Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 26.3.2019
Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin tosiasioihin, vaan viittaavat yhtiön toimintoihin tai taloudelliseen tulokseen tulevaisuudessa. Lausumiin sisältyy ilmaisuja tulevaisuuden strategioista ja niiden hyöty- ja tuotto-odotuksista. Lausumiin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteutuvat tulokset saattavat poiketa olennaisesti tässä lausutuista olettamuksista, johtuen lukuisista eri tekijöistä, mukaan lukien myös mahdollisuus, että Orion päättää olla toteuttamatta esitettyjä strategioita, tai että strategioihin perustuvia odotuksia ei saavuteta. Orion ei ole velvollinen myöhemmin päivittämään tai korjaamaan tämän esityksen sisältämää informaatiota. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 2
Keskeistä tammi joulukuussa 2018
Tärkeä vuosi tulevaisuuden kasvun kannalta 1 Kannattavuus oli hyvä, jatkuvien toimintojen liikevoittomarginaali ylitti taloudellisen tavoitteen. Kassavirta oli vahva. Liikevaihto ja liikevoitto olivat vertailukautta alhaisemmat. T&K-investoinnit kasvoivat. 2 2 Alkuperälääkkeiden liikevaihto kasvoi hieman erityisesti Easyhalerin vahvan myynnin ansiosta. Dexdorin ja Simdaxin myynti oli edelleen hyvällä tasolla. Parkinson-lääkkeiden myynti laski ennakoidusti. 3 Erityistuotteiden liikevaihtoa laskivat geneeristen lääkkeiden kireänä jatkunut hintakilpailu Suomessa ja biosimilaarien odotetusti alhaisempi myynti. 4 Eturauhassyöpälääke darolutamidi saavutti lokakuussa päämuuttujan. Tarkemmat tulokset esitettiin ASCO GU:ssa 14.2.2019. 5 Strateginen tavoite 2019 2023: Markkinoita nopeampi kasvu. 6 Osinkoehdotus: 1,50 euroa/osake. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 4
Avainlukuja 1 12/2018 (jatkuvat toiminnot) Liikevaihto 977 MEUR (1 034) -5 % Liikevoitto 253 MEUR (284) -11 % **) Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä: Jatkuvat ja lopetetut toiminnot Liikevoittomarginaali 26 % (27 %) Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä** 2,32 EUR (1,09) +112 % Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 5
Orionilla on vahva tase MEUR 1 400 1 200 1 000 800 Nettovelkaisuus -17 % MEUR 1 400 1 200 1 000 800 Omavaraisuus 69 % 600 600 400 200 0 2014 2015 2016 2017 2018 Rahavarat ja rahamarkkinasijoitukset Saamiset Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset varat 400 200 0 2014 2015 2016 2017 2018 Korollinen vieras pääoma Koroton vieras pääoma Oma pääoma Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 6
Liikevaihto liiketoiminnoittain MEUR 1 12/2018 600 500 519-9 % 473 +2 % 8 % 5 % 2 % 400 351 357 37 % 300 200 100 0 Erityistuotteet Alkuperälääkkeet 1 12/2017 1 12/2018 76 +6 % 80 Eläinlääkkeet -1 % 51 51 36 Fermion -55 % 16 Sopimusvalmistus & muu 48 % Alkuperälääkkeet Erityistuotteet Eläinlääkkeet Fermion Sopimusvalmistus & muu Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 7
Liikevaihdon maantieteellinen jakauma ja kehitys 6 % 31 % 15 % 1 12/2018 Suomi Skandinavia Muu Eurooppa Pohjois-Amerikka Muut maat 32 % 16 % MEUR 350 300 250 200 150 100 50 0-5 % 1 12/2017 1 12/2018-11 % Suomi Skandinavia -2 % Muu Eurooppa -26 % Pohjois- Amerikka +5 % Muut maat Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 8
Myydyimmät lääkevalmisteet 1 12/2018 Käyttöaihe Liikevaihto (MEUR) Muutos vs. 1 12/2017 1. Parkinsonin tauti 100-3 % 2. Astma, keuhkoahtaumatauti 90 +18 % 3. Tehohoitorauhoite 63-2 % 4. Sydämen vajaatoiminta 59 +4 % 5. Eläinrauhoitteet 34 +10 % 6. Tehohoitorauhoite 26 +3 % 7. Biosimilaarit Nivelreuma, tulehdukselliset suolistosairaudet, lymfooma 25-56 % 8. Tulehdus, kipu 23 0 % 9. Divina-sarja Vaihdevuosioireet 19 +1 % 10. Verenohennus 18-7 % = Kuuluu Alkuperälääkkeet-tulosyksikköön Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 9
