Create Today CT ry:n säännöt



Samankaltaiset tiedostot
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Luku 1 Nimi ja kotikunta

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

B A T A K U N K U - y h d i s t y k s e n S Ä Ä N N Ö T

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

PESÄPUU ry Säännöt

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Lahela-Seuran säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Suomen luolaseuran säännöt

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

SOMAKISS ry:n säännöt

Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) Saarenrinne Rovaniemi ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle

Slovenia-seuran säännöt

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SOMAKISS ry:n säännöt

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

PIRAATTIPUOLUE (5)

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki

Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 3. järjestää esitelmätilaisuuksia ja tieteellisiä kokouksia.

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

Paistinkääntäjät ry Vuosikokouskutsu. Esityslista:

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

.Yhdistyksen tarkoituksena on edistää palontutkinnan laatua ja palontutkijoiden ammattitaitoa

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY. Säännöt

HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Zürichin Suomi-koulun säännöt

GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

PIRAATTIPUOLUE (5)

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

AITO AVIOLIITTO YHDISTYS - SÄÄNNÖT

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi

JSA-Tekniset ry:n säännöt

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki.

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina

Transkriptio:

Create Today CT ry:n säännöt Rekisterinumero: 213.035 Rekisteröity: 18. heinäkuuta 2014 Luku 1 Yleiset säännökset 1 Yhdistyksen nimi on Create Today ry. Toiminta-alueena on koko maa. Kotipaikka on Helsinki. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimeä yhdistys. 2 Yhdistys tukee ja kehittää nuorison aloitteita ja innovaatioita. Toimii Suomen perustuslain, yhdistyslain ja muiden lakien mukaisesti. 3 Yhdistyksen kielet ovat: suomi, venäjä, englanti ja ukraina. Asiakirjojen käsittely ja kirjanpito viranomaisia varten suoritetaan suomen kielellä. Pöytäkirjat, päätöslauselmat sekä yhdistyksen muut asiakirjat käännetään tarvittaessa yhdistyksen kielille. Luku 2 Tarkoitus 4 Yhdistyksen tarkoitus: 1. Luovan ja kognitiivisen potentiaalin edistäminen kehityksen hyväksi 2. Aloitteellisen ja innovatiivisen toiminnan edistäminen 3. Yhteiskunnan kehityksen edistäminen ja uusien yhteisten tehtävien tunnistaminen 4. Kulttuuristen erikoispiirteiden säilymisen edistäminen ja kulttuurivälisen dialogin edistäminen 5. Yhdistää erilaisten kansallisuuksien ja uskontojen ihmisiä: yhdistävän tulevaisuuden mielikuvan luominen, säilyttäen kulttuurisia erikoispiirteitä. 5 Yhdistyksen toiminnassa käyttämät periaatteet: Aloitekyky ja henkilökohtainen vastuu Sananvapaus ja tiedon vapaa jakelu Demokratia ja itsehallinto Ihmisyys, rehellisyys ja solidaarisuus Rakentava keskustelu Terveet elämäntavat Kulttuuri-ja virkistysajanvietto Tasavertainen osallistuminen Luku 3 Toimintamuodot ja yhdistyksen oikeudet 6 Yhdistyksen toiminta 1. Seminaarien, kurssien, keskustelujen, konferenssien, pyöreiden pöytien, messujen, näyttelyiden, mestariluokkien, kulttuuri- ja virkistystapahtumien sekä muiden vastaavien 1(7)

tapahtumien järjestäminen. 2. Osallistuminen kansainvälisiin projekteihin. 3. Vuorovaikutus luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kanssa säännöissä olevien ehtojen mukaisesti. 7 Yhdistyksellä on oikeus: Leimaan Tiliin Vuokrata toimitiloja Rahoittaa, tehdä yhteistyötä ja järjestää yhteisiä projekteja sekä rahoittaa niitä muiden yhdistysten kanssa Tiedon keruu operatiivisten ja strategisten päätösten tekoa varten Luku 4 Oikeudet, velvollisuudet ja jäsenyys 8 Yhdistyksen jäsenenä voi olla luonnollinen henkilö, joka on hyväksynyt yhdistyksen säännöt, tavoitteet ja periaatteet, maksanut vuosittaisen jäsenmaksun. Yhdistyksen hallitus hyväksyy uudet jäsenet. 9 Jäsenellä on oikeus yhdistyksen tarjoamiin etuihin. 10 Jäsenellä on oikeus osallistua jokaisen osaston toimintaan. Hänen pitää kirjallisesti ottaa yhteyttä osaston koordinaattoriin ja kertoa, mihin yhdistyksen toimintaan hän haluaa tulla mukaan. 11 Henkilöllä, joka ei ole yhdistyksen jäsen ei ole oikeutta yhdistyksen tarjoamiin jäsenetuihin, mutta hänellä on oikeus osallistua niihin yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin, joihin hallitus hyväksyy ulkopuolisen osallistumisen. 12 Vuotuisen jäsenmaksun suuruus määritetään yhdistyksen vuosikokouksessa. 13 Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla erostaan kirjallisesti hallitukselle tai yhdistyksen kokoukselle, jossa kirjataan ero pöytäkirjaan. 14 Jäsen voidaan erottaa yhdistyksen kokouksen tai hallituksen päätöksellä, jos hän on rikkonut sääntöjä tai tuottanut yhdistykselle merkittävää vahinkoa. 15 Jos hallituksen jäsen ilmoittaa eroavansa hallituksesta, tulee yhdistyksen kokouksen valita hallitukseen uusi jäsen eronneen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Luku 5 Rakenne ja hallintoelin 16 Yhdistyksen hallintoelimiä ovat: 1. Jäsenten yhdistyksen kokous 2. Hallitus 2(7)

