muut) 2019 Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen 2018 erillisotoksen julkistamistilaisuus 10.6.2019
Nuorisobarometrin 2018 julkistamistilaisuus 12.3.2019 Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen 2018 julkistamistilaisuus 28.2.2019 Valtionavustusprosessin arviointi -raportin julkistamistilaisuus 1.2.2019 2018 Nuorisojärjestöjen ennakointityöpaja 13.12.2018 Dialogisen toimintakulttuurin pauloissa 28.11.2018 Opin polut ja pientareet harvaan asutuilla alueilla julkistamistilaisuus 2.10.2018 Allianssi-risteily 11.4. 12.4.2018 Vuoden 2017 Nuorisobarometrin julkistamistilaisuus 20.3.2018 Lasten ja nuorten harrastamisen iltapäivä 26.1.2018 2017 Lasten tieteen päivät Kuopio ja Joensuu, 29.9.2017 MTS nuorisofoorumi Kokonainen turvallisuus 28.9.2017 Missä nuoret oppivat demokratiataitoja? -aamukahvitilaisuus 26.9.2017 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen 22.5.2017 NUORI2017 27.-29.3.2017 Tampere Nuoret ja tulevaisuus satavuotiaassa Suomessa seminaari (samassa tilaisuudessa julkistettiin myös Nuorisbarometri 2016) 7.3.2017 Nuorten tieteen päivä 20.1.2017 Nuorten tieteen päivä 13.1.2017 2016 Studia-messut 29. 30.11.2016 Sillat-broar -tapahtuma 26. 28.9.2016 Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen julkistamistilaisuus 7.9.2016 SuomiAreena 13. 15.7.2016 Allianssi-risteily Sillat-broar -työpaja 13. 14.4.2016 Nuorisobarometri 2015 julkistamistilaisuus 27.1.2016
Kokoukset Vuonna 2019: 7 kokousta Vuonna 2018: 7 kokousta (ml. yhteiskokous arviointi- ja avustustoimikunnan kanssa) Vuonna 2017: 6 kokousta Vuonna 2016: 9 kokousta Vuonna 2015: 2 kokousta Jäsenet puheenjohtaja Hilkka Kemppi (Suomen Keskustanuoret) varapuheenjohtaja Emma-Stina Vehmanen (Kokoomuksen Nuorten Liitto) varapuheenjohtaja Tiina Ahva (Siniset Nuoret) varapuheenjohtaja Samuli Voutila (17.5.2018 asti, Perussuomalaiset Nuoret) Jenni Helenius (Mannerheimin Lastensuojeluliitto) Hanna Huumonen (Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI) Saara Hyrkkö (Suomen Lukiolaisten Liitto) Jari Järvenpää (Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi) Tarja Liljendahl (Nuori Kirkko) Santeri Lohi (Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva) Juuso Luomala (Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU) Miikka Lönnqvist (Sosialidemokraattiset Nuoret) Panu Mäenpää (Seta) Ilmi Salminen (Suomen Partiolaiset Finlands Scouter) Ida Schauman (Svensk Ungdom, Svenska Folkpartiets Ungdomsorganisation) Aleksi Sarasmaa (Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret) Sameli Sivonen (Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO) Leena Suurpää (Suomen Punainen Risti) Helena Torboli (Kuurojen Liitto) Neuvoston jäseninä olivat myös kauden aikana: Varapuheenjohtaja Petri Rytkönen (Kokoomuksen Nuorten Liitto, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta, Kansallinen Lastenliitto) Varapuheenjohtaja Daniel Sazonov (Suomen Partiolaiset Finlands Scouter, Kokoomuksen Nuorten Liitto) Varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen (Perussuomalaiset Nuoret)
Anna Munsterhjelm (Suomen Partiolaiset, Suomen Lukiolaisten Liitto) Elisa Tarkiainen (Suomen Lukiolaisten Liitto) Eero Jokela (Nuori Kirkko) Marie Rautava (Mannerheimin Lastensuojeluliitto) Olli Joensuu (Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi) Marita Salo (Suomen Punainen Risti) Anna Mäkipää (Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI) Lotta Kortteinen (Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden Liitto ViNO) Antti Malste (Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI) Kristian Vepsäläinen (Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret) Jaakko Mustakallio (Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden Liitto ViNO) Maiju Korhonen (Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU) Jaostot (tilanne 2019) Tutkimus- ja arviointijaosto Puheenjohtaja: Emma-Stina Vehmanen (Kokoomuksen Nuorten Liitto) Sihteeri: Elisa Kaaja, Valtion nuorisoneuvosto Jäsenet: Santeri Lohi, (Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva) Anna Mäkipää (Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI) Jenni Helenius (Mannerheimin Lastensuojeluliitto) Ilmi Salminen (Suomen Partiolaiset Finlands Scouter) Tomi Kiilakoski (Nuorisotutkimusseura) Hanna Wass (Helsingin yliopisto) Riitta Veijola (Oulun kaupunki, Kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkosto) Niklas Salmela (Espoon nuorisovaltuusto) Valtteri Heinonen (Ruudin ydinryhmä Helsinki) Ennakointijaosto Puheenjohtaja: Samuli Voutila (Perussuomalaiset Nuoret) Sihteeri: Martti Rasa, Valtion nuorisoneuvosto
Jäsenet: Jari Järvenpää (Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi) Saara Hyrkkö (Suomen Lukiolaisten Liitto) Mikko Dufva (Sitra) Jouni Kivilahti (Lahden kaupunki, Kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkosto) Julia Nikusaari (Uudenkaupungin nuorisovaltuusto) Ada Nyman (Pöytyän nuorisovaltuusto) Eemil Parkkinen (Oulun nuorten osallisuusryhmä) Eero Roslander (Hämeenlinnan nuorisovaltuusto) Henkilöstö Pääsihteerit Herttaliisa Tuure (1.10.2015-14.5.2019), Martti Rasa (15.5.2019-31.8.2019) Suunnittelijat Anna-Maria Tenojoki (1.9.2015-21.1.2019), Elisa Kaaja (21.1.2019-31.8.2019) Suunnittelijat Eva Roos (1.9.2015-3.9.2017), Johanna Kalliomaa (15.2.2016 31.5.2017) Martti Rasa (1.11.2017-14.5.2019)