LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 42/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-48 Annettu julkipanon jälkeen 24.9.2009 ASIA HAKIJA Kahden aallonmurtajan pysyttäminen vesialueella kiinteistön Kotiranta RN:o 2:117 edustalla, Orivesi Virtanen Kalle HAKEMUS Suunnitelma Kalle Virtanen on 11.3.2009 ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa pysyttää kaksi aallonmurtajaa/tekoniemekettä vesialueella omistamansa kiinteistön Kotiranta RN:o 2:117 edustalla sekä lupaa pysyttää toisen aallonmurtajan ja mainittuun tilaan osittain kuuluvan luodon välinen vedenalainen täyttöalue Oriveden kaupungin Rajalahden kylässä hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti. Aallonmurtajien rakentaminen on aloitettu vuonna 1935 ja aallonmurtajat ovat valmistuneet vuonna 1991, minkä jälkeen on tehty vain vähäisiä korjaustöitä. Hakijan mukaan aallonmurtajien tarkoituksena on niiden välissä sijaitsevan hakijan omistaman tilan Kotiranta RN:o 2:117 venevalkaman suojaaminen haitalliselta aallokolta ja kovilta tuulilta. Vedenalaisen täytön tarkoituksena on edellä mainitun lisäksi tilan kulkuyhteyksien turvaaminen. Täyttöä on suoritettu siten, että aallonmurtajan ja sen lounaispuolella sijaitsevan luodon välistä vesialuetta on täytetty kivillä. Kyseisellä vesialueella on ennestään ollut vedenalaisia kallioita ja luonnonkiviä. Tilan ranta on pääosin kalliosta ja kivestä muodostuva pienehkö niemi, joka sijaitsee suuremman lahden pohjukassa. Aallonmurtajat on rakennettu rannan edustalle kallioiden ja suurten luonnonkivien päälle. Aallonmurtajien pohjalla on luonnonkiviä, joiden välissä on savea ja pintamaana soraa ja istutuksiin tarvittavaa multaa. Aallonmurtajat on maisemoitu istuttamalla niihin koriste- ja havupuita, pensaita ja pinnalle nurmikkoa. Kivestä rakennetut aallonmurtajat ja luodolle johtava vedenalainen kannas ovat hakijan mukaan juurtuneet osaksi rantamaisemaa, eikä niistä liukene vesistöön samentavaa maa-ainesta. Rannan edustalla ei ole havaittavissa virtauksia. Aallonmurtajilla ei hakemuksen mukaan ole vaikutusta veden vaihtuvuuteen rannan edustalla, koska aallonmurtajien välinen venevalkama on pinta-alaltaan suuri ja aallonmurtajien ulkopuolella on kumpaankin suuntaan vapaata rantaviivaa yli 100 m. Havaintoja vesikas-
HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN 2 villisuuden rehevöitymisestä, levistä tai veden samentumisesta tilan edustalla ei ole tehty. Aallonmurtaja 1 on noin 22 m pitkä ja noin 5 m leveä kärjestä ja noin 7,5 m leveä tyvestä. Pinta-alaltaan se on noin 140 m 2. Aallonmurtaja 2 on noin 17 m pitkä ja noin 3 m leveä kärjestä ja noin 6 m leveä tyvestä. Pinta-ala on noin 72 m 2. Aallonmurtajien korkeus vedenpinnasta on noin 0,5 m. Venevalkaman pohjukkaa on ruopattu alkuperäisestä rantaviivasta maalle päin noin 4-5 m. Venevalkaman leveys aallonmurtajien kärjessä on noin 29 m ja tyvessä noin 13,5 m. Valkaman pinta-ala on noin 440 m 2 ja veden syvyys noin 0,5-0,8 m. Hankealue sijaitsee Vesijärven pohjoispäässä. Vesijärvi kuuluu Kokemäenjoen vesistöön. Järven vedet virtaavat pohjoisesta etelään ja laskevat Kangasalan Huutijärvellä olevan Vääksynjoen kautta Längelmäveteen ja siitä Roineeseen. Aallonmurtajat sijaitsevat Rajalahden kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:1. Hankkeelle on Rajalahden osakaskunnan ja naapurikiinteistöjen omistajien suostumukset. Suostumuksille on asetettu seuraavia ehtoja: - tilanne tulee säilyttää muuttumattomana - lisärakennelmia ei tule rakentaa - aallonmurtajan ja luodon välinen alue tulee säilyttää täysin avonaisena - rantavesiä ei tule liata kesäaikana uintikelvottomiksi mahdollisten korjaustöiden yhteydessä Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Oriveden kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 11.5.2009. Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET 1) Pirkanmaan ympäristökeskus on todennut, että suoritetussa tarkastuksessa 22.7.2008 on todettu, että aallonmurtajan 1 ja luodon välillä on suoritettu täyttöä ilmeisesti tarkoituksessa rakentaa maakulkuyhteys luodolle. Ympäristökeskuksen käsityksen mukaan tällainen osittain vedenalainen täyttö ei ole tarpeellista. Ympäristökeskus on katsonut, että hakijalle voidaan myöntää lupa kahden aallonmurtajan säilyttämiseen, mutta ei täyttöön, joka on aallonmurtajan 1 ja luodon välissä.
