Erun kuulumiset. Yhdistys. Julkaisija Eru



Samankaltaiset tiedostot
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Jeesus parantaa sokean

Tämän leirivihon omistaa:

Saa mitä haluat -valmennus

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

o l l a käydä Samir kertoo:

Kissaihmisten oma kahvila!

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Majakka-ilta

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Paritreenejä. Lausetyypit

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

9.1. Mikä sinulla on?

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Nuorten erofoorumi Sopukka


Pietarin matka. - Sinella Saario -

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Löydätkö tien. taivaaseen?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Valmistelut avajaisia varten

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Kokemuksia Unesco-projektista

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

PAPERITTOMAT -Passiopolku

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Keskiviikko

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Peltolan uutiset 3/2011

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Brasil - Sempre em meu coração!

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Kinnulan humanoidi

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

Reseptejä asiakassuhteisiin

Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti Oy

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

Transkriptio:

Yhdistys Eru on perustettu vuonna 1985 ja sen tarkoituksena on edistää liverooli-, rooli-, lauta- ja figuuripelien sekä näitä vastaavien tai sivuavien alojen harrastusta. Lisäksi seura pyrkii tarjoamaan tietoa ja opastusta asiasta kiinnostuneille. Jäseniksemme ovat tervetulleita kaikki toiminnastamme kiinnostuneet. Jäseneksi voi hakea ottamalla yhteyttä sihteeriin sähköpostitse tai täyttämällä kotisivuillamme olevan hakemuksen. Jäsenmaksu vuonna 2011 on 10. Yhdistyksen hallitus Yleiset yhteydenotot: hallitus@eru.fi Puheenjohtaja Joonas Selin pj@eru.fi gsm 040 5837 680 Sihteeri Seppo Järvelä sihteeri@eru.fi gsm 044 3332 882 Rahastonhoitaja Petra Haapa-aro Jäsenet Tommi Ahola Samu Kahila Olli Nupponen Erun kuulumiset Julkaisija Eru Toinen vuosikerta Toimituskunta Erun hallitus ja jäsenet Päätoimittaja Samu Kahila Jänislammenkatu 16 33410 Tampere Erun kuulumiset on maksuton jäsenjulkaisu joka ilmestyy vähintään kerran vuodessa. Siihen tarkoitettu materiaali tulee lähettää osoitteeseen: erunkuulumiset@eru.fi Yhdistyksen kotisivut http://www.eru.fi/ Yhdistyksen foorumi http://www.eru.fi/forum/ Kansikuva Riku Valli Muut kuvat Kuvien oikeudet omistaa Eru, jollei toisin mainita. Teksti Artikkelit, joissa ei mainita erikseen kirjoittajaa, ovat päätoimittajan laatimia. 2

Puheenjohtajan löpinät Tovi aikaa on vierähtänyt sitten edellisen Erun kuulumisien julkaisun ja vuosi on taittunut kesästä syksyyn ja talveenkin. Siinä missä päivät ovat lyhentyneet ja illat pimenneet on seuran aktiivisuus noussut taas erittäin mukavasti. Kaikenlaisia pelitapahtumia, suurempia ja pienempiä järjestetään koko ajan, puhumattakaan illanvietoista ja muista happeningeistä. Omaksi ilahduksekseni vanha klassikko ja henkilökohtainen suosikkini Battletech on tehnyt paluun seuran aktiivisten pelien pariin. Mechojen peltiä rusikoidaankin taas ahkerasti. Seuran isommat lautapeli-iltamat palaavat jälleen kuvioihin ja pienemmät peli-iltamat sekä ropesessiot täyttävät kalenteria. Näin ollen olen löytänyt uuden valittamisen aiheen sitten kesän lehden. Silloin työt pakkasivat päälle ja hyvä kun joskus kerkesi johonkin tapahtumaan osallistumaan. Tilanne ei ole töitten kannalta muuttunut mihinkään varsinkaan näin allekirjoittaneen alan sesonkiaikaan, mutta kaikenlaisten pelien ja tapahtumien määrä Erussa on kasvanut viime aikoina niin paljon, että minulla ainakin alkaa loppumaan jo vapaapäivät kesken, kun pitäisi Kiirettä pitää selvästikin. keritä ropettamaan, lautapelailemaan, strategiapelaamaan ja vielä istumaan iltaakin. Positiivinen ongelmahan tämä on, mutta kai se on kohta pakko alkaa hieman valikoimaan mihin kaikkiin peleihin sitä oikein sotkeutuu. Tai sitten pitää keksiä jostain viikkoon lisää päiviä. Eihän tämä kerro toki mistään muusta, kuin laajasta ja laadukasta pelitarjonnasta, mitä seuralla on tällä hetkellä tarjota. Näiden kinkkisten aikatauluongelmien lomasta toivotan kuitenkin kaikille lukijoille hyvää joulua ja lukuhetkiä Erun kuulumisten parissa. - Joonas Selin 3

