Bri. Amritapriyan puhe 28.7.2019 Vapaus ja antautuminen Jotkut teistä varmaankin tietävät Ranskan tasavallan moton, joka tiivistyy kolmeen sanaan: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Mutta mitä me tarkoitamme vapaudella? 1700-luvun lopussa Ranskan vallankumouksen aikaan sillä tarkoitettiin poliittista ja taloudellista vapautta. Tavallinen kansa tahtoi samat oikeudet, he pyrkivät vapaiksi papiston ja aateliston hallinnasta. Nämä kaksi olivat linkittyneet toisiinsa: Paikat kirkon hierarkiassa oli annettu aateliston jäsenille. Tänä päivänä termiä "vapaus" käytetään yleisesti sellaisessa yhteydessä, kuten olla vapaa orjuudesta, olla vapaa vankilasta ja ennen kaikkea ajatuksena "olla vapaa tekemään (sitä) mitä haluaa". Itse asiassa siinä on kyse vapaudesta seurata mieltämme, mistä pidämme ja mistä emme pidä. Amma antaa meille esimerkin häntäänsä heiluttavasta koirasta. Jos häntä heiluttaa koiraa, niin eläinraukka on pulassa. Samoin me olemme pulassa koska mielemme ohjaa meitä sen sijaan että se tottelisi meitä. Amma sanoo, että mielen totteleminen on kuin seuraisi hölmöä. Se on siis vaarallista. Vapaus tarkoittaa mielenhallintaa, sitä ettei ole mielen orja. Mielenkiinnon ja vastenmielisyyden kohteet nousevat mielessä, mutta vapaus on sitä, ettei seuraa niitä. Todellinen vapaus on sitä, ettei samaistu mielen kanssa. On olemassa lakeja. Jos toiveissamme on tappaa naapurimme, se ei ole hyvä idea ja me joudumme vaikeuksiin. Jos haaveilemme luksusautosta ja varastamme sellaisen, joudumme myös vaikeuksiin. Näin ollen emme voi tehdä mitä mieli meille ehdottaa, meidän tulee ottaa etäisyyttä mieleen. Jos syömme mitä tahansa, mitä mieli meille ehdottaa, saatamme joutua suuriin terveysongelmiin liiallisen rasvan tai sokerin vuoksi. Jos haluamme polttaa ja juoda alkoholia, voimme tehdä niin, mutta se on haitaksi terveydellemme. Meillä on myös velvollisuuksia. Ammatillisia velvollisuuksia. Lapset käyvät koulua, opiskelijat opiskelevat oppilaitoksissa ja aikuiset käyvät töissä. Ainoastaan vapaaajallamme voimme tehdä mitä haluamme ja ehkä vasta eläköidyttyämme. Siitä huolimatta on olemassa sanonta: "vapautemme päättyy siihen, mistä naapurin vapaus alkaa". Meidän täytyy ottaa toiset huomioon voidaksemme elää perheessä ja yhteiskunnassa. Perheen velvoitteet Meidän tulee pitää huolta perheenjäsenistämme, jos he tarvitsevat apuamme. He voivat sairastua tai he saattavat olla iäkkäitä tai he voivat käydä läpi taloudellisesti haasteellista vaihetta. Se ei välttämättä ole se mitä tahtoisimme tehdä, mutta se on meidän dharmamme. Jos emme rajoita mieltämme, perhe-elämämme kärsii, koska emme kykene ottamaan toisia huomioon. Toisinaan meidän tulee luopua omasta onnestamme tehdäksemme perheenjäsenemme onnellisiksi. Jopa televisio-ohjelman valitsemisesta voi syntyä riitaa, jos meillä ei ole kykyä uhrautua toisten puolesta. Amma kertoo tarinan miehestä, joka söi palaneen paahtoleivän aamiaiseksi. Hänen vaimonsa pyytää anteeksi, mutta mies vastaa pitävänsä palaneesta paahtoleivästä. Kun mies ajaa tytärtään kouluun, tytär kysyy, oliko hän tosissaan. Isä vastasi, että äiti oli ollut yövuorossa töissä, ja että hän oli todella väsynyt. Silti