Saimaan Nuorisoseurat Toimintakertomus 2018 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on ollut toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena omalla toimialueellaan Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää ja mahdollistaa alueella tehtävää kulttuurista lapsi- ja nuorisotyötä. Vuoden 2018 toimintaa on ohjannut nuorisoseurastrategia ja kolmivuotisohjelma 2016-2018. Saimaan Nuorisoseurat on osa Nuorisoseurajärjestön harrastustoiminnan tukea. Lisäksi on osallistunut tanssin osaamisverkoston ja teatterin osaamisverkoston työskentelyyn. Vuosi 2018 oli Saimaan Nuorisoseurojen 128 toimintavuosi. Saimaan Nuorisoseuroihin kuului vuonna 2018 40 jäsenyhdistystä, joista 2 Kymenlaakson, 12 Etelä-Savon ja 19 Etelä-Karjalan alueella. Siirtoseuroja on 7, joista 2 toimii Etelä-Karjalan alueella. Vuoden aikana laadittiin Saimaan Nuorisoseuroille oma rekisteri- ja tietosuojaseloste. Saimaan Nuorisoseurat noudattaa tietosuoja-asioissaan ja rekisterin käsittelyssä EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR) sekä soveltuvaa kansallista lainsäädäntöä. Saimaan Nuorisoseurojen tavoitteena vuonna 2018 on ollut: Alueellisen Nuorisoseurafoorumin, ja uusien seurojen innostaminen tulemaan mukaan foorumiin. Luova lava-konseptin markkinoiminen paikallisille seuroille niin että seurat järjestäisivät omia luova lava-leirejä kesällä 2018. Laadukkaiden tapahtumien ja koulutusten palvelemaan nuorisoseuroissa tapahtuvaa harrastustoimintaa.
1. Harrastustoiminnan tuki 1.1 Toiminta Luova lava konseptin markkinoiminen paikallisille nuorisoseuroille alkukevät Saimaan Nuorisoseurat järjesti kesällä 2018 kaksi Luova lava-leiriä. Leirien pääohjaajana toimi Minna Pasi. Toinen leireistä järjestettiin Imatralla, Vuoksenniskan nuorisoseurantalolla Asemapaikalla 4.-8.6. Leirillä oli 16 osallistujaa. Leirin apuohjaajina toimivat Emmi Astikainen ja Venla Solonen. Ohjaajien olohuoneiden 27.1. ja 8.9. Toinen leiri toteutettiin yhteistyössä Kangasvarren Nuorisoseuran kanssa monitoimitalo Toukolassa, Luumäellä 11.-15.6. Leirillä oli 12 osallistujaa. Apuohjaajina leirillä toimivat Noora Parkko ja Samu Romu. Molemmilla leireillä työstettiin leiriläisten ideoima pieni esitys, joka nähtiin Imatralla leirin päätteeksi ja Luumäellä Suvisäpinät tapahtuman yhteydessä. Leirien toteuttamiseen osallistuivat myös Tuija-Liisa Leino ja palkkatukityöllistetty Suvi Rautsiala. Alueella käynnistyi syyskaudella yksi Luova lava-kerho Kangasvarren Nuorisoseurassa, Luumäellä. Suunnittelija toimi kerhon ohjaajien vastaavana. Ohjauskertoja oli syksyllä 4. Suunnittelija ja markkinointi- ja viestintäassistentti Suvi Rautsiala osallistuivat Luova lava koulutukseen Mikkelissä 10.3. Ohjaajien olohuone toteutettiin osana alueellisen Nuorisoseurafoorumin ohjelmaa. Nuorisoseurafoorumissa oli mukana 7 ohjaajaa. Syksyn olohuone peruuntui.