Tämän lehden sisältö Puheenjohtajan löpinät...3 Ajankohtaista...5 Uusi hallitus, uudet kujeet...5 Jäsenmaksu 2011...5 Pikkujoulut ja viski-ilta...5 Pelirintaman uutisia...6 Liveroolipelit...6 Roolipelit...6 Muut pelit...6 Novelli: Kadotetun päiväkirja...7 25-vuotisgaala...9 Samin kynästä...17 Erun yhteistyökumppani: Tuoni Studiot Oy...18 Pelikatsaus: World of Warcraft - Cataclysm...21 Goblin (Horde)...22 Worgen (Alliance)...23 Boheemit tuotokset -novelli...25 Rikun pikamaalausopas figuureille...30 Greywolf Termintor...30 Necron Destroyer...37 Ensimmäinen larppini...42 Sananen numeron lopuksi...44 4

Ajankohtaista Uusi hallitus, uudet kujeet Syyskokous valitsi uuden hallituksen, joka aloitti toimintansa perinteisellä tavalla heti samana päivänä. Erun toiminnan määrä on yhä mukavasti nousujohteinen ja tätä heijastaa myös tasaisena virtana kasvava jäsenmäärä. Hallitusohjelmassa monia uusia asioita, kuten liveroolipelitoiminnan kartoittamista ja yhteistyön tiivistämisen selvittämistä paikallisella tasolla muiden lähiseutujen seurojen kanssa. Jäsenmaksu 2011 Jäsenmaksu vuodelle 2011 on 10. Jäsenten lapset alle 7 vuotta 0. Maksetaan tilille: 509212-20107433 (Petra Haapa-aro) Kirjoita viestiin: Eru jäsenmaksu 2011, "oma nimi" Eräpäivä: 31.01.2011 Muistathan täyttää ennen maksua kotisivuiltamme löytyvän jäsenhakemuslomakkeen, jos yhteystiedoissasi on muutoksia tai olet uusi jäsen. Pikkujoulut ja viski-ilta Pikkujouluja emännöi tänä vuonna Petra ja isännöi Vesa. Samaan tapahtumaan 20.11. oli päätetty yhdistää lisäksi loppuvuoden viski-ilta. Maisteltavana oli tällä neljä eri viskiä joita joulumuori tarjoili pakettien ja herkkujen ohella. Ilta kului rattoisasti rupatellessa, pelien parissa ja musiikkia kritisoidessa. Seurue suuntasi pikkutunneilla jatkoilla keskustaan, jossa törmäsimme yhteistyökumppanimme Tenpain jäsenistöön. Ilta jatkuikin pilkkuun asti laajennetussa kokoonpanossa. Kiitokset kaikille iltaan osallistuneille ja erityisesti isäntäväelle. Pikkujouluissa maisteltiin myös hienompia viskejä muiden aktiviteettien ohella. 5

Pelirintaman uutisia Liveroolipelit Tukkikämppä-larppi pelattiin Isojärven kansallispuiston Lortikan kämpällä 23.10.2010. Pelin kotisivut sisältävät linkin valokuva-arkistoon. Peli piristi mukavasti viime vuosina muiden aktiviteettien syömää live-puolta. Moni peliin osallistunut lupailikin tästä innostuneena ottaa pöytälaatikkoprojektinsa taas työn alle. Roolipelit Tällä hetkellä pyörii Erun piirissä lukuisia kutsuropeja. Lisäksi käynnissä on Samun vetämä avoin peli Orak'Ton oppilaat johon pääsee halutessaan pelaajien jonotuslistalle sekä kaksi Tukkikämpän tekijät Tommi ja Olli. Heikin vetämää foorumiroolipeliä Runequest ja Jumalpeli. Foorumiroolipelit näkyvät vain foorumille rekisteröityneille jäsenille ja niihin on mahdollista päästä mukaan Heikin siunauksella. Ensi keväänä alkavaan avoimeen Cthulhu-peliin Kalkuttan runot on mahdollista hakea mukaan vielä ainakin joulukuun ajan. Muut pelit Lautapelien osalta vuoden loppupuolikas on ollut niin täynnä, että ihmiset lähes valittavat jo liiasta tarjonnasta. Peli-iltoja on pidetty lukuisia pieniä sekä kaksi suurempaa 4.11. Samulla ja 21.11. Willa Macissä. Näistä viimeksi mainittu keskittyi D&Dminiatyyripeliin. Mikko on alkanut vetämään vanhaa kunnon Battletechiä ja tämä onkin saanut joukon Erun vanhempia partoja innostumaan klassikosta oikein kunnolla. Käyntiin kaiken uudelleenopettelun ohella potkaistu kampanja Black Spades. Battletechissä jättirobotit ottavat mitta toisistaan heksakartalla. Pelejä on tarjolla nyt joka lähtöön. Mukaan pääsee helposti seuraamalla foorumin pelitarjontaa tai kysymällä suoraan vetäjiltä. 6