Alkuperälääkkeet Easyhaler Vahvaa kasvua, investointeja myyntiin ja markkinointiin erityisesti Saksassa. Salmeteroli-flutikasoni Easyhaler -valmisteen myynti alkoi. Dexdor Dexdorin myynti kasvoi edelleen suurimmassa osassa maita. Merkittävää geneeristä kilpailua oli vuonna 2018 ainoastaan Saksassa, mutta kilpailun odotetaan laajenevan vuonna 2019. Simdax Myynti kasvoi hieman. Mahdollisella geneerisellä kilpailulla ei arvioida olevan olennaista vaikutusta myyntiin vuonna 2019. Parkinson-lääkkeet Myynti oli ennakoidusti vertailukautta alhaisempi. Myynnin lasku oli kuitenkin selvästi pitkän aikavälin keskimääräistä laskua hitaampaa. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 10
Erityistuotteet Erityistuotteiden liikevaihto laski Suomessa ja Skandinaviassa, kasvoi itäisessä Euroopassa ja Venäjällä. Suomessa hintakilpailu on johtanut viitehintaisten reseptilääkkeiden markkinan laskuun. Vaikutus Orionin myyntiin 15 MEUR negatiivinen vuonna 2018. Hintojen laskun arvioidaan jatkuvan vuonna 2019, mutta vaikutuksen myyntiin arvioidaan olevan hieman vähäisemmän kuin vuonna 2018. Biosimilaarien liikevaihto laski huippuvuodesta 2017. Syinä kiristynyt kilpailu, laskenut hintataso ja tarjouskilpailujen tilanne. Orion voitti vuoden 2018 lopussa kansallisen tarjouskilpailun Norjassa, toimitukset alkavat Q1/2019. Orionin ensimmäisen avohoidon biosimilaarin Amgevitan (adalimumabi) myynti alkoi Suomessa loppuvuodesta. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 11
Erityistuotteet: tiukentunut hintakilpailu ja biosimilaarien alhaisempi myynti näkyivät liikevaihdon laskuna MEUR 350 300 250 200 150 100 50 0 292 Liikevaihdon kehitys -7 % 273 94-26 % +2 % 69 65 66 Suomi Skandinavia Itäinen Eurooppa 1 12/2017 1 12/2018 ja Venäjä 14 % Liikevaihto alueittain 1 12/2018 15 % 13 % 58 % Suomi Skandinavia Itäinen Eurooppa ja Venäjä Muut maat 24 % Liikevaihto tuotteittain 1 12/2018 5 % Geneeriset lääkkeet Itsehoitotuotteet Biosimilaarit 71 % Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 12
Suomessa hintakilpailu on johtanut viitehintaisten reseptilääkkeiden markkinan laskuun Viitehintaisten reseptilääkkeiden markkina Suomessa (1 12/2018) 490 MEUR (528) Orionin viitehintaisten reseptilääkkeiden myynti Suomessa 126 MEUR (139) Markkinan kehitys -7 % Orionin kehitys -9 % Lähde: IQVIA, lääkemyyntitilastot 1-12/2018. Viitehintaiset reseptilääkkeet apteekkikanavassa. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 13
Reseptilääkkeet maksavat lähes viidenneksen vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten Lääkkeiden, elintarvikkeiden ja taksimatkojen hintakehitys Suomessa 2009-2018 Kuluttajahintaindeksi 2009=100 Reseptilääkkeet viimeiset 10 v -17 % Taksimatkat viimeiset 6 kk +4 % Kuluttajahintaindeksi Taksimatkat Elintarvikkeet Lähde: Tilastokeskus ja Apteekkariliitto Itsehoitolääkkeet Reseptilääkkeet (omavastuu) Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 14
Orion on Suomen merkittävin lääkealan toimija MEUR 350 300 250 200 150 100 50 0 Suomen ihmislääkemarkkinat 1 12/2018 Lääkkeelliset ja ei-lääkkeelliset tuotteet sairaala- ja apteekkikanavassa: 2 746 MEUR 105 120 123 124 187 96 126 GSK Roche Pfizer Sanofi MSD Orion Itsehoitotuotteet (apteekkikanava) Viitehintaiset reseptilääkkeet (apteekkikanava) 314 Viitehintaiset reseptilääkkeet Orionin markkinaosuus apteekkikanavassa Itsehoitotuotteet 26 % (26 %) (26 %) Orionin markkinaosuus apteekkikanavassa 25 % Ihmislääkkeet yhteensä Orionin markkinaosuus sairaala- ja apteekkikanavissa 11 % (13 %) Lähde: IQVIA, lääkemyyntitilastot 1-12/2018 Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 15
Tutkimus ja kehitys
Orion on T&K-investoinneissa suomalaisyritysten kärkeä Suomalaisyritysten T&K-menot vuonna 2018, MEUR Osuus liikevaihdosta, % Nokia 4 620-6 % Nokia 20,5 % Wärtsilä 165 +17 % Wärtsilä 3, 2% Kone 164 +4 % Kone 1,8 % Orion 104 +5 % Orion 10,6 % Amer Sports 95 +2 % Amer Sports 3,5 % Cargotec 89-2 % Cargotec 2,7 % Valmet 66 +3 % Valmet 2,1 % Outotec 57 +2 % Outotec 4,5 % Fortum 56 +2 % Fortum 1,1 % Neste 48 +9 % Neste 0,3 % Lähde: Tekniikka & Talous Muutos vuodesta 2017 Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 17
