YHDESSÄ KULKIEN - opas kummeille

YHDESSÄ KULKIEN - opas kummeille Paula Niskanen Riikka Pulkkinen Opinnäytetyö, syksy 2003 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) Kirkon nuorisotyönohjaaja

TIIVISTELMÄ Niskanen, Paula & Pulkkinen, Riikka. Yhdessä kulkien -opas kummeille. Pieksämäki, syksy 2003, 33 s. 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyönohjaaja Opinnäytetyön tarkoituksena oli työstää opas kummeille. Tällä tavoin tahdottiin tukea kummeja heidän tehtävissään, sekä nostaa kummin arvoa kristillisenä kasvattajana. Lisäksi toivottiin, että produktio herättäisi keskustelua kirkon työntekijöiden keskuudessa. Opinnäytetyön teoriaosassa käsiteltiin kummiuteen liittyviä asioita, kuten kastetta ja kristillistä kasvatusta. Opasta varten haluttiin selvittää vanhempien mielipiteitä kummiudesta. Kysely toteutettiin yhteistyökumppanin, Pieksämäen kaupunkiseurakunnan alueella. Kyselylomakkeita lähetettiin yhteensä 70 kappaletta eri ikäisten lasten vanhemmille. Vastauksia tuli takaisin 42 kappaletta. Produktio aloitettiin kummioppaan teorian kokoamisella. Kootun teoriapaketin sekä tehdyn kyselyn pohjalta työstettiin opas kohderyhmälle sopivaan muotoon. Vanhemmille tehdystä kyselystä kävi ilmi, että vanhemmat toivoisivat kummin antavan aikaansa kummilapselleen sekä olevan osa kummilapsen arkielämää. Suurin osa vanhemmista koki kummin tehtäväksi olla lapsen aikuinen ystävä ja tuki. Kummit kaipaavat tukea omassa kummiuden tehtävässään. Kummiopas on yksi vastaus kummien tarpeisiin, mutta ei kuitenkaan yksin riittävä tuki. Kirkon toiminnassa tulisi huomioida kummien tukeminen nykyistä paremmin, esimerkiksi kummikoulutuksen ja kummeille sekä kummilapsille suunnatun yhteisen toiminnan avulla. Asiasanat: kaste, kristillinen kasvatus, kummit Liite: Yhdessä kulkien opas kummeille

ABSTRACT Niskanen, Paula & Pulkkinen, Riikka. Walking Together, Guide for Godparents, Pieksämäki, Autumn 2003, Language: Finnish, 33 pages, 2 appedinces. Diaconia Polytechnic, Pieksämäki Unit, Degree Programme in Diaconial Social Welfare, Health Care and Education. The aim of this study was to make a guide for godparents. We wanted to emphasize the importance of godparenting and support godparents of their mission. We collected facts from different sources. In the guide for godparents we also wanted to collect ideas and thoughts of children s parents. So we carried out an inquiry in cooperation with the Pieksämäki city parish. We sent an inquiry to 70 parents and we got back 42 answers. Furthermore, we sent email to parish workers. We asked their opionions of godparenting. On basis of theory and inquiry we made the guide. Parents thought that godparent s most important task is to be child s adult friend and part of everyday life. Godparents need support to their task. The Church should support godparents. New ideas to supporting could be a godparent school and a camp for godparents and godchildren. Key words: baptism, Christian education, godparents

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1.YHDESSÄ MATKAAN... 5 2. KUMMIUS 2.1 Kummi... 6 2.2 Kummin tehtävät... 6 2.3 Kummiuden historia... 7 2.4 Kummius tänään... 8 3. KASTE 3.1 Kasteen määrittelyä... 10 3.2 Lapsikaste... 10 3.3 Kasteen juuret... 11 3.4 Kasteen merkitys... 12 4. KRISTILLINEN KASVATUS... 12 5. LAPSEN USKONNOLLINEN KEHITYS... 14 5.1 Varhaislapsuuden usko... 14 5.2 Kouluikäisen ja murrosikäisen usko... 15 5.3 Lapsen jumalakäsitys... 16 5.3.1 Jumalakäsitys psykoanalyyttisen koulukunnan mukaan... 16 5.3.2 Jumalakäsitys kognitiivisen koulukunnan mukaan... 18 6. RUKOUS... 21 7. KUMMIOPPAAN TYÖSTÄMINEN... 22 8. TIEDON KERUU OPASTA VARTEN... 24 8.1 Kysely eri-ikäisten lasten vanhemmille... 24 8.2 Sähköpostitiedustelu seurakuntien työntekijöille... 25 9. TULOSTEN ANALYSOINTIA... 25 9.1 Kyselyn antia... 26 9.2 Sähköpostitiedustelu antia... 27 10. YHDESSÄ KULKIEN 10.1 Aiheen valinta... 28 10.2 Johtopäätöksiä... 28 10.3 Arviointia... 29 LÄHTEET... 31 LIITE 1. Kyselylomake... 32 LIITE 2. Sähköpostitiedustelu... 33

1. YHDESSÄ MATKAAN Nykyään kummi on käsitteenä maallistunut yhteiskunnalliselle tasolle. Tuttuja ovat muun muassa kummiluokat ja Plan-kummit. Tässä työssä kummilla tarkoitamme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasteen kautta lapselle tulevaa kummia. Kummia ei mielletä enää niinkään lapsen kasvattajaksi, vaan lähinnä vanhempien ja lapsen ystäväksi. Kummin päätehtävänä on kuitenkin olla lapsen kristillinen kasvattaja. Kristillisellä kasvatuksella tarkoitetaan uskonnollista kasvatusta. Valitsimme työmme aiheeksi kummiuden oman mielenkiintomme ja aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Omien kokemusten ja eri tietolähteiden kautta havaitsimme kummiuden tukimuotojen olevan riittämättömiä. Päätimme työstää oppaan kummeille. Opas sisältää muun muassa tietoa kummiudesta ja kasteesta, sekä käytännön toteutusvinkkejä kummeille. Lisäksi päädyimme laittamaan oppaaseen tietoa rukouksesta ja joitain valmiita rukouksia, onhan rukous ihmisen ja Jumalan välisen suhteen edellytys. Aina ei välttämättä ihminen ole kykenevä rukoilemaan itse, jolloin valmiit rukoukset ovat tervetulleita. Pyrimme tekemään oppaasta selkeän ja kohderyhmän tarpeisiin vastaavan tuotoksen. Lähtiessämme kokoamaan oppaan sisältöä pohdimme, mitä itse kummeina odottaisimme kyseiseltä tuotokselta. Tukea oppaan aihekokonaisuuksien valintaan antoi muun muassa Helkomaan & Hytösen opinnäytetyö (2001). Yhteistyökumppaninamme toimi Pieksämäen kaupunkiseurakunta. Heidän kauttaan toteutimme kyselyn eri-ikäisten lasten vanhemmille selvittääksemme vanhempien näkemyksiä kummiudesta. Kummiopas jaetaan kohderyhmälle, kummeille, yhteistyöseurakunnan alueella. Nykypäivänä perheet ovat yhä hajanaisempia muun muassa avioerojen, työpaineiden ja ongelmien lisääntyessä. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisia ympärilleen. Kummi voi olla lapsen elämässä tärkeä tuki ja turva. Kirkon pitäisikin antaa tukensa kummeille heidän tehtävässään. Tässä onkin haastetta tulevaisuuden työkentille.

