SISUKISAOPAS 2012 HÄMEEN PARTIOPIIRI PARTIOAATEJAOS



Samankaltaiset tiedostot
SISUKISAOPAS 2012 HÄMEEN PARTIOPIIRI

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

Vartiolaiset Sudenpennut Vartiolaisen nimi:

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä

Mitä partio on?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia.

Helsinki Sarja Oranssi Vihreä Rasti Lähtö Lähtö Tehtävä 1 1 Maksimipisteet Solmutaulu. Aika- ja taitotehtävä Köysityöt

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Keravalla

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Toimintasuunnitelma 2016

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

METTÄSÄ L SP:n talvimestaruuskilpailut Loimaan Alastarolla 1(10) TEHTÄVÄIDEAT JA OIKEAT VASTAUKSET

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus

AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE. Lapinlahdella Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

Hei HuHu yhteyshenkilö!

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

Tietoa JyVe johtajille. Suosittelen lukemaan, olitpa ryhmänjohtaja tai muu (enemmän tai vähemmän) aktiivi

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

Peltolan uutiset 3/2011

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

Meidän media toimitustiimin lehti eli vihermaan kolttoset!

Opas erävaelluksen sm-kilpailuun

missä: lippukunnan kämpällä, ulkoilualueella tai -reitillä, kolon lähimaastossa

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

TERVETULOA TÖRMÄÄN! Kilpailun järjestää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Pohjois-Helsingin alue

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus

Eviran ohje 16039/1. Siipikarjateurastamossa työskentelevien lihantarkastusavustajien pätevyysvaatimukset ja suoritusarvioinnit

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS.

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Reserviläisurheiluliiton maastokilpailujen säännöt

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TURVALLISUUSASIAKIRJA

PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Toiminta-ajatus 2011-

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Söderkullassa. Saattajan ohje

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

CTIF 100 metrin estejuoksu

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa

Toimintakertomus vuodelta 2012

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

ILMOITTAUTUMISLOMAKE HENKILÖTIEDOT LEIRIOHJELMA. ILMOITTAUTUMINEN RAKENNUS- JA PURKULEIREILLE (vain samoajat ja sitä vanhemmat)

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto

luontopolkuja punaisilla naruilla

Merkitse yhtä puuta kirjaimella x ja kirjoita yhtälöksi. Mikä tulee vastaukseksi? 3x + 2x = 5x + =

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintasuunnitelma 2018

Sprintin ratasuunnittelu

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Anno domini #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa!

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Osallistujan palautelomake

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

FRAMIL INFOPAKETTI

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

TULOKSET JA OIKEAT VASTAUKSET. TÖRMÄ 08 / päiväsarjat

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI Oranssi, Vihreä TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 6

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

Transkriptio:

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 1 SISUKISAOPAS 2012 HÄMEEN PARTIOPIIRI PARTIOAATEJAOS

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Sanasto... 5 Yleistä kisasta... 6 Saattajan tehtävät... 7 Ohjeita rastihenkilöille... 8 Ilmoittautumisohjeet kisaan... 9 Kisatehtävien suunnittelu... 10 Yleisohjeita kisatehtäviin... 10 Tyypillisimmät partiotaitokisojen tehtävät... 11 Arviointi... 12 Ensiapu... 14 Kätevyys... 15 Luonnontuntemus & partiotaidot... 17 Ruoka... 20 Suunnistus... 21 Pistelasku... 22 Reitti... 23 Lopuksi... 24 Kiitokset... 25 Lähteet:... 25

