Hannu Merilehto SANKARIN AIKA ja muita kertomuksia
Sankarin aika Hannu Merilehto Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-234-7
Sisällys Saksalainen sotilas...7 Huhtikuu 1946...14 Sovitus...23 New York 1956...25 Tali-ihantala 1944 Lemmetty U-linja...26 Tornio 1945...40 Veikkola 3.7.1952...43 Linnan kutsut...69 U-linja 1944...76 Lauri Hotti 1962...77 Etsivä Jouko Rauramo 1962...223 Sturmbock Stellung Lätäsenon Saksalaisasema 1945, Otto Hiltner...236 Raikasta vettä 1963 Cool water...254 Lähteet...274 5
6
SAKSALAINEN SOTILAS Hän istui kyyryssä rikotun ammuslaatikon päällä. Muutaman metrin päässä roihusi palava Tiger-panssarivaunu tupruten mustaa savua. Ilmassa leijui naftan ja palaneen lihan käry. Hän hapuili kädellään otsaansa, nosti toisenkin käden tukemaan painunutta päätään, joka teki pakonomaisia toivottomuutta osoittavia liikkeitä. Kypärä siirtyi takaraivolle ja olkapäät nytkähtelivät. Arpi hänen kasvoillaan ulottui ohimosta leuan kaareen korostaen kasvojen juonteita. Arpi oli saatu Sevastopolin valtauksen yhteydessä, kun hän nuorena vänrikkinä johti joukkueensa hyökkäykseen. Särkynein katsein hän vilkuili ympärilleen näkemättä mitään mistä olisi kiinnostunut. Amerikkalaisten luodit ujahtelivat ja katkoivat ilkeästi napsahdellen puiden oksia ja kilahtelivat enteellisesti osuman saaneen panssarivaunun kylkeen. Theo Steiner oli saanut suvun perinteeseen jo vuosikymmenien ajan kuuluneen sotilaskasvatuksen. Nyt hänen vanhempansa ja molemmat veljensä olivat saaneet surmansa Dresdenin pommituksissa. Luotien ujahdellessa ja rynnäkkötykin ammusten räsähdellessä lähimaastoon, kukaan ei olisi voinut olla kauempana ihmisyydestä sillä hetkellä. Hän tunsi olevansa vain ääriviivat ihmisestä: tyhjyyttä täynnä. Hän ei välittänyt enää, hän ei jaksanut välittää. Ympäröivä maasto oli hänelle väritön ja mitään merkitsemätön. Hänen komppaniansa sotilaat olivat suurimmaksi osaksi kaatuneet ja haavoittuneet: he korahtelivat asemapaikassa, jota heidät oli määrätty puolustamaan liittoutuneita vastaan. 7
Voiko ihminen suurempaa tyhjyyttä tuntea? Kaikki nämä sotavuodet, jotka hän kuvitteli uhrautuneensa valtakunnan hyväksi, kun isänmaa kutsui. Hukkaan heitettyä aikaa, jota koskaan ei saa takaisin. Taistelutoverit olivat muuttuneet kuolleiksi sieluiksi. Ikoneiksi, kehystetyiksi valokuviksi takan reunalla. Omaisten ikävöimiksi. Täydellinen tappion, voimattomuuden tunne. Häpeä häviöstä kuolleitten alaistensa puolesta sai hänet apaattisena katselemaan, kuinka jenkkisotilaat vähitellen etenivät maastossa. Hetken kuluttua amerikkalaiset saavuttaisivat komppanian asemapaikan teiden risteyksessä Elbe-joen rannalla. Sodan loppuhetket olivat meneillään. Valtakunnankansleri oli murhauttanut itsensä, vaimonsa ja lähipiirinsä. Tieto oli tullut kenttäradiosta. Keskus luki kireällä äänellä tilannetietoja ja tietopyyntöjä. Lähettimessä oli häiriöitä ja ääni hiipui kuulumattomiin. Radisti makasi lähettimen vierellä kuolleena niska veressä. Steiner hapuili varsikäsikranaattia saappaastaan. Hänen katseensa osui äidiltään lahjaksi saamaansa Breitling -rannekelloon. Se näytti aikaa 15.38. Ei, ei hän välittänyt suojautua enää. Amerikkalaisen joukkueenjohtajan etenemiskäskyt tunkeutuivat vaimeana hänen piinaavaan tajuntaansa. Nyt on se hetki, kun hän kuolee. Hän muuttuisi ikoniksi, kehystetyksi valokuvaksi sotilasunivormussaan jonkun etäisen sukulaisen takanreunalle. Valokuvan takana olisi muistokirjoitus: kaatui Elbe-joen rannalla Dessauhun johtavalla tiellä 30.4.1945 kello 15.40. Hän otti varsikäsikranaatin ja tarttui sokkaan samassa tunsi nykäisyn, surahduksen ja kypäränsä kilahduksen, kun luoti tunkeutui läpi. Hän tajusi punertavan usvan ja vaipui pimeyteen. Kapteeni Jim Bradley huusi tuli seis -komennon useampaankin kertaan, ennen kuin heidän tulituksensa pikkuhiljaa 8