6 2. KUMMIUS 2.1 Kummi Kummilla tarkoitetaan tässä työssä evankelis-luterilaisen kirkon kasteen kautta lapselle tulevaa kummia. Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelis-luterilaista uskoa tunnustuvan kirkon jäseniä. Näiden lisäksi kummeina voivat olla luterilaisen kirkon kasteen hyväksyvään kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia henkilöitä. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2003.) Evankelis-luterilaisen kasteen hyväksyvät Suomen ortodoksinen kirkkokunta, Suomen metodistikirkko, Yksityinen Kreikkalaiskatolinen Kirkollinen Yhdyskunta Viipurissa, Katolinen kirkko Suomessa ja Suomen Anglikaaninen kirkko. Lisäksi Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko sekä Luterilainen Sanan yhdyskunta hyväksyvät evankelis-luterilaisen kirkon kasteen. (Helkomaa & Hytönen 2001, 10.) 2.2 Kummin tehtävät Vanhempien ja huoltajien tulee antaa lapsille kristillistä kasvatusta ja kirkon tunnustuksen mukaista opetusta. Kummien ja seurakunnan tulee tukea vanhempia ja huoltajia tässä kasvatus- ja opetustyössä. (KJ luku 3, 1) Suomessa kummivalinnan perustana on usein sukulaisuus tai hyvä ystävyys. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että myös kummi-kummilapsi suhteen luonne on enemmänkin olla vanhempien ystävä. Lapsen kasvatukseen vaikuttaminen voi tuntua vaikealta. (Toivanen 2002, 15-16.) Kummin tuleekin olla vanhempien tukena lapsen kasvatuksessa ja muistaa, että vanhemmat ovat lastensa parhaita asiantuntijoita. Kummius on luottotehtävä. Kirkon pitäisi tukea enemmän kummeja heidän tehtävässään. Kastekaava mahdollistaa kummien osallistumisen kastetilaisuudessa eri tavalla kuin muiden vieraiden. Kummit lupaavat yhdessä vanhempien kanssa antaa lapselle kristillistä kasvatusta. Konkreettisia kummin tehtäviä kastetilaisuudessa ovat muun mu

7 assa siunaaminen ja esilukijana toimiminen. Erityisen tärkeä tehtävä on sylikummilla. Hän pitää lasta sylissään koko kastetoimituksen ajan. Myös konfirmaatiossa kummit on pyritty ottamaan huomioon. Useimmissa seurakunnissa kummit ovat siunaamassa nuoria. Kummin tehtävät eivät kuitenkaan rajoitu vain kastejuhlaan ja konfirmaatioon. Kummius alkaa kasteesta. Kummi voi osoittaa välittävänsä olemalla mukana lapsen arkielämässä, olemalla kiinnostunut lapsesta sekä antamalla aikaansa lapselle. Lapsi tarvitsee myös kodin ulkopuolisia aikuisia. Kummi on lapsen aikuinen ystävä ja tuki. Ihanteellista olisi, jos kummius säilyisi läpi elämän. (Saarilahti 2003.) Kummit ovat kummilastensa esirukoilijoita. Jo kastetilaisuudessa rukoillaan lapsen puolesta. Esirukous on tärkeä tehtävä, jota kummin ei kannata unohtaa. Joskus kummin voi olla vaikeata hoitaa kummin tehtäviään pitkän välimatkan tai muun syyn vuoksi. Tällöin jäljellä on yhä esirukouksen mahdollisuus. 2.3 Kummiuden historia Vuosien aikana kummin tehtävät ovat muuttuneet jonkin verran, mutta itse kummijärjestelmä on jo kaksituhatta vuotta vanha. Kummista nimitykset sponsor (takaaja) ja susceptor (huolehtija) ovat yleistyneet 200-luvun alkupuolella ja testis (todistaja) ja adducens (johdattaja) nimitykset ovat 400-luvulta. Kastetun ja kummin välisestä hengellisestä sukulaisuudesta kertovat myös nimitykset pater, mater (spiritualis, divinus; hengellinen isä ja äiti), compater, commater ja patrinus. Suomen kielen kummi -sana pohjautuu germaanisen kielen ilmauksiin godfather ja godmother. 500-luvulla hengellisestä sukulaisuudesta tuli avioeste, mutta uskonpuhdistuskirkot hylkäsivät opin Raamattuun perustumattomana. (Lempiäinen 1985, 34; Parviainen 1987, 24.) Ensimmäisillä vuosisadoilla ihmiset halusivat tulla kristityiksi ja liittyä kirkkoon. Ainoastaan kasteen välityksellä pääsi kirkon yhteyteen. Kirkkoon liittyvät olivat lähinnä aikuisia, jotka toivat mukanaan koko perhekuntansa. Koska he eivät olleet saaneet aikaisemmin kristillistä opetusta ja kasvatusta, mutta halusivat kasteen, oli kirkon hankala tietää kirkkoon liittyjän todellista vakaumusta. Piispa Justinus Marttyyrilta (kuollut 165 jkr.) on säilynyt tieto henkilöistä, joiden tehtävänä oli selvittää kasteen toimittajalle,

8 miksi kastettava tahtoi kasteen ja oliko hän kykenevä ottamaan sen vastaan. (Parvinainen 1987, 24.) Kummin piispalle antaman selvityksen jälkeen seurakuntaan pyrkivä pääsi kasteoppilaaksi. Tästä alkoi kummin tehtävä seurakuntaan ja uskoon tutustumisen johdattajana. Hän tarkkaili kasteoppilaan edistymistä ja tarvittaessa todisti siitä piispalle. Mieluimmin kummiksi nimettiin henkilö, joka tunsi kasteelle pyrkivän. Jos tällaista henkilöä ei ollut, nimettiin kummiksi joku muu seurakunnan jäsen. Kummeina toimi niin miehiä kuin naisiakin. Aikuisen kummina toimiessaan kummin tehtävä päättyi kastetoimitukseen. (Lempiäinen 1985, 34.) Lapsikasteen yleistyessä myös kummin tehtävä muuttui. Hippolytuksen kirkkojärjestyksessä (noin vuonna 215) mainitaan, että jos lapsi ei osannut itse puhua, vastasi kummi hänen puolestaan kastajan esittämiin kysymyksiin. Myöhemmin kummin tehtävät kastetoimituksessa lisääntyivät. Kummin varsinainen tehtävä alkoi kuitenkin vasta kasteen jälkeen. Lapsen vartuttua kummin tehtävänä oli huolehtia lapsen johdattamisesta uskoon ja kristilliseen elämään. (Lempiäinen 1985, 34.) Tehtäviin kuului myös vastuu lapsesta kasvatuksellisesti, mikäli vanhemmat sattuivat kuolemaan ennenaikaisesti. (Parviainen 1987, 24.) Varhain kummiuteen liitettiin edellytyksiä, joista keskeinen on ollut kristillinen elämä. Keskiajalla kanoninen laki edellytti kummin olevan kastettu, eikä hän saanut olla kirkosta erotettu, julkisynteihin tai rikoksiin syyllistynyt. Kummin piti myös tuntea kristillisen opin alkeet. (Toivanen 2002, 15-16.) 2.4 Kummius tänään Nykyään kummius mielletään aikuisten väliseksi suhteeksi. Kummiksi valitaan mieluiten perheen ystävä tai lähisukulainen, jolloin kummin varsinainen tehtävä kristillisenä kasvattajana saattaa jäädä vähemmälle. Tästä syystä kummien on myös vaikea puuttua kummilapsensa kasvatukseen. (Toivanen 2001, 15-16.) Kuisma (1982) toteaa tutkimuksessaan suurimman osan kummeista suhtautuvan kristinuskoon myönteisesti. Kuitenkaan kummit eivät pidä kovin tärkeinä seurakunnan antamia tehtäviä. Tärkeämpiä tehtäviä sen sijaan ovat läheisen suhteen luominen lapseen

