HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017
|
|
- Kalevi Manninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset 2. Projektiavustukset 2016 a. Kohdeavustukset b. Kansainväliset matka-avustukset c. Kaupunkikulttuuriavustukset d. Avustus yhteisöllisiin kehityshankkeisiin Helsingin mallin hankkeiden avustukset e. Kehittämishankkeet 3. Apurahat ja palkinnot 2016 a. Taideapurahat b. Helsingin kulttuuripalkinto c. Helsingin kulttuuriteko
2 AVUSTUSMUOTO JA SEN TAVOITE TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2016 MUILLE AVUSTUKSILLE 2015 TOIMINTA- AVUSTUK- SET Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset Toiminta-avustuksen tavoite: Mahdollistaa ammattimaisten, vakiintuneiden taide- ja kulttuurilaitosten toimintaa Helsingin mallin erityispainotuksen tavoite: Edistää yhteisöllisiä taiteen tekemisen tapoja. Edistää merkittävästi taide- ja kulttuuripalveluiden alueellista saatavuutta sekä lisää eri-ikäisten ja - taustaisten ihmisten kulttuurista osallisuutta. Tuo taidetta osaksi laajempaa alueellista ja sosiaalista kehitystyötä sekä mahdollistaa uusien toimintamallien muotoutumista taideorganisaatioiden sisällä vakiintuneille helsinkiläisille taide- ja kulttuurilaitoksille Taiteellinen laatu ja vaikuttavuus o merkittävyys taiteenalansa kentässä o ammattimainen ja jatkuva, ympärivuotinen toiminta o palkattu henkilökunta o taiteellinen johto o toiminnan laajuus (esitysten, yleisön, ensi-iltojen määrä erit. Helsingissä) Sosiaalinen vaikuttavuus o yleisöyhteistyö ja osallistavat hankkeet o Helsingin mallin erityispainotuksen arviointikriteerit: tapahtuu pääosin taidetoimijan toimitilojen ja kantakaupungin ulkopuolella kohderyhmänä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita kulttuuritoiminnan suunnittelu ja toteutus tehdään alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa yhteistyössä toiminnan sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja alueellisia vaikutuksia on arvioitu Talous o julkisen tuen osuus menoista enintään 70% * TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2017 MUILLE AVUSTUKSILLE 2016 vakiintuneille helsinkiläisille taide- ja kulttuurilaitoksille Taiteellinen laatu ja vaikuttavuus o merkittävyys taiteenalansa kentässä o ammattimainen ja jatkuva, ympärivuotinen toiminta o palkattu henkilökunta o taiteellinen johto o toiminnan laajuus (esitysten, yleisön, ensi-iltojen määrä erit. Helsingissä) Sosiaalinen vaikuttavuus o yleisöyhteistyö ja osallistavat hankkeet o Helsingin mallin erityispainotuksen arviointikriteerit: tapahtuu pääosin taidetoimijan toimitilojen ja kantakaupungin ulkopuolella kohderyhmänä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita kulttuuritoiminnan suunnittelu ja toteutus tehdään alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa yhteistyössä toiminnan sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja alueellisia vaikutuksia on arvioitu Talous o julkisen tuen osuus menoista enintään 70% * o tasapainoinen talous o avustuksen tarpeellisuus Oppilaitosten osalta lisäksi laajan ja yleisen oppimäärän mukainen taiteen perusopetus sekä ammattiopettajat oppilaat ja opetustunnit julkisen tuen osuus menoista enintään 80% *Ei sovelleta sopimuspohjaisiin avustettaviin, esim. Kaapelimuseot 2
3 AVUSTUSMUOTO JA SEN TAVOITE TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2016 MUILLE AVUSTUKSILLE 2015 o tasapainoinen talous o avustuksen tarpeellisuus Oppilaitosten osalta lisäksi laajan ja yleisen oppimäärän mukainen taiteen perusopetus sekä ammattiopettajat oppilaat ja opetustunnit julkisen tuen osuus menoista enintään 80% *Ei sovelleta sopimuspohjaisiin avustettaviin, esim. Kaapelimuseot TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2017 MUILLE AVUSTUKSILLE
