Neuvokas perhe kärkihanke Loppuraportti 2018 Terhi Koivumäki (Neuvokas perhe valtakunnallinen) Susanna Lehtimäki (Porin kaupunki juurrutus) Julia Sillanpää (Etelä-Pohjanmaa monialainen)
Valtakunnallinen Porin kaupunki Etelä-Pohjanmaa Neuvokas perhe kärkihankekokonaisuus Edistetään terveyttä ja vähennetään eriarvoisuutta Liikunta- ja ravitsemusohjauksen tuki neuvolaan ja kouluterveydenhuoltoon 1.1.2017 31.12.2018 Myönnetty avustus 463 700 Neuvokas perhe mallin juurtuminen pysyvään käyttöön 1.4.2017 31.12.2018 Myönnetty avustus 38 800 Lapsiperheiden elintapaohjaus monialaisesti 2017 2018 Budjetti 100 000
Neuvokas perhe jotta terveet elintavat eivät olisi vain hyvinvoivien perheiden etuoikeus Lasten ylipaino Liikunta Ruoka ja syöminen Uni, lepo ja rauhoittuminen Ruutuaika
Miksi Neuvokas perhe tarvitaan? Lasten ylipaino lisääntyy Ammattilaiset kaipaavat työvälineitä Terveyskustannukset kasvaa Elintapaohjaus ei vaikuttavaa Elintapaohjaus satunnaista Terveyserot kasvaa
Yhteiskunnallinen EKOSYSTEEMI NEUVOKAS PERHE KUKA ON KOHDEHENKILÖ/ ASIAKAS: Terveydenhoitajat Esimiehet Kuntapäättäjät Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaalija terveystoimi Kuntapäättäjät Esimiehet Terveydenhoitajat KUKA ON LOPPUKÄYTTÄJÄ: Kohdentuu universaaleihin palveluihin, joissa tavoitetaan kaikki Suomen lapsiperheet Perhe, jossa neuvola- tai alakouluikäinen lapsi Isä Äiti Perhe Lapsi Isovanhemmat Päivähoito, koulu, harrastukset, kunta, työterveyshuolto
Tavoitteet Päämäärä Neuvokas perhe menetelmä käytössä koko Suomessa - Neuvokas koulutukset jokaiseen Suomen kuntaan (neuvolat ja alakoulun terveydenhoito) - Sähköisen toiminnan kehittäminen Mallinnettu alueellinen monitoimijamalli - Etelä-Pohjanmaalla yhteistyössä kuntien kanssa kehittää monialaista lapsiperheiden elintapaohjausta - Kehittämisen mallinnus muiden alueiden käyttöön Neuvokas juurtuminen - Satakunnassa kuvata ja kirjata miten NP jää maakunnan pysyvään käyttöön, myös tulevassa sotetilanteessa Yhteinen lapsiperheiden liikuntaja ravitsemusohjauksen toimintakult -tuuri koko Suomeen
Vaikuttavuusketju, case Neuvokas perhe Hyvinvointi- ja taloudelliset tavoitteet Panos Olemassa oleva henkilöstö Rakentuu nykyisen osaamisen päälle Nykyiset resurssit paremmin käyttöön Tuotos Koulutetut terveydenhoitajat Tuki ja menetelmä kaikille ammattilaisille ET-asioiden esille nousu perheillä Kirjaus terakenteisiin Vaikutus Systemaattinen ja tasalaatuinen et-ohjaus perheille ET-ohjaus tavoittaa ja tukee KAIKKIA perheitä ET-ohjaus kirjattu ja näkyy TE-rakenteissa Moniammatillinen yhteistyö käyttöön Vaikuttavuus Perheiden voimavarat lisääntyy (Lasten) ylipaino vähenee Terveysmenot vähenee Moniammatillinen yhteistyö vahvistuu Terveet elintavat mahdollistuu kaikille perheille Mitä Neuvokas perhe tarjoaa Miten näkyy kunnassa Dian lähde: Sitra