Orionin keskeiset kliiniset lääkekehityshankkeet Projekti Käyttöaihe Faasi Rekisteröinti Easyhaler tiotropium Keuhkoahtaumatauti Bioekvivalenssitutkimus Darolutamidi 1) Eturauhassyöpä (nmcrpc) I II III Darolutamidi 1) Eturauhassyöpä (mhspc) I II III ODM-109 (suun kautta otettava levosimendaani) ALS I II III ODM-104 (tehokkaampi COMT-estäjä) Parkinsonin tauti I II ODM-203 (FGFR+VEGFR inhibiittori) Kiinteät syöpäkasvaimet I II ODM-207 (BET-proteiinien estäjä) Syöpä I ODM-208 (CYP11A1-estäjä) Eturauhassyöpä (CRPC) I 1) Yhteistyössä Bayerin kanssa Lisätietoa T&K-hankkeista: https://www.orion.fi/tutkimus/ tk-orionilla/tutkimusputki/ = Valmis = Meneillään = Status muuttunut Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 18
Darolutamidin taloudellisia vaikutuksia Bayerilla on oikeus kaupallistaa tuote maailmanlaajuisesti. Orionilla oikeus yhteiseen myynninedistämiseen Euroopassa. Orion vastaa tuotteen valmistuksesta. Etappimaksut ensimmäisestä myynnistä: 45 MEUR USA:ssa 20 MEUR EU:ssa 8 MEUR Japanissa. Tuotemyynnin porrastettu rojalti noin 20 %, sisältäen myös tuotteen valmistuksesta saatavan tulon. Mahdolliset kertasuoritukset tiettyjen myyntirajojen täyttyessä. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 19
Useita lupaavia aihioita alkuvaiheen tutkimuksessa 1. Orionilla on varhaisessa tutkimusvaiheessa useita projekteja, joissa tutkitaan mm. keskushermostosairauksia, hormonaalisia syöpiä, kroonista kipua sekä suomalaisen tautiperinnön harvinaissairauksia. 2. Prekliinisessä vaiheessa on yli 10 projektia, lisäksi testausvaiheessa on lukuisia kiinnostavia molekyylejä. 3. Orion laajentaa lääkekehitysosaamistaan kattamaan myös biologiset lääkkeet Uusi tutkimusyksikkö avattiin Turussa.
Strategia: Investointeja kasvuun
Globaali lääkemarkkina kasvaa keskimäärin noin 3 6 % vuositahtia Yhdysvallat säilyttää asemansa suurimpana markkinana, kasvu nopeinta kehittyvillä markkinoilla. +4-7 % 43 % Yhdysvallat 625-655 USD mrd. +3-6 % Globaali markkina vuonna 2023 1 505-1 535 USD mrd. +5-8 % 25 % +1-4 % 15 % Eurooppa, 5 suurinta 195-225 USD mrd. -3-0 % 6 % Japani 89-93 USD mrd. Kehittyvät markkinat 355-385 USD mrd. Keskimääräinen vuosikasvu 2019-2023 Osuus markkinoista vuonna 2023 Eurooppa, 5 suurinta maata = Saksa, Ranska, Italia, Iso-Britannia, Espanja Lähde: IQVIA:n ennusteet 2018 Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 22
Strategian keskeisin tavoite vuosina 2019 2023: Markkinoita nopeampi kasvu 1 Liikevaihtotavoite vuonna 2025 1,5 Mrd. EUR Omat investoinnit uusiin kliinisiin tutkimuksiin: Esim. 60 MEUR investointi faasi III -tutkimukseen ALS-taudissa (REFALS). Panostukset myyntiin ja markkinointiin: Esim. Easyhalerperheen myyntikentän vahvistaminen Saksassa. Orion Diagnostican myyntivoitto 2 4 (128 MEUR) tuotehankinnat: tukee kasvumahdollisuuksia. Sisäänlisensioinnit ja Esim. Stalevon myyntioikeuksien takaisinhankinta Euroopassa. Kasvua tukevat panostukset ovat arviolta 30 MEUR vuonna 2019. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 23
Konsernin johtoryhmä Timo Lappalainen Toimitusjohtaja Satu Ahomäki Kaupallisen toiminnot, Lääkemyynti ja Alkuperälääkkeet Markku Huhta-Koivisto Kasvuhankkeet Olli Huotari Esikuntatoiminnot Liisa Hurme Toimitusketju, Fermion Jari Karlson Talous ja hallinto, eläinlääkkeet Virve Laitinen Erityistuotteet Christer Nordstedt Tutkimus ja kehitys Henkilöstön edustaja: Jani Korhonen Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 24
Näkymäarvio
Panostukset kasvuun 30 miljoonaa euroa vuonna 2019 Meneillään olevien kasvua tukevien hankkeiden arvioidaan rasittavan vuoden 2019 tulosta arviolta 30 MEUR. Tähän sisältyvät mm. selkeästi kasvaneet poistot investoinneista sekä panostukset myyntiin ja markkinointiin sekä tutkimukseen. Samanaikaisesti liikevoittoa rasittaa kireä hintakilpailu markkinoilla sekä Orionin vanhojen alkuperälääkkeiden asteittain laajeneva geneerinen kipailu.