Novelli: Kadotetun päiväkirja Lontoo maaliskuun 12. päivä, vuonna 1923 London Tribune: Tunnettu psykologi ja okkultiikaan vaikutuksista mielenterveyteen perehtynyt psykiatri tri James Flighton on kadonnut asunnostaan Greenwichistä lauantain vastaisena yönä. Katoamiseen liittyy useita mysteerisiä piirteitä, kuten laahaavat verijäljet asunnossa sekä tohtorin itsensä kirjoittama päiväkirja, joka tällä hetkellä on poliisin hallussa. Viimeksi mainittu sisältää mahdollisesti merkittävää tietoa tri Flightonin katoamisesta. Mitään selkeitä todisteita kaappauksesta ei ole löydetty. Päiväkirjamerkinnät viittaavat poliisin mukaan mahdollisiin mielenterveysongelmiin, joiden seurauksena tohtori olisi vahingoittanut itseään ja lähtenyt teille tietämättömille. Neljän päivän tuloksettomien etsintöjen jälkeen poliisi on suunnannut etsinnät läheisiin järviin ja jokiin mahdollista ruumista etsien. Silminnäkijähavaintoja ei tri Flingtonista ole katoamispäivänä, sitä edeltävänä päivänä tai sen jälkeisenä päivänä. Jotkin silminnäkijät ovat antaneet epämääräisiä lausuntoja liittyen alueella liikkuneeseen hirviömäiseen hahmoon. Vaikka silminnäkijähavainnot eivät ole vaikuttaneet luotettavilta, poliisi etsii suurikokoista henkilöä. joka olisi liikkunut alueella. Kaikki mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan Lontoon poliisille. Ote James Flightonin päiväkirjasta 7. maaliskuuta 1923 Lontoo Heräsin aamulla painajaisesta. Olin juossut pakoon jotain, en muista mitä, mutten ollut päässyt eteenpäin. Juuri kun tämä takaa-ajaja, jonkinlainen hirviö sai jalastani kiinni kynsillään tai hampaillaan, heräsin. Juoksin vielä herättyäni, eikä mikään ihme etten päässyt eteenpäin: makasin sängylläni selällä. Haroin ilmaa käsilläni ja olin potkinut jalkoja niin, että vuodevaatteeni olivat lattialla. Olin hikinen ja jalkaani vaivasivat lihaskrampit sitä jalkaa josta hirviö oli tarttunut. Sydämenikin löi kuin viimeinen hetkeni olisi koittanut. Se oli vain unta, mutta siitä tiedostamastani seikasta huolimatta olen koko päivän ollut kuin lamaantunut sen voimasta. En ole kyennyt muuhun kuin muistelemaan mitä unessa oikein tapahtui tuloksetta. En muista muuta kuin tunteen, jonka painajainen aiheutti se oli niin kammottava etten kykene sulkemaan silmiäni. Kello on paljon. Silmiäni kirvelee ja mieleni on uupunut, mutten voi mennä nukkumaan. Kirjoitan, jotta pysyisin hereillä. Jos lukisin kirjaa, nukahtaisin. En tahdo, enkä voi mennä nukkumaan! Olen yleensä hyvin rationaalinen henkilö. Minun täytyy olla työnikin kannalta. Okkultiikkaan erikoistuneella psykologilla ei ole varaa antaa todellisuudentajunsa hämärtyä. Ennemmin kyyninen asenne kuin ymmärtäväisyys mielenterveyden hinnalla. Mutta järkeni jää nyt häviölle karmivan tunteen rinnalla. Tiedän nyt millaiseen sisäi- 7

seen piinaan monet potilaani ovat tuomittuja. Minun täytyy keskittää kaikki voimani etten käänny katsomaan taakseni, sillä mitä sieltä löytyisi. Tyhjän huoneen. Silti tuntuu kuin joku, jokin hengittäisi niskaani. Kylmät väreet kulkevat selässäni, toinen jalkani on puutunut ja lähes tunnoton. Uneni on täytynyt olla todella kauhea, sillä pelkoni tuntuu saavan fyysisen muodon: kihelmöintiä, hikoilua, tunnottomuutta ja tärinää. Määräisin itse itselleni rauhoittavia ellen pelkäisi näin paljon. Olen vähintään jonkinlaisen loman tarpeessa, hermoni ovat rasittuneet. Kunhan vain selviän edes aamuun. Mikä minua vainoaa? Jalkaani vaivaa jälleen krampit. Huomenna menen lääkäriin. Jalassa voi olla jonkinlainen tulehdus, joka saa hermot kireälle. Se voisi selittää myös hikoilun ja vapinan. Olen perehtynyt teoriaan, jonka mukaan osa ihmisen tunteista johtuvat fysiologisista reaktioista eikä toisin päin, kuten yleisesti kuvitellaan. Uhkaava tilanne aiheuttaa ensin elimistön muutokset, joista vasta seuraavat tietoiset tunteet. Olen tutkinut hieman tätä potilaideni kanssa. Monet hallusinogeenit aiheuttavat myös tunteita, joilla ei ole mitään ympäristöllistä aiheuttajaa. Kenties jokin jalan tulehtuneessa lihaksessa tai jänteessä erittää ainetta, joka aiheuttaa irrationaalisen pelkoreaktion. Kenties sen tarkoituksena on ollut pitää haavoittuneet esi-isämme tavallista enemmän varpaillaan vihollisia vastaan, sillä heidän voimansa paeta tai puolustautua ovat rajallisemmat. Se vaikuttaa hyvin loogiselta. Alkukantainen vaisto voisi toisaalta selittää myös uneni takaa-ajosta ja hitaasta etenemisestä. Uni oli mahdollisesta fysiologisesta selityksestä huolimatta hyvin kammottava enkä edelleenkään toivo nukahtamista. Jalassani taas lihaskramppi. Yritän hieroa sitä ja paikallistaa hermojännityksen lähde. Verta! Jalassani on verta! Jalkani on täynnä haavoja, jotka vuotavat verta! Hain siteitä. Yritän saada verenvuodon tyrehtymään. Tärisen. Olen varmaan menossa shokkiin. Kuulen outoja ääniä ja silmissäni liikkuu muodottomia varjoja. Täytyy jatkaa kirjoittamista, jotten vajoa tajuttomuuteen. Kuka voisi auttaa minua? Ei kukaan. Olen aivan yksin. En saa veren vuotoa tyrehtymään. Aivan kuin jalkaani tulisi koko ajan lisää ruhjeita. Toistakin jalkaani alkaa puuduttamaan. Se on aivan kylmä, minkä täytyy johtua verenhukasta. Mutta mistä minä saan noita kaikkia haavoja? Mistä? Täytyy jatkaa kirjoittamista. Olen tulossa hulluksi! Tässä huoneessa on varmasti muita. Kuulen outoa ääntä. Se on se hirviö! Ei, ei hirviöitä ole olemassa. Jalkani! Ne vuotavat verta. Täällä on joku, jokin! Herra Jumalani! Auta minua... Kirjoittanut: Siina Raskulla 8

