1 (12) Linlon veneilijät ry Tasekirja 31.12.2008
2 (12) Sisällysluettelo Toimintakertomus...3 Tase...6 Tuloslaskelma...7 Budjetti 2008...9 Hallituksen allekirjoitukset...11 Tilinpäätösmerkintä...12
Toimintakertomus Vuonna 2008 Linven toiminta toteutui toimintasuunnitelman mukaisesti. Seura on jatkanut Linlon sataman veneilijöiden ja satamayhdistys Linlo Marinan välistä yhteistoimintaa ja vapaaehtoistyöhön perustuvaa Linlon laguunin alueen ylläpitämistä ja kehittämistä tavoitteena turvallisen perheveneilyn edistäminen. Tapahtumia on järjestetty kesän mittaan lukuisia. Kokoukset Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 31. maaliskuuta ja syyskokous 21. lokakuuta. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kilpailut Vuodesta 1992 järjestetty Träskö Runt matkapurjehduskilpailu Porkkalanselällä oli perinteiseen tapaan viikkoa ennen juhannusta, lauantaina 14.6., ja kilpailu purjehdittiin yhdessä luokassa. Osallistujia oli noin seitsemän kappaletta; Linvetär ei tänä vuonna osallistunut kilpailuun. Kilpailun jälkeen kerhotoimikunta tarjoili kokki Kjellun valmistaman perinteisen illallisen Laguunissa. Viikkokilpailuja järjestettiin yhteensä kahdeksan kappaletta ja osallistujina oli kuusi venekuntaa sekä Linvetär vaihtuvalla miehistöllä. Muut tapahtumat Laguunin laiturin rakennustalkoot järjestettiin 20.5. Talkoot järjestettiin nyt kolmatta kertaa, ja laituri saatiin vihdoin kokonaisuudessaan katetuksi. Veneilykauden avajaisia juhlittiin Linlon laguunilla lauantaina 24.5. Perinteisen syysretken kohde oli Träskö, jossa oli tarkoitus järjestää saareen tutustumiskierros ja juhlistaa seuran 20-vuotistaivalta, mutta kova tuuli ja sateinen sää estivät retken toteutumisen. Kaksi venekuntaa kokoontui varapaikaksi valittuun Stora Halsöön. Kauden päättäjäisjuhla järjestettiin korvaamaan menetetty Träskön retki, ja 11 jäsenen voimin kokoonnuimme illalliselle Ravintola Rossoon Kirkkonummella. 20-vuotisjuhlan kunniaksi tilaisuudessa julkistettiin seuran 20-vuotishistoriikki ja annettiin seuran standaarit Kjell Heleniukselle, Erkki Lagerkransille, Kauko Poikoselle ja Harry Sandströmille seuran eteen tehdyn pitkäaikaisen vapaaehtoistyön vuoksi. 3 (12)
4 (12) Seuran veneet Moottoriveneellä oli hyvin vähän käyttöä, eivätkä sen tuotot kattaneet lähimainkaan käyttökustannuksia. Syyskokous totesi veneestä olevan enemmän vaivaa kuin hyötyä ja päätti sen myynnistä joka toteutettiin loppuvuodesta 2008. Vuonna 2007 toteutettu uuden purjeveneen hankinta vahvistui viisaaksi valinnaksi, sillä veneen käyttöaste oli edelleen korkea. Veneen ikkunat uusittiin talkoovoimin ja purjeisiin teetettiin ratsastajat käytön helpottamiseksi. Purjeveneen kulut/tuotot suhde oli huomattavasti pienempi kuin moottoriveneen vastaava, mutta jatkossa pyritään vielä lähemmäs tulosta kulut/tuotot=1. Katsastustoiminta Linvellä on neljä koulutettua katsastajaa. Seuralaisille maksuton runkokatsastuspäivä oli 5. huhtikuuta ja vuosikatsastuspäivät 2. ja 9. kesäkuuta. Katsastettuja veneitä oli 20 kpl, mikä vähyytensä