hän ei mennyt nukkumaan, vaan valmisti heille aamiaista. Mies ymmärsi vaimon väsymyksen, arvosti hänen rakastavaa huolenpitoaan eikä siksi välittänyt palaneesta paahtoleivästä. Hän pystyi ylittämään vastenmielisyytensä palanutta paahtoleipää kohtaan. Velvollisuudet koko yhteiskuntaa kohtaan. Omien kiinnostuksen kohteidemme ohella meidän tulee huomioida myös muiden hyvinvointi. Esimerkkinä tästä on luonnonsuojelu. Mielellä on kohteita, joista se pitää ja ei pidä. Meidän tulee harjoittaa erottelukykyä ja nähdä mikä on lopulta hyväksi meille ja mikä ei ole. Se mikä on hyväksi, ei välttämättä ole mieluista. Kyseessä on kiintymys. Jos olemme liian kiintyneitä ulkoisiin objekteihin tai olosuhteisiin, meistä tulee itsekkäitä, koska emme tahdo päästää irti. Kaikki ongelmat nousevat siitä, että etsimme onnea
ulkopuoleltamme; mitä enemmän otamme etäisyyttä ulkoisiin olosuhteisiin ja etsimme onnea sisältämme, sitä paremmin voimme sopeutua toisiin ja suorittaa velvollisuutemme. Näitä kahta polkua kutsutaan pyhissä kirjoituksissa sanoilla shreyas ja preyas. Shreyas ja preyas Kaikki inhimilliset pyrkimykset osuvat kahteen kategoriaan: shreyas ja preyas. Inhimilliseen kokemuspiiriin ei kuulu yhtäkään aspektia, joka olisi näiden kahden ulkopuolella. Katha Upanishad II (Up. 1.2 ja 1.3.) sanotaan: "Hyvä (Shreyas) on yksi asia ja miellyttävä (Preyas) on toinen. Näillä kahdella on eri päämäärät, sitoa ihminen. Näistä kahdesta on hyväksi hänelle, joka tarttuu hyvään; hän, joka valitsee miellyttävän, eksyy päämäärästä." "Hyvä ja miellyttävä lähestyvät ihmistä; viisas mies harkitsee ja havaitsee eron näiden välillä. Viisaasti hän laittaa hyvän miellyttävän etusijalle, mutta hölmö valitsee miellyttävän sen maallisen hyvän vuoksi." Niinpä tärkeää on jälleen oikea erottelukyky: "viisas mies harkitsee ja havaitsee eron näiden välillä". Tahdon katsella televisiota myöhään tänään. Minulla on koe tai työhaastattelu huomenna aikaisin aamulla. Mitä minun tulisi tehdä? Nautinnot ovat aistisidonnaisia ja muuttuvia ja ne kuuluvat kategoriaan preyas. Tämä tuo surua, sillä maailma muuttuu jatkuvasti, mikään ei ole pysyvää; onni, joka on rakennettu ulkoisten objektien ja olosuhteiden varaan, voi kestää vain jonkin aikaa. Se tulee katoamaan. Kiintymys tämänkaltaiseen onneen tekee meistä itsekkäitä ja altistaa meitä pahoihin tekoihin, jotka myös päättyvät suruun. Kirjassa "Lainauksia autuudesta 26" Amma sanoo: "Oletetaan, että syöt chilejä nälkääsi, koska pidät niistä. Suusi palaa ja samoin palaa vatsasi. Halusit tyydyttää nälkäsi, mutta nyt sinun täytyy kärsiä kipua. Samalla tavoin, jos onnesi on riippuvainen fyysisistä esineistä, siitä tulee seuraamaan kärsimystä." Näin ollen, jos meillä on vapautta, on tärkeää hallita mieltä, eikä antaa sen juosta valtoimenaan. Tästä symboliikasta on kyse, kun Krishna toimii Arjunan sotavaunun ajajana: 5 hevosta edustavat 5 aistia, jotka suuntautuvat aina ulospäin. Bhagavan-Gitan luku 6, säe 4 (suomennos T. Kassila) 6.4 Ken on ylittänyt takertumisen sekä aistikohteisiin että toiminnan hedelmiin nähden ja ken on vapaa itsekeskeisistä tavoitteista, hän on vakiintunut joogaan. Me voimme vain luopua ulkoisista objekteista johtuvasta onnesta, jos löydämme suuremman onnen sisältämme. 