Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti

Samankaltaiset tiedostot
Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Miksi liittyisin Teostoon?

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Musiikin esittäminen tapahtumassa

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Teoston kustantaja-asiakkaaksi voi liittyä kustantaja, joka harjoittaa musiikin kustannustoimintaa.

Kesäkuun tilityksessä Teoston asiakkaille 34 miljoonaa euroa





Valokopiointija digiluvat

TEKIJÄNOIKEUKSIEN YKSINOMAISEN KÄYTTÖOIKEUDEN LUOVUTTAMINEN MÄÄRÄAJAKSI MUSIIKINTEKIJÄN YHTIÖLLE. Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin ja sähköposti:

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä Teosto ja Gramex

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Naantalin kaupunki (jäljempänä Kunta) Käsityöläiskatu 2 PL NAANTALI y-tunnus

Teoston kustantaja-asiakkaaksi voi liittyä kustantaja, joka jatkuvasti harjoittaa musiikin kustannustoimintaa.

Verkkotallennuspalvelut

Porin kaupunki (jäljempänä Kunta) Yrjönkatu 6 B PL PORI y-tunnus

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

Mitä on tekijänoikeus?

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Anne Varis, tuotepäällikkö

Musiikinkustantamisen hyvä käytäntö

KOTIMAISEN KILPAILUN ILMOITTAUTUMISLOMAKE 2013

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta.

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus

Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista.

Saamenkielinen kaunokirjallisuus suomeksi

LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE

Mainoselokuvakilpailu Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

Ulkomainen kaunokirjallisuus suomeksi

ALVin käyttöohjeet. 1. Tositteiden tallennus palveluun. 1.1 Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella

KEKSINTÖILMOITUSLOMAKE

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE

TEOSTO-KORVAUSTEN YHTIÖMALLI OHJEITA ASIAKKAALLE 1. YHTIÖMALLIN TOIMINTAPERIAATE Mikä on Teosto-korvausten yhtiömalli?

Materiaalivalintalomakkeen sekä tarjouspyynnön viimeinen palautuspäivä. V1: 2, 4, V20: 117, 119, 121,

Suomalainen kauno- ja tietokirjallisuus pohjoismaisille kielille

4. Kenelle tekijänoikeus. 2. Mitä tekijänoikeus suojaa? 1. Mitä on tekijänoikeus? 3. Miten tekijänoikeus syntyy?

KOPIOINTILUPA JA TV-OHJELMIEN KÄYTTÖ OPETUKSESSA. Peruskoulut, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa

YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9. Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki

Työtapaturmainfo: Työtapaturman ilmoittaminen 2016->

MUSIIKIN KÄYTTÖ MEDIATAIDETEOKSESSA MUSIIKIN TEKIJÄNOIKEUSLUVAT MEDIATAITEEN TUOTANNOSSA JA ESITTÄMISESSÄ

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B

Ulkomainen kaunokirjallisuus suomeksi. Hakijan tiedot. Hakijan yhteystiedot

TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖ

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Opetusministeriön hankkimat luvat

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder

TERVETULOA VIIHTYMÄÄN DNA TV:N JA SISÄLTÖJEN PARIIN

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri

NÄYTTELYSOPIMUS. Näyttelyn järjestäjä Osoite Laskutusosoite tai sähköinen laskutusosoite. Sähköposti Kotisivut

JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä

TOIMINTAKERTOMUS 2016

MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA

JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä

Kiinteistöliiton ansiomitaleja ovat Pronssinen Kiinteistömitali ja Hopeinen Kiinteistömitali.

Sähköinen asiointi vuokrauksessa

Avoimet lisenssit. Katsaus Creative Commons -lisensointiin. Työelämäpedagogiikan webinaari

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

MUIDEN HENKILÖIDEN KUIN TIEDOTUSVÄLINEIDEN EDUSTAJIEN TALLENTEISIIN EUROOPAN PARLAMENTIN TILOISSA SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta.