9 ja perheeseen sekä esimerkkinä oleminen ja lapsesta huolehtiminen. (Helkomaa & Hytönen 2001, 18.) Helkomaan ja Hytösen (2001) tutkimuksesta käy ilmi, että kummien mielestä kristillinen kasvatus- ja opetustehtävä tarkoittaa ensisijaisesti (59 %) kristillisten arvojen ja asenteiden (esimerkiksi lähimmäisenrakkaus ja tasa-arvo) opettamista. Myös uskoon kasvattaminen, rukoilemaan ja Jumalaan turvautumiseen opettaminen, kristinopin pääkohtien opettaminen sekä rukoileminen lapsen ja hänen perheensä puolesta koettiin tärkeiksi. (Helkomaa & Hytönen 2001, 31.) Tutkimuksessa selvitettiin myös kummien kristillisen kasvatustehtävän hoitamista käytännössä. 84 % kummeista oli rukoillut lapsen puolesta. Noin puolet vastanneista oli antanut tai lukenut lapselle hengellistä kirjoja. Reilusti alle puolet vastanneista (28 %) oli kertonut tai keskustellut uskontoon ja uskoon liittyvistä asioista kummilapsen kanssa. 19 % kyselyyn vastanneista kummeista oli ohjannut lasta seurakunnan toimintaan tai käynyt jossakin seurakunnan järjestämässä tapahtumassa yhdessä lapsen kanssa. (Helkomaa & Hytönen 2001, 32.) Kummit näyttävät pitävän tärkeänä kristillistä kasvatustehtäväänsä. Käytännössä kuitenkin vain pieni osa kummeista on keskustellut uskon asioista kummilapsensa kanssa tai vienyt lasta mukaan seurakunnan toimintaan. Helkomaan & Hytösen (2001) mukaan kristillisen kasvatustehtävän hoitamiseen löytyy useita esteitä. Kummit kokevat ajan puutteen ja pitkän välimatkan suurimmiksi esteiksi. Myös epävarmuus vanhempien suhtautumisesta, riittämätön ohjaus ja apu, sekä tiedon puute koettiin esteiksi. Seurakuntien pitäisikin olla enemmän kummien tukena. Jos kummeja tuettaisiin enemmän heidän tehtävässään, ymmärtäisivät he paremmin oman merkityksensä ja arvonsa kummilapsensa elämässä. Kirkon antaman arvostuksen ja tuen myötä kummien tärkeys huomattaisiin myös muiden ihmisten keskuudessa.

10 3. KASTE 3.1 Kasteen määrittelyä Kaste perustuu Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt.28:18-20) Kaste ja ehtoollinen ovat Kristuksen asettamia sakramentteja. Kasteessa lapsi otetaan Jumalan yhteyteen ja kristillisen kirkon jäseneksi. Kasteen kautta ihminen pelastuu. Ihmisen ymmärryksellä ei ole merkitystä pelastuksen kannalta, sillä sakramentissa vaikuttaa Jumala, ei ihminen. Kaste on Jumalan teko. (Ef. 2:8-9) (Katekismus 2000, 84,86,88.) Luterilaisen kirkon perinteenä on kastaa sekä lapsia että aikuisia. Aikuinen saa kasteen, jos hän haluaa liittyä kirkon jäseneksi eikä häntä ole kastettu aikaisemmin. Ihmistä ei kasteta uudestaan, jos hän on kuulunut kirkolliseen yhdyskuntaan ja on saanut kasteen, jonka luterilainen kirkko hyväksyy. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2003.) 3.2 Lapsikaste Lapsikaste on ollut jo pidemmän aikaa esillä kastekeskustelun yhteydessä. Luterilainen kirkko, muiden vanhojen ja suurien kirkkokuntien ohella, on lapsikasteen kannattaja. Kun aikuiskasteen kannattajat painottavat kasteelle tulijan omaa uskoa, niin luterilainen kirkko puolestaan perustelee näkökantansa Jumalan lahjana ja ihmisen oikeutuksena ottaa Jumalan lahja vastaan riippumatta omista teoista (Arkkila 1985, 26). Jokaisella kastetulla on oikeus tietää mitä on kasteessa saanut (Issakainen 1993, 163). Näin muun muassa vanhemmilla, seurakunnalla ja kummeilla on velvollisuutensa kertoa kastetulle kasteen sisällöstä ja merkityksestä.

11 Lapsen kastamisen yhteydessä vanhemmat joutuvat usein pohtimaan, kuinka kasvattaa lapsensa. Lapsikastetta vastustavat kysyvät usein, onko oikein antaa lapselle kristillistä kasvatusta ilman, että lapsi voisi vartuttuaan itse päättää uskonnollisuudestaan ja siitä, mihin yhteisöön haluaa kuulua. (Luumi 1994, 29.) Jos lapsi pidetään kaukana uskonnollisista asioista, on hänen myöhemmässä vaiheessa vaikea päättää, mitä tahtoo. 3.3 Kasteen juuret Kasteen historiallista taustaa ei ole pystytty täysin selvittämään. Taustasta on olemassa useita eri käsitteitä, mutta lähimmäksi näyttää tulevan Johannes Kastajan toimittama kääntymisen kaste (Mark. 1: 4-5). Kuitenkin vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen alettiin alkuseurakunnassa toimittaa varsinaisia kristillisiä kasteita. Aluksi kaste tapahtui Kristuksen nimeen, mutta pian sen korvasi triadinen, eli kolmejäseninen muoto Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (Pihkala 1995, 220-221.) Kaste merkitsi ihmisen tietoista siirtymistä pakanuudesta seurakuntaan. Kastetut olivatkin yleensä aikuisia. Nykyään sama käytäntö on sielläkin, missä lähetystyö toimii muiden uskontojen keskellä ja kristityt ovat vähemmistönä. Lapsikaste yleistyi alkukirkon tutkijoiden mukaan toisen vuosisadan loppupuolella. Kirkkoisä Augustinus (kuollut vuonna 430) loi lapsikasteen teologisen perustan perisyntiopin pohjalta. Ihminen tarvitsee kasteen kautta tulevaa armoa, koska on syntymästään asti synnin turmelema. Keskiajalla kirkko vaati lapsia kastettavaksi mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Karthagon synodi esitti jo vuonna 258, että lapset pitäisi tuoda kasteelle viimeistään kahdeksan päivän iässä. Tämä käytäntö yleistyi vähitellen. Myöhemmin Rooman kirkko on aina nykyaikaan saakka pitänyt kiinni mahdollisimman pikaisesta kastamisesta. Luterilaisen kirkon vuonna 1969 valmistunut kastekaava sallii ajan olevan pidempi. Perusteiksi tälle annettiin vähentynyt lapsikuolleisuus ja äidin kastetilaisuudessa mukana olemisen mahdollistaminen. Lisäksi kansan keskuudessa ollut usko siitä, miten kastamaton lapsi on demonin vallassa ja voi vahingoittaa ympäristöään, on vähentynyt. (Lempiäinen 1985, 21-23.) Alkukirkon aikaan kastekaavassa korostettiin voimakkaammin pahasta vapautumisen teemaa kuin nykyään. Kastetoimituksessa korostui kuinka kaste vapauttaa synnin, kuo

12 leman ja persoonallisen pahan vallasta. Pahan hengen karkottamisen jälkeen pappi kysyi kastettavalta: Luovutko Perkeleestä, hänen teoistaan ja hänen petoksistaan? Kummit vastasivat kysymyksiin lapsen puolesta myöntävästi. Vasta näiden jälkeen tunnustauduttiin kristilliseen uskoon ja toimitettiin kaste. (Jolkkonen 2001, 10.) 3.4 Kasteen merkitys Luterilaisen käsityksen mukaan kaste on avain kristillisen seurakunnan jäsenyyteen. Kasteessa lapsi otetaan Jeesuksen Kristuksen yhteyteen ja kirkon jäseneksi. Vanha perinne noudattelee useampien vanhojen kirkkojen käsitystä siitä, että näin lapsikin pääsee jo pienenä osalliseksi kasteen välittämistä hyvistä lahjoista ja Jumalan siunauksesta. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2003.) Ihmisellä on jo syntymästään saakka taakkanaan ihmiskunnan yhteinen syyllisyys, mutta kasteessa hän vapautuu taakastaan. Kasteessa ihminen liitetään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jumalan Pojan voitto kuolemasta antaa ihmiselle osallisuuden uuteen elämään. Kasteen kautta ihminen saa rohkeuden sekä elää että kuolla. (Katekismus 2000, 86.) 4. KRISTILLINEN KASVATUS Uskontokasvatuksella tarkoitetaan jonkin yhteisön, kirkon, yhteiskunnan instituution, uskonnollisen yhdyskunnan, kristillisen järjestön tai kodin antamaa uskonnollista kasvatusta. Kristillisellä kasvatuksella taas tarkoitetaan kristilliseen uskoon kasvattavaa uskontokasvatusta, annettiin sitä sitten missä tahansa. (Seppälä 1988, 19.) Kristillisestä kasvatuksesta ovat vastuussa pääasiassa lapsen vanhemmat. Myös kummien tehtävänä on yhdessä seurakunnan kanssa tukea vanhempia kristillisen kasvatuksen toteuttamisessa. Kodin uskontokasvatuksen tarkoituksena on uskonnollisten arvojen