6.34 Arjuna sanoi: Minun mieleni on epävakaa, myrskyinen, voimakas ja itsepintainen. Oi Krishna, mieltä on yhtä vaikeaa hallita kuin tuulta. 6.35 Siunattu herra sanoi: Oi voimakasaseinen, mieli on epäilemättä häilyväinen ja hallitsematon, mutta joogan harjoittamisen ja takertumattomuuden avulla mieli on kuitenkin mahdollista hallita. Mielenhallinnan tuolla puolen: vapaus mielestä On olemassa muutamia harvoja, jotka tavoittelevat ikuista ja yliaistillista. Pyhät kirjoitukset kuvaavat Korkeinta Totuutta Korkeimmaksi Jumalaksi, sreyas. Kirjassa "Lainauksia autuudesta 18" Amma sanoo: "Todellinen onni tulee mielenliikkeiden lakkaamisesta, ei ulkoisista objekteista. Meditaation kautta voimme saavuttaa kaiken, mukaan lukien autuuden, terveyden, voiman, rauhan älykkyyden ja vitaalisuuden."
Mana laya karini, kuten Aratissa sanotaan. Amma on aina sanonut, että todellinen onni on sisällämme. Jeesus Kristus sanoi samaa: "Taivasten valtakunta on sisällänne." Katha Upanishad, IV (Up. II. 1. & 2.) sanotaan: "Itsestään olemassa oleva lävisti aistit ulospäin, ja siksi ihminen katsoo ulospäin eikä sisään itseensä. Joku viisas mies kuitenkin etsi kuolemattomuutta ja käännettyään katseensa sisään päin, hän näkee sisäisen Itsen." "Ulkoisten nautintojen välinpitämätön tavoittelu; ne kulkevat kohti kuoleman laajalle levittyvää verkkoa. Viisaat kuitenkin tunnistettuaan ikuisen elämän eivät etsi pysyvää alati muuttuvien asioiden seasta." Henkisessä elämässä useissa harjoituksissa neuvotaan tuomaan mieli hallinnan alle ja sen jälkeen menemään sen tuolle puolen: karmajooga, mantrojen toistaminen, pyhien kirjoitusten opiskelu, henkiset harjoitukset ja meditaatio. Patanjalin joogasutrat: Kuinka kääntyä sisään päin ja lakkauttaa mielen liikkeet Henkisyyden tavoitteena on puhdistaa mieli sevan ja meditaation avulla. Tässä ovat joogan kahdeksan porrasta, kuten Patanjali kuvaa niitä astangajoogassa: 1- Yama, perustavanlaatuiset moraaliset velvoitteet toisia ja itseä kohtaan: 1. Ahimsa: olla tappamatta tai vahingoittamatta eläviä olentoja, ei ajatuksissa, sanoissa tai teoissa (väkivallattomuus). 2. Satya: Totuudenmukaisuus sanoissa ja teoissa. 3. Asteya: omaisuuden kunnioittaminen, varastamattomuus, rehellisyys, 4. Brahmacharya: aistien hallinta (4 ashramaa: Brahmacharya, Grhastha, Varnaprastha, Sannyasa) 5. Aparigraha: keräämättömyys, vapaus turhasta omistamisesta (omistamattomuus) 2- Niyama, päivittäiset kehon ja mielen harjoitukset 1. Saucha: puhtaus, sisäinen ja ulkoinen puhtaus, keho on temppeli. 2. Santosha: tyytyväisyys, hyväksyä tilanteet sellaisina kuin ne ovat. 3. Tapas: itsekuri, sadhanan (henkisten harjoitusten) tekeminen innostuneesti ja kurinalaisesti 4. Svādhyāya: pyhien kirjoitusten opiskelu, satsang, mietiskely, itsetutkiskelu (toimiemme takana olevan sisäisen motivaation tarkastelu) 5. Iśvara-pranidhāna: kaikkien toimien omistaminen Jumalalle, ei-henkilöityneelle Itselle, kuolemattomalle ja syntymättömälle olevaiselle. 