vuoksi edellyttää aktiivisempaa kampanjointia katsastusten tärkeydestä. Jäsenistö eronneet 2008 4 kpl uudet 10 kpl maksaneita 82-8=74 kpl Vuoden lopussa kipparijäseniä oli 82, joista jäsenmaksunsa maksaneita 74. Puolisojäseniä oli 42 ja nuorisojäseniä 41. Uusia kipparijäseniä liittyi vuoden aikana kymmenen ja neljä erosi. Viisi jäsentä todettiin kevätkokouksessa 2008 eronneeksi edellisvuoden maksamattoman jäsenmaksun perusteella. Seuran jäsentiedot on toimitettu Veneily- ja Purjehtijaliiton yhteiseen rekisteriin, ja katsastettujen veneiden venetiedot näiden liitojen omiin rekistereihin. Hallinto ja talous Suurin poikkeama toteutuneiden ja budjetoitujen lukujen välillä oli satamatoimikunnan menoissa. Poikkeama johtuu Laguunin laiturin puutavaran hankinnasta, jonka kunta tammikuussa tilitetyn talkooavustuksen kautta pääosin maksoi. Jäsen- ja liittymismaksut pysyivät samana edellisvuoteen nähden, eli olivat 30 ja 50, vastaavasti. Ne kattoivat samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet. Jäsen- ja liittymismaksuista kertyneet tulot: 2070 (jäsen) 500 (liittymis) Tiedotuskulut: 20 Myyntivaraston tuotot ja kulut: ei hankintoja. Hankinnat käyttöomaisuuteen: verkkohäkin lukko ja varaston lisäavaimet yhteensä 254,20 Käyttöomaisuuden myynnit: moottorivene 400 Saadut avustukset: kunnan yleisavustus 260, talkooavustus 550 (talkooavustuksen tilitys tuli vasta tammikuussa 2009) Kerhon varat tilivuoden päättyessä: - käyttöomaisuus 8036,90 - vaihto-omaisuus 1001,00
5 (12) - rahoitusomaisuus 2787,07 Taseen loppusumma: 12453,97 Yhdistyksen toimihenkilöt vuonna 2008 Johanna Torppa puheenjohtaja Rolf Ekholm hallituksen jäsen (varapuheenjohtaja) Erkki Lagerkrans hallituksen jäsen (sihteeri) Janne Ruskeeniemi hallituksen jäsen (taloudenhoitaja) Jan Ahlgren hallituksen jäsen Jorma Palo hallituksen jäsen Kauko Poikonen hallituksen jäsen
6 (12) Tase VASTAAVAA 31.12.2008 31.12.2007 Käyttöomaisuus: Veneet ja varusteet 6695,25 8643,54 Koneet ja laitteet 66,82 83,52 Työkalut 207,72 259,65 Kilpailutoiminnan tarvikkeet 0,00 0,00 Rakennukset 965,21 807,72 Tunnusvarusteet 101,89 127,37 Käyttöomaisuus yhteensä: 8036,90 9921,81 Vaihto-omaisuus: -myyntivaraston arv. 1001,00 1129,00 muutos tilivuonna Myyntisaamiset: 79,00 30,00 Siirtosaamiset 550,00 Rahoitusomaisuus: -pankkitili 2787,07 3283,60 -kerhotoimik.kassa 12453,97 14364,41 VASTATTAVAA Oma pääoma: -edellisten kausien tulos 14364,41 7847,31 -venerahasto -varaukset, venerahaston purku -investointirahasto (ent. kerhomajarahasto) 0,00 0,00 -tilikauden ylijäämä/alijäämä -1989,44 6487,10 Arvostuserät: 79,00 30,00 Vieras pääoma: Ostovelat 0,00 0,00 12453,97 14364,41