25-vuotisgaala Tuskin kukaan meistä 1985 arvasi, että ajatukset ja teot jotka kylvimme puuhastellessamme Suomen ensimmäisen liveroolipelin Rubiinin parissa kantaisivat satoa vielä neljännesvuosisata myöhemmin. Niin vaan kävi, että Erun jäsenistö kokoontui taas juhlimaan yhteistä taivaltamme sekä jakamaan pieniä huomionosoituksia heille, jotka työpanoksellaan ovat meitä kaikki viihdyttäneet. Gaalojen perinne aloitettiin 1995 seuran täyttäessä kymmenen vuotta. Tällöin päätettiin, että aina viiden vuoden välein on syytä juhlistaa saavutuksiamme. Samalla meillä on tilaisuus nähdä miten harrastuksemme elää ja sopeutuu uusiin haasteisiin jatkuvan muutoksen ollessa lähes ainoa pysyvä asia ympäröivässä maailmassa. Kansainvälinen yhteistyö tai rohkeat kokeilulliset pelit ovat nyt osa arkea. Harrastuksen sivuhaarat ovat muuttuneet monille jäsenillemme jopa leipätyöksi. Perinteet elävät kuitenkin vahvasti ja onnellisten perhetapahtumien myötä Eruun kuuluu jo useampia toisen sukupolven jäseniä. Tällä kertaa gaalan teemaksi oli valittu paluu juurille. Metsä ja luonto laajemminkin ovat olleet erottamaton osa Erun identiteettiä aina ensimetreiltä tähän päivään saakka. Isojärven kansallispuisto olikin siis varsin luonteva paikka juhlalle. Edellisen gaalan iltapukujen loiste ja vuosikertaviinit vaihtuivat nuotion loimuun ja suolammen jäähdyttämään huurteiseen saunan jälkeen. Tunnelma olikin juhlan alusta loppuun rento ja kotoisa. Innokkain joukko oli saapunut valmistelemaan juhlaa jo perjantaina Lortikan kämpälle. Näin kaikki olikin saatu hyvälle mallille lauantain sarastaessa. Juhlaväen kokoonpano eli koko ajan. Onhan kymmenien ihmisten menojen yhteen sovittaminen tunnetusti yhtä vaikeaa, kuin pätevän joukkueen kokoaminen Trejämsäläiseen infrapesäpalloon - tuohon intergalaktiseen perinnepeliimme. Juuri oikealla hetkellä, osallistujamäärän ollessa optimaalisella tasolla, puheenjohtajamme Joonas pyysi väkeä kokoontumaan nuotiopiirin ympärille. Täällä lausuttiin tervetulosanat juhlaväelle ja eksyipä mukaan vanhoja kokemuk- Etujoukot asemissa. 9

sen tuomia viisauksia juhlapaikan käytännön asioistakin. Neuvoille oli syy, sillä paikalla oli kaikkien iloksi taas uusia jäseniä. Yksi jos toinenkin haastoi tämän jälkeen juhlavia sanoja ja tunnelma olikin korkealla siirryttäessä päivän toiminnallisen ohjelman pariin. Juhlapöytä oli katettu ja sen herkut houkuttelivat väkeä, mutta ensin oli tarpeen mitellä puolivakavasti erätaidoilla. Tunnistettiin ja etsittiin kasveja, suunnistettiin, ylläpidettiin perinteisiä kädentaitoja ja olipa tehtävien lomaan upotettu kertausta aiempien vuosien ensiapukuresiltakin. Tuomarina toimi Samu. Joukkueiden välinen kilpailuhenki oli leikkimielinen, mutta tästä huolimatta moni päätti vaihtaa rennon löntystelyn hölkäksi tai peräti juoksuksi. Milja ja hänen ajatuksensa Topi pohtivat äitinä uskaltaako Sampsa-poikaa laskea ensimmäiseen larppiinsa. Sampsan takapiruna häärää neuvoa-antavan kanssa Petri. ja näyttelijäpolot pyrkivät pysymään menossa mukana. Seuraavana vuorossa oli Ollin kehittelemä ohjelmanumero. Tässä yleisön joukosta poimittiin aina vuorollaan kaksi näyttelijää ja kaksi muuta henkilöä jotka toimivat edellä mainittujen ajatuksina. Näyttelijöille annettiin improvisaatioteatterin tyylinen lähtökohta, josta he saivat vapaasti edetä. Ajatuksien tehtävä taas oli kertoa ääneen, mitä näyteltävä henkilö oikeasti ajattelee kulloisellakin hetkellä. Yleisöllä oli lystiä, kun ajatukset panivat parastaan Topin oli valmistellut juhlaväelle hyvin erikoisen sekahedelmäaiheisen pelin, jota voisi kai kutsua hyvin väljän määritelmän mukaan mini-improlarpiksi. Paikalla olijat istutettiin Lortikan tuvan portaille ja heille annettiin rooli jokin syötäväksi kelpaava kasvikunnan edustaja. Miljöönä oli kulho keittiössä. Yksi joukosta valittiin kuitenkin nälkäiseksi opiskelijaksi, jonka tehtävä oli päättää kenet hän haluaisi syödä ja mitä jäljelle jääneille kasveille tekisi. Peli oli lyhyt, nopeatempoinen ja sai kaikki nauramaan lähes koko ajan. Tämä tapaus jää ehdottomasti erittäin kokeilullisten vuosijuhlapelien sarjaan hilpeänä ja eriskummallisena pikapyrähdyksenä. 10