3- Āsana: olla täysin vakaasti ja rauhallisesti ja vakiintunut oman Itsen läsnäoloon (Yoga asana: olla asennossa (âsana), joka on "vakaa ja miellyttävä") 4- Prānāyāma, hengitysharjoitukset (perehtyneen mestarin opetuksen alaisuudessa) 5- Pratyāhāra, aisteista riippumaton hyvinvointi (esimerkki kilpikonnasta) 6- Dhāranā, mielenliikkeisiin, tunteisiin, asentoon tai hengitykseen keskittyminen. (Täydellinen keskittyminen 5 sekunniksi). 7- Dhyāna, on meditaatio. Mielenliikkeet lakkaavat koska tietoisuus on tullut yksikärkiseksi keskittymisen avulla (dhârana). (Täydellinen keskittyminen 44 sekunniksi) 8- Samādhi, "Kyky tulla yhdeksi havainnoidun kohteen kanssa, se on ykseyden tila, kun taas dhyāna on yhä kaksinaisuudessa. (Täydellinen keskittyminen 29 minuutiksi) Nirvikalpasamadhi Kaivalya: vapautus Mielen diktatuurista vapautuminen, vapautus elämän ja kuoleman kierrosta
Antautuminen Antautuminen vaikuttaa olevan vapauden vastakohta; länsimaiselle mielelle se kuulostaa vähän samalta kuin alistuminen. Mutta Amma sanoo, että saavuttaaksemme elämän päämäärän, (me) tarvitsemme täydellistä kehon, mielen ja älyn antautumista. Täten antautuminen tarkoittaa siirtymistä kaikkien noiden kolmen tuolle puolen, joihin olemme samaistuneet. Se tarkoittaa, että antautuminen pitää sisällään siirtymisen kaikkiin näihin kolmeen samastumisen tuolle puolen. Vasta sitten saavutamme täydellisen vapauden ja autuuden. Prahlada Yksi Amman lempitarinoista on kertomus Prahladasta, esimerkki täydellisestä antautumisesta. Prahlada oli demonikuningas Hiranyakashippun poika. Kun kuningatar odotti Prahladaa, Indra, kaikkien taivaallisten olentojen tai jumalien kuningas, kidnappasi hänet. (Demonit ja jumalat taistelivat jatkuvasti.) Hänen miehensä Hiranyakashippu oli tekemässä henkisiä harjoituksia (tapas). Hän tavoitteli siunausta, joka estäisi ketään tappamasta häntä. Pyhimys Narada tapasi kuningattaren siepanneen Indran ja sanoi hänelle, ettei ollut kidnappaus ollut hyvä ajatus ja Narada tarjoutui isännöimään häntä erakkomajassaan. Indra suostui ja niin kävi, että äitinsä kohdussa ollut lapsi kuuli rukoukset Vishnulle usean kuukauden ajan. Hiranyakashippu palasi tekemästä katumusharjoituksiaan ja haki kuningattaren takaisin palatsiin. Hän tahtoi jokaisen kuningaskunnassaan palvovan vain häntä eikä ketään muuta jumalaa. Mutta ei ollut mitään keinoa, millä hän olisi saanut poikansa Prahladan noudattamaan käskyänsä. Kaikki, mukaan lukien hänen opettajansa, koettivat estää Prahladaa laulamasta ylistystä herralle, mutta hän vain toisti herran "Narayanan" nimeä. Tästä johtuen hänen isänsä koetti tappaa hänet usealla eri tavalla: heittämällä hänet alas vuorenharjanteelta, antaen norsujen talloa hänet jalkoihinsa, heittäen hänet tuleen; mutta kaikesta tästä huolimatta Prahlada vain jatkoi herra Narayanan nimen toistamista. Hänen uskonsa ei horjunut koskaan. Hän ei koskaan kysynyt "Miksi tämä tapahtuu minulle? Miksi isäni vainoaa minua?" ja hän oli aina suojattu. Amma sanoo, että Prahladan usko oli paljon vakuuttavampi kuin Krishnan teot, koska Krishna oli kuitenkin jumalallinen inkarnaatio; Prahlada vain lapsi. Prahladan tarina on vain yksi mahtavista antautumisen esimerkeistä, joita pyhissä kirjoituksissa on. Jopa ääritilanteissa hän ei koskaan menettänyt uskoaan ja lopulta Jumala tuli hänen