MPC-TESTI Digikamerat s. 30 39 Nettivalmiit kuvat suoraan kamerasta Digi kuvaajan KESÄPOKKARIT TEKSTI: MARKKU METSÄMÄKI JA JARI TOMMINEN TESTIT JA TESTIKUVAT: PASI RISBERG, ANNA WECKSTRÖM, KAI LEMMETTY JA MARKKU METSÄMÄKI KUVAT: MATTI SULANTO Digipokkarilla kesän kuvat saa kätevästi talteen ja nettiin. Tulostuspalvelujen yleistyessä monipuolisesta digitaalikuvauksesta alkaakin tulla varteenotettava vaihtoehto perinteiselle valokuvaukselle. Testasimme uusimmat elämäntapakamerat ja edulliset digit, joilla saa yllättävän hyviä kuvia. Vasemmalla Canon Digital IXUS 300:n ja oikealla Kodak DX3500:n tuottamaa jälkeä. Kuvat on otettu samalla kertaa. Ero on silmiinpistävä, mutta onhan hinnassakin eroa pari tuhatlappusta. Kamerat edustavat tarkkuusmittausten ääripäitä kahden megapikselin luokassa. Hyvästäkään kamerasta ei ole paljoa iloa, jos se kuvaustilaisuuden tullen makaa kotona hyllyssä parin millin pölykerroksen alla. Sen sijaan näppärästi aina mukana kulkeva pokkari lisää todennäköisyyttä, että omaan albumiin kertyy koko ajan enemmän hyviä tilannekuvia. Jos kamera on lisäksi digitaalinen, voi kuvaaja kätevästi itse valita ennakolta ne kuvat, jotka haluaa tulostettavaksi paperimuotoon. Toisaalta valmiiksi digitaalimuodossa olevia kuvia on helppo lähettää sähköpostitse yhteistyökumppaneille, ystäville ja sukulaisille - tai laittaa näytille omalle web-sivulle. Kutsuimme kaikki Suomessa vaikuttavat digikameravalmistajat mukaan testiin omilla uutuusmalleillaan. Osalla valmistajista kesän toimitukset olivat vielä tulossa, joten näiden mallien osalta päädyimme lyhyisiin esittelyihin arvioinnin sijaan. Valmistajista olivat testissä mukana Agfa, Canon, Casio, Epson, FujiFilm, Hewlett-Packard, Kodak, Minolta, Ricoh ja Sony. Hintahaitariksi muodostui poikkeuksellisen lavea 2 000-7 000 markkaa. Testilaitteiden valinta oli osin vaikeaa, koska tavoitteena testissä oli yksi kamera jokaiselta valmistajalta. Mukaan olisivat muutoin mahtuneet esimerkiksi FujiFilm FinePix 2300 tai saman tehtaan 40i, josta on jo ollut juttua MikroPC:n numerossa 2/2001. Samoin Kodakin DC5000 jätettiin pois tästä testistä, sillä testattu DX3500 sopi paremmin kesäteemaan. PIENIÄ, MUTTA LAADUKKAITA Kesäkameralta toivoo keveyttä ja edullista hintaa, jos haluaa ottaa kameran huolettomasti mukaan rannalle. Kameran hinta ja 30 MikroPC 10 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
TESTATUT TUOTTEET Agfa ephoto CL34 Canon Digital IXUS 300 Casio QV-2300UX Epson PhotoPC 650 FujiFilm FinePix 2400Zoom HP photosmart 315 Kodak DX3500 Minolta Dimage E201 Ricoh RDC-i500 Sony DSC-P30 kuvan terävyys näyttävät kuitenkin kulkevan käsi kädessä, koska korkealaatuinen objektiivi on kallis ja vaatelias valmistettava. Laatutietoiset kuvaajat haluavat kalliin kameran skarppia kuvaa myös kesällä. Siksi emme unohtaneet testissämme laatukameroitakaan. Toisin kuin edellisten sukupolvien digitaalikamerat, nykyiset digipokkarit paitsi mahtuvat vaivatta taskuun, myös tuottavat useimmiten käyttökelpoisia kuvia. Valtaosa taskukoon laitteista sijoittuu parin megapikselin resoluutioluokkaan, joskin muutamia 1-1,5 megapikselin laitteitakin vielä tehdään. Pikselimäärältään suuremmat kamerat puolestaan hyppäävät jo helposti pikkukameroiden hintahaitarin ulkopuolelle. Halpojen web-kameroiden tv-tarkkuudella on mukava kuvata pikaotoksia nettiin ja sähköpostiliitteiksi, mutta paperikuvan laatuun ne eivät yllä. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 10 / 2001 31
MPC-TESTI Digikamerat Taskukokoinen digitaalikamera on paljon kätevämpi kuin perinteinen filmikamera, koska kameran nestekidenäytöltä voi tarkistaa kuvanoton jälkeen onnistuiko kuva, vai pitääkö näpätä uusi otos. Etenkin makrokuvauksessa kameran näytöltä myös näkee kuvatessa optista tähtäintä paremmin sekä tarkennuksen että rajauksen. Digikamerat osaavat myös kertoa tarkat kuvaustiedot ja kellonajat jokaisesta otetusta kuvasta. Kuvaan ei kuitenkaan tule mitään ylimääräisiä näkyviä merkintöjä, vaan tiedot kulkevat kuvien mukana digimuodossa. Mikä parasta, kaikki kuvattu materiaali voidaan heti lähettää sähköpostilla tai pistää talteen kuvagalleriaan. Ricoh suosittelee suoraan kamerasta lähetystä, vaikka menetelmä vaatiikin huomattavia nörttitaitoja. TEKNIIKKA KOHTI PERINTEISIÄ KAMEROITA Kesällä kuvataan useimmiten hyvissä valaistusolosuhteissa rannalla, puutarhajuhlissa ja matkoilla, vaikka elokuun iltojen pimetessä