T U N N E L Ä I N Pilvi ajoi neuvolasta kotiin, kun tuulilasiin läiskähti isokokoinen perhonen. Se liimautui keskelle horisonttia siivet levällään ja jäi siihen. Pilvi ei ollut ennen nähnyt niin värikästä perhosta. Sen siipien kuviot näkyivät omituisen selvästi. Hän oli näkevinään siinä taakkaa kantavan naisen siluetin. Kännykkä soi, mutta hän ei ehtinyt vastata. Jaska soitti. Miksei se voinut antaa soida pidempään. No, jos sillä on asiaa, soittakoon uudestaan, Pilvi ajatteli kääntäessään vanhaa Toyotaa parkkiruutuun. Hän noukki postin kantamat laskut eteisen lattialta sisään mennessään, lämmitti eilistä ruokaa ja istui sohvalle syömään ja katsomaan Emmerdalea. Hän heräsi sohvalta kun ulko-ovi kävi ja Jaska tuli kotiin. Mitä ne sanoivat, hän kysyi ohimennen. Kaikki on ihan ookoo, nyt on kahdeksas viikko, jos ei se nyt mene kesken niin todennäköisesti se pysyy. Käskivät syödä foolihappoa. Ensi kerralla pääsen ultraan. Mennään sinne kauppaan ennen kuin se menee kiinni, Pilvi sanoi, ja käveli peilin eteen. Vauvamasu ei vielä yhtään näkynyt. Pilvi ei ollut kovin kaunis, hän oli sitä naistyyppiä jolle eivät minkään muotoiset farkut sopineet, lantio oli liian leveä, takapuoli liian litteä ja vatsamakkara jäi 1

aina killumaan vyötärön yläpuolelle. Hän yritti katsoa, olivatko rinnat yhtään pyöristyneet, mutta ei sitä ainakaan peilistä nähnyt. Tukkakin roikkui jotenkin litteänä ja maantienvärisenä pitkin päätä. Poskilla oli näppylöitä. Pilvi vetäisi valkoisen maiharin niskaansa ja vilkaisi Jaskaa, joka puhui jonkun kanssa puhelimessa laittaessaan kenkiä jalkaan. Sinä et enää tykkää minusta, Pilvi sanoi hiljaa, mutta Jaska ei kuullut. Voisitko vähän halata minua, hän kysyi sitten kun Jaska oli sulkenut puhelimen. Mitä varten, Jaska kysyi hämmästyneenä. Ihan muuten vaan. Jaska ajoi Citymarketin parkkipaikalle. Sisällä oli jo täyttä, vaikka oli vasta iltapäivä, niin kuin aina perjantaisin. Minä menen alkon kautta, nähdään sitten ruokaosastolla, Jaska sanoi, ja katosi ihmisvilinään. Pilvi sukkuloi ostoskärryjen kanssa suoraan vaateosastolle. Pitihän hänen tarkistaa, oliko niillä mitään äitiysvaatteita. Kun niitä ei näkynyt, ja muutenkin niiden ostaminen olisi ollut liian aikaista, hän tyytyi hypistelemään pikkuriikkisiä, valkoisia vauvojen potkuhousuja. Hän halusi ostaa niitä monta paria, mutta tuli sitten järkiinsä ja laittoi ne takaisin hyllyyn. Sitten myöhemmin hän ostaisi niitä kasoittain, uusia, pehmeitä, valkoisia ja vaaleanruskeita: sellaisia, jotka käyvät kummalle tahansa, jos ei tiedä kumpi on tulossa. Hän tunsi olevansa uudella, odottamattomalla tavalla onnellinen. Sitten hän käveli kenkäosaston läpi. Kenkäosastolla hän tunsi aina itsensä melkein kuningattareksi. Hän voisi valita kaikista näistä kengistä kauneimmat, tutkia värisävyjä ja materiaaleja, penkoa sopivaa kokoa ja kokeilla peilin edessä, joskus kahtakin paria, kunnes päättämättömyyden ja ulkovaatteiden takia tuli ihan hiki, ja joskus hän antoi kiusaukselle periksi ja sujautti kohtuuhintaisen parin kärryjen pohjalle. Tänään hän jäi 2