Millä keinoin valtakunnalliseksi 2017-2018 Järjestettiin 94 Neuvokas perhe -ohjaajakoulutusta (8 h) Ohjaajakoulutuksiin osallistui n 1 700 henkilöä Järjestettiin 74 Neuvokas perhe -vahvistuskoulutusta (2 8 h) Vahvistuskoulutuksiin osallistui n 2 100 henkilöä Osallistujista n 90 % oli terveydenhoitajia (äitiys- ja lastenneuvola sekä kouluterveydenhuolto) Jo valmiiksi tunnettu tuote Terveydenhoitajat ja perheet mukana kehittämässä Hinta mahdollisti jokaisen kunnan mukaantulon Säännöllinen yhteydenpito terveydenhoitajiin ja esimiehiin Onnistuneet koulutukset Työvälineet ja menetelmä koettiin hyödyllisiksi
Neuvokas perhe koulutukset lukuina Vuosina 2008 2018 on järjestetty yhteensä 198 Neuvokas perhe koulutusta ja näistä 87 kärkihankkeen aikana
Neuvokas perhe - koulutetut Vuosina 2008 2018 on koulutettu yhteensä 4492 henkilöä, joista 1699 kärkihankkeen aikana
Neuvokas perhe - vahvistukset Neuvokas perhe vahvistukset 2016 2018. Yhteensä vahvistustapaamisiin on osallistunut 2744 henkilöä.
Neuvokas perhe -kortti Kortteja myyty (neuvola- ja koulukortti) vuosina 2008 2017 yhteensä 299 441 kpl. Vuoden 2018 tilastot valmistuvat 2/ 2019.
Sähköinen kehittäminen www.neuvokasperhe.fi - Kehitetty ja täydennetty perheiden ja terveydenhoitajien toiveiden mukaan. Kuvakansio - Täysin sähköistetty kärkihankkeen aikana
Sähköinen Neuvokas perhe -kortti 2016 kortti olemassa www.neuvokasperhe.fi sivuilla 11 / 2018 Yhteistyösopimus OmaSote (Kainuu ja Raahe) Csam 12 / 2018 Yhteistyösopimus sähköinen äit.nla.kortti ipana (Csam) 2017 esiselvitys hyvis.fi alustan kanssa 11 / 2018 ODA-haasteiden vuoksi lisäratkaisuja 12/2018 www-sivuille parempi kortti (Cinia) 11/ 2018 yhteistyösopimus ODAalustan kanssa. Cinia toteuttaja 2018 ODA-alustan kehitys ei etene aikataulussa. 12 / 2018 Sähköisellä alustalla n 1/3 Suomesta + muille www-sivujen kautta
Terveydenhoitajien palautteet ammattilaisten kysely 2018 n=740 "Upea materiaali, jota käytän päivittäin." "Mahtava työkalu. Arkeen sopivia juttuja." "Iloinen tapa motivoida ja kannustaa perheitä liikkumaan enemmän(ja yhdessä) ja syömään terveellisesti."hoksauttaa" perheitä pysähtymään arjessa ja miettimään perheen ruokailu- ja liikuntatottumuksia." "Hyvä tukiranka ravitsemus- ja elintapaohjaukseen, hyvät sisällöt itsenäiseen tiedonhakuun perheille."
Esimiesten palautteet 2018 n = 27 Oiva työkalu avuksi ammattilaiselle ja käyttäjälle. Win- Win! Ongelmana, että terveydenhoitajat käyttävät menetelmää vaihtelevasti, vaikka kokevat koulutuksen hyödylliseksi. En itse osallistunut koulutukseen, mutta työntekijät olivat innoissaan aiheesta. Koulutus koettiin tärkeäksi. Kiitos innostaville ja asiantunteville liiton ja piirin edustajille. Olette kannustavia ja helposti lähestyttäviä! Toiveena on ollut, että sivut säilyisivät selkeinä, ei liikaa asiaa, jolloin hyvät tiedot hukkuvat liian suuren massan alle.