Pitopöydän herkut tekivät kauppansa ja pienen tauon jälkeen olikin aika saunan lämpiämistä odotellessa siirtyä juhlan kohokohtaan palkintojen jakamiseen. Illan arvostetuin palkinto tunnetaan R'lyehin maljana. Se myönnetään vuosikymmenten kestoisesta toiminnasta seuran hyväksi. Tästä syystä palkintoa nimitetään myös elämäntyöpalkinnoksi. Gaalan palkintotoimikunta oli nimennyt kolme kovaa veteraania ehdolle. Voittajaksi nousi tällä Olli ottaa Samulta vastaan Erun R'lyehin maljan. kertaa kokenut pelinjärjestäjä, pitkän linjan hallitusaktiivi sekä seurojen välisen yhteisyön väsymätön kehittäjä Olli Nupponen. Olli on kolmas maljan vastaanottanut erulainen. Vuosien 2010-2005 parhaaksi liveroolipeliksi valittiin Tampereen piiri. Pelin järjesti Samu Kahila vuonna 2005 ja se sijoittui nimensä mukaisesti Tampereelle. Peli kertoi kuvitteellisten rikollisorganisaatioiden keskinäisistä välienselvittelyistä. Tampereen piirin pahamaineisimmat konnat. Parhaan avoimen roolipelin palkinto myönnettiin Joonas Selinille pelistä Commercial Sector. Pelijärjestelmänä toimi Star Wars ja kampanja pelattiin vuonna 2009. Eru järjestää monenmoisia tapahtumia ja tapana onkin ollut palkita paras näistä merkittävin edellä mainittujen luokkien ulkopuolelta. Tällä kertaa palkinto myönnettiin Petra Haapa-aron ja Tampereen sekä Nokian kirjastotoimen yhdessä vuonna 2005 or- 11

ganisoimalle Larppausfestarille. Mukana tapahtumassa olivat myös Hämeen keskiaikaseura sekä TTY:n roolipeliseura Excalibur. Kyseinen tapahtuma houkutteli paikalle valtavan yleisömäärän ja noteerattiin mediassa ainakin Radio 957:ssa sekä Aamulehdessä. Festari lisäsi merkittävästi harrastuksen tunnettavuutta ikäjakaumaltaan todella laajalle yleisölle. Larppausfestareilla eivät edes pääkirjasto ison salin istumapaikat riittäneet kaikille. Topi alias Leka. Figuurimaalarimestarin titteli jaettiin gaalassa ensimmäistä kertaa. Nimeksi kategorialle päätettiin antaa tuttavallisesti Pensselisetä. Värillä figuurien kyllästämisen taisi parhaiten Riku Valli ja hänen Warhammer 40 000 Chaos Marine -joukkonsa. Jälki on ammattimaista, mutta mitä muuta ammattilaiselta voi odottaa? Paras miespääosa liveroolipeleissä vaatii rooliin heittäytymistä antaumuksella. Tällä kertaa Topi Virtasen suoritus Petri Leka Gyllinginä pelissä Tampereen piirissä vei voiton. Petri oli mafiaryhmän 3Π parittaja. Roolisuoritus sai raikuvat aplodit pelin päätyttyä. Parhaan naispääosa palkinnon voitti Maiju Ruusunen. Hänen roolihahmonsa pelissä Tampereen Piiri oli Julia Kiviniitty, joka toimi mafiaryhmän nimeltään pankkiirit johtajana. Nappiin osunut roolisuoritus jätti kanssapelaajat kylmäksi pelosta. Rikun sotahuuto: Chaos! 12