avukseen ja inkarnoitui Narashimhana (leijonamiehenä) tappamaan hänen isänsä. Prahladan tarina on esimerkki täydellisestä kehon, mielen ja älyn antautumisesta. Joulukuussa 2015 Amma mainitsi tarinan guru Dhaumyasta ja hänen oppilaastaan Upamanyusta. Guru Dhaumya lähetti oppilaansa Upamanyun pitämään huolta lehmistä ja niiden vasikoista. Muutaman päivän kuluttua hän kysyi pojalta: "Näytät terveeltä ja hyvin ravitulta. Miten sait ruokaa?" Upamanyu sanoi: "Mestari, minä kerjään ruokaa ja elän saamillani almuilla." Dhaumya vastasi: "Ei, et saa tehdä niin. Saamasi almut kuuluvat minulle ja ne pitää tuoda ashramiin." Upamanyu otti Asian vakavasti, mutta muutaman päivän kuluttua mestari jälleen kutsui häntä ja kysyi: "Näytät vahvalta ja hyvin ravitulta mitä sinä syöt?". Poika vastasi: "Mestari, elän lehmien maidosta. Kun ne ovat juottaneet vasikkansa, juon vähän maitoa." "Ei, et voi tehdä niinkään, sillä maito kuuluu minulle. Keksi jokin toinen tapa ravita itsesi." Muutaman päivän kuluttua taas sama toistui ja poika vastasi: "Kun vasikat ovat juoneet maidon, nuolen vaahdon niiden suupielistä." Guru oli kuitenkin armoton ja sanoi: "Sekin kuuluu minulle. Älä ota sitä." Upamanyu totteli edelleen gurunsa puhetta. Hän ei ajatellut: "Kaveri on ihan kahjo, hän tahtoo minun kuolevan, en voi selvitä, jos noudatan hänen ohjeitaan", vaikka me varmaankin tekisimme niin. Niinpä Upamanyu alkoi syödä ruohoa pitääkseen nälän loitolla. Valitettavasti hän söi jonkin myrkyllisen kasvin ja sokeutui. Sen jälkeen hän putosi kuoppaan. Guru juoksi välittömästi pelastamaan hänet, palautti hänen näkökykynsä ja antoi hänelle itseoivalluksen. Amma kommentoi, että Upamanyu oli valmis ottamaan varteen mitä hänelle sanottiin. Jopa hänen sokeuduttuaan ja pudottuaan kuoppaan, hän ei koskaan syyttänyt guruaan. Hän yksinkertaisesti totteli ja antautui.
Amman puhe 1.1.2016 "Antautuminen on hyväksymistä" "Hymymme on Jumalan allekirjoitus kasvoillamme. Meidän ei tulisi antaa surun ja vihan pyyhkiä sitä pois." Tämä ei ole helppoa suurimmalle osalle meistä. Jos mielitekomme eivät toteudu, meillä on taipumus suuttua Jumalalle tai gurulle. On eräs tarina ashramin alkuajoilta: swamiji oli eräänä päivänä kirjoittamassa kirjoituskoneella: "Äiti olen orjasi." Sitten äkkiä Amma kutsui häntä ja sanoi hänelle: "Poika, ashram on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Miksi et lähtisi Lontooseen työskentelemään 6 kuukaudeksi tekemään rahaa? Se helpottaisi meidän kamppailuamme." Swamiji järkyttyi ja vastasi: "En ole tullut tänne tehdäkseni rahaa. Miksi pyydät minulta tällaista? Minä en mene!" Amma hymyili lempeästi ja vastasi: "Poikani, mitä juuri kirjoitit? On helpompi sanoa "Minä antaudun", kuin oikeasti tehdä se." Seuraavaksi tarina, joka on lainattu Swami Paramatmanandan kirjasta ja sen nimi on: Gurun testi. Bhai Gurudas oli sikhi Guru Arjanin setä ja omistautunut oppilas. Kerran hän sepitti oheiset säkeet ja luki ne gurulle. Jos äiti on epäkunnioittava, ei ole hänen poikansa asia rangaista häntä; Jos lehmä nielaisee timantin, sen vatsaa ei tulisi leikata auki; Jos mies on uskoton, vaimon ei tulisi koskaan matkia häntä ja menettää siveyttään; Jos korkean