ikuistetaankin salamavalolla muutoin helposti unohtuvat rapukekkerit ja illanistujaiset. Uusimpia parannuksia digipokkareissa ovat automaattitarkennuksen kehittyminen kohti järjestelmäkameroiden tasoa ja salamavalon mittaus, jolloin kuviin ei jatkossa helposti tule ylivalottunutta keskikohtaa. Kansankameroissa ei näitä hienouksia kuitenkaan ole, vaikka kaikkien digikameroiden laukaisuviiveet ovat jo mekaanisten laitteiden tapaisia. Kuvan tallennus muistiin kuvanoton jälkeen vaatii edelleen muutaman sekunnin odottelun. Lähes jokaisessa kamerassa takaseinän lcd-näyttö rajaa kuva-aluetta eli näyttää vain tallentuvan kuvan keskikohtaa. Tarkan kuvaajan on syytä ottaa tämä huomioon. Kesäkuvissa ei rajausta kuitenkaan kannata vetää tiukaksi, jotta ympäristökin näkyisi. Huippupokkarit osaavat taltioida videotakin - jopa yli puolen minuutin otoksina. Ricohin mediadigikamerassa on niin paljon toimintoja, että sen säätimetkin saavat laitteen muistuttamaan avaruusalusta. Kameralla voi esimerkiksi lähettää kuvat suoraan sähköpostitse vastaanottajalle. LAATU NÄKYY TARKKUUTENA JA SÄVYKKYYTENÄ Tarkasti piirtävällä kameralla otetussa kuvassa yksityiskohtien erottuvuus tekee valokuvasta kiinnostavan. Ihon värin luonnollinen toisto ja oikealta näyttävä sävykkyys luovat oikean tunnelman, joten laatuakin kannattaa ajatella. Kuvan laatua on arvioitava muutenkin kuin pelkällä pikselimäärällä, joten käytimme tässäkin testissä vertailevaa menetelmää. Piirtotarkkuus ja sävyntoisto arvioitiin jo aiemmista MikroPC:n testeistä tutulla testitaululla ja sävyasteikolla. Kameran käytettävyys ja siihen liitty- DIGIKAMERATLUKKO-OTSIKKO 1 MEGAPIKSELI 1 MEGAPIKSELI 2 MEGAPIKSELIÄ Merkki Agfa Epson Sony Canon Casio Malli ephoto CL34 PhotoPC 650 DSC-P30 Digital IXUS 300 QV-2300UXz Edustaja Agfa-Gevaert Oy Epson Suomi Sony Finland Oy Canon Oy Oy Anglo-Nordic Ab Puhelin (09) 88 781 (09) 8171 0083 (09) 4763 3300 010 54 420 (09) 4153 5300 Internet www.agfa.fi www.epson.fi www.sony.fi www.canon.fi www.anglo.fi Hinta 1 990 mk 2 100 mk 3 500 mk 5 250 mk 4 590 mk Ccd:n tarkkuus (pikseliä) ei ilmoitettu 1,09 milj. 1,3 milj. 2,11 milj. 2,11 milj. Paras tiedostotarkkuus 1280 x 960 1152 x 864 1280 x 960 1600 x 1200 1600 x 1200 Muisti sis. 2 Mt muisti + cfcf MemoryStick cf cf Objektiivi (35 mm vast.) 50 mm / F:3,5 39 mm / F:2 41-123 mm / F:3,8-3,9 35-105 mm / F:2,7-4,7 41-128 mm / F:2,8-5,6 VALOVOIMA F: Suljinnopeus (s) ei ilmoitettu 1/4-1/500 ei ilmoitettu 1-1/1500 1-1/2000 Makrokuvausalue (m) min. 0,10 0,15-0,60 (0,30 - ääretön) 0,16-0,76 0,10-0,50 Valotuksenkorjailu (aukkoa) ei ilmoitettu ei -2 - +2-2 - +2-2 - +2 Etsin / lcd / salama on / on / on on / on / on on / on / on on / on / on on / on / on Digizoom / video / ääni ei / on / ei ei / ei / ei on / on / ei on / on / on on / on / ei Pc-liitäntä usb usb usb usb usb Muut lähtöliitännät - - video video video, sarjaportti pc/mac Virtalähde 4 x AA 4 x AA akku tai 2 x AA akku 4 x AA Kuvia yhdellä latauksella *) 172 191 513 175 188 Ohjelmistot Twain-ajuri, PhotoWise, Picture Works Hotshots, MGI Photsuite v8.1, Twain-ajuri, ZoomBrowser EX, Photo Loader VideoImpression, AgfaNet Twain driver for Windows, MGI PhotoSuite SE v1.1, ArcSoft PhotoImpression, Print Serv., AgfaCam Mount. Plug-In driver for Macintosh MGI PhotoSuite III se Arcsoft VideoImpression ym. Käyttöympäristöt ei ilmoitettu Windows, Macintosh Windows, Macintosh Windows, Macintosh ei ilmoitettu Paino kuvauskunnossa 310 g 430 g 260 g 280 g 340 g Muuta Suomenk. valikot *) Kaikissa paristoja käyttävissä kameroissa käytettiin samoja ladattavia NiMH-akkuja. 32 MikroPC 10 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
LÄHELTÄ KATSOEN Pelkistetyimmillään digikameran säätöpyörästä löytyvät vain päätoiminnot. Kaikki muut säädöt ja asetukset pitää kaivaa valikoiden kautta. vä käyttöaika ovat aina kiinnostavia ominaisuuksia, sillä digikamera toimii akuilla. Onneksi kesäpäivänä kuvaaminen on vähän sähköä vaativaa, joten pienetkin paristot riittävät moneen sataan kesäkuvaan. Lähes kaikissa digipokkareissa on kuvan rajausta ja kuvaajan jalkatyötä säästävä zoom-objektiivi. Pörriäisten kuvaaminen vaatii kohtuullisia makro- eli lähikuvausominaisuuksia. Parhaimmillaan lähikuvaukseen sopivat objektiivit tarjoavat jopa kymmenen sentin tarkennusetäisyyksiä. Lintubongarille digipokkari on liian vaatimaton työväline, koska teleoptiikan osalta zoomit eivät vastaa lintukuvauksessa