Valintakokeet Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos / kirjallisuus

TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖ

Kotimainen yhteistyö

MONINKERTAISPIIRIN JA PIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS

TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖ

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen:

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

SISÄLLYSLUETTELO. Teosto tilinpäätös 2015 TULOSLASKELMA 3 TASE 4

OPPILAITOSTEN KOPIOINTI- JA TALLENNUSLUPA

Tekijänoikeus kopiosto ry lyhyesti

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1

Hakulomake Miten täytän lomakkeen

Transkriptio:

Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti Teoksen oikeudenomistajat voivat halutessaan myöntää käyttöluvan teostensa käyttämiseen avtuotannoissa. Pitkissä elokuvissa, mainoksissa, kaupallisissa lyhytelokuvissa ja dokumenteissa käytetyn musiikin tallennus- ja synkronointioikeudet ovat lähtökohtaisesti itsehallinnoinnissa, ellei oikeudenomistaja erikseen pyydä NCB:tä hallinnoimaan oikeuksiaan myös näissä tuotannoissa. Teoston oikeudenomistajat voivat itsehallinnoida lisäksi esitysoikeuksiaan. Teosto/NCB ei lisensoi eikä kerää tai tilitä korvauksia teoksen niiden oikeuksien osalta, jotka ovat itsehallinnoinnissa. Ohjeita: Huolehdi, että olet tehnyt teosilmoituksen myös teoksista, joiden käyttöluvan myönnät itse. Teosilmoitus tulee tehdä riippumatta siitä, otatko teoksen itsehallinnointiin. Ilmoittajan vastuulla on huolehtia, että teoksen kaikki säveltäjät, sanoittajat ja kustantajat ovat tietoisia ja hyväksyneet käyttöluvan myöntämisen itse omalla allekirjoituksellaan. Tämä koskee myös tekijänoikeusjärjestöihin kuulumattomia tekijöitä. Käyttölupaa ei voi myöntää sellaisille teoksille, joiden oikeudenomistajiin kuuluu muiden tekijänoikeusjärjestöjen asiakkaita, jos näiden järjestöjen asiakassopimus ei mahdollista yksittäisen teoksen itsehallinnointia. Luvan myöntäminen edellyttää, että asiakkaalla ei ole Teostolle suorittamattomia saatavia. Asiakkaan tulee itse varmistua siitä, että teokseen kohdistuvat lakiin tai sopimukseen perustuvat kolmansien oikeudet eivät estä luvan myöntämistä. Teostolle toimitettu tekijöiden vahvistama itsehallinnointi-ilmoitus astuu voimaan 30 vrk ilmoituksen vastaanotosta. Skannaa täytetty ja allekirjoitettu lomake ja lähetä se sähköpostitse osoitteeseen omateosto@teosto.fi tai postitse osoitteeseen Teosto, Urho Kekkosen katu 2 C, 00100 Helsinki. Saat tarvittaessa lisätietoja Teoston asiakaspalvelusta sähköpostitse omateosto@teosto.fi ja puhelimitse 010 808 118* (ma-to klo 8.30 16 ja pe klo 8.30 15). *Soittaminen 01080-palvelunumeroon maksaa kotimaan lankaliittymistä 8,35 snt/puhelu + 6,55 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 18,05 snt/min.). ILMOITTAJAN TIEDOT Nimi: Puh: Sähköposti: 1

AV-TUOTANNON TIEDOT: Tuotannon nimi: Tuotantovuosi: Tuotannon esitysaika, miltä ajalta esityskorvaukset ovat tekijöiden itsehallinnoinnissa Alku (kk/vuosi): Tuotantoyhtiö: Päättyy (kk/vuosi): (Huom! Max. 2 vuotta itsehallinnon alusta) Valitse tuotantotyyppi (rasti vaihtoehto): Pitkä elokuva Mainos Kaupallinen lyhytelokuva/dokumentti Tuotantoyhtiön yht.hlö: Spotgate nro (jos valittu tuotantotyyppi mainos): Puh: Sähköposti: Esitysalue/jakelukanava, jota itsehallinto kattaa, jos valittu tuotantotyyppi Pitkä elokuva, lyhyt elokuva/dokumentti (rasti vaihtoehto): TV Internet(suoratoistopalvelut) Elokuvateatterit TEOKSEN TEKIJÄT (SÄVELTÄJÄT, SANOITTAJAT, KUSTANTAJAT) 1) Teoksen nimi: Rooli(säv/san/kust): 2

2) Teoksen nimi: 3) Teoksen nimi: 3

4) Teoksen nimi: 5) Teoksen nimi: 4

6) Teoksen nimi: 5

7) Teoksen nimi: 8) Teoksen nimi: 6

9) Teoksen nimi: 10) Teoksen nimi: 7

8