Paras proppaus on palkinto, joka myönnetään pelaajalle merkittävän yksittäisen omavalmisteisen Seppo nappasi tulokkaan palkinnon. propin tai ainakin osin omavalmisteisen asustekokonaisuuden perusteella. Palkinnon voitti pitkän kokemuksen ja näkemyksen yhteispelillä, Maiju Ruusunen asukokonaisuudesta Julia Kiviniittynä pelissä Tampereen piiri. Liveroolipelissä ympäristö voi edesauttaa immersiota merkittävästi. Parhaan larpmiljöön palkinto huomioikin paitsi lavastuksen myös pelipaikan kokonaisuutena. Voittajaksi valittiin Seitsemisen Kortesalon leirikoulutila Mari Ahokkaan pelistä Luokkakoukous. Peli pelattiin vuonna 2005. Erikoinen seikka Lupaavin tulokas -palkinto myönnetään seuraan gaala-ajanjakson aikana liittyneelle uudelle tulokkaalle, jolta odotetaan paljon. Palkinnon voitti Seppo Järvelä. Hän onkin luovinut tiensä ennätys nopeassa ajassa Erun hallituksen sihteeriksi. Maijun mafiapomolla on tyyliä. Kortesalon leirikoulu on kunnostettu metsänvartijan tila. tässä paikassa on se, että kyseistä leirikeskusta ei tuolloin vuokrattu normaalisti yleisölle ja yhdistyksille. Paikka päätyikin meille piennen onnenkantamoisen kautta. 13

Varsinaisten palkintojen lisäksi gaalassa myönnettiin joukko osain reippaammallakin huumorilla höystettyjä kunniamainintoja. Tittelin Kunnianarvoisa nettinörde sai Heikki Kärpinlehto pitkäjänteisen Erun foorumilla vuonna 2009 käynnistyneen Runequest-PBF (Play By Forum) -roolipelin vetämisestä. Peli jatkuu yhä ja siihen saattaa olla mahdollista jopa päästä mukaan. Tämä voi toki vaatia perinteisiä lahjuksia pelinjohdolle. Pitkään kaivatun uuden figuuripelipöydän nikkarointi seuralle toi puolestaan Seppo Järvelälle Puupääpalkinnon. Pöytä on ahkerassa käytössä figuuripelien määrän noustessa koko ajan Erun jäsenistön keskuudessa suositummaksi harrastuksen muodoksi. Heikki pelissä Tukkikämppä. Erun sähköisen jäsenlehtijulkaisun isä Samu Kahila sai Sanomalehtimogulin tittelin lisäksi päivän lähden Shangahaista. Valitettavasti palkintolehden artikkeleihin perehtyminen jäi lyhyeksi iloksi yleisön lainatessa palkintoa saunan padan sytykkeeksi. Lautamiespalkinto oli pätkä lautaa, johon oli polttokirjoitekusella ikuistettu kunniamaininnan lisäksi erä ristinollaa. Palkinnon sai Tommi Ahola pitkällisestä perinteestä lautapeli-iltojen isäntänä. Puujalkahuumori kukkii. kunnianimen saikin pitkäjänteisestä suonsilmien puolivapaaehtoisesta kartoituksesta Sami Villa. Palkinnoksi hän perehtyi jälleen tarkemmin yhteen, entuudestaan hyväksi koettuun, suonsilmään nuotiopaikan lähellä juhlaväen innokkaalla avustuksella. Isonjärven suoalue on tullut osalle erulaisita tutummaksi, mitä toisille. Suotontun Kullittajamestarin titteli on herättänyt yllättävän paljon huomiota. Punastelevien kysyjien pettymykseksi on todettava kyseessä olven kiitettävä kieli- Suo, innokas apujoukko ja Sami. opillinen suoritus. Tarina nimikkeen taustalla viittaa myöhäisillan pohdiskeluun kul- 14

taajan virkanimikkeen taivuttamisesta. Viva El Rapu! Erikoisempi Sankari ilman housuja -palkinto on kunnianosoitus Petri Kuhalle ja hänen pahamaineiselle tavalle harrastaa bokseriroolipelaamista. Palkintona olikin sukkahousupaketti, jolla hurjimmat reisikarvat voidaan kätkeä hätätapauksessa herkkäsieluisten kanssapelaajien katseilta. Maahanmuuton ollessa ajankohtainen aihe oli gaalatoimikunnan mielestä korrektia sotkea lusikka tähänkin soppaan. Näin syntyi (laiton) maahaanmuuttajapalkinto. Palkinnon sai raikuvien aplodien kera Leevi Rantatalo improvisaationäytelmän "Paha tullimies ja vaeltajarapu" roolisuorituksesta El Rapu. Tohtori Zoidebrg on kohdannut voittajansa. Palkintona oli asiaan kuuluvasti purkillinen kuulopuheiden mukaan laittomasti maahantuotuja katkarapuja. Saunaritari Sampsa ensimmäinen. Petri ja elämän pienet ilot. Gaalassa todistettiin ensimmäinen Erun jäsenen ritariksi lyöminen. Saunaritarin arvonimen sai Sampsa Arjanne, joka on vuosikymmenten ajan saanut sitkeimmänkin ikiroutakiukaan lämpenemään ja vieläpä ilman varikolta lainattua lentokerosiinia. Ritariksi lyöminen suoritettiin asiaankuuluvasti puheenjohtajan toimesta olosuhteet huomioiden varsin juhlallisin menoin. On tilanteita, joissa lopputulema ei vastaa odotuksia. Jätkä löi oikeasti eli pusupalkinto avokämmenellä on tästä klassinen ja melko itsensä selittävä esimerkki. Palkinnon eli puolispontaanin encoren seuraavan boolimaljan äärellä sai Joonas Selin ja kohteena toimii Vesa Haapa-aro. 15

