VUOSIKERTOMUS 2013 Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry
2
3 PUHEENJOHTAJAN AJATUKSIA Kieli ja identiteetti - identiteetti ja kieli! Kieli on viittomakieli ja identiteetti kuuron identiteetti. Nämä kaksi asiaa ovat tärkeitä kuurojenkoulun oppilaille. Näitä kahta asiaa kuurojenkoulujen opetuksen pitää tukea. Sen tähden viittomakielen merkitys on kaikkein tärkein myös Kuurojen Lähetyksen työssä. Lähetystyö ei ole valmiiden ratkaisujen ja toimintatapojen siirtämistä täältä Suomesta Eritreaan tai Tansaniaan. Lähetystyö on mahdollistamista. Tarvitaan kuuroja aikuisia, jotka antavat lapsille ja nuorille mallin siitä, millaista on elää kuurona, viittomakielisenä aikuisena. Tarvitaan viittomakielentaitoisia opettajia, jotka näyttävät opettajille ja muille työtekijöille, miten elintärkeää on saada oma kieli. Kieli, jolla voi oppia, kommunikoida, ajatella, ilmaista itseään. Kieli, joka antaa välineitä oman identiteetin luomiseen. Oppilaiden kertomukset todistavat viittomakielen merkitystä. Ne kertovat myös oman identiteetin muotoutumisesta. Kummitoiminta on merkittävää työtä tämän tavoitteen hyväksi. On mukavaa, jos voi seurata kummilapsen kasvamista ja kehittymistä. Se auttaa kummeja jaksamaan omassa tehtävässään. Kiitos teille, kummit! Kuurojen Lähetyksen työ on aina työtä ihmiseltä ihmiselle. Jokainen vapaaehtoinen, kummi, lahjoittaja, rukoilija tekee arvokasta työtä yhden lapsen tai nuoren elämän parantamiseksi. Kiitos teille kaikille. Jumala antakoon voimaa jatkaa uskollisesti omassa kutsumuksessanne. VISIO: Jumalan rakkauden, elämän toivon ja lähimmäisyyden jakaminen kuurojen keskuudessa
4 TAPAHTUMIA VUONNA 2013 Kuurojen Lähetyksen toimistossa toiminnanjohtaja Inkeri Vyyryläinen hoiti yhdistyksen taloutta, huolehti varainhankinnasta, valmisteli ja toimi johtokunnan ja työvaliokunnan sihteerinä sekä laittoi täytäntöön tehdyt päätökset. Toiminnanjohtaja oli mukana vuosikokouksen ja juhlan valmistelussa ja toteutuksessa, huolehti monimuotoisen tiedotuksen toteutuksesta jäsenille, kummeille ja seurakunnille sekä yhteyksistä yhteistyökumppaneihin. Tärkeä työmuoto oli yhteyksien pitäminen Afrikkaan Eritrean ja Tansanian kuurojenkouluihin sekä luterilaisten kirkkojen edustajiin, heille taloudellisen tuen toimittaminen ja annettujen tukien käytön valvonta. Inkeri Vyyryläisen työaika oli alkuvuodesta elokuun loppuun asti 40 % ja sen jälkeen 60 % kokonaistyöajasta. LIIKKUVA LÄHETYS KUUROJEN LÄHETYSJUHLAT LAHDESSA 23. 24.3.2013 Kuurojen Lähetyksen vuosijuhla ja kokous keräsi yhteen noin 170 henkeä eri puolilta Suomea lähetyksen ystäviä Siikaniemen kurssikeskukseen. Tuloaulassa osanottajat pääsivät tutustumaan erilaisiin peleihin: Papin kaato, Koripallokone, Stressipallonheitto sekä tekemään ostoksia myyjäispöydiltä, jotka olivat täynnä ihania käsitöitä, karamelleja, serviettejä, stressipalloja yms. kotiin viemisiksi. Juhlien alussa nähtiin eri tahojen tervetulotoivotuksia sekä Tero Suomisen ja hänen ryhmänsä esittämä viittomakuoroesitys Vihreiden harjujen maa. Liikuntapappi Eeva-Liisa Helle luennoi kehollisuudesta.