Neuvokas perhe onnistuminen määrällisten mittareiden mukaan Tulosmittari Lähtötaso 2015 Nykytaso 2018 Lähde Koulutetut Neuvokas kunnat 111 313 Neuvokas kuntatilastot Tilatut Neuvokas -kortit 30 000 30 000 (2017) Lekolar tilastot (vuosi 2018 selviää 2 / 2019) Sähköisen kortin käyttö www.neuvokasperhe.fi sivuilla 500 / vuosi Neuvolat 3358 Koulu 2885 mödra- och barnrådgivning: 102 för skolelev och familj: 97 under school-aged children: 196 For school 57 Français 29 Deutsch 18 русский язык 275 Saame 30 + 9 + 15 + 8 + 11 + 6 Yhteensä 7096 Google analytics www.neuvokasperhe.fi kävijät 4000 / kk n 15 000 käyttäjää / kk Google-analytics Neuvokas verkosto 1400 hlöä 3000 henkilöä Uutiskirjepostituslista
Vaikuttavuusindikaattorit Vaikuttavuusindikaattori Lähtötaso 2015 Nykytaso 2018 Lähde Koulutuspalautteet KA n 4 (1-5) KA n 4 Koulutuspalautteet Terveydenhoitajien kokemus Terveydenhoitajien osaaminen 2012 n=217 Hyöty kuvakansiosta 67 % Hyöty kortista 51 % 2012 n=217 Helpottaa ravitsemusohjaust a Usein 29 % Toisinaan 46 % Harvoin 7 % Ei koskaan 2 % 2018 n=740 Arvio kuvakansio 4,2 Arvio kortti 3,6 2018 n=740 Oma osaamiseni vahvistui Ravitsemus 3,9 Liikunta 3,5 Lapsen ylipaino 3,9 Ohjaus 4,0 Terveydenhoitajien kyselyt 2012 n=217 ja 2018 n=740 2018 arviot asteikolla 1 5. Terveydenhoitajien kyselyt 2012 n=217 ja 2018 n= 740 Esimiesten kokemus Ei tietoa NP menetelmä 4,4 Esmiesten kysely n = 27 Käyttö sovittu kunnissa Ei tietoa Sovittu 54 % Suunnitteilla 33 % Esimiesten kysely n = 27 Lasten ylipaino-tilastot Ei AvoHilmo vertailua 26 % / 16 % AvoHilmo
Lasten ylipaino lukuina ja kustannuksina Suomessa Tytöt Pojat 0 14 v ₁ 435 392 kpl 455 032 kpl Ylipainoisia ² 69 662 kpl 113 758 kpl Ylipainoisuuden hinta ³ 10 323 629 752 16 973 376 148 Terveydenhuollon menot ³ 1 367 883 032 1 846 178 582 Tuottavuuden lasku ³ 8 955 746 720 15 127 197 566 1. Tilastokeskus, Väestörakenne 31.12.2017 2. Mäki P, Lehtinen-Jacks S, Vuorela N ym. Tietolähteenä Avohilmo-reksiteri 3. Hamilton D, Dee A & Perry J. The lifetime costs of overweight and obesity in adolescence: a systematic review. Obesity Reviews 19, 452-463, April 2018.