4 AVUSTUSMUOTO JA SEN TAVOITE TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2016 MUILLE AVUSTUKSILLE 2015 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset Toiminta-avustuksen tavoite: Mahdollistaa erilaisten kulttuuri- ja taideyhteisöjen toimintaa Helsingin mallin erityispainotuksen tavoite: Edistää yhteisöllisiä taiteen tekemisen tapoja. Edistää merkittävästi taide- ja kulttuuripalveluiden alueellista saatavuutta sekä lisää eri-ikäisten ja taustaisten ihmisten kulttuurista osallisuutta. Tuo taidetta osaksi laajempaa alueellista ja sosiaalista kehitystyötä sekä mahdollistaa uusien toimintamallien muotoutumista taideorganisaatioiden sisällä vakiintuneille helsinkiläisille taide- ja kulttuuriyhteisöille Taiteellinen laatu ja vaikuttavuus o moninaisuuden lisääminen taiteenalansa kentässä o vakiintunut, jatkuva toiminta o ammattimainen johto o toiminnan laajuus (esitysten, yleisön, ensi-iltojen ja,jäsenten määrä erit. Helsingissä) Sosiaalinen vaikuttavuus o yleisöyhteistyö ja osallistavat hankkeet o Helsingin mallin erityispainotuksen arviointikriteerit: tapahtuu pääosin taidetoimijan toimitilojen ja kantakaupungin ulkopuolella kohderyhmänä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita kulttuuritoiminnan suunnittelu ja toteutus tehdään alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa yhteistyössä toiminnan sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja alueellisia vaikutuksia on arvioitu Talous o Julkisen tuen osuus menoista 70% o tasapainoinen talous TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2017 MUILLE AVUSTUKSILLE 2016 vakiintuneille helsinkiläisille taide- ja kulttuuriyhteisöille Taiteellinen laatu ja vaikuttavuus o moninaisuuden lisääminen taiteenalansa kentässä o vakiintunut, jatkuva toiminta o ammattimainen johto o toiminnan laajuus (esitysten, yleisön, ensi-iltojen ja,jäsenten määrä erit. Helsingissä) Sosiaalinen vaikuttavuus o yleisöyhteistyö ja osallistavat hankkeet o Helsingin mallin erityispainotuksen arviointikriteerit: tapahtuu pääosin taidetoimijan toimitilojen ja kantakaupungin ulkopuolella kohderyhmänä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita kulttuuritoiminnan suunnittelu ja toteutus tehdään alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa yhteistyössä toiminnan sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja alueellisia vaikutuksia on arvioitu Talous o Julkisen tuen osuus menoista 70% o tasapainoinen talous o avustuksen tarpeellisuus Oppilaitosten osalta lisäksi tavoitteellinen taidekasvatus oppilaiden ja opetustuntien määrä julkisen tuen osuus menoista enintään 80% Ei myönnetä kaupunginosayhdistyksille julkaisutoimintaan, tallenteisiin, radiotoimintaan tms. yhteisöille, joiden kattojärjestöt ovat kaupungin tuen piirissä 4
5 AVUSTUSMUOTO JA SEN TAVOITE TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2016 MUILLE AVUSTUKSILLE 2015 o avustuksen tarpeellisuus Oppilaitosten osalta lisäksi tavoitteellinen taidekasvatus oppilaiden ja opetustuntien määrä julkisen tuen osuus menoista enintään 80% Ei myönnetä kaupunginosayhdistyksille julkaisutoimintaan, tallenteisiin, radiotoimintaan tms. yhteisöille, joiden kattojärjestöt ovat kaupungin tuen piirissä TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2017 MUILLE AVUSTUKSILLE
6 AVUSTUSMUOTO JA SEN TAVOITE TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2016 MUILLE AVUSTUKSILLE 2015 PROJEKTI AVUSTUK- SET Kohdeavustukset Mahdollistaa ammattitaiteen vapaan kentän elinvoimaisuutta sekä monipuolista taideja kulttuuritarjontaa Helsingissä Helsingin mallin erityispainotuksen tavoite: Edistää yhteisöllisiä taiteen tekemisen tapoja. Edistää merkittävästi taide- ja kulttuuripalveluiden alueellista saatavuutta sekä lisää eri-ikäisten ja - taustaisten ihmisten kulttuurista osallisuutta. Tuo taidetta osaksi laajempaa alueellista ja sosiaalista kehitystyötä sekä mahdollistaa uusien toimintamallien muotoutumista taideorganisaatioiden sisällä helsinkiläisille taiteen ammattilaisyhteisöille tai työryhmille esittävän taiteen, ympäristötaiteen ja yhteisötaiteen produktioiden sekä festivaalien tuottamiseen Helsingissä oltava