TUOTANTOTUKI, KULTTUURIYHDISTYKSET JA -RYHMÄT, AMMATTILAISET Kvltk 27.2.2019 6 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa jo vakiintuneeksi muodostuneen neljän konsertin sarjan vuoden 2019 aikana. Ainon vieraana -konserttien tarkoituksena on rikastuttaa Tuusulan musiikkielämää ja nostaa esiin Aino-salia kulttuurin tapahtumapaikkana. Lisäksi tarjoamme tuusulalaisille ja muille lähiseudulla asuville musiikin ystäville mahdollisuuden kuulla korkeatasoisia konsertteja. Tavoitteenamme on talouden salliessa tarjota pianoresitaalien lisäksi vähintään yksi kamarimusiikkikonsertti, minkä mahdollistamiseksi haettava avustus on aiempina vuosina saatua avustusta suurempi. Ainon vieraana - konserttisarja on järjestetty vuodesta 2010 ja sitä on alusta asti tukenut Tuusulan kunta. NETTY 3 000 1 500 1500 Palkat ja palkkiot 2500 Oma rahoitus Tilakustannukset Lipputulot 400 (käsiohjelmamaksut) Tarvikkeet 350 Tuusulan kunnan avustus 3000 Kuljetukset Muut julkiset avustukset Tiedotus Muulta haetut avustukset Muut kustannukset 550 (flyygelin viritykset) Muu rahoitus yhteensä 3400 yhteensä 3400 2018 Tuusulan kulttuurilautakunta 1500 e Ainon vieraana -konserttisarjan tuottamiseen 2017 Tuusulan kulttuurilautakunta 2000 e Ainon vieraana -konserttisarjan tuottamiseen 2016 Tuusulan kulttuurilautakunta 2000 e Ainon vieraana -konserttisarjan tuottamiseen
2. Keski-Uudenmaan Teatteri KUT / Noora Laitinen / rek.kerava KUTin ympärivuotinen ja säännöllinen teatteritoiminta jatkuu Tuusulassa vuonna 2019. Krapin kesäteatterin lisäksi KUT järjestää esityksiä Halosenniemessä ja on mukana Tuusulan Taiteiden Yössä elokuussa 2019. Tulevana vuonna KUT tuottaa Tuusulaan kolme eri näytelmää sekä muuta alueelle kohdistuvaa teatteritoimintaa. Hakemuksemme kohdentuu Kultakausi, Tankki Täyteen 2 - Maallamuuttajat sekä Mimmi Lehmä ja Varis - suuri pannukakkuseikkailu -esitysten tuotantokuluihin. 40 000 27 000 27 000 (sis. 3 näytelmää) (sis. 3 näytelmää) Palkat ja palkkiot 193 398 Oma rahoitus Tilakustannukset 840 Lipputulot 236 900 Tarvikkeet 14 000 Tuusulan kunnan avustus 40 000 Kuljetukset 1 500 Muut julkiset avustukset Tiedotus 21 000 Muulta haetut avustukset Muut kustannukset 46 162 Muu rahoitus yhteensä 276 900 yhteensä 276 900 2018 2017 2016 Tuusulan kunta, toiminta-avustus 30 000 e, Keravan kaupunki, toiminta-avustus 30 000 e, Taiteen edistämiskeskus, harkinnanvarainen valtionavustus 100 000 e, Alfred Kordelinin säätiö, juhlavuosiapuraha 13 000 e Tuusulan kunta, toiminta-avustus 37 000 e, Keravan kaupunki, toiminta-avustus 40 000 e, Taiteen edistämiskeskus, harkinnanvarainen valtionavustus 105 000 e Tuusulan kunta, toiminta-avustus 27 000 e, Keravan kaupunki, toiminta-avustus 40 000 e, Taiteen edistämiskeskus, harkinnanvarainen valtionavustus 105 000 e
3. Meidän Festivaali / Järvenpään Sibelius-seura ry / Petra Piiroinen / rek. Järvenpää XXIII Meidän Festivaalin järjestämiseen 28.7.-3.8.2019. Meidän Festivaali on tullut tunnetuksi taiteellisesti tinkimättömänä, ennakkoluulottomana ja klassisen musiikin konserttikonventioita ravistelevana kamaritaidetapahtumana Tuusulanjärven ympäristössä, jonka monipuolisuus on suoraa seurausta tekijöidensä ketteryydestä, uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta. Vuonna 2019 Kamus-kvartetti avaa kautensa festivaalin taiteellisena johtajana jatkaen edeltäjänsä Pekka Kuusiston vahvasti teemallisella linjalla. Kamuksen avaus nivoutuu monella tapaa ajankohtaiseen Muutoksen tematiikkaan, joka kumpuaa niin festivaalin sisäisestä muutoksesta kuin toimintaympäristömme huomiota äänekkäästi vaativista, toisinaan pelottavistakin muutoksista. Kesällä 2019 festivaali kerää jälleen yhteen Tuusulanjärvelle omien alojensa mielenkiintoisimpia osaajia ja festivaaliviikon yli 20 tapahtumaa tuovat kamarimusiikin ja monimuotoisen taiteen yleisön kosketusetäisyydelle intiimeihin konserttipaikkoihin, mm. Halosenniemeen, Tuusulan kirkkoon, Olympiakasarmille ja Krapin Pajalle. Valtakunnallisesti merkittävä ja kansainvälisesti tunnettu taidetapahtuma kasvattaa koko alueen tunnettuutta ja vetovoimaa ja tuo maailmanluokan taiteilijoita paikallisen ja laajasti muualtakin saapuvan ylesiön ulottuville ainutlaatuisen oivaltavissa konserttikonsepteissa. 10 000 7 500 7 500 Palkat ja palkkiot 102 520 Oma rahoitus Tilakustannukset 10 000 Lipputulot 39 000 Tarvikkeet 4 400 Tuusulan kunnan avustus 10 000 Kuljetukset 6 000 Muut julkiset avustukset 48 500 Tiedotus 8 000 Muulta haetut avustukset 30 000 Muut kustannukset 33 580 Muu rahoitus 37 000 yhteensä 164 500 yhteensä 164 500