Jos lasten ylipaino saadaan vähenemään Suomessa 10 % Tytöt Pojat Ylipainoisia lapsia 62 696 kpl 102 382 kpl 10 % lukuna (näin paljon ylipainoisia vähemmän) 6 966 kpl 11 376 kpl Ylipainon hinta 9 291 296 416 15 276 008 692 Terveydenhuollon menot 1 231 098 656 1 661 557 478 Tuottavuuden lasku 8 060 197 760 13 614 451 214 Säästö/ kaikki 1 032 333 336 1 697 367 456 Terveydenhuollon menot 136 784 376 184 621 104 Tuottavuuden lasku 895 548 960 1 512 746 352
Mitä saavutimme mitä jäi saavuttamatta SAAVUTIMME - Neuvokas perhe saavutti terveydenhoitajien osalta valtakunnallisen aseman. - Terveydenhoitajien liikunta- ja ravitsemusohjaus- osaaminen vahvistui. - Sähköisten työvälineiden kehittäminen eteni - Juurtumisen elementit mallinnettiin ja osoitettiin toimiviksi - Monialainen elintapaohjausmalli mallinnettiin - Monialainen elintapaohjauskoulutuskokeilu onnistui MIKÄ JÄI SAAVUTTAMATTA - Valtakunnallinen sähköinen asiointi ei edennyt toiveiden mukaan, joten valtakunnallista sähköistä Neuvokas perhe korttia osana asiakkaan sähköistä asiointia ei vielä ole. - Maakuntauudistus viivästyi eli valmista maakuntamallia ei ole, johon juurtumisen malli viedä. - Monialainen yhteistyö elintapaohjauksessa paikallinen tulevaisuuden yhteistyö Lape / perhekeskus
Vaikuttavuuslupaus / Neuvokas perhe Terveet elintavat mahdollistuu kaikille perheille Ammattilainen saa näyttöön perustuvat työvälineet Lasten ylipaino vähenee ja tuo kustannussäästöjä pitkällä aikavälillä Kunnan elintapaohjaus on vaikuttavaa Moniammattillinen yhteistyö etohjauksessa paranee
Tärkeimmät hyödyt vaikuttavuuslupausten kautta Terveet elintavat mahdollistuu kaikille perheille Suomen terveydenhoitajat koulutettiin, jotta terveet elintavat mahdollistuu kaikille perheille. Terveyden eriarvoisuuden näkökulmasta se, että perheet saavat vaikuttavaa, syyllistämätöntä ja perheen tilanteeseen sopivaa ohjausta neuvolasta ja kouluterveydenhuollosta, mahdollistaa sen, että elintapaohjaus ei jää vain hyvinvoivien perheiden etuoikeudeksi. Ammattilainen saa näyttöön perustuvat työvälineet Neuvokas perhe menetelmä perustuu tutkittuun tietoon. Neuvokkaasta voimaa tutkimus (2015 2018) osoitti Neuvokas perheen tukevan perhelähtöistä työtapaa. Neuvokas perheen avulla perheet tunnistivat omat vahvuutensa paremmin. Mikäli tutkittua tietoa ei ole, Neuvokas perhe on hankkinut sitä (mm. ylipainoisten lasten perheiden kokemukset). Terveydenhoitajat käyttävät aktiivisesti ja säännöllisesti Neuvokas perhe menetelmää ja materiaalia. Lasten ylipaino vähenee ja tuo kustannussäästöjä pitkällä aikavälillä Lisätietoa päätösten tueksi ja vakuuttamiseksi tarvitaan erityisesti lihavuuteen liittyvän kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta. Osana kärkivalmentamoa Neuvokas perhe teki kustannusvaikuttavuuslaskelmaa, mikäli lasten ylipaino saada laskemaan lukumäärällisesti 10 %. Kunnan elintapaohjaus on vaikuttavaa Levitettiin vaikuttava elintapaohjausmenetelmä terveydenhoitajille koko Suomeen, mallinnettiin miten menetelmä jää käyttöön (Porin osahanke), kehitettiin monialaisen elintapaohjauksen malli (Etelä-Pohjanmaa) ja tehtiin pilotit monialaisesta elintapaohjauskoulutuksesta (Lappeenranta, Mikkeli, Rauma). Moniammatillinen yhteistyö elintapaohjauksessa paranee Etelä-Pohjanmaalla hyödynnettiin alueella olevia toimivia käytänteitä (Neuvokas perhe, Sapere, Ilo kasvaa liikkuen) ja yhteistyössä 9 kunnan kanssa luotiin mallin monialaiseen elintapaohjaukseen. Malli levitetään muiden alueiden tietoon ja käyttöön, erityisesti nyt kun rakennetaan tulevia hyte-käytänteitä. Neuvokas perhe tekee yhteistyötä Lape-toimijoiden kanssa ja tulee osaksi perhekeskusten tarjontaa.