Liveroolipeleissä tulee eteen tilanteita, joissa on hahmon kannalta on lähes välttämätöntä paeta. Tossua toisen eteen -palkinto kunnioittaa mielikuvituksellisinta pakomatka larpissa. Palkinnon kiistaton saaja oli Jani Nieminen. Hänen pakomatkansa pelissä Tamperen piiri kesti tunteja ja siinä paettiin ilman konkreettista takaa-ajajaa tunteja todella intensiivisesti jalan, linjaautolla, henkilöautolla ja oltiin lähellä astumista Intercity-junaan. Palkintona oli tietenkin vanha tossu. Palkinto, joka vaati pari selityksen sanaa. Sauna ja järvi ovat melko olennaisessa roolissa monissa Eru tapahtumissa. Aina tuo rantautuminen vedestä maille ei kutienkaan tapahdu normaalin kaavan mukaisesti. Rantautuva valas, eli näyttävin rantautuminen ikinä -palkinto kuuluikin kiistatta Topi Virtaselle. Hän aloitti tämän sittemmin lähes perinnelajin aseman seurassa saavuttaneen tavan ja on suorittanut lukuisia ikimuistoisia rantautumisesityksiä tämän jälkeenkin. Palkintona oli kellukkeenakin toimiva puhallettava rantapallo. Erun kuulumisten toimitus onnittelee kaikkia voittajia sydämellisesti ja kiittää heitä panoksestaan seuran hyväksi. Palkintojen jakamisen jälkeen juhlaväki siirtyi saunomaan ja uimaan. Samalla syötiin juhlapöydän antimia ja makkarat löysivät lähes itsestään tiensä nuotiolle. Vielä oli kuitenkin yksi ohjelmanumero jäljellä. Illan päätteeksi oli tarjolla pelonsekaisia tunteita herättävä Samun tietovisa. Näillä on kaksi tunnusomaista piirrettä. Ensinnäkin alun helpot kysymykset vaativat täydelliseksi vastaukseksi monissa tapauksissa laajemman kvanttifysiikan oppimäärän yhdistettynä Lovecraftin Cthulhu-myytin erikoisimpiin kuriositeetteihin. Toiseksi jokerikysymyksellä on mahdollista tehdä uskomaton loppukiri, kuten tälläkin kertaa kävi. Tällä kertaa jokerikysymys kuului seuraavasti: Iron Maidenin kappale The Trooper lasketaan yhdeksi hevimusiikin merkkipaaluksi. Kappaleen kesto on yleensä noin neljä minuutti ja kymmenen sekuntia. Mitä muuta tiedät kyseisestä kappaleesta? Kaikki tuomarilla ylös kirjattuna oleva fakta tuo pisteitä. Aihe The Trooper. osuikin Villen musiikkitietämyksen ytimeen ja paras joukkue ke- 16

räsi lähes kolmekymmentä pistettä. Aivan vieras aihe ei ollut kenellekään, sillä vähäisinkin pistemäärä kysymyksestä ylitti kymmenen pisteen rajapyykin. Palkintona visasta voittajajoukkue sai korillisen virvokkeita. Illan aikana malja täyttyi kerran jos toisenkin. R'lyehin maljan tiedetään hyväksyvän vain jaloja juomia. Ilta jatkui pitkään ja ihmiset kertoilivat kuulumisiaan maailman parantamisen ohella. Toiset väsyivät aiemmin kuin toiset, mutta viimeisetkin bile-elukat ryömivät punkkiinsa auringon tehdessä nousua horisontissa. Viimeiset sanat jotka tuvassa kuultiin anonyyminä pysyvältä taholta olivat: Seuraavassa gaalassa minä kyllä voitan katsokaa vaan. Kuvat: Milja Nordström ja Samu Kahila Samin kynästä 17

Erun yhteistyökumppani: Tuoni Studiot Oy Mikä ihmeen Tuoni? Mikä on murhamysteeri ja miten se liittyy larppaamiseen, roolipeleihin? Keitä nämä jätkät edes ovat? Tuoni on suomalaisen manalan, Tuonelan valtias. Tuoneen mennään nauttimaan ikuisesta unesta ja siellä on haudattuna kaikki maailman tieto. Ainoastaan pätevimmät noidat ja shamaanit voivat hakea tietoa Tuonesta. Vähäväkisemmät jäävät sille tielleen kuolleiden valtakuntaan. Tuoni, Tuonela ja muu hirtehinen materiaali on tärkeä osa Tuoni Studioiden brändiä. Pyrimme tavalla tai toisella tuomaan Tuonen esiin kaikessa mitä teemme ja siinä miten sen teemme. Kyse on sielunmaisemasta, jota haluamme kuvastaa. Kaiho Kalevalaan, rakkaus Suomeen, palo vanhoihin tarinoihin ja seikkailuun. Kaikki tämä on läsnä Tuonessa. Aloitimme matkamme lähes vuosi sitten. Tavoitteenamme on unelmiemme toteuttaminen. Meitä on kolme matkaajaa. Minä (Riku), Teemu ja Toimitusjohtaja Miika. Me järjestämme murhamysteereitä yrityksille ja yksityisille. Idea lähti meikäläisen päästä ja moni minut tunteva on varmaan kuullut siitä vuosien saatossa useampaan kertaan. Miika ja Teemu tekivät siitä totta ja tällä hetkellä meillä on palkattuna neljä keikkatyöntekijää Nupponen, Nieminen, Villa ja Suomalaisen Tatu. Tänä talvena olemme ensimmäistä kertaa joutuneet jopa kieltäytymään tarjouksista resurssien puutteen takia. Tämänkaltainen palvelu on Suomessa ainoa laatuaan, sillä pyrimme kokonaisvaltaiseen elämyksellisyyteen ja tilaamisen helppouteen. Näköjään teemme jotain oikein. Mitä me sitten teemme? Käytännössä järjestämme larppeja yrityksille. Tarjoamme mahdollisuuden päästä irti todellisuuden kuristavasta otteesta helposti omaksuttavalla ja yksinkertaisella tavalla. Kun kaikki muu on koettu, voi kuolemakin olla elämys, kuuluu mottomme. Kirjoittajatiimillämme on yhteenlaskettuna reilusti yli puolen vuosisadan kokemus pelinjohtamisesta, pelaamisesta ja kirjoittamisesta. Mielestäni on hienoa, että nämä taidot, jotka on hiottu kiittämättömillä pitkillä tunneilla omakustannepelejä tehdessä voivat nyt tuottaa hedelmää. Meillä tehdään vain täydellisiä pelejä, sillä asiakkaat ovat pääosin isoja yrityksiä, jotka ovat valinneet meidät kaikkien 18