3 2) Oriveden kaupungin ympäristölautakunta on katsonut, että aallonmurtajien pysyttämiseen voidaan myöntää lupa edellyttäen, että lisärakennelmia ei tehdä, aallonmurtajan ja luodon välinen alue pysyy avonaisena eikä siten muodosta estettä virtauksille, ja mahdollisesti myöhemmin koneellisesti tehtäville korjaustöille pyydetään kulloinkin erillinen lupa Pirkanmaan ympäristökeskukselta. Hakijan selitys Hakijalle on varattu tilaisuus antaa selityksensä muistutusten, vaatimusten ja mielipiteiden johdosta. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Selityksessään hakija toteaa 1) Pirkanmaan ympäristökeskuksen muistutuksen osalta muun muassa, että ympäristökeskuksen käsitys siitä, että aallonmurtajan 1 ja luodon välisen täytön tarkoitus on ollut rakentaa maakulkuyhteys luodolle, on väärä. Luoto sekä luodon ja aallonmurtajan välissä olevien kallioiden ja kivien muodostama kannas toimii osaltaan vedenalaisena aallonmurtajana, joka vaimentaa suurta aallokkoa suojaten venevalkamaa. Maakulkuyhteyttä luodolle ei ole ollut tarkoitus rakentaa, koska se rajoittaisi veden vaihtuvuutta ja virtauksia. Suurin osa vedenalaisesta täytöstä on tehty ennen vuotta 1967. Sen jälkeen on tehty vain vähäisiä korjauksia. Täyttö on tehty todellista tarvetta varten aallonmurtajan jatkeeksi suojaamaan venevalkamaa suurilta aalloilta sekä maatilan päivittäisten ja välttämättömien kulkuyhteyksien turvaamiseksi. Aallonmurtajan ja luodon välillä on molemmin puolin vedenalaisia kallioita ja suuria 2 3 m 3 :n suuruisia luonnonkiviä, joiden joukkoon on lisätty järvenpohjasta siirtämällä samanlaisia kiviä vuosina 1935 1967 hakijan isän toimesta. Aallonmurtajan ja luodon väliin lisättyjen kivien siirtely takaisin ja täytön purkaminen ei ilman kohtuuttomia kustannuksia olisi mahdollista. 2) Oriveden kaupungin ympäristölautakunnan muistutuksen osalta hakija on todennut muun muassa, ettei lisärakentamista tai aallonmurtajien ja kannaksen laajentamista ole tarkoitus suorittaa. Aallonmurtajan ja luodon välinen vedenalainen täyttöalue on tähän asti luonnostaan pysynyt ja tulee edelleenkin pysymään täysin avonaisena. Estettä veden vaihtuvuudelle ja virtauksille ei pääse syntymään, koska täyttöalueen pohja on kalliota ja kivikkoa ja alue sijaitsee suuren järvenselän rannalla ja on siten altis aallokolle ja tuulille. Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Kalle Virtaselle luvan pysyttää kaksi jo rakennettua aallonmurtajaa ja vedenalainen täyttöalue kiinteistön Kotiranta RN:o 2:117 edustalla Rajalahden osakaskunnan hallinnoimalla yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Oriveden kaupungin Rajalahden kylässä hakemuksen mukaisesti. Aallonmurtajista ja vedenalaisesta täyttöalueesta ei ole aiheutunut eikä ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä.
4 Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Aallonmurtajat on pidettävä asianmukaisessa ja maisemallisesti hyväksyttävässä kunnossa. 2) Aallonmurtajan 1 ja sen lounaispuolella sijaitsevan luodon välinen täyttöalue on pidettävä täysin avonaisena eikä lisätäyttöä saa suorittaa. Perustelut Lainkohdat Aallonmurtajat ja vedenalainen täyttöalue ovat tarpeen hakijan omistaman kiinteistön järkiperäistä käyttöä ja vesikulkuyhteyksiä varten. Rakennelmat ovat vähäisiä, eivätkä ne mainittavasti estä vedenvirtausta alueella. Rakenteet ovat olleet paikoillaan jo vuosikymmeniä. Hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesialuetta hallinnoiva osakaskunta on antanut hankkeelle suostumuksensa. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Ympäristölupavirasto viittaa Pirkanmaan ympäristökeskuksen ja Oriveden kaupungin ympäristölautakunnan muistutusten osalta lupamääräyksiin ja päätöksen perusteluihin. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän päätöksen käsittelymaksu on 220 euroa Maksu on määrätty ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetuksen (1388/2006) ja sen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. Kysymys on vähäisestä ja pelkästään yksityistä tarvetta varten vireillepannusta asiasta.
5 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Jukka Leinonen Saku Hurskainen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen. Asian on esitellyt esittelijä Saku Hurskainen. SH/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 26.10.2009. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi-Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Asemapäällikönkatu 14, 00520 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 610 121 telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.