hetkeksi hypistelemään ihmeellisen sinisiä mokkanilkkureita, joissa oli siro, pieni korko, mutta lopulta hän työnsi varovasti kengät takaisin telineeseen ja suunnisti ruokaosastolle. Jaskaa ei näkynyt, joten hän vain keräsi oleellisimmat ruokatarvikkeet, kuten maidon ja leivän ja hedelmät, sekä kanasuikalepakkauksen, ja vielä maustamatonta jogurttiaja pakastemarjoja, ja eteni kohti pitkänä käärmeenä luikertelevaa kassajonoa. Pilvi ei ollut toistaiseksi ollut pahoinvointinen, eikä hänellä ollut kovin erikoisia mielitekoja ruokien suhteen. Suolapähkinöitä kyllä teki mieli, ja niitä hän ostikin kaksi erilaista pientä pussia, Cashew pähkinää ja tavallista. Olisi edes jotain naposteltavaa viikonlopuksi. Pakastealtaan edessä pikkuinen tyttö tiukkasi äidiltä jäätelöä, mutta äiti ei ollut kuulevinaan, vaan yritti keskittyä lukemaan viereisen käytävän tarjouslappuja. Osaankohan minä kasvattaa lasta, Pilvi huomasi miettivänsä. Niille pitää osata sanoa päättäväisesti mutta ystävällisesti, miksi jäätelöä ei voi ostaa joka kerta. Luottamus pitää säilyttää, ja asiat pitää selittää juurta jaksain. Pikkutyttö mankui yhä kovempaa, ja nyki äitiään takinhelmasta suklaajäätelö kädessä. Äiti ei vastannut, vaan työnsi kärryjä toiseen suuntaan. Tyttö puhkesi itkuun. Pilvi halusi sanoa jotain mutta päätti olla sekaantumatta asiaan ja siirtyi kassajonon hännille. Mihin ihmeeseen Jaska oli jäänyt? Ehkä se jo odottaa autossa. Olisi saanut maksaa osan ostoksista. Kuluttaa omat rahansa vaan alkoon, enkä minä voi ottaa enää ollenkaan. Pilvi yritti soittaa Jaskalle, mutta puhelin oli varattu. Kassalla hälytin pärähti soimaan edellisen asiakkaan kohdalla, ja vartijat hölkkäsivät avaimenperät kilisten paikalle penkomaan ällistyneen vanhan rouvan takintaskuja. Saman tien hälytti toinenkin kassa. Tuollaista työtä en jaksaisi, Pilvi mietti itsekseen, kun poninhäntäinen vartija selitti jotain vakavan näköisenä rouvalle. 3

Maksettuaan ostokset Pilvi työnsi kärryjä käytävällä, ensin Alkon ohi, missä Jaskaa ei näkynyt, ja sitten näki tämän yhtäkkiä jonkin pienen vaatekaupan sisällä puhumassa kännykkään. Pilvin kärryt eivät olisi mahtuneet kunnolla ovesta, joten hän jätti ne käytävälle. Hänhän vain vinkkaisi Jaskaa tulemaan mukaansa ja he menisivät sitten autolle yhdessä. Mutta Jaska ei huomannut häntä, vaikka hän vilkutti, joten hän käveli lähemmäs. Juuri kun hän oli tämän selän takana, hän kuuli Jaskan sanovan jotain kummallista kännykkään. Usko nyt, et sinä voi tänään tulla. Tämä juttu on nyt ohi, sinun on käsitettävä. Ohi mikä ohi. Mene kotiin ja koita rauhoittua. Pilvi kuuli, muttei käsittänyt mitään. Tämä oli Jaska, mutta ei hänen Jaskansa, vaan joku toinen Jaska, jota hän ei tuntenut. Hänen kätensä alkoivat täristä. Kylmä hiki niskassa hän peruutti mahdollisimman huomaamattomasti, pienin nykivin liikkein ulos tuosta omituisesta kaupasta, jonka hyllyillä, kuten hän äkkiä oli näkevinään, lojui raakoja lihanpalasia. Sitten hän tarttui konemaisesti ostoskärryjensä aisasta kiinni ja työnsi ne parkkipaikalle. Mitä tämä mahtoi tarkoittaa? Oliko Jaskalla joku toinen nainen? Hän ei halunnut tietää siitä mitään, ei nyt. Hän voisi menettää vauvan. Vatsaa kouraisi, hän yritti rauhoittua, vaikka pystyi tuskin kävelemään, ja hänen piti keskittyä täysillä voidakseen muistaa mihin auto oli jätetty. Mikä helvetin nainen se muka oli? Pilvi ei päästäisi mitään naisenkuvatusta tähän perheeseen, ei edes käymään. Ei, hän ei suostuisi edes keskustelemaan mistään kolmiodraamoista. Lapsi oli tärkeämpi. Mikään nainen ei merkitsisi mitään. Sitäpaitsi, Jaskahan sanoi että se oli ohi. 4