7 (12) Tuloslaskelma Tuloslaskelma 2008 *1.1.-31.12.2008 *1.1.-31.12.2007 Kulut: Tuotot: Kulut: Tuotot: I Varsinainen toiminta Satama- ja vartiotoimikunta Tuotot: 0,00 48,41 Kulut: 1213,80 884,97 Poistot: 165,35 124,16 Moottorivene Tuotot: 30,00 40,00 Kulut: 232,18 216,12 Poistot: 100,36 133,82 Purjevene Tuotot: 711,40 548,77 Kulut: 1273,07 710,99 Poistot: 743,92 542,04 Kilpailu-, nuoriso- ja koulutustoimikunta Tuotot: 80,00 100,00 Kulut: 175,00 185,00 Kerhotoimikunta Tuotot: 0,00 0,00 Kulut: 280,61 156,40 -toimikuntien tuotot yhteensä 821,40 737,18 -toimikuntien kulut yhteensä 4184,29 2953,50 Tiedotustoiminta tiedotustuotot 0,00 0,00 tiedotuskulut 20,00 50,17 Yleistoiminta:Hallinto Tuotot: 0,00 0,00 Kulut: 160,07 105,99 Vars.toim. kulut ja tuotot yhteensä 4364,36 821,40 3109,66 737,18 Varsinaisen toiminnan tuotto/kulujäämä -3542,96-2372,48 II Varainhankinta Varainhankinta Tuotot: -jäsenmaksut 2070,00 2280,00 -liittymismaksut 500,00 450,00 -arpajaistuotot 0,00 0,00 Kulut:
8 (12) -jäsenm.liitoille 959,00 923,50 Tarvikevälitys: Myyntivaraston tuotot 0,00 90,00 Myyntivaraston kulut 0,00 0,00 -välitystoiminnan tulos / varaston muutos 128,00 94,00 Varainhankinnan kulut ja tuotot yht. 1087,00 2570,00 1017,50 2820,00 Varainhankinnan tuotto/kulujäämä 1483,00 1802,50 Satunnaiset tuotot - myyntivoitot (tappiot) -704,01 1544,92 Satunnaiset tuotot 20,00 100,00 Omatoiminen tuotto/kulujäämä -2743,97 1074,94 Kunnan yleisavustus 260,00 500,00 Kunnan kohdeavustus 550,00 500,00 Osuuspankin avustus Tapiolan avustus Kokonaistuotto -1933,97 2074,94 Poistot: Käyttöomaisuudesta Myyntivar. ( ed. vuoden myyntisaamiset) -30,00-56,00 Tunnusvarusteiden arvosta -25,47-31,84 Tilikauden tulos -1989,44 1987,10 Varausten muutos (venerahasto) 0,00 0,00 Varausten muutos (investointirahasto, ent. kerhomajarahasto) 0,00 4500,00 Tilikauden ylijäämä/alijäämä -1989,44 6487,10
9 (12) Budjetti 2008 Talousarvio 2008 versio 1.1 *1.1.-31.12.2008 Kulut: Tuotot: I Varsinainen toiminta Satama- ja vartiotoimikunta Tuotot: 0 Kulut: 500 Moottorivene Tuotot: 20 Kulut: 160 Purjevene Tuotot: 600 Kulut: 1000 Kilpailu-, nuoriso- ja koulutustoimikunta Tuotot: 100 Kulut: 440 Kerhotoimikunta Tuotot: 0 Kulut: 300 -toimikuntien tuotot yhteensä 720 -toimikuntien kulut yhteensä 2400 Tiedotustoiminta tiedotustuotot 0 tiedotuskulut 100 Yleistoiminta:Hallinto Tuotot: 0 Kulut: 150 Vars.toim. kulut ja tuotot yhteensä 2650 720 Varsinaisen toiminnan tuotto/kulujäämä -1930 II Varainhankinta Varainhankinta Tuotot: -jäsenmaksut a' 30 e 2010 -liittymismaksut a' 50 e 320 -arpajaistuotot 0 Kulut: -jäsenm.liitoille 1000 Tarvikevälitys:
10 (12) Myyntivaraston tuotot 100 Myyntivaraston kulut 0 -välitystoiminnan tulos / varaston muutos Varainhankinnan kulut ja tuotot yht. 1000 2430 Varainhankinnan tuotto/kulujäämä 1430 Omatoiminen tuotto/kulujäämä -500 Kunnan yleisavustus 500 Kunnan kohdeavustus 0 Kokonaistuotto 0 Poistot: Käyttöomaisuudesta -1760 Myyntivar. ( ed. vuoden myyntisaamiset) 0 Tunnusvarusteiden arvosta 0 Tilikauden tulos -1760 Varauksen purku (kerhomajarahasto) 0 Tilikauden ylijäämä -1760
11 (12) Hallituksen allekirjoitukset Kirkkonummella 24. päivänä maaliskuuta 2009 Johanna Torppa Rolf Ekholm Erkki Lagerkrans Janne Ruskeeniemi Jan Ahlgren Jorma Palo Kauko Poikonen
12 (12) Tilinpäätösmerkintä Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Kirkkonummella päivänä maaliskuuta 2009 Soila Rantala KHT Akseli Torppa