13 välittäminen niin, että lapsi sisäistää ne ja voi aikanaan itse päättää, ottaako uskon myös nuoruus- ja aikuisiän arvoperustaksi. (Kinnunen 1996, 9.) Voidaan ajatella, että kristillinen kasvatus ei ole vain pieni osa-alue, vaan se on lapsen kokonaisvaltaista kasvatusta. Kristilliseen kasvatukseen kuuluu olla lapsen arkielämässä mukana, opastaa häntä oikean ja väärän rajalla, olla aikuisen kristityn mallina ja olla tukena elämän poluilla. Kummin tehtävänä on keskustella kummilapsen vanhempien kanssa lapsen kasvatuksesta. Kummin on hyvä selvittää, mitä vanhemmat odottavat lapsensa kasvatukselta ja kummilta itseltään. Uskonnolliset arvot ja hengellinen perintö eivät siirry automaattisesti suoraan sukupolvelta toiselle. Vanhemmat voivat vaikuttaa arvojen ja hengellisen perinnön välittymiseen olemalla itse esimerkkinä, opettamalla ja ohjaamalla lasta kirkon toiminnan piiriin. (Kinnunen 1996, 133.) Kodin merkitys kristillisenä kasvattajana on kuitenkin vähentynyt. Aikaisemmin oli selvää, että koti oli ensisijainen kristillisen kasvatuksen antaja. Kirjoittihan Luther katekismuksenkin, jotta isät voisivat opettaa kristinoppia perheilleen. (Kinnunen 1996, 40.) Edelleenkin korostetaan kodin merkitystä, mutta näyttäisi sille, etteivät vanhemmat halua tai ole kykeneviä hoitamaan kristillistä kasvatustehtäväänsä. Kirkkojärjestyksen kolmannen luvun toisessa pykälässä sanotaan, että seurakunnan tulee huolehtia eri-ikäisten seurakuntalaisten kristillisestä kasvatuksesta. Kirkko onkin mukana lapsen kasvun ja kehityksen eri ikävaiheissa monin tavoin, muun muassa päiväkerhon, varhaisnuortentoiminnan sekä rippikoulun kautta. Myös kummeja voidaan pitää seurakunnan edustajina lapsen elämässä. Kaiken toiminnan keskellä kirkko on kuitenkin unohtanut kummiuden tukemisen. Kummit kaipaavatkin kirkon antamaa tukea kristillisen kasvatuksen tehtävässään (Helkomaa & Hytönen 2001, 34).

14 5. LAPSEN USKONNOLLINEN KEHITYS Lapsen uskonnollinen kehitys voidaan jakaa kolmeen eri ikäkauteen: varhaislapsuuden usko, kouluikäisen usko ja murrosikäisen usko. Uskonelämään kuuluu kolme ulottuvuutta: tiedollinen alue, tunnealue ja toiminnallinen alue. Osa-alueet painottuvat eri ikävaiheissa eri tavoin, mutta kun uskonnollisuus on tasapainossa, ovat kaikki osa-alueet läsnä jossain määrin. Jos lapsen vanhemmat kokevat uskonelämän itselleen vieraaksi, voi kummi, isovanhemmat tai kerhonohjaaja olla tärkeä tuki lapsen uskonnollisessa kehityksessä. (Kinnunen 1996.) 5.1 Varhaislapsuuden usko Jokaisella lapsella on olemassa niin sanottu pieni hengellisen elämän siemen, jota hoitamalla uskon siemen voi kasvaa ja puhjeta kukkaan. Varhaislapsuuden uskoon kuuluu, että lapsi uskoo mitä vanhemmatkin uskovat. Lapsen käsitys Jumalasta perustuu pitkälti hänen kuvaansa vanhemmistaan. Jos vanhemmat ovat lapselle helliä ja rakastavia, myös Jumala on tätä lapsen silmissä. Lapsi mieltää Jumalan vanhaksi ja voimakkaaksi, onhan Jumala luonut maailman jo kauan aikaa sitten. Varhaislapsuudessa uskonelämän tunnealue korostuu voimakkaimmin. Elämyksellisyys korostuu hartauden ja pyhän kokemuksina sekä esimerkiksi kirkkorakennuksen tuomana kunnioituksena. (Kinnunen 1996.) Uskonnon toiminnallinen alue tulee lapselle tutuksi jo varhain vanhempien kautta. Lapselle tuttua toiminnallisuutta ovat muun muassa leikkiminen, liikkuminen ja itse tekeminen. Tämä olisi saatava yhdistettyä uskonnon perinteisiin toiminnan muotoihin, joiksi mielletään muun muassa seurakuntaan osallistuminen, vastuullisuus ja evankeliumin sanoman levittäminen sekä oman uskon hoitaminen. Nykyään lasten toiminnallisuutta onkin osattu yhdistellä uskonnon toiminnanmuotoihin esimerkiksi perhekirkkojen ja muiden kokoperheen tilaisuuksien kautta. Nämä ovat suunniteltu nimenomaan lasten näkökulmasta katsottuna. (Kinnunen 1996.) Lapsi kokee Jumalan olevan vain häntä varten. Jumalan ja Jeesuksen tehtävänä on hoitaa, suojella ja parantaa hänet. Tämä itsekkyys on hyvä asia lapsen myöhemmän ju

15 malasuhteen kannalta. Kasvaessaan lapsi oppii huomaamaan, että muutkin ihmiset ovat Jumalalle yhtä tärkeitä. (Kinnunen 1996.) 5.2 Kouluikäisen ja murrosikäisen usko Varhaislapsuuden uskosta siirrytään kouluikäisen uskon aikaan. Lapsen usko joutuu kriisiin noin yhdeksännen ikävuoden vaiheilla. Ennen tätä lapsi ymmärtää Jumalan auttavan muitakin ihmisiä, mutta pääpaino on edelleen lapsen itsensä suojelemisessa. Lapsen moraalisessa kehityksessä korostuu sääntö ja seuraus. Hän tarkkailee miten hän ja etenkin toiset ihmiset noudattavat sääntöjä. Lapsi kokee Jumalan tuomarina, joka rankaisee pahoja ja palkitsee hyviä ihmisiä. Kouluikäinen ymmärtää mitä synti on. Joillakin lapsilla korostuu liikaa huoli siitä tekevätkö he väärin Jumalaa kohtaan. Aikuisen tehtävänä on kertoa lapselle, että kukaan ihminen ei ole täydellinen, eikä pysty olemaan aina pelkästään hyvä ihminen. Siitä huolimatta Jumala rakastaa kaikkia. Omantunnon äänettömyys on vastakohta edelliselle. Lapsi ei ymmärrä tehneensä väärin, sillä hänen käsityksensä oikean ja väärän rajasta on hämärtynyt, mikäli hänen rajanylityksiinsä ei ole puututtu. (Kinnunen 1996.) Nykyään näyttäisi sille, että omantunnon äänettömyys on aika yleistä. Vanhempien ajan puutteen ja kiireen vuoksi heiltä ei jää lapselle tarpeeksi aikaa opettaa mikä on oikein ja väärin. Lapsen tehdessä jotain väärin, ei siihen välttämättä jakseta tai voida puuttua. 10-11 -vuotias alkaa epäillä uskoansa. Hänen uskonsa tueksi tarvitaan tosiasioita ja opetusta. Hänelle lapsuudessaan kerrotut kertomukset Jeesuksesta eivät enää riitä. Kymmenen vuoden vaiheilla lapsi alkaa etääntyä uskostaan ja kirkon toiminnasta, jos hänellä ei ole aikuista uskonsa tukena. Seurakunnat ovatkin havahtuneet huomaamaan tämän tärkeän ikävaiheen ja alkaneet panostamaan enemmän kyseessä olevan ikäryhmän huomioimiseen. Esimerkkinä "kymppivuotissynttärit". Vaikka tässä ikävaiheessa tiedollinen alue korostuukin, lapsi tarvitsee myös edelleen tunne-elämyksiä sekä kanavaa toimimiseen. (Kinnunen 1996.) Murrosiän lähestyessä lapsi tulee kielteisemmäksi tai välinpitämättömämmäksi uskoa kohtaan. Kinnusen kirjassa Tammisen tutkimukset osoittavat, että viidesosa tästä ikäryhmästä ei usko Jumalan olemassaoloon. Toisaalta he kuitenkin pohtivat asioita mie