17 Yhdistyksen korkeimpana hallintoelimenä toimii yhdistyksen kokous, joka käsittelee ja tekee yhdistyksen tärkeimpiä päätöksiä: 1. Sääntöjen muuttaminen 2. Tavoitteiden ja niiden tärkeysjärjestyksen muuttaminen 3. Hallituksen jäsenten valinta 4. Yhdistyksen uudelleenjärjestely 5. Toiminnan purkautuminen 6. Hallituksen työn käsittely ja valvominen 7. Päätökset kiinteistön luovuttamisessa ja hankkimisessa tai kiinnittämisessä taikka yhdistyksen toiminnan kannalta huomattavan muun omaisuuden luovuttamisesta tai hankkimisesta. 18 Yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, taloudenhoitaja, sihteeri sekä muut tarvittavat toimihenkilöt valitaan sääntöjen vaalimenettelyn perusteella. 19 Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, jonka toimikausi on yksi vuosi ja joka koostuu parillisesta jäsenten määrästä. Hallitukseen voi vähintään kuulua neljä (4) jäsentä ja enintään kaksikymmentäkaksi (22) jäsentä. Hallitus koostuu osastojen koordinaattoreista (joiden tehtäviin kuuluu osastojen toiminnan koordinointi) ja muista jäsenistä. Hallituksen kokoonpano: 1. Projektiosaston koordinaattori 2. Tieto-osaston koordinaattori 3. Teknisen osaston koordinaattori 4. Talousosaston koordinaattori 5. Sihteeri 6. Muut hallituksen jäsenet Tehtävään voidaan valita yksi henkilö. Tarpeen vaatiessa sihteerin tehtävää voi kuitenkin hoitaa yksi koordinaattoreista, jolla ei siihen ole estettä. 20 Kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hallitus on valittu, on hallituksen laadittava ja julkaistava avoimesti vuotuinen toimintasuunnitelma, joka on yhdistyksen tarkoituksessa olevien tehtävien (niiden tärkeysjärjestyksen) ja periaatteiden mukainen. 21 Osastojen tehtävät ja vastuut: Vastuu millä tahansa tehtävässä ei voi rajoittaa osallistumista muihin osastojen ja projektien toimintaan. Eli osastot toimivat vuorovaikutuksessa ja täydentävät toistensa toimintaa. 1. Projektiosaston tehtäviin kuuluu: a. valvoa, että projektit ovat yhdistyksen sääntöjen, tavoitteiden ja periaatteiden mukaisia b. antaa tukea projektien viimeistelyyn c. tuoda projektit esille hallituksen kokoukseen hyväksyttäväksi tai hylättäväksi d. vuorovaikutus yhdistyksen työryhmien kanssa e. projektien kehitys ja järjestäminen 2. Tieto-osaston tehtäviin kuuluu: 3(7)

a. tiedon keruu ja analysointi yhdistyksen vakaata toimintaa ja kehitystä varten havainnollisen ennustettavuuden merkityksessä b. tietomateriaalien valmistelu c. tarjota metodologista tukea d. tietovaraston ajan tasalla pitäminen e. kumppanien ja kontaktien etsiminen yhteistyötä varten 3. Teknisen osaston tehtäviin kuuluu: a. pitää kirjanpitoa laitteistosta b. pitää vastuuta lainatusta laitteistosta c. laitteistoon liittyvien ehdotusten valmistelu d. yhteys- sekä tiedotuskeinojen valmistelu ja ylläpito e. multimediamateriaalien luominen 4. Talousosaston tehtäviin kuuluu: a. taloustoimet b. kirjanpito c. ylläpitää yhdistyksen jäsenluetteloa d. etsiä rahoitusta e. asiakirjojen valmistelu rahoitusta varten 22 Sihteerin vastuuseen ja tehtäviin kuuluu: kokouskutsujen lähettäminen, kokousten järjestäminen, pöytäkirjojen laatiminen. Luku 6 Yhdistyksen nimen kirjoittaminen ja puheenjohtajan tehtävät Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. 23 Yhdistyksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vastuut ja tehtävät: 1. Puheenjohtajan tehtäviin kuuluu: a. Asiakirjojen ja sopimusten allekirjoittaminen. b. Muut asiat, missä laki tai kulttuuri vaatii puheenjohtajan osallistumista. 2. Varapuheenjohtajan tehtäviin kuuluu: a. Asiakirjojen ja sopimusten allekirjoittaminen. b. Muut asiat, missä laki tai kulttuuri vaatii puheenjohtajan osallistumista, kun puheenjohtaja ei pysty niihin osallistumaan. Luku 7 Tilikausi ja tilintarkastus 24 Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. 4(7)