Neuvokas perhe Satakuntaan - osaprojektin loppuarviointi Neuvokas perhe, Edistetään terveyttä ja vähennetään eriarvoisuutta/terveydenhoitajien ravitsemus- ja liikunnan ohjausosaamisen vahvistaminen Susanna Lehtimäki 10.12.2018
Hankkeen tavoitteiden toteutuminen Tavoite Perheen vahvuuksien esille tuominen mahdollistuu ja perheet ottavat aktiivisen roolin oman terveytensä edistämiseen Näyttöön perustuvan toimintamallin käyttöönotto perheiden liikunta- ja ravitsemusohjaukseen terveydenhoitajien työssä Neuvokas perhe -menetelmä jää pysyväksi toiminnaksi nykyisiin ja tuleviin sote-rakenteisiin Toteutuminen Toimintakulttuurin muutos käynnissä Arvioitavissa tulevaisuudessa Menetelmä käytössä koko Satakunnassa Juurtumista varmistaminen nykyisiin rakenteisiin käynnissä.
Tavoitteen saavuttamisen haasteet Maakuntauudistuksen viivästymisen johdosta uusi maakuntarakenne ei ole valmis Aikataulu juurtumisen varmistamiseksi liian lyhyt Maakunnan hankeähky Tavoitteen saavuttamista edistävät tekijät Maaperä menetelmän käytölle otollinen (käytössä ennen kärkihanketta jo osassa kuntia) Hankkeet valittiin osaksi maakuntauudistusta, johon kaikki kunnat ja kuntayhtymät olivat sitoutuneet Esimiesten sitoutuminen Monialainen sidosryhmäyhteistyö ja verkostoituminen (kärki- ym. terv.ed.hankkeet Onnistunut mediayhteistyö
Keinot Koulutukset koordinoitiin yhdessä esimiesten kanssa, jolloin kaikilla terveydenhoitajilla oli mahdollisuus niihin osallistua Verkostoituminen: Neuvokas perhe muun muassa osaksi Perhekeskustoimintamallia sekä Satakunnan sairaanhoitopiirin Lasten lihavuuden hoitoketjua
Neuvokas perhe juurtumisen mallinnus
Ammattilaisten ja esimiesten palautteet Satakunnassa Kärkihakkeen tuella Satakunnassa pystyttiin panostamaan menetelmän juurtumiseen tavallista vahvemmin. Osallistumisprosentit sekä perus- että vahvistuskoulutuksiin olivat suuremmat verrattuna koko maan vastaaviin. Myös aktiivinen yhteydenpito ja esimiesten osallistaminen näyttäisi vahvistaneen menetelmän käyttöönottoa ja yhteisistä käytännöistä sopimista alueella.
Viestintä Hyte-hankkeiden yhteiset uutiskirjeet palvelivat sekä maakuntauudistuksen sisäistä että ulkoista viestintää Kärki- ja TE-hankkeiden yhteiset kehittämispäivät lisäsivät sisäistä viestintää Mielipidekirjoitukset ja lehtijutut maakunnan valta- ja paikallislehdissä lisäsivät tietoutta myös lapsiperheiden suuntaan
Aluehankkeen/kokeilun tulokset Etelä-Pohjanmaan alueellinen hanke Neuvokas perhe Lapsiperheiden elintapaohjausta monialaisesti