uusi produktio tai Helsingissä ennen näkemätön ensi-illan lisäksi esityksiä on oltava Helsingissä vähintään kaksi työryhmän jäsenten oltava pääosin helsinkiläisiä työryhmässä oltava vähintään kolme taiteen ammattilaista esiintyjien oltava pääosin taiteen ammattilaisia Taiteellinen laatu ja vaikuttavuus: edellytetään taiteen alan ammattitutkintoa tai näyttöä osallistumisesta ammattiproduktioihin uudenlaiset toimintamallit ja sisällöt merkitys Helsingin taide-elämän monimuotoistajana Sosiaalinen vaikuttavuus: hankkeen tavoitetta, kohderyhmää, toteuttamistapaa ja mahdollisia vaikutuksia on arvioitu Helsingin mallin erityispainotuksen arviointikriteerit: o tapahtuu pääosin kantakaupungin ulkopuolella o kohderyhmänä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita o kulttuuritoiminnan suunnittelu ja toteutus tehdään alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa yhteistyössä TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2017 MUILLE AVUSTUKSILLE 2016 helsinkiläisille taiteen ammattilaisyhteisöille tai työryhmille esittävän taiteen, ympäristötaiteen ja yhteisötaiteen produktioiden sekä festivaalien tuottamiseen Helsingissä oltava uusi produktio tai Helsingissä ennen näkemätön ensi-illan lisäksi esityksiä on oltava Helsingissä vähintään kaksi työryhmän jäsenten oltava pääosin helsinkiläisiä työryhmässä oltava vähintään kolme taiteen ammattilaista esiintyjien oltava pääosin taiteen ammattilaisia Taiteellinen laatu ja vaikuttavuus: edellytetään taiteen alan ammattitutkintoa tai näyttöä osallistumisesta ammattiproduktioihin uudenlaiset toimintamallit ja sisällöt merkitys Helsingin taide-elämän monimuotoistajana Sosiaalinen vaikuttavuus: hankkeen tavoitetta, kohderyhmää, toteuttamistapaa ja mahdollisia vaikutuksia on arvioitu toteutus kantakaupungin ulkopuolella on hankkeelle eduksi erityisryhmien kanssa toimiminen katsotaan hankkeelle eduksi Helsingin mallin erityispainotuksen arviointikriteerit: o tapahtuu pääosin kantakaupungin ulkopuolella o kohderyhmänä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita o kulttuuritoiminnan suunnittelu ja toteutus tehdään alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa yhteistyössä o toiminnan sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja alueellisia vaikutuksia on arvioitu o toimijalla edellytykset ko. kohderyhmän kanssa toimimiseen (esim. pedagogista osaamista) Talous: omasta varainhankinnasta on oltava näyttöä hankkeen rahoitussuunnitelman on oltava uskottava avustuksen tarve 6
7 AVUSTUSMUOTO JA SEN TAVOITE TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2016 MUILLE AVUSTUKSILLE 2015 o toiminnan sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja alueellisia vaikutuksia on arvioitu o toimijalla edellytykset ko. kohderyhmän kanssa toimimiseen (esim. pedagogista osaamista) Talous: omasta varainhankinnasta on oltava näyttöä hankkeen rahoitussuunnitelman on oltava uskottava avustuksen tarve Ei myönnetä: toiminta-avustusta saaville laitoksille tai yhteisöille näiden ohjelmistoon kuuluville hankkeille galleriat ja näyttelyt opinnäytetyöt julkaisut kilpailut ja juhlat elokuvatuotannot uskonnolliset ja puoluepoliittiset tilaisuudet suljetut tilaisuudet esitelmät, seminaarit ja kurssit TOIMINTA-AVUSTUKSILLE 2017 MUILLE AVUSTUKSILLE 2016 Ei myönnetä: toiminta-avustusta saaville laitoksille tai yhteisöille näiden ohjelmistoon kuuluville hankkeille galleriat ja näyttelyt opinnäytetyöt julkaisut kilpailut ja juhlat elokuvatuotannot uskonnolliset ja puoluepoliittiset tilaisuudet suljetut tilaisuudet esitelmät, seminaarit, työpajat ja kurssit valmiiden esitysten hankkimiseen ostopalveluna (pois lukien festivaalit) 7