Näkymäarvio vuodelle 2019 Liikevaihto + Orion arvioi, että vuoden 2019 liikevaihto kasvaa hieman vuodesta 2018 (vuonna 2018 liikevaihto oli 977 miljoonaa euroa). Arvioitu liikevaihto sisältää mahdollisen darolutamidin kaupallistamiseen liittyvän 45 miljoonan euron etappimaksun. Liikevoitto = Liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2018 (vuonna 2018 liikevoitto oli 253 miljoonaa euroa). Arvioitu liikevoitto sisältää mahdollisen darolutamidin kaupallistamiseen liittyvän 45 miljoonan euron etappimaksun sekä olennaisia panostuksia toimenpiteisiin, joilla tavoitellaan kasvua. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 27
Vastuullisuus on kaiken toimintamme lähtökohta
Orionin vastuullisuuden olennaisia teemoja Potilasturvallisuus Lääkkeiden saatavuuden varmistaminen Ympäristön kannalta kestävä lääkevalmistus: materiaali- ja energiatehokkuus, jätevesien käsittely Työtapaturmataajuus Lääkeliiketoiminnan asiakasvalitukset 56 Ppm (64) Orionin tekemät omat tarkastukset 238 (314) Energiansäästö 1 074 MWh (3 725 ) Vuoden 2025 energiansäästötavoitteesta saavutettu 40 % (31 %) 5,5 LTIF 1 (6,3)
Orion on yhteiskuntavastuullinen Verot ja ennakonpidätykset, MEUR 113 114 124 45 45 54 133 57 114 45 41 42 43 44 37 27 27 27 32 32 2014 2015 2016 2017 2018* Yhteisövero liiketoiminnan tuloksesta Ennakonpidätys palkoista Orionin verottajalle suorittama ennakonpidätys suomalaisille osakkeenomistajilleen maksamistaan osingoista *Orion Diagnostican luvut eivät mukana
Orionin Tutkimussäätiö tukee suomalaista tutkimusta 1 004 800 Jaetut apurahat vuodelle 2019 yhteensä Lääketieteen, eläinlääketieteen, farmasian sekä niihin liittyvien luonnontieteiden tutkimukseen 16 x 50 000 65 x 5 000 Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 31
Orionilla on noin 73 000 osakkeenomistajaa, joista merkittävä osa on suomalaisia kotitalouksia Osakkeiden määrän mukaan Kotitaloudet Äänimäärän mukaan 5 % 8 % 5 % Ulkomaiset ja hallintarekisteröidyt 6 % 9 % 3 % 7 % 42 % Yritykset ja asuntoyhteisöt Julkisyhteisöt 13 % 62 % Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 7 % 32 % Rahoitus- ja vakuutuslaitokset Muut (31.12.2018) Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 32
Puhtaamman Itämeren puolesta Itämeren suojelu on yksi Orionin yritysvastuun keskeisistä teemoista. Olemme osaltamme sitoutuneet tekemään enemmän kuin laki vaatii, ja panostaneet erityisesti tuotannon jätevesien hallintaan ja lääkejäämäpäästöjen vähentämiseen. Tuotantolaitoksissamme on esihuuhtelun suorittavat vedenkeruujärjestelmät. Suurin osa lääkeaineita sisältävistä jätevesistä ohjataan poltettavaksi, jolloin jäämät tuhoutuvat. Orion on Puhdas Itämeri hankkeiden pääyhteistyökumppani ja mukana Lääkkeetön Itämeri-kampanjassa. Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2019 Orion Oyj 26.3.2019 33
Hyvinvointia rakentamassa