5 Kuurojen Lähetyksen vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tero Suominen ja kokouksessa päätettiin, että Kuurojen Lähetyksen puheenjohtajana jatkaa Riitta Kuusi. Erovuoroisten jäsenten tilalle valittiin uudelleen Marja-Leena Lehtonen ja uutena Pirkko Johansson Jyväskylästä. Uudeksi varajäseneksi valittiin Tiina Eskelinen Mikkelistä. Illan juhlaohjelmassa nautittiin juhlaillallinen Hämäläiseen tapaan, seurattiin taidokkaita afrikkalaisia tanssiesityksiä ja katseltiin Medialähetyksen toiminnasta esitystä. Ilta huipentui turkishuutokauppaan sekä arpajaisiin. Kuurojen Lähetyksen standaarien saajat 2013: Irja Remmi (oik.)ja Mauri Malkavaara (toinen vas.), molemmat Lahdesta. (Kuvassa yhdessä läheistensä kanssa.)
6 Liikkuvan lähetyksen päätösjuhlassa Lahti luovutti Kajaanille suksen viestikapulana seuraavien juhlien järjestämiseksi. SILJA LEINO VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÄNÄ TANSANIASSA HELMI- MAALISKUUSSA 2013 Silja Leino oli ensin neljä viikkoa Mwangan kuurojenkoululla ja sitten kävi myös viidennellä viikolla Njomben kuurojenkoululla. Mwangan kuurojenkoululle häntä oli pyydetty vapaaehtoistyöntekijäksi. Koululla Silja työskenteli paljon kuurosokeiden oppilaiden kanssa. Silja tapasi myös kuurojenpappi Enochin, Enoch tekee paljon matkoja myös Moshin ulkopuolelle. Työ kuurojen seurakunnissa on vakiintunut ja laajentunut. Silja toi mukanaan paljon terveisiä koulujen kummilapsilta sekä kuvia ja kertomuksia kuurojenkoulujen elämästä.
7 KUUROJEN LÄHETYKSEN LÄHETYSNÄYTTELY TARVASJOELLA 21. 26.4.2013 Inkeri Vyyryläinen rakensi näyttelyn Tarvasjoen seurakuntatalolle ja oli kertomassa kuurojen lähetystyöstä Tansaniassa ja Eritreassa. Johtokunnan jäsen Marja-Leena Lehtonen oli myös yhtenä päivänä esittelemässä toimintaa. Näyttelyssä kävivät kaikki Tarvasjoen koulun eri luokat opettajineen sekä eri seurakunnan toimintapiirit, yhteensä 388 henkeä.
8 VIITTOVA LÄHETYS KUUROJEN OMA TILAISUUS SUOMEN LÄHETYSSEURAN LÄHETYSJUHLILLA HELSINGISSÄ 8.6.2013 Viittovan lähetyksen ohjelmaa olivat valmistelleet Helsingin seudun kuurot ja he esittivät hienon draamamonologin Elsien Roosin elämästä Jos Jumala tahtoo. Sen oli käsikirjoittanut Birgitta Wallvik, kääntänyt ja sovittanut työryhmä: Pirkko Johansson, Päivi Korhonen ja Katja Laurila. Elsietä esitti Pirkko Johansson Helsingistä. Pääkaupunkiseudun viittomakuoro esitti laulut Tuulen teitä ja Kauas kuuluu ääni Vapahtajan sekä yhteisesti laulettiin ja viitottiin Siunaa koko maailmaa. Johanna Ylinen toi terveisensä kokemuksistaan Njomben kuurojenkoululla, jossa hän oli puoli vuotta Kuurojen Lähetyksen lähettämänä työelämäharjoittelussa. Johanna kertoi, että Tansaniassa elää vahvasti stigma: Kuurojen ei tarvitse käydä koulua, kuurot eivät voi oppia. Mutta tätä asennetta vastaan taistellaan ja yritetään saada kuuroja lapsia kouluun. Aikuisten kuurojen malli on tärkeä, esimerkiksi tansanialaiset kuuro opettaja Upendo sekä kuurojenpappi Enoch ovat roolimalleja ja oppilaat haaveilevat sitten juuri näistä ammateista. Johanna Ylisen työ koululla oli opettaa tietotekniikkaa, koululla on nyt käytössä tietotekniikkaluokka! Lisäksi Johanna antoi erityisopetusta englannissa ja matematiikassa ja järjesti kummityöpajoja. Ruoka ostetaan pääasiassa torilta ja elämä on todella erilaista kuin täällä meillä Suomessa. Johanna Ylisen työ Njomben kuurojenkoululla päättyi helmikuun lopussa. Kuurojen Lähetyksellä oli myös oma myyjäispöytä juhlien lähetystorilla, josta huolehtivat pääkaupunkiseudun kuurojen seurakunnan vapaaehtoiset sekä Kuurojen Lähetyksen johtokunnan jäsenet.