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 3 Johdanto Käsillä olevan oppaan tarkoituksena on olla avuksi, kun järjestetään partiotaitokilpailuja, joissa sisupartiolaisia on mukana. Sisupartioinnin lähtökohta on partio-ohjelman soveltaminen vammaisten erityistarpeisiin. Periaatteet, tavat ja toimintamuodot ovat siis samat kuin muussakin partiotoiminnassa. Partio-ohjelmaa sovelletaan ryhmän jäsenten oppimis- ja liikkumiskykyä vastaavaksi. Sisupartiolaiset tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman tai pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia. Sisupartio on aisti-, liikunta- ja kehitysvammaisille suunnattua partiotoimintaa. Sen tarkoitus on sama kuin koko partioliikkeen: kasvattaa partiolaisista vastuuntuntoisia ja itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä. Toiminnassa otetaan kuitenkin huomioon kunkin sisupartiolaisen omat kyvyt. Aina sisupartiolaisen oleminen mukana oman ikäistensä ryhmässä ei onnistu. Kokonaan oma sisuryhmä, jota kutsutaan sisulaumaksi tai vartioksi, voi tarjota mahdollisuuden sekä toimia omana turvallisena ryhmänä että osallistua lippukunnan toimintaan yhdessä muiden partiolaisten kanssa. Sisuryhmän jäsenet voivat olla hyvin eri-ikäisiä ja toiminnassa voi olla mukana myös aikuisia. (Suomen Partiolaiset Sisupartio Partio-ohjelma 2009) Sisupartioinnin tavoite on, että vammaiset partiolaiset voivat kokea kuuluvansa maailmanlaajuiseen partioveljes- ja sisarkuntaan sekä kasvaa ja kehittyä omien mahdollisuuksiensa mukaan. Sisupartiolaisilla on monia vammasta johtuvia erityistarpeita. Toimintaa suunniteltaessa on tärkeää asettua sisupartiolaisen asemaan. Jos partiolainen ei näe, on tärkeää, että hän pystyy muuten havainnoimaan ympäristöänsä. Hänelle on annettava mahdollisuus tutustua omaa kotia laajempaan ympäristöön tunnustellen, tarvittaessa opastettuna. Pyörätuolilla liikkuva taas voi väsyä, jos joutuu koko päivän istumaan samassa asennossa, joten hänen on hyvä olla välillä pitkällään. Jollekin taas voi olla vaikeaa, ettei kuule ympäristöstä kantautuvia ääniä. Sisupartiolaisen avustamisen tulee tapahtua autettavan suostumuksella ja häntä tukien, ei hänen puolestaan tehden. Avustaja tarvitaan, kun sisupartiolainen osallistuu vaikeaan tai mahdottomalta näyttävään suoritukseen. (Suomen Partiolaisten sisupartio-opas). Partiotaitokilpailut ovat maastossa tapahtuvia vartioiden välisiä päivä- tai yöretkiä, joiden aikana maastossa liikutaan jalan tai hiihtäen ja rasteilla tehdään erilaisia partiotaitoja ja -tietoja vaativia tehtäviä, jotka vaihtelevat