Tuen hakeminen AVI:lta paikallisen harrastustoiminnan tukemiseen. Kerhotoiminnan koordinointi ja seurojen tukeminen toiminnan käynnistämisessä. Avustuksen raportointi ja tilitys. joulukuu elokuu, joulukuu, toukokuu kesäkuu Kevätkaudella 2018 Avin:n tuella toimi 14 kerhoa 7 jäsenseurassa. Yhteensä kerholaisia oli 194. Syyskaudella 2018 käynnistyi 11 kerhoa 7 jäsenseurassa. Syyskaudella toiminnassa oli mukana 156 kerholaista. Kerhotoiminnan koordinoinnista, sekä avustuksen hakemisesta ja tilittämisestä vastasi. Tempoa tenaviin- toiminnan ja lasten tanssikerhon ohjaaminen. FolkJam-ryhmien ohjaaminen tammitoukokuu ja syys-joulukuu Vuonna 2018 Saimaan Nuorisoseuran kautta ei järjestetty Tempoa tenaviin toimintaa. Toiminnanjohtaja ohjasi Kangasvarren Nuorisoseuran FolkJam ryhmää syyskaudella 2018 10 kertaa. Sähköpostilistat tanssi- ja teatteritoimijoista, Teatteriväen tiedotus siirrettiin syyskauden alussa uudelle mailchimp-pohjalle. Teatteriväen uutiskirje on lähetetty keskimäärin kerran kuukaudessa. Uutiskirjeellä on reilu 200 vastaanottajaa. Lasten teatterikerhon ohjaus. Aikuisten teatteriryhmien ohjaus tarvittaessa. tammitoukokuu syys-joulukuu Tanssitoimijoille on tiedotettu tanssin koulutuksista ja tapahtumista. Suunnittelija toimi ohjaajana ja nuorten ohjaajien tukena Taavetin Nuorisoseuran Teatteriilmaisukerho Näyttiksessä. Ohjauskertoja oli keväällä 12 ja syyskaudella 8. Suunnittelija aloitti Tirvan Nuorisoseuran teatterityhmän ohjauksen syyskaudella 2018. Ohjauskertoja kertyi 3. Tanssi- ja teatterityöpajojen ohjaus Kangasvarren Nuorisoseuran aikuisten teatteriryhmä aloitti toimintansa syyskaudella. Suunnittelija kävi ohjaamassa ryhmää kaksi kertaa. Vuoden 2018 aikana ei ole ollut työpajaohjauksia.
1.2. Koulutus KNoppi-koulutuksen toteuttaminen 6.-7.10. ja 10.- 11.11. Knoppi- koulutus järjestettiin suunnitellusti. Ensimmäinen jakso toteutettiin Tapavainolan seurojen talolla 6.-7.10. ja toinen jakso leirimuotoisena Välijoen nuorisoseurantalolla 10.-11.11. Koulutukseen osallistui 11 nuorta. Ensimmäisen jakson kouluttajina toimivat Henna Laitinen, Tuija-Liisa Leino ja Suvi Rautsiala. Toisella jakson kouluttajina toimivat Tuija- Liisa Leino, Minna Pasi ja terveydenhoitajaopiskelijat Elisa Rinnemaa ja Ester Gazdag. Teatterikoulutuksen (Improvisaatio ja teatterin ohjaaminen) Aikuisten kansantanssileirin Elämänkertakirjoittamisen jatkokurssin yhteistyössä Skaffin kanssa. 3.-4.2. Koulutus järjestettiin Monarilla Lappeenrannassa. Lauantain improvisaatiokoulutukseen osallistui 26 henkilöä, ja sunnuntain teatteriohjaus palautetaidot osana ohjaajuutta osiossa koulutettavia oli 17. Kouluttajana toimi Pia Koponen. 3.12. järjestettiin Imatralla Esiintyjän eväät antiikista absurdismiin teatterikoulutus. Koulutukseen osallistui 21 henkilöä. Kouluttajana toimi Sami Sivonen. 10.-13.3. Aikuisten kansantanssileiri toteutettiin Suomen Nuorisoopistolla Mikkelissä. Leirille osallistui 29 tanssijaa. Kouluttajina toimivat Hannu Nipuli ja Paula 24.-25.3. skaffin koulutus, Kettu. Saimaan Nuorisoseurat avusti kurssitilan varaamisessa ja tiedotti kurssista. Markkinoidaan aktiivisesti valtakunnallisia koulutuksia Saimaan Nuorisoseurat on tiedottanut omissa tiedotteissaan valtakunnallisista koulutuksista.