16 lessään kertomatta niistä muille. Näin usko tulee henkilökohtaisemmaksi. (Kinnunen 1996.) 12 -vuotiaalla pitäisi olla oma sisäistynyt uskonsa, jotta usko ei jäisi lapsenomaiseksi ja kehittymättömäksi. Lapsi voi joutua ristiriitaan saamansa aikaisemman opetuksen ja koulun antaman tiedon kanssa. Kristillisen uskon kautta lapsi saa tukea ja "eväitä" elämän tielle. (Kinnunen 1996.) Murrosiän aika on täynnä omia valintoja ja vanhemmista irtaantumista. Sama koskee myös murrosikäisen uskonelämää. Vanhempien työ uskon kylväjänä on suoritettu. Nuoren omien valintojen myötä selviää, mitä vanhempien arvoista jää nuorelle itselle. Elämän vaiheissa persoonallisesti sisäistynyt usko ei horju. (Kinnunen 1996.) 5.3 Lapsen jumalakäsitys Jumalakäsitys tarkoittaa sitä kokonaisuutta, joka merkitsee ihmiselle Jumalaa. Puhuttaessa jumalakäsityksestä, sillä tarkoitetaan ihmisen tietoja ja kokemuksia Jumalasta. Tiedot ja kokemukset ovat eri ihmisillä erilaisia, mutta toisaalta ne ovat myös kollektiivisia; käsitteitä, jotka ihmiskunta on Jumalasta muodostanut ja joiden avulla symbolisoidaan kokemuksia Jumalasta. (Tamm 1988, 9-10.) Monet eri tutkijat ovat tutkineet lapsen jumalakäsityksiä. Psykoanalyyttinen ja kognitiivinen koulukunta ovat kaksi merkittävää tahoa, jotka ovat tutkineet laajasti lapsen jumalakäsitystä. Tästä syystä työssä esitellään kummankin koulukunnan näkemys. 5.3.1 Jumalakäsitys psykoanalyyttisen koulukunnan mukaan Psykoanalyyttisen koulukunnan tutkivat ovat todenneet lapsen käsitysten Jumalasta ja ennen kaikkea niihin liittyvien tunteiden, olevan peräisin kokemuksista, joita lapsi on saanut vauvaiässä suhteessa vanhempiinsa (ensimmäinen hoitaja ja suojelija). Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud uskoi ihmisen luovan käsityksen Jumalasta selviytyäkseen elämän vaikeuksista sekä tullakseen toimeen avuttomuuden tunteen kanssa,

17 joka nousee olemassaolon ehtojen elämän, kuoleman ja kärsimyksen pohjalta. (Tamm 1988, 11.) Toisen tutkijan, Ana-Maria Rizzuton mukaan (Tamm 1988, 24) vanhemmat siirtävät oman käsityksenä Jumalasta lapselleen joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Tiedostamaton jumalakäsityksen siirto tapahtuu vanhempien elämänkatsomuksen, uskonnollisten asenteiden ja tunteiden välityksellä. Tietoisesti vanhemmat siirtävät jumalakäsitystään kertoessaan lapselle käsityksistään tai vastatessaan lapsen Jumalasta esittämiin kysymyksiin. Erilaiset uskonnolliset riitit, kuten kirkossa käynti ja kodissa vietetyt uskonnolliset juhlat, ovat myös omalta osaltaan vaikuttamassa. (Tamm 1988, 24.) Muutaman vuoden iässä lapsi huomaa Jumalasta puhuttavan ympäristössäänkin. Hän voi nähdä uskonnollisia TV-ohjelmia tai kuulla puhuttavan papeista, jotka edustavat Jumalaa. Tätä kautta lapsi oivaltaa Jumalan olevan näkymätön olento, jota aikuiset palvovat, pelkäävät ja rakastavat, johon he uskovat tai jonka he torjuvat. Lapsen kokemuspiirissä on kaksi ihmisistä, joista hän tuntee samoin, omat vanhemmat. Lapsen ympärillä olevien aikuisten puhuessa Jumalasta lapsi yhdistää Jumalaan samoja ominaisuuksia, joita hänen vanhemmillaan on. Jumala alkaa muodostua lapselle yhtä mahtavaksi kuin hänen vanhempansa, ellei mahtavammaksikin. Alle kouluikäisenä lapsi tulee uteliaaksi kaikesta ympärillä olevasta. Ennen pitkää hän alkaa ihmetellä, kuka on tehnyt ensimmäiset ihmiset, sekä maan, metsät ja tähdet taivaalle. Jos aikuiset uskovat Jumalan tehneen nämä, kuvittelee lapsi Hänet hyvin mahtavaksi olennoksi. Lapsen oivaltaessa, ettei kukaan ole luonut Jumalaa, hänen jumalakäsityksenä ylittää käsityksen omista vanhemmistaan. Häntä alkaa kiehtoa Jumalan valtava luomisvoima, viisaus ja kaikkivaltius. (Tamm 1988, 25.) Kouluiässä lapsen jumalakäsitys muuttuu hänen siirtyessään uuteen sosiaaliseen yhteisöön, samanikäisten kavereiden joukkoon. Koulun myötä lapsi tutustuu myös institutionaaliseen uskontoon. Jumalakäsityksen muuttuessa se irtautuu myös vanhempien kuvasta. Älyllisen kypsyytensä avulla lapsi pystyy pohtimaan Jumalaa laajentuneen kokemusmaailmansa kautta. Lapsi saavuttaa seuraavan jumalakäsityksen kehitysvaiheensa kokiessaan pettymyksiä suhteessaan vanhempiinsa ja perheeseensä. Jumala muuttuu läheiseksi keskustelukumppaniksi, jolle lapsi voi kertoa kaikki ajatuksensa ja toiveensa.

18 Enää vanhemmilta saadut käsitykset eivät ole voimakkaita, vaan lapsen jumalakäsitys on saanut omia luonteenomaisia piirteitä. (Tamm 1988, 25.) Rizzuton mukaan jumalakäsitystä työstetään vielä useita kertoja kehityksen myötä. Murrosiässä nuoren jumalakäsitys muuttuu lähinnä älyllisesti muun muassa filosofisten ja teologisten ajatusten, argumenttien ja Jumalaa käsittelevien uskontokappaleiden kautta. (Tamm 1988, 25.) Aina elämänkriisin (muun muassa sairaus, lapsen syntymä, kuolema) tai muuten merkityksellisen elämänvaiheen yhteydessä jumalakäsitys tulee jälleen ajankohtaiseksi. Arkipäivän tapahtumissakin ihminen saattaa muokata jumalakuvaansa. Ihmisen persoonallinen jumalakuva muuttuu siis jatkuvasti elämän aikana. Kuoleman lähestyessä tapahtuu ihmisen viimeinen uudelleenarviointi. Joko hän hyväksyy jumalakäsityksensä ja saa rauhan ja siunauksen, tai hylkää sen vaipuen pelkoon ja epätoivoon. (Tamm 1988, 25.) 5.3.2 Jumalakäsitys kognitiivisen koulukunnan mukaan Kognitiivinen koulukunta käsittelee pääasiassa jumalakäsityksen älyllisiä ja käsitteellisiä näkökohtia. Koulukunta haluaa selvittää lapsen käsityksiä Jumalasta sekä miten he puhuvat ja ajattelevat Jumalasta ja kuvaavat Jumalaa piirustuksissaan. (Tamm 1988, 10.) Lapsi oppii tuntemaan Jumalaa olemalla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kun pieni lapsi kuulee sanottavan sanan jumala, painuu se lapsen sisäiseen maailmaan. Tällöin jumalakäsite saa psykologisesti tarkoituksenmukaisen sisällön, joka muuttuu lapsen kasvaessa ja kehittyessä. Lapsen jumalakäsitykseen vaikuttaa myös se ympäristö, jossa lapsi elää, esimerkiksi uskonnollinen ympäristö luo erilaisen jumalakäsityksen kuin maallistunut. (Tamm 1988, 27.) Lapsen kuvittelukyky kehittyy noin kahden vuoden iässä. Tuolloin lapsi alkaa muun muassa luoda mielikuvia päivittäin kuulemistaan sanoista. Lapsen jumalakäsitys muodostuu siitä, missä yhteydessä Jumalasta puhutaan ja siitä, millainen suhde lapsella on

19 puhujaan. Isoäidin kertomukset Jumalasta antavat lapselle erilaisen kokemuksen kuin papin puheet jumalanpalveluksessa. Ei ole olemassa tutkimustuloksia siitä millaiseksi tämänikäinen lapsi mieltää Jumalan. 2-3 -vuotias lapsi osaa yhdistää sanoja keskenään, esimerkiksi Jumala yhdistetään kirkkoon, taivaaseen tai johonkin toimintaan kuten rukoilemiseen. Mutta tämän ikäisiltä lapsilta puuttuu kieli, jolla kertoa mielikuvistaan ja kokemuksistaan. Siksi pienten lasten jumalakuvan muodostumista ei ole voitu tarkoin tutkia. Kokemukset Jumala -käsitteestä jättävät kuitenkin pysyvän leiman ja vaikuttavat myöhempään kehitykseen. (Tamm 1988, 29-30.) Ensimmäinen tutkija, joka on käyttänyt lasten piirustuksia tutkiessaan lasten uskonnollista kehitystä, oli Ernest Harms (1940-luvulla). Hänen mukaansa pienet lapset eivät osaa pohtia älyllisesti omaa uskoaan, mutta osaavat hahmottaa ajatuksiaan piirroksissa. (Tamm 1988, 31.) Esikouluikäinen (3-6 -vuotias) kuvaa Jumalaa persoonallisesti, mielikuvitusrikkaasti sekä sadunomaisesti. Harms nimittääkin tätä ikäkautta satuvaiheeksi. Lapsi on tässä iässä minäkeskeinen ja kuvaa siksi Jumalaa ihmisenkaltaisena. Piirrettä kuvata Jumala ihmisenkaltaiseksi kutsutaan antropomorfiksi. Jos lapselle luetaan raamatunkertomuksia, hänen kuvansa Jumalasta pohjautuu myös Raamattuun. Jumala muistuttaa ulkoisesti raamatunajan ihmistä, joka asuu kultaisessa temppelissä. Maallisesti kasvatettujen lasten Jumala muistuttaa vanhaa setää, kuningasta, mahtavaa haltijaa tai tonttua. Uskonnollisesta ympäristöstä huolimatta kaikkien tämänikäisten lasten jumalakuva on ihmisenkaltainen. (Tamm 1988, 32-34.) Vanhemmat, opettajat, kulttuuri ja perinteet antavat lapselle tietoa Jumalasta ja vaikuttavat hänen jumalakuvaansa. Esikouluikäisen jumalakäsitykseen vaikuttavat keskeisesti koti (vanhemmat, sisarukset, muut läheiset) sekä kirkko ja sen antama opetus. Nämä kaksi ympäristöä eroavat toisistaan. Kodin uskonnollinen kasvatus liittyy enemmän käytännölliseen elämään kristittynä. Kirkon antama kasvatus on puolestaan muodollisempaa, rituaalisempaa ja teologisempaa. (Tamm 1988, 35-36.) 7-13 -vuotiaan jumalakuvassa heijastuu todellisuuteen suuntautunut ja realistinen ajattelu. Harms kutsuu tätä kehitysvaihetta realistiseksi kaudeksi. Lasten piirtämissä kuvissa näkyy uskonnollinen symboliikka (risti, kyyhkynen, kaikkinäkevä silmä, enkelit). Näi

20 den lisäksi piirroksissa esiintyy muun muassa pappeja. Myös Jeesus kuvataan Jumalan edustajana maan päällä. Nyt jumalallisia olentoja ei kuvata enää sadunomaisesti, vaan ylimaallisina ihmisenkaltaisina hahmoina. Nämä sankarit auttavat ihmisiä maan päällä, lohduttavat heitä, ohjaavat heitä moraalisesti ja pitävät huolta siitä, että kaikki käy hyvin. (Tamm 1988, 36-37.) Lapsen uskonnollinen käsitys muovautuu erilaisissa uskonnollisissa ympäristöissä eri tavoin. Esimerkiksi mormonilapset saattavat piirtää Jumalan, jolla on vaimo ja paljon lapsia. Luterilaiset lapset taas puolestaan piirtävät usein raamatunkertomuksiin sidotun kuvan Jumalasta. Katolisten lasten piirustuksissa on runsaasti uskonnollisia symboleja. Juutalaislapset kieltäytyvät kuvaamasta Jumalaa ihmisenhahmoisena, sillä heidän uskonnossaan on kielletty tekemästä kuvaa Jumalasta. (Tamm 1988, 37-38.) Harms kutsuu murrosikää ja sen jälkeistä aikaa yksilölliseksi vaiheeksi. Hän on jakanut tämän vaiheen piirustukset kolmeen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän nuoret kuvaavat Jumalaa sovinnaisesti, vanhoillisesti ja perinteisesti. Harms arvelee, että tämän ryhmän nuorilta puuttuu persoonallisesti värittynyt uskonnollinen mielikuvitus. Toisen ryhmän nuorten piirustukset osoittavat paljon suurempaa omaperäisyyttä, joka perustuu nuoren omiin uskonnollisiin ajatuksiin, pohdintoihin ja kokemuksiin. Nämä nuoret ovat individualisteja, eikä niinkään kiinnostuneita perinteisen kristinopin jumalakuvasta. Heidän piirroksensa ovat symbolisia ja ne ilmaisevat sisimpiä tunteita ja ajatuksia, kaipuuta ja unelmia. Harmsin mukaan kuvien avulla nuoret voivat kanavoida tunteitaan. Kolmanteen ryhmään kuuluvat piirsivät kuvia, jotka sisälsivät eri kulttuureista ja eri aikakaudelta peräisin olevia kulttiaiheita. Kuvissa esiintyi muun muassa aiheita kelttiläisestä aurinkokultista, buddhalaisen opin taosymboleista sekä maagisia mietiskelykuvioita. Nuoret voivat ilmaista tiedostamattaan uskonnollisia käsityksiä ja kokemuksia näiden symbolien ja mallien avulla. (Tamm 1988, 39-40.)

21 6. RUKOUS Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa (Katekismus 2000, 102). Ihminen tarvitsee rukousta. Se on välttämätön kanava ihmisen ja Jumalan välisen suhteen syntymisessä ja säilymisessä. Rukous voi olla kiitosta, ylistystä, pyyntöä, kuuntelemista tai esirukousta. Rukoukseen ei tarvita mitään hienoja lauseita, vaan rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa. Yhtä tärkeätä kuin on asioidensa kertominen Jumalalle, on myös kuunteleminen, mitä Jumalalla on sanottavanaan. Rukous on hiljentymistä Jumalan kasvojen edessä ja elämän uskomista Jumalan hoitoon. (Katekismus 2000, 102.) Raamatussa kerrotaan miten Jeesus itse opetti ihmisiä rukoilemaan. Yksi tunnetuimpia Jeesuksen opettamia rukouksia on Isä Meidän -rukous. Rukous on keskeinen osa uskonnollista elämää. Rukous on uskonnollisen käyttäytymisen yleinen muoto. Samalla se kuitenkin on yksityinen, vaikeasti kuvatta ja tutkittava asia, koska ihmiset rukoilevat eri syistä, eri tavoin ja eri olosuhteissa. Jokainen ihminen antaa itse rukoukselle arvon oman asenteensa, rukouksen aiheen ja syyn kautta. (Tamm 1988, 62.) Esirukouksessa toteutuu Raamatun käsky: Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. (Gal. 6:2) Se onkin rakkautta, pyhää palvelemista. Esirukous elää seurakunnan keskellä ihmisten rukoillessa toisten puolesta. Monet ovat niin sanottuja hiljaisia esirukoilijoita, jotka eivät tee numeroa rukoilemisestaan. Joskus voi olla viisasta ja toiselle toivoa antavaa kertoa rukoilevansa hänen puolestaan. Esirukouksessa oleellista ei ole rukoilijan tahdon toteutuminen toisen elämässä vaan, että hänen elämänsä ohjautuu Jumalan hoitoon. Esirukoilija jättää lähimmäisensä Jumalan sydämelle. (Aaltonen 1996, 122-123.) Aluksi lapsen rukouselämä muodostuu vanhempien esirukouksesta. Monesti luullaan, että lapsen kanssa voidaan rukoilla vasta hänen oppiessa puhumaan. Mutta kun lapsi tulee ensimmäisen kerran kauteen, jolloin pelko joutua vanhemmista eroon on pinnalla, voi säännöllisesti luetulla rukouksella olla hyvä vaikutus lapsen pelkoon. Rukous voi vaimentaa pelkoa ja luoda tilalle turvallisuuden ja rauhallisuuden tunteita. Tällöin lapsi

22 alkaa aistia kolmannen osapuolen läsnäolon. Lapsen alkaessa matkia rukoilemista, voidaan rukousta ruveta harjoittamaan useammin. Pian rukoilemisesta tulee lapselle rituaali, joka luo turvaa arkipäiviin. Lapsi ei kuitenkaan suoranaisesti vielä ymmärrä rukouksen merkitystä. (Tamm 1988, 65.) Ala-asteella lapsi ymmärtää rukouksen olevan vapaaehtoista. Hän rukoilee hyvin konkreettisia asioita, rukouselämää hallitsevatkin pyyntörukoukset. Lapsi alkaa myös huomata, ettei kaikkiin rukouksiin vastata. 10-12 -vuotiaana lapsi ymmärtää rukouksen olevan henkilökohtainen yhteys Jumalan kanssa. Lapsi voi kertoa Jumalalle salaisimmatkin asiansa, näin rukous muodostuu hiljaiseksi keskusteluksi Jumalan kanssa. Murrosiässä lapsi kokee uskonnollisia ristiriitoja ja epäilyjä, kuitenkin hän jatkaa rukoilemista. Nuoren kypsyessä hengellisesti, voi rukous muodostua hänelle elämän moninaisten asioiden nöyräksi vastaanottamiseksi ja kiitollisuudeksi siitä, mitä hänelle annetaan.(tamm 1988, 74-77.) 7. KUMMIOPPAAN TYÖSTÄMINEN Produktio lähti käyntiin ajatuksesta tuottaa kummeille jotain konkreettista apua kummiuden vahvistamiseen. Tukea produktiolle antoi Helkomaan & Hytösen (2001) tekemä opinnäytetyö. Työstä kävi ilmi, että kummit kaipaavat tukea omaan tehtäväänsä, eivätkä he koe kirkon tarjoaman tuen olevan riittävää. Näin omalta osaltaan opinnäytetyön tekijät olisivat produktion myötä vahvistamassa kummiutta sekä herättämässä keskustelua kirkon piirissä kummiudesta ja sen riittävyydestä. Alussa laadittiin aikataulu produktion etenemisen suhteen. Sen mukaan teoria olisi kerättynä syksyn 2002 aikana. Vanhemmille suunnattu kysely ja sitä edeltävä koekysely toteutettaisiin talven 2003 aikana. Oppaaseen tuleva materiaali olisi koossa kevään 2003 lopulla. Kesän aikana työstettäisiin opas valmiiksi. Raportin kirjoittaminen ja oppaan viimeistely jäisivät syksyyn 2003.

23 Produktion käynnistämisen alkajaisiksi todettiin, että tarvitaan avuksi yhteistyökumppani toteuttamaan produktiota. Yhteistyökumppaniksi kysyttiin Pieksämäen kaupunkiseurakuntaa. Kyseinen seurakunta tuntui luontevimmalle vaihtoehdolle, koska se on opiskelupaikkakunnalla. Seurakunnan kirkkoherra innostui kummioppaan ajatuksesta siinä määrin, että oli valmis lähtemään yhteistyöhön mukaan. Kummioppaaseen oli tarkoitus liittää muun muassa vanhempien odotuksia ja käytännön ideoita siitä, mitä kummi voi tehdä kummilapsensa kanssa. Tämän toteutumiseksi päätettiin toteuttaa kysely yhteistyöseurakunnan alueella. Jotta kummioppaaseen saataisiin myös seurakunnan työntekijöiden kommentteja muun muassa siitä, mitä kummilapsen kanssa voisi tehdä, päätettiin lähettää yhteistyöseurakunnan työntekijöille sähköpostia. Kummioppaaseen valittiin sisällöksi kummiuteen liittyvät perusasiat, kuten tietoa kummiudesta ja kasteesta. Helkomaan & Hytösen (2001) opinnäytetyössä käy ilmi, että kummit kaipaavat opastusta edellä mainituissa asioissa sekä käytännön ideoita, mitä kummilapsen kanssa voisi tehdä. Näiden lisäksi oppaaseen päätettiin laittaa tietoa rukouksesta ja erityisesti vielä esirukouksesta. Onhan rukous yksi kummin tärkeimmistä välineistä toteuttaa kummiutta. Rukoustiedon lisäksi vihkoon päätettiin liittää joitain rukouksia, kuten esi-, ilta- ja ruokarukousmalleja. Näitä kummi voi opettaa kummilapselleen sekä käyttää esirukouksen mallia rukoillessaan kummilapsensa puolesta. Rukousmallien kautta kummin on ehkä helpompi alkaa rukoilemaan ennen kuin rohkaistuu itse käyttämään omia sanojaan rukouksessa. Kummioppaan loppuosaan laitettiin vielä niin sanotut kummilapsisivut, joille kummi voi liittää kuvan kummilapsesta sekä merkitä tärkeimpiä tietoja, kuten lapsen syntymäajan sekä vanhempien ja muiden kummien yhteystiedot. Kummioppaaseen liitettiin lisäksi aiheeseen sopivia kuvia, jotka ovat opinnäytetyön tekijän sukulaisen piirtämiä. Opas tulostettiin A5-koossa, jolloin siitä tuli mielekkään kokoinen. Oppaan loppuun laitetun lähdeluettelon avulla lukija voi halutessaan perehtyä enemmän kyseessä oleviin aiheisiin. Selkeyden vuoksi päätettiin lähdeviittaukset merkitä yläindeksillä. Näin lähdemerkinnät tekstissä eivät häiritse lukijaa. Fontiksi valittiin Comic Sans MS selkeytensä ja tyylinsä perusteella. Kansilehden värillinen paperi antaa oppaalle ilmeikkyyttä. Lisäämällä kuvia tekstin joukkoon, saatiin oppaan ulkomuotoon keveyttä.

24 Kummioppaan nimeksi valittiin useasta vaihtoehdosta Yhdessä kulkien -opas kummeille. Produktion aikana kummius muovautui ajatukseksi yhdessä kulkemisesta koko elämän ajan. Kummius ei saisi olla vain hetkellisiä yhteydenottoja, vaan koko elämän mittaista rinnalla kulkemista. 8. TIEDON KERUU OPASTA VARTEN Oppaaseen haluttiin eri-ikäisten lasten vanhempien sekä kirkon työntekijöiden ideoita muun muassa kummiuden hoitamisesta. Ideoiden saamiseksi lähetettiin sähköpostia seurakuntien työntekijöille sekä kysely vanhemmille. Näillä ei ollut pääpainoa opinnäytetyössä, vaan ne olivat yksi väline tiedon keräämisessä opasta varten. 8.1 Kysely eri-ikäisten lasten vanhemmille Ennen varsinaista kyselyn toteuttamista tehtiin koekysely, jotta saataisiin selville kyselylomakkeen toimivuus. Koekysely jaettiin tuttujen kautta muutamille ihmisille. Vastauksia ei käytetty analysoidessa tuloksia. Tarkoituksena oli saada selville mitä vanhemmat toivovat kummien tekevän kummilastensa kanssa ja saada näin ollen kummivihkoa varten käytännöntoteutusvinkkejä. Siksi koekyselyn jälkeen lisättiin lomakkeeseen yksi kysymys; mitä kummi tekee lapsenne kanssa? Diakin aikaisemmasta tutkimuksesta (Helkomaa & Hytönen) käy ilmi, että kummit kaipaavat ideoita kummiuden toteuttamiseen käytännössä. Kyselylomake (liite 1) oli yhden sivun mittainen. Lomake sisälsi viisi kysymystä, joista kolme oli avoimia kysymyksiä ja kaksi vaihtoehto kysymyksiä. Avoimilla kysymyksillä tahdottiin varmistaa, että ihmiset vastaisivat omien ajatustensa mukaisesti, eikä opinnäytetyön tekijöiden johdattelun mukaan. Kyselystä ei haluttu tehdä pitkää, jotta ihmiset jaksaisivat keskittyä vastauksiinsa. Kyseisillä kysymyksillä saatiin tarvittava tieto kummiopasta varten.

25 Kysely toteutettiin eri-ikäisten lasten vanhemmille Pieksämäen kaupunkiseurakunnan alueella. Otannan suuruus oli 70. Kyseiset henkilöt valittiin satunnaisotannalla seurakunnan väestörekisteristä. Jotta saataisiin monipuolinen kuva siitä, mitä kummi voi tehdä kummilapsensa kanssa eri ikävaiheissa, jaettiin otanta viiteen eri luokkaan; vuonna 2002 syntyneiden, 3-6 -vuotiaiden, 10 -vuotiaiden, 12 -vuotiaiden ja rippikouluikäisten lasten vanhemmat. Kysely lähetettiin yhteistyöseurakunnan kautta. Siihen liitettiin mukaan vastauskirjekuori postimerkillä ja osoitteella varustettuna. Näin palauttaminen tehtiin mahdollisimman vaivattomaksi. Vastauksia tuli yhteensä 42, mikä on riittävä, koska vastausprosentti on tällöin 60. 8.2 Sähköpostitiedustelu seurakuntien työntekijöille Sähköpostitiedustelussa (liite 2) työntekijöiltä kysyttiin, kuinka seurakunnat tukevat kummiutta sekä ehdotuksia kummiopasta varten. Lähetimme tiedustelun yhteistyöseurakunnan seitsemälle työntekijälle. Vastauksia tuli takaisin kolme lähetetystä. Vastauksien vähyyden vuoksi ja monipuolisuuden takaamiseksi tiedustelu lähetettiin uudestaan useampaan seurakuntaan. Seurakunnat valittiin sattumanvaraisesti. Postia lähetettiin yhteensä 20:lle seurakunnan lapsi-, varhaisnuorisoja nuorisotyön edustajalle sekä papille. Vastauksia tuli takaisin neljä. 9. TULOSTEN ANALYSOINTIA Kappaleessa käsitellään lasten vanhemmille lähetetyn kyselyn ja seurakuntien työntekijöille tehdyn sähköpostitiedustelun tuloksia.

26 9.1 Kyselyn antia Kuviosta 1 voidaan havaita vanhempien mieltävän kummin tärkeimmäksi tehtäväksi olla lapsen aikuinen ystävä ja tuki. (liite 1, kysymys 2) Tärkeiksi tehtäviksi koettiin myös vanhempien tukeminen lapsen kasvatuksessa ja kumminlapsen muistaminen merkkipäivinä. Yllättävän pieni määrä vanhemmista (21 %) koki tärkeäksi kristillisen kasvatuksen antamisen. Jotkut vanhemmista kokivat tärkeäksi kummin pitävän yhteyttä lapseen puhelimitse. Muutama vanhempi piti kummin tehtävänä jotain muuta, kuten esirukoilijana olemista. 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % muistaa merkkipäivinä olla yhteydessä puhelimitse olla vanhempien tukena lapsen kasvatuksessa olla lapsen aikuinen ystävä ja tuki antaa kristillistä kasvatusta muu KUVIO 1. Kummin tehtävät kummilapsen vanhempien mielestä Kuviosta 2 näkyy, mitä vanhemmat toivoisivat kummin tekevän kummilapsensa kanssa (liite 1, kysymys 4). Suurin osa vanhemmista toivoi kummin olevan osa kummilapsensa arkielämää (67 %), muun muassa antamalla aikaansa lapselle, olemalla kiinnostunut lapsesta, keskustelemalla, rakastamalla, välittämällä ja kuuntelemalla. Muutamat vanhemmista toivoivat kummin touhuavan lapsen kanssa, pitävän yhteyttä sekä vievän lasta kodin ulkopuolelle, esimerkiksi elokuviin, huvipuistoon tai uimaan.

27 toimintaa kodin ulkopuolella kasvattaja/tukija touhuamista lapsen kanssa osa arkielämää pitää yhteyttä/muistaa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % KUVIO 2. Mitä vanhemmat toivoisivat kummin tekevän kummilapsensa kanssa? Kysymyksessä 3 tiedusteltiin vanhemmilta, mitä kummit tekevät kummilapsensa kanssa. Neljä vastausta jouduttiin hylkäämään epäselvyyksien vuoksi. Vastauksista nousi esille kummien tekevän jo samoja asioita kuin mitä vanhemmat toivoivat heidän tekevän. Nähtävästi siis kummien käyttämä aika kummilapsensa kanssa olemiseen ei kuitenkaan ole ollut riittävä. Lomakkeessa kysyttiin myös vanhempien mielipidettä kummiuden päättymisestä (liite 1, kysymys 5). 83 % oli sitä mieltä, ettei kummius lopu koskaan. Kaksi vastaajaa koki kummiuden päättyvän lapsen konfirmointiin ja yksi siihen, kun lapsi perustaa oman perheen. 9.2 Sähköpostitiedustelun antia Seurakunnan eri työaloille lähetettyjen sähköpostitiedusteluiden (liite 2) tarkoituksena oli kartoittaa työntekijöiden näkemyksiä kummiudesta. Kaikki vastanneet kokivat seurakuntien antaman tuen kummeille olevan riittämätöntä. Kaikki mielsivät kummin tehtäväksi lapsen kasvattamisen yhdessä vanhempien kanssa. Lisäksi joku korosti kummin ensisijaista tehtävää esirukoilijana toimimisena, toinen mainitsi kummin olevan lapsen turvallinen aikuisystävä. Vastauksista heijastui yhteinen ajatus siitä, että kummin tehtävänä olisi olla mukana lapsen arkielämässä.

28 Sähköpostia lähetettiin yhteensä 27 työntekijälle. Vastauksia tuli takaisin seitsemän. Vastauksien vähyys saattaa omalta osaltaan kertoa seurakuntien työntekijöiden kiinnostuksen tasosta kummiutta kohtaan. Vastauksien määrään saattoi myös vaikuttaa tiedustelun suorittamisen ajankohta, joka sattui alkusyksyn kiireisiin. 10. YHDESSÄ KULKIEN 10.1 Aiheen valinta Lapsi tarvitsee välittäviä aikuisia ympärilleen. Kummi voi olla kodin ulkopuolinen tärkeä aikuinen lapsen elämässä. Näyttää sille, että kirkko on unohtanut yhden tärkeän voimavaransa, kummit. Itse ollessamme kummeina emme ole saaneet minkäänlaista tukea kummin tehtävässämme. Myöskään seurakuntien työntekijät eivät koe kummiuden tukemisen olevan riittävää. Yhteiskunnallisella tasolla kummin rooli on muuttunut. Enää kummit eivät välttämättä itsekään tiedä omaa tehtäväänsä. Myöskään lapsen vanhemmat eivät tunnu tietävän mikä on kummiuden alkuperäinen merkitys. Nykyään vanhemmat valitsevat lapsensa kummiksi henkilön, joka on läheinen heille itselleen. Kummivalinnassa ei pidetä enää tärkeänä kummin kristillisenä kasvattajana toimimista ja sen mukanaan tuomia edellytyksiä kummista. Mielenkiinto aihetta kohtaan nousi omien kummikokemusten ja kummiuden tukemiseen vaikuttamisen pohjalta. Tahdoimme omalla panostuksella olla kohottamassa kummiuden arvoa. Koska eri tukimuodoille kummiuden tukemisessa tuntui olevan tarvetta, päätimme työstää oppaan kummeille. Lisäpontta aihevalintamme sai sen ajankohtaisuudesta. 10.2. Johtopäätöksiä Yleinen oletus on, että kummi tuo lahjoja ja muistaa merkkipäivinä kummilastaan. Kuitenkin lapsen vanhemmat odottavat muutakin lapsen kummilta. Kuten kyselymme