vaimeni. Maastossa ei näkynyt enää taistelukykyisiä saksalaisia. Bradley komensi joukkueenjohtajansa Steve Millerin miehineen varmistamaan vallatun aseman. Muut suojaisivat heitä tarvittaessa. Miller eteni miehineen saksalaisten asemiin. Varmistettuaan asemat kohtalaisen turvalliseksi Miller nosti kätensä ylös. Bradley eteni 2. joukkueen kanssa kyyryssä asemiin. Palava Tiger-vaunu napsahteli liekeissä ja tuprutti pahanhajuista savua. Hiekkasäkkien takana ampuma-asemassa oli MG 42-konekivääri piippu pystyssä kuumuudesta vielä savuten. Ampuja ja lataaja lojuivat verisinä ja hengettöminä. Ylikersantti Miller juoksi Bradleyn luokse: Sotamies Green kuoli ja 3. joukkueen ryhmänjohtaja kersantti Stein haavoittui jalkaan ja olkapäähän, mutta selvinnee vielä jaloilleen, hän ilmoitti. Paras laittaa lääkintämiehet hommiin ja selvittämään saksalaisten tilanne, Bradley totesi ennemmin kuin komensi. Etäämmällä lojui saksalaiskomppanian päällikkö. Saksalainen makasi sikiöasennossa. Bradley huomasi, että varsikäsikranaatti oli saksalaisluutnantin kädessä lähes sokka irti. Hän irrotti kranaatin saksalaisen kädestä ja varmisti sen kiertäen sokan kunnolla kiinni. Bradley nosti miehen istumaasentoon ja kokeili kaulavaltimoa. Mies oli elossa, vaikka oli saanut luodin nirhaisun ohimoonsa ja kasvot olivat veren peitossa. Saksalaisen kypärässä oli soikea rosoinen reikä. M1:n luoti oli muuttanut kulkusuuntaa juuri oikealla hetkellä. Lääkintämies heti tänne, karjaisi Bradley vielä vanhalla tottumuksella. Lääkintämiehet tulivat paareineen ja nostivat saksalaisen varovasti siihen ja lähtivät viemään joukkosidontapaikalle, jonka olivat nopeasti perustaneet läheiselle niitylle. Joen toisella puolella jokitietä pitkin näkyi raahustavan saksalainen antautunut joukko-osasto muutaman amerikkalaisen 9
sotilaan valvonnassa. Bradley hengitti syvään kuulasta aurinkoista kevätilmaa, katsoi ylös aurinkoa kohti ja ensimmäistä kertaa tajusi värejä ympärillään. Hänen mieleensä hiipi orastava toive, toive siitä että voisi jäädä henkiin. Ihmeellistä oli edelleen hiljaisuus ja joen solina. Näinköhän tämä alkaisi jo olla ohitse, hän mietiskeli. Iltaan mennessä Magneburgin, Elsingin ja Dessauhun johtavien teiden risteysalue oli saatu selvitettyä. Bradley käyskenteli ylikersantti Millerin kanssa saksalaiskomppanian viimeistä taistelupaikkaa tarkastellen. Saksalaisten varusteet, aseet ja kypärät, oli kerätty kasaan, josta huoltokomppania keräilisi ne aikanaan yhteisvarastoon. Kuusi saksalaista oli hengissä, joista todennäköisesti kaksi vakavimmin haavoittunutta kuolee, totesi Miller. Kuolleita oli kaikkiaan 26. Meidän ja heidän haavoittuneet kuljetetaan Magneburgiin, englantilaisten ja amerikkalaisten yhteiseen kenttäsairaalaan. Heidän vierelleen kurvasi Willys Jeep. Lähetti toi määräyksen eversti Theodor Sinclairilta Bradleylle ilmoittautua Dessaussa 2. armeijakunnan tilapäisessä päämajassa. Odottakaa, niin lähden mukaanne, Bradley vastasi lähetille, Steve hoida sinä komppanian