Suomen elämyspalvelujen seasta. He ovat tottuneet saamaan laatua ja varmasti kuulisimme välittömästi jos homma ei toimisi. Larpin epäonnistuessa saa korkeintaan parilta opiskelijalta kitinää, joka sekin kuittaantuu aftergamessa. Murhamysteerit ovat hieman lineaarisempia ja lyhyempiä kuin larpit keskimäärin ja huomaan, että ne myös toimivat paremmin. Meillä jokainen peli toimii kuin unelma 30-100 hengen porukoilla eikä kellään ehdi tulla tylsää kun kestoa on keskimäärin kolme tuntia. Uskon, että murhamysteerit voisivat tarjota paljon uusia puolia larppaamiseen, sillä larppien yleinen ongelma on aina ollut kokoon kuivuminen. Meillä on kohtalaisen tiukka aikataulu ja paljon tapahtumia lyhyen ajan sisään. Hahmot on kirjoitettu niin, että ne ovat noin puolikkaan A4:n pituisia ja jaamme kaiken materiaalin vielä paikan päällä uudestaan. Viihdyttävyys ja hauskuus on meidän lähtökohtamme. Kuinka moni larpin kirjoittaja asettaa tavoitteita tai visioita? Ainakaan realistisia? Onnistuneen tapahtuman jälkeen on helppo hymyillä. Kuvassa Riku, Olli ja Sami. Olenkin ruvennut ihmettelemään sitä, miksi larpit ovat usein liian kunnianhimoisia resursseihin nähden. Mielestäni olisi paljon loogisempaa tehdä lyhyitä, selkeitä hahmoja ja säätää pelin kesto vaikka 2-4 tuntiin sen sijaan, että kirjoittaa 10 sivuisia huonolla proosalla rustattuja romaaneja, jotka hukkuvat vuorokauden yli kestävään väsymykseen kun ei porukka niitä jaksa edes lukea. Lyhyt hahmo on helppo opiskella mukava silmäillä läpi, vaikka kirjailija ei mikään Runeberg olisikaan. 19

Kuka olisi arvannut, että rakkaasta harrastuksesta voi tulla uusi duuni. Kuten larppaaminen, ei myöskään murhamysteeri tunne rajoja. Peruslarppiin verrattuna puolellamme on tosin moninkertainen budjetti ja palkkiolla motivoitu kirjoittajatiimi. Joskus pienellä panostuksella voi antaa huomattavan määrän lisäarvoa pelille. Kaikki yksityiskohdat pitää olla mietitty, sillä ne jäävät useimmiten paremmin mieleen kuin kokonaiskuva, joka selviää vasta lopuksi. Pelipaikat on valittu tunnelman ja tarjoilun puolesta Tampereella Näsinneula, joka on myös yhteistyökumppanimme ja jälleenmyyjämme. Agroksenmäen holvikellari Helsingissä ja Rönnvikin viinitila Hämeenlinnan lähistöllä. Tampereella teemme yhteistyötä myös Akun tehtaan kanssa. Lisäksi olemme avanneet kanavan Irlantiin, josta Teemu löysi meille naistenlehden kautta suomalaisomistuksessa olevan linnan. Tänne linnaan aiomme lennättää tasokasta herrasväkeä nauttimaan Irlantilaisesta linnamaisemasta ja suomalaisesta murhamysteeristä. Ensimmäiset pelit siellä saadaan järjestettyä jo toivottavasti ensi syksynä. Tällainen yritys siis on Tuoni Studiot. Voitte käydä kotisivullamme www.tuoni.fi ihmettelemässä lisää. Jos kiinnostaisi tulla meille töihin kirjoittamaan tai vetämään murhamysteereitä niin laittakaa cv ja vapaamuotoista hakemusta tulemaan info@tuoni.fi. Olemme myös kiinnostuneita pöytälaatikoista löytyvistä valmiista peleistä genreistä riippumatta. Ennen kuin laitatte niitä keskiyön runoilujen tuotoksia tulemaan, niin miettikää: onko se oikeasti niin hyvä, että maksaisin 100 euroa, jotta pääsisin pelaamaan siihen? Hauskaa talvenjatkoa, Tuoni Studiot kiittää ja kumartaa! Kirjoittanut: Riku Valli 20