9 PORKKANAMARKKINAT 14.9.2013 TURUSSA Kuurojen Lähetys oli mukana Turun seurakuntien kuurojen työn kanssa samassa myyntipöydässä Turun Tuomiokirkon edustalla. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen ja tavaraa myytiin mukavasti. UUSI SOPIMUS NOJMBEN KUUROJEN KOULUN KANSSA Uutta sopimusta Njomben kuurojenkoulun kanssa valmisteltiin koko alkuvuosi ja se allekirjoitettiin 11.9.2013 ja allekirjoittajina olivat Njomben kuurojenkoulu, ELCT ja Kuurojen Lähetys, sopimus on tehty englanninkielellä. Sopimuksessa sovittiin, että Kuurojen Lähetys tukee Njomben kuurojenkouluja yhteensä 20 000,00 /vuosi (alakoulu ja yläkoulu) ja vastaavasti Njomben kuurojenkoululta tulee selvitykset rahojen käytöstä sekä kokonaisselvitys koulujen taloudesta. Lisäksi koulu sitoutuu antamaan tiedotteen koulun toiminnasta ja kummioppilaiden kuulumisista vuosittain. Näitä kummioppilaiden kuulumisia valmistellaan kummityöpajoissa, joiden ohjaajalle maksetaan Kuurojen Lähetyksestä 100,00 palkkio. KUUROJEN LÄHETYKSEN KOTIPIIRI-TOIMINTA ALOITTI 17.11.2013 Kuurojen Lähetys aloitti uuden Kotipiiri-toiminnan, jonka tarkoituksena on laajentaa ja syventää tietämystä Kuurojen Lähetyksestä. Kotipiiri-toiminta sai avustuksen Pyhän Henrikin säätiöltä toiminnan sisällön kehittämiseen ja toteutukseen. Ensimmäisen kotipiirin järjestivät Silja ja Taisto Leino omassa kodissaan. Mukana oli 15 henkeä. Kotipiirissä pidettiin hauskat arpajaiset, joissa jokainen sai mukaansa ainakin patalapun. Lisäksi askarreltiin yhdessä tulevia joulumyyjäisiä varten sydämenmuotoisia rintakoruja.
10 JC KOKOUS SUOMESSA TURUSSA 1.12.2013 JC-kokous järjestettiin Turussa Linnasmäellä. JC-kokoukseen osallistuivat Saksan edustajina JC:n puheenjohtaja Rolf Hörndlein, DAFEG ja jäsen Josef Groβ, DAFEG, Kuurojen Lähetyksen puheenjohtaja, jäsen Riitta Kuusi, sekä Kuurojen Lähetyksen toiminnanjohtaja, JC:n rahastonhoitaja Inkeri Vyyryläinen. Lisäksi kokousta oli seuraamassa suurin osa Kuurojen Lähetyksen johtokunnasta. Kokouksessa vaihdettiin kuulumisia Mwangan, Kerenin ja Asmaran kuurojenkouluista, niiden taloudesta ja vaikeuksista selvitä arjen haasteista. Samalla tarkastettiin edellisen vuoden taloudenhoito ja sovittiin ensi vuoden budjetista eli millaisia tukia annetaan kuurojenkouluille.
11 TANSANIA NJOMBEN KUUROJEN KESKUS Sophia Mgaya opiskelee Njomben alakoulun 4. luokalla. Sophia on 16-vuotias kuuro tyttö ja hänen vanhempansa asuvat Njombessa. Vanhempiaan Sophia näkee lomaaikoina. Äiti on töissä kaupassa. Lempiaineita koulussa ovat suahili, matematiikka, englanti ja historia. Sophia haluaisi oppia lisää ruoanlaittoa ja erilaisia taideaineita. Koulun jälkeen Sophia haaveilee liikenaisen ammatista. Siksi hän yrittää opiskella ahkerasti Njombessa ja tykkää myös pelata erilaisia pelejä. Koska vanhemmilla ei ole riittävästi rahaa jokapäiväiseen elämään, Sophia haluaa opiskella niin hyvin, että tulevaisuudessa pystyy auttamaan vanhempiaan. Sophia lähettää parhaimmat terveiset ja kiitokset Suomeen!