käytettyjä objektiiveja. Digizoomi jatkaa objektiivin telealuetta tarkkuuden kustannuksella, joten tähän pulmaan ei elektroniikka tuo helpotusta. HYVÄ KAMERA RIITTÄÄ VUOSIKSI ETEENPÄIN Kameran käyttökohde ja -tarkoitus on syytä selvittää itselleen aika tarkkaan ennen kameran hankintaa. Samoin on hyvä miettiä kuinka kalliin kameran aikoo ostaa, sillä digikameran hintaan vaikuttavat sekä kameran tarkkuus että kokonaislaatu. Kodin albumiin kuvaavalle on yhden megapikselin kamerassa puhtia pientulosteisiin ja sähköpostijakeluun asti, ja laite heltiää jo parilla tonnilla. Kunnianhimoisempaan kesän dokumentointiin kymppikuvakoossa on suositeltavaa harkita vähintään kahden megapikselin kameraa, jonka tarkkuus antaa myös pelivaraa myöhemmin tehtävää kuvan rajausta varten. Zoomaavien peruspokkareiden hinta on tässä luokassa 3 000 markkaa eli alle 500 euroa, vaikka laatumallejakin saa jo noin 5 000 markalla. Paraskaan kameran ohjelma ei pysty luomaan pikseleitä tyhjästä, joten ccdelementin todellinen tarkkuus kannattaa aina tarkistaa. Ccd on kameran valoherkkä elementti, josta kuva siirtyy kameran muistiin. Ammattikameran ytimenä toimiva cmos-kenno on vasta suunnitteilla seuraavaan pokkaripolveen, joten kesän ja joulunkin kuvat voivat jäädä ottamatta cmos-kennoa odotellessa. Digikamera ei vanhene tai kulu nopeasti, kunhan laite on alunperinkin valittu oikein. Toinen kirjoittajista käyttää edelleen vuodelta 1998 periytyvää digipokkaria varsin tyytyväisin mielin. Pieni kamera kulkee taskussa kaiken aikaa, joten kuviakin tulee otettua. MUISTIKORTIN LUKIJA ON TARPEEN Kameran muistikortille tallennetut kuvat siirretään tietokoneelle yhä edelleen usein hitaan sarjakaapelin kautta tai nopeamman usb-liitännän avulla. Vaikka usb-kaapelin päästä kamera näkyykin tietokoneen yhtenä levyasemana, on cflukulaitteen tai pc-korttiadapterin no- DIGIKAMERATUKKO-OTSIKKO 2 MEGAPIKSELIÄ Merkki Fuji Hewlett-Packard Kodak Minolta Ricoh Malli FinePix 2400Zoom photosmart 315 DX3500 Dimage E201 RDC-i500 Edustaja Fuji Finland Oy Hewlett-Packard Oy GNT Finland Oy Minolta Svenska Finland Branch Eiri Oy Puhelin (09) 825 951 (09) 88 721 (03) 213 6100 (09) 435 5650 (03) 811 8204 Internet www.fuji.fi www.hp.fi www.gnt.fi www.minolta.fi www.eiri.fi Hinta 3 500 mk 2 490 mk 3 400 mk 2 600 mk 7 000 mk Ccd:n tarkkuus (pikseliä) 2,11 milj. 2,1 milj. 2,3 milj. 2,15 milj. 2,11 milj. Paras tiedostotarkkuus 1600 x 1200 1600 x 1200 1800 x 1200 1792 x 1200 1600 x 1200 Muisti sis. 8 Mt + SmartMedia cf sis. 8 Mt muisti + cf cf sis.muisti + cf Objektiivi (35 mm vast.) 38-114 mm / F:3,5-8,7 38 mm / F:2,8 38 mm fixed focus / F:4,5 38 mm / F:3 35-105 mm / F:2,6-3,4 VALOVOIMA F: Suljinnopeus (s) 1/2-1/1000 2-1/750 1/8-1/1218 2-1/500 8, 4, 2, 1-1/2000 Makrokuvausalue (m) 0,10-0,80 (0,30 - ääretön) 0,22-0,30 0,30-0,60 0,10-0,24 Valotuksenkorjailu (aukkoa) -0,9 - +1,5 ei ei -2 - +2-2 - +2 Etsin / lcd / salama on / on / on on / on / on on / on / on on / on / on on / on / on Digizoom / video / ääni on / ei / ei on / ei /ei on / ei / ei on / on / ei on / on / on Pc-liitäntä usb usb usb usb usb Muut lähtöliitännät - JetSend Infrapuna video video audio, video Virtalähde 4 x AA 4 x AA 2 x AA 4 x AA akku Kuvia yhdellä latauksella *) 159 183 403 296 194 Ohjelmistot Adobe PhotoDeLuxe 4.0, HP:n kuvankäsittelyohjelma, Photo Loader -ohjelma Photoshop 5.0 LE RDC-i500 Software Adobe ActiveShare, usb- PhotoImpression 2000, ajuri, Exif Viewer, DP Editor ArcSoft PhotoMontage 2000 Käyttöympäristöt Windows ei ilmoitettu Windows, Macintosh ei ilmoitettu ei ilmoitettu Paino kuvauskunnossa 340 g 330 g 270 g 315 g 330 g Muuta *) Kaikissa paristoja käyttävissä kameroissa käytettiin samoja ladattavia NiMH-akkuja. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 10 / 2001 33