Tajuamatta ollenkaan mitä oli tekemässä, hän nosti ostokset autoon ja istui itse pelkääjän paikalle odottamaan. Hiki valui pitkin niskaa ja kädet tärisivät.. Hän katseli ulos ja näki vain vääristyneitä hahmoja ja jotakin harmaata. Hän odotti iäisyyden keskellä ei-mitään, hän ei ollut kukaan eikä tiennyt mitään. Varsinkaan hän ei tuntenut mitään. Hän kuunteli veren kohinaa suonissa, kunnes alkoi nähdä pieniä punaisia pilkkuja kyynelten sumentamassa harmaassa maisemassaan. Jos vauvaa ei olisi, hän juoksisi rikkomaan tavaratilassa lojuvalla pakoputkenpätkällä tuulilasin niin monesta autosta kuin ehtisi. Mitään muuta ei tullut hänen mieleensä sillä hetkellä. Ikinä ennen hän ei ollut tuntenut halua rikkoa mitään, hän ei ollut ymmärtänyt mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu, jotka särkevät paikkoja. Mutta nyt hän jollain omituisella tavalla ymmärsi. Heille oli täytynyt tapahtua jotain tällaista, jotain täydellisen epäreilua, mieletöntä ja peruuttamatonta. Jotain mistä ei enää halua edes puhua, haluaa vain tyhjentää pahan olon johonkin elottomaan esineistöön, purkaa sen ulos, viestiä siitä toisille, huutaa ääneen että nyt riittää eikä enempää mahdu kyytiin. Kun Jaska viimein tuli autoon, he eivät puhuneet kumpikaan mitään, tai ainakaan Pilvi ei puhunut, eikä kuullut Jaskan sanovan mitään. Hän oli ikäänkuin jonkinlaisessa tyhjiöpakkauksessa, josta oli rajoitettu näkymä ulkomaailmaan. Kotimatkalla he näkivät, miten kolme ambulanssia ja paloauto kääntyivät heidän katuaan kohti. Harmaa Fiat oli ajanut betonipylvästä päin, ja kuskia irrotettiin ratin ja penkin välistä. He eivät jääneet katsomaan mitä oli tapahtunut. Mitä se heihin kuului. Pilvi näki silti, kuinka epämääräinen ruskea möykky kömpi hitaasti auton takaa ja alkoi laahustaa pusikkoa kohti. Se oli jokin eläin. Jokin, joka oli aiheuttanut onnettomuuden. Se jätti jälkeensä ohuen verivanan keskelle tietä. 5

Kotona Pilvi ilmoitti voivansa huonosti, valtasi sohvan, peitteli jalkansa huolellisesti torkkupeitolla, valitsi TVkanavan ja huomasi kärsivänsä jokaisen kanavan tuotoksesta erikseen ja yhdessä. Oli Unelmien poikamiestä ja Bigbrotheria ja Hauskoja kotivideoita, jossa pikkupojat ajelevat pyörällä päin seiniä, mikä saa kenet tahansa voimaan pahoin ihan tavallisenakin iltana, saati tällaisena. Jaska alkoi kokata ja pyysi Pilviä syömään, mutta tämä vain pudisti päätään. Mikä ihme sinua vaivaa, Jaska lopulta kysyi. En tiedä, ehkä se oli se kolari mikä siellä oli kun tultiin, Pilvi ehdotti. Mitään muuta hän ei saanut kakisteltua suustaan ulos, vaikka ajatukset olivatkin alkaneet myllätä edestakaisin kuin villi hevoslauma. Missä Jaska oli naisen tavannut, olivatko he olleet sängyssä, oliko nainenkin naimisissa, kauanko tätä oli kestänyt ja oliko naisia ollut useampiakin. Mitä enemmän hän yritti keskittyä televisioon, sitä pahemmin omat ajatukset villiintyivät, eikä niille ollut enää mitään pidikettä. Senkö naisen luona se oli ollut silloin pääsiäisenäkin kun oli kaksi yötä poissa? Perkele! Eikä sinne ollut voinut soittaa, ja hän ei ollut edes epäillyt mitään. Kolmen tunnin kuluttua Jaska yritti istua samalle sohvalle, mutta Pilvi ei tehnyt tilaa. Nyt kyllä kerrot mikä on, sanoi Jaska. Okei, Pilvi sanoi. Mikä se puhelu oikein oli? - Ai mikä ihmeen puhelu, Jaska kysyi. No se kummallinen puhelu, kun sinä puhuit siellä jossain pienessä vaatekaupassa sen Alkon jälkeen. Jotain että et kyllä tule tänään ja tää on ohi. Ai se, se oli Pete. Sillä olis ollut lisää kuutamohommia, mutta minä sanoin että minä en enää lähde sinne kun viimeksi oli jo niin vaikea saada niitä maksamaan, ja on minulla muutakin tekemistä kuin roikkua siellä. Häh. Entäs kun minä kuulin kun sanoit, että mene kotiin ja yritä rauhoittua? Mitä se 6

muka oli olevinaan? Miten niin, Jaska ihmetteli. Kun Pete ei meinannut uskoa kun sanoin ettei se käy, se alkoi hikeentyä puhelimessa ja selittää jotain että se tulee meillä käymään ja puhutaan asioita halki, ja mua ei yhtään kiinnosta sen jutut muutenkaan, niin yritin päästä siitä eroon, mutta se soitti uudestaan ja rupes melkein uhkailemaan. En minä semmoista kuuntele. Ärsyttävä tyyppi. Älä nyt vaan sano että sen takia meni koko perjantai-ilta pilalle? Oliskohan voinut heti kysyä? Kyllä te naiset sitten olette kummallisia! Vai johtuuko tuo siitä pikkuisesta? Meinaatko sinä koko ajan olla tuollainen? Siinä tapauksessa me ei kyllä enempää näitä lapsia tehdäkään.. Miten niin ei tehdä enempää, Pilvi kysyi. Tarkoitatko sinä ettet sinä halua lapsia minun kanssa vai? Olisitko voinut sanoa aikaisemmin, taitaa olla myöhäistä nyt tässä vaiheessa sanoa että ei niitä haluakaan! Minä kun en voi enää mitään perua! Etkö sinä voi yhtään välittää miltä minusta tuntuu... 7