12 Njomben kuurojen keskuksen johtajana toimii pastori Alphonce Ngavatula. Hän lähettää suomalaisille Njomben koulun ystäville terveisiä: Jumalan rakkaus on kuin valtameri. Voimme nähdä sen alun, mutta emme loppua. Voimme rohkaista itseämme selviytymään hänen loputtoman rakkautensa tähden. Seuratkaamme ja palvelkaamme Häntä uskollisesti. Kiitos uskollisesta tuestanne rakkaat suomalaiset ystävämme! Kuurojen Lähetys on tukenut Njomben Kuurojen keskusta, sen alakoulun ja yläkoulun käyttökustannuksia vuonna 2013 yhteensä 20 000,00.
Doto Waya on 19-vuotias kuuro nuori mies, joka opiskelee Njomben yläkoulussa ensimmäistä vuotta. Doton perheeseen kuuluu isä ja neljä sisarusta. He asuvat Mafinga- Iringassa. Sinne on pitkä matka, joten Doto tapaa perhettä loma-aikoina, kaksi kertaa vuodessa. Doton lempiaineita ovat historia, maantieto ja kemia. Doto haaveilee puusepän tai maanviljelijän ammatista. Koulussa hänen mielestään on hyvä olla, koska siellä on riittävästi opettajia ja ruokaa saa riittävästi, toisin kuin kotona. Doto toivottaa hyvää onnea ja hyvää elämää tänne Suomeen, Jumala olkoon kanssanne ja siunatkoon teitä ja sukulaisianne ja ystäviänne, Aamen. 13
14 TANSANIA MWANGAN KUUROJENKOULU Safina Amani Hemedi opiskelee Mwangan kuurojenkoulussa kahdeksatta vuotta eli hän on luokalla 6. Safina on 19-vuotias ja hänen lempiaineitaan koulussa ovat suahili, englanti ja matematiikka. Hän asuu vanhempiensa luona. Isä on muslimi. Safina päätti kääntyä kristityksi ja isän suostumuksella hänet kastettiin. Safinan uusi nimi on Sifaeli, joka tarkoittaa ylistys Jumalalle.
15 Mwangan kuurojenkoulun johtaja Longio Msangi kirjoitti seuraavaa: Monet kiitokset tiedosta, että saimme ylimääräistä tukea tänä vuonna! Koulun johtokunnan kokouksessa käsittelimme asiaa, ja kaikki olivat hyvin iloisia asiasta. Koko koulu, oppilaat, opettajat, muu henkilökunta ja johtokunnan jäsenet lähettävät paljon kiitoksia ja terveisiä Joint Committeelle sekä Suomeen! Kuurojen Lähetys on tukenut Joint Committeen kautta Mwangan kuurojenkoulua yhdessä Saksan kuurojen lähetyksen kanssa vuonna 2013 yhteensä 25 950,00.
16 ERITREA ASMARAN KUUROJENKOULU AKRIA Hei, nimeni on Fithawit Mekonen, olen syntynyt Eritreassa alueella, jonka nimi on Wasdemba, 80 kilometriä Asmarasta länteen. Vanhempani kertoivat, että kuurouduin kuumetaudin jälkeen. Ennen kuin pääsin kuurojenkouluun, autoin vanhempiani hakemalla vettä ja kaitsemalla vuohia ja lampaita. Aloitin ensin koulun kuulevien koulussa, jossa ei käytetty lainkaan viittomakieltä. En ymmärtänyt juuri mitään, kopioin vain taululta, mitä sinne kirjoitettiin, ei mitään muuta. Kun vanhempani toivat minut Asmaran kuurojenkouluun, olin todella hämmästynyt, kun tapasin niin paljon kuuroja lapsia. Minua harmitti se aika, jonka olin kuluttanut kuulevien koulussa ja minua hävetti ajan tuhlaus paikassa, jossa en oppinut ja saanut tietoa. Aloitin opiskeluni toisella luokalla. Siellä opin viittomakieltä ja huulilta lukua. On selvää, että viittomakieli auttaa minua kommunikoinnissa kavereiden kanssa ja seuraamaan oppitunteja. Opettajani käytti viittomia, huuliolukua sekä sormiaakkosia. Kaikki perheessäni ovat kuulevia. Olen niin onnellinen, että isä ja