MPC-TESTI Digikamerat peus kuitenkin parempi. Erillinen lukija on käytännöllinen ratkaisu myös kämmentietokoneen lataukseen cf-muistin avulla. Sony on tehnyt MediaStickiä (entinen MemoryStick) varten kätevän hiiren, johon on yhdistetty muistikortinlukija. Kameroiden mukana tulee yleensä 8 tai 16 megatavun muistikortti, joka ei riitä 2 megapikselin kameroissa edes filmirullalliseen kuvia. Iso 64- megainen muisti onkin syytä hankkia heti kameran kanssa, eikä haittaa, vaikka kortti olisi isompikin. Digikuvien määrä kasvaa paljon nopeammin kuin perinteisten diojen tai paperikuvien, sillä tallennus on digitaalikamerassa ilmaista. Suurten kuvamäärien takia myös kuvien arkistoinnin merkitys korostuu digikuvauksessa. Otokset kannattaa laittaa siististi tietokoneen kansioon ja merkitä kuvat, jotta niistä olisi hyötyä. Merkitsemätön kuva on lähes roskakuva, sillä tuhansien otosten joukosta ei helpolla löydä haluamaansa muistinvaraisesti selaamalla. MATKAKUVAAJAN LISÄMUISTI Digital Wallet on Eirin maahantuoma lisämuisti, johon kuvat saa luetuksi suoraan Compact Flashiltä tai Smart- Medialta. Tutustuttavaksi saadun "lompsan" koko oli kuusi gigatavua, mutta myyntimallit ovat 3-, 10- ja 20- gigaisia. Kuvausmatkan jälkeen kuvakansiot saa kätevästi usb-liitännän kautta pöytäkoneeseen tai kannettavaan. Laitteen voima piilee monipuolisissa liitäntämahdollisuuksissa, sillä laite toimii sekä pc- että Mac-koneisiin kytkettynä. Mukana tulee muutoinkin tarpeellinen pc card -adapteri, jonka voi kytkeä kannettavaan. Laite pyörii omilla vaihtoakuillaan yli tunnin, mikä riittää usean gigatavun kuvamäärän välitallennukseen ja purkuun. Laitteen ytimenä on 2,5- tuumainen kiintolevy, jota ohjataan Motorolan ColdFire-prosessorilla. Laite on vain aavistuksen isompi kuin Compaqin ipaq -kämmenmikro, joten sen kannettavuuskin on hyvä. Objektiivit ja optiset laajennukset Digitaaliset taskukamerat on useimmiten varustettu liukuvapolttovälisellä zoom-objektiivilla. Zoomin omaa polttovälialuetta voidaan muokata erilaisilla optisilla laajennuksilla, joita ovat esimerkiksi tele- ja laajakulmajatkeet sekä lähilinssit. Ostopäätöksen kannalta vain optinen zoom on merkittävä, koska digitaalisen zoomin saa paljon paremmin toteutettua millä tahansa kuvankäsittelyohjelmalla. Ohjelmalla rajataan kuvasta kiinnostava kohta, suurennetaan pikselimäärä esimerkiksi kaksinkertaiseksi ja tarkennetaan kuva digisuotimella. Emme yleensä ole maininneet kameroiden digitaalisia zoom-ominaisuuksia, koska ne ovat enemmänkin mainoskikkoja. Isoissa pokkareissa on mahdollista käyttää teleja laajakulmajatkeita, jotka ruuvataan objektiivin suodinkierteeseen ennen kuvausta. Kooltaan pienin jatkeita hyväksyvä pokkari on Canonin G1 muut kilpailevat Muisteja moneen lähtöön mallit ovat ulkoisesti enemmän järjestelmäkameraa muistuttavia laitteita. Objektiivin tarkkuudella on suuri merkitys kameran erottelukykyä ajatellen, sillä kärjistetysti sanottuna kuva syntyy objektiivin ja valonherkän ccd-elementin yhteistyönä. Pieni ccd vaatii kameran optiselta laadulta enemmän kuin mihin moni linssi pystyy. Digikameran hintaan näyttää voimakkaasti vaikuttavan objektiivin piirtotarkkuus, joka näkyy kuvissa joko terävyytenä tai suttuisuutena. Testiemme mukaan optisen piirtokyvyn laatumerkkejä tällä kertaa olivat aakkosjärjestyksessä Canon, Fujifilm, HP, Ricoh ja Sony. KUVA: CANON Objektiivi voi olla hyvinkin monilinssinen, mikä vaatii suurta tarkkuutta valmistuksessa ja kokoonpanossa kompaktikameroiden pienen koon takia. Kuvassa Canonin IXUS auki leikattuna. Digitaalikamera tallentaa otetut kuvat tavallisimmin jonkinlaiselle flash-tyyppiselle muistikortille. Kameravalmistajasta ja -mallista riippuen korttivaihtoehtoja on useampia. Yleisin korttityyppi on nykyään compact flasheli cf-kortti, joka on vajaan pienen tulitikkurasian kokoinen muistikortti. Suurimmat varsinaiset cfkortit ovat kapasiteetiltaan yli 300 megatavua. Markkinoilta löytyy myös samaan formaattiin tehtyjä kiintolevymuisteja, esimerkiksi IBM Microdrive, joiden kapasiteetti on jopa yksi gigatavu tai enemmän. Isot Microdrive-muistit eivät kuitenkaan sovi kaikkiin cf-korttia käyttäviin kameroihin eivätkä kortinlukijoihin. Toinen yleinen korttityyppi on Olympuksen aikoinaan lanseeraama SmartMedia. SM-kortit ovat paksun postimerkin kokoisia flashmuisteja, joiden maksimikapasiteetti on tällä hetkellä käytännössä 64 megatavua. Sony käyttää omissa kameroissaan MemoryStick-korttia (nyk. MediaStick), jolle on alkanut löytyä käyttöä myös viihde-elektroniikan puolelta. Joissakin pienimmistä digikameroista käytetään MultiMedia-korttia, joka on kenties tutumpi Nokia Communicatorin laajennuskorttina. Kaikki eri korttityypit tarvitsevat oman kortinlukijansa tai yhdistelmälukijan. Nykyiset kortinlukijat liitetään näppärästi usb-väylään. Kuvassa vasemmalta: MemoryStick, SmartMedia, Compact Flash ja MultiMedia-kortti. 34 MikroPC 10 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