kastin nainen on mieltynyt viiniin, ihmisten ei tulisi katsoa sitä pahasti; Jos guru testaa oppilastaan, oppilaan uskon ei tulisi horjua. Guru kuunteli tarkkaavaisesti, kun Gurudas luki. Kun hän lopetti, guru ajatteli 'Kaikki nämä asiat on helpommin sanottu kuin tehty. Taidanpa koetella hänen uskoaan.' Kääntyen Gurudasin puoleen hän sanoi: "Setä, minun täytyy ostaa muutama hevonen Kabulista. Voitko tehdä sen puolestani?" "Miksipä en? Tietenkin", vastasi Gurudas. Niinpä guru täytti usean laukun kultarahoilla. Gurudas laski ne ja sinetöi laukut ja laittoi ne kestäviin puulaatikoihin. Ne lastattiin aasien selkään ja Gurudas usean muun oppilaan kanssa aloitti pitkän ja vaivalloisen matkan Kabuliin Lahoresta, missä guru oleili. Ajallaan (Ajallaan-sanan voisi jättää pois) kuljettuaan Khyberin solan läpi he saapuivat Kabuliin, jota ympäröivät Hindu Kushin vuoret. Muinaisen kaupungin suurilla hevosmarkkinoilla Gurudas kävi kauppaa hevos((ten))myyjien kanssa ja osti lopulta parhaiksi katsomansa hevoset. Toiset oppilaat ottivat ne haltuunsa ja heidän tarkoituksensa oli viedä ne hitaasti Lahoreen. Sillä välin Gurudas pyysi hevoskauppiaita telttaansa saamaan maksunsa. Myyjät odottivat ulkopuolella, kun hän meni telttaan hakemaan kultaa. Avattuaan muutaman laatikon, hän otti esiin tarvittavat laukut, mutta tunsi, että jokin oli pielessä. Hän avasi kaikki laukut ja kauhukseen hän huomasi, että jokaisessa oli pikkukiviä kullan asemesta. Hän oli pelosta huolissaan, sillä hän tunsi hevoskauppiaiden raakalaismaisuuden. 'He odottavat teltan ulkopuolella maksuaan ja jos en maksa heille, he leikkelevät minut kappaleiksi', hän ajatteli. Hän pinnisteli keksiäkseen ratkaisun ja päätyi lopulta siihen, että ainoa pakokeino olisi leikata telttakangas takaa auki ja paeta reiästä. Hän ei edes rukoillut apua gurultaan, koska hän oli kauhusta jäykkänä. Hän hyppäsi reiästä ja pakeni juosten niin lujaa kuin pääsi. Gurudas oli liian häpeissään kohdatakseen gurunsa ja niinpä hän jatkoi matkaansa Kashiin Lahoren ohi, satoja kilometrejä itään. Sillä välin muut seurueen jäsenet menivät telttaan ihmeteltyään, miksi hän viivytteli maksua hevoskauppiaille. Teltasta he löysivät kaikki laatikot avoinna täynnä kultaa, mutta Gurudasista ei näkynyt jälkeäkään. He näkivät myös reiän teltan takaosassa. He maksoivat hevoskauppiaille ja palasivat takaisin Lahoreen, missä he kertoivat guru Arjanille kaiken, mitä oli tapahtunut. Kun Gurudas oli asettunut Kashiin, hän alkoi käsitellä laajasti pyhien kirjoitusten totuuksia julkisilla paikoilla ja pian hän houkutteli paikalle suuren yleisön. Lopulta, jopa Kashin kuvernööri tuli kuuntelemaan ja ihastelemaan hänen kauniita esitelmiään. Muutaman kuukauden kuluttua guru Arjan lähetti Kashin kuvernöörille kirjeen, jossa hän kirjoitti: "Eräs varkaistani on Kashissa ja pyydän sinua ystävällisesti vangitsemaan hänet, sitomaan hänen kätensä ja lähettämään hänet luokseni. Sinun ei tule olevan vaikea/