1.3. Tapahtumat Saimaan Improliigan finaalin Tanssikimara- ja Teatterimetakkatapahtumien Markkinoidaan aktiivisesti valtakunnallisia tapahtumia 4.2. Improliiga kisattiin 5.10.2017-4.2.2018. Liigaan osallistui kuusi joukkuetta. Liigaotteluja oli 2018 vuoden alussa kolme. Liigan vetäjänä ja juontajana toimi Sami Sivonen. Liigamestaruuden voitti Vastarannan teatteri Lappeenrannasta. 17.-18.11. Tapahtumiin osallistui ennätysmäärä lapsia ja nuoria, yhteensä 105. Kun mukaan lasketaan kouluttajat ja talkooväki, oli kokonaisvahvuus 143 henkilöä. Tapahtumat toteutettiin Pontuksen koululla Lappeenrannassa. Tanssijoita koulutti Elias Martikainen ja Susanna Kivinen. Teatterikoulutuksesta vastasivat Laura Kiretti ja Heidi Haiko. Kaikki tapahtumien osallistujat kävivät koru-, leikki- ja Kalenat työpajoissa. Lisäksi tapahtuma sisälsi illanvietot eri ikäryhmille ja päätöstapahtuman. Vuoden 2018 aikana Saimaan alueelta osallistuttiin valtakunnallisiin tapahtumiin seuraavasti: Folklandialle osallistui alueelta 120 henkilöä. Esiintyviä ryhmiä oli neljä Tanssiralli katselmukseen 28.-29.4. Lahdessa osallistui 6 lasten ja nuorten ryhmää. Pispalan Sottiisiin Tampereella 13.-17.6. osallistuivat Nuorisoseura Rajan Nuorten, Harmonikan ja Karjalan Nuorten ryhmät. Kääntöpiirillä Tampereella 1.-2.9. Saimaan edustajina olivat Merja Skyttä ja Susanna Kivinen Pispalan Sottiisiin Tampereella osallistuivat Nuorisoseura Rajan Nuorten, Harmonikan ja Karjalan Nuorten ryhmät
Dääns-lerille 28.-30.9. Joensuussa osallistui Rajan Nuorten Keikaus ryhmä. Teatterilaivalle 14.-15.9. osallistui alueelta 30 henkilöä ja yksi esitys. Saimaan improliigan voittajajoukkue osallistui valtakunnalliseen Improliigojen mestaruusotteluun. 1.4. Kehittäminen Aktiivinen yhteistyö oman alueen NUVA oppilaitosten kanssa Saimaan Nuorisoseuroilla ei vuoden 2018 aikana ollut harjoittelijoita Nuva oppilaitoksista. Yhteistyö Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa Teatteriväen tapaamisen Syyskaudella 2018 toimistolla oli harjoittelijana kaksi terveydenhoitajaopiskelijaa, Essi Rinnemaa ja Ester Gazdag. maaliskuu Teatteriväen tapaamiseen Savonlinnassa 25.3. osallistui 12 henkilöä. Tapaamisen yhteydessä nähtiin Teatterimyllyn esitys Harmony Sisters Hymyillen. Toinen teatteritapaaminen järjestettiin 3.12. Imatralla teatterikoulutuksen ja Vuoksenniskan Nuorisoseuran Saranat ja Sardiinit esityksen yhteydessä. Paikalla oli 12 henkilöä. 2. Seuratoiminnan tuki 2.1. Kansalaistoiminta Järjestetään alueellinen Nuorisoseurafoorumi Alueellinen Nuorisoseurafoorumi järjestettiin Löydön kartanossa Ristiinassa 27.1. Foorumissa oli 20 osallistujaa, joista 16 oli 9 eri nuorisoseurasta. Suomen Nuorisoseuroista foorumissa vieraili Pasi Saarinen ja Opintokeskus Kansalaisfoorumista Tuula