8 Kansainväliset matka-avustukset Edistää Helsingin taideelämän sekä helsinkiläisten esittävän taiteen ammattilaisten kansainvälistymistä helsinkiläisille esittävän taiteen ammattilaisille ja ryhmille kansainvälisten kutsuvierailujen matkakuluihin ensisijaisesti yksittäisille taiteilijoille ja työryhmille matkan päätarkoituksen tulee olla esiintyminen Taiteellinen laatu hakijan aikaisempi taiteellinen toiminta hankkeen taiteellinen merkittävyys / tarpeellisuus sekä hakijan että vastaanottavan tahon tulee olla taiteen ammattilaisia hankkeen vaikutus Helsingin taide-elämän kansainvälistymisen kannalta Talous hankkeen kokonaisrahoitus on selvitettävä hakemuksessa hankkeen rahoitussuunnitelman on oltava uskottava avustuksen tarve Ei myönnetä: harrastus-, opinto- tai kerhotoimintaan eikä residenssitoimintaan puoluepoliittisiin ja uskonnollisiin tilaisuuksiin VAIHTOEHTO A helsinkiläisille esittävän taiteen ammattilaisille sekä ryhmille kansainvälisten kutsuvierailujen matkakuluihin ensisijaisesti yksittäisille taiteilijoille ja työryhmille matkan päätarkoituksen tulee olla esiintyminen vuoden 2016 erityispainotuksena helsinkiläistaiteilijoiden kutsuesiintymiset Pekingissä Taiteellinen laatu hakijan aikaisempi taiteellinen toiminta hankkeen taiteellinen merkittävyys / tarpeellisuus sekä hakijan että vastaanottavan tahon tulee olla taiteen ammattilaisia hankkeen vaikutus Helsingin taide-elämän kansainvälistymisen kannalta Talous hankkeen kokonaisrahoitus on selvitettävä hakemuksessa hankkeen rahoitussuunnitelman on oltava uskottava avustuksen tarve Ei myönnetä: harrastus-, opinto- tai kerhotoimintaan eikä residenssitoimintaan puoluepoliittisiin ja uskonnollisiin tilaisuuksiin 8
9 Kaupunkikulttuuriavustukset helsinkiläisille, yhteisöille, järjestöille ja helsinkiläisille, yhteisöille, järjestöille ja muille toimijoille muille toimijoille avoimien ja avoimien ja osallistavien taidetapahtumien, osallistavien taidetapahtumien ja kulttuuriprojektien sekä yhteisötaiteen tuottamiseen kulttuuriprojektien tuottamiseen Helsingissä Helsingissä Edistää kaupunkikulttuuria, kulttuurisia identiteettejä ja kaupunkilaisten osallisuutta taide- ja kulttuuriprojekteilla Helsingissä Helsingin mallin erityispainotuksen tavoite: Edistää yhteisöllisiä taiteen tekemisen tapoja. Edistää merkittävästi taide- ja kulttuuripalveluiden alueellista saatavuutta sekä lisää eri-ikäisten ja - taustaisten ihmisten kulttuurista osallisuutta. Tuo taidetta osaksi laajempaa alueellista ja sosiaalista kehitystyötä sekä mahdollistaa uusien toimintamallien muotoutumista taideorganisaatioiden sisällä Taiteellinen laatu ja vaikuttavuus laadukas kulttuurinen sisältö merkitys Helsingin kaupunkikulttuurin monimuotoistajana uudenlaiset toimintamallit ja sisällöt Sosiaalinen vaikuttavuus alueellisia ja eri kulttuurisia identiteettejä sekä vuoropuhelua vahvistavat kulttuuri- ja taidehankkeet kaupungin eri alueiden tasapaino tuottaja- ja toteuttajapohjan laajuus hankkeen tavoitetta, kohderyhmää, toteuttamistapaa ja mahdollisia vaikutuksia on arvioitu Helsingin mallin erityispainotuksen arviointikriteerit: o tapahtuu pääosin kantakaupungin ulkopuolella o kohderyhmänä eri-ikäisiä ja - taustaisia asukkaita o kulttuuritoiminnan suunnittelu ja toteutus tehdään alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa yhteistyössä o toiminnan sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja alueellisia vaikutuksia on arvioitu o toimijalla edellytykset ko. kohderyhmän kanssa toimimiseen (esim. pedagogista osaamista) Taiteellinen laatu ja vaikuttavuus laadukas kulttuurinen sisältö merkitys Helsingin kaupunkikulttuurin monimuotoistajana uudenlaiset toimintamallit ja sisällöt Sosiaalinen vaikuttavuus alueellisia ja eri kulttuurisia identiteettejä sekä vuoropuhelua vahvistavat kulttuuri- ja taidehankkeet kaupungin eri alueiden tasapaino toteutus kantakaupungin ulkopuolella on hankkeelle eduksi tuottaja- ja toteuttajapohjan laajuus hankkeen tavoitetta, kohderyhmää, toteuttamistapaa ja mahdollisia vaikutuksia on arvioitu Helsingin mallin erityispainotuksen arviointikriteerit: o tapahtuu pääosin kantakaupungin ulkopuolella o kohderyhmänä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita o kulttuuritoiminnan suunnittelu ja toteutus tehdään alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa yhteistyössä o toiminnan sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja alueellisia vaikutuksia on arvioitu o toimijalla edellytykset ko. kohderyhmän kanssa toimimiseen (esim. pedagogista osaamista) Talous: omasta varainhankinnasta on oltava näyttöä hankkeen rahoitussuunnitelman on oltava uskottava avustuksen tarve 9 Talous:
10 omasta varainhankinnasta on oltava avustuksia myönnetään pääsääntöisesti näyttöä kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoistyöhön perustuville hankkeen rahoitussuunnitelman on projekteille oltava uskottava avustuksen tarve Ei myönnetä: puoluepoliittisiin tai uskonnollisiin tilaisuuksiin Ei myönnetä: tallenteisiin puoluepoliittisiin tai uskonnollisiin painotuotteisiin tilaisuuksiin nettisivuihin tallenteisiin opinnäytetöihin painotuotteisiin kilpailuihin nettisivuihin luentoihin/seminaareihin ja kursseihin opinnäytetöihin yksittäisiin konsertteihin kilpailuihin leireihin luentoihin/seminaareihin ja kursseihin näyttelyihin yksittäisiin konsertteihin leireihin näyttelyihin 10 Avustus yhteisöllisiin kehityshankkeisiin Helsingin mallin hankkeiden avustukset Edistää yhteisöllisiä taiteen tekemisen tapoja ja tuoda taide entistä selvemmin osaksi laajempaa alueellista ja sosiaalista kehitystyötä helsinkiläisille taide- ja kulttuurilaitoksille ja -yhteisöille Taiteellinen laatu o taiteellinen näkemys ja ammattitaito o monipuolistaa taidelaitosten ja - yhteisöjen yleisöjä o kohderyhmä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita toimijalla edellytykset ko. kohderyhmän kanssa toimimiseen (esim. pedagogista osaamista) helsinkiläisille taide- ja kulttuurilaitoksille ja -yhteisöille Taiteellinen laatu o taiteellinen näkemys ja ammattitaito o monipuolistaa taidelaitosten ja -yhteisöjen yleisöjä o kohderyhmä eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita toimijalla edellytykset ko. kohderyhmän kanssa toimimiseen (esim. pedagogista osaamista) dialogi kohderyhmän ja alueen toimijoiden kanssa hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa Taloudellinen laatu
11 sekä mahdollistaa uusien dialogi kohderyhmän ja toimintamallien alueen toimijoiden kanssa muotoutumista hankkeen suunnittelussa taideorganisaatioiden ja toteutuksessa sisällä. Taloudellinen laatu o realistinen toimintasuunnitelma ja budjetti sekä riittävät tuotannolliset resurssit o realistinen toimintasuunnitelma ja budjetti sekä riittävät tuotannolliset resurssit Vuoden 2014 loppuun mennessä arvioidaan käynnissä olevien hankkeiden jatko. Määräraha on sidottu vuosille Kehittämisavustukset Mahdollistaa uudenlaisia toimintamalleja ja kulttuuritoimintaa katvealueilla sekä edistää alan toimijoiden yhteistyötä Vuoden 2014 loppuun mennessä arvioidaan käynnissä olevien hankkeiden jatko. helsinkiläisille taide- ja kulttuurialan rekisteröityneille yhteisöille voidaan myöntää myös kulttuurialan EUhankkeille ns. vastinrahana Taiteellinen laatu hanke vastaa kulttuurin kentällä koettuun tarpeeseen (vastaavaa toimintaa puuttuu) hanke hyödyttää kulttuurin kenttää toteuttajatahoa laajemmin hanke tavoittaa ja hyödyttää laajan joukon taiteilijoita/kulttuurialan toimijoita hanke tähtää uudenlaisen toimintamallin luomiseen hanke on linjassa kaupungin valtuustostrategian ja kulttuurikeskuksen strategisten linjausten kanssa Taloudellinen laatu toteuttajalla on riittävä kokemus ja tuotannolliset resurssit hankkeen toteuttamiseen toimintasuunnitelma ja budjetti ovat realistisia helsinkiläisille taide- ja kulttuurialan rekisteröityneille yhteisöille voidaan myöntää myös kulttuurialan EU-hankkeille ns. vastinrahana Taiteellinen laatu hanke vastaa kulttuurin kentällä koettuun tarpeeseen (vastaavaa toimintaa puuttuu) hanke hyödyttää kulttuurin kenttää toteuttajatahoa laajemmin hanke tavoittaa ja hyödyttää laajan joukon taiteilijoita/kulttuurialan toimijoita hanke tähtää uudenlaisen toimintamallin luomiseen hanke on linjassa kaupungin valtuustostrategian ja kulttuurikeskuksen strategisten linjausten kanssa Taloudellinen laatu toteuttajalla on riittävä kokemus ja tuotannolliset resurssit hankkeen toteuttamiseen toimintasuunnitelma ja budjetti ovat realistisia hankkeelle haetaan myös muuta rahoitusta