25 Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille / tilintarkastajille viimeistään kuukausi ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien / tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle. Luku 8 Äänestäminen ja projektien hallinta 26 Yhdistyksen vuosikokouksessa päätökset tehdään enemmistön äänten mukaisesti. 27 Hallituksen kokouksissa päätökset tehdään enemmistön äänten mukaisesti. Jos äänet jakautuvat tasan: hallitus on velvollinen siirtämään päätöstä ja palaamaan asiaan kolmannen vaihtoehdon kehitettyä. 28 Yhdistyksen jäsenellä on oikeus yhteen ääneen. Äänioikeus on jäsenmaksun maksaneella. 29 Ennen kuin työryhmä ryhtyy projektien kehittämiseen, on esitettävä toimintasuunnitelma. 30 Projekti saa yhdistyksen tuen, kun hallitus on hyväksynyt sen toimintasuunnitelman. Projektin ajankohta sovitaan etukäteen. Luku 9 Vuosikokous, hallituksen kokoukset ja vaalimenettely 31 Yhdistys pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen keväällä tammi-toukokuussa ja tarpeen vaatiessa tarvittavan määrän muita kokouksia. 32 Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty jollekin hallituksen jäsenelle. 33 Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta jäsenille postitse tai sähköpostilla lähetetyillä kirjeillä. Kutsussa täytyy olla esiteltynä kokouksessa käytävät asiat. 34 Yhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat: 1. kokouksen avaaminen 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien / tilintarkastajien lausunto 6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 5(7)

7. käydään keskustelua koordinaattori ehdokkaiden valinnasta ja lisäksi koordinaattoriehdokkaat esittävät hakemaansa tehtävää koskevan suunnitelman seuraavaksi toimikaudeksi 8. hallitukseen valitaan koordinaattorit 9. koordinaattorien keskuudesta valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja 10. valitaan hallituksen muut jäsenet ja valitaan sihteeri joko koordinaattorien tai hallituksen muiden jäsenten joukosta 11. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa / tilintarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat / varatilintarkastajat 12. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat 13. kokouksen päättäminen 35 Talousosaston koordinaattori valitaan automaattisesti yhdistyksen taloudenhoitajaksi. Hän suorittaa maksuja hallituksen päätöksestä. 36 Yhdistyksen kokouksessa voidaan tehdä päätöslauselma, joka on yhdistystä velvoittava asiakirja. Hallituksen kokouksessa voidaan tehdä päätöslauselma, joka on hallitusta velvoittava asiakirja. 37 Yhdistyksen tai hallituksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen niin päättäessä myös postitse tai tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Luku 10 Riitojen ratkaisu 38 Yhdistyksen jäsenten tulee pyrkiä sopimaan yhdistyksen toimintaan liittyvät riidat ensisijassa neuvottelu- ja sovittelumenettelyä käyttäen. Hallitus toimii sovittelijana. Luku 11 Rahoitus, yhdistyksen omaisuus ja vuokraaminen 39 Varoja ja omaisuutta käytetään yhdistyksen toimintaan ja tavoitteiden toteuttamiseen. 40 Yhdistyksellä on oikeus hankkia toiminnalleen ja tavoitteiden toteuttamiseen rahoitusta: lahjoituksia, testamentteja, sponsorien tukea, säätiöiden apurahaa. 41 Yhdistyksellä on oikeus hankkia kiinteää ja irtainta omaisuutta. 42 Yhdistyksellä on oikeus vuokrata kiinteää ja irtainta omaisuutta. Luku 12 Yhteistyön ehdot 43 Yhdistyksellä on oikeus tehdä yhteistyötä luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kanssa, joiden tavoitteet ja periaatteet eivät ole ristiriidassa yhdistyksen tavoitteiden ja periaatteiden kanssa. 6(7)

44 Yhdistyksellä on oikeus tehdä yhteistyötä oikeuskelpoisten yritysten kanssa säännöissä olevien ehtojen mukaisesti. 45 Yhteistyö yritysten kanssa: projektien ja tapahtumien tekeminen yritysten oikeus osallistua yhdistyksen tapahtumiin uusien jäsenten hankkiminen 46 Kansainvälisessä yhteistyössä ja yhteistyössä yritysten kanssa on laadittava kirjallinen sopimus. 47 Paikallisten yhdistysten kanssa voidaan asioista sopia kirjallisesti tai suullisesti. Luku 13 Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen 48 Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen a) Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. b) Sääntömuutosta tai yhdistyksen purkamista koskeva kokouskutsu on lähetettävä kolme kuukautta ennen kokousta. Se on julkistettava 33 :n mukaisten kokouskutsutapojen lisäksi myös yhdistyksen Internet-sivuilla tai yhdistyksen jäsenlehdessä. Ennen kokousta käydään julkista keskustelua ehdotetusta muutoksesta sääntöihin tai yhdistyksen purkamisesta. 49 Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen. 7(7)