äiti ovat oppineet vähän viittomaan. He käyttävät kanssani viittomakieltä kotona ja yritämme keskustella. Jos menemme matkoille tai tapaamme muita ihmisiä, äitini toimii tulkkina ja niin ymmärrän miltei kaiken. Minulla on kotona myös oma työ. Pidän huolta vauvaveljestäni, leikin hänen kanssaan. Joskus katson televisiosta ohjelmia, erityisesti elokuvia ja urheilua. Minä harrastan tietokoneohjelmia ja siksi otan tietokonetunteja kolme kertaa viikossa muun koulunkäynnin rinnalla. Teen kaikkeni, jotta pystyn näyttämään kykyni kuulevien maailmassa ja todistan, että kuuro voi tehdä samoja asioita kuin kuuleva. Uskon, että lähitulevaisuudessa unelmani voivat toteutua kaikkine vaatimuksineen, joita olen sille asettanut. Teitä tervehtien Fithawit
Asmaran kuurojenkoulun johtajana toimii pastori Medhin Yohannes, hän kertoo: Meillä on ollut viime aikoina paljon ongelmia sekä sähkön saannissa että internetin käytössä. Koulu toimii hyvin. Olemme suunnitelleet koulun 25- vuotisjuhlaa, mutta suunnitelmat eivät ole vielä valmiina. Haluan toivottaa teille kaikille sinne Suomeen: Menestystä Rauhaa Terveyttä ja Jumalan siunausta! Luuk. 2:13 14 17
18 ERITREA KERENIN KUUROJENKOULU Minun nimeni on Delina Dawit, synnyin suureen perheeseen. Elämäni oli hyvin monimutkaista kunnes pääsin kuurojenkouluun. Perheessäni ei käytetty lainkaan viittomakieltä. En tiennyt elämästä muuta kuin leikit ulkona ja kotiin syömään tulemisen. Yhtenä päivänä isäni toi minut täysin uuteen maailmaan, maailmaan, jossa ihmiset puhuivat käsillään. Myöhemmin ymmärsin, että he käyttivät viittomakieltä ja kuurot käyttävät sitä ympäri maailman. Sinä päivänä kun tulin kuurojenkouluun, tiesin, että tästä tulisi minun maailmani. Elämä oli niin helppoa kuurojen parissa, koska aloitin elämäni yhdessä kuurojen siskojen ja veljien kanssa (koti poissa kotoa). Koulussa oppimieni taitojen lisäksi opin sosiaalisia taitoja yms. joita aktiivinen aikuinen tyttö tarvitsee. Minulla kesti pitkään kouluun rekisteröitymisen jälkeen ennen kuin opin viittomakieltä. Haluankin kiittää koulua ja sen henkilökuntaa, koska he tekivät elämästäni helpompaa. Ette usko, kuinka paljon minä kaipasin koulua ja kuuroja kavereitani, kun olin lomalla perheeni luona. En koskaan halunnut mennä takaisin omaan kylääni, koska tiesin, että kukaan ei osannut kommunikoida viittomakielellä kanssani. Nyt käyn 5. luokkaa. Tämän jälkeen minun on mentävä takaisin kylääni perheeni luo, koska täällä ei ole kuuroille opetusta 5. luokan jälkeen. Kuurot on pakotettu menemään kuulevien kouluun. Kuulevien lasten luokissa on noin 50 55 oppilasta. Tavallisissa luokissa opettajille on suuri haaste saada kuuro lapsi ymmärtämään opetusta, mutta he yrittävät ja olen siitä kiitollinen. Tulevaisuudessa haluaisin valmistua opettajaksi kuurojenkouluun ja auttaa kuuroja lapsia Eritreassa. Terveiseni sinne kaukaiseen Suomeen, Sinun Delina
19 Kerenin kuurojenkoulun johtajana toimii edelleen pastori Zere Bekit. Häneltä emme ole saaneet viestejä tänä vuonna. Kerenin koulun tiedot olemme saaneet Asmaran koulun johtajan kautta. Kuurojen Lähetys on tukenut yhdessä Saksan Kuurojen lähetyksen kanssa Asmaran ja Kerenin kuurojenkouluja vuonna 2013 yhteensä 56 262, 96.