Hyystinmäki. Saimaan Nuorisoseuroista oli paikalla Minna Pasi ja Suvi Rautsiala. Markkinoidaan Nuorisoseurakokousta paikallisille seuroille Seurojen kuuleminen seurakäynneillä ja alueellisissa Nuorisoseurafoorumeissa loppukevät, kokous 29.- 30.9. alueelliset seurakäynnit syyskaudella Nuorisoseurakokoukseen Joensuussa 29.-30.9. osallistui 11 jäsenyhdistyksestä 20 edustajaa. Työntekijät olivat mukana kokouksessa. Alueellisia seuratapaamisia järjestettiin syyskauden aikana viisi: 11.10. Kuokkalammin nuorisoseurantalolla, Ruokolahdella 15.10. Olkkolan koululla, Mikkelissä 25.10. Tapavainolan seurojen talolla, Lappeenrannassa 14.11. Kuivalan nuorisoseurantalolla, Kouvolassa 15.11. Kulennoisten nuorisoseurantalolla, Savonlinnassa Vapaaehtoisten palkitseminen. Alueelta valitaan vuoden ohjaaja, nuorisoseura ja nuorisoseuralainen Tapaamisissa kohdattiin 17 nuorisoseuran edustajat. Nuorisoseuroille jaettiin vapaaehtoisten korttipakat, joita käytettiin keskustelun avaajina. syksy 2019 Vuoden nuorisoseuraksi 2018 valittiin Lemin Nuorisoseura, vuoden nuorisoseuralaiseksi Lauri Haltsonen Vuoksenniskan Nuorisoseurasta ja vuoden ohjaajaksi Tanja Puustinen-Kiljunen Ristiinan Nuorisoseurasta. 2.2. Koulutus Alueellisessa Nuorisoseurafoorumissa tutustutaan Liiton nettisivuihin ja erityisesti työkalupakin tarjontaan. Valinnat julkistettiin syyskokouksessa. 27.1. Vuoden 2018 Nuorisoseurafoorumissa Pasi Saarinen kertoi liiton teatteripalveluista ja Tuula Hyystinmäki Opintokeskus Kansalaisfoorumin palveluista. Alueellisissa seuratapaamisissa tutustuttiin nettisivujen työkalupakkiin ja markkinoitiin seuroille omaa logoa.
Muuta järjestöllistä koulutusta järjestetään tarpeen mukaan. Knoppi-koulutukseen osallistuneet nuoret tutustuivat koulutuksen aikana liiton kotisivujen ohjaajien työkalupakkiin. 2.3. Tapahtumat Tavoite Nuorisoseurojen yhteinen kesänavaus Särkisalmen Kisapirtillä, NuorisoseuraSenssit 6.6. NuorisoseuraSenssit ei toteutuneet. Valtakunnallinen Nuorisoseurapäivän juhla Ristiinassa. 18.3. 2.4. Kehittäminen Kartoitetaan uusia rahoitusmahdollisuuksia seuratoiminnan kehittämiseen Yhteistyö liiton ja sen aluetoimistojen kanssa. Osallistuminen eri toimintojen kehittämiseen. Saimaan teatteriagentti osallistuu liiton teatteritoiminnan kehittämiseen 3. Viestintä, markkinointi ja vaikuttaminen Saimaan Nuorisoseurojen puheenjohtaja ja työntekijät osallistuivat juhlaan, ja jakoivat juhlassa Ristiinan Nuorisoseuran hakemat ansiomerkit. Tavoite Hanketoiminnan mahdollisuuksia kartoitettiin syyskaudella palkkatukityöllistetyn kanssa. Sopivaa hankehakua ei syksyn aikana löytynyt. Saimaan Nuorisoseurojen työntekijät ovat osallistuneet liiton harrastustoiminnan tukiverkoston työskentelyyn. Lisäksi Minna Pasi on kuulunut teatterin ja Tuija-Liisa tanssin osaamisverkostoon. teatteriagentti Saimaan teatteriagentti Sami Sivonen on osallistunut valtakunnallisen ja alueellisen teatteritoiminnan kehittämiseen, osallistumalla Teatterilaiva risteilyn järjestämiseen, toimimalla 3.12. teatterikurssin kouluttajana, sekä Saimaan improliigan vetäjänä. Markkinoidaan uutta nslogoa seuroille Seurojen omilla tiedoilla tehdyistä logoista on kerrottu seuratapaamisissa ja kannustettu seuroja käyttämään logoa kaikessa tiedotuksessaan.