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 4 vaikeusasteeltaan ikäkausien mukaan. Kilpailujen tarkoituksena on tukea vartion yhteishengen kehitystä sekä testata vanhoja taitoja ja opetella uusia. Kilpailuja ei pidä ottaa liian tosissaan. Tokihan voittaja täytyy löytää ja silloin joku jää väistämättä viimeiseksi, mutta jo pelkkä maaliin pääseminen sekä tehtävien suorittaminen on itsensä voittamista rennolla ja mukavalla otteella, kärki saa mennä menojaan. Vartio voi kokea voittaneensa jos tehtävät on saatu suoritetuksi. Myös vartion yhteishengen lujittuminen ja mukavien muistojen kerääminen ovat omanlaisiaan voittoja - ehkä niitä kaikkein merkittävimpiä.. Tärkeitä ovat myös rehti kisaaminen, mukava yhdessä olo, tutustuminen muihin partiolaisiin sekä partiomainen toiminta ja oppiminen.(http://www.partio.fi/projektit/suomi/kilpailut) Käsillä olevassa oppaassa sisupartiolaisilla tarkoitetaan liikuntarajoitteisia, heikkonäköisiä tai huonokuuloisia partiolaisia, jotka ovat henkisiltä kyvyiltään riittävän hyviä suoriutuakseen tavallisen tasoisista partiotaitotehtävistä. Niinpä tällaiset sisupartiolaiset voivat osallistua yleisiin partiotaitokisoihin, mutta niiden suunnittelussa, järjestelyissä ja tehtävien annossa on otettava huomioon osallistujien rajoitteet. Oppaassa on vihjeitä niistä seikoista, jotka auttavat asiaa. Opas avustaa kulkemisessa, mutta ei määrää suuntaa.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 5 Sanasto Saattaja: Avustaja: Vartiolainen: Henkilö, jonka vastuulla on kisavartio. Henkilö, jonka vartiolainen on ottanut mukaan kisaan tai vaihtoehtoisesti rastihenkilö. Henkilö, joka osallistuu kisaan. Sisupartiolainen: Sisupartiolaisilla tarkoitetaan tässä oppaassa liikuntarajoitteisia, heikkonäköisiä tai huonokuuloisia. Heikkonäköiset ja huonokuuloiset eivät pysty näkemään tai kuulemaan kunnolla apuvälineistä huolimatta.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 6 Yleistä kisasta Kun suunnitellaan kisatehtäviä sisuryhmille, on pidettävä mielessä, että kisatehtävien pitäisi olla mahdollisuuksien mukaan haastavuudeltaan ja monipuolisuudeltaan samantasoisia kun tavallisesti. Tehtäviä pitää tietenkin muuntaa tarvittaessa sopiviksi näille. Kisojen järjestelyihin on hyvä pyytää mukaan joku, joka tuntee sisuasioita. Esimerkiksi Hämeen partiopiirissä voi asiasta kysellä partioaatejaostosta. Suomen partiolaiset ovat jakaneet ohjelman viiteen ikäkauteen: sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat ja vaeltajat. Tavallisesti ikäkaudet on jaoteltu osallistuvien vartioiden fyysisen iän mukaan, mutta sisuilla se ei ole riippuvainen iästä, vaan valmiuksista suoriutua annettavista tehtävistä.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 7 Saattajan tehtävät Partiotaitokisoissa jokaisessa sarjassa on sisukisavartiolla oltava ainakin yksi pääsaattaja, joka on aikuinen ja lisäksi tarvittaessa henkilökohtaisia avustajia. Saattajan tehtävänä on pitää huolta kisavartion hyvinvoinnista kisan ja kisamatkan aikana. Saattajan ei tarvitse itse olla partiolainen. Hän vastaa vain vartion hyvinvoinnista, kisavartion johtajana on joku kisailija. Saattajan tehtävä on huolehtia, että sudenpennuissa kisavartio on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Saattajalla pitää olla matkapuhelin käytössä kaiken varalta. Tämä puhelin pitää olla sinetöitynä esimerkiksi kirjekuoreen, mutta kisailijoilla ei saa olla mukana puhelinta. Saattaja tai avustaja voivat toimia vartiolaisen neuvojen mukaan, jos vartiolainen ei itse kykene suorittamaan jotakin tehtävää.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 8 Ohjeita rastihenkilöille Tässä yksinkertaisia ohjeita siitä, miten tulee toimia sisun kanssa. Puhu kisavartion jäsenelle, älä saattajalle tai avustajalle. Käytä puhekieltä, vältä kirjakieltä. Varo turhaa kehumista kisavartiolaiselle esimerkiksi tapaan Hyvä kun jaksoit tulla kisaan. Se voidaan kokea ylistämällä alistamiseksi. 4) Muista, että mahdolliset rajoitteet eivät merkitse sitä, että sisut ovat heikompiälyisiä kuin ikätoverinsa. 4) Rastihenkilöitä voidaan myös käyttää sisujen avustajina, jos tulee pelko siitä, että kisavartioita avustetaan liikaa.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 9 Ilmoittautumisohjeet kisaan Kisaan ilmoittaudutaan kuten tavallisesti, mutta samalla kerrotaan, mitä rajoitteita vartion jäsenillä on ja minkä ikäkauden ohjelmaa vartio suorittaa. Kisamainoksessa pitää mainita, että voiko sisut tulla mukaan joko kisan ulkopuolella tai omassa sarjassaan.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 10 Kisatehtävien suunnittelu Yleisohjeita kisatehtäviin Aikasidonnaisissa tehtävissä on otettava huomioon, että sisuryhmät saattavat tarvita enemmän aikaa tehtävien tekoon kuin muut vartiot. Myös tehtävien määrää on yleensä syytä vähentää, koska aikaa kuluu tehtävien teossa enemmän kuin tavallisissa kisoissa ja liikkuminen voi olla hankalaa. Suositeltava kilpailun kokonaiskesto on 4-5 tuntia (3 Huonokuuloiset Huonokuuloisille tarjotaan viittomakielen käyttömahdollisuus rasteilla. Jos saattaja/henkilön avustaja hallitsee viittomakielen, niin hän voi tulkita sen rastihenkilölle. Jos on huonokuuloinen eikä ole muita rajoitteita, niin periaatteessa voi selvitä valtaosasta tehtävistä viittomakielen tulkin avulla. Toivottavaa on, että tulkki on vartion saattaja tai vaihtoehtoisesti henkilön avustaja Huonokuuloisille jaetaan kullekin oma tehtäväkäsky, josta he voivat lukea tehtäväksi annon. Vaihtoehtoisesti rastilla voi tehtäväkäsky olla luettavana näkyvällä paikalla. Heikkonäköiset Heikkonäköisten vastaaminen paperitehtäviin on ongelmallista, yksi mahdollisuus on, että vartion saattaja/avustaja kirjoittaa vartiolaisen sanelun mukaan. Joillekin saattaa riittää se, että tehtäväkäskyt kirjoitetaan tarpeeksi suurilla kirjaimilla. Tarvittaessa on opastettava myös suullisesti.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 11 Maastossa kulku on heikkonäköisille haastavampaa. Liikuntarajoitteiset Muista, että liikuntarajoitteiset eivät välttämättä pääse istumaan tai makaamaan maan pinnan tasolle. Maastossa kulku on liikuntarajoitteisille haastavampaa. Tyypillisimmät partiotaitokisojen tehtävät Seuraavassa on esitetty tyypillisimmät partiotaitokisoissa esiintyvät tehtäväalueet, jotka tosin saattavat vaihdella kisoittain. esimerkit mahdollisista tehtävistä:

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 12 Arviointi Tehtävätyyppi sopiva: Kaikille sisupartiolaisille Arviointitehtävissä arvioidaan yleensä määriä ja matkojen mittoja, mutta kohteena voi olla muutakin kuten esimerkiksi haju-, maku- ja tuntoaistitehtäviä, jotka sopivat kaikille mutta erityisesti heikkonäköisille. Tehtäviä suunniteltaessa otetaan huomioon: Liikuntarajoitteiset eivät pääse kovin vaikeisiin paikkoihin, esimerkiksi katsomaan arvioitavien esineiden määrää.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 13 Huonokuuloisille on hankalaa osallistua äänien arviointitehtäviin kun taas täysin sokeat eivät voi tehdä arviointeja, joissa esimerkiksi silmämääräisesti arvioidaan esineiden määrää. Esimerkkejä sopivista tehtävistä. 1) Arvioidaan annetun tai annettujen kivien paino (sopii kaikille sisupartiolaisille) 2) Arvioidaan annetun kepin pituus (noin 1 metri)

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 14 Ensiapu Tehtävätyyppi sopiva: Kaikille sisupartiolaisille, mutta on otettava huomioon edellä esitetyt yleiset rajoitukset. Esimerkki ensiaputehtävästä Ensiaputehtävien tarkoitus on mitata partiolaisen ensiapuvalmiuksia. Tehtävä vaihtelee ikäkausien mukaan. Avustaja voi auttaa tarvittaessa tehtävässä, jos esimerkiksi potilasta täytyy kääntää kylkiasentoon.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 15 Kätevyys Tehtävätyyppi sopiva: Sopii heikkokuuloisille, liikuntarajoitteisille mutta heikkonäköisille sopivia tehtäviä on vähän. Kätevyydellä mitataan partiolaisen kykyä valmistaa erilaisia käyttöesineitä. Tehtävät vaihtelevat ikäkausien mukaan mutta sisupartiokisoissa voi harkita esineiden yksinkertaistamista. Aikaa on varattava näihin tehtäviin paljon enemmän kuin tavallisesti. Yksinkertaisimpia tehtäviä voivat olla saven tai muovailuvahan muotoilu, ja legojen rakentelu joissa vartion saattaja tai kisailijan henkilökohtainen avustaja voi tarvittaessa auttaa. Kaikille sopiva tehtäviä voi myös olla erilaiset puu-, risu- ja hiekkarakennelmat. Tehtävät voisivat olla vaativiakin. Seuraavassa esitetään kaupunkikisan kätevyystehtävä:

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 16 Jos tämä tehtävä ei viestijuoksuna sovi kaikille sisupartiolaisille, taideteos voitaisiin tehdä paikan päällä ilman juoksua.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 17 Luonnontuntemus & partiotaidot Tehtävätyyppi sopiva:sopiva kaikille mutta tehtäviä on sovellettava. Näillä tehtävillä testataan partiolaisen luonnontuntemusta ja partiotaitoja. Luonnontuntemukseen kuuluu esimerkiksi, mitä kasveja ympäristöstä löytyy sekä marjojen ja kalojen tuntemisen testaus. Heikkonäköiset voivat tunnistaa esimerkiksi tuoreita kukkia, lehtiä, heiniä ja ruohoja hajun ja tuntoaistin avulla. Voidaan myös tarkastella, mitä ympäristössä on korjattavaa, esimerkiksi roskaantuminen. Partiotaitoihin kuuluvat muun muassa solmujen teko ja majoitteiden pystytys. Vartio voisi esimerkiksi tehdä määrätyssä ajassa mahdollisimman monenlaisia solmuja tai pystyttää teltan.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 18 Vaativampi esimerkki partiotaidoista on rihmaustehtävä:

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 19 Työhön voi liittää myös kysymyksiä, joihin voisivat vastata kaikki vartiolaiset, erityisesti heikkonäköiset, joille tässä löytyy vain vähän tehtävää.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 20 Ruoka Tehtävätyyppi sopiva: Huonokuuloisille tehtävä sopii ilman soveltamista, mutta muille sisupartiolaisille tehtäviä joudutaan soveltamaan. Tämä tehtävä testaa ruuanlaittotaitoja. Yleensä tämä sopii vasta seikkailijoille ja sitä vanhemmille. Tehtävänä voisi olla esimerkiksi teen valmistaminen lähiluonnosta löytyvistä aineksista tai makkaran paisto alkaen nuotion laittamisesta ja makkaratikkujen valmistamisesta päätyen valmiiden makkaroiden arviointiin. Kolmas esimerkki voi olla vihanneslautasen valmistaminen annetuista aineista joita voi täydentää lähiluonnosta löydetyillä aineksilla. Heikkonäköisille sopiva tehtävä voi olla esimerkiksi vihannesten tunnistusta haistelemalla, tunnustelemalla tai maistamalla. Makkaran paistossa tehtävänä voi olla esimerkiksi makkaratikun viimeistely ja hiominen(3. Liikuntarajoitteisille täytyy ottaa huomioon se, että he eivät aina pääse laskeutumaan maan pinnan tasolle, joten heille on tarvittaessa tehtävä erityisjärjestelyjä.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 21 Suunnistus Tehtävätyyppi sopiva: Sopii huonokuuloisille pienin sovelluksin, mutta heikkonäköisille ja liikuntarajoitteisille tehtäviä täytyy soveltaa tarpeen mukaan. Suunnistusta suositellaan pidettäväksi puistomaisissa ympäristöissä, jolloin huonosti liikkuvat pääsevät osallistumaan siihen. Huonokuuloiset eivät luonnollisesti voi käyttää ääniä, kuten esimerkiksi valtatien ääniä suunnistuksen apuna. Heikkonäköiset voivat tunnistaa ilmansuuntia äänten, tuulten ja hajujen perusteella. Aivan nuorimmille voi olla hyvä tehtävätyyppi: Paikanna itsesi kartalta. Muita helppoja tehtäviä ovat suunnan tarkka määrittäminen rastilta näkyviin kohteisiin ja etäisyyksien arviointi niihin. Vähän vaativampi tehtävä voi olla piirtää kartta lähimaastosta, johon merkitään tärkeimmät kohteet siitä maaston osasta, joka näkyy rastilta. Jos vartiossa on liikuntarajoitteisia, aikaa ei oteta huomioon vaan tehtävää täydennetään lisäkysymyksillä, jossa arvioidaan muun muassa näkyvien kohteiden suuntia, etäisyyksiä ja korkeuksia. Suunnittelussa täytyy miettiä, onko mahdollista pitää sisuille omat rastit.