12 hankkeelle haetaan myös muuta rahoitusta APURAHAT JA PALKIN- NOT Taideapurahat Tukea helsinkiläisten ammattitaiteilijoiden työskentelyä helsinkiläisille ammattitaiteilijoille taiteelliseen työskentelyyn Taiteellinen laatu: valmistelussa käytetään taiteellista vertaisarviointia työsuunnitelma sekä aiempi taiteellinen näyttö huomioidaan sukupuolten, eri-ikäisten ja -kielisten tasa-arvoinen kohtelu huomioidaan kunkin taidelajin osa-alueita helsinkiläisille ammattitaiteilijoille taiteelliseen työskentelyyn vuoden 2016 taiteenaloina näyttämötaide, elokuvataide, valokuvataide, klassinen musiikki ja sirkus Taiteellinen laatu: valmistelussa käytetään taiteellista vertaisarviointia työsuunnitelma sekä aiempi taiteellinen näyttö huomioidaan sukupuolten, eri-ikäisten ja -kielisten tasaarvoinen kohtelu huomioidaan kunkin taidelajin osa-alueita 12 Ei myönnetä samalle taiteilijalle kahtena kalenterivuonna peräkkäin kokovuotista valtion taiteilija-apurahaa saaville Huomioitavaa! Haettava summa ja apurahan suuruus vuoden 2016 erityispainotuksena työskentelyn tukeminen yhteisöllisen ja monikulttuurisen Helsingin edistämiseksi Ei myönnetä samalle taiteilijalle kahtena kalenterivuonna peräkkäin kokovuotista valtion taiteilija-apurahaa saaville Huomioitavaa! Haettava summa ja apurahan suuruus Helsingin kulttuuripalkinto taiteelliset ansiot ja/tai merkittävä työ Helsingin kulttuurielämän hyväksi taiteelliset ansiot ja/tai merkittävä työ Helsingin kulttuurielämän hyväksi Palkita ansioitunut taiteilija
13 Helsingin vaikutus kohdistuu Helsinkiin tai helsinkiläisiin kulttuuriteko Palkita vuoden merkittävä kulttuuriteko Helsingissä vaikutus kohdistuu Helsinkiin tai helsinkiläisiin valitaan kaupunkilaisilta saatujen ehdotusten perusteella kaupunkilaisille merkittäville ja/tai uudenlaisille hankkeille valitaan kaupunkilaisilta saatujen ehdotusten perusteella kaupunkilaisille merkittäville ja/tai uudenlaisille hankkeille 13
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET 2017-2018 Taide- ja kulttuuriavustukset Kehittämisavustukset Taide- ja kulttuuripalkinnot Helsingin kulttuuripalkinto Helsingin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 149 Avustusmuotojen ja arviointiperusteiden päivittäminen vuodelle 2016 HEL 2015-012679 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liitteenä olevat avustusten
Helsingin osallistavan kulttuurityön malli
Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin mallin tavoitteet vahvistaa kaupunginosien yhteisöllisyyttä ja myönteistä profiloitumista alueiden tasapainoinen kehitys, osallisuus, yhteisöllisyys
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 3.4.2017 alkaen Kulttuurilautakunta 14.2.2017 Kulttuurilautakunnan myöntämillä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (7) 37 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2017-004306 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Acts of Care -työryhmä
Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus
Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (6) 89 Yhteisölliset kehityshankkeet 2014 HEL 2014-005821 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä loput vuoden 2014 ammattiteattereiden yhteisölliset kehityshankkeet
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
Kulttuuriavustussääntö
Kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunta/sivistyslautakunta/2018 Sivistyslautakunta 1.3.2018 17 1 2 1 Kulttuuriavustussääntö 1.1 Avustustoiminnan tavoitteet Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää
Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet
Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...