ARVIOT Tuotearvioihin on koottu lainauksia testaajien kommenteista, joten lausunnot ovat testiraadilta. Testikuvat on kuitenkin arvioitu tekniseltä kannalta, välttäen henkilökohtaisia mieltymyksiä. Koska laadusta joutuu maksamaan, on lukiessa syytä muistaa nyt testissä olevien kameroiden hyvin laaja hintahaitari, joka ulottuu 2 000 markasta aina 7 000 markan tuntumaan. Vasemmalla näkyvä ylikylläinen kuva syntyi Epson PhotoPC 650 digipokkarilla. Oikealla puolella näkyvä vertailukuva puolestaan on otettu Canon D30 ammattikameralla. Kuten kuvasta näkyy, saa kesän kukka-asetelman tallennettua hyvässä valaistuksessa edullisella digipokkarillakin, jos ei ole turhan tarkka värisävyistä. Vaativampaan kuvaukseen edullisen pokkarin kyvyt eivät yllä. Uutuuksien kesä Digipokkarien tarjonta on tänä kesänä mukavan monipuolista, sillä kaupoista löytyy sekä eleganttia laatukameraa että "lippismallia". Uutta kameramallistoa tulee kauppoihin jo ennen juhannusjuhlia, mutta viimeistään parhaaseen rapujuhlasesonkiin. Canon ja Sony jatkavat tyylikkäiden digikameroiden mallistoaan pienillä, laadukkailla uutuuksilla. Canonin IXUS 300 on jo testissä mukana, mutta kesän uutuutena tulee kauppoihin pienempi IXUS V ja yllättäjänä megapikselin luokkaan sijoittuva alle 3 000 markan hintainen A10. A-sarjan kameroissa on kameran hallintapainikkeet ja valintakiekko sijoitettu takaseinään, mikä helpottaa käsittelyä. Sony pistää kampoihin uusilla P30- ja P50-kameroillaan, jotka käyttävät MemoryStickiä. P50 on Sonyn kahden megapikselin vastine testiin valitulle P30-kameralle. Yhtiö on myös julkaissut uuden, parannellun DSC-S75-kameran korvaamaan vanhaa DSC- S70-mallia, mutta tämä kamera on kooltaan pokkarikokoa isompi. Nikon pysyttelee ulkonäöltään perinteisillä linjoilla, sillä ennakkotietojen mukaan kesän uuden Coolpix 995:n suurin muutos on zoomin alueen paraneminen kolminkertaisesta nelinkertaiseksi, joka vastaa kinokameran polttoväleinä lausuttuna aluetta 38 152 mm. Lisäksi kameran automatiikkaa on parannettu ja valotusajat ulottuvat nyt 1/2300 sekuntiin asti. Olympus esitteli jo keväällä 3 000 markan hintaluokkaan istuvan yhden megapikselin C-1-kameransa, jonka objektiivin polttoväli on 35 mm kinokameran mitoissa lausuttuna. Vastaavassa C-1 Zoom mallissa on kolminkertainen optinen zoom. Polttovälialue on kinomitoissa 38 114 mm. Kalliimpi, kameran näköinen Olympus C-700 -malli muistuttaa ominaisuuksiltaan, vaan ei ulkonäöltään, C-2100 U2 -kameraa. AGFA EPHOTO CL34 Agfan pikkupokkarissa on paljon hyvää sellaiselle käyttäjälle, joka ei halua paneutua isompien kameroiden käytön hienouksiin. Parhaimmillaan tämä kamera on kirkkaassa auringonpaisteessa, sillä sadesäällä kuvista tulee helposti tärähtäneitä. Automatiikka tarkentaa lähikuvissa mielellään taustaan, mutta muutoin toiminta on varman tuntuista. Valikoiden lisäksi perussäädöt saa tehdyksi kameran päällä olevilla painikkeilla. CL34 käyttää joko sisäistä pikkumuistia tai cf-korttia, jolloin sisäinen muisti kytkeytyy pois käytöstä. Parhaalla tarkkuudella kuvia mahtuu 8 megatavun cf-muistille noin 24 kappaletta eli filmirullan verran. Kuvat ovat aika pehmeäpiirtoisia, mutta sävyt ovat melko lailla kohdallaan. Pikkukameralla saa tallennettua jopa mykkävideota, joten mistään lelusta ei ole kysymys. EDULLINEN MEGAPIKSELIN POKKARI KESÄJUHLILLE + EDULLINEN HINTA, HELPPO KÄYTTÄÄ HUONO KUVAN TERÄVYYS Yhden megapikselin kamerat 1Mpix 1Mpix EPSON PHOTOPC 650 Testiryhmän mielestä PhotoPC 650 sopisi aurinkoisten ilmojen rantakameraksi, ellei se olisi osoittautunut pokkariksi suurikokoiseksi ja käytössä kömpelöksi. Hankaluuksista huolimatta kamera alkoi jonkin aikaa käytettynä istua käteen. Raati vierasti hankalia käyttöpainikkeita ja oudon tuntuisia valikkorakenteita, joiden kautta oli vaikeaa tehdä asetuksia. Valikoista kuitenkin löytyvät kaikki tarpeellisimmat säädöt, kuten kuvan tarkkuuden ja salaman asetukset. Jatkuvasti kuvia ottaneella kipeytyi peukalo. Kamerassa käytetään cf-muistikorttia, jollainen löytyy myös pakkauksesta. Mukana tulevalle 8 megan muistille mahtuu tarkimmalla asetuksella otettuja kuvia noin 30 eli vajaan perinteisen pitkän filmirullan verran. Kuvat saa siirrettyä kamerasta tietokoneeseen joko sarjakaapelilla tai usbliitännän kautta. Laadultaan kuvat ovat pehmeitä. EDULLINEN MEGAPIKSELIN POKKARI RANTAKÄYTTÖÖN + MONIPUOLINEN KUVIEN SIIRTO, HINTA HUONO KUVAN LAATU W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 10 / 2001 35