päällikkyyttä sillä aikaa, majoittukaa tuonne niitylle ja tilaa muonitus paikalle, palaan illemmalla. Dessau sijaitsi noin 15 kilometrin päässä teiden risteyksestä etelään. Hetimiten he ylittivät Elbe-joen siltaa pitkin, joka oli ihmeen kaupalla vain vähän vaurioitunut. Joidenkin saksalaiskomentajien mielestä siltoja ei kannattanut enää tuhota. He olivat tajunneet tilanteen ja tarpeettomasta särkemisestä oli luovuttu. Tuo saksalaiskomppanian jäännösten uhraaminenkin oli täysin hyödytön toimenpide. Eversti Sinclair oli myös, kuten Bradleykin, reserviläisiä. Heidän ainoa päämääränsä oli selvittää eurooppalainen sota 10
ja palata kotiin Yhdysvaltoihin niin pian kuin suinkin mahdollista. Kuules Jim, luulen, että pahin alkaa olla ohi, amerikkalaiset, englantilaiset ja neuvostosotilaat ovat jo Berliinissä, Sinclair kertoi. Onnittelen sinua siitä, että olet selvittänyt viimeisimmät operaatiot vähäisillä menetyksillä. Sitä mukaa, kun saksalaiset antautuneet yhteysupseerit purkavat tilannetta ja käyvät kertomassa yksittäisille yksiköilleen, että sota on ohi, pääsemme tekemään sodan jälkihoitoa, Sinclair totesi. Bradley kertoi oman komppaniansa tilanteet ja menetysten määrät. Ennen kaikkea hän halusi tietää arvioita kotiuttamisten aikatauluista. Uusivuosi 1946 olisi jo mukava viettää kotona Bostonissa takkatulen äärellä. Älä Jim pidä kiirettä, kuulin muuten erään uutisen: Siskosi Julie Bradley on tulossa sairaanhoitajaksi Magneburgiin, koska siellä tarvitaan sairaanhoitoa myös siviilejä varten. Lisäksi sinua ja miehiäsi tarvitaan raivauksessa ja miinojen purkamisessa. Pioneerijoukkoja saadaan 2 3 kuukauden sisällä lisää kun koulutettavat valmistuvat, Sinclair määräsi. Dessau oli noin 17.000 asukkaan pieni saksalaiskaupunki, joka näytti selvinneen vähäisin vaurioin sodasta. Tietysti rautatieasema oli pommitettu hajalle ja muutamat pommit olivat tuhonneet siviilirakennuksiakin. Kokonaisuudessaan asukkaat olivat allapäin ja häpeilevän näköisiä amerikkalaisten sotilaiden yrittäessä luoda heihin kontaktia. Lähes jokaisessa kodissa oli isä tai poika menehtynyt rintamalla. Kaupungin leipuri apulaisineen, pormestari, vanhukset ja naiset olivat selviytyneet. Jotkut nuoret pojatkin olivat liittyneet Volksturmiin 15-vuotiaana ja menehtyneet taisteluissa. Saksa oli aloittanut korskeasti maailmansodan Clausewizin-hengessä. Salskeat sotilaat olivat laulaneet: Wenn die soldaten marchieren durch stadt ja marssineet ryhdikkäästi rivit suorina kohti tuhoaan. Kenttäsairaalat olivat heitä täynnä, rintamille oli kuollut lähes kaksi miljoonaa. Sankariseppeleitä ei heidän 11
haudoilleen tultaisi aivan heti laskemaan. Toisaalta Bradley alkoi tuntea jo orastavaa sääliä saksalaisia kohtaan, astuessaan päämajasta. Hän oli historian opettaja siviiliammatiltaan ja saattoi aavistella, millaisia koettelemuksia siviileillä olisi vielä edessään. Juutalaisten tuhoamisleirejä oli löydetty. Palattuaan risteysasemaan Bradley näki, että leiriytyminen oli jo hyvässä vauhdissa. Myös B- ja C-komppania olivat leiriytyneet alueelle suotuisan maaston takia ja koska miinoituksia ei alueella ollut. Ajoneuvokalustoa rynnäkköpanssareista lähtien alkoi kerääntyä alueelle. Sotilaat olivat pystyttäneet telttansa ja olivat iltatoimilla Bradleyn saavuttua. Joku oli virittänyt matkalevysoittimen soimaan Cole Porterin Day and night -kappaletta. Miller oli järjestänyt Bradleyn teltan muiden komppanianpäälliköiden