Ketkä osallistuivat hankkeeseen? Hanketta koordinoi maakunnassa Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (aluekoordinaattorin 50% työpanos) Hanketta toteutti 9 kuntaa ja niiden monialaiset kuntatiimit (Ilmajoki, Isojoki, Kauhajoki, Kauhava, Karijoki, Kurikka, Teuva, Järvi- Pohjanmaa (Vimpeli ja Alajärvi) Mahdolliset verkostot: Kuntien HYTE- verkostot (viestintä kuntatasolla) LAPE-hankkeen verkostot (viestintä koordinointitasolla ja kuntien LAPE-työryhmissä)
Mikä oli kehittämiskohde tai tavoite? Tukea lapsiperheiden kanssa toimivien ammattilaisten monialaisuuteen perustuvaa yhteistyötä lapsiperheiden elintapaohjauksen vahvistamiseksi Alueellisten toimintamallien kartoitus Yhteistyöverkoston ja -käytäntöjen luominen ja vahvistaminen Elintapateemojen osaamisen vahvistaminen Luoda monitoimijamalli lapsiperheiden elintapaohjauksen tueksi Alueellinen mallinnus ja arviointi kokeilujen ja kehittämisprosessin pohjalta Luoda monitoimijamallin mukainen elintapaohjauskoulutus yhteistyössä Sydänliiton kanssa Monialaisen elintapaohjauksen käytäntöjen levittäminen ja juurruttaminen
Hankkeen maku-sote-yhteys Hankkeen sisältö ja tavoitteet liittyivät LAPE-hankkeen perhekeskus kehittämisen työhön toimintakulttuurin muutoksen sekä toimintamallien kehittämisen osalta Hanke teki yhteistyötä LAPE-hankkeen kanssa yhteisen aloitusseminaarin (25.4.2017) myötä Neuvokas perhe hanke on mainittu maakuntauudistuksen sivuilla Yhteisiä neuvotteluja on käyty LAPE-hankkeen toimijoiden kanssa Neuvokas perhe hanke valmensi maakunnan ammattilaisia perhekeskustyöhön ja moniammatilliseen toimintaan Neuvokas perhe hankkeen aluekoordinaattori kuului LAPEhankkeen Toimintakulttuurin muutos työryhmään Neuvokas perhe hankkeen tuotokset kirjataan maakunnan HYTE-strategiaan
Hankkeessa oli mukana kahdeksan kuntatiimiä ja 9 peruskuntaa Jokainen kuntatiimi rakennettiin monialaisesti ja tiimit määrittivät omat tavoitteensa kuntansa monialaisen elintapaohjauksen kehittämiselle
Hankkeessa toteutettiin prosessinomainen valmennus lapsiperheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille, jossa kuntatiimit kokeilivat erilaisia tapoja tehdä elintapaohjausta omassa työssään. Hankkeessa toteutettiin 6 yhteistä työpajatapaamista 40 kuntatiimien omaa välitapaamista 1 kuntakierros, jossa hanketyöntekijä vieraili kuntatiimeissä
Kuntakokeilujen pohjalta mallinnettiin Toimintamallit/hyvät käytännöt kuntien monialaisen elintapaohjauksen kokeiluista
Kehittämisprosessin pohjalta mallinnettiin Monialaisen elintapaohjauksen malli
Osallistamisen tavat Lapsiperheiden kanssa toimivat ammattilaiset Ammattilaiset osallistuivat työpajojen, kyselyiden ja välitehtävien kautta Loppukäyttäjät eli lapsiperheet osallistettiin mukaan palvelutilanteissa tehdyn asiakaspalautekeskustelun kautta sekä liikuntaan liittyvän teematehtävän kautta.