MPC-TESTI Digikamerat arviot Yhden megapikselin kamerat 1Mpix SONY DSC-P30 Tyylikäs yhden megapikselin pikkukamera jatkaa P1-mallista tuttua linjaa. P30 on mukava ja kevyt pitää kädessä, ja on käytettävyydeltään hyvä. Sonyn viihdelaitteista tutut valikot auttavat opettelussa, mutta käyttöohjeeseenkin pitää turvautua. Kameran meluisat äänitehosteet saa vaiennettua. Mukana tuleva neljän megatavun MemoryStick-muistikortti on liian pieni, joten muistikauppaan tuli heti asiaa. Kuvien laatu on omassa luokassaan erinomainen. Mpeg-videota voi kuvata vaikka koko muistin täyteen, joskaan ääni ei tallennu. Sonyn kehittämä virransäästöautomatiikka pääsee oikeuksiinsa, sillä kuvia saa yhdellä latauksella melkein tuplamäärän muihin kameroihin verrattuna. Sonylla on laaja lisävarustevalikoima, johon kuuluu usb-väylään liitettävä MemoryStick-lukulaite. Tietokoneeseen on myös saatavilla hiiri, joka toimii samalla muistikortin lukulaitteena.lukulaite onkin hyvä ratkaisu, sillä kuvien siirtoon tarpeellinen usb-kaapeli on edelleen onnettoman lyhyt. Kahden megapikselin kamerat CASIO QV-2300UX Vähiten perinteistä kameraa tässä testissä muistuttava Casio QV-2300UX on kevyt. Kameran objektiiviosa pyörii 270 astetta, joten kameralla saa mukavasti kuvia esimerkiksi väkijoukon yli, tai lisää pyörittämällä saa otettua vaikkapa omakuvan. Koska kamerassa ei ole etsintä, kohdetta katsotaan lcd-näytöltä. Hitaasti päivittyvä lcdnäyttö on rasittava eikä näytä kuvaa aivan oikein. Kamerassa on valittavana japanin- ja englanninkieliset valikot. Aluksi Casio tuntui epäselvältä käyttää, mutta onneksi mukana tuli hyvät ohjeet. Kameran valikoista löytyvät esiasetukset 31:ä eri kuvaustilannetta varten. Nopeaan tilanteen vaihtoon ei systeemi kuitenkaan sovi, sillä kohde katoaa ennen sopivan valinnan löytymistä. Raatilaisista osan mielestä valikot olivat selkeitä ja loogisia osa testaajista taas ei löytänyt valikoiden takaa etsimiään toimintoja. Casion kuvan terävyys on keskitasoa. HYVÄLAATUINEN MEGAPIKSELIN POKKARI + AKUN KESTÄVYYS, MUKAVAN KOKOINEN LUETTAVA KÄYTTÖOHJETTA KOHTUULLISEN HYVÄ YLEISPOKKARI + TARKKA ZOOM KUVAUSOTE LIPSUU Kahden megapikselin kamerat CANON DIGITAL IXUS 300 Kamera on tukevan ja luotettavan tuntuinen, mutta kuitenkin siro, pieni ja helppo käyttää. Kuvien ottamien on yksinkertaista: kamera päälle, zoomataan, laukaistaan, kuvat tallentuvat cfkortille ja suljetaan kamera. Kolminkertaisen zoomin säädin on sijoitettu miellyttävästi laukaisimeen, joten etusormella voi sekä zoomata että ottaa kuvan. Älykäs monipistetarkennus ja valotuksen mittaus toimivat siten, että järjestelmä valitsee kolmen tarkennuspisteen avulla tarkennettavan kohteen, painottaen samalla valotuksen mittauksessa aktiivista tarkennuspistettä. Lisäplussaa Canon saa suomen- ja ruotsinkielisistä valikoista. Enintään 48 sekunnin pituisten video-otosten tuottaminen internet-käyttöön on vaivatonta. Kamerassa on litteä akku, joka ladataan mukana tulevassa latauslaitteessa. IXUS 300:ssa oli testin paras kuvanlaatu. Yhteisen mielipiteen mukaan IXUS 300 on näppäränkokoinen ja yllättävän helppokäyttöinen, jopa aloittelevan kuvaajan käsissä. FUJIFILM FINEPIX 2400ZOOM FujiFilmin pokkari on keskikokoinen kamera, jossa on mukavasti toimiva zoom. Kameran etsin sijaitsee vähän hankalasti laitteen reunassa. Asetusten muuttaminen vaatii harjoittelua, mutta peruskuvaus on helppoa. Kamera on selvästi tarkoitettu vain näppäräsormisille nopea käyttö ei luonnistu etenkään kuvien selailussa. Kuvaus alkaa objektiivin luukun avaamisella ja jatkuu sähkön kytkemisellä kameran päältä, jonka jälkeen kuvauskohdetta tähtäillään kirkkaasti hehkuvan valmiusvalon vierestä. Kuvauksen jälkeen objektiivi vetäytyy sisään, kun virta kytketään pois, minkä jälkeen luukun voi sulkea. Lcd-näyttö on pieni suhteessa kameran kokoon. Muistina on SmartMedia-kortti, jonka lukemiseen löytyy adaptereita ja lukijoita. Kuvan laatu on yllättävän hyvä ja sävyjen toisto huippulaatua. HUIPPULAADUKAS POKKARI + SUOMENKIELISET VALIKOT KALLIS TEKNISESTI LAADUKAS MUTTA VAIKEA KÄYTTÄÄ + HYVÄ KUVANLAATU VAIKEA KÄSITELLÄ 36 MikroPC 10 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