telttojen keskelle parhaalle paikalle. Kiitos Steve järjestelyistä, Bradley kehui. Aamulla sovin käskynjaon kello 06.30 Allenin ja Carsonin kanssa, jos se sinulle sopii, Miller selvitti tilannetta. Kyllä sopii Steve, hyvin tehty, sinäkin nukkumaan ja hoitele herätys 06.00 miehille. Bradley asteli telttaansa, jossa valaistusta hoiti kirkas Tilley-lamppu. Kirjuri oli toimittanut komppanian kirjanpidon kenttäpöydälle karttoineen. Hänen varusteensa olivat siististi kahdessa matka-arkussa ja kenttävuode valmiina yöpuuta varten. Ennen nukahtamistaan Bradley ajatteli parivuotta nuorempaa sisartaan. Julie oli itsepäinen kuin mikä. Hän ei oikein ymmärtänyt, mistä itsepäisyys oli Julieen kasvanut. Lukuisat keikarit olivat yrittäneet piirittää Julieta, mutta hän oli karistanut sitkeimmätkin ympäriltään. Julie oli filmitähtiainesta: täynnä säteilevää glamouria, mutta niin vain hän oli valinnut lääketieteen alakseen ja keskeyttänyt opinnot sodan vuoksi. Ranskaan hän tuli kuukausi Normandian jälkeen. Mikäli Bradley pyytäisi häntä katselemaan turvallisemman paikan 12
kuin Magneburgin kenttäsairaalan, todennäköisesti hän itse joutuisi poistumaan aikaisemmin näiltä alueilta. Uni painoi Bradleytä. Hän vaipui synkkään mustaan uneen. 13
Huhtikuu 1946 Steiner toipui. Hän makasi sairaalassa useita kuukausia osittain tajuttomana, toipuen leikkauksesta, jossa ohimosta ja otsalohkosta poistettiin kymmeniä kypärän- ja luodinsiruja pinsettien avulla. Hygieniaolosuhteet eivät olleet kenttäsairaalassa parhaat mahdolliset, joten aivokuume sai otteen hänestä. Usvan ja kuumehourailun kourissa hän tajusi hämärästi sängystä toiseen siirtelyt. Usein hän tunsi, että jokin hahmo oli kohentanut hänen oloaan, juottanut virvoittavaa nestettä. Olosuhteet paranivat pikkuhiljaa ja hänet oli siirretty Magneburgin kaupunginsairaalaan, pioneerien ja saksalaisten kirvesmiesten korjattua sairaalan käyttökuntoon. Kevätaurinko paistoi puolittain suljettujen sälekaihtimien takaa. Steiner aisti ensimmäistä kertaa ympäristöään selväjärkisesti. Taistelussa runneltu mies oli riisuttu asepuvustaan, arvomerkeistään, pesty alastomana ja puettu sairaalan väljään paitaan. Avuttomuus ja toisten ihmisten armoilla oleminen sai hänet ymmälleen. Huoneessa makasi kolme muuta haavoittunutta hänen lisäkseen. Lähimpänä näytti makaavan korpraali (gefreiter) Josef Heidemann. Huomenta herr Oberleutnant, Heidemann virkahti vaimealla äänellä. Huomenta Gefreiter Heidemann, vastasi Steiner. Jotenkin tuo sotilasarvojen käyttäminen tuntui kuukausien houreajan jälkeen ainoalta kiinnekohdalta entiseen muistissa olevaan surkeuteen. Hän ei onnistunut saamaan itseään edes hengiltä. 14
Steiner näki miestensä olevan vaikeasti haavoittuneita. Heidemannilta oli amputoitu jalka reidestä. Freiman oli menettänyt näkönsä, oikean kätensä ja Heinz oli halvaantunut alaruumiistaan. Tummatukkainen sairaanhoitaja saapui huoneeseen. Päivää Steiner, näytätte virkeämmältä tänään, hoitaja sanoi ja työnsi kuumemittarin Steinerin kainaloon. Nimeni on Julie Bradley ja vastaan tehohoidosta tässä sairaalassa. Olette maanneet osan aikaa koomassa vaikean tulehduksen kourissa, joka oli seurausta riskialttiista leikkauksesta. Naarmutta ette selviä vaikka kirurgimme on tehnyt parhaansa. Nythän teillä on arpi vasemmassa poskessa ja oikeassa ohimossa. Steiner oli hämillään naisen koulusaksan taidosta ja ennen kaikkea hänen häikäisevästä