Markkinoidaan ja esitellään nuorisoseurojen tarjoamaa harrastustoimintaa alueellisissa ja paikallisissa tapahtumissa Seurat ovat vastanneet oman toimintansa markkinoinnista. Seuroille on välitetty materiaalia markkinoinnin tueksi. Organisoidaan Nuori Kulttuuri aluetapahtumaan nuorisoseurojen harrastustoiminnan esittelypiste maaliskuu Aluetapahtumassa ei ollut esittelypistettä. Teatteria esitteen tuottaminen Seuratiedotteen lähettäminen Aktiivinen tiedottaminen netti- ja facebook-sivuilla maalishuhtikuu Saimaan ja Kymenlaakson toinen yhteinen Teatteria! esitteen tuottamisesta vastasi Saimaan Nuorisoseurat. Esitteen painosmäärä oli 24 000 kpl. Esitteessä oli mukana 33 teatteritoimijaa, joista nuorisoseuroja oli 12. Seuratiedote siirrettiin mailchimp pohjalle Suvi Rausialan avustuksella. Samalla päivitettiin tiedotteen saajien lista. Tiedote lähetettiin keskimäärin joka toinen kuukausi. Tiedottamiskanavina on käytetty myös nettisivuja ja facebookia. Sivujen päivittämisestä on vastannut Suvi Rautsiala. Medialle on välitetty tietoa Saimaan tapahtumista. 4. Hallinto Johtokunnan kokousten pitäminen Vuoden aikana pidettiin 7 kokousta, joista kaksi sähköpostin välityksellä. Johtokunta vuonna 2018: pj Maarit Auvinen 7/7 Rauno Argillander 7/7 Ritva Argillander 6/7 Lauri Haltsonen 6/7 Paula Huikko 7/7 Ilpo Ilves 0/7 Jarmo Koivumäki 4/7 Sini Lindström 5/7 Paula Ristola 6/7 varajäsenet Susanna Rasimus 6/7
Teijo Turtiainen 7/7 Kevät- ja syyskokousten Toiminnan suunnittelu ja arviointi 4.4. ja 28.10. Kevätkokous pidettiin Savitaipaleella Välijoen nuorisoseurantalolla 4.4. Paikalla oli 18 virallista edustajaa 8 eri seurasta. Syyskokous pidettiin Korven Hongan seuratalolla Nuorisoseura Harmonikan vieraana. Paikalla oli 16 virallista kokousedustajaa 8 eri seurasta. Toimintaa suunniteltiin ja arvioitiin 8.9. Päivärannan kurssikeskuksessa Imatralla. 5. Henkilöstö ja talous Saimaan Nuorisoseuroilla on kaksi päätoimista työntekijää, ja. Tarjotaan harjoittelupaikkoja opiskelijoille ja kesätyöpaikkoja nuorille esim. Luova lava-leirien ohjaajina. Palkkatuen hakeminen nuorille kesätyöntekijöille. johtokunta Toiminnanjohtajana työskenteli Tuija-Liisa Leino ja na Minna Pasi. Kummallakin Luova lava leirillä oli kaksi nuorta apuohjaajaa. Imatran leirin apuohjaajat saivat Imatran kaupungilta kesätyösetelit. Suvi Rautsiala työskenteli palkkatuella viestintä- ja markkinointiassistenttina 15.1.- 15.7. ja 6.8.-31.12. Työntekijät osallistuvat liiton järjestämille työntekijäpäiville. Saimaan Nuorisoseurojen omistamien asuntojen vuokraaminen. 8.-11.5. ja 4.-6.9. Työntekijät osallistuivat Pärnussa järjestetyille työntekijäpäiville 8.- 11.5. Syksyn työntekijäpäivät pidettiin ensimmäistä kertaa skypekokouksena. Asunnot ovat olleet vuokrattuna koko vuoden. Kurssituntien varaaminen Kansalaisfoorumilta ja aktiivinen apurahojen Vuoden aikana käytettiin 126 kurssituntia.
hakeminen eri rahastoilta ja säätiöiltä. Vuoden 2018 aikana saatiin apurahoja seuraavasti: Eteläkarjalaisen Nuorisoseuratyön tukisäätiöltä 7000 Karjalan Kulttuurirahastolta 10 000 Avin:n harrastuskerhorahaa 10 000 Valtionavun hakeminen syyskuu Valtionapua vuonna 2018 saatiin 49000.