LÄHELTÄ KATSOEN Casion objektiiviosa pyörähtää notkeasti kokonaiset 270 astetta. Kääntyvän optiikan ansiosta kameralla voi kuvata hyvinkin hankalissa paikoissa. HP PHOTOSMART 315 HP:n peruspokkari on mukavan oloinen, selkeä ja nopea käyttää. Kamera asettuu kuvattaessa tukevasti käteen, jolloin kuvaus hoituu yhdelläkin kädellä. Laite on hyvin pitkälle riisuttu näppäilykamera, joka sopii kesän valoisiin olosuhteisiin. Käytön opiskeluun ei tarvitse käyttää paljoa aikaa, kun jo pystyy ottamaan kunnollisia valokuvia. Kesän huoletonta käyttöä puoltavat pieni paino ja edullinen hinta. Tallennusvälinekin on standardi cf-kortti, jonka tallennustilaa voi säästää hylkäämällä huonot kuvat tuoreeltaan. HP:n kuva on laadultaan varsin terävä ja sävykäs. Kamera onkin hyvä hankinta, jos ei välitä optisen zoomin puuttumisesta. Kuvien jälkikatselu toimii objektiivin suojaluukun ollessa kiinni, kun osaa painaa näytön kulmassa olevaa sinistä nappia. MINOLTA DIMAGE E201 Minolta on keskikokoinen kamera, jonka käyttömukavuus on Fujin luokkaa. Kuvatessa vasemman käden sormet menevät isokätisellä helposti linssin eteen. Kamerassa on paljon nappuloita, joiden käyttöä täytyy harjoitella. Tavalliselle käyttäjälle Dimage E201 on epäselvä ja vaikea käyttää, koska käyttöohjetta täytyy lukea tiiviisti. Zoomi tuntui myös kömpelöltä, eikä salaman ohjausta tahtonut löytyä millään. Tietokoneliitäntänä voi käyttää muistakin testilaitteista tuttuja usb- tai sarjaliitäntöjä. Kuvan terävyys on keskitasoa, vaikka testasimme myös tiffmuodon. Tiff vie cf-muistilta tallennustilaa noin 20 kertaa enemmän kuin vastaava jpeg-kuva. Kaukolaukaisua varten on saatavana ir-kaukosäädin lisävarusteena. Kamera osaa tallentaa liikkuvaa kuvaa, mutta äänettömänä. Hyvin monipuolinen kamera omassa hintaluokassaan. HINTAANSA NÄHDEN HYVÄ NÄPPÄILYKAMERA + HELPPO KÄYTTÄÄ, LAADUKAS KUVA EI OPTISTA ZOOMIA KAMERALLEEN OMISTAUTUVAN KUVAAJAN IHANNE + EDULLINEN HINTA, PALJON VALINTOJA HANKALA KÄYTTÄÄ KODAK DX3500 Kodakin kevyt ja simppeli pikkukamera on muotoilultaan lapsenomaisen pullea. Sama lapsenomaisuus jatkuu kameran valikoissa, jotka ovat värikkäitä ja melko selkeitä. Isokätisellä käyttäjällä vasemman käden sormet lipsuvat kuvatessa vaivihkaa linssin eteen. Hallinta- ja valikkonappeja on tarkoitus ohjata vasemmalla peukalolla, mutta ongelmana on minne sormet pannaan. Kamerasta ei kovin helposti saa pitävää otetta, joskin pienikätisen on kevyt käsitellä sitä. Kaikesta huolimatta DX3500 on erittäin selkeä ja yksinkertainen käyttää. Nuoret pitivät myös helppokäyttöisestä salamasta ja vaivattomasta kuvien selailusta. Kamera tallentaa kuvat joko sisäiseen muistiinsa tai cf-muistikortille. Tämä kamera on testin pehmeäpiirtoisin, joten tarkkasilmäiselle ei kuvista ole suurta iloa. Ccd:n yli kahden megapikselin tarkkuusilmoitus hiukan ihmetyttää, koska testikuvien jyrkissä reunoissa näkyy selviä sävyliukumia. Tämä viittaa tavallisesti pikseleiden tuplaamiseen elektroniikassa. Telakan avulla kuvien siirto tietokoneelle sujuu kätevästi. Kamera pistetään telineeseen ja kuvat kulkevat. Telakassa voi myös ladata kameran oman akkupakkauksen kuvauskuntoon. RICOH RDC-I500 Tämä kamera ei mitenkään voi kuulua samaan sarjaan kuin nuo muut. Ricohissa on tukeva rakenne, joka on suunniteltu hyvin käteen istuvaksi. Laite on selkeästi ammattimaisempaan käyttöön tarkoitettu kuin keskivertopokkarit. RDC-i500:n tehokas käyttö vaatiikin paljon opettelua ja eri käyttöalueisiin tutustumista. Lisävarusteluakin on vaikka muille jakaa. Kameralla otettuja kuvia voi lähettää eteenpäin esimerkiksi sähköpostitse tai cf-modeemilla, eikä tarvitse tyytyä kuvailemaan vain cf-kortille. Ricoh sopiikin sellaiselle käyttäjälle, joka haluaa kokeilla kuvien lähettämistä mobiilisti. Tavalliselle käyttäjälle RDCi500 on liian monimutkainen käyttää, mutta teknisesti suuntautuneet olivat innoissaan. Raatilaisista vain muutama jaksoi lukea mukana toimitetut tekniset ohjeet ehkäpä kameran käyttäjäpiiri rajoittuu vahvasti nörttihenkisiin henkilöihin. Kuvan terävyys on keskitasoa, joten ammattikuvaajalle laatu ei ole riittävä. Kamera on hinnaltaan testin kallein. NUORTEN OMA POKKARI + HELPPO KÄYTTÄÄ, KEVYT PEHMEÄPIIRTOINEN KOKEILEVAN KUVAAJAN UNELMIEN TÄYTTYMYS + LISÄVARUSTELU HANKALA KÄYTTÄÄ W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 10 / 2001 37