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 22 Pistelasku Pistelaskussa on huomioitava eri ryhmien tarpeet ja pyrittävä mahdollisimman tasapuoliseen pistelaskuun siinäkin tapauksessa, etteivät kaikki pysty osallistumaan kaikkiin tehtäviin omien rajoitteidensa vuoksi. Yksi tapa voi olla se, että sisut olivat omana sarjanaan ja pisteet tulisivat sen mukaan, miten monelle rastille he pystyvät osallistumaan Tällöin lasketaan yhteen vartion saamat pisteet ja lasketaan niistä keskiarvo. Pistelasku on hyvä suorittaa samalla vakavuudella tasapuolisuuden vuoksi kuin muidenkin partiolaisten kohdalla.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 23 Reitti Reittiä joudutaan miettimään erityisesti silloin, kun kisassa on heikkonäköisiä ja liikuntarajoitteisia. Näistä syistä johtuen partiotaitokisaa ei voida sijoittaa hankaliin paikkoihin. Hyvä lähtökohta kisareitille voi olla kunnan tekemä pururata. Tavallinen latupohja ei riitä, koska se ei aina ole riittävän tasainen. Toisin sanoen reitit voivat sisältää ylä- ja alamäkiä, kunhan ne eivät ole liian jyrkkiä ja vaikeakulkuisia. Myös monet puistot sopisivat reitin vetämiseen. Reiteillä pitää muistaa tarkistaa, etteivät ne ole liian kivikkoisia ja niillä ei ole liikaa juuria. Tärkeää on käydä etukäteen tarkistamassa paikan soveltuvuus erityisryhmille. Reitit esimerkiksi ryteikköisten metsien läpi ovat huonoja ja niitä tulee välttää. Reitti ei saa olla liian pitkä, enintään noin 3 km on hyvä mitta ja rastiaikatauluja suunniteltaessa on muistettava, että näiden ryhmien kanssa liikutaan hitaammin kuin muiden sarjojen kisassa. Toisaalta reitti ei saa olla myöskään liian helppo tai lyhyt. Reitin pituuteen tietysti vaikuttaa myös tehtävien määrä ja niissä kuluva aika. Tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti heikkonäköisten ja liikuntarajoitteisten kannalta reittiä tulee lyhentää. Tähän vaikuttaa myös se, miten eri sisut jaksavat liikkua. Reittien suhteen voi miettiä selvästi merkittyjen vaihtoehtoisten reittien luontia rastiväleille. Esimerkiksi yksi reitti voi olla helppokulkuinen tie ja toinen vaihtoehto hieman haasteellisempi reitti.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 24 Lopuksi Käsillä olevan oppaan tarkoituksena on ennen kaikkea antaa joitakin vihjeitä sisupartiokisojen järjestäjille eikä siitä ole alkujaankaan pyritty tekemään käsikirjan tapaista laajaa ja raskasta teosta. Ensisijaisina tavoitteina ovat olleet keskittyminen olennaiseen, selkeys ja helppolukuisuus. Sisupartiokisat voidaan järjestää yleisesti ottaen samalla tavalla kuin tavalliset kisat, kunhan osanottajien rajoitteet otetaan huomioon. Kisakokemusten karttuessa opasta voi laajentaa, erityisesti käyttökelpoisia tehtäväesimerkkejä kaivattaisiin lisää.

Hämeen partiopiiri/aatejaos Sivu 25 Kiitokset Henrik Eriksson Anu Hiltunen Tytti Jauhiainen Anne-Meri Lehtonen Ida Koivula Kirsti Nurminen Noora Småträsk Eeva Yli-Korpula Lähteet: Soveltuvin osin : 1)Puhki ON kisa 2005(tehtäväkäskyjä) 2)Tehras 10 kisa 2005(tehtäväkäskyjä) 3) SISUKISAOPAS ETELÄ-POHJANMAAN PARTIOLAISET Sisuryhmä v. 2000 4) Seitsemäs taivas TV2 To 08.12.2011 klo: 18.00, haastateltiin sokeaa tj:tä 5) Harhahetki 2007