20 KUMMITOIMINTA Kummisihteeri Silja Leino kävi useissa tilaisuuksissa kertomassa kummitoiminnasta ja uusia kummisopimuksia tehtiin vuoden aikana, mutta silti on vielä kuuroja lapsia, jotka kaipaavat Suomesta omaa kummia. Tansaniassa Njomben kuurojenkoulun opettaja Victoria opettaa ensimmäisen luokan lapsia. Opettaja Victoria huolehti myös kummityöpajasta, jossa kirjoitettiin kirjeitä ja piirrettiin kuvia suomalaisille kummeille. Tätä toimintaa pyritään laajentamaan niin, että jatkossa kaikki kummilapset niitä tekisivät. Ideaa yritetään viedä myös muihin Kuurojen Lähetyksen kohde kouluihin. STIPENDIAATTITOIMINTA Yläkoulussa opiskelevat nuoret ovat saaneet tukea Kuurojen Lähetyksen stipendiaattitoiminnan kautta. Stipendi on 30 /kk yläasteen keston ajan eli neljä vuotta. Vuoden aikana 7 nuorta sai tukea opiskeluihinsa.
21 KUUROJEN LÄHETYKSEN NIMIKKOLÄHETIT SUOMEN LÄHETYSSEURAN KAUTTA NJOMBEN KUUROJEN KESKUS, TANSANIA: ELINA JA MIKA TIKKANEN Njomben kuurojenkoululla järjestettiin kesällä viikon verran joka päivä viittomakielen opiskelua aamusta myöhäiseen iltapäivään saakka. Molempien koulujen henkilökunnat osallistuivat viittomakielen seminaariin, jonka opettajina toimivat kuurot Paulo Wadugu ja Malise Swila Tansanian kuurojen liitosta CHAVITAsta. Tämä seminaari oli kaikin puolin onnistunut ja palaute oli positiivista. Jatkossakin Njombessa on tarkoitus järjestää säännöllisesti yhteistyössä kuurojen liiton kanssa viittomakielen seminaareja. Viittomakielen seminaarin pohjalta kuvattiin myös noin 700 viittoman DVD. Njomben kuurojenkoulu on maan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa, jossa viittomakieli on otettu oppiaineeksi viikoittaiseen työjärjestykseen. Mika Tikkanen on tehnyt tätä viittomakielen opetusta. Kun he palasivat Suomeen kesällä, työtä jatkoivat apuopettaja Charles Shitindi ja toukokuun alussa työnsä aloittanut opettaja Magreth Tozary. Molemmat ovat kuuroja. Viittomakielen opettamisen lisäksi heidän positiivinen asenteensa sekä halu tukea ja auttaa toisia kuuroja antaa tärkeää kannustusta koulun oppilaille. Yläkoulun tietotekniikan opetusohjelman aloittaminen on onnistunut hyvin. Oppilaat ovat motivoituneita ja oppivat nopeasti, tilat ja laitteet ovat laadukkaat. Koska tietotekniikan opetus on vielä niin uutta Tansaniassa, kukaan opettajista ei ollut halukas tarttumaan haasteeseen ja ottamaan opetusta vastuulleen. Onneksi henkilökunnasta löytyi kuitenkin työlle jatkaja. Elina Tikkasen aloittamaa opetustyötä jatkaa yläkoulun sihteeri. Elina ja Mika Tikkanen palasivat kesällä 2013 Suomeen ja heidän työkautensa Njombessa päättyi.