kauneudestaan. Hämillisenä Steiner ajatteli myös virtsa-astiansa tyhjentämistä, koska mielikuvaa toimenpiteen suorittajasta hänellä ei ollut. Julie otti kuumemittarin pois Steinerin kainalosta, pudisteli mittarin peruslämpöön. Tulehdus hellittää, enää 37,4 C, hän sanoi edelleen virheettömällä saksalla, Oletteko nälkäinen voitteko jo kokeilla syömistä, olette olleet tiputuksessa jo riittävästi. Heikotuksen aalto vavahdutti Steineriä. Hänen voimansa olivat käyneet vähiin jo pienestäkin pinnistelystä: Tuokaa bratwurstia ja röstiperunoita. Tämän sanottuaan hän menetti tajuntansa uudelleen. Seuraavina päivinä Steiner tunsi olonsa vahvistuvan. Hän oli syönyt kiinteää ruokaa, juonut vettä ja pystyi jutustelemaan aseveljiensä kanssa. Viikon kuluttua Jim Bradley saapui tapaamaan häntä. Bradley tervehti Steineriä muodollisesti. Komppanianne ja meidän yksikkömme välinen taistelu oli eräs sodan viimeisimpiä ja minusta valitettavasti täysin turha. Menetitte 28 miestänne. Sotatoimet muita joukko-osastojanne vastaan olivat enää vähäiset. Me menetimme yhden kaatuneen ja te saitte ikuisen vihamiehen kersantti Steinistä. 15
En voi kuin pahoitella tapahtunutta, Steiner sanoi, Olette hoitaneet minua ja miehiäni Geneven sopimuksen mukaisesti ja olemme siitä kiitollisia. Meillä on pitkä tie selvitä tästä niin ruumiillisesti kuin henkisesti. Steiner vaistosi majuri Bradleyn ymmärryksen häntä kohtaan. Mikäli luotinne ei olisi osunut, olisin todennäköisesti menehtynyt joka tapauksessa, Steiner totesi. Olette minun valvonnassani, emme ole vielä päättäneet, miten ratkaisemme tilanteen teidän kohdaltanne. Joukkoosastonne ei ole tutkimusten mukaan osallistunut mihinkään rikolliseen toimintaan kuten SS- ja Waffen SS:n osastot. Toimitte Wehrmachtin komennossa suorittaen normaaleja sotatoimia. Olette kuitenkin teknisesti sotavanki, kunnes toisin päätämme. Muuten, tuo tehohoitaja on sisareni Julie Bradley, joten käyttäytykää yhteistyökykyisesti häntä kohtaan, majuri Bradley opasti lähtiessään. Myös Bradleyn saksankielentaito oli erinomainen, ajatteli Steiner. Seuraavina viikkoina hän kykeni jo auttamaan sairaalassa muiden potilaiden hoidossa. Hän käänteli amerikkalaisia potilaita, tyhjensi alusastiota, pesi ja siivosi paikkoja, teki mitä tahansa kunhan ei tarvinnut pysähtyä ajattelemaan sotaa, juutalaisiin kohdistuneita kauheuksia, tietoja joita oli alettu julkistaa keskitysleireissä kuolleiden lukumääristä. Eräs amerikkalainen haavoittunut sotilas viskasi peltisen juoma-astiansa hänen päälleen. Vaitonaisena Steiner asetti astian takaisin haavoittuneen yöpöydälle, haki kaapista siivoustarvikkeet ja kuivasi lattian. I was only soldier in the army of wehrmacht, hän sanoi lähtiessään huoneesta. Steinerin pyyteetön ahkeruus ja auttamishalu pantiin yleisesti kuitenkin merkille ja hän pääsi suhteellisen vähällä kansakuntaansa kohdistuneessa vihassa. Varsinkin Julie Bradley tunsi myötätuntoa Steineriä kohtaan. Olihan Steiner hänen hoidokkinsa usean kuukauden ajan ja juuri hän oli antanut potilaalle vettä, pyyhkinyt laimennetulla spriiliuoksella hä- 16