tarvitse etsiä ankarasti tätä varasta. Ainoastaan tämän kirjeen lukeminen ääneen julkisilla kokoontumispaikoilla ja uskonnollisten esitelmien esittämispaikoilla löytää hänet, sillä varas itse puhuu ääneen kuultuaan kirjeen." Pian kirje luettiin paikalla, missä Gurudas oli pitämässä esitelmää suurelle yleisölle. Mutta sillä hetkellä, kun hän kuuli kirjeen sisällön, hän nousi ylös ja sanoi: "Minä olen gurun varas." Hänen kuulijansa olivat ällikällä lyötyjä. "Ei voi mitenkään olla varas, sillä olet pyhä mies. Varkaan täytyy olla joku muu", he sanoivat. Mutta Gurudas intti, "Ei, minä olen varas. Siitä ei ole epäilystäkään. Olkaa hyvät ja sitokaa käteni etten pakene." Kukaan ei tehnyt elettäkään sitoakseen hänen kätensä, koska oli täysin käsittämätöntä sitoa pyhä mies, kuin kuka tahansa varas. Silloin Gurudas avasi turbaaninsa ja leikkasi sen kahtia ja sitoi itse omat kätensä sillä. Näin sidottuna hän matkusti onnellisesti Lahoreen. Kun hän viimein pääsi perille ja seisoi gurunsa edessä, guru sanoi: "Veli, ole ystävällinen ja toista ne säkeet, jotka luit minulle juuri ennen lähtöäsi Kabuliin." Tultuaan testatuksi ja koettuaan karvaita kokemuksia, jotka koettelivat hänen rakkauttaan ja uskoaan, Gurudas lankesi gurunsa jalkoihin ja huudahti: "Jos äiti myrkyttää poikansa, kuka silloin pelastaa hänet? Jos vartija murtautuu taloon, kuka silloin suojelee sitä? Jos opas johdattaa matkaajan harhaan, kuka ohjaa hänet oikealle polulle? Jos aita alkaa syödä satoa, kuka voi pelastaa sen? Kaikesta huolimatta, jos guru testaa oppilaitaan, kuka voi auttaa heitä pysymään järkähtämättöminä? Ja swami Paramatmananda lopettaa: vain satguru voi henkisen voimansa ja armon kautta pitää oppilaan järkkymättömänä ja täyttää hänet antaumuksella kovien koettelemusten edessä. Tämä on niin totta. Olen kuullut Amman sanovan useamman kerran, että jos Hän tekisi todellisen "guru bhavan", kukaan ei pystysi jäämään ashramiin. Se johtuu siitä, että meillä ei ole tarpeeksi antautumista eikä uskoa. Tunsin tytön, joka oli renunsiaattina täällä muutaman vuoden, hänen vanhempansa olivat ostaneet hänelle asunnon ja hän eli hyvää elämää. Mutta aina kun Amma lähti länteen kiertueelle, tyttö lähti Pohjois-Intiaan tekemään vipassana-meditaatiota. Amma ei hyväksynyt tätä ja pyysi häntä jäämään ashramiin tekemään sevaa. Tyttö oli kovin ahdistunut, sillä hän ei pystynyt hyväksymään Amman neuvoa, koska hän koki, että meditaatio oli hänelle niin tärkeää. Vaatii todellista uskoa Ammaan, jotta meille kehittyy asenne: Amma tietää mikä minulle on hyväksi paremmin kuin minä itse; minä olen tietämätön, Amma on kaikkitietävä. Me näemme Amman tekevän asioita, joihin emme itse koskaan kykenisi, Hänen jatkuva uhrautumisensa on pysyvä ihme, mutta silti mielemme saa meidät uskomaan, että se tietää paremmin. Eräs tärkeä seikka tuli esiin pyhien kirjoitusten oppitunnilla: "Antautuminen tapahtuu, kun tajuamme oman avuttomuutemme." Kun olemme tietoisia rajoituksistamme ja siitä, että Jumala on kaikkivoipa, tällöin me antaudumme. Mutta ego ei tietenkään pidä siitä! Se tarkoittaa sitä, että omaksumme asenteen "Oi Jumala, minä en ole mitään, Sinä olet kaikki", sanoo Amma. Aina kun tottelemme Ammaa, vaikka se vaikuttaisi alkuun kuinka hankalalta tahansa, tulemme lopulta huomaamaan, että se auttaa meitä kasvamaan ja olemaan onnellisia. Lopputulos on aina hyvä. Aluksi, kun Amma pyysi minua opettamaan ranskaa Teknisessä