Kulttuuriavustussääntö 2017
Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2
Kulttuuriavustussääntö 2016
Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet
Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki
Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Taiteen perusopetuksen kehittämisavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-004308 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksia
ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee
ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen
Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod
KULTTUURITUKI Göteborgin kulttuurielämän pitää olla monipuolista ja korkealaatuista, sanoo Göteborgin kulttuurilautakunta. Tämän vuoksi taiteellisesti ja kulttuuripoliittisesti merkittäville toiminnoille
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011
Kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunta/hyvinvointilautakunta/
Kulttuuriavustussääntö 2019 Nurmijärven kunta/hyvinvointilautakunta/22.1.2019 0 1. Avustustoiminnan tavoitteet Hyvinvointilautakunta myöntää harkinnanvaraista kulttuuriavustusta, jolla tuetaan -taiteen
ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee
ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle
Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014
Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014 Heli Lempa Avustuksia koskeva harkinta Ote kaupunginhallituksen päätöksestä 21.12.1998 Tuetaan ensisijaisesti niitä,
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:
Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja
Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh
Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti
Kulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja
Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille
Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 1 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 4. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kulttuurikeskuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi
29.11.2013 70 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET
ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 29.11.2013 70 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 01.02.2014 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (5) 97 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 3. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä kulttuurikeskuksen vuoden 2016 kolmannen
KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET
KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Taiteilija apurahojen tarkoitus...2 2. Apurahamuodot...2 2.1.Työskentelyapurahat...2
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten
Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:
Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan avustusperiaatteet
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan avustusperiaatteet Hyväksytty hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnassa 21.2.2018 15 Astuvat voimaan 1.3.2018 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan tehtävä
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:
Helsingin kaupungin taiteen ja kulttuurin avustusjärjestelmä > Tiedotustilaisuus
Helsingin kaupungin taiteen ja kulttuurin avustusjärjestelmä 1.6.2017-> Tiedotustilaisuus SISÄLLYS: Helsingin johtamisjärjestelmän uudistus Helsingin taide- ja kulttuuriavustusten uudistus 2 Helsingin
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet alkaen Kulttuurilautakunta
1 Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet 1.1.2019 alkaen Kulttuurilautakunta 46 20.11.2018 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla luodaan edellytyksiä kulttuuri-
Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste
Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Hakuaika: 29.9.2017-2.11.2017 klo 16:15 http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtakunnallisten-taide-ja-kulttuurifestivaalientoiminta
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja
YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE
YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE PALVELUT MIKKELIN KAUPUNGIN YLEISTEN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Hyväksytty kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa 29.5.2013 50 Voimaantulo 1.7.2013 Yleisten
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:
Taide keskittyy keskustaan. Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan. jakautuminen vuonna 2013. Helsingin kulttuurikeskus.
Taide keskittyy keskustaan Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan avustusten alueellinen jakautuminen vuonna 2013 Helsingin kulttuurikeskus Julkaisu Taide keskittyy keskustaan Helsingin kulttuuri-
Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018
avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018
Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018
Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto
UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019
1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja
Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta
Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 30.8.2011 Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta Taidetoimikuntalaitos Valtion taidetoimikuntalaitoksen muodostavat: - taiteen keskustoimikunta
Kulttuuripolitiikka ja osallisuus
Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen
HELSINGIN KAUPUNGIN TAITEEN JA KULTTUURIN AVUSTUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Kysymyksiä ja vastauksia
14.2.2017 1(5) HELSINGIN KAUPUNGIN TAITEEN JA KULTTUURIN AVUSTUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS 2017 Kysymyksiä ja vastauksia K: Milloin nykyisiä toiminta-avustuksia saaneet taidelaitokset tai taideyhteisöt voivat
Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.
Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,
Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille
10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,
Susanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki
Susanna Tommila, Kulttuurijohtaja susanna.tommila@espoo.fi @susanna.tommila KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki Espoo tarina: missio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen
Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 2 Kansainväliset matka-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002903 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide
Khall / 136
Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.
Kohde-, lähikulttuuri- ja kansainväliseen toimintaan tarkoitetut avustukset vuonna 2012 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta
Kohde-, lähikulttuuri- ja kansainväliseen toimintaan tarkoitetut avustukset vuonna 2012 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 12.3.2013 Helsingin kulttuurikeskus Kalevankatu 6 Kalevagatan 6 tel. +358 9 310
TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT:
TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT: Hakulomakkeen täyttöohje Hakijan tiedot Hakija täydentää omat henkilö- ja yhteystietonsa. Tietoa sukupuolesta käytetään vain hakemusten tilastointiin. HUOM. Työryhmähankkeissa
TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus?
TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS - Miten tehdään hyvä hakemus? MITEN TEHDÄÄN HYVÄ HAKEMUS? HAKISINKO APURAHAA? Kohdista oikein: mieti, mihin apurahaa tarvitaan kuka hakee? taiteilija / työryhmä / yhteisö
Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne
Erityisavustushankkeet Erityisasiantuntija Artsi Alanne 1 Myönnetään: Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin oppimateriaalin tuotantoon ja hankintaan tietojenkäsittelyn kehittämiseen ja laitteiden
PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN
PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN SÄÄNNÖT JA HAKUKRITEERIT Sivistyslautakunta on hyväksynyt (Sivltk 26.5.2016, 49,
Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona
Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden
Valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston taiteilija-apurahat 2016 sekä aiempien apurahojen käyttötilityksiä
Sivistyslautakunta 43 25.05.2016 Valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston taiteilija-apurahat 2016 sekä aiempien apurahojen käyttötilityksiä 93/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.05.2016
Oulun kaupunki LIITE Sivistys- ja kulttuurilautakunta 4.12.2013 SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET 1.1.
SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET 1.1.2014 ALKAEN 1 YHTEISET PERIAATTEET AVUSTUKSET VASTUUALUEITTAIN Sivistys- ja kulttuuripalveluiden avustuksia ovat kulttuuriavustukset,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen
Kulttuuriavustuksilla luodaan edellytyksiä kulttuuripalvelujen tarjoamiselle ja taiteen tekemiselle ja harrastamiselle.
KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Laki kuntien kulttuuritoiminnan järjestämiseksi määrittelee kunnan tehtäväksi edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa (Laki kuntien kulttuuritoiminnasta
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen
Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina
Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Esa Rantanen Taiteen tukemisen päällikkö 7.4.2014 Taiteen edistämiskeskus (TAIKE) laki Taiteen edistämiskeskuksesta voimaan 1.1.2013 Taike
Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista
Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia
uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta
Kulttuurin toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu 1 Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille
Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh
Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana
Avustustoiminnan uudistaminen
Avustustoiminnan uudistaminen Kulttuuriharrastusyhdistysten ja maahanmuuttajayhdistysten toimintaavustukset vuonna 2015 1 Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Ladattavissa sivulta www.tampere.fi/avustukset
TYYn avustukset 2018
TYYn avustukset 2018 Toiminta-avustus Hakuaikaa maaliskuu Eli Deadline 31.03. klo 23:59 Lisäaikaa voi saada anomuksesta 14.4. mennessä perustellusta syystä Lomake TYYn nettisivuilla Kirjauduttava järjestön
Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014
Elämänlaatulautakunta 36 27.05.2014 KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämltk 36 Kulttuuripalveluiden toimintakorvaukset ovat olleet haettavana maaliskuun viimeiseen arkipäivään mennessä.
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,
Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa
Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)
Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta
Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja
Sorin Sirkus. ainutlaatuinen lasten- ja nuorten sirkuskeskus Suomessa
Sorin Sirkus ainutlaatuinen lasten- ja nuorten sirkuskeskus Suomessa SORIN SIRKUS ON VUONNA 1985 PERUSTETTU TAMPERELAINEN NUORISOSIRKUS JA PALJON MUUTA SIRKUSKOULU Taiteen perusopetus: varhaisiän sirkuskasvatus,
Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako
Sivistyslautakunta 31.10.2018 Kunnanhallitus 05.11.2018 HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN TARKOITUS Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia
Avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet
Avustusten ja apurahojen yleiset Voimassa 1.1.2018 alkaen Hyväksytty Kaupunginhallitus 11.12.2017 VD/10147/02.03.01.03/2017 2/8 SISÄLLYS KAUPUNGIN MYÖNTÄMIEN AVUSTUSTEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET...
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014
Taiteelliseen työskentelyyn ja tulevaan näyttelyyn 3000 0 0. Kohdeavustusta ei myönnetä sångkurs, sånglektioner och
28.2.2014 Ali-Mattila Teppo 28.2.2014 Cederberg Petteri Musiikki kuuluu kaikille - improvisatorista sävel(lys) ilmaisua ja keksintää lasten kanssa. Hankkeen lähtöajatuksena on, että kaikki osaavat musisoida,
ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET
ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 27.09.2015 47 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 27.09.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1 1. AVUSTUSKELPOISUUS
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (7) 26 Kansainväliset matka-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003175 T 02 05 01 00 Esitys päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (8) 10 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2017-000624 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: H. B. & työryhmä Teaterförening