nen runneltua vartaloaan, eikä Steiner ollut mikään rujo mies. Vaalean hiuspehkon omaava sinisilmäinen germaani, jonka kalpea iho sai päivä päivältä takaisin oranssiin viittaavaa väriä. Ainoastaan arvet poskipäässä ja ohimossa rumensivat muuten niin komeita urheilijankasvoja. Julie Bradley oli 28-vuotiaana kaksi vuotta nuorempi veljeään. Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta hän oli katsonut velvollisuudekseen keskeyttää lääketieteelliset opintonsa ja hakeutua vapaaehtoisena armeijan lääkintäjoukkoihin sairaanhoitajaksi. Älykkyytensä ja nopeaoppisuutensa ansiosta hän oli kehittynyt arvostetuksi tehohoitajaksi avustaen myös leikkausoperaatioita. Kenttäolosuhteissa jouduttiin improvisoimaan hoitotoimenpiteitä ja niin absurdia kuin se olikin, monia menetelmiä voitiin hyödyntää nyt rauhanomaisemmissa olosuhteissa. Hänen tummat ja pitkät hartioille asti ulottuvat hiuksensa, pitkät silmäripsensä ja kulmakarvojensa tumma kaari olivat tuoneet hänelle lukuisia illalliskutsuja Liittoutuneiden upseerien keskuudessa. Julie oli kuitenkin niin sinnikkäästi pitäytynyt asialinjoilla ja haavoittuneiden ruumiinvammojen hoitoon tähtäävien parannusehdotustensa takana, että sinnikkäinkin keikari päätti keskustelun hyvän yön toivotuksiin. Julie näki niin paljon kuolemaa, nuorten sotilaiden avunhuutoja ennen näiden menetettyä ruumiinosiaan tai menehdyttyä valtimoverenvuotoon, että hän itki itsensä uneen ensimmäisinä viikkoina saavuttuaan Carentaniin Belgiaan, kuukausi D- päivän jälkeen. Nyt kun olosuhteet olivat parantumaan päin, Julie oli tavannut veljensä majuri Bradleyn lähes päivittäin, ja he suunnittelivat lomamatkaa Bostoniin. Sairaala Magneburgissa toimi kohtalaisen hyvin. Saksalaiset hoitajat ja kaksi lääkäriä olivat koulutettuja ja he pystyivät toimimaan siten, että Julie, kaksi englantilaista lääkäriä ja kymmenen lääkintä- 17
joukkojen sotilasta riitti pyörittämään päivittäistoimintoja sairaalassa. Siviilitkin olivat ryhtyneet käymään vastaanotolla. Steinerin touhuja Julie seurasi mielenkiinnolla. Steiner oli löytänyt varikolta sivuvaunullisen Zyndapp-moottoripyörän, kunnostanut sen ja ajeli sillä hakemassa tarvikkeita sairaalan varastoon. Pyörä oli maksanut muutaman luumuviinapullon, sekä kolme litraa pirtua, jotka Julie oli hankkinut Steinerille, kuultuaan hänen tarkoitusperänsä. Jotenkin Juliesta oli alkanut vaikuttaa siltä, että Steiner halusi korvata aikaisemmat vuotensa sotilaana auttamalla kaikin tavoin sairaalan menestymistä. Ehkä se oli tyypillinen ominaisuus hänelle. Julien ja Steinerin väliset keskustelut liikkuivat aluksi asialinjalla painottuen sairaalalaitteiden kunnossapitoon. Julie huomasi, kuinka näppärä Steiner oli sairaalalaitteiden korjaustöissä. Yleensä hän sai kaikki korjattua kuntoon tavalla tai toisella. Eräänä päivänä Julie pyysi Steinerin vastaanottohuoneeseen suorittaakseen hänelle kuntotutkimuksen. Paita pois, Julie komensi. Hämillisenä Steiner riisui paitansa. Julie kuunteli keuhko- ja sydänäänet. Kuntosi kohenee ja haavasi paranevat, muutamia arpia sinulle jää, Julie totesi. Steiner katsoi tuskaisesti Juliea. Kaikki haavat eivät tule parantumaan koskaan, Steiner sanoi, Toisaalta sinulla Julie on ominaisuuksia jotka auttavat kovasti. Sinulla on parantavat kädet. Julie katsoi Steineriä syvälle silmiin ja oli huomaavinaan niissä arkaa pilkettä. Menehän nyt töihisi, katsotaan taas viikon päästä, Julie patisti. Steiner huokaisi, puki päälleen ja poistui. Julie katseli mietteliäänä hänen menoaan. Steinerin vartalo oli lihaksikas ja mies oli komea. Steinerin pulssi oli ollut normaalia tiheämpi tutkimuksen aikana. Steinerin englanninkielentaito oli kehittynyt myös lähes jenkkityyliseksi hänen saatuaan jenkkisotilailta koulutusta. Stei- 18