oppilaitoksessa, olin vähän peloissani, sillä en pitänyt ajatuksesta ollenkaan eikä ollut mitään opetusmateriaalia eikä muutakaan. Muutaman vuoden kuluttua minä itse asiassa viihdyin opetustyössä. Sama koski tilannetta, jolloin Amma pyysi minua opettelemaan pujan tekoa. Koin, että se on todella vaikeaa, koska muistettavia asioita oli niin paljon. Ja kun minun lopulta piti lähteä yksin Eurooppaan vuonna 2015 tekemään pujia, olin peloissani ja jopa vihainen Ammalle, sillä matkustin yksin eikä kaikissa paikoissa ollut puja-tarvikkeita, mutta lopulta ihmiset olivat onnellisia ja kokemukset hyviä.
Jeesus Kristus Johannes, luku 6, 38 Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja Hän meni niin pitkälle, että Hän myöntyi ristiinnaulittavaksi, kun Hän olisi voinut helposti paeta. Amma sanoo, ettei kukaan voi lähestyä mahatmaa vastoin hänen tahtoaan. Ei ole helppoa päästä siihen pisteeseen, koska meidän tulee olla keho-mieli-tietoisuuden tuolla puolen. Se on prosessi, matka, jossa tekemämme sadhana, kuten karmajooga, meditaatio ja pyhien kirjoitusten opiskelu ja ennen kaikkea siteemme Ammaan auttaa meitä. Johtopäätös Kaikki nämä suuret pyhimykset ja mahatmat opettavat meille täydellisen antautumisen suurta iloa, sitä kutsutaan myös mokshaksi, vapautumiseksi. Siinä tilassa on olemassa vain autuus. Näin ollen täydellinen antautuminen on todellista vapautta, vapautta samaistumisesta kehoon ja mieleen, vapautta samsarasta, syntymän, kuoleman ja uudelleen syntymän kiertokulusta. Me emme koskaan tiedä, mitä karmalla on varattuna meitä varten, mutta mitä tahansa tapahtuu, meidän ei tule syyttää Jumalaa tai gurua. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että me olemme vastuussa kohtalostamme, koska se on menneiden tekojemme tulos. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa, kun kohtaamme haasteita. Mutta jos jatkamme rukoilemista, Jumala kantaa meidät vaikeuksien läpi ja saamme apua. Kaikki mitä meille tapahtuu, tapahtuu henkisen kasvumme vuoksi. Amma kehottaa meitä käyttämään karmastamme nousevia kärsimyksiä henkisen kehityksemme hyväksi. Jos pystymme antautumaan, hyväksymään kärsimyksen, meidän egomme pienenee, koska ego ei tahdo kärsiä. Itse asiassa kärsimys on osa elämää, vaikka mediassa levitetään illuusiota elämästä ilman vastoinkäymisiä ja kärsimystä, illuusiota pelkän mielihyvän keskellä vietetystä elämästä. Se ei ole elämän todellisuutta. Niin monet ihmiset kärsivät maapallolla, koska heillä ei ole riittävää ravintoa, vettä, suojaa tai vaatetusta. Toiset kärsivät sairauksista tai väkivallasta. Mitä ikinä elämässämme tapahtuukaan, rukoilkaamme voimaa pitää kiinni Jumalasta tai mestarista. Tuo voima juontaa siitä rakkauden siteestä, jonka olemme luoneet mestariin tai Jumalaan. Amman sanoin, Lainauksia autuudesta 88 Rakkaus ja vapaus eivät ole kaksi, vaan ne ovat yhtä. Ne ovat toisistaan riippuvaisia. Ilman rakkautta ei voi olla vapautta, eikä vapautta voi olla ilman rakkautta. Ikuisesta vapaudesta voidaan nauttia vain, jos kaikki negatiivisuutemme on kitketty pois. Vapauden ja korkeimman autuuden kauniin tuoksuvan kukan terälehdet avautuvat ja kukoistavat vain puhtaan rakkauden tilassa.