Keskeiset tulokset Monialainen yhdessä tekeminen ja eri ammattilaisten välinen vuorovaikutus on lisääntynyt (Hankkeen jälkeen suhtaudun entistä positiivisemmin monialaisen työn tekemiseen = ka 4,1, asteikko 1-5, N=21) Elintapaohjausta tehdään enemmän ja monialaisemmin ammattialaan katsomatta (Hanke vahvisti ymmärrystäni siitä, että elintapaohjaus kuuluu kaikille ammattialoille = ka 4,1, asteikko 1-5, N=21) Elintapaohjauksen materiaaleja hyödynnetään enemmän asiakastyössä ja yhdessä tekemiseen suhtaudutaan positiivisemmin (ka 4,1, asteikko 1-5, N=21) Hankkeessa on rakennettu pohjaa kuntien HYTE-työlle Yhdessä tekemisen toimintakulttuuri on kehittynyt, mikä edistää perhekeskustyön rakentumista edelleen Ennaltaehkäisevä työ on tehostunut Hyötyä asiakkaille, koska monialainen työ vahvistaa informaation perille pääsyä, tehostaa palveluita sekä lisää luottamusta asiakkaan ja ammattilaisten välillä Hyötyä ammattilaisille, jotka ovat saaneet lisätietoa ja taitoa elintapaohjaukseen sekä vahvistaneet vuorovaikutusta kuntansa alueen eri toimijoiden kanssa
Määrittele tulosten merkitys ja hyöty a) asiakkaiden eli palvelujen käyttäjien kannalta Elintapaohjaus lisääntyi (mitattu) ja sen vaikuttavuus kasvaa (pitkän aikavälin mittari) Luottamus ammattilaisiin lisääntyi (mitattu), ennaltaehkäisevä työ vahvistui (mitattu) Terveys ja hyvinvointi vahvistuvat (pitkän aikavälit mittarit) b) henkilöstön ja alan ammattilaisten kannalta Elintapaohjauksen osaaminen ja toteuttaminen lisääntyivät (mitattu) Monialaisen työn osaaminen vahvistui (mitattu) Yli-sektorisen työn tekeminen lisääntyi ja verkostot vahvistuivat (mitattu) c) päättäjien kannalta (kunnalliset, maakunnalliset päättäjät tms.) Valmensimme ammattilaisia perhekeskustoimintatapaan kunnissa Toteutimme osaltamme LAPE- ja Perhekeskus -toimintakulttuurin muutosta maakunnassa Rakensimme verkostoja monialaisen työn ja elintapaohjauksen näkökulmasta kunnissa ja maakunnassa
Tärkeimmät opit Jokaisen kunnan lähtötilanne, tavoitteet ja tulokset ovat erilaiset Monialainen yhdessä tekeminen vaatii ylä- ja keskijohdon sitoutumisen ja riittävät resurssit Yläjohdon sitoutuminen ei takaa keskijohdon sitoutumista (Hanketoimijoille mahdollistettiin riittävät resurssit hanketoimintaan = ka 3,4, asteikko 1-5, N=21) Toimivat kokeilut ja työryhmät kirjattava strategioihin ja suunnitelmiin sekä huomioitava perehdytyksissä.
Entä seuraavaksi? Juurruttaminen aloitetaan hankeikana: Lape/LaNuPe työryhmät Kuntien HYTE koordinaattorit Terve kunta verkosto Ammattilaiset ja hankkeen kuntatiimit Monialaisen elintapaohjauksen koulutukset jalkautetaan muualle Suomeen (Satakunta) Hankkeen tulokset ja kokeilut kirjataan maakunnan HYTE-strategiaan Perhekeskusverkosto hyödyntää hankkeen tuloksia ja jatkaa aloitettua työtä Vaikuttavuuden arviointia monialaisesta elintapaohjauksesta tehtävä maakunnallisessa hyvinvointikertomuksessa Visio: Vuonna 2020 monialaisen elintapaohjauksen koulutukset ovat levinneet laajasti Suomeen ja Etelä-Pohjanmaan oppeja hyödynnetään niissä. Lisäksi monialainen elintapaohjaus on kirjattu maakunnan HYTEstrategiaan ja sitä tehdään kunnissa verkostomaisesti.
Neuvokas perhe tulevaisuus koko hankkeen osalta Sydänliiton vastuulla: Terveydenhoitajien ja esimiesten tuki menetelmän käytölle. Sähköisen Neuvokas perhe -kortin käytön lisääminen. Tilastojen päivittäminen. Neuvokas perheen pysyminen ajan tasalla Sydänliiton tavoitteena, mutta edellyttää yhteistyökumppaneita ja lisäresursseja: Monialainen elintapaohjaus. Neuvokas perhe -juurtuminen maakuntien hyte rakenteisiin. Lasten ylipainon väheneminen koko yhteiskunnan yhteisenä tehtävänä