22 JORDANIA JA PYHÄ MAA: JANNE RISSANEN Janne Rissanen, P.O. BOX 584, 91004 Jerusalem, ISRAEL janne.rissanen@felm.org Janne Rissanen toimii Suomen Lähetysseuran lähettinä Jordaniassa ja Pyhällä maalla. Janne on Kuurojen Lähetyksen nimikkolähetti. Aikaisemmin Janne Rissanen oli suunnitellut viittomakielen opetusta ja tämän vuoden helmikuussa kurssi toteutui. Se pidettiin Birziet-yliopistossa, joka sijaitsee Pohjois- Ramallahissa. Janne Rissanen sai myös toimia avustajana jumalanpalveluksissa. Kiirastorstain jumalanpalvelus järjestettiin yhdessä diakonien, pappien ja piispan kanssa. Sen jälkeen oli kulkue suoraan kirkosta Getsemaneen. Betlehemissä järjestettiin viittomakielinen jumalanpalvelus heinäkuussa ja mukana oli yli 10 betlehemiläistä kuuroa kristittyä. Osa heistä oli uusia ihmisiä, joihin Janne sai tutustua paremmin kirkkokahvilla. Janne Rissanen on tehnyt myös paljon työmatkoja, vieraillut kuurojen yhdistyksissä yms. Jordaniassa osallistuessaan kokouksiin, hän tapasi kuuroja kristittyjä Ammanissa. Heillä on oma kristillinen kuurojen yhdistys nimeltä Peace Dove Club of the Deaf. Heillä on oma kotisivu, johon voi tutustua osoitteessa: www.peace-dove-club.org
23 KUUROJEN LÄHETYS DE DÖVAS MISSION RY Kuurojen Lähetys toimii koko Suomen alueella. Yhdistyksen tarkoituksena on yhteistoiminnassa Suomen Lähetysseuran kanssa toimia Suomen kuurojen keskuudessa taloudellisen kannatuksen saamiseksi kehitysmaissa toimiville kuurojenkouluille, kehitysmaiden kuurojen elinolosuhteiden parantamiseksi ja kuurojen seurakuntaelämän kehittämiseksi ja tukemiseksi näissä maissa. Yhdistys toimii myös lähetysharrastuksen ja hengellisen elämän elvyttämiseksi omassa maassa ja tukee lähialueiden kuurojen kirkollista työtä. TOIMINTAA VUODELTA 2013 Jäseniä (jäsenmaksu maksettu), joista uusia jäseniä liittyi vuoden aikana 192 6 Kummisopimuksia, 72, joilla yhteensä 91 kummilasta tai luokkaa joista uusia sopimuksia tänä vuonna 10 (9 kummilasta, 1 kummiluokkaa) Stipendisopimuksia, 7 joista uusia sopimuksia tänä vuonna 3 Johtokunnan kokouksia 4 Työvaliokunnan kokouksia 2 Historiatyöryhmän kokouksia 1 Kummityöryhmän kokouksia 1 Joint Committeen kokouksia 1 (järjestettiin Suomessa) Suomen Lähetysseuran vuosikokousedustajat Ansa Mielty ja Taisto Leino Yhdistyksen standaarin saivat No 47 Irja Remmi No 48 Mauri Malkavaara Yhdistys maksoi tukea Njomben alakoulu, Tansania Njomben yläkoulu, Tansania Mwangan kuurojenkoulu, Tansania Asmaran kuurojenkoulu, Eritrea Kerenin kuurojenkoulu, Eritrea Nimikkosopimus: Elina ja Mika Tikkanen, Njombe, Tansania SLS Nimikkosopimus: Janne Rissanen, Jordania ja Pyhä maa, SLS
24 TALOUSKATSAUS VUODELTA 2013 TULOT JA MENOT 2013 202 915,59 184 758,15 MENOT TULOT VARAINHANKINTA 2013 MUUT TULOT VUOSIJUHLATULOT MYYNTITULOT STIPENDIT KUMMITOIMINTA LÄHETYSPIIRIT KOLEHDIT LAHJOITUKSET JÄSENMAKSUT 1 672,70 2 016,60 4 366,25 2 386,90 2 616,25 2 200,64 3 264,00 27 777,28 25 966,99 0 5000 10000 15000 20000 25000 30000
25 KUMMITOIMINTA 2013 YLEISESTI MWANGA NJOMBE KEREN 30 000,00 25 000,00 KOLEHTITULOT VUOSINA 2009-2013 24 511,00 24 703,11 25 966,99 20 000,00 15 000,00 10 000,00 5 000,00 4 486,00 8 206,00 0,00 2009 2010 2011 2012 2013