MPC-TESTI Digikamerat testikuvat Testeissä käytetty testitaulu paljastaa armotta kameroiden optiset ja elektroniset puutteet. Myös keinotekoinen resoluution kasvattaminen näkyy testituloksissa. Terävintä kuvaa testin kameroista tuottivat Canon, Fuji, HP, Ricoh ja Sony. Suttuisimmasta jäljestä vastasivat Agfa ja Kodak. Testin kameroista Canon, Fuji, Ricoh ja Sony edustivat selvästi parasta värintoistoa. Esimerkiksi Epsonin värit ovat aivan liian kylläiset. TARKKUUSVERTAILU 1 MEGAPIKSELIN KAMERAT 2 MEGAPIKSELIN KAMERAT Agfa ephoto CL34 Epson PhotoPC 650 Sony DSC-P30 Canon Digital IXUS 300 Casio QV-2300UX FujiFilm FinePix 2400Zoom HP photosmart 315 Kodak DX3500 Minolta Dimage E201 Ricoh RDC-i500 VÄRISÄVYVERTAILU Agfa ephoto CL34 Epson PhotoPC 650 Sony DSC-P30 Canon Digital IXUS 300 Casio QV-2300UX FujiFilm FinePix 2400Zoom HP photosmart 315 Kodak DX3500 Minolta Dimage E201 Ricoh RDC-i500 38 MikroPC 10 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
PISTEETUKKO-OTSIKKO 1 MEGAPIKSELI 2 MEGAPIKSELIÄ Merkki Agfa Epson Sony Canon Casio Fuji HP Kodak Minolta Ricoh 1. Käsiteltävyys 3 3 3 5 4 4 4 3 3 4 2. Muistin irrotus ja käyttö 3 4 3 3 4 3 3 3 2 4 3. Salaman käyttö 4 5 4 5 4 5 5 4 2 4 4. Etsimen käyttö 3 3 3 5 2 3 3 2 2 4 5. Automaattikuvauskäyttö 4 4 4 4 5 2 5 4 3 2 6. Asetusten helppous 4 3 4 5 4 4 4 4 4 3 7. Kuvahaku tietokoneelle 3 5 3 5 5 4 5 5 5 5 8. Ohjeet 1) 3 4 5 5 5 4 4 5 3 4 9. Yleisvaikutelma 3 3 4 5 4 4 4 4 3 4 10. Lisävarusteet 3 3 4 4 3 3 3 5 3 5 11. Ohjelmat 4 3 4 5 3 4 4 3 4 3 12. Videokuvaus 2 0 3 4 0 0 0 0 0 3 13. Akut / paristot 3 4 5 3 4 3 3 4 4 4 14. Virtalähteen kesto 2 4 5 4 4 4 3 3 3 4 Kuvan laatu (40 %, maks. 50 pistettä) 2) 16 21 34 39 22 34 25 15 18 27 YHTEENSÄ (maks. 120 p) 60 69 88 101 73 81 75 64 59 80 PISTEYTYS (1huono, 5hyvä) Käytettävyys (60 %, maks. 70 pistettä) 1) Fi, sv, en ym. kieliä 5, fi, sv, en 4, fi tai sv ja en 3, vain en 2, kelvottomat ohjeet 1. 2) Tarkkuus ja sävyt: jpeg/värisävy/kohina/tarkkuus. Näin testattiin Testissä keskityttiin etsimään hyvää kesäkameraa, joka kulkee mukavasti mukana matkoilla ja kesän riennoissa. Testiraadin käsityksen mukaan vain pokkarit vastaavat sekä kooltaan, että huolettomuudeltaan näitä vaatimuksia. Tavallinen näppäilijä tai vähän vakavammin kesän kuvaukseen suhtautuva lomalainen tuskin haluaa kanniskella järjestelmäkameran näköistä ja kokoista laitetta kaulallaan koko kesää. Jokainen testiin valittu laite arvioitiin sekä tekniikan että käytettävyyden osalta. Teknisessä testauksessa selvitettiin kameran erottelutarkkuus testitaulun avulla, ja sävyjen toistoa tutkittiin testiasetelman ja väritestitaulun avulla. Valaistusolosuhteet olivat vakiot koko testauksen ajan. Valotusmittarin suositus oli tarkkuustestissä ISO 100 -herkkyydelle aukko 2.8 ja valotusaika 1/125 s. Sävytesti tehtiin pilvipäivää vastaavassa valaistuksessa, jolloin optimivalotus mittauksen mukaan oli ISO 100 -herkkyydellä aukko 2.8 ja valotusaika 1/60 s. Käytettävyydestä jokainen testaaja antoi omat pisteensä, jotka on yhdistetty raadin mielipiteeksi. Kaikissa kameroissa käytettiin vakioakkuja, jotta tulokset olisivat vertailukelpoisia. Akun kapasiteetti ja virransäästö vaikuttavat yhtä paljon kuin kuvausolosuhteetkin. Yhdysrakenteinen salama ja kameran takaseinässä oleva lcd-näyttö syövät valitettavan paljon sähköä, joten niitä käytettäessä on akkua latailtava usein. Zoomin sahailu sopivaa rajausta haettaessa lisää vielä virran kulutusta. Testipöytäkirjaan merkittiin aikojen ja kuvaustietojen lisäksi myös testaajan huomiot kameran käyttäytymisestä jatkuvassa kuvauksessa. Myös nämä tiedot on yhdistetty käytettävyyspisteisiin ja kameran arviointiin. Näiden vertailujen perusteella kameroille annettiin taulukossa näkyvät pisteet. YHTEENVETO Digikamera lähestyy kuluttajaa Tänä kesänä kauppoihin ovat tulleet edulliset, mutta hyvälaatuiset digitaalikamerat. Satunnainen kuvaaja saattaa pitää parin tuhannen markan sijoitusta juuri sopivan suuruisena digikameran ostoon. Silloin saa mukavan näppäilykameran, jonka kuvat voi pistää sähköpostin liitteenä tutuille. Webistä löytyy myös albumipaikkoja, joihin perheen potretit voi sijoittaa ihailtaviksi. Eräs suosituin on msn, mutta muistakin portaaleista heltiää tilaa näin hyvään tarkoitukseen. Laatutietoinen kesäkuvaaja harkitsee kahden megapikselin kuvakokoa, josta saa paperille laadukkaita kymppikuvia. Tämän luokan kameroissa on tarjolla sekä halpamalleja että huippulaitteita jokaisen maun ja kukkaron mukaan. Vaikka digikuvaus on alueena nopeasti kehittyvä, ei laatukamera kuitenkaan vanhene heti käsiin. Valokuvan ottaa kuvaaja eikä kone. Siksi myös kuvauksen opiskeluun ja välineiden käytön hallintaan kannattaa kiinnittää huomiota. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 10 / 2001 39