2018 Tuusulan kunta 7500 e, Järvenpään kaupunki 23 500 e, Taiteen edistämiskeskus 25 000 e, Oskar Öflunds Stiftelse 3 000 e, Musiikin edistämissäätiö 2000 e, Yhdysvaltain suurlähetystö 342 e 2017 2016 Tuusulan kunta 8 000 e, Järvenpään kaupunki 23 300 e, OKM 22 000 e, SKR 15 000 e, Musiikin edistämissäätiö 3 000 e, Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto 500 e, OKM: Meidän Festivaalin kulttuurimatkailutuotteiden kehittämiseen kotimaassa ja ulkomailla 2018-2019 yhdessä TuMA ry:n kanssa 15 000 e Tuusulan kunta 7500 e, Järvenpään kaupunki 23 100 e, OKM 20 000 e, SKR 15 000 e, Musiikin edistämissäätiö 3500 e, Yhdysvaltain suurlähetystö 2 600 USD, Suomi 100 -ohjelma 60 000 e 4. Piilometsän Tarinayhtye / Fiona Tharmaratnam / Tuusula Piilometsän Tarinayhtyeen päiväkotikonsertit Tuusulassa. Piilometsän Tarinayhtye on vuonna 2013 perustettu muusikoista ja musiikkipedagogeista koostuva iloinen ja eloisa taiteilijajoukko, joka on vuosien varrella esiintynyt lukuisissa päiväkodeissa ja palvelutaloissa. Rantatien tarinoita -konserttiohjelmassa esiintyvät musiikkipedagogit: Sari Kallioranta, Pauliina Puukko, Katja Sirkiä ja Fiona Tharmaratnam. Vuorovaikutteisessa musiikkisatukonsertissa lauletaan ja leikitään yhdessä. Lastenlaulujen, tuttujen kansanlaulujen ja suomalaisten klassisen musiikin sävellysten lomassa kuullaan hauskoja kertomuksia Tuusulanjärven taiteilijoista. Päiväkotikonsertteja järjestetään maalishuhtikuussa yhteensä kolmessa eri päiväkodissa Tuusulassa. Konsertit soveltuvat koko päiväkotiväelle (kohderyhmä 1-6-vuotiaat). 1 200 Palkat ja palkkiot 1200 Oma rahoitus 300 Tilakustannukset Lipputulot Tarvikkeet Tuusulan kunnan avustus 1200 Kuljetukset Muut julkiset avustukset Tiedotus Muulta haetut avustukset Muut kustannukset 300 Muu rahoitus yhteensä 1 500 yhteensä 1 500
2018 Porvoon kaupunki 500 e, Sipoon kunta 500 e, Järvenpään kaupunki 700 e / päiväkotikonsertit 2017 Porvoon kaupunki 500 e, Varuboden-Osla 500 e 2016 5. Virtaa Musiikista ry / Jyrki Myllärinen / rek. Helsinki Klassisen musiikin konserttien tuottaminen ikäihmisten palvelu- ja hoivayksiköihin Tuusulan kunnan alueella. Yhden konsertin hinta työnantajakuluineen on n. 300 e + matkat julkisilla liikennevälineillä tai taksilla. 1500 euron avustuksella pystytään toteuttamaan 7 konserttia. Yhdistys perii tilaajilta konserteista 100 euron suuruisen omavastuun, jonka on todettu sitouttavan tilaajaa hoitamaan konserttien järjestelyt ilmaiskonserttia paremmin. Yhdistyksen toiminnan konseptina on viedä kohteisiin taiteelliselta tasoltaan tinkimättömiä esityksiä. Konserteissa esiintyy kitarataiteilija Jyrki Myllärinen (Mum). 1 500 Palkat ja palkkiot 2100 Oma rahoitus Tilakustannukset Lipputulot / maksut Tarvikkeet Tuusulan kunnan avustus 1500 Kuljetukset 100 Muut julkiset avustukset Tiedotus Muulta haetut avustukset Muut kustannukset Muu rahoitus tilaajien omavastuut 700 yhteensä 2200 yhteensä 2200 2018 Suomen kulttuurirahasto 5000 e, klassisen musiikin konserttien järjestäminen ikäihmisten hoivakohteisiin 2017 A. Kordelinin säätiö 5000 e, klassisen musiikin konserttien järjestäminen ikäihmisten hoivakohteisiin 2016 Otto A. Malmin lahjoitusrahasto, klassisen musiikin konserttien järjestäminen ikäihmisten hoivakohteisiin Määräaikaan mennessä saapuneita hakemuksia 5 kpl Myöhässä saapuneita hakemuksia: 0 kpl Haettu yhteensä: 55 700 36 000 36 000
Haun määrä yhteensä : 55 700 Esitys yhteensä: 36 000 Myönnetty yhteensä: 36 000