26 Kuurojen Lähetys - De Dövas Mission ry y-tunnus 0714461-3 TASE 31.12.2013 31.12.2012 V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet 103 573,22 103 573,22 Sijoitukset yhteensä 103 573,22 103 573,22 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 103 573,22 103 573,22 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset saamiset Muut saamiset 0,00 86 166,71 Siirtosaamiset 1807,41 15063,85 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 1807,41 101 230,56 Rahat ja pankkisaamiset Pankkisaamiset 228 111,24 194 762,26 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 229 918,65 295 992,82 V a s t a a v a a yhteensä 333 491,87 399 566,04 V a s t a t t a v a a OMA PÄÄOMA Muut rahastot 408 798,05 413 832,84 Edellisten tilikausien voitto (tappio) -94 074,03-78 235,64 Tilikauden voitto (tappio) yhteensä 18 157,44-15 838,39 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 332 881,44 319 758,81 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen vieras pääoma Saadut ennakot 0,00 79 166,86 Ostovelat 127,36 118,37 Siirtovelat 483,05 522,00 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 610,41 79 807,23 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 610,41 79 807,23 V a s t a t t a v a a yhteensä 333 491,87 399 566,04
27 Kuurojen Lähetys - De Dövas Mission ry y-tunnus 0714461-3 TULOSLASKELMA 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 EUR EUR VARSINAINEN TOIMINTA Asmara/Keren -Eritrea Tuotot 17 482,41 18 782,70 Kulut -21 000,00-20 000,00 Mwanga - Tansania Tuotot 1 600,00 0,00 Kulut -10 500,00-10 000,00 Njombe - Tansania Tuotot 150,00 95,00 Kulut -20 100,00-20 000,00 Njombe Secondary School - Tansania Tuotot 100 978,10 0,00 Kulut -86 166,71 0,00 Nimikkolähetit Kulut -1 000,00-3 000,00 Varsinaisen toiminnan kulut yhteensä -18 556,20-34 122,30 Yhteiset kulut Kulut Henkilöstökulut -25 343,75-40196,35 Hallintokulut -11 840,09-14 129,84 Matka- ja kokouskulut -8 807,60-9 282,76 Yhteiset kulut yhteensä -45 991,44-63 608,95 KULUJÄÄMÄ -64 547,64-97 731,25 VARAINHANKINTA Tuotot 72 267,61 73 442,71 Varainhankinnan tulot yhteensä 72 267,61 73 442,71 KULUJÄÄMÄ 7 719,97-24 288,54 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot 2 297,93 3 985,95 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 2 297,93 3 985,95 KULUJÄÄMÄ 10 017,90-20 302,59 TILINPÄÄTÖSSIIROT Siirto rahastosta 5 034,79 4 364,20 YLEISAVUSTUKSET 3 104,75 100,00 TILIKAUDEN TULOS 13 122,65-20 202,59 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) 18 157,44-15 838,39
28
29
30
31 KUUROJEN LÄHETYS - DE DÖVAS MISSION R.Y. VUOSIKERTOMUS 2013 HALLINTO 2013 JOHTOKUNTA Puheenjohtaja: Riitta Kuusi, Mikkeli Varapuheenjohtaja: Esko Sänkiniemi, Turku Jäsenet: Pirkko Johansson, Jyväskylä Niini Aalto, Vantaa Marja-Leena Lehtonen, Raisio Silja Leino, Kaarina Jaana Aaltonen, Turku Varajäsenet: Ansa Mielty, Vantaa Tiina Eskelinen, Mikkeli Taisto Leino, Kaarina HISTORIATYÖRYHMÄ Riitta Kuusi Esko Sänkiniemi Martti Lankonen Esko Päivistö Birgitta Wallvik KUMMITYÖRYHMÄ Marja-Leena Lehtonen Silja Leino Inkeri Vyyryläinen TYÖVALIOKUNTA Riitta Kuusi Marja-Leena Lehtonen Esko Sänkiniemi TILINTARKASTAJAT: Anne Malin (KHT), varalla Vesa Halme (KHT) Seppo Repo (KHT), varalla Paul Vikman (KHT) JC - JOINT COMMITTEE Rolf Hörndlein, puh.joht. Saksa Inkeri Vyyryläinen, rahastonhoit. Suomi Josef Groβ, jäsen, Saksa Riitta Kuusi, jäsen, Suomi TOIMINNANJOHTAJA Inkeri Vyyryläinen
32 Kuurojen Lähetys - De Dövas Mission ry. YHTEYSTIETOJA Toimisto: Läntinen Pitkäkatu 22 A 3, 20100 Turku Toiminnanjohtaja: Inkeri Vyyryläinen Läntinen Pitkäkatu 22 A 3, 20100 Turku +358 453186377 inkeri.vyyrylainen@kuurojenlahetys.fi Pankkiyhteys: DANSKE BANK 800015 285359 IBAN: FI62 8000 1500 2853 59 Kotisivut: www.kuurojenlahetys.fi Kuurojen Lähetys on myös facebookissa Kuurojenkoulujen osoitteita: School for the Deaf, P.O. Box 2, Keren, Eritrea Asmara School for the Deaf, P.O. Box 905, Asmara, Eritrea School for the Deaf, P.O. Box 115, Hosanna, Ethiopia School for the Deaf, P.O. Box 200, Mwanga-Kilimanjaro, Tanzania School for the Deaf, P.O. Box 693/